Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minkä tason introvertti olet? Kuvaile!
10.08.2017 |
Tuli mieleen kun juttelin ystävieni kanssa. Hekin mieltävät itsensä introverteiksi, mutta viihtyvät paljon kavereidensa kanssa, on peli-iltaa, saunailtaa ja ties mitä kokoontumisia useasti isolla porukalla. Toinen kuvaili että saattaa olla jopa ambivertti(?), viihtyy paljon omissa oloissaan, mutta kun on kavereiden kanssa, saa siitä voimaa.
Minusta tuntuu että olen joku super-introvertti, ja tunnen oloni jotenkin ihan vääränlaiseksi ja vialliseksi. Väsyn ihan kaikista ihmissuhteista. Läheisten kanssa vähemmän, mutta silti väsyn. Jos olen outojen kanssa, olen jatkuvassa jännitystilassa ja pitää tsempata koko ajan että aivot suoltaisivat jotain järkevää. Päällepäin tätä ei moni huomaa, ja minua on kuvailtu sosiaalisesti ihan ok:ksi, rennoksi ja helposti lähestyttäväksi. Kotona jännittynyt olo jatkuu, ja en pysty keskittymään mihinkään ja lopulta väsähdän loppupäiväksi. Kavereiden kanssa kestän paremmin, mutta silloinkin on samanlaiset oireet enkä saa loppupäivästä enää mitään aikaiseksi.
Lisäksi moni ihminen haluaa ystävystyä kanssani, ja se taas on itselleni ihan painajainen kun en missään nimessä halua enempää ystäviä. Tuntuu että laiminlyön edellisiäkin. Eli sosiaalisissa tilanteissa saatan vaikuttaa jopa ekstrovertilta, kun ihmiset sitten herkästi tahtovat tehdä lähemmin tuttavuutta.
Puolison kanssa selviän paremmin, mutta jos on ollut rankka päivä, tai olen ollut pidemmän aikaa puolison kanssa, tarvitsen omaa rauhaa tai muuten alan väsyä ja tiuskia. Silloin tuntuu että jokainen äännähdys, liike ja tuhahdus kulkee jonkin megafonin läpi ja väsyttää entisestään. Silloin inhottaa jos telkkari pauhaa. Mietin että voisinko jopa olla erityisherkkä, mutta kaikki kohdat ei päde minuun. Tuntuu vaan että olen joku friikki, joka ei löydä omaa lokeroaan ja samaistumispintaa. :( Lisäksi ollaan terapeutin kanssa mietitty että traumatausta voisi vaikuttaa asiaan, mutta se on vasta työstön alla eikä ratkaisua löydy sieltäkään.
Kertokaa teidän kokemuksia. Millaisia introverttejä olette?
Kommentit (64)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hyvin sosiaalinen ja nautin ihmisten seurasta, vaikka tarvitsenkin myös yksinoloa. Välillä tule päiviä, joina en jaksa muita ihmisiä ollenkaan, mutta sanoisin ystävien olevan kuitenkin paras asia elämässäni.
Puolet ihmisistä on introvertteja, joten on ihan selvää, että vain pieni osa meistä on erakkoja.
Olen myös parikymppinen ääri-introvertti. Olen suurilapsisesta perheestä maalta, jossa pienenä ollessa kyllä suku, tuttavat ja naapurit ramppasi. Muutin omilleni pieneen kerrostalokaksioon, täällä saa olla rauhassa.
Elämä on helppoa yksin, ja hoitajana olen vakityössä. Työ on kuluttavaa, mutta yksin sinkkuna sen kestää. Jos mulla olisi perhettä, en tiedä miten tota työtä jaksaisi. En varmaan mitenkään.
Ystäviä näen joskus. Ja lapsuuden perhettä.
Olen sosiaalinen ja helposti lähestyttävä. En ole ujo. Olen tapaillut elämäni aikana kovastikin erilaisia puolisoehdokkaita, ja nykyään tinderin kautta. Joskus seurustelinkin. Nykyään tapailen, ja sitten se loppuu, koska haluan olla yksin. Sitten taas yritän tapailla jotain, mutta taas suhde loppuu joko niin, että itse haluan olla yksin tai toinen huomaa, että kylläpä tuo onkin erakko. Olen tapaillut sekä itseni kaltaisia sekä erilaisia, molemmat on huono näköjään.
Mutta edelleen elättelen toivoa, haluisin kuitenkin lapsia ja puolison joskus. Vaikka ne ottaa paljon, kyllä ne varmaan antaakin. Toivon niin.
Kuulostat hyvin paljon minulta. Olen sosiaalisesti ihan taitava ja hyvä juttelemaan esim. töissä ja sukulaisissa, mutta yhtään enempää en jaksa. Olen jotenkin helpostilähestyttävä myös, kun useasti tuntemattomatkin alkaa jutella. Ja itseasiassa tykkänkin rupatella ohimennen ihmisten kanssa, mutta en mitään pidempikestoista tai tapaamisia jaksa.
Ystäviä ei oikeastaan ole enkä haluaisikaan, koska en yksinkertaisesti jaksa töiden ja perheen lisäksi muuta. Lapsuudenperheeni jäseniä näen muutaman kuukauden välein, ja siinä onkin ainoat kontaktini. Tämän viikon olen ollut lomalla enkä ole puhunut kenellekään muulle millään tavoin kuin puolisolle ja lapsille sekä kaupan kassalle, ja tämä on mulle ihan normaalia sekä parasta.
Olen en-halua-lähteä-minnekään-v_tun-tyhypäivään - introvertti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen eronnut ja osin siitä syystä, että puolisoni ei, ymmärrettävästi, ymmärtänyt tarvettani olla yksin. Jäin erossa yksinhuoltajaksi, mutta lasten kanssa viihdyn ja jaksan, varsinkin kun he ovat jo isompia. Toki nautin yksinolosta, kun lapset käyvät isällään ja se tukee jaksamistani. Pikkulapsivaihe oli kyllä raastava.
Vapaa-ajalla en tapaa ihmisiä, töissä olen sosiaalialalla ja se riittää. Sukulaisia näen muutamia kertoja vuodessa. Harvakseltaan koen itseni yksinäiseksi ja ehkä kaipaankin hiukan ihmisiä, mutta se menee nopeasti ohi.
Ja joo, olen sosiaalisesti ihan taitava ja melko traumaton, heikohko itsetunto on mun taakkani.
Pidän itseäni todella introverttinä. Minulla on viitisen läheistä ystävää, joita tapaan 2-4 kertaa vuodessa, lähinnä siksi, että asumme eri paikkakunnilla. Työni on erittäin sosiaalista (opettaja), joten iltaisin ja/tai viikonloppuisin en usein jaksa mitään "ylimääräistä" - poikaystävän ja koiran seura riittää mainiosti enkä osaa kaivata ketään muita. Jos asuisin ystäviäni lähempänä, tapaisin heitä toki varmasti useammin. Tuskin viikottain, mutta ehkä pari kertaa kuussa.
Minulle introverttiys näkyy erityisesti siinä, miten käyttäydyn sosiaalisissa tilanteissa. Jos olen esimerkiksi ystävien seurassa, saatan nauttia juttelusta ym. hyvinkin paljon ja "voimaantua" heistä (olen silti aina iloinen, kun saan lähteä kotiin tai vieraat lähtevät omiinsa). Vieraammassa seurassa menen heti lukkoon, en keksi mitään puhuttavaa tai vastailen hermostuksissani jotain kummallista toisten kysymyksiin. Sopivassa tilanteessa saatan osallistua small talkiin ihan menestyksekkäästi, mutta se riippuu ehkä eniten omasta asennoitumisestani, olen yrittänyt tietoisesti harjoitella rentoutumista keskustelutilanteissa. Eniten väsyttää sukulaisten ja vanhempien seura, niihin liittyy paljon sosiaalisia odotuksia.
Usein huomaan ahdistuvani sosiaalisista tilanteista etukäteen. Itse tilanteessa huomaan sen usein olevan "vähemmän paha" kuin etukäteen mietin. Tämä ahdistus saa minut kuitenkin välttelemään joitain "ylimääräisiä" sosiaalisia tilanteita, uusiin ihmisiin tutustumista ja yhteyden pitämistä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen introverttiyden ääripäässä. Kuormitun sosiaalisissa tilanteissa, ja tuntemattomat ihmiset ovat kauhistus. Isot juhlat, missä heitetään istumaan uppo-outojen ihmisten kanssa aiheuttaa jo ajatuksena inhon väristyksiä. Siedän kourallista ihmisiä, perhe, lähisukulaiset ja tutuimmat työkaverit. Pari vanhaa ystävää kouluajoilta. Kahvitauot töissä tuskaa ja piinaa. Iso naisvaltainen työpaikka, voi sitä lätinän määrää. 🙈
En oikein tiedä, mikä olen. Introverttinä itseäni kuitenkin pidän. Viihdyn yksin, enkä kaipaa seuraa siten, että aktiivisesti esim. sopisin tapaamisia. En tunne tarvetta seuraan. Kuitenkin lähden silloin tällöin mielelläni kaverin kanssa kävelylle, viihdyn sukujuhlissa ja jos jaksan nähdä vaivaa, että lähden vaikka ystävän kanssa baariin, mukavaa on sielläkin. Puolisoni on aika hiljainen, se sopii minulle. Saatamme olla samassa huoneessa kyllä, mutta keskittyneinä omiin juttuihimme. Vieraita meillä ei usein käy, ja nuorempana, kun asuin yksin, jos vaikka joku kaveri tuli yöksi, aika pian toivoin, että lähtisi jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mukava lukea tällaisia juttuja! Missä olette introvertit töissä? Joku kertoi olevansa opettajana, huh.
On sen tason introvertti, että sosiaalisuutta rmax 5-6h/vrk ja sen jälkeen lepo. Huom. olen perheetön, koska muuten ei olisi työpäivän jälkeen mahdollisuutta pitää tuota lepoa.
Myönnän myös olevani nimby. Ihmiset saavat olla, miten huvittaa, kunhan minun ei tarvitse katsella sitä vapaa-ajallani.
Olen asunut kaupungissa jo toistakymmentä vuotta, mutta edelleenkin pitää valita asuinpaikka tarkoin. Olen todella herkkä kaikille äänille. En voi myöskään sietää yhtään sosiaalisia ongelmia, kännäileviä ihmisiä, musiikkia täysillä yömyöhään huudattavia ihmisiä, tupakoivia, haisevia tai muuten liian outoja ihmisiä enkä muitakaan, jotka käytöksellään aiheuttavat jonkinlaista häiriötä. Todennäköisesti muutan jossain vaiheessa kaupungin liepeille maaseudun rauhaan. En oikeastaan ymmärrä, mikä hinku ihmisillä on pakkautua kaupunkeihin, kun itselle se on välttämätön paha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin introvertti, ettei huvita lukea ketjua eikä vaivautua analysoiden vastaamaan. Lässyn lässyn.
Minua pidetään introverttinä, mutta en ole varma onko introverttiyttä oikeasti olemassa. Viihdyn ja minun on pakko viihtyä yksin, koska asun yksin ja kaikki kaverit asuvat melko kaukana. Olisi silti kamalaa jos pitäisi olla aina yksin. Se, miten hyvin viihdyn ihmisten kanssa, riippuu täysin ihmisestä. Useinkaan mieltymykset eivät kohtaa, vaan seuraani hakeutuvat sellaiset ihmiset, joiden kanssa en viihdy ja toisinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin introvertti, ettei huvita lukea ketjua eikä vaivautua analysoiden vastaamaan. Lässyn lässyn.
Miksi osallistut keskusteluun, jos se on sinulle ärsyttävää ja yhdentekevää? Itse en keksi muuta syytä kuin sen, että olet vain erittäin pahoinvoiva henkisesti. Tuo kettuilu ei ainakaan tule parantamaan vointiasi. Kokeile positiivisuutta, vaikka väkisin.
Olen erittäin introvertti ihminen, joka on äärimmäisen sosiaalisessa työssä. Työpäivän jälkeen haluan olla kotonani omissa oloissa, ottamatta kantaa mihinkään asiaan. Nautin kuitenkin ihmisten seurasta mutta niin, että saan riittävästi omaa aikaa ladata akkuja. Tänä päivänä netti on mahdollistanut sen, että saan olla live-sosiaalinen aina silloin kun se tuntuu hyvältä.
Jos kohtaisit minut ihmisten ilmoilla, et koskaan uskoisi minun olevan introvertti:) Olen kuulemma niin positiivinen, sosiaalinen ja iloinen ihminen. Ja olenkin, niin kauan kuin jaksan. Sitten yksinäisyys kutsuu. Anteeksi siitä.
En luokittele itseäni miksikään " vertiksi". Olen mitä olen. Olen seurallinensosiaalinen. Haluan olla omissa oloissani yksin. Kuten nytkin265
Mä olen todellinen introvertti voin sanoa sen liioittelematta. Sosiaaliset taitoni ovat heikot ja olen todella ujo. Ujous on luonteenoiirre mutta mulla siihen yhdistyy pelkuruus joka on suurin syntini.
Teen sitä mitä muut tekevät kavereiden kanssa yksin. Eikä mulle ole koskaan tullut mieleen että yksin ei voisi mennä leffaan tai matkustella, syödä ulkona, käydä konserteissa yms. Tietysti minulla on työkaverit ja tuttuja harrastusten kautta mutta yleensä ottaen en kaipaa seuraa. Small talk saa minut lähinnä ärtymään. Enkä taatusti halua jakaa mitään syvimpiä tuntojani tai ajatuksiani kavereiden kanssa:D
Viihdyn niin hyvin yksin että joskus mietin olisiko minusta edes parisuhteeseen. Siinä joku olisi aina vieressä mutta toisaalta sitä joskus kokeneena kaipaan sitä.
Silmiini osui kerran keskustelu kuljetusalasta. Joku sanoi että "rupea ajamaan rekkaa jos olet erakkoluonne, tykkäät valvoa yöt ja jaksat ajaa pitkiä matkoja". Tuossahan olisi minulle täydellinen ammatti:D Mulle ei todellakaan ole ongelma tehdä töitä tuntikausia yksin. Minua lähinnä huvittavat ihmiset joilla menee kahvitaukokin pilalle jos ei ehdi samaan aikaan muiden kanssa:D
Tapaan kavereita maks. kerran kuussa, yleensä n. 1,5 kk välein. Silloin on aina ihanaa, laitamme ruokaa, juomme viiniä, käymme keilaamassa tai lähdemme ulos syömään ja juttelemme. Mutta useammin en jaksaisi. Töissä on sen verran kuormittavaa, kun joutuu esittämään sosiaalista, että arki-iltaisin en jaksa seuraa ja viikonloppuisinkin tarvitsen rauhaa.
Olen iloinen siitä, että mieheni on ekstrovertti. Hän on harrastuksissaan ja kavereillaan n. 3-4 iltana viikossa, jolloin saan olla yksin kotona. Nautin siitä, se tuo sopivaa tasapainoa suhteeseen.
Uskon että olen terveelllä tavalla introverttti kuitenkin lopppujenlopuksi. Eli varaukselllinen.
Tarvitsen paljon omaa tilaa ja aikaa. Työskentelen sairaanhoitajana, joten työssäni saan mittani täyteen ihmissuhteita. Kotiin päästyäni vaadin rauhaa. Asun ja elän yksin, en voisi sietää enkä kestä ketään tähän.
On omituinen käsitys ihmisillä, että introvertti on omituinen syrjäänvetäytyvä erakko, joka pelkää ihmisiä!
Ei pidä paikkaansa ainakaan minun kohdallani. Viihdyn hyvin seurassa ja rakastan työtäni, minulla vain on tietty määrä voimia olla sosiaalinen. Minulla on harrastuksia ja vietän aikaa ystävien kanssa, voimieni mukaan siis. Pakko päästä lataamaan akut välillä.
Alue: Aihe vapaa
Kiva ketju, samoja elämänkokemuksia täälläkin.
Sanoisin, että olen aika ääri-introvertti. Väsyn kaikenlaisista sosiaalisista tilanteista, small talk on vaikeaa, porukoissa en saa suutani auki enkä kyllä sinänsä haluakaan, en nimittäin halua ollenkaan huomiota itseeni, juhlat ahdistavat ja väsyttävät (omia en järjestä), kissanristiäisiin en mene, jollei ole pakko, kahden kesken olen aina huomattavasti luontevampi, tekstaan mieluummin kuin puhun puhelimessa, inhoan lyhyitä varoitusaikoja ja pidän suunnitelmallisuudesta, ammatinvalinta-asiat ahdistavat, lapsi-asiat ahdistavat, olen tarkkailija ja kuuntelija ja syvällinen ajattelija, viihdyn hyvin yksin, keksin tekemistä ja koti on minullekin hyvin yksityinen paikka, yleensä en myöskään kuuntele edes musiikkia yksin ollessani (vaikka musiikkia rakastankin!), koska hiljaisuus <3 Erityisherkkyden piirteet sopivat minuun myös aika hyvin. Tunnen oloni muun muassa näiden asioiden takia vääränlaiseksi, vaikka toisaalta olen kyllä vuosien varrella päässyt lähemmäs itseni hyväksymistä.
Puolisoni on ainut ihminen, jonka seura ei väsytä minua. Luulen sen johtuvan siitä, että olemme olleet tiiviisti yhdessä teini-ikäisistä asti. Olemme niin kasvaneet yhteen, että hän tuntuu ennemminkin paremmalta puoliskoltani kuin ns. toiselta ihmiseltä, jonka kanssa oleskelu väsyttäisi. Toki tarvitsen omaa aikaa, mutta pystyn ottamaan sitä puolison ollessa vaikka ihan vieressä vastaavasti omia juttujaan tekemässä. Toisaalta kyllä nautin tilanteestamme, että itse olen enemmän kotona kuin hän, ja joskus, jos olemme olleet pitkään molemmat yhdessä kotona, niin silloin kyllä on alkanut tulla tarve, että olisi kiva olla hetki yksinäänkin. Näin ei kuitenkaan tapahdu usein, sillä puolisoni on ekstrovertti, joten hän on suhteellisen paljon menossa, ja latautuu itse esimerkiksi urheiluharrastuksessaan. Toisaalta hän ei ole ihan superekstro, vaikka sosiaalinen onkin: myös hän tarvitsee sen oman rauhan kotona (minun kanssani) poissa ihmishälystä.
Ystäviä on kaksi, toista näen muutaman kerran vuodessa, toista saatan nähdä yli viisi kertaa kuukaudessa tai en välttämättä ollenkaan, riippuu ihan. Heidän seuransa on ihanaa, mutta olen toki väsynyt aina näkemisen jälkeen. Omaa sekä puolison perhettä näemme vaihtelevasti, asumme eri kaupungeissa. Itse en jaksaisikaan olla jatkuvasti tekemisissä, vaikka rakkaita ovatkin - puhelimitse pidetään sitten yhteyttä enemmän.