Miksi viet lapsen hoitoon jos olet itse kotona?
Olen itse aika jyrkkä tämän asian suhteen. Eli en todellakaan vie lastani hoitoon jos olen itse kotona. Päiväkoti aikana jos jäin kotiin kuumeessa niin jäi sitten lapsikin. Ja nyt kun olen äitiyslomalla toisesta lapsesta niin ei käynyt mielessäkään viedä lasta enää päiväkotiin. En myöskään hyväksy sitä muilta ihmisiltä vaan halveksun sitä.
Mutta haluaisin ymmärtää teitä paremmin ja muuttua suvaitsevaisemmaksi! Joten olisi kiva tietää hyviä perusteluja miksi toimit niin?
Ainoa ymmärrettävä syy on tietenkin jokin sairaus jonka kanssa ei pysty lasta hoitamaan.
Kommentit (117)
Mistä, ap, kumpuaa sinun tarpeesi lytätä muiden vanhemmuutta, jos he toteuttavat sitä eri tavalla kuin sinä? Saako se sinut tuntemaan paremmuutta ja ylemmyyttä? Kirkastuuko sädekehäsi?
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun olin kipeänä niin vein hoitoon muutamaksi tunniksi. Lapsi sai ruokaa, tekemistä ja minä levätä edes sen muutaman tunnin ajan.
T. yh
Sama täällä. Ex muutti ulkomaille kun tuli ero.
Olen työtön ja lapsi oli vuoden ajan päiväkodissa 2krt viikossa 5h kerralla.
Ihan siksi että näki muita lapsia ja oppi leikkimään toisten kanssa. Aika hurjaa olisi ollut viedä eskariin jos ei olis koskaan nähnyt muita samanikäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Heh... Aika hauskaa, että etätöitä tekevät kuvittelevat, ettei me päiväkodissa tiedetä heidän tekevän töitä. Aika hyvin me tiedämme miten perheiden työkuviot menevät... Näin pienellä paikkakunnalla.
Ne äitiyslomalaiset ovat yleensä tiedossa jo etukäteen, kun vatsaa on vaikea piilottaa.
Monta asiaa lapset kertovat... Ne on aika puheliaita usein ihan kysymättä.
Aika hyvin tiedetään vanhempien alavireisyydet ja mut-ongelmat... Monet kertovat niistä.
On niitä kotona olevia lapsivapaasta nautiskelevia ja niitä, jotka pärjäävät illat ja viikonloput juuri ja juuri lasten kanssa.
Ja sitten niitä, jotka tekevät töitä, opiskelevat tai muuten ongelmissa elämän kuormittavuuden kanssa.
No minä olin kääntäjä kotitoimistossa kun lapset oli päiväkoti-ikäisiä.
Ei lapset ymmärtäneet minun tekevän töitä. Olivat kertoneet minun istuvan kellarissa katsomassa elokuvia😂😂😂😂
Koska lapsi haluaa mennä. On todella sosiaalinen ja kaipaa kavereitaan. Olen siis äitiyslomalla ja lapsi 4 kertaa viikossa päiväkodissa. Koko kesäloman lapsi kyseli milloin pääsee päiväkotiin, joten ei tulisi mieleenkään olla itsekäs ja pitää kotona.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai vien hoitoon. Tarvin omaa aikaa myös. Ihana istua kotona ja katsella hömppäsarjoja rauhassa. Joskus pesen vähän pyykkiäkin ja tiskit pari kertaa viikossa.
Miksi teit lapsia, js et niitä halunnut? Olet epäonnistunut äitiydessä aika pahasti. Toivottavasti lapsistasi ei kasva Koskelan kaltaisia ihmishirviöitä

Ajatteletko koskaan että se lapsi kysyy siellä päiväkodissa myös varmaan päivittäin että milloin se äiti oikein tulee hakemaan? Eli tällä logiikalla sieltä pitäisi soittaa sinulle heti kun hän kaipaa kotiin ja todeta että ei viitsitä täällä olla itsekkäitä niin tulehan hakemaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuka jaksaa kipeänä lähteä kuskaamaan lasta hoitoon? Ei yhden tai kahden lököpäivän sohvalla pötkötys ja leffoja katsoen lapselle huonoa tee..
Lapsella on usein myös toinen vanhempi ja hyvin harva lapsi jaksaa maata sohvalla useampaa päivää (kun se lapsi ei ole itse kipeä). Itselle osui kerran todella rankka ruokamyrkytys, joten vietin päivän vessassa pöntöllä istuen ja ämpäriin oksentaen. Lapsi oli silloin kolmen ja todellakin oli päiväkodissa. (Mies vei ja haki). Toinen huono hetki on paha migreenikohtaus. En voi silloin olla pystyasennossa oksentamatta. Ihan varmasti lapsella on parempi päivä päiväkodissa. Lomilla lapsi on tottakai aina kotona. (Tosin yksi poikkeus mahtuu tähänkin. Muuttopäivänä vein lapsen päiväkotiin, enkä ottanut muuttomiesten jalkoihin juoksemaan. Vanhemmat oli lomalla sen päivän).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai vien hoitoon. Tarvin omaa aikaa myös. Ihana istua kotona ja katsella hömppäsarjoja rauhassa. Joskus pesen vähän pyykkiäkin ja tiskit pari kertaa viikossa.
Miksi teit lapsia, js et niitä halunnut? Olet epäonnistunut äitiydessä aika pahasti. Toivottavasti lapsistasi ei kasva Koskelan kaltaisia ihmishirviöitä
Mulla on 2 lasta, oikein haluttuja ja rakkaita. Silti tarvitsen omaa aikaa. Ajattele!
Eri.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli sellainen vuorotyö, jossa oli välillä 10 päivää vapaata putkeen, miehellä normaali päivätyö. Jos mun työpäivät sattuivat viikonlopulle ja arkiöiksi, niin lapsi ei olisi ollut tarhassa pariin viikkoon. Silloin jäi retket ja erikoispäivät väliin, ei pystnyt mukana kaveriporukassa jne. , niin katsottiin yhteistuumin päiväkodin ja miehen kanssa paremmaksi viedä lapsi tarhaan muutamana päivänä niilläkin viikoilla, vaikka olinkin kotona. Oli lyhyttä päivää. Lapsella ikää yli 3 vuotta. Meidän lapsen tarharyhmä ei ollut mikään säilytyspaikka. Se oli 12 lapsen ryhmä, jossa oli 2 lastentarhanopettajaa, 2 hoitajaa ja yksi ryhmäavustaja (mikä olikaan titteli). Todella rauhallinen ryhmä ja toiminnantäyteinen viikko.
Mistähän löytyy päiväkoti, jossa 12 lapsen ryhmässä 4 kasvatusvastuullista + avustaja 😅 Ellei sitten kaikki lapset monivammaisia tms.
Meillä lapsi on ollut hoidossa toisen tai molempien vanhempien ollessa kotona seuraavista syistä:
- ei tukiverkkoa, ei mahdollisuutta saada lasta minnekään muualle hoitoon joten n. 2kk välein vanhemmilla yhteinen lomapäivä ja lapsi hoidossa
- toinen vanhempi tekee työmatkoineen 17 h työpäiviä joten nukkuu/lepää lapsen 8 h hoitopäivän ajan kerran viikossa
- toinen vanhempi kipeänä, toinen töissä, lapsi hoidossa
- toinen vanhempi töissä, toinen hoitamassa satojen kilometrien päässä isovanhempien asioita (jotka huonossa kunnossa)
- muuttaessa pidettiin myös hoidossa pari päivää
Lisäksi pidetään hoidossa kun toinen vanhempi on etätöissä (toinen töissä tai hänellä nukkumispäivä) ja hoitaa puhelinkokousmaratoneita mm. koiraa lenkittäen tai ollen hälytysvalmiudessa kuntosalilla.
Lapsi viihtyy hoidossa, hänellä on n. 8-10 vko vuodessa lomaa hoidosta ja hän on perheen ainut lapsi, kotona ei siis ole leikkiseuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli sellainen vuorotyö, jossa oli välillä 10 päivää vapaata putkeen, miehellä normaali päivätyö. Jos mun työpäivät sattuivat viikonlopulle ja arkiöiksi, niin lapsi ei olisi ollut tarhassa pariin viikkoon. Silloin jäi retket ja erikoispäivät väliin, ei pystnyt mukana kaveriporukassa jne. , niin katsottiin yhteistuumin päiväkodin ja miehen kanssa paremmaksi viedä lapsi tarhaan muutamana päivänä niilläkin viikoilla, vaikka olinkin kotona. Oli lyhyttä päivää. Lapsella ikää yli 3 vuotta. Meidän lapsen tarharyhmä ei ollut mikään säilytyspaikka. Se oli 12 lapsen ryhmä, jossa oli 2 lastentarhanopettajaa, 2 hoitajaa ja yksi ryhmäavustaja (mikä olikaan titteli). Todella rauhallinen ryhmä ja toiminnantäyteinen viikko.
Mistähän löytyy päiväkoti, jossa 12 lapsen ryhmässä 4 kasvatusvastuullista + avustaja 😅 Ellei sitten kaikki lapset monivammaisia tms.
Mikäli yhdellä lapsella erityisen tuen tarve, vaatii yhden ylimääräisen kasvatusvastuullisen. Avustaja ei voi olla vastuussa.

Eihän ryhmät isoja ole, omalla lapsella ryhmä oli 15 lasta ja kolme kasvatusvastuullista. Lapsi on päivittäin päiväkodissa, itse teen etätöitä ja mies opiskelee.
Mulla hyvin sekalainen vuorotyö. Lapsi 4,5 vuotias hoidossa kolme päivää viikossa, olin töissä taikka en. Isommat lapset onneksi jo koululaisia. Hoidan näinä vapaina omia asioitani tai isompien lasten asioita, koska tukiverkkoja ei ole. Tätä ei semmoiset ymmärrä, joilla joku mummo loikkaa ovesta sisään heti kun apua tarvitaan. Meidän tilapäinen hoitoapu on päiväkoti ja siitä olen kiitollinen. Työssä jaksaminen itselläkin on vähän niin ja näin. Joskus saatan näinä vapaina myös nukkua univelkoja pois.
Koska olen yksinhuoltaja ja sairastan masennusta. Tarvin omaa aikaa. Enkä koe jaksavani järjestää 2,5 vuotiaalle tarpeeksi virikkeitä päivittäin. Pojan ollessa hoidossa, lyön Netflixin päälle ja oikasen jalat, ja nautin joka sekunnista!
Olin sairas. Lääkäri, terapia yms. käynneille ei voinut ottaa lapsia mukaan, ja ainut tapa saada lapsille hoitaja siksi aikaa, kun olin itseäni hoidattamassa, oli se, että vein heidät päiväkotiin osa-aikaisesti. Noita käyntejä oli joka viikko. Pahimmassa vaiheessa olin siinä kunnossa, etten voinut itse aina edes viedä ja hakea lapsia, joten heidän työssä käyvä vanhempansa kuskasi heitä. Silloin he olivat kokopäivähoidossa.