Mies ei halua, että olen kiihottunut seksissä
Minulla on tuoreen kumppanin kanssa ongelma: hän ei halua, että olen yhdynnässä kiihottunut, koska se tuntuu kuulemma paremmalta kun en ole liian märkä. Siksi hän kiirehtii aina yhdyntään ennenkuin olen kunnolla mukana, ja silloin kuiva yhdyntä sattuu ja kirvelee minua jonkun verran. Mies on vielä todellinen jyystäjä, joten hinkkaaminen jatkuu ja jatkuu... mulla on alapää aina ihan hellänä ja välillä jopa haavaumia tämän takia yhdynnän jälkeen. Mies myös panee erittäin rajusti ja välillä survoo niin lujaa pohjaan asti että se oikeasti sattuu jolloin mun lihakset "kouristuu" ja mies tuntuu tykkäävän tästä erityisesti vaikka olen pyytänyt ettei tekisi tuota survomista. Tekee silti aina vähintään loppuhuipennuksessa ja usein myös pitää minusta samalla lujasti kiinni.
Koska en saa kiihottua liikaa ennen yhdyntää en saa juuri esileikkiä lainkaan. Max. minuutti. Ja yhdynnän jälkeen mieheltä menee kaikki mielenkiinto seksiin joten ei tyydytä minua jälkikäteenkään.
Kun olen puhunut miehelle asiasta hän hermostuu ja sanoo ettei sille mitään voi että en "tunnu märkänä miltään" ja että lopetetaan sitten koko seksi. Hänen mielestään voisin tyydyttää itse itseni yhdynnän jälkeen. Sillekään hän ei kuulemma voi mitään että kiinnostus vaan lopahtaa laukeamisen jälkeen, joten hän ei pysty enää sitten tyydyttämään minua. Hän ei kuulemma pysty harrastamaan "teennäistä" seksiä. Eli joko se on tällaista tai sitten meillä ei ole ollenkaan seksiä.
Minusta tämä on turhauttavaa koska haluaisin häntä kovasti mutta en ehdi koskaan mukaan. En saa tyydytystä. Nyt olen myös alkanut vähän kammoamaan seksikertoja kivun takia, mutta en jostain syystä osaa pitää oikein puoliani koska mies hermostuu ja loukkaantuu niin helposti ja haluan pitää ilmapiirin makkarissa hyvänä. Ajattelen että ongelma voi olla siinä että olen ehkä löysä? Mutta olen lapseton parikymppinen ja kahden edellisen kumppanin kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa, joten en tiedä. Mies on myös eksiäni paremmin varusteltu joten sekään ei sovi teoriaan.
Onko kellään ehdotuksia miten edetä tässä niin että mies ei hermostu vaan saisi häneen "yhteyden"? Olen vähän neuvoton koska mies on muuten ihana ja todella komea, mutta nyt tämä yhdyntäasia on alkanut todella ahdistaa itseäni.
Kommentit (166)
Toivottavasti silmäsi alkavat aueta, AP. Kukaan, ei kukaan, joka välittää toisesta, tee toiselle tuommoista mitä miehesi sinulle seksin nimissä tekee. Olkoon vaikka herranenkeli muun ajan. Tuo on raiskaus, usko pois.
Joko hän on onnistunut eristämään sinut sukulaisistasi ja ystävistäsi? Manipuloimalla, syyttämällä, vetoamalla? Saatko vielä harrastaa mitä tykkäät? Tykätä mistä tykkäät? Pukeutua miten tykkäät? Entä mielipiteen vapautesi? Jne. Hyvin todennäköisesti elinpiirisi on alkanut kaveta, tai alkaa pian kaveta. Kunnes sinulla on vain Hän. Ja Hän sanelee sinulle mikä on oikein ja normaalia, energiasi ja huomiosi menee täysin häneen. Olet ihan poikki, ja toisaalta silloin kun hän on ihana, hän on tosi tosi ihana... Kannattaa lukea narsismista. Ja lähteä tuosta suhteesta ja heti.
Siis seksi ei ole sinulle tärkeää? Mutta aika huono toi, että et voi sanoa että sattuu, jotta tarjoilisit miehelle spontaania seksiä. Jos et nyt itse tajua tilanteen naurettavuutta, niin en osaa keksiä siihen ainakaan apua.
Rakastuminen on psykoottinen olotila, joka menee joka tapauksessa aikanaan ohi. Sopivan kumppanin kanssa se voi jatkua rakastamisena, ja aina välillä uudestaan elpyä rakastumisen tunteisiin.
Tällaisella kumppanilla on ruma sielu. Hän haluaa vain omaa nautintoaan, toisen nautinnolla ei ole väliä. Hänelle on tärkeää vain se että hän saa olla mitä on. Ei tuommoisen kanssa pitkään voi jatkaa.
Senkun olet hänelle panopuuna niin kauan kuin tykkäät. Ratkaisua tuohon ongelmaan ei ole. Vähitellen kyllästyt, tajuat miehen olevan paskapäinen muutenkin, ja haluat erota. Toivottavasti siinä kohdassa ei ole sitten yhteisiä lapsia, yhteistä asuntolainaa ja yhteistä pankkitiliä. Toivottavasti et ihan kokonaan lopeta olemasta oma itsesi ja tunnistamasta omia rajojasi - sehän tuollaisessa suhteessa on aina vaarana.
Mies on arvoton tuollaisena.
Vierailija kirjoitti:
Yritän nyt selittää ajatustani tästä joustamisesta.
Ajatukseni perustuu siihen että ihmiset ovat ERILAISIA. Ihan kuten parisuhteessa ei ole olellista se, että molemmat hoitvat tasan puolet tiskeistä tai imuroinneista tai ruuanlaitosta, vaan se joka tykkää enemmän imuroia imuroi ja se joka tykkää kokata kokkaa.
Sama pätee mielestäni seksiinkin, eli jos joku asia on miehelle tärkeä ja itselleni ei niin tärkeä niin miksi emme voisi ilman moralisteja ratkaista asia omalla tavallamme?
Mies on "ota tai jätä" tyyppinen, ei mikään myötäilijä ja hänellä on enemmän elämänkokemustakin kuin minulla. Itse tykkään ilahduttaa muita ja olen luonteeltani aika joustava. Seksiasioista on myös vaikea puhua ja myönnän että minulle on helpompi yrittää salata kipu kuin nostaa kissa pöydälle ja kyllä, minusta tuntuu hankalalta "vaatia" asioita seksissä koska seksin pitäisi olla spontaania kuten olen usein jo kirjoittanut. Lisäksi olen vähän vaikea seksikumppani koska vaatisin aika pitkän esileikin ollakseni kunnolla mukana joten olen tottunut aina myötäämään vähän yhdynnässä muutenkin. Vaikka ihan näin paljon myötäämistä kukaan ei ole aiemmin odottanutkaan.
Joka tapauksessa seksijärjestelyjäkin on varmasti monenlaisia ja minullakin on oikeus pohtia eri vaihtoehtoja ilman kauheaa moraalipaniikkia.
Miehen kanssa ollan seurusteltu nyt n 4kk. Ikävältä tuntuu että ihmiset jotka eivät tunne haukkuvat täällä häntä kusipääksi ja narsistiksi. On kyllä erikoinen tyyppi sillä tavalla että moni ei ehkä häntä ymmärrä, on lahjomattomasti oma itsensä. Ihan itse haluan hänen kanssa ainakin vielä olla.
Ap
Vastausten "moraalipaniikki" tarkoittaa sitä, että ihmiset ovat oikeasti huolestuneita. Tienaat miehesi rakkauden alistumalla väkivallalle ja kivulle sekä riskeeraamalla oman terveytesi. Esimerkiksi sukupuolitaudit tarttuvat helpommin, jos on haavaumia. Vaikea ymmärtää miten tämä esim. eroaisi siitä, että mies kiihottuu kuristamalla, mutta nainen ei haluaisi että kuristetaan – silti hän alistuisi siihen, koska "makuja on monia" ja on niin kiva tehdä toiselle mieliksi. Imurointi ei vaaranna kenenkään fyysistä terveyttä, eikä aiheuta psyykkisiä vaurioita, kuten seksuaalinen hyväksikäyttö. Oletan, että olet aika nuori, siksikin tämä tuntuu todella pahalta.
Ja narsistiksi mikäkin tuon lasken, oliko kotisi ap sellainen, että siellä asui mahdollisesti skitsofreenikko? Joskus skitsofreenikkojen lapset haksahtaa narsisteihin, koska ovat tottuneet huolehtimaan vain sen toisen tarpeista.
Ei siinä muuten mitään, mutta skitsofreenikot ovat harmittomia ja hyväntahtoisia, mutta narsisti taas ei tule olemaan harmiton eikä aikanaan hyväntahtoinenkaan sitten enää, kun sun on pakko sanoa, että sattuu.
Tunnut ajattelevan nyt, että meidän neuvojamme ei tarvitse kuunnella, koska me emme ymmärrä kaikkea elämästänne ja siitä, millainen suhteenne on muuten. No, se on ihan totta, emme ymmärrä. Mutta miehesi kohtelee sinua kaltoin seksin aikana, vaatii sinulta fyysisesti ja henkisesti epämukavalta tuntuvaa yhdyntää, eikä ilmeisesti ole valmis joustamaan mieltymyksistään – tarvitseeko tuon lisäksi enää yrittääkään ymmärtää mitään muuta? Tuo on kusipään ja narsistin käytöstä, koska toisiin ihmisiin kohdistuvissa teoissahan ne sellaiset piirteet nousevat esiin.
Kuulostat myös jotenkin perustavanlaatuisesti lokeroivan asioita, kuin ne eivät liittyisi toisiinsa. Puhut seksielämästänne ikään kuin erillisenä yksikkönä muusta parisuhde-elämästänne; puhut siitä, että miehesi kohtelee sinua hyvin makuuhuoneen ulkopuolella, sen sijaan että ymmärtäisit, että hänen käytöksensä seksin aikana kertoo oikeasti paljon syvemmällä istuvasta piittaamattomuudesta sinua, sinun mielihyvääsi ja sinun ruumistasi kohtaan.
Jos joskus ikinä tulevaisuudessa haluat saada lapsia... Voit saada ton hirviön käsittelystä sellaiset tulehdukset ja vauriot, ettet enää ikinä tule raskaaksi. Usko pois. Vähemmästäkin voi niin käydä kuin tuollaisesta jatkuvasti raiskattavana olemisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritän nyt selittää ajatustani tästä joustamisesta.
Ajatukseni perustuu siihen että ihmiset ovat ERILAISIA. Ihan kuten parisuhteessa ei ole olellista se, että molemmat hoitvat tasan puolet tiskeistä tai imuroinneista tai ruuanlaitosta, vaan se joka tykkää enemmän imuroia imuroi ja se joka tykkää kokata kokkaa.
Sama pätee mielestäni seksiinkin, eli jos joku asia on miehelle tärkeä ja itselleni ei niin tärkeä niin miksi emme voisi ilman moralisteja ratkaista asia omalla tavallamme?
Mies on "ota tai jätä" tyyppinen, ei mikään myötäilijä ja hänellä on enemmän elämänkokemustakin kuin minulla. Itse tykkään ilahduttaa muita ja olen luonteeltani aika joustava. Seksiasioista on myös vaikea puhua ja myönnän että minulle on helpompi yrittää salata kipu kuin nostaa kissa pöydälle ja kyllä, minusta tuntuu hankalalta "vaatia" asioita seksissä koska seksin pitäisi olla spontaania kuten olen usein jo kirjoittanut. Lisäksi olen vähän vaikea seksikumppani koska vaatisin aika pitkän esileikin ollakseni kunnolla mukana joten olen tottunut aina myötäämään vähän yhdynnässä muutenkin. Vaikka ihan näin paljon myötäämistä kukaan ei ole aiemmin odottanutkaan.
Joka tapauksessa seksijärjestelyjäkin on varmasti monenlaisia ja minullakin on oikeus pohtia eri vaihtoehtoja ilman kauheaa moraalipaniikkia.
Miehen kanssa ollan seurusteltu nyt n 4kk. Ikävältä tuntuu että ihmiset jotka eivät tunne haukkuvat täällä häntä kusipääksi ja narsistiksi. On kyllä erikoinen tyyppi sillä tavalla että moni ei ehkä häntä ymmärrä, on lahjomattomasti oma itsensä. Ihan itse haluan hänen kanssa ainakin vielä olla.
Ap
Vastausten "moraalipaniikki" tarkoittaa sitä, että ihmiset ovat oikeasti huolestuneita. Tienaat miehesi rakkauden alistumalla väkivallalle ja kivulle sekä riskeeraamalla oman terveytesi. Esimerkiksi sukupuolitaudit tarttuvat helpommin, jos on haavaumia. Vaikea ymmärtää miten tämä esim. eroaisi siitä, että mies kiihottuu kuristamalla, mutta nainen ei haluaisi että kuristetaan – silti hän alistuisi siihen, koska "makuja on monia" ja on niin kiva tehdä toiselle mieliksi. Imurointi ei vaaranna kenenkään fyysistä terveyttä, eikä aiheuta psyykkisiä vaurioita, kuten seksuaalinen hyväksikäyttö. Oletan, että olet aika nuori, siksikin tämä tuntuu todella pahalta.
Kuristaminen oli aika hyvä vertaus, koska niin kauan kuin se ei tapa, niin se on sitten ok, samoin kipua yhdynnässä voi sietää ok, mutta entä sitten kun sen seurauksena saa vulvodynian, sukupuolitaudin tai alistuu muillakin elämänalueilla? Mille se sitten tuntuu, kun et kuunnellut ap signaaleja, jotka viestivät, että mies toimii väärin?
Vierailija kirjoitti:
Kommenttini ei näköjään mennyt läpi, vaikka oli lääketieteellinen. Kannattaa tsekata ilmiö dry sex, joka on yleinen esimerkiksi eteläisen Afrikan maissa. Naiselle siitä on vain terveyshaittoja.
https://www.vice.com/en_us/article/5gkep5/dry-sex-is-the-african-sexual…
Virtahepo kirjoitti:
Tunnut ajattelevan nyt, että meidän neuvojamme ei tarvitse kuunnella, koska me emme ymmärrä kaikkea elämästänne ja siitä, millainen suhteenne on muuten. No, se on ihan totta, emme ymmärrä. Mutta miehesi kohtelee sinua kaltoin seksin aikana, vaatii sinulta fyysisesti ja henkisesti epämukavalta tuntuvaa yhdyntää, eikä ilmeisesti ole valmis joustamaan mieltymyksistään – tarvitseeko tuon lisäksi enää yrittääkään ymmärtää mitään muuta? Tuo on kusipään ja narsistin käytöstä, koska toisiin ihmisiin kohdistuvissa teoissahan ne sellaiset piirteet nousevat esiin.
Kuulostat myös jotenkin perustavanlaatuisesti lokeroivan asioita, kuin ne eivät liittyisi toisiinsa. Puhut seksielämästänne ikään kuin erillisenä yksikkönä muusta parisuhde-elämästänne; puhut siitä, että miehesi kohtelee sinua hyvin makuuhuoneen ulkopuolella, sen sijaan että ymmärtäisit, että hänen käytöksensä seksin aikana kertoo oikeasti paljon syvemmällä istuvasta piittaamattomuudesta sinua, sinun mielihyvääsi ja sinun ruumistasi kohtaan.
Ihan naulan kantaan!

JUURI NIIN, JUURI NIIN!
Vierailija kirjoitti:
Ja narsistiksi mikäkin tuon lasken, oliko kotisi ap sellainen, että siellä asui mahdollisesti skitsofreenikko? Joskus skitsofreenikkojen lapset haksahtaa narsisteihin, koska ovat tottuneet huolehtimaan vain sen toisen tarpeista.
Ei siinä muuten mitään, mutta skitsofreenikot ovat harmittomia ja hyväntahtoisia, mutta narsisti taas ei tule olemaan harmiton eikä aikanaan hyväntahtoinenkaan sitten enää, kun sun on pakko sanoa, että sattuu.
Joo tai lapsuuden kodissa on ollut alkoholisti. Se virtahepo olohuoneessa. Silloin haksahtaa helpommin tollaisiin parisuhteisiinkin. On minunkin tarinani.
Vierailija kirjoitti:
Yritän nyt selittää ajatustani tästä joustamisesta.
Ajatukseni perustuu siihen että ihmiset ovat ERILAISIA. Ihan kuten parisuhteessa ei ole olellista se, että molemmat hoitvat tasan puolet tiskeistä tai imuroinneista tai ruuanlaitosta, vaan se joka tykkää enemmän imuroia imuroi ja se joka tykkää kokata kokkaa.
Sama pätee mielestäni seksiinkin, eli jos joku asia on miehelle tärkeä ja itselleni ei niin tärkeä niin miksi emme voisi ilman moralisteja ratkaista asia omalla tavallamme?
Mies on "ota tai jätä" tyyppinen, ei mikään myötäilijä ja hänellä on enemmän elämänkokemustakin kuin minulla. Itse tykkään ilahduttaa muita ja olen luonteeltani aika joustava. Seksiasioista on myös vaikea puhua ja myönnän että minulle on helpompi yrittää salata kipu kuin nostaa kissa pöydälle ja kyllä, minusta tuntuu hankalalta "vaatia" asioita seksissä koska seksin pitäisi olla spontaania kuten olen usein jo kirjoittanut. Lisäksi olen vähän vaikea seksikumppani koska vaatisin aika pitkän esileikin ollakseni kunnolla mukana joten olen tottunut aina myötäämään vähän yhdynnässä muutenkin. Vaikka ihan näin paljon myötäämistä kukaan ei ole aiemmin odottanutkaan.
Joka tapauksessa seksijärjestelyjäkin on varmasti monenlaisia ja minullakin on oikeus pohtia eri vaihtoehtoja ilman kauheaa moraalipaniikkia.
Miehen kanssa ollan seurusteltu nyt n 4kk. Ikävältä tuntuu että ihmiset jotka eivät tunne haukkuvat täällä häntä kusipääksi ja narsistiksi. On kyllä erikoinen tyyppi sillä tavalla että moni ei ehkä häntä ymmärrä, on lahjomattomasti oma itsensä. Ihan itse haluan hänen kanssa ainakin vielä olla.
Ap
Ei kyse ole siitä että olette ERILAISIA vaan siitä että sinuun SATTUU ja miehesi joko ei välitä siitä (on siis täysin välinpitämätön siitä että SINUUN SATTUU!!!) tai jopa saattaa tahallaan aiheuttaa sinulle kipua, sellaisiakin ihmisiä on. Molemmat näistä vaihtoehdoista ovat seksuaalista väkivaltaa - tahallinen kivun tuottaminen toiselle on VÄKIVALTAA. Et ole ilmaissut hänelle tai meille että nauttisit kivusta, eli hänellä tai kellään ei ole oikeutta sinulle sitä tuottaa. Imuroimisen ja kokkaamisen jakamisessa ei aiheuteta kärsimystä toiselle, tyyliin miehesi pakottaisi sinut imuroimaan vaikka se sinua kovasti sattuisi jonkin nivelreuman takia.
Koita tyttö hyvä miettiä mitä sanomme. Emme tuomitse sinua, yritämme neuvoa sinua, kun neuvoa tulit täältä pyytämään.
Ei puutu paljon, ettei kyseessä olisi raiskaus. Lähetä mies ulkoruokintaan.
Se on naisen turha valittaa miehestä kun on sen itselleen valinnut. Ei käy sääliksi tippaakaan :)
Siis voi herranjumala. Ap, miten oikein suostut tuohon??! Lopeta seksin harrastaminen tuon miehen kanssa. Hän ei halua että sinä nautit, joten sellainen ihminen ei todellakaan saa mitään seksiä ollenkaan. Tajusitko että hän oikeasti SATUTTAA sinua? Miksi haluat olla tuollaiselle ihmispaskalle mieliksi? Ihan oikeasti, tuo on seksuaalista väkivaltaa. Pistä loppu tuolle touhulle. Sinun ei tarvitse olla tuollaisen "miehen" kanssa, saat takuulla paremmankin. Ei ole sinun syysi, jos mies on runkannut itsensä tunnottomaksi. Sinun ei myöskään tarvitse kestää seurauksia.
En lukenut koko ketjua mutta luultavasti n 99,9 % on samaa mieltä ja niin minäkin: miehesi ei ole terve ja sairastut itsekin jos jäät suhteeseen. Ja jos et vielä tiedä tätä niin länsimaissa naisella on lupa ja vapaus nauttia seksistä, se ei siis ole velvollisuus taikka kärsimyksen/kivun kestämistä. Seksissä molemmat nauttivat eikä vain se toinen ja kunnon mies tyydyttää kumppaninsa eikä itke märkyyttä vaan nauttii kun kumppani nauttii..
Rikot itsesi sisältä tätä vauhtia, pelasta itsesi jos vielä voit.
Sinä puolustelet miestä joka kohtelee sinua törkeästi, mielestäni raiskaa sinua jatkuvasti. Tilanteesi ei ratkea muulla kuin miestä vaihtamalla, mutta et taida olla siihen valmis.
Oletko ihastunut vain komeaan ulkomuotoon? Etkö todella ymmärrä, että sinua kohdellaan epäkunnioittavasti ja raa'asti?
Löysäemättimisillä synnytys on helpompi kuin tiukkaemättisillä. Emätin jää aina synnytyksen jälkeen jnkv löysemmäksi. Lasten jälkeen onheanne vaan pahenee. Olet jo nyt liian löysä miehellesi. Hanki parein varusteltu mies.
Ratkaisu kuitenkin voisi olla vähän isokaluisempi mies...silloin ei haittaa vaikka olisi kuinka märkä jos muna on tarpeeksi iso.