Jos on luonnehäiriöisen vanhemman lapsi, niin miten oletatte, että se ei näkyisi?

Sitä, että on luonnehäiriöisen lapsi on sitäpaitsi äärimmäisen vaikea hahmottaa, koska luonnehäiriöinenhän nimenomaan pyrkii saattamaan muut viallisuuden valokeilaan, ja opettaa lapselle, että hänessä itsessään ei ole mitään väärää, vaan kaikki on lapsessa. Jos lapsi hakee tukea muista ihmisistä, luonnehäiriöinen kiirehtii opettamaan lapselle, että nämä muutkin ihmiset ovat virhellisiä ihmisiä, ja seuraamallanäitä lapsen elämä tulee päättymään huonosti.

Lapsi helposti uskoo tämän, koska kun kukaan ei ole täydellinen, niin miettiessään näiden muiden ihmisten virheitä, joita luonnehäiriöinen kasvattaja halukkaasti osoittelee, alkaa tosiaan vaikuttaa sille, että kaikki oikea tieto ja kasvatus löytyy siltä luonnehäiriöiseltä. Koska häntä ei kukaan osoita sairaaksi, koska hän osaa salata sen niin hyvin kaikilta muilta paitsi aivan lähimmiltään. Ja lähimmät eivät näe kaikkea sitä sairautta, jota lapsi kokee, koska he ovat aikuisia, eivätkä läheskään niin alttiita luonnehäiriöisen vallalle eivätkä niin haavoittuvaisia, kuin lapsi on. Siksi he saattavat ajatella, ettei lapsenkaan tilanne sen "tasapainottoman vanhemman" seurassa nyt niin paha ole. Tai he eivät vain ymmärrä lapsia ja näiden tarpeita kovin hyvin.

ap

Eli kun luonnehäiriöinen eroaa terveemmästä vanhemmasta, ja lapsi jää yksin luonnehäiriöisen kanssa, niin lapsi jää todella yksin.

ap

En kyllä katso, että vastuu siitä, että ei edes hahmota vanhempansa olleen luonnehäiriöinen olisi lapsella itsellään. Kyllä se on ympäristön tuettava luonnehäiriöisen uhria. Tällehän on opetettu kaikki asiat täysin päin peetä, eikä mitään oikeaa ja tervettä ihmissuhdemallia ole annettu. Vaan sairas ja väärä.

Tai siis totta kai tukeminen on vapaaehtoista, eikä kenenkään pakko (aika harva edes osaa), mutta oikeutta haukkua ja tuomita ei yksinkertaisesti ole, koska silloinhan mittaa sitä uhria samalla mitalla, kuin kaiken hyvänkin saanutta, vaikka ei heidän kyvyistään voi puhua samana päivänä. Silti minä uhrina saatan olla paljon empaattisempi pohjimmiltani, kuin minua siaksi arvosteleva ihminen.

ap

Sana "luonnehäiriöinen" kuvaa äitiäni parhaiten. Ei narsisti, vaan nimenomaan tuo. Harmi, kun ei äiti itse osaa nähdä sitä itsessään, vaan luulee olevansa täykkäri.

ap

Yksikään, joka äidin tuntee, ei ole vahvistanut minulle äitiä luonnehäiriöisenä. Se vaivaa minua ihmisissä. Ihmisiin ei voi luottaa, koska heistä tuollainen ihminen on mukava ja ihan kiva. Miten ihmeessä menen äidin hautajaisiin, jossa kaikki ovat täysin ulapalla sen ihmisen pahuudesta? Siis ei hän ole vain paha, en mä sitä ole koskaan sanonut, mutta kunnihmiset eivät näe aitä pahuutta, jota hän on aiheuttanut ainoalle lapselleen, niin aika vaikea nähdä niissä ihmisissä mitään hyvää. Vaikka he siis saavat olla mitä ovat.

ap

Minä erotan jos joku on idiootti tai juoppo. Vanhemmista viis. Se inga mauer selkeästi kuuluu jälkimmäiseen ryhmään.

Juoppoihin...

Hautajaisissa sitten muistellaan sitä mulavaa ihmistä, jota ei minulle ole olemassakaan. Ja jos minä kerron hänen aiheuttamastaan henkisestä kivista, minua katsotaan kieroon kuin olisin joku höpökatkera idiootti. Vaikka katkeruus on ihan oikea tunne. Olisin ansainnut terveen äidin tai edes äidin, joka myöntää, että hän toimii väärin.

ap

Ei näitä jaksa lukea. Eka sana viestistä riittää. Tulin vaan katsomaan, että äitihullu. Otsikko jo kertoo.

Sinä olet luonnehäiriöinen. Ei äitisi

Mun äiti ei ole juoppo, enkä ole itsekään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Eikä sen silti tarvitse tarkoittaa, että oireilija olisi itse luonnehäiriöinen.

t.kivikissaäiti

Pieni ongelma. Toisen häiriötä ei kukaan huomaa. Toisen häiriön näkee kaikki.

Kummalla on luonnehäiriö?

Vierailija kirjoitti:

Ei näitä jaksa lukea. Eka sana viestistä riittää. Tulin vaan katsomaan, että äitihullu. Otsikko jo kertoo.

Sinä olet luonnehäiriöinen. Ei äitisi

En osaa sanoa, mikä oln, mutta äitini ei edes tunnistanut vikojaan, eikä luonnehäiriöisyyttään. Ei hakenut apua käytökseensä, eikä siihen, ettei rakastanut lastaan, koska luuli rakastavansa, ilmeisesti. Mutta ei se ole rakkautta, jos se ei tunnu sille. Minun ainoa "luonnehäiriöni" on oikeiden mallien puute, miten asioita ratkotaan, koska mallit tulevat ihmiseltä, joka ei ollut ns. terve.

Mutta hän kieltää kaiken. Kuinkahan moni opettaja on tällainen luonnehäiriöinen ihminen, meinaan äidinäiti oli opettaja. Aivan kuin sieltäkin tulisi sitä järkyttävää armottomuutta ja täydellisyydenvaatimus.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä sen silti tarvitse tarkoittaa, että oireilija olisi itse luonnehäiriöinen.

t.kivikissaäiti

Pieni ongelma. Toisen häiriötä ei kukaan huomaa. Toisen häiriön näkee kaikki.

Kummalla on luonnehäiriö?

Luonnehäiriöinen sen ennemmin peittää, mikä on. Lapsi oirehtii.

ap

Voi hyvä kivikissaäiti kun sinä OLET luonnehäiriöinen. Se luonnehäiriöisesti oireilu on luonnehäiriö.

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvä kivikissaäiti kun sinä OLET luonnehäiriöinen. Se luonnehäiriöisesti oireilu on luonnehäiriö.

Minusta ennemmin se on luonnehäiriö, jos näkee aina muissa vikaa. Minä en syytä lapsiani enkä miestäni siitä, että minulla reagoi yli. Äitini mielestä ei ollut mitään ylireagointia, vaikka se oli sitä, koska se satutti minua. Jos reagoi oikein, sellainen ei satuta. Myönnän satuttaneeni läheisiäni, mutta siksi olenkin hakenut apua, enkä suinkaan kiellä satuttaneeni.

ap

Minun äitini ei myönnä satuttaneensa minua, vaikka se on fakta.

ap

Tsemppiä ap!

Kiitos nro 17!

Pääni miettii tätä, halusin tai en, joten en luovuta, ennen kuin voin hyvin! Koska se on paras tapa minulle tuoda hyvää muille lähelläni.

ap

Mikään terapia tähän asti ei ole antanut minulle apuja luonnehäiriöisen uhrina. Eikö ne tunnosta tärä? Aika pelottavaa ja turhauttavaa.... miten paljon Kela maksaa turhia terapioita, jotka eivät ikinä pääse to the point....

Että mitä vaille olen jäänyt, mitä tarvitsen ollakseni sellainen kuin haluan, koska enhän mä sitä tiedä, kun saanti oli mitä oli.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei näitä jaksa lukea. Eka sana viestistä riittää. Tulin vaan katsomaan, että äitihullu. Otsikko jo kertoo.

Sinä olet luonnehäiriöinen. Ei äitisi

En osaa sanoa, mikä oln, mutta äitini ei edes tunnistanut vikojaan, eikä luonnehäiriöisyyttään. Ei hakenut apua käytökseensä, eikä siihen, ettei rakastanut lastaan, koska luuli rakastavansa, ilmeisesti. Mutta ei se ole rakkautta, jos se ei tunnu sille. Minun ainoa "luonnehäiriöni" on oikeiden mallien puute, miten asioita ratkotaan, koska mallit tulevat ihmiseltä, joka ei ollut ns. terve.

Mutta hän kieltää kaiken. Kuinkahan moni opettaja on tällainen luonnehäiriöinen ihminen, meinaan äidinäiti oli opettaja. Aivan kuin sieltäkin tulisi sitä järkyttävää armottomuutta ja täydellisyydenvaatimus.

ap

Äitisi ei tunnistanut vikojaan, ei rakastanut lastaan vaikka luuli, häneltäkin kuulostaa puuttuneen "oikeat mallit", eikä hän hakenut apua ongelmiinsa. Kaikissa tarinoissasi kuulostat juuri samalta. Narsistien lapsista tulee joko narsisteja tai ovimattoja, sinussa ei ole mitään ovimattoa.

Silti, sinullakin on oikeus tehdä valinta ja olla menemättä äitisi hautajaisiin. Jos et jaksa perustella sukulaisille valintaasi, mene hautajaisiin mutta vaikka sitten vain syömään ja juhlimaan.