Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ovat vaurioituneet mielialalääkkeiden takia pysyvästi?
11.08.2017 |
Tuntuu että sisältäni on kadonnut jokin tärkeä, ihmisyyden esanssi tai tekijä. Tätä olotilaa on todella vaikeaa lähteä kuvailemaan sanoin mutta yritän jotenkin selittää tämän teille, että ymmärrätte mitä haen takaa. Tämä masennus näiden lääkkeiden käytön jäljiltä ei ole sellainen tyypillinen masentuneisuuteen kuuluva alakuloisuus tai surumielisuus, joka saattaa vaihdella riippuen päivästä. Se ei ole sellainen tyhjyyden tunne tai saamattomuus, vaan sellainen olotila, että ikäänkuin persoonasi ja sielusi olisi kadonnut ihan jäljettömiin. Mikään ei tunnu enää miltään, et kykene saamaan nautintoa asioista, joita ennen rakastit sydämesi kyllyydestä ja joita kohtaan tunsit palavaa intohimoa. Minun masennuskauteni ennen lääkkeiden käyttöä eivät olleet tällä tavalla kroonistuneita, kuin ne ovat nykyään. Silloin minulla oli vielä kokonainen ja ehjä tunne-elämä, en ollut kuin elävä kuollut. Oli hyviä jaksoja ja sitten niitä huonompia, joskus käytiin pohjallakin mutta aina sieltä noustiin ylös. Nykyään tuntuu siltä kuin olisin pudonnut pohjattomaan mustaan kuiluun tai kuin minut olisi imaistu mustaan aukkoon, josta ei ole ulospääsyä. Olen täysin anhedoninen, väsyn helposti jopa pienistäkin fyysisistä ja henkisistä ponnisteluista, olen rättiväsynyt vaikka nukkuisin 10-12 tuntia putkeen. En saa sellaista aitoa ilon tunnetta yhtään mistään, mikään ei tunnu miltään. Kuin elämästäni olisi kadonnut päävärit, kaikki on muuttunut samaksi harmaaksi, merkityksettömäksi ja tasapaksuksi massaksi, josta mikään ei erotu tai nouse ylitse muiden. Olen myös hitaamman ja tyhmemmän oloinen kuin ennen, en ymmärrä vitsejä yhtä nopeasti, uusien asioiden oppiminen tuottaa suuria vaikeuksia, mikään ei yksinkertaisesti jää mieleen, ei vaikka sen toistaisi kuinka monta kertaa. Olen aina ollut hieman hajamielinen, mutta nykyään muistini on äärettömän huono, unohtelen ihan yksinkertaisiakin asioita. Jopa muutamassa minuutissa saataan unohtaa, että minne laitoin jonkin esineen.
Jatkuu...
Kommentit (328)
Lomska kirjoitti:
Kiitos ap tärkeästä aloituksesta. Osui ja upposi täysin.
Koin itse elämääni järkyttävän kokemuksen lähes viisi vuotta sitten, mistä oma oireiluni lähti. Oireenani oli paniikkikohtaukset, ahdistuminen ja kausittainen masennus. Kävin usein työterveyslääkärillä itkemässä pahaa oloani ja sain sairaslomaa. En halunnut mielialalääkkeitä, koska olin nähnyt miten ne vaikuttivat sisaruksellani. En halunnut samaa pahaa oloa enempää. Lopulta tilanne paheni niin, että lopulta piti nyörtyä lääkkeisiin (tuntui ettei ollut muuta vaihtoehtoa), eli SSRI-lääkitys aloitettiin. Elämä helpottui hetkeksi, mutta sivuoireet pamahti pahempana. Lopetin puolen vuoden jälkeen. Masennus on jatkunut kausittaisena ja olen tarvinnut sairaslomaa.
Tänä keväänä menin ensimmäistä kertaa psykiatrille. Psykiatri kuunteli minua 45 minuutin ajan, totesi "kaksisuuntainen mielialahäiriö" ja ketipinor 50mg ensimmäinen viikko, siitä eteenpäin 100mg. Tyhmänä en kysynyt mitään, en tutkinut asiaa vaan nappi naamaan ja zombie-moodi päälle. Viiden viikon käytön jälkeen googletin ensimmäistä kertaa ketipinor vaikutukset ja todellisuus iski kasvoihin. Kemiallinen lobotomia, se on oikea nimike tälle neuroleptiselle lääkitykselle.
Kuuden viikon ketipinorin oton jälkeen lopetin lääkkeen seinään. En ollut nostanut annostani missään vaiheessa 50mg (kokeilin 100mg ja nukuin seuraavat 20h). Kolme päivää lopetuksesta olivat yhtä helvettiä. Ahdistus oli niin kovaa, että tärisin, oksensin päivässä lähes 15 kertaa, pääni jyskytti kipeänä aamusta iltaan, unta en saanut viikkoon. Käytin siis neuroleptejä vain KUUSI viikkoa ja siinä ajassa kerkesi tekemään tuhoa päässäni. Pikkuhiljaa olen pystynyt kokemaan suurempia tunteita, ja pystynyt nauttimaan seksistä. Olen aloittanut puhtaan ruokavalion, lisännyt kävelemistä luonnossa ja meditoinut. Silti tunnen, ettei aivotoimintani ole sitä, mitä se ennen oli. Toisaalta, en koe myöskään alakuloisuutta tai masennusta. Jippii.
Olen surullinen ja vihainen psykiatrin diagnoosista. Tämä diagnoosi nyt on leimattuna pysyvästi Omakanta terveyteeni, mitä en tiedä, saako sitä ikinä sieltä pois. Minua todellakaan ei ole tutkittu tai saatika seurattu, onko se kaksisuuntainen. Sain jatkolähetteen kunnalliselle psykiatrille, jossa alan todella selvittämään tulevaisuutta.
Itse olen menossa parempaan suuntaan, mutta en voi edes ajatella, mitä monen vuoden käyttäjät kokevat lopetuksen. Kiitos AP sinua tämän postauksen aloittamisesta ja jotka jaksoivat tämän minun vuodatukseni täältä lukea. Kaikkea en edes kirjoittanut (alkuperäinen tekstini oli liian pitkä.. :-) ), joten tämä on aika suppea otos elämästäni. Toivon, että jos joku on saanut ketipinor tai minkä tahansa neuroleptien lääkkeen reseptin, miettisivät kahdesti aloittaako vai ei.
Mulle kirjoitettiin Ketipinoria uniongelmiin. Kyllähän se toimii, mutta jää kyllä yöunet vähiin kun pitää juosta pitkin yötä vessassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen syönyt bentsoja kohta 30 vuotta joka päivä. Lisäksi SSRI-lääkitys aloitettiin ensimmäisen kerran 23 vuotta sitten ja pisimmillään söin 2 vuotta, hieman paussia ja taas pari vuotta. Mutta yhteensä n. 15 vuotta olen SSRI lääkitykselläkin ollut.
Itse olen hyvin onnellinen ja toimintakykyinen. On vaimo, 2 lasta, OKT pääkaupunkiseudulla, hyväpalkkainen päällikötason työ jne. Eläkkeen alkuun vajaa 10 vuotta. Mikäli noita lääkkeitä ei olisi, olisin ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo vuosikausia sitten. M55.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen syönyt bentsoja kohta 30 vuotta joka päivä. Lisäksi SSRI-lääkitys aloitettiin ensimmäisen kerran 23 vuotta sitten ja pisimmillään söin 2 vuotta, hieman paussia ja taas pari vuotta. Mutta yhteensä n. 15 vuotta olen SSRI lääkitykselläkin ollut.
Itse olen hyvin onnellinen ja toimintakykyinen. On vaimo, 2 lasta, OKT pääkaupunkiseudulla, hyväpalkkainen päällikötason työ jne. Eläkkeen alkuun vajaa 10 vuotta. Mikäli noita lääkkeitä ei olisi, olisin ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo vuosikausia sitten. M55.
Kirjoitin edelliselle sivulle (viesti poistettiin), että osalle lääkkeet sopivat ja estävät pahempaa tapahtumasta tai sivuvaiktukset ovat vähäisemmät kuin sairaus. Silti on useita, joilla ei synny vastetta tai pahoja sivuvaikutuksia. Kun lääkkeitä on määrätty 10 %:lle väestöstä, on selvää, ettei kaikilla ole aitoa tarvetta eikä kaikkia ole tutkittu kunnolla.
Yleensä ottaen miehen elimistö on muutekin aineenvaihduntaominaisuuksiltaan naisen elimistöä vahvempi poistamaan myrkkyjä ja kestämään kuormitusta.
Tässä ketjussa haisee pahasti Rasvis.
Jos on käyttänyt 30 vuotta jotain, se on aikalailla loppuelämän lääkitys ellei halua riskeerata saavansa hirveät pitkäänkestävät vieroitusoireet. Käytin kaksi vuotta bentsoja päivittäin, ne ajettiin alas ja aika helvetillistä se oli. Toimintakyky oli nolla pahimpana jaksona, kun kärsin viekkareista. Ei nykyään kovin moni lääkäri halua määrätä bentsoja ja haluavat ajaa ne alas. En haluaisi enää olla lääkärin armoilla, että uusivatko lääkettä vai eivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viestini poistettiin ö.Ö
Mitä viestisi piti sisällään? Olisi mielenkiintoista kuulla mitä sinulla on sanottavaa tästä aiheesta.
Ap
Minusta on käsittämätöntä kuinka helposti masennuslääkkeitä nykyään määrätään. Minulla kuoli kaksi läheistä ihmistä lyhyen ajan sisään ja menin lääkäriin hakemaan jotain, että saisin nukuttua. Lääkäri passitti minut juttelemaan mielenterveyshoitajan kanssa, joka sanoi minun olevan masentunut ja kannattaisi aloittaa masennuslääkitys. Kieltäydyin. Normaaliin suruun määrätään jo lääkkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos on käyttänyt 30 vuotta jotain, se on aikalailla loppuelämän lääkitys ellei halua riskeerata saavansa hirveät pitkäänkestävät vieroitusoireet. Käytin kaksi vuotta bentsoja päivittäin, ne ajettiin alas ja aika helvetillistä se oli. Toimintakyky oli nolla pahimpana jaksona, kun kärsin viekkareista. Ei nykyään kovin moni lääkäri halua määrätä bentsoja ja haluavat ajaa ne alas. En haluaisi enää olla lääkärin armoilla, että uusivatko lääkettä vai eivät.
Tuon 30 vuoden aikana, minulle on tullut pari kertaa tilanne, että olen joutunut olemaan pari viikkoa ilman bentsoja, minkään näköisiä vieroitusoireita ei ainakaan minulle tullut.
Vierailija kirjoitti:
Lomska kirjoitti:
Kiitos ap tärkeästä aloituksesta. Osui ja upposi täysin.
Koin itse elämääni järkyttävän kokemuksen lähes viisi vuotta sitten, mistä oma oireiluni lähti. Oireenani oli paniikkikohtaukset, ahdistuminen ja kausittainen masennus. Kävin usein työterveyslääkärillä itkemässä pahaa oloani ja sain sairaslomaa. En halunnut mielialalääkkeitä, koska olin nähnyt miten ne vaikuttivat sisaruksellani. En halunnut samaa pahaa oloa enempää. Lopulta tilanne paheni niin, että lopulta piti nyörtyä lääkkeisiin (tuntui ettei ollut muuta vaihtoehtoa), eli SSRI-lääkitys aloitettiin. Elämä helpottui hetkeksi, mutta sivuoireet pamahti pahempana. Lopetin puolen vuoden jälkeen. Masennus on jatkunut kausittaisena ja olen tarvinnut sairaslomaa.
Tänä keväänä menin ensimmäistä kertaa psykiatrille. Psykiatri kuunteli minua 45 minuutin ajan, totesi "kaksisuuntainen mielialahäiriö" ja ketipinor 50mg ensimmäinen viikko, siitä eteenpäin 100mg. Tyhmänä en kysynyt mitään, en tutkinut asiaa vaan nappi naamaan ja zombie-moodi päälle. Viiden viikon käytön jälkeen googletin ensimmäistä kertaa ketipinor vaikutukset ja todellisuus iski kasvoihin. Kemiallinen lobotomia, se on oikea nimike tälle neuroleptiselle lääkitykselle.
Kuuden viikon ketipinorin oton jälkeen lopetin lääkkeen seinään. En ollut nostanut annostani missään vaiheessa 50mg (kokeilin 100mg ja nukuin seuraavat 20h). Kolme päivää lopetuksesta olivat yhtä helvettiä. Ahdistus oli niin kovaa, että tärisin, oksensin päivässä lähes 15 kertaa, pääni jyskytti kipeänä aamusta iltaan, unta en saanut viikkoon. Käytin siis neuroleptejä vain KUUSI viikkoa ja siinä ajassa kerkesi tekemään tuhoa päässäni. Pikkuhiljaa olen pystynyt kokemaan suurempia tunteita, ja pystynyt nauttimaan seksistä. Olen aloittanut puhtaan ruokavalion, lisännyt kävelemistä luonnossa ja meditoinut. Silti tunnen, ettei aivotoimintani ole sitä, mitä se ennen oli. Toisaalta, en koe myöskään alakuloisuutta tai masennusta. Jippii.
Olen surullinen ja vihainen psykiatrin diagnoosista. Tämä diagnoosi nyt on leimattuna pysyvästi Omakanta terveyteeni, mitä en tiedä, saako sitä ikinä sieltä pois. Minua todellakaan ei ole tutkittu tai saatika seurattu, onko se kaksisuuntainen. Sain jatkolähetteen kunnalliselle psykiatrille, jossa alan todella selvittämään tulevaisuutta.
Itse olen menossa parempaan suuntaan, mutta en voi edes ajatella, mitä monen vuoden käyttäjät kokevat lopetuksen. Kiitos AP sinua tämän postauksen aloittamisesta ja jotka jaksoivat tämän minun vuodatukseni täältä lukea. Kaikkea en edes kirjoittanut (alkuperäinen tekstini oli liian pitkä.. :-) ), joten tämä on aika suppea otos elämästäni. Toivon, että jos joku on saanut ketipinor tai minkä tahansa neuroleptien lääkkeen reseptin, miettisivät kahdesti aloittaako vai ei.
Mulle kirjoitettiin Ketipinoria uniongelmiin. Kyllähän se toimii, mutta jää kyllä yöunet vähiin kun pitää juosta pitkin yötä vessassa.
Ihmeellistä, että löytyy saman kokeneita. Silloin kun lopetin juuri kyseisen Ketipinor lääkityksen nimellä Seroquel, niin luulin että kukaan ei ole kokenut vastaavaa.
Käyttö 4 vuotta ja useita viikkoja juurikin oksensin, päässä pyöri, en saanut nukuttua , en syötyä, olin kuoleman kielissä.
Oireet lieventyivät mutt eivät poistuneet edes vuodessa täysin. Oksentelua ja harhoja kesti joitain viikkoja pahimmat oireet.
Riski tehdä itsemurha kasvaa tänä aikana koska olo on niin sietämätön. Lopettajan tulisi saada jotain tukea, ei välttämättä lääkärin vaan jonkun joka uskoo lopettajaan ja lopetukseen.
Seroquel from hell.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viittaus meni tuossa edellä väärin, piti viitata tuon kommentin edellä olevaan.
Ja lisäyksrnä vielä, että minullekin on kirjattu ties mitä huuhaata kun valitin työterveyslääkärille vieroitusoireista kuten pään sähköiskuista mitä piti keksimänäni ja sinne omakantaahan tiedot jäi.
Oli vielä passittamassa poliisin voimin minua psykiatriaan takaisin kun kerroin harhatuntemusten lisääntyneen ja lääkäri luki nätisti oppikirjaansa että pakkohoitoon voidaan määrätä harhainen henkilö.
Oli tainnut muut opit jäädä vähän vähemmälle...
Tuleepa mieleen vain kuinka paljon tällaisia tapauksia edelleen sattuu, että työterveyslääkäri pitää vieroitusoireita omakeksittyinä harhoina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäksi pitäisi kiinnittää huomiota työterveyslääkärin valtuuksiin ylipäätään diagnosoida psykiatrisia sairauksia.
Se on kuitenkin erikoisala, niin voiko työterveyslääkäri vain itsenäisesti ( ja itsepäisesti) päättää että sinulla on nyt skitsofrenia esimerkiksi.
Tekeekö työterveyslääkäri vastaavasti diagnisoinnnit muistakin erikoisalojen sairauksista, luuydinsyöpä esim?
Työterveyslääkärin kuuluu käsittääkseni kartoittaa tuökyky, mutta mielestäni ei antaa pysyvää diagnoisia vaikka slitsofreniasta tai muista psykiatrian sairauksista.
Riittää kun mainitset sanan harha, diagnoosi on jokin noista.
Aloittajan viesti lähetti kylmät väreet pitkin selkäpiitä, niskakarvani nousivat pystyyn viestejä lukiessa. En voi edes kuvitella sitä mittaamatonta tuskaa, jota hänelle ja monille muille psykiatrisille potilaille on aiheutettu. Ei tällainen ole ihnmisten auttamista, vaan systemaattista tuhoamista. Miksi ihmeessä psykiatrialla on niin paljon valtaa yhteiskunnassa vaikka kyseessä ei edes ole lääketieteenala? Ihmisten vapaus ja itsemääräämisoikeus voidaan riistää tuosta noin vain, ja tämä on asia johon potilas ei voi itse vaikuttaa juuri mitenkään. Missä ovat ihmisoikeudet? Missä empatia potilaita kohtaan? Kupittaan tapaus osaltaan osoitti, ettei psykiatria ole todellakaan niin kehittynyttä kuin annetaan ymmärtää. Ihmisiä kohdellaan huonommin kuin kulkukoiria, ja heitä lääkitään toimimattomilla ja haitallisilla lääkkeillä, jotka tekevät heistä kirjaimellisesti zombien. Pelottavaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut vaihteeksi huonompi kausi keväästä lähtien, minä aikana oon käyny psyk. sairaanhoitajalla ja psykologilla. Seuraavaksi psykiatrille hakemaan lausuntoa Kelalle psykoterapiaa varten. Tähän mennessä on tarjottu kovasti mielialalääkkeitä mielialoja tasaamaan, mutten oo suostunu ottamaan vastaan. Toivon, ettei lääkäri pakota niitä ottamaan, jotta saan diagnoosin ja sitä kautta terapialausunnon. Vaikka ne olis niin hyviä, ja varmaan auttais mun aallonpohjiin kyllä, niin epäilyttää kun niihin pitää sitoutua tyyliin vuodeksi. Mitäs sitten, kun vuosi on kulunut? Maagisesti mielialat jää niin hyviksi, etten enää tartte lääkkeitä? Vaikka lääkkeiden apu houkuttaa kovasti, luulen että mun tapauksessa terapia ja pitkäaikainen ongelmien työstäminen ihan itsessäänkin olis kestävämpi ratkasu kun lääkkeiden apu.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan viesti lähetti kylmät väreet pitkin selkäpiitä, niskakarvani nousivat pystyyn viestejä lukiessa. En voi edes kuvitella sitä mittaamatonta tuskaa, jota hänelle ja monille muille psykiatrisille potilaille on aiheutettu. Ei tällainen ole ihnmisten auttamista, vaan systemaattista tuhoamista. Miksi ihmeessä psykiatrialla on niin paljon valtaa yhteiskunnassa vaikka kyseessä ei edes ole lääketieteenala? Ihmisten vapaus ja itsemääräämisoikeus voidaan riistää tuosta noin vain, ja tämä on asia johon potilas ei voi itse vaikuttaa juuri mitenkään. Missä ovat ihmisoikeudet? Missä empatia potilaita kohtaan? Kupittaan tapaus osaltaan osoitti, ettei psykiatria ole todellakaan niin kehittynyttä kuin annetaan ymmärtää. Ihmisiä kohdellaan huonommin kuin kulkukoiria, ja heitä lääkitään toimimattomilla ja haitallisilla lääkkeillä, jotka tekevät heistä kirjaimellisesti zombien. Pelottavaa...
Kun saa haitat, esimerkiksi saa pysyviä seksuaalipuolen ongelmia tai pitempään kestäviä lopetuksen jälkeen puhkeavaa uutta oireilua millaista ei ennen lääkkeitä ollut, ei saa ymmärrystä eikä korvauksia. En ollut mitään muuta kuin koekaniini näille "lääkäreille."
Ainut tapa suojella itseään lääkkeiden haitoilta on olla kriittinen ja miettiä tarviiko lääkettä. Voi käydä niin että on tuplasti huonommassa jamassa, kun napsii pillereitä.
Oikeastihan edes lääkkeen kehittäjä ei koskaan ole ymmärtänyt lääkinnän todellisia vaikutuksia ympäri aivoja ja kehoa. Aivotutkimuksessa on tehty suuria läpimurtoja lääkkeiden jälkeen ja edelleenkin aivot on mysteeri.
Mikä on kamalinta, psykiatriassa näitä aineita voidaan pakottaa lisää niille, jotka on jo etukäteen saaneet vaurioita tai tietävät, että lääkkeet ei itselle sovi.
Jenkkitutkimuksessa käynyt äskettäin ilmi että kolmasosa masennustapauksista on johtunut aivoissa olevasta tulehdustilasta joka oirehtii ihmistä masennuksen tapaan (ilman muita fyysisiä oireita siis), eli kolmasosaan ihmisistä nämä ssri:t ym. eivät edes tehoa tuon vuoksi.
Äskeinen kommenttini oli vastaus komenttiin nro 85.
Mun kaveri mennyt ihan sekaisin noista lääkkeistä. Hänestä on tullut pahansuopa ja agressiivinen, puhuu pahaa ihmisistä ja mustamaalaa heitä, sellainen maanisen hullu katse silmissä.
sinulle vähättelijälle minun on pakko sanoa painu helvettiin. Ap:n oireet ovat totisinta totta ja helvetti maan päällä. Eikä hän ole yksin, olen itse suunnilleen samassa tai ehkä vielä pahemmassa tilassa lääkkeiden jäljiltä.
Minusta on yksiselitteisesti käsittämätöntä, että lääkärit määräävät 1-2 vastaanottokäynnin jälkeen ihmiselle mielialalääkityksen. Sen takia olen miettinyt, että entä jos ne tahot, jotka väittävät kyseisen lääkeryhmän olevan plaseboa (lääkäri Antti Heikkilä yms.), ovat sittenkin oikeassa.
Tuskin lääkäri määräisi potilaalleen pitkäaikaiseksi tarkoitetun, ihan oikeasti sähkökemialliseen aivotoimintaan vaikuttavan lääkkeen, joka ajan mittaan saattaa muuttaa aivoja.
Jos sinulla ap. on selkeitä neurologisia oireita, kannattaa tutkia myös fyysisen sairauden mahdollisuus, esim. aivojen magneettikuvauksella. Se on pieni, mutta mielestäni aina tutkimisen arvoinen mahdollisuus.