4-vuotias poikani on ilmeisesti heikkolahjainen - todella masentavaa :(

No ni, hyvä että olette päässeet jo terapioihin ja lapsikin on vielä noin pieni. Paljon ehditte vielä tehdä. Lapsen terapeuteilta saat varmasti vinkkejä siihen, mitä tehdä kehityksen tukemiseksi. Heidän kanssaan voit myös jutella lapsen etenemisestä ja ennusteesta. Vaikkeivat he mitään psykoterapeutteja olekaan, niin juttelu heidän kanssaan voi silti selvittää omia ajatuksia. Voit pyytää ihan ns. ohjauskäyntiä, missä lapsi ei itse ole kuulemassa teidän välisiä juttuja. Autismi on sellainen diagnoosi, joka yleensä pysyvästi annetaan vasta kouluiässä, vaikka piirteitä olisi jo pienenä. Se kun muuttaa kasvun ja kehityksen myötä muotoaan niin paljon ja joskus pelkät laajat kielelliset vaikeudet voi aiheuttaa autistista käytöstä.

Ei armeijan "palikkatestin" tuloksia anneta kenellekkään.

Vierailija kirjoitti:

Sori, mutta lasta ei voi tilata kuin ravintolan ruokalistalta. Tulee mitä tulee. Sanot kuitenkin, että lapsi on kehittynyt aivan normaalisti ja on funktionaalinen, on vain omissa maailmoissaan, niin mikä tässä nyt niin itkettää? Kun ei ole yhtä mahtavan lahjakas kuin sinä?

Jos olisit oikeasti niin älykäs kuin hehkutat niin tietäisit, että älykkyysosamäärätestit ja "armeijan palikkatesti" antavat ERITTÄIN yksipuolisen ja vajaan kuvan älykkyydestä. Etkä myöskään väittäisi raskaana olevaa naistansa eli sinua hakannutta miestä älykkääksi. "Violence is the last refuge of the incompetent", terveisin Isaac Asimov.

Suosittelen joka tapauksessa että hankit terveen tärkeysjärjestyksen asioillesi. Lapsi ei kärsi, sinä vain "kärsit" kun hän ei ole arvoisesi supersuoriutuja. Minkä ikäinen lapsi olikaan kyseessä? Leikkii leluilla, eli ala-asteikäinen maksimissaan? Ja nyt jo pitäisi olla kympin oppilas? Tai sitten annat lapsesi olla lapsi...

Olen se teini-Aspergerin äiti. Toki asia on juuri noin kuin kirjoitit, mutta asiassa on inhimillinen puolensa. Etenkin siinä vaiheessa, kun diagnoosia ei ole tai se on todella epämääräinen, vanhemman on vaikea suhtautua myönteisesti lapsen erikoisuuksiin, vaikka tätä rakastaisikin. Kun itse kuuntelin lapseni kerrasta toiseen kaduilla kaikuvaa "Heiiiii, kirjahyllyn päällä on silmälasit"-huutoa (mikä ei tietenkään ulkona liittynyt mihinkään sillä hetkellä näkyvään), niin ei siinä varsinaisesti aina tullut mieleen, että onpas ihanaa. Huoli lapsesta on ihan hirveä. Näin se vaan on, vaikka periaatteessa kaikkien kukkien pitäisi saada kukkia.

Minä olin surkea puhumisessa lapsena. Luulisin, että puhettani tajusi lähinnä oma äiti eikä aina hänkään. Lukemaan opin vasta koulussa, valtavan vaivan kanssa. Mutta kun opin, aloin imeä tietoa ja näkyi, että olen utelias. Nyt olen muita lahjakkaampi kielellisesti, jopa poikkeuksellisen lahjakas. Tämä alkoi näkyä vasta, kun opin kirjoittamaan. Ilmaisen yhä itseäni mieluummin kirjallisesti kuin suullisesti. Olin alle 1 kg painoinen keskonen, joten on tavallaan ymmärrettävää, että olin kehityksessä aina jäljessä muita. Kun oikea väylä löytyi, huomattiin, etten ollutkaan hidas älyltäni. En vain saanut sitä ulos puheena. Nyt opiskelen yliopistossa. Kerran olen saanut arvosanaksi 4, muuten pelkkiä vitosia. Joillakin meistä vain kestää vähän kauemmin kukoistaa.

Autisti ei mitenkään välttämättä ole heikkolahjainen. Vrt. Temple Grandin, joka oli lapsuudessaan syvästi autistinen ja nykyään erittäin menestynyt omalla alallaan.

Autistit näyttävät ikäistään nuoremmalta siksi, että lihastonus on heikko ja sosiaalisen vuorovaikutuksen puutteet tekee meikäläisistä usein aika ilmeettömiä: ei tule ilmeryppyjä ja heikon lihastonuksen takia kasvot eivät "kovetu". Kasvolihakset siis ovat rennot, jopa veltot silloin kun ei erityisesti ilmeile ja ilmeille vähemmän kuin neurotypaaliset. Mutta yleensä tämä ei kyllä pikkulapsilla tai teineillä näy, vasta siinä iässä kun "ikä alkaa näkyä". Paitsi että meillä ei ala.

Huonoa menestystä ÄO -testeissä voi selittää muuten myös mielenkiinnon ja motivaation puute. Se, että alkaa tehdä testitilanteessa "omaa juttuaan" kertoo pikemminkin korkeasta kuin matalasta älykkyydestä - ja luovuudesta.

Tärkeintä olisi että lasta opetetaan toimimaan sosiaalisissa tilanteissa -se helpottaa myöhempää elämää- mutta hänen ehdoillaan ja hänen jaksamisensa mukaan. Ja tosiaan jos mahdollista, keskittyä niihin vahvuuksiin. Terapiassakaan ei nykyään enää yritetä juurikaan poistaa ihmisen heikkouksia, koska se ei toimi ja vaan turhauttaa vaan miettiä miten vahvuuksien avulla voi luovia niiden heikkouksiensa ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitat niin sekavasti, että mars peilin ääreen, sieltä peilistä se heikkolahjaisuuden alkuperä näkyy.

Otan osaa ja tsemppiä loppuelämään.

Tuo on muuten erittäin loukkaavaa. :/ Voisitko eritellä tarkemmin tai laittaa jonkun esimerkin? Pahoittelen, jos kirjoitan epämuodolliseen nettikeskusteluun hieman laveasti tai epätarkasti.

Ap

Osoite on

0/5 Porvoo

Etsi tietoa ja vertaistukea. Autismin kirjolla oleminen on ihan ok ja poikasi tulee varmasti parjaamaan elamassa hyvin jos saa lahipiirinsa tukea siina missa neurotyypillinenkin lapsi saisi. 

Vierailija kirjoitti:

Autisti ei mitenkään välttämättä ole heikkolahjainen. Vrt. Temple Grandin, joka oli lapsuudessaan syvästi autistinen ja nykyään erittäin menestynyt omalla alallaan.

Autistit näyttävät ikäistään nuoremmalta siksi, että lihastonus on heikko ja sosiaalisen vuorovaikutuksen puutteet tekee meikäläisistä usein aika ilmeettömiä: ei tule ilmeryppyjä ja heikon lihastonuksen takia kasvot eivät "kovetu". Kasvolihakset siis ovat rennot, jopa veltot silloin kun ei erityisesti ilmeile ja ilmeille vähemmän kuin neurotypaaliset. Mutta yleensä tämä ei kyllä pikkulapsilla tai teineillä näy, vasta siinä iässä kun "ikä alkaa näkyä". Paitsi että meillä ei ala.

Huonoa menestystä ÄO -testeissä voi selittää muuten myös mielenkiinnon ja motivaation puute. Se, että alkaa tehdä testitilanteessa "omaa juttuaan" kertoo pikemminkin korkeasta kuin matalasta älykkyydestä - ja luovuudesta.

Tärkeintä olisi että lasta opetetaan toimimaan sosiaalisissa tilanteissa -se helpottaa myöhempää elämää- mutta hänen ehdoillaan ja hänen jaksamisensa mukaan. Ja tosiaan jos mahdollista, keskittyä niihin vahvuuksiin. Terapiassakaan ei nykyään enää yritetä juurikaan poistaa ihmisen heikkouksia, koska se ei toimi ja vaan turhauttaa vaan miettiä miten vahvuuksien avulla voi luovia niiden heikkouksiensa ympärillä.

Kiitoksia tästä vastauksesta. Tuo on totta, että pitää koettaa juuri hyödyntää niitä vahvuuksia ja samalla siten, että niiden avulla ne heikkoudetkin vahvistuisivat vähitellen. Tuo lihastonuksen vaikutus kieltämättä selittää sen ajatuksen siitä, että lapsi saattaa näyttää nuoremmalta ja ehkä senkin, että kasvot voivat näyttää "tyttömäisemmiltä" ja sirommilta.

Kieltämättä poika ei ollut lainkaan kiinnostunut niistä testeistä pääosin ja tosiaan alkoikin rakennella niistä joitain ihan muita juttuja. Hän myös osassa tehtäviä osasi ne vaikeimmat osuudet, muttei niitä helpoimpia ja ajoittain ei välttämättä vastannut mitään joihinkin kysymyksiin, joihin hän tietää vastaukset. Epäilin itsekin sitä, että häntä ei vain kiinnostanut se testi ja osa tehtävistä saattoi tuntua tylsiltä tai itsestäänselviltäkin. Hän on myös joissain älykkyyttä vaativissa rakentelutehtävissä ym. erittäin osaava ja tarkka. Vaikka niistä testeistä näki ne tulokset, niin psykologi itsekin sanoi, että voivat olla monestakin syystä hyvin epäluotettavia tuloksia. Aika toki viimeistään näyttää, mihin suuntaan asioissa mennään.

Ap

TOIVOTTAVASTI TÄMÄ ON PROVO !! D:

Työssäni erityislasten kanssa kohtaan toisinaan vanhempia jotka ovat silminnähden pettyneitä lapseensa, kehitysvammaiseen lapseensa. Arvatkaapa aistiiko lapsi tämän, parhaansakin tehdessään saa kokea riittämättömyyttä. Monesti tekisi mieli ehdottaa laitosasumista, siellä sentään henkilökunta lähtökohtaisesti hyväksyy lapsen Sellaisena Kuin On.

Ei mulla ole nyt edes sanoja tähän... Surettaa lapsen puolesta.

T.Sossutäti

Vierailija kirjoitti:

Itse olin koulussa aina kympin oppilas ja äo on testattu korkeaksi ja mieheni sai ainakin armeijan "palikkatestistä" parhaan tuloksen, jonka siinä voi saada. Pojalla ei ole tiettävästi mitään syndroomaa tai kehitysvammaa, mutta ilmeisesti autismin kirjon poikkeamaa, tosin sekin diagnoosi on epäselvä. Poika näyttää ihan normaalilta ja on jopa nätti, hymyileväinen lapsi. Vauvana hän oli ihan normaali myöskin ja kehittyi hyvin. Mitä ihmettä tässä voisi tehdä? Mikä on syynä? Omassa ja mieheni suvussa ei ole ketään kehitysvammaisia, tosin miehen äiti on jotenkin erikoinen, yksinkertaisen oloinen tapaus, samoin miehen kaksi setää ovat erikoisia peräkammarinpoikia. Mutta siis mieheni on akateemisesti koulutettu ja testiälykäs, samoin mä itsekin. Pojan ollessa aivan pieni perhedynamiikkamme oli kyllä tosi erikoinen, joten olen epäillyt sellaistakin, olisiko se voinut vaikuttaa (ex-mies käyttäytyi kuin kotidespootti sekä huusi mulle jatkuvasti). Lisäksi ex-mieheni pahoinpiteli mua lievästi pari kertaa, kun olin raskaana.

Voiko pojan älykkyyttä jotenkin kehittää? Pelottaa hänen tulevaisuutensa todella suuresti jo nyt. Voisinko pyytää joitain tutkimuksia? Onko mitään tehtävissä? Mikä voisi olla syynä? Tämä ei ole provo ja tosiaan pelottaa ja itkettää tämä tilanne. :/

Muistelen lukeneeni joitain tutkimuksia, joissa ravinnon laaatu on vaikuttanut autismikirjon oireisiin, mutten kuitenkaan muista mihin suuntaan sitä piti muuttaa ja oliko kyse kuitenkin siitä miten suolistobakteerit reagoivat ravitsemukseen. Taisi kuitenkin olla siitä kyse.

Vierailija kirjoitti:

TOIVOTTAVASTI TÄMÄ ON PROVO !! D:

Työssäni erityislasten kanssa kohtaan toisinaan vanhempia jotka ovat silminnähden pettyneitä lapseensa, kehitysvammaiseen lapseensa. Arvatkaapa aistiiko lapsi tämän, parhaansakin tehdessään saa kokea riittämättömyyttä. Monesti tekisi mieli ehdottaa laitosasumista, siellä sentään henkilökunta lähtökohtaisesti hyväksyy lapsen Sellaisena Kuin On.

Ei mulla ole nyt edes sanoja tähän... Surettaa lapsen puolesta.

T.Sossutäti

Oletko nyt ihan tosissasi? Rakastan lasta täysin ehdoitta tietenkin ja tarjoan hänelle monipuolisesti virikkeitä, mutta täytyyhän nyt lasta kuitenkin tukea mahdollisimman hyvin ja monipuolisesti. Jos "luet" tekstiini jotain pettymystä, niin se on ainoastaan siinä, että myönnän olevani huolestunut ja surullinen. Mutta enkö saisi kokea siten? Osaan kuitenkin erotella asiat toisistaan ja lasta kohtaan olen aina kannustava, rakastava ja tasapuolinen. Käytän sanaa "heikkolahjainen", sillä ko. sanaa on ainakin aiemmin käytetty tietyn äo:n testeissä saaneista ihmisistä - sen kummemmin asiaa arvottamatta itse. Mielestäni kaikilla on samat ihmisoikeudet ja kehitysvammaiset ovat yhtä arvokkaita kuin muutkin. Mutta kyllähän mua silti pelottaa ja se on inhimillistä. Mutta senkö vuoksi pojan pitäisi muuttaa laitokseen, että vanhempi tuntee ajoittaista pelkoa asian vuoksi? Pitäisikö olla täysin tunteeton kovis, että olisi hyvä ihminen?

Ap

No jos poika on tyhmä mutta kaunis, hänestä voi tulla malli. Tekee teininä hyvät rahat Milanossa.

Meillä lievästi kehitysvammainen poika: dg oli pitkään oli laaja-alainen oppimishäiriö. Toimintakyky sitten määrittää tuon kehitysvammadg:n. Vaikka kognitio olisi tosi huono, jollain voi olla hyvä toimintakyky, eikä siksi määritellä kehitysvammaiseksi.

Mä oon itse lääkäri, lukion ka. 10.0,kirjoitin aikanaan 6 laudaturia. Lapsen isä on yhteiskuntatieteen tohtori. Eli se siitä sunkin pohdinnasta, mistä tää tulee/onko perinnöllistä. Ja toi outo anoppi ja sedät ym. ... Aika turhaa selitysten/syyllisten hakemista. Ei kovin kypsä defenssi surutyön/sopeutumisen keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka käyttää vielä termiä heikkolahjainen?

Mikä se vastaava termi nyt sitten on?

Erityislapsi on nykyään muotia.

Kirjoitin, että autismin kirjo ei tarkoita heikkolahjaisuutta. Älykkyys voi olla mitä vaan huippuälykkään ja kehitysvamman väliltä. Ja kappas tekstini poistettiin. Miksi ihmeessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

TOIVOTTAVASTI TÄMÄ ON PROVO !! D:

Työssäni erityislasten kanssa kohtaan toisinaan vanhempia jotka ovat silminnähden pettyneitä lapseensa, kehitysvammaiseen lapseensa. Arvatkaapa aistiiko lapsi tämän, parhaansakin tehdessään saa kokea riittämättömyyttä. Monesti tekisi mieli ehdottaa laitosasumista, siellä sentään henkilökunta lähtökohtaisesti hyväksyy lapsen Sellaisena Kuin On.

Ei mulla ole nyt edes sanoja tähän... Surettaa lapsen puolesta.

T.Sossutäti

Oletko nyt ihan tosissasi? Rakastan lasta täysin ehdoitta tietenkin ja tarjoan hänelle monipuolisesti virikkeitä, mutta täytyyhän nyt lasta kuitenkin tukea mahdollisimman hyvin ja monipuolisesti. Jos "luet" tekstiini jotain pettymystä, niin se on ainoastaan siinä, että myönnän olevani huolestunut ja surullinen. Mutta enkö saisi kokea siten? Osaan kuitenkin erotella asiat toisistaan ja lasta kohtaan olen aina kannustava, rakastava ja tasapuolinen. Käytän sanaa "heikkolahjainen", sillä ko. sanaa on ainakin aiemmin käytetty tietyn äo:n testeissä saaneista ihmisistä - sen kummemmin asiaa arvottamatta itse. Mielestäni kaikilla on samat ihmisoikeudet ja kehitysvammaiset ovat yhtä arvokkaita kuin muutkin. Mutta kyllähän mua silti pelottaa ja se on inhimillistä. Mutta senkö vuoksi pojan pitäisi muuttaa laitokseen, että vanhempi tuntee ajoittaista pelkoa asian vuoksi? Pitäisikö olla täysin tunteeton kovis, että olisi hyvä ihminen?

Ap

Aloituksessasi näkyy pettymys lapseen. Ihmettelet miten älykkäille vanhemmille voi tulla tällainen lapsi.

Vierailija kirjoitti:

TOIVOTTAVASTI TÄMÄ ON PROVO !! D:

Työssäni erityislasten kanssa kohtaan toisinaan vanhempia jotka ovat silminnähden pettyneitä lapseensa, kehitysvammaiseen lapseensa. Arvatkaapa aistiiko lapsi tämän, parhaansakin tehdessään saa kokea riittämättömyyttä. Monesti tekisi mieli ehdottaa laitosasumista, siellä sentään henkilökunta lähtökohtaisesti hyväksyy lapsen Sellaisena Kuin On.

Ei mulla ole nyt edes sanoja tähän... Surettaa lapsen puolesta.

T.Sossutäti

Teini-Aspergerin äiti täällä taas... On totta, että lapsi vaistoaa, jos vanhempi on häneen pettynyt ja jos pettymys on ihan vallitseva olotila, niin sitten on syytä huoleen. Ap:n tapauksessa kyllä sain mielikuvan, että hän on peloissaan ja haluaa auttaa lasta, se on aika kaukana "h*lvetti että oot tyhmä, häpeän sua"-asenteesta! Jos ap on itse pärjännyt koulussa loistavasti ja on "perinteisellä tavalla" älykäs, on minusta aika inhimillistä, että hän on nyt peloissaan. Ei äiti ole mikään kone, hänellä on oma historiansa, joka vaikuttaa hänen reagointiinsa. Itse olin esim. todella arka lapsena ja sitten koulukiusattu. Kun poikani oli hieman erikoinen ja todella ujo pienenä, pelkäsin todella hänen tulevan aikanaan koulukiusatuksi. Jos en olisi itse tullut koulukiusatuksi, en varmaan olisi pelännyt niin paljon. (Poika ei muuten tullut ainakaan alakoulun aikana kiusatuksi.) Vähän inhimillisyyttä, kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Ei armeijan "palikkatestin" tuloksia anneta kenellekkään.

No ei anneta, mutta kaveri kun oli kirjurina, niin kuultiin häneltä. Tätä voisi tietysti epäillä, mutta tykkipatterin päällikkö (kapteeni) vahvisti asian kun yritti perustella miksi haluaa lähettää minut aliupseerikouluun ja rukkiin. Olin hänen mukaansa yksi kolmesta (yli kolmesataa teki silloin testin) täydet pisteet saaneesta. Ei tullut edes korpinnatsoja kaulukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmät vanhemmat, tyhmä lapsi.

Kiva kuulla. Itse olen ylittänyt Mensan rajan ja mies ois päässyt upseerikouluun tms. sen armeijan palikkatestin perusteella. Molemmat olemme akateemisesti koulutettuja ja ällän ylioppilaita.

Hehhee M ensan raja on 131

Mutta Pojalla on kaikkea muuta kuin älyn puutetta se ongelma olisi tunne elämän puolella kyllä ap joka saa pojan näyttämään väärin perustein heikkolahjaisrlta. Hänen energia menee kotitilanteeseen. Silloin ei opi.