ONKO KOHTALOTOVEREITA?

omalla tavalla olen päässyt asiasta yli, mutta minun mielestäni kukaan ihminen ei ansaitse tälläistä kohtelua ja olen jättänyt mieheni omaan arvoonsa samoin hänen sanomisensa vaikka ne kipeää vielä tekevätkin. minä olen kuitenkin päättänyt jäädä tänne ja synnyttää lapseni täällä koska minulla on täällä työpaikka. odotan kuitenkin jollain tapaa sitä että mies tajuaisi jonain minkä virheen hän on elämässään tehnyt. me emme ole niitä jotka menettävät vaan mieheni.

aion nauttia äitiydestäni täysillä huolimatta siitä että m ies on paskiainen. mutta kiitos kun välitätte rohkaista minua.





menninkäinen

ettei vaan miehesi olisi kuvitellut omassa päässään, että kävit hänen isäänsä muutenkin " hoitelemassa" sairaalassa. Selittäisi hyvin käytöksen. Jospa joku vähän vihjaili niin esim. töissä tai muuten miehen lähipiirissä...

yritä vaan puhua, ja selvittää, mistä kiikastaa. Älä luovuta niin helpolla, jos mies on hyvä, ja jos vielä raskaustestiä edellisenä iltana sanoi rakastavansa sinua.

niin minä olen ajatellutkin että en häiritse miestä nyt vaan annan hänelle aikaa miettiä asioita ja viimeistään isyystestin jälkeen kun tulokset tulevat ja hän tajuaa olevansa isä niin toivon että hän haluaa silloin viimeistään puhua asioista. järjellä ajatellen en voi uskoa että rakkaus loppui koska rakastan häntä itsekkin edelleen ja siihen että hän on kyllä ollut minusta aina mustasukkainen. joten olisi kyllä itsekkin kiva kurkistaa hänen päähänsä ja katsoa mitä ajatuksia siellä liikkuu. ehkä ne asiat vielä selviävät vaikka meistä ei perhettä tulisikaan mutta olisihan se kiva jos hän lastaan tapaisi sitten kun on sen aika silloin tällöin.

mies on kyllä töissä käyvä ja on aina huolehtinut minusta niin taloudellisesti kuin rakkaudella.

Ettet vain olisi liian kiltti miehellesi: kova kovaa vasten ja kysyt millä oikeudella luulee voivansa sua huoritella?!

vad menar nostan, joka esiintyy monessakin viestissä??

jotkut käyttävät sanaa



nostan



jotkut



nosto



jotkut



ylös



jotkut



up

...

sitä minä olen itsekkin ihmetellyt koska mieheni on lapsi ja eläin rakas ihminen. minä olen miettinyt sitäkin että se isän kuolema ja tieto lapsesta olivat liian isot asiat käsiteltäväksi samalla kerralla. keskusteleminen asiasta on miehen kanssa mahdotonta se on nyt niin monta kertaa nähty. omat tavaransa hän on vienyt pois mutta minun tavaroita mitä on kesämökillä ja hänen hallussaan hän ei ole palauttanut. alkaa todellakin itselläni neuvot loppua mitä pitäisi tehdä. olen miettinyt sitäkin että miten voi olla mahdollista että näin pitkän suhteen jälkeen on kuin etten tuntisi koko ihmistä enää olleenkaan.



menninkäinen

vai onko se ne itse sinne raahannut?

olen miettinyt sitäkin että jos kiellän lapsen isyydentunnistuksen, mutta minusta 34-vuotiaan ihmisenkin pitää oppia vastuuta elämästä. ainakin hän tulee muistamaan joka kuukausi kun lapsi on syntynyt että hän on isä kun maksaa elatusmaksun lapsesta.

miksi en saisi pyytää omia tavaroitani vaikka toisaalta jos hän haluaa pitääne toki sallittakoot se hänelle.

Vierailija:

miksi en saisi pyytää omia tavaroitani vaikka toisaalta jos hän haluaa pitääne toki sallittakoot se hänelle.

muuten jaksamista sinulle -40-

mutta en tahdo enää yhtään kuulla huoritteluja ja muuta herjaavaa teksiä joten olen ajatellut pääseväni näin helpolla. arvaa vaan olenko miettinyt kaikkki mahdolliset keinot mikä olisi järkevintä toimia mutta alkaa ne keinot todellakin loppua.

Heti aluksi sanon, etten ole kohtalotoveri, mutta hieman jotakin samaa kokenut. Kun mieheni isä kuoli (heillä oli hyvin vaikea suhde) mieheni alkoikäsittelemään jotakin lapsuuden käsittelemättömiä asioita. Tämä kuitenkin jäi ja aika paransi haavoja. Sitten menimme naimsiiin elämä kulki onnellisesti eteenpäin. Tulin raskaaksi. Mies ei enää puhunut minulle mitään, oli täysin poissaoleva, etäinen, karkea, ihan ihmeellinen. Kaiken sen vastakohta, jota olisin kaivannut siinä tilanteessa. En saanut mitään tukea häneltä. Jossakin vaiheessa hän sanoi, ettei saa nukutksi, hän on ahdistunut jne. Minun pärjäävä, fiksu, asillinen mieheni??? Hän taisi käydä lääkärissä, sai lääkkeitä ja kävi terapeutilla. Lapsen syntymä aiheuttaa miehelläkin valtavia tunnemyllerryksiä, varsinkin jos lapsuudessa on käsittelemättömiä asioita ja isäsuhde ollut vaikea. Sinun miehelläsi tuli kaksi asiaa yhdellä iskulla, isän menettäminen ja isäksi tuleminen - hän on varmaan pois tolaltaan. Oman kokemukseni pohjalta en soimaisi häntä. Ainakaan oma mieheni ei voinut tilanteelleen mitään. Jos jotakin sanon neuvoksi sinulle, sanon sen että anna hänelle hetki vielä aikaa, tee ehdottoman selväksi että annat anteeksi ilman muuta (jos annat todella) ja että rakastat häntä - mutta älä roiku, jos hän haluaa mennä, saa mennä kerro hänelle, että pärjäät kyllä (miehet ällöävät roikkuvia naisia).

sen tiedän että hänen isä suhteensa ei ollut mitenkään tunne pitoinen ja sanoi isänsä kuolinvuoteellaan ensimmäisen kerran että rakastaa häntä. joten vaikea isä-poika suhde heillä on ollut. aikaa minä hänelle annan ja en todellakaan aio enää häiritä häntä vaan odotan että hän itse ottaa minuun yhteyttä kun on valmis puhumaan asioista kanssani. hän on kova tekemään töitä on ammatiltaan rekkakuski ja hän tekee pitkiä työpäiviä olen miettinyt sitäkin että hän hukuttaa ajatuksensa työhön mutta jotenkin haluaisin uskoa että kun hän on iltaisin yksin nukkumaan mennessään ajattelisi meitä ja tulevaa vauvaa. en aio ruveta tappelemaan asioista vaan odotan että tulee se päivä kun hän tajuaa minkä virheen hän on tehnyt mutta en minä kuitenkaan aio loppuelämääni kuitenkaan odottaa ja tuhlata elämääni siihen mutta silti minä rakastan häntä ja tiedän että aika tekee työtä meidän puolesta, toivottavasti.





menninkäinen

nostan tätä jos vielä saisin lisää mielipiteitä.. ja jos löytyisi niitä kohtalotovereita..

Kyllä hänellä mielestään varmaan oli joku syy lähteä. Ei kai hän nyt noin vaan lähtenyt. Kuitenkin, outo tapaus.

Edellisenä iltana oli sanonut rakastavansa minua. ja aamulla hain testin apteekista ja hän oli töissä kun soitin asiasta niin hän tuli töistä kotiin ja lähti puhumatta mitään ja sillä tiellä on edelleen.

itsellä lähes sama tarina. miehen sisko sairastui jo ennen raskautta, mutta kuoli raskauden alkuaikoina. äijä sairastui masennukseen ja minä sain kärsiä. minut jätettiin heti kun kokeissa selvisi, että lapsi on terve, enkä näin ollen tee aborttia eikä keskenmenoakaan ollut näkösällä. kuulin huorittelua ym. vittuilua koko odotusajan. yksin olen ollut lapsen kanssa alusta asti. hoitoon hän meni nyt vasta, kun oma oleminen kävi ylivoimaiseksi. lastaan ei ole tavannut lähes 5 kk:een. että tällai meillä. kovalle ottaa, joten tiedän mitä käyt läpi.

En voi sanoa että lohduttavaa kuulla että olisi muitakin kuin minä, mutta lähetän sinulle ISON voimahalin sinne ja voimia jaksaa aina päivä kerraal eteenpäin. niin täälläkin yritetään jaksaa vaikka helppoa se ei todellakaan ole. mies soitti viimeksi eilen ja sain taas vaan kuulla huoritteluja ja muita halventavia asioita. mutta koitetaan jaksaa päivä kerraallaan eteen päin vaikka helppoa se ei ole. olen miettinyt sitäkin miten kerron lapselleni sitten isästä kun hän haluaa tietää. ja miten se isyystesti menee ja elatusapu ja muut kun kaikki on minulle ihan uutta?



menninkäinen