Lapsen 2v ikäerolla tehneet - käsi sydämellä - suositteletko?

Suosittelen. Meillä tyttö ja poika, nyt 5 ja 3. Kuten muillaki, alku oli raskasta, mutta nyt elämä jo niin helppoa, hyvät kaverit ovat.

Suosittelisin. Mä olen varmaan sitten outo, mutta se oli ihanaa aikaa elämässä, kun lapset oli ihan pieniä. Ei edes olleet helpoimmasta päästä siinä mielessä, että nukkuivat huonosti (lyhyitä päikkäreitä, öisin heräilivät monta kertaa). Kun isompi meni kolmevuotiaana kerhoon, pienemmän kanssa leikittiin avoimessa päiväkodissa.

Suosittelen, meillä 1v 3 kk ikäeroa tytöllä ja pojalla ja haasteita oli. Myös raskausaika tuntui rankalta jossain kohdin. Jos pariskunta on hyvä tiimi ja tukiverkot kunnossa, sen vaippa-ajan ohi päästessä pikkuhiljaa helpottaa. Olen enemmän kuin tyytyväinen nyt kun jo koulussa:)

Neljästi i ikäeroa edeltävään sisarukseen alle 2 vuotta, eli suosittelen?

Sen pikkulapsivaiheen vuoksi ei voi todellakaan suositella 2 vuoden ikäeroa tai sen alle, mutta myöhemmin sillä voi olla suotuisia vaikutuksia. Mutta en sitten tiedä onko sekään riittävä kannustin, kun joutuu kuitenkin lähes kuoleman partaalla olemaan väsymyksen ja pinnojen kanssa. Ja se hehkutettu sisarusten välinen kaveruus, kun ollaan suht samanikäisiä ei myöskään ole mikään läpihuutojuttu eli kukaan ei voi luvata, että niistä sisaruksista tulisi hyviä ystävyksiä, vaikka pieni ikäero sen mahdollisuutta lisääkin. Jos haluat pysyä todennäköisemmin järjissäsi, niin älä tee lapsia liian pienellä ikäerolla.

Meillä ensimmäisen ja toisen välillä ikäeroa 1v9kk. Molemmat poikia. Hyvät välit pienestä pitäen ja nyt ovat jo täysi-ikäisiä.

2. ja 3.lapsen välillä ikäeroa tasan 2v. Kolmas lapsi tyttö. Ei riitelyä pienenä ja ihan hyvät välit.

3.ja 4.lapsen välillä 3v ikäeroa. Neljäs lapsi tyttö. Mustasukkaisuutta ja riitelyä. Toki hyviäkin aikoja ollut, ei siinä mitään. Molemmat tytöt nyt teinejä, mutta eivät kauheasti toistensa seuraan hae.

Sama 3v väli on sitten kahdella seuraavallakin, jotka poikia. Kavereita ovat joo, mutta kyllä on tappeluakin.

Joten suomeksi: 3 lasta 2v ikäerolla ja 3 lasta 3v ikäerolla. Yhteensä 6 lasta. Ihan käsi sydämellä suosittelen 2v ikäeroa. Ei ollut liian rankkaa, vaan lapsists aidosti seuraa toisilleen. 3v ikäero liikaa, ehtii lapsi tottua olemaan joko ainokainen tai nuorin ja helpommin kehittyy mustasukkaisuus. Ymmärrys ei kuitenkaan riitä tajuamaan sisarusta juurikaan 2 vuotiasta paremmin.

En myöskään ymmärrä tuota ajatusta, että vauva-ajat pitäisi vain äkkiä lusia ja myöhemmin palkintona on hyvin yhdessä leikkivät sisarukset. Omilla lapsillani on tarkoituksella neljä vuotta ikäeroa enkä ole törmännyt mihinkään ongelmiin asian suhteen. Vauva-ajat menivät sujuvasti, kun oli yksi pikkuinen kerrallaan. Siitäkin huolimatta, vaikka nuoremmalla oli ensimmäisen vuotensa aikana kaikenlaisia ongelmia. En ole edes tajunnut, että joku lomakohteen valintakin olisi jokin ongelma, kuten tästä ketjusta on saanut lukea! Ikäerostaan huolimatta lapseni leikkivät sujuvasti yhdessä ja erikseen. Tappelevatkin välillä kuten sisarusten kuuluu. Molemmilla on omat kaverit ja kiinnostuksen kohteet.

Koska muodissa on tehdä lapset mahdollisimman pienellä ikäerolla, lähipiirissä on useampi tällainen lapsiperhe. Voin sanoa etten ikinä haluaisi vaihtaa osaani heidän kanssaan! Harvalle oikeasti sopii pieni ikäero. En tiedä huomaavatko he itse sitä, mutta he ovat todella kireitä ja raskasta seuraa. Toisaalta ymmärrettävää, kun on kaksi pientä (ja mahdollisesti isompia sisaruksia) samaan aikaan, mutta toisaalta kyseessä on oma valinta.

Meillä lapset 2,5 vuoden ikäerolla, ja ekat vuodet olivat kyllä tosi raskaita. Vauva oli huono nukkumaan ja esikoinen hyvin uhmakas. Toisaalta sisarussuhde on ollut hyvä, ja esimerkiksi matkoilla lapset järjestävät omat leikkinsä yhdessä, eikä aikuisten tarvitse viihdyttää. Kotona ovat leikkineet myös, mutta enemmän kumpikin omien kavereidensa kanssa.

Itse olen tykännyt myös siitä, että tyttö ja poika ovat leikkineet porukassa myös sisaruksen kavereiden kanssa, eikä yksipuolisesti vain oman sukupuolen edustajien kanssa. Helposti kaverit valikoituvat jossain vaiheessa sukupuolen mukaan, mutta kun sisarus tuo omia kavereitaan kotiin, niin tulee itsestään leikittyä monipuolisempia leikkejä.

Silti: jos tuntuu, että yhtään epäilyttää oma jaksaminen, niin jättäisin ikäeron suuremmaksi, tai tekisin vain yhden lapsen. Itselläni ainakin oli välillä melko epätoivoinen olo vauva-aikana, vaikka olen ihan terve ja hyväkuntoinen muuten.

Meillä on lapsilla ikäeroa 2 v 6 kk, ainakin omasta mielestä oli juuri sopiva. Eiköhän mielipiteitä ole yhtä paljon kuin perheitäkin. Meillä ainakin molemmat ovat olleet aikamoisia sylivauvoja, en tiedä miten olisin pärjännyt kahden aivan pienen kanssa. Esikoinen oli oppinut päiväkuivaksi, söi hyvin itse ja eikä ollut oikeastaan yhtään mustasukkainen. Mutta ei ole kuitenkaan liian iso ikäero, joten leikit menevät hyvin yhteen.

Meillä tasan kaksi vuotta ikäeroa nuorimmilla, ainoa ongelma oli oikeastaan se, että nuorinta odottaessa oli kamala raskauspahoinvointi, joka esti hoitamasta toiseksi nuorinta. Tarvittiin hoitoapua ja miehen työjärjestelyjä ja mua vieläkin surettaa että muutama kuukausi lapsen vauva/taaperoiästä meni mulla ohi oksentaessa.

Muuten ei mitään ongelmaa, musta oli ihanaa olla pienten kanssa kotona ja yhteisiä leikkejäkin isompana on löytynyt. Tosin meillä myös isommilla ikäeroilla lapsia ja leikkii hekin yhdessä, joten pieni ikäero ei ole tae et leikit menis yksiin aina ja isollakin ikäerolla sisarukset voi olla tosi läheisiä.

Todettakoon että meidän lapset on aina nukkuneet hyvin ja mä olen aina haaveillut isosta perheestä, jos nää olis toisin, voisi kokemukset olla erilaisetkin. Tosin mun kaveripiirissä kaikki on olleet tyytyväisiä pieneen ikäeroon, nekin joilla lapset on nukkuneet huonommin.

Henkilökemiat ja luonne ratkaisevat, veikkaan. Meillä esikoisen ja keskimmäisen ikäero on 2 v. Paljon mustasukkaisuutta ja riitelyä eivätkä juurikaan viihdy toistensa seurassa nyt teininäkään. Tokan ja kolmosen ikäero 3 v - sopuisat välit koko ajan. Esikoisella ja kuopuksella ikäero 5 v - parhaat kaverit, aina yhdessä ikäerosta huolimatta ja vaikka esikoinen on poika ja kuopus tyttö.

Alku oli raskasta. Suosittelen siltikin. Nyt elämä helppoa. Ovat toistensa parhaat kaverit. Hoidossa ovat eri ryhmissä. Kotia tullessa leikkivät yhdessä. Välillä riitelevät, mutta sopivat heti.

Suosittelen ehdottomasti. Samat kuin useimmilla tässä ketjussa, ekat vuodet voi olla hankalampia, mutta ne palkitaan monin verroin. Etuja tulevaisuudessa:

- Sisarusten seura ja ystävyys, kuten usein mainittu

- Tavaroiden kierrätys

- Pikkulapsiaika menee samassa rysäyksessä ja sen jaksaa koska ei kestä muutamaa vuotta kauempaa. Se aika on toisaalta myös aika ihanaa, kun voi täysillä uppoutua lasten kanssa olemiseen.

- Auttavat toisiaan läpi elämän, esim. samassa päiväkodissa, koulussa jne. aina on toinen turvana.

- Parhaassa tapauksessa samat harrastukset. Meillä molemmat harrastaa tanssia ja ovat mahtuneet samaan ryhmään. Tosi kiva kun selvitään yksillä kuskauksilla.

Minulla ja siskollani ikäeroa 2 v 1 kk ja siskollani ja pikkuveljellämme 1 v 8 kk. Ihan paras ikäero, lapsena leikkikaverit löytyi kotoa ja meistä sisaruksista tuli tosi läheisiä keskenään. Nytkin molempien kanssa ollaan tekemisissä lähes päivittäin puhelimitse ja nähdään livenäkin. Mitä vanhempieni kanssa olen jutellut pienistä ikäeroista (3 alle 4-vuotiasta yhtä aikaa), niin eivät kadu. Ollaan tosin kuulemma oltu helppoja lapsia, olin tosi omatoiminen ja itsenäinen jo pienenä ja otin vastuuta oma-alotteisesti jo varhain. Meillä kuulemma "kaksi meni siinä missä yksikin ja kolme siinä missä kaksi". Tietenkin tilanne voi olla erilainen, jos lapset ovat haastavia, eivät nuku kunnolla jne. Mutta tämä minun kokemukseni.

Kyllä. Just niin fiksua kuin kuvittelinkin.

En suosittele. Lapset tappelee kauheasti. Toki ehkä muutenkin tappelisivat, koska ovat tosi erilaiset luonteet, mutta ilmeisesti esikoinen oli liian pieni kakkosen tuleessa taloon "määräilemään". Ainoa hyvä puoli oli se, että sain esikoisenkin vasta 35-vuotiaana, niin oli ikään kuin pakko pitää kiirettä. Mutta näin jälkikäteen katsoen vuoden vielä ois voinut odottaa. En kyllä halua 4v ikäeroakaan, tykkään, että lapset voi kuitenkin leikkiä yhdessä.

Meillä oli hyvä ratkaisu. Meni pikkulapsiaika tiukasti paketoituna, suht lyhyt aika jonka jälkeen elämä helpotti. Ovat viihtyneet hyvin toistensa seurassa, nyt nuorina aikuisina vieläkin läheisiä. Mutta hyvin yksilökohtaista, jos on helposti rasittuva eikä kestä hetkittäistä kaaosta (molemmat tarvitsevat yhtä aikaa) ei ehkä hyvä ratkaisu.

On hirveää nähdä niitä karavaaneja kadulla, kun äiti työntää rattaissa vauvaa ja taaperoa ja vieressä kävelee vielä yksi tai kaksi. Äidit poikkeuksetta täysin harmaita ja maansa myyneitä. Miksi kukaan lähtee sellaiseen!

En suosittele. Mulla ei riittänyt kärsivällisyys ja jaksaminen pitää esikoista niin pienenä kuin olisi pitänyt, vaan vaadin lapselta uupuneena liikaa esim. tottelevaisuutta ja omatoimisuutta.

Oli tässä toki hyviäkin puolia ja jollekin jaksavammalle tuo voi olla hyvä, mutta meille pidempi ikäero olisi ollut parempi.

Vierailija kirjoitti:

On hirveää nähdä niitä karavaaneja kadulla, kun äiti työntää rattaissa vauvaa ja taaperoa ja vieressä kävelee vielä yksi tai kaksi. Äidit poikkeuksetta täysin harmaita ja maansa myyneitä. Miksi kukaan lähtee sellaiseen!

Sitä harmautta kestää aikansa ja menee sitten ohitse :) 

Meillä esikoisen ja keskimmäisen välillä on 1v 7kk.  Ovat eri sukupuolta. Alussa oli raskasta, kun kumpikaan ei nukkunut hyvin ja olin paljon yksin lasten kanssa. Nyt ne on kouluikäisiä ja peräkkäisillä luokilla. On ihanaa, että koulun jälkeen ei tarvitse olla yksin vaan voivat olla kahdestaan. Tästä olen tosi kiitollinen. Tekevät läksyt lähes aina yhdessä ja kyselevät toisiltaan apua. Nuoremman lähtiessä ekalle luokalle, isompi piti kädestä kiinni koulumatkat. Toki riitelevät välillä, mutta myös pyytävät anteeksi, halaavat ja kertovat rakastavansa toisiaan. Joskus haluavat nukkua vierekkäin samassa sängyssä. Kummallakin on omat kaverinsa, mutta jos ei ole, leikkivät yhdessä.