Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ovat vaurioituneet mielialalääkkeiden takia pysyvästi?
11.08.2017 |
Tuntuu että sisältäni on kadonnut jokin tärkeä, ihmisyyden esanssi tai tekijä. Tätä olotilaa on todella vaikeaa lähteä kuvailemaan sanoin mutta yritän jotenkin selittää tämän teille, että ymmärrätte mitä haen takaa. Tämä masennus näiden lääkkeiden käytön jäljiltä ei ole sellainen tyypillinen masentuneisuuteen kuuluva alakuloisuus tai surumielisuus, joka saattaa vaihdella riippuen päivästä. Se ei ole sellainen tyhjyyden tunne tai saamattomuus, vaan sellainen olotila, että ikäänkuin persoonasi ja sielusi olisi kadonnut ihan jäljettömiin. Mikään ei tunnu enää miltään, et kykene saamaan nautintoa asioista, joita ennen rakastit sydämesi kyllyydestä ja joita kohtaan tunsit palavaa intohimoa. Minun masennuskauteni ennen lääkkeiden käyttöä eivät olleet tällä tavalla kroonistuneita, kuin ne ovat nykyään. Silloin minulla oli vielä kokonainen ja ehjä tunne-elämä, en ollut kuin elävä kuollut. Oli hyviä jaksoja ja sitten niitä huonompia, joskus käytiin pohjallakin mutta aina sieltä noustiin ylös. Nykyään tuntuu siltä kuin olisin pudonnut pohjattomaan mustaan kuiluun tai kuin minut olisi imaistu mustaan aukkoon, josta ei ole ulospääsyä. Olen täysin anhedoninen, väsyn helposti jopa pienistäkin fyysisistä ja henkisistä ponnisteluista, olen rättiväsynyt vaikka nukkuisin 10-12 tuntia putkeen. En saa sellaista aitoa ilon tunnetta yhtään mistään, mikään ei tunnu miltään. Kuin elämästäni olisi kadonnut päävärit, kaikki on muuttunut samaksi harmaaksi, merkityksettömäksi ja tasapaksuksi massaksi, josta mikään ei erotu tai nouse ylitse muiden. Olen myös hitaamman ja tyhmemmän oloinen kuin ennen, en ymmärrä vitsejä yhtä nopeasti, uusien asioiden oppiminen tuottaa suuria vaikeuksia, mikään ei yksinkertaisesti jää mieleen, ei vaikka sen toistaisi kuinka monta kertaa. Olen aina ollut hieman hajamielinen, mutta nykyään muistini on äärettömän huono, unohtelen ihan yksinkertaisiakin asioita. Jopa muutamassa minuutissa saataan unohtaa, että minne laitoin jonkin esineen.
Jatkuu...
Kommentit (328)
Vierailija kirjoitti:
Kuinka te ootte niin tolloja? Salaliittoteorioita ssri-lääkkeistä netistä, lääketehtaat on saatanasta ja hui! Hitto mitä lampaita, ollaan niin erilaisia ja"kriittisiä", muttei pienintäkään ymmärrystä kemiasta tai biologiasta:D
Ja sinun luotat sokeasti lääketeollisuuteen? Kyllä noista saa ihan tutkimustietoa, ettei tarvitse nojautua salaliittoteorioihin. Ei kyse ole muusta kuin lääkefirmojen voittojen maksimoinnista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinun neurolepteistä saamasi vauriot ovat ilmeisiä etenevän skitsofrenian oireita, joille on tyypillistä etenevät kogintiiivisetn puutokset (tardiivi dementia) ja pahenevat skitsofrenian negatiiviset oireet, joille on ominaista juurikin tunneköyhyys ja kyvyttömyys tuntea mielihyvää. Tutkijat ovat jo kauan aikaa sitten huomanneet, että mitä pidempään sairastaa skitsofreniaa, sitä pahempia muutoksia on löydettävissä aivojen eri osa-alueilla ja nämä muutokset ovat yhteydessä paheneviin positiivisiin (tardiivi psykoosi) ja negatiivisiin oireisiin. Nykyään ollaan jo kauan tiedetty, että psykoosi on myrkyllinen mentaalinen tila, joka tuhoaa aivokudosta ja täten edetessään aiheuttaa laskua siihen sairastuvien yksilöiden toimintakyvyssä. Tätä tilaa voidaan hoitaa neurolepteillä, jotka tosin mm. lääkeyhtiö Eli Lilyn rahoittaman eläinkokeen mukaan kutisti makakiapinoiden aivoja 18 kuukaudessa noin 10%. Kuitenkin johtavien psykiatrian alan asiantuntijoiden mukaan skitsofreenikkojen aivot ovat aivan erilaisia kuin normaalien ihmisten ja makakaiapinoiden aivot, ja näitä epänormaaleja aivoja neuroleptit suojaavat psykoosin aiheuttamalta hirvittävältä aivomyrskyltä, joka tuhoaa kaikki aivosolut ja tekee sinusta debiilin. Joten ole onnellinen, kun olet sentään saanut hoitoa tuohon hirvittävään sairauteesi! Jos taas sinua on hoidettu neurolepteillä muusta syystä ja sinulla on samanlaiset aivot kuin makakipainoilla, on mahdollista, että oireesi johtuvat näistä lääkkeistä. Psykiatrit ovat siinä mielessä ikävässä välikädessä, että hulluja on todella vähän verrattuna siihen, miten paljon antipsykoottiset lääkkeet voisivat tuottaa, jos niitä syötettäisiin jokaiselle vastaantulevalle dementikoista pikkulapsiin. Siksi he eivät voi mitenkään olla varmoja, toimiiko lääke sinulla, ja lääkkeen kokeileminenhan on jokaisella potilaalla on kannattavampaa kuin ei-kokeilu.
Oliko tämä sarkasmia? Ainakin siltä vaikutti.
Vierailija kirjoitti:
Voi myös olla, että nuo kaikki kuvailemasi oireet johtuvat masennuksesta, sillä masennus aiheuttaa kaikkea tuota, mistä aloituksessa kerroit. Sillä ei välttämättä ole lääkkeiden kanssa mitään tekemistä. Itse olen käynyt läpi lähes kaikki mielialalääkkeet, ainut haittavaikutus on se, etten huomaa eroa entiseen oloon. Eli masennukseen, joka on tuo, mitä kuvailet. Itse diagnosoisin nuo olot sillä, että saamasi lääkkeet eivät ole auttaneet tai olleet juuri sinulle oikeita ja täten masennus on pysynyt/pahentunut.
Huomaan itsessäni tapahtuneet muutokset selvästi, kuten esimerkiksi tunne-elämän huomattavan latteuden, seksuaalisen kyvykkyyden puuttumisen ja persoonani muuttumisen hieman lapsenomaiseksi ja yksinkertaiseksi. En siis ole niin vegetatiivisessa tilassa oleva, etten pystyisi itse huomaamaan eroa käytöksessäni ja minässäni. Masennukseen kuuluu melankolisuus ja surumielisyys, tosin ne vaihtelevat riippuen diagnoosin vaikeusasteesta eli puhutaanko lievästä masennuksesta vai siitä ihan vakavimmasta mahdollisesta masennustyypistä. Olen joskus kuullut tarinoita ihmisistä, jotka olivat masennuksen takia invalideja eli täysin toimintakyvyttömiä. Pointtini onkin se, että persoonan syvin olemus ei katoa masennuksen myötä, ei myöskään kyky tuntea mielihyvää ja erilaisia tunnetiloja silloin, kun masennuskaudet ovat jo takanapäin ja henkilön mieliala ja toimintakyky parantuneet huomattavasti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Sinun neurolepteistä saamasi vauriot ovat ilmeisiä etenevän skitsofrenian oireita, joille on tyypillistä etenevät kogintiiivisetn puutokset (tardiivi dementia) ja pahenevat skitsofrenian negatiiviset oireet, joille on ominaista juurikin tunneköyhyys ja kyvyttömyys tuntea mielihyvää. Tutkijat ovat jo kauan aikaa sitten huomanneet, että mitä pidempään sairastaa skitsofreniaa, sitä pahempia muutoksia on löydettävissä aivojen eri osa-alueilla ja nämä muutokset ovat yhteydessä paheneviin positiivisiin (tardiivi psykoosi) ja negatiivisiin oireisiin. Nykyään ollaan jo kauan tiedetty, että psykoosi on myrkyllinen mentaalinen tila, joka tuhoaa aivokudosta ja täten edetessään aiheuttaa laskua siihen sairastuvien yksilöiden toimintakyvyssä. Tätä tilaa voidaan hoitaa neurolepteillä, jotka tosin mm. lääkeyhtiö Eli Lilyn rahoittaman eläinkokeen mukaan kutisti makakiapinoiden aivoja 18 kuukaudessa noin 10%. Kuitenkin johtavien psykiatrian alan asiantuntijoiden mukaan skitsofreenikkojen aivot ovat aivan erilaisia kuin normaalien ihmisten ja makakaiapinoiden aivot, ja näitä epänormaaleja aivoja neuroleptit suojaavat psykoosin aiheuttamalta hirvittävältä aivomyrskyltä, joka tuhoaa kaikki aivosolut ja tekee sinusta debiilin. Joten ole onnellinen, kun olet sentään saanut hoitoa tuohon hirvittävään sairauteesi! Jos taas sinua on hoidettu neurolepteillä muusta syystä ja sinulla on samanlaiset aivot kuin makakipainoilla, on mahdollista, että oireesi johtuvat näistä lääkkeistä. Psykiatrit ovat siinä mielessä ikävässä välikädessä, että hulluja on todella vähän verrattuna siihen, miten paljon antipsykoottiset lääkkeet voisivat tuottaa, jos niitä syötettäisiin jokaiselle vastaantulevalle dementikoista pikkulapsiin. Siksi he eivät voi mitenkään olla varmoja, toimiiko lääke sinulla, ja lääkkeen kokeileminenhan on jokaisella potilaalla on kannattavampaa kuin ei-kokeilu.
Tämä harhaluulo istuu vielä tiukasti ihmisten mielissä, että kaikki oireilu mitä potilas kokee, johtuu sairaudesta vaikka moni niistä oireista on nimenomaan lääkkeen/lääkkeiden aiheuttamaa. Tästä on niin paljon tieteellistä näyttöä olemassa, että asian kiistäminen on turhaa. Ihmiset valehtelevat mutta tutkimustulokset eivät. Minulla ei ole skitsofreniaa laisinkaan, joten en oikein ymmärrä että miksi toit sen esille. Kun potilas vieroittautuu lääkkeestä/lääkkeistä, ja saa sen lopetuksen johdosta rajuja fyysisiä ja henkisiä oireita, tulkitaan tämä oireilu lääkäreiden taholta virheellisesti merkiksi itse sairauden pahenemisesta vaikka kyse on kehon ja aivojen kokemasta shokista, kun ne yrittävät toipua lääkkeiden aiheuttamista vaikutuksista, ja pärjätä ilman niitä. Aivoilla kestää pitkään aikaa tottua lääkkeettömyyteen, samoin elimistöllä. Kun käyttää pitkään ja yhtäjaksoisesti kemikaaleja, jotka alteroivat aivojen toimintaa, tottakai sen hidastahtinenkin lopettaminen aiheuttaa oireita. Tämä on täysin loogista, ja niin helposti ymmärrettävissä, silti törmään jatkuvasti lääkäreiden taholta siihen asenteeseen että asia ei ole näin, ja että kuvittelen oireeni johtuvan lääkityksestä. Mitä tulee lääkkeiden aiheuttamiiin haittoihin, psykiatrit alkavat leikkimään tyhmää ja tietämätöntä. Todella epärehelliseltä touhulta tällainen haiskahtaa.
Ap
Alkoholi on depressantti, joten sitä masentuneen ei missään nimessä pitäisi käyttää. Samoin ovat antipsykoottiset lääkkeet, joten siinä vaiheessa, kun psykoosioireet ovat ohi, niin masentuneen pitäisi korjata lääkityksensä masennusta lievittäväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen muistisairaiden/monisairaiden vanhusten parissa. Se on auttanut minua ymmärtämään kuinka onnekas olen, kun minulla on terveet jalat (ei amputoitu diabeteksen takia), jalat kantavat alla (minua ei tarvitse siirrellä nostolaitteilla enkä tarvitse pyörätuolia alleni) pystyn puhumaan ja kommunikoimaan normaalisti muiden kanssa. En ole hiipumassa pois (pystyn syömään ja nielemään - taito joka muistisairailta katoaa) Koko maailma on avoinna ja auki. Maailmani ei rajoitu suljettuun osastoon, jossa harvoin pääsee edes ulos. Minulla ei ole fyysisiä tai sairauden aiheuttamia esteitä olla ja toteuttaa ihmisyyttäni sillä tavoin kuin haluan. Olen myös vapaa toimimaan itse enkä ole jatkuvasti riippuvainen muiden avusta.
Usein ihmisen pitää menettää jotain, ennen kuin tajuaa oman onnellisen tilanteensa. Valitettavaa mutta totta.
Oletko taas näitä ketkä viittaavat että ap:n ongelmat on pieniä ja hänen pitäisi olla kiitollinen mitä hänellä on jäljellä? En siis tiedä motiivia kirjoittamasti takana. Siis toki pitää olla aina kiitollinen kaikesta mitä on. Mutta.. Ensinnäkin a. Ihmisellä loppujenlopuksi ei ole kuin se mitä hänen päänsä sisällä on. Kaikki elämykset mitä ihmisen elämässä, hienot tapahtuvat tapahtuvat vain ja ainoastaan hänen päänsä sisällä
b. Jos lääkitys on leikannut ihmisen kykyä olla se ihminen kuka on ollut, kykyä bondata muiden kanssa, kykyä muistaa, kykyä tuntea, kykyä jopa toimia, kykyä muodostaa rakkautta ja parisuhteita, niin kyllä kyse voi olla hyvin vakavasta vammasta siinä missä aivovammakin voi olla jollekin rajoittava tila. Psyykenlääkkeillä ihmisestä voi tulla täysi zombi jolla ei ole mitään elämänlaatua ja joskus elämästä voi tulla täyttä kidutusta aineiden vaikutuksen takia. Toki itse mielen ongelmatkin voivat leikata ihmisen elinpiirin hyvin pieneen ja suppeuttaa aivotoiminnan jopa niin, että hän vain apaattisena kököttää maailman sammuessa hänen sisältään, siinä missä joku dementiapotilas on rappeutunut asteelle että vain makaa tuijottaen tyhjyyteen.Kirjoitin kommentin siksi, että ap heräisi hieman tuosta itseensä käpertyneisyydestä ja ylidramaattisuudestaan. Hän kokee itsensä "vaurioituneeksi". No varmasti sitä onkin masennuspotilaana jollain tasolla. Mutta voi myös päättää näkeekö lasin puoleksi täytenä tai tyhjänä. Voi olla pettynyt omaan elämään sen suhteen, että kapasiteettia olisi ollut vaikka mihinkä, mutta lopputulos on paikallaan valittaminen ja surkuttelu siitä, mitä ei ole saanut tai saavuttanut. Silloin voi olla terveellistä mennä katsomaan niitä, jotka ovat lopullisesti menettäneet vielä enemmän ja tajuta, että hei minä voin ja ehdin tehdä vielä vaikka mitä, jos vain haluan.
Masentuneille on monenlaista kognitiivista terapiaa, jossa juuri pureudutaan siihen, että ajattelurakenteet ja puhe on vääristynyttä yltiödraamaa, negatiivista ja pessimismiin keskittyvää. Jos ajattelun tasolla (kuten ap) kieli keskittyy vain kaikkeen negatiiviseen, siihen mikä minulta puuttuu, mitä en osaa, miksi kaikki aina menee pielee jne. on hyvin vaikea lähteä toiminnan tasolla muuttamaan omia toiminta- ja ajattelumalleja. Masentuneen pitää ikään kuin oppia pois noista kielteisen ajattelun malleista, ennen kuin alkaa pääsemään ulos kierteestä. Yksi tärkeä ajattelun malli on esim. kiitollisuus. Mistä kaikista asioista voin olla elämässäni kiitollinen. Ap voi olla kiitollinen älystään ja kyvystään analysoida tilaansa yksityiskohtaisesti. Hän voi olla kiitollinen siitä, että hänellä on näkevät silmät, kuulevat korvat, toimivat jalat. Hän on riippumaton muiden avusta ym. Mutta jos kaikki tällaiset tärkeät asiat ottaa itsestäänselvyytenä, voi olla, että rypeminen itsesäälisessä kemiallisen vaurioitumisen tilassa antaa enemmän tyydytystä. Siihen sisältyy myös hivenen epärehellisyyttä ja vääristyneisyyttä. "Kaikki on kurjaa", "minulla ei koskaan mitään hyvää", "olen lopullisesti lääkkeiden vaurioittama" (= todennäköisesti ap mutuolettama, jonka on valinnut omaksi mantrakseen ja lopulliseksi totuudekseen.)
Kuulostat siltä niinkuin yleensä vähättelisit mielen sairauksia tai masennusta. Oletko itse käyttänyt psyykenlääkkeitä tai esimerkiksi kokenut vakavan masennuksen? (En siis väitä että ap:n ongelma olisi juuri pelkästään masennus)Se ei helpota kenenkään oloa jos sisäinen olo on hyvin kurja ja piinaava syystä mitä ei aina osaa edes kuvailla, että tietää että joku ihminen on pyörätuolissa tai dementoitunut ja itse ei ole. Se ei sillä hetkellä helpota. Edelleenkin, mielen pulmat ja uskoisin myös että lääkehaitat voi olla yhtä kahlitsevia kuin se että on pyörätuolissa ja aiheuttaa yhtä pahaa kärsimystä kuin fyysinen vamma. Loppupeleissä kipukin on aivoissa. Mielen tuska voi olla hyvin suuri, eikä sitä aina sillä että keskustelee siitä saa edes ratkaistua. Ei edes terapialla.
Kiitollinen voi olla vaikka kokisi masennusta tai kokisi itsensä vaurioituneeksi joidenkin lääkkeiden takia. Voi olla kiitollinen tietyistä asioista elämässään ja masentunutkin samaan aikaan. Ne eivät sulje toisiaan pois. Joskus voi iskeä silti epätoivoisiakin oloja.
Kiitos ihanan ymmärtäväisestä ja kannustavasta viestistäsi, ja olet täysin oikassa että ei tällaisia ongelmia loppuviimein voi ymmärtää ihminen, joka ei niitä ole itse henkilökohtaisesti kokenut. Mutta joskus voisi edes yrittää nähdä asiat myös sen toisen ihmisen näkökulmasta, eikä jyrätä yli omalla mielipiteellään joka ei edes pidä lainkaan paikkaansa. Väitteet siitä että olen ylidramaattinen ja itsesäälissä kieriskelevä koska puhun asiasta, joka on ilmiselvästi vielä tabu-aihe yhteiskunnassamme, ei kerro mitään minusta ihmisenä vaan sen asian lausujasta. Tuollaiset väitteet ovat täyttä puppua, ja ohitan ne mieluusti. Ei minua haittaa jos joku aloituksestani suuttuu, se ei ole minun ongelmani. Minä en tarkoittanut tällä keskustelunavauksella kenellekään mitään pahaa, vaan halusin purkaa tuntojani jonnekin, ja myös tietää että onko täällä kenties kohtalotovereita. Ikävä kyllä on, tämä sinällään ei ole mikään yllätys sillä tiedän etten paini tämän asian kanssa täysin yksin. En ymmärrä, että miksi tällaiseen asiaan täytyy reagoida todella aggressiivisesti kun siitä voisi keskustella sivistyneemmin ja asialliseen sävyyn.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Voi olla että osa aloittajan kuvaamista muutoksista on todellisia. Silti kun tuota pitkää vuodatusta lukee, nousee esiin edelleen hyvin mustavalkoinen ajattelu. "Ennen olin innovatiivinen luova ihminen - nyt elävä kuollut". No jos muistelet tarkemmin masennukseen sairastumistasi, todennäköisesti et juurikaan pystynyt hyödyntämään luovuuttasi ym. jos et pääse edes sängystä ylös tai koet kaiken olemisen tai tekemisen tarkoituksettomaksi tai turhaksi.
En kiellä etteikö masennuksesta nouseminen ole vaikeaa. Mutta et voi vain takertua lääkkeisiin ja syyttää niitä siitä, etteikö elämäsi nyt tunnu miltään. Jos olet päässyt irti lääkkeistä, sinulla on mahdollisuus palautua. Mutta jotenkin vaikuttaa siltä, että mielessäsi vaikuttaa edelleen masentuneen ihmisen ajattelu. Moni masentunut puhuu samaa kieltä ja kiertelee ja kaartelee. Etsii tekosyitä sille miksi ei voisi elää. En viitsi aloittaa mitään uutta kun olen masentunut. Masennuksesta tulee osa identeteettiäsi. Eikä siitä ole helppoa päästää irti.
Ironisesti otat aloittajan kielikuvalliset ilmaisut aivan liian kirjaimellisesti, kuten vaikkapa juuri tuo ilmaisu elävä kuollut eli hän mitä ilmeisimmin tarkoitti sillä tunteetonta. Minusta tuo ei ole mitenkään äärimmäinen taikka mustavalkoinen tapa kuvata asioita vaan realistiselta kuulostava. Tekstin perusteella aloittajalla on ainakin hyvä älyllinen ja käsitteellinen ajattelu, se on varma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoinen ketju. Olen samaa mieltä kuin jotkut kirjoittajat, on väärin (ja älyllistä laiskuutta) vain patologisoida kärsivä ihminen kiinnittämättä mitään huomiota traumoihin, lapsuuteen, ihmissuhteisiin, tapahtumiin elämässä ym...
Jos kiinnostaa tutustua aiheeseen traumatutkimuksen kannalta, suosittelen lämpimästi Bessel Van der Kolkin kirjaa The body keeps the score.
Kuulostaa ennemminkin kilpirauhasenshormonin puutteelta kuin lääkkeiden tekosilta. mulla ainakin on just noi oireet vajiksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ketju. Olen samaa mieltä kuin jotkut kirjoittajat, on väärin (ja älyllistä laiskuutta) vain patologisoida kärsivä ihminen kiinnittämättä mitään huomiota traumoihin, lapsuuteen, ihmissuhteisiin, tapahtumiin elämässä ym...
Jos kiinnostaa tutustua aiheeseen traumatutkimuksen kannalta, suosittelen lämpimästi Bessel Van der Kolkin kirjaa The body keeps the score.
Myös tällainen Trauma ja keho -kirja on saatavilla
On se kyllä kamalaa, mitä kaikkea lääketeollisuus on ahneuksissaan keksinyt, rokotteet, antibiootit ja nyt jopa mielialalääkkeet. Kamalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ehtinyt vielä lukemaan koko aloitustasi ap, mutta asiasta on kokemusta ja palaan asiaan vielä, mutta silti kysyisin ensin, että onhan sinulta poissuljettu alunperinkin muut sairaudet, mitkä voivat aiheuttaa vastaavia olotiloja, kuten kilpirauhasen toimintahäiriöt ym hormonaaliset ongelmat?
Oletko siis lopettanut mielialalääkkeet hiljattain? Oletko aivan varma ettei kyseessä ole se sama harmaus kun ennen mielialalääkkeitä? Koska se voi tuntua nyt entistäkin synkemmältä jos on saanut välissä avun lääkkeistä?
On totta, että kaikki vastaavat lääkkeet vaikuttavat aivoihin ja kapajärjestelmäänkin pitkälti.
Jos sinne tulee pysyviä muutoksia niin sillä voi todellakin olla negatiiviset vaikutukset moneen asiaan.
Toivotan sulle ap siunausta ja voimia!
...luen vielä toisenkin osan ja hiukan vastauksia ennen kuin kommentoin lisää/enempää.
En oikein ymmärrä miksi lääkitystä moititaan tästä. Jos on pitkäaikaisesti masentunut, tuskin lääkityksen lopettaminen palauttaisi olon normaaliksi. Lääkkeet eivät paranna masennusta, ne vain lievittävät oireita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen näitä masennuslääkkeitä pistänyt kitaani. Ei ole kukaan pakottanut eikä harhauttanut. Tiedän haitat ja olen kokenut vieroitusoireet kolmesti. Lääkkeiden lopetus on johtanut nopeasti masennuksen pahenemiseen.
Jos elettäisiin aikaa mennyttä, olisin luultavasti mielisairaalassa aivan kuten muutama sukulaiseni aikanaan oli. Ei ollut toimivaa hoitoa.
Pelkästään tasapaksu elämä tekee olemisesta latteaa. Iän myötä myös moni kyynistyy. Seksistä en ole ollut erityisemmin kiinnostunut koskaan. En myöskään nauti esimerkiksi syömisestä.
Saan mielihyvää läheisistäni, matkustelusta, hyvistä kirjoista ja luonnossa liikkumisesta. Kummempaa ei tarvita.
Luovuus ei luovasta ihmisestä mihinkään katoa. Välillä on jaksoja, jolloin ei oikein ole mielenkiintoa tehdä tiettyjä juttuja, mutta sieltä se inspis sitten mutkan takaa iskee.
Ja olen käynyt terapiassa satoja tunteja. Kalliiksi on käynyt. Toki on mahdoton sanoa, mikä olisi tilanne ilman psykoterapiaa, mutta turha tulla kertomaan, että se yksinään on erityisen toimiva parannuskeino.
Kiitos ap tärkeästä aloituksesta. Osui ja upposi täysin.
Koin itse elämääni järkyttävän kokemuksen lähes viisi vuotta sitten, mistä oma oireiluni lähti. Oireenani oli paniikkikohtaukset, ahdistuminen ja kausittainen masennus. Kävin usein työterveyslääkärillä itkemässä pahaa oloani ja sain sairaslomaa. En halunnut mielialalääkkeitä, koska olin nähnyt miten ne vaikuttivat sisaruksellani. En halunnut samaa pahaa oloa enempää. Lopulta tilanne paheni niin, että lopulta piti nyörtyä lääkkeisiin (tuntui ettei ollut muuta vaihtoehtoa), eli SSRI-lääkitys aloitettiin. Elämä helpottui hetkeksi, mutta sivuoireet pamahti pahempana. Lopetin puolen vuoden jälkeen. Masennus on jatkunut kausittaisena ja olen tarvinnut sairaslomaa.
Tänä keväänä menin ensimmäistä kertaa psykiatrille. Psykiatri kuunteli minua 45 minuutin ajan, totesi "kaksisuuntainen mielialahäiriö" ja ketipinor 50mg ensimmäinen viikko, siitä eteenpäin 100mg. Tyhmänä en kysynyt mitään, en tutkinut asiaa vaan nappi naamaan ja zombie-moodi päälle. Viiden viikon käytön jälkeen googletin ensimmäistä kertaa ketipinor vaikutukset ja todellisuus iski kasvoihin. Kemiallinen lobotomia, se on oikea nimike tälle neuroleptiselle lääkitykselle.
Kuuden viikon ketipinorin oton jälkeen lopetin lääkkeen seinään. En ollut nostanut annostani missään vaiheessa 50mg (kokeilin 100mg ja nukuin seuraavat 20h). Kolme päivää lopetuksesta olivat yhtä helvettiä. Ahdistus oli niin kovaa, että tärisin, oksensin päivässä lähes 15 kertaa, pääni jyskytti kipeänä aamusta iltaan, unta en saanut viikkoon. Käytin siis neuroleptejä vain KUUSI viikkoa ja siinä ajassa kerkesi tekemään tuhoa päässäni. Pikkuhiljaa olen pystynyt kokemaan suurempia tunteita, ja pystynyt nauttimaan seksistä. Olen aloittanut puhtaan ruokavalion, lisännyt kävelemistä luonnossa ja meditoinut. Silti tunnen, ettei aivotoimintani ole sitä, mitä se ennen oli. Toisaalta, en koe myöskään alakuloisuutta tai masennusta. Jippii.
Olen surullinen ja vihainen psykiatrin diagnoosista. Tämä diagnoosi nyt on leimattuna pysyvästi Omakanta terveyteeni, mitä en tiedä, saako sitä ikinä sieltä pois. Minua todellakaan ei ole tutkittu tai saatika seurattu, onko se kaksisuuntainen. Sain jatkolähetteen kunnalliselle psykiatrille, jossa alan todella selvittämään tulevaisuutta.
Itse olen menossa parempaan suuntaan, mutta en voi edes ajatella, mitä monen vuoden käyttäjät kokevat lopetuksen. Kiitos AP sinua tämän postauksen aloittamisesta ja jotka jaksoivat tämän minun vuodatukseni täältä lukea. Kaikkea en edes kirjoittanut (alkuperäinen tekstini oli liian pitkä.. :-) ), joten tämä on aika suppea otos elämästäni. Toivon, että jos joku on saanut ketipinor tai minkä tahansa neuroleptien lääkkeen reseptin, miettisivät kahdesti aloittaako vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö sitä hakeutua sitten johonkin vertaisryhmiin, jos masentaa niin kovasti et on ihan agressiivinen keskustelija. Ei ole kivaa keskustella tuollaisten kanssa, jotka hyökkii silmille.
En ymmärrä että mistä hatusta tuon ajatuksen oikein vetäisit? Minä en ole missään vaiheessa keskustelua ollut tippaakaan aggressiivinen, sen sijaan, näen tässä ketjussa väittelyä joistain ihme asioista, jotka eivät edes itse ketjun aiheeseen liity mitenkään. Myös muutamia hyökkääviä kommentteja löytyy, mutta ne jätän huomiotta. Ei kiinnosta alkaa väittelemään tuntemattomien ihmisten kanssa internetin välityksellä.
Ap
Lukekaa Taylor Jill Bolten kirja "Elämäni oivallus -kuinka toivuin aivohalvauksesta".
Aivot ovat plastinen elin joka kyllä toipuu ajan kanssa, kunhan sitä oikein ruokitaan. Toivoa on.
Itsekin olen syönyt todella monia masennuslääkkeitä. Oloni alkoi parantua vasta kun lopetin lääkkeet ja aloin harjoittaa aivojani rentoutusharjoituksilla ja meditaatiolla.
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa Taylor Jill Bolten kirja "Elämäni oivallus -kuinka toivuin aivohalvauksesta".
Aivot ovat plastinen elin joka kyllä toipuu ajan kanssa, kunhan sitä oikein ruokitaan. Toivoa on.
Itsekin olen syönyt todella monia masennuslääkkeitä. Oloni alkoi parantua vasta kun lopetin lääkkeet ja aloin harjoittaa aivojani rentoutusharjoituksilla ja meditaatiolla.
En tiedä, toimiiko sinulla aivoaaltomusiikki, mutta itse olen saanut uupumukseeni apua beta-aalloista (jaksan keskittyä työtehtävään ja se alkaa sujua) - alfa taas pahentaa. Delta auttaa nukkumaan sikeästi/ nukahtamaan. Lisäksi on serotoniini/domapiini/hermoston uudistus/immuunipuolustus tms. taajuuksia, joista en osaa sanoa, toimivatko vai ei, mutta joskus kuuntelen ihan kaiken varuiksi kun eivät kuulosta pahaltakaan.
Niinkuin ovatkin, eivätkä aiheuta riippuvuutta.