Mies! Miksi et tee aloitetta naista kohtaan johon olet ihastunut?
Miksi et tee aloitetta tai pitkität sitä jopa vuosikausia?
Kommentit (470)
Aiemmin en vaan saanut aikaseks tehdä, kai se oli jännitystä ja kokemuksen puutetta. En oo ujo muuten, mutta naisten suhteen jotenkin aina vähän ollu varautunu. Sitten törmäsin upeimpaan naiseen ikinä ja ajattelin, että vaikka nyt jännittää enemmän kun koskaan ennen niin antaa silti mennä. Oltiin "tunnettu" vasta joku tunti mutta tuntu kun se olis ollut ihastusta ensisilmäyksellä, joten pyysin häntä lähtemään mun kanssa ulos seuraavana viikonloppuna. Hän suostu ja nyt 1,5 v jälkeen en vois kiittää enempää itteeni rohkeudesta, seurustellaan ja asutaan yhdessä ja kaikki on paremmin kun koskaan. :)
M27
En ole mies, mutta vastaan kuitenkin.
Olen ollut kaksi vuotta ihastunut työpaikalla erääseen mieheen. Mies hakee minua katseellaan ja tuijottelee joka välissä. Joskus punastuukin. Tulkitsin hänet ensin niin että olisi kiinnostunut minusta, kunnes eräänä päivänä kahvihuoneessa satuimme olemaan kahden ja yritin jotain jutella. No mieshän oli aivan kännykkänsä lumoissa! Päätin unohtaa tämän miehen, mutta vaikeaa on. Olen harkinnut jopa työpaikan vaihtoa. Ja ei, en tee aloitetta koska nolaisin vain itseni. En kyllä ymmärrä miksi mies vilkuilee (salaakin usein) ja on kuitenkin välinpitämätön ja joskus jopa aika tyly...
Koska kaikki naiset ikäluokastani ovat varattuja ja sinkkunaisten kanssa seurustelu on hieman arveluttavaa, koska he ovat alle 16-vuotiaita tai yli 40-vuotiaita.
Vierailija kirjoitti:
En ole mies, mutta vastaan kuitenkin.
Olen ollut kaksi vuotta ihastunut työpaikalla erääseen mieheen. Mies hakee minua katseellaan ja tuijottelee joka välissä. Joskus punastuukin. Tulkitsin hänet ensin niin että olisi kiinnostunut minusta, kunnes eräänä päivänä kahvihuoneessa satuimme olemaan kahden ja yritin jotain jutella. No mieshän oli aivan kännykkänsä lumoissa! Päätin unohtaa tämän miehen, mutta vaikeaa on. Olen harkinnut jopa työpaikan vaihtoa. Ja ei, en tee aloitetta koska nolaisin vain itseni. En kyllä ymmärrä miksi mies vilkuilee (salaakin usein) ja on kuitenkin välinpitämätön ja joskus jopa aika tyly...
Ehkä hän on varattu? Minäkin katselen työkaveriani ja olen kyllä todella ihastunut, mutten usko että se toimisi. Ikäeroa yli 10 vuotta ja olen itse aika pahasti syrjäytynyt. Tätä kestänyt kyllä jo pari vuotta eikä loppua näy... kai se on pakko yrittää.
Täällä aika monessa kohdin ehdotetaan, että naisen pitäisi tehdä aloite. Olen siitä eri mieltä.
Jos on kyseessä vakava suhde, pitää miehen olla aidosti kiinnostunut eikä vain suostuvainen naisen tahtoon. Tämä tulee myöhemmin vaikuttamaan parissuhteen dynamiikassa. Molemmilla saattaa olla epäilyksiä siitä olisiko liittoa syntynyt jos miehen olisi pitänyt olla aktiivinen. Tietysti tuon asian voi selvittää myöhemmän kriisin yhteydessä, jolloin miehen täytyy oikeasti tietää että juuri tämän naisen hän haluaa ja osoittaa se teoin. Mutta muuten on vaarana sellainen äiti-poika-suhde, jossa nainen kertoo mitä tehdään ja mies tottelee mutta kantaa sisällään jotain teinikaunaa.
Mulla on tämmöistä kokemusta. Kuten myös toisesta läpeensä ihastuneen tuntuisesta miehestä, joka, sitten kun olisi pitänyt toimia, menikin ihan jäihin. Miksi? Koska oikeasti halusikin ihan toisenlaisen naisen tietämättä sitä siinä vaiheessa edes itse.
Niinpä olen sitä mieltä, että naiset voivat jutella mukavia ja olla ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä, mutta jossain vaiheessa sen miehen kiinnostuksen on tultava selvästi esille.
Jos mies on nyyhky nii ei tuu pussyy...
Yhyy!
Destine kirjoitti:

Mä olen kaksi kertaa ihastunut kunnolla sellaisiin naisiin joita en tarkemmin tuntenut. Toisen kanssa pääsin juttusille, eikä hän enää niin paljoakaan kiinnostanut. Toinen meni menojaan ja vieläkin kaduttaa vaikka siitä on 15 vuotta. Olisihan se miehelle helpotus jos nainen tulisi itse juttelemaan eikä vain katselisi. Ei tarvitse heti puhua tunteista tms :)
Mites suhtaudutte seuraavaan; 35v mies on ihastunut 22v työkaveriin. Onko millään tasolla soveliasta edes yrittää? On kyllä vanha olo juuri nyt :D
Miehet ovat aika hankalassa paikassa lähestyessään naista. Koska päävastuu aloitekyvystä on miehille asetettu, ei tapahdu tuloksia jos ei tee mitään. Mutta jos yrittää lähestyä mies ottaa siinä aina riskin: epäonnistuessa nainen voi kokea lähestymisen ahdisteluksi, haukkua miehen tai miehellä voi mennä ympäristöstä riippuen maine. Se onnistuuko lähestyminen tai miten nainen sen kokee riippuu miehen naamakertoimesta. Eli jos tietää olevansa vaatimattomamman näköinen mies niin silloin pelaa isommilla ja todennäköisemmillä riskeillä
Käyttäjä2771 kirjoitti:

Pitääkin aluksi jutella arkisista asioista niitä näitä ja kuulostella josko nainen olisi kiinnostunut. Ei ole niin kiusallista kummallekkaan.
Joko tämä ketju kuoli :(
Aamulla sitten töihin ihastuksen kanssa tuskailemaan.
Koska mulla on varmaan sellaiset naismaiset aivot: kiinnostus herää naiseen vain, jos hän osoittaa kiinnostusta minuun. Toisin sanoen odotan, että nainen tekee aloitteen. Ja mitään sanattomia vihjeitä on vaikea ymmärtää. Liian monitulkintaisia.
Eipä kannata kunnollisille naisille ehdotuksia ainakaan työpaikoilla tehdä. Pakit tulee melko varmasti, maine menee ja muut naiset ja työkaverit alkaa naureskelemaan. Muutaman kerran on tullut sitäkin kokeiltua mutta ei enää. Parempi pysyä vaan helpoissa yhdenillan kapakkanaisissa -jaa no kyllä niidenkin kanssa tulee ongelmia kun ne vie kotiinsa viihtyisälle OK alueelle ja ne haluavat heti kohottaa sos. statustaan mikä ei tietenkään onnistu. Hyvä naiset, olette taas pilanneet tempuillanne yhden aiemmin niin kunnollisen miehen.
Ne kaikki suhteet mitä minulla naisten kanssa yleensä on ollut, ovat olleet, tavalla tai toisella, heidän aloitteestaan syntyneitä.
Ne kaikki aloitteet taas mitä itse olen ehkä yrittänyt tehdäkin, ovat menneet, jokainen niistä, pieleen, ja jälkeenpäin olen yleensä tuntenut itseni naurettavaksi niiden takia.
Olen yleensä tehnyt mutta en enää kun vastaus on aina ollut "ei kiinnosta".
Vierailija kirjoitti:
Ne kaikki suhteet mitä minulla naisten kanssa yleensä on ollut, ovat olleet, tavalla tai toisella, heidän aloitteestaan syntyneitä.
Ne kaikki aloitteet taas mitä itse olen ehkä yrittänyt tehdäkin, ovat menneet, jokainen niistä, pieleen, ja jälkeenpäin olen yleensä tuntenut itseni naurettavaksi niiden takia.
Aivan sama kokemus. Kaikki pidempiaikaiset suhteet ovat naisen aloitteesta syntyneet. Ihastuminen on fantastinen olotila. Miksi menisin sen pilaamaan hakemalla naiselta pakit.
Vierailija kirjoitti:
Miksi nainen ei tee aloitetta? Kaikki täälläkin puhuvat miten 'odottavat miestä'. Esim työpaikkaihastuksissa miehellä on todella suuret paineet tehdä aloitetta.
Ei ole ollut koskaan motivaatiota hakea parisuhdetta/seksiä aloitteellisena osapuolena. Olen ollut sinkku vuosia ja toisaalta en pysty harrastamaan seksiäkään ilman parisuhdetta. Tämä rajaa aika tehokkaasti ulos ensinnäkin pelkän seksiseuran etsimisen/kumppanin kelpuuttamisen ja toisaalta sen, että kaipaisin parisuhdetta. Tiedän miltä tuntuu olla sinkkuna vuosikausia putkeen.
Kaksi kertaa olen ollut suhteessa, joissa molemmissa mies on iskenyt minut (työpaikalta). Kun seuraavan kerran sinkkuunnun, tiedän olevani jälleen tyytyväinen itsekseni enkä koe tarvetta iskeä miestä. Tähän mennessä olen kiinnostunut miehestä korkeintaan kerran viiden vuoden ajanjaksolla, kai minua nirsoksikin voisi sanoa.
Koska olen 46-vuotias naimisissa oleva mies ja työkaverini on 27-vuotias sinkkunainen. Unelmointi saa riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nainen ei tee aloitetta? Kaikki täälläkin puhuvat miten 'odottavat miestä'. Esim työpaikkaihastuksissa miehellä on todella suuret paineet tehdä aloitetta.
Ei ole ollut koskaan motivaatiota hakea parisuhdetta/seksiä aloitteellisena osapuolena. Olen ollut sinkku vuosia ja toisaalta en pysty harrastamaan seksiäkään ilman parisuhdetta. Tämä rajaa aika tehokkaasti ulos ensinnäkin pelkän seksiseuran etsimisen/kumppanin kelpuuttamisen ja toisaalta sen, että kaipaisin parisuhdetta. Tiedän miltä tuntuu olla sinkkuna vuosikausia putkeen.
Kaksi kertaa olen ollut suhteessa, joissa molemmissa mies on iskenyt minut (työpaikalta). Kun seuraavan kerran sinkkuunnun, tiedän olevani jälleen tyytyväinen itsekseni enkä koe tarvetta iskeä miestä. Tähän mennessä olen kiinnostunut miehestä korkeintaan kerran viiden vuoden ajanjaksolla, kai minua nirsoksikin voisi sanoa.
Sehän on hyvä. Minun työpaikkaihastuksella on ollut jo ainakin kaksi miestä 6 kk aikana. Varmaankin vähän läheisriippuvainen. Itsestä tuntuu todella pahalta kun itsellä ei ole muita kiinnostuksen kohteita.
Olen tehnyt aloitteita, mutta ihastuneelta vaikuttaneet ja "kaikki merkit" näyttäneet naisetkin ovat osoittautuneet varatuiksi. Missä ihmeessä olisi joku oikeasti vapaa kiva nainen?