Lue keskustelun säännöt.
Onko veljeni syrjäytymässä? Surettaa tämä tilanne.
03.08.2017 |
Onko täällä kenelläkään syrjäytynyttä sisarusta? Veljeni on 35 eikä ole koskaan ollut töissä ja pelkään, että hän on syrjäytymässä. Hän on vähän sellainen hippi- ja elämäntapaintiaanihenkinen. Vanhempani maksavat hänelle kaiken, maksavat laskuja, antavat rahaa. Kauppaan lähtiessään äiti soittaa veljelleni, että tarvitseeko hänelle tuoda kaupasta jotain. Veli hakee joskus työpaikkoja, mutta ei hän varmaan edes tosissaan halua töitä. Hän haluaa kehittää itseään ja keskittyä harrastuksiinsa ja henkiseen kehitykseen.
Veli ei ole lukion jälkeen opiskellut mitään. Hän on käynyt jollain maksullisilla kursseilla tai kansanopistojen maksullisilla linjoilla. Äiti on laittanut useamman tonnin näihin veljen kursseihin. Veli on hakenut kouluihin. Hän saattaa hakea johonkin vaikeapääsyiselle alalle yliopistoon viitenä vuotena peräkkäin eikä pääse sisälle. Sitten hän keksii jonkun toisen alan ja sama hakurumba alkaa uudestaan. Äiti maksaa taas alaan liittyviä kursseja.
Veljeni on vähän tuollainen haaveilija/haahuilija. En halua kuulostaa siltä kuin lannistaisin ketään, mutta nämä koulutusalahaaveet ovat monesti vähän lennokkaita tai suoraan sanottuna mahdottomia ideoita. Siis että hän esim. keksii haluavansa muusikoksi, vaikka hän ei ole koskaan ennen harrastanut musiikkia. Äiti ostaa veljelle soittimen ja veli alkaa itsenäisesti opiskella soittoa ja ottaa tavoitteeksi päästä Sibelius-akatemiaan. Sitten hän ei halua mihinkään töihin tai muuhun kouluun ja haluaa vain keksittyä itsensä kehittämiseen tässä harrastuksessa. Tai sitten hän keksii haluta aivokirurgiksi, vaikka lukiossa lyhyt matikka, fysiikka, kemia ja muut sellaiset olivat viitosta, kuutosta ja seiskaa. Hän hakee lääkikseen muutaman vuoden ja keksii taas jonkun uuden alan. Tätä on jatkunut yli 15 vuotta.
Äitini mielestä veljen pitää saada tehdä sitä mistä hän tykkää. Kyllä minustakin on kivaa, että on unelmia jne. ja niitä pitää tavoitella, mutta onko siinä mitään järkeä, että on vuosikaudet ollut tuollaisena haaveilijana. Olen yrittänyt ehdottaa, että eikö hän nyt ensin voisi vaikka opiskella jonkun ammatin ja mennä töihin ja saada kokemusta ja varmuutta itselleen ja hakea sitten uudestaan johonkin muualle. Mielestäni veli on aika vaikeassa tilanteessa työmarkkinoilla, kun tuohon ikään mennessä ei ole koskaan ollut päivääkään töissä. Hän ei pääse yleensä edes haastatteluihin asti.
Vanhempani eivät näe tässä mitään ongelmaa tai eivät ainakaan myönnä sitä. Minä olen se kamala sisko, joka lyttää veljen haaveet ja ei haluaisi antaa veljen harrastaa tai kehittyä ihmisenä. Tiedän myös, että en voi tähän mitenkään puuttua. Surettaa vaan katsoa vierestä. Veli oli ihan normaali lukion loppumiseen asti ja meillä on aina ollut hyvät välit.
Anteeksi pitkä vuodatukseni, mutta halusin vain purkaa mieltäni jollekin. Masentaa ja itkettää tämä tilanne.
Kommentit (61)
Aikalailla omalta historialta kuulostaa, paitsi että vajaan 10v tuloksettoman opiskelun jälkeen jätin ne hommat pysyvästi. Tosin hyviä arvosanoja oli lukiosta, pitkää matikkaa jne.
Miijoo ja saavutin kai jonkinlaisen valaistumistason siinä samalla :p (stressit jne henkiset vaivat loppui kuin seinään, nykyään on vaan ikihymy naamalla)
Noh, ymmärsin ehkä liian hyvin pinteeni ja lamaannuin. Lopulta iski kriisi ja piti löytää idioottivarma tapa tienata joten eiku pörssiin tunkemaan mitättömiä pikkurahojani. Että josko saisi edes 500e/kk cashflowia jossain vaiheessa. Nyt sitten sijoitusmenestyksen myötä nälkä kasvanu ja milli on seuraava tavoite.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun ihanimmat sukulaiseni sattuvat olemaan sellaisia, joilla on koulut jääneet kesken. Veljesi voi olla hyvä tyyppi, vaikka ei diplomeita omistaisikaan. Arvosta häntä omana itsenään, äläkä odota häneltä mitään saavutuksia. Kuka tietää, vaikka hän vielä jonain vuosikymmenenä yllättäisi sinut.
Kyllä nyt jos vanhemmat eivät osaa, niin sä ainakin voit sanoa veljelle ihan suorat sanat. Siskona, sukulaisena, tukijana, totuuden torvena.
Sanot siis, että on aika noloa, että kolmekymppistä vielä vanhemmat rahoittavat joka asiassa, ja hänen on tajuttava, ettei pääse lääkikseen numeroillaan jne.
Sisaruksille jos kelle pitäisi voida sanoa suoraan asioita. Jos ei vaan mene perille, niin sitten ei. Ainakin olet yrittänyt. Yrittämisen jälkeen et enää murehdi.
Voit myös sanoa, että hän voi avautua sinulle, jos kokee olevansa masentunut tai hukassa. Tai jos on noita yllä mainittuja ongelmia... kekittymishäiriötä tai lievää lukihäiriötä tai jotain. Näitä ei todellakaan aina huomata peruskoulussa saati lukiossa. Hyvä perus älykkyys ja päättelykyky kompensoivat paljon.
Komppaan tuota, että veli varmaan tykkää elää omassa maailmassaan, jossa ei tarvitse kohdata velvollisuuksia. Voit myös ehdottaa jotain kevyempää, kuten puutarhuria. Jos hän tykkäisi jostain lungimmasta.
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen on itsepäinen ja motivaatio puuttuu, ei häntä voi pakottaa. Pelkään, että tyttärelleni käy noin. Hän on pian 20 eikä ole suostunut edes hakemaan työpaikkaa. Hän nyökkää ja sanoo ymmärtävänsä, että jokin työ pitäisi joskus saada, mutta ei tee asialle mitään. Yhden valmennuskurssin maksoin hänelle, siellä hän kävi keväällä ja haki opiskelemaan, mutta ei päässyt.
Hän on käynyt myös toimintaterapeutilla, mutta en tiedä, onko siitä muuta hyötyä kuin että niinä päivinä käy edes jossain. Yritimme saada häntä työkkärin työpajoihin, mutta hän oli niin vahvasti sitä mieltä, etteivät ne ole hänelle, ettei mennyt alkuhaastatteluun.
Hurjalta tuntuu, jos pitäisi rahahanat katkaista kokonaan ja pakottaa hänet pois kotoa. Niin ei mielestäni voi tehdä. Entä jos sekään ei auta, joutuu huonoon seuraan, ajautuu irtolaiseksi ja kiertelee rahattomana katuja.
Kotia kai lapselle pitää aina pystyä tarjoamaan, mutta saa luvan sitten pärjäillä mielestäni 50e viikkorahalla. (tai mikälie realistinen)
Minun veljeni on myös syrjäytynyt, ja hänen tilanteensa on paljon pahempi. Veljeni sairastui vakavasti kymmenisen vuotta sitten. Hänellä on myös jonkinasteinen päihdeongelma, en tiedä miten vakava. Veljeni on ainakin käyttänyt parikymmentä vuotta erilaisia bilehuumeita, ja nykyään tuntuu alkoakin menevän aika reippaasti. Hän on kuitenkin suorittanut pari opistotason tutkintoa ja ollut lukion jälkeen töissä. Tällä hetkellä hän on kuntouttavassa työtoiminnassa. Sairauksiensa vuoksi hän ei kuitenkaan tule koskaan kykenemään kokoaikatyöhön. En tiedä, mikä on edessä, kun nykyinen kuntoutus loppuu. Veljeni kohtalo surettaa, stressaa ja ahdistaa todella paljon. Veljeni on itse masentunut ja ahdistunut mutta ei halua mennä mihinkään terapiaan. Vanhempani alkavat olla aika loppu hänen kanssaan.
Tiedän siis, miltä sinusta tuntuu. Olisi hyvä, jos saisitte veljesi työkkäriin pohtimaan tilannettaan. Jokin työkokeilu, kuntouttava työtoiminta tai työssäoppimisjuttu voisi sopia hänelle. Mistä veljesi muuten saa rahaa, kun ei käy töissä? Onko hän muuten normaali? Onko hänellä kavereita tai tyttöystävää? Hän on ilmeisesti fyysisesti kuitenkin terve? Ole siitä onnellinen. Asiat voisivat olla vielä paljon pahemmin solmussa. Pidä myös huolta itsestäsi ja elä omaa elämääsi. Koko ajan ei pidä toisen asioita murehtia, etenkään jos niille ei itse voi oikein mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä nyt jos vanhemmat eivät osaa, niin sä ainakin voit sanoa veljelle ihan suorat sanat. Siskona, sukulaisena, tukijana, totuuden torvena.
Sanot siis, että on aika noloa, että kolmekymppistä vielä vanhemmat rahoittavat joka asiassa, ja hänen on tajuttava, ettei pääse lääkikseen numeroillaan jne.
Sisaruksille jos kelle pitäisi voida sanoa suoraan asioita. Jos ei vaan mene perille, niin sitten ei. Ainakin olet yrittänyt. Yrittämisen jälkeen et enää murehdi.Voit myös sanoa, että hän voi avautua sinulle, jos kokee olevansa masentunut tai hukassa. Tai jos on noita yllä mainittuja ongelmia... kekittymishäiriötä tai lievää lukihäiriötä tai jotain. Näitä ei todellakaan aina huomata peruskoulussa saati lukiossa. Hyvä perus älykkyys ja päättelykyky kompensoivat paljon.
Komppaan tuota, että veli varmaan tykkää elää omassa maailmassaan, jossa ei tarvitse kohdata velvollisuuksia. Voit myös ehdottaa jotain kevyempää, kuten puutarhuria. Jos hän tykkäisi jostain lungimmasta.
Tai jos hieman gootti, kädettömyydessään jääny eroamatta kirkosta jne... eiku hakemaan haudankaivajaksi.
Tosin samassa kädettömyydessä siskon lienee se jonka on tuon työn hankittava. Mutta vasta sen jälkeen kun saanut veljen sitouduttua. Ja se taas voi olla vaikeaa jos edelleen kuvittelee olevansa akateemista huipputasoa.
Vierailija kirjoitti:
Veljesi ainakin nakertaa perintöäsi, kun vanhempasi elättävät hänet. Hyvä, ettet kiinnitä asiaan huomiota.
Oikeasti tilanne on surullinen, kun aikuinen mies jää teinin tasolle.
Käsittääkseni tuosta on mahdollist huomautta perinnönjaossa ennakkoperintönä ja saada sillä perusteella itse hyvitystä siitä. Mutta tämä tuskin oli ap:n pointti.
Ehkä veljesi on joku asperger tmv. (diagnosoimaton), koska ei ilmeisesti ole kykyjäkään työelämään. As voi olla niin fiksu ettei mikään juntti työ kiinnosta, mutta ei ole rahkeita sosiaalisesti tai pitkäjänteisyydellä omalle tasollekaan. Väliinputoaja nykypäivän vaatimuksissa.
Minä olisin hyvilläni, ettei läheiseni ole pakko mennä paskaduuniin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin, että vanhempasi, ainakin äitisi ovat läheisriippuvaisia. Veljesi on todellakin syrjäytynyt. Puutu asiaan, ensin siitä nousee kauhea haloo, mutta yritä kestää. Veljellesi rakastava potku perseelle. Tavoitteena on kumminkin veljesi paras.
Jo 35-vuotias?
Oma veljeni aloitti syrjäytymisen jo yläasteella. Istui kaiket illat, yöt ja päivät tietokoneella. Lintasi paljon, vaikka kuitenkin pääsi peruskoulun loppuun. Sen jälkeen yritti pari kuukautta jotain ammattikoulua, mutta lopetti äkkiä. Jäi kotiin ja tietokoneella oleminen jatkui. Ei ollut yhtään ystäviäkään. Äiti hankki veljelle asunnon kun tämä oli 17-vuotias ja veli jäi sitten sinne. Nyt kohta kolmekymmenstä ja sama meno jatkuu. Äitiämme asia ei ole ikinä kiinnostanut ja isää ei ole. Surettaa, koska veli oli lapsena iloinen, luova ja hauska tyyppi jonka seurassa mulla oli valtavan mukavaa ja mä aina ajattelin että veljestäni jos jostain tulee vielä joskus jotain.
Vielä pari vuotta sitten muuttamisen jälkeen mä jaksoin änkeä veljelleni kylään ja pyytää häntä ulos, koitin olla mukava sisko jolle kertoa huolet ja pyytää apua, mutta veljeni ei ole koskaan kertonut onko hänellä jokin hätänä. Vähitellen ei enää tavattu, koska en saanut veljeä kiinni tai jos sain, hän kieltäytyi tapaamasta ja osoitti niin aggressiivista käyttäytymistä että meni ihan yli. Ei olla nyt vuosiin oltu missään yhteyksissä.
Pointtini kai on, tuollaiseen syrjäytymiseen pitää tarttua jo heti kun se näkyy. Pohjalla on aina joitain vaikeita mielenterveysongelmia. Ja ne syvenee, jos ei ole mitään sosiaalista turvaverkkoa. Sosiaaliset taidot rapistuu jos ei ole ihmiskontakteja, omassa kuplassa omat negatiiviset ajatukset vahvistuu ja vääristyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
tavallaan vanhempasi mahdollistava tuon maksamalla kaiken ja "tukemalla" ehkä omasta mielestään. Veljesi tarvitsisi jotain shokkihoitoa, kuten sen että hänet jätettäisiin yksin pärjäämään eikä anneta rahaa. jos ei ole mt-ongelmia niin vanhempiesi pitäisi jo pistää rahahanat kiinni.
Eräs sukulaiseni oli samanlainen ja hän on työtön nyt 50-vuotiaanakin.
Veljesi voisi ehkä yrittää jotain työharjoittelua tms.
Syy on siinä, että vanhemmat eivät saa katkaistua henkistä napanuoraa ja kun poika viihtyy, kun palvelu pelaa, niin kierre on valmis.
Itse olen samanlaisessa tilanteessa ja vitutt**, kun ei vaan saa itseään niskasta kiinni. Ehkä olisi tarvinnut vähän kannustusta lapsuusvaiheessa, mutta kun ei meillä mistään ikinä puhuttu, niin vaikea siinä on kehittyä normaaliksi ihmiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Kai meistä aika moni elää jonkinlaisessa itsepetoksessa. Tuskin veljesi henkisyydestään huolimatta on tyytyväinen elämäänsä, kun tietää kuppaavansa rahat vanhemmiltanne.
Ei taida veli tuolla pelillä löytää naista ja päästä perhe-elämän makuun.
No en minäkään saa naista, vaikka oon koulutettu, käyn töissä ja tuun omillani toimeen varsin mukavasti. Ei ainakaan naisten takia kannata elää sellaista elämää, jota ei itse halua elää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikkien tulisi käydä töissä? Jokaiselle ei joka tapauksessa riitä töitä. Sanasta syrjäytynyt tulee taas mieleen joku asunnoton deeku tai nisti.
35 v. vanhempiensa elättämä on syrjäytynyt, ilman mitään koulutusta lukion jälkeen. Entä kun eläkeikäisten vanhempien rahat ei enää riitä tai heitä ei enää ole?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tavallaan vanhempasi mahdollistava tuon maksamalla kaiken ja "tukemalla" ehkä omasta mielestään. Veljesi tarvitsisi jotain shokkihoitoa, kuten sen että hänet jätettäisiin yksin pärjäämään eikä anneta rahaa. jos ei ole mt-ongelmia niin vanhempiesi pitäisi jo pistää rahahanat kiinni.
Eräs sukulaiseni oli samanlainen ja hän on työtön nyt 50-vuotiaanakin.
Veljesi voisi ehkä yrittää jotain työharjoittelua tms.
Itse olen samanlaisessa tilanteessa ja vitutt**, kun ei vaan saa itseään niskasta kiinni. Ehkä olisi tarvinnut vähän kannustusta lapsuusvaiheessa, mutta kun ei meillä mistään ikinä puhuttu, niin vaikea siinä on kehittyä normaaliksi ihmiseksi.
Se vanhempien kannustus ja tuuppaaminen eteenpäin on kyllä ihan sanoinkuvaamattoman tärkeää. Eipä muakaan kannustettu, ei äiti vaan jotenkin osannut, vaikka ei mitään pahaa tahtonut. Jos hän olisi ollut yhtään varakkaampi, niin varmaan olisi minutkin mielellään pitänyt nurkissaan ihan loputtomiin. Onneksi halusin kuitenkin pikkukylästä pois, mutta olihan ne lähtökohdat ehkä hiukan haastavammat edetä, kun ei oltu ikinä kannustettu opiskelemaan tai tekemään yhtään mitään itse, kun äiti aina passasi. Kyllähän se minulle kelpasi tuolloin hyvinkin, kun äiti soitti kaikki virkapuhelut puolestani, kävi kaupassa ja teki ruoat, eikä multa vaadittu ikinä mitään panostusta.
Toisaalta olen ihan kiitollinen siitä, että äiti oli köyhä, joku viisikin vuotta aikuisiässä siellä passattavana lisää niin ihan varmaan olisi passivoinut minua niin, että ei olisi tuntunut edes mielekkäältä yrittää enää. Totta kai se oma päätös on ihan tärkein, mutta passivoituminen ja luovuttaminen on helppoa...
Toivon ap, että veljesi kokisi jonkunlaisen heräämiseen tilanteeseensa ja sen oivaltamisen, että ei edelleenkään ole myöhäistä! Ehkä tavallaan onkin, mutta sen ajatuksen voimalla varsinkin luovuttaminen on liian helppoa. Ja 35-vuotias luovuttanut, "kun kuitenkin on jo myöhäistä" on kyllä sietämättömän surullinen ajatus, voin ymmärtää tuskasi. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veljesi ei ole syrjäytymässä. Veljesi on luuseri ja mieslapsi, joka on aivan itse pilannut elämänsä. Töitä hän ei tule enää ikinä saamaan ja on loppuelämänsä täysi turhake.
Miksi sääliä tai huolehtia ihmisestä, joka ei sitä millään tavalla ansaitse?
Tuota edellisen kirjoittamaa olin itsekin tulossa ihmettelemään:
Mitä sitten, kun vanhempasi kuolevat? Eikö äidillesi ole tullut mieleen, ettei hän ole ikuisesti poikaa huoltamassa ja rahoittamassa, että ihan vaan jo senkin takia pitäisi saada jotain itsenäistä toimintaa aikaan.
Sitten vasta voikin olla vaikeaa, kun samaan aikaan vanhempien poismenon kanssa pitäisi ruveta opettelemaan itsenäistä elämää ja asioista huolehtimista.
Noi on aina paskamaisia tilanteita sekaantua, koska vaikka sisko oletkin ja teillä olisikin hyvät välit, niin äitisi ei takuulla näe tilannetta samoin, vaan suuttuu kun olet "viemässä" häneltä poikaa, jota saa hyysätä ja hän joutuisi lopultakin opettelemaan olemaan isäsi kanssa kahdestaan.
Lisäksi suuttuu veli, koska hän ei takuulla ymmärrä, miksi sinun pitää sekaantua hänen asioihinsa ja tulla arvostelemaan ja päsmäröimään.
Saisitko isästäsi parin, jonka kanssa puhuisitte näitä kahta muuta ympäri, tekemään edes jotain muutosta tilanteeseen?
Minun mielestäni taas hän ei vaikuta syrjäytyneeltä siinä mielessä kuin itse termin ymmärrän. Ei ilmeisesti päihdeongelmia tai pelkoa ajautumisesta rikollisuuteen tms. Veli vaikuttaa herkältä, naiivilta, lapselliselta, jostakin hengellisestä kiinnostuneelta jota on vaikea kuvata mutta ei siis materialistiselta jne. Jos oma lapseni myöhemmällä aikuisiällään olisi tuollaisessa tilanteessa ja ei itse vaikuttaisi kärsivän siitä esimerkiksi mielen sairauksina niin en pitäisi tilannetta karuna kohtalona. En ole sitä mieltä, että meidän kaikkien tulee olla yhteiskunnan tuottavia jäseniä. Kirjoittaja sisko on kyllä ihana ja vaikuttaa ymmärtäväiseltä sekä sivistyneeltä ihmiseltä. Toivottavasti veli osaa arvostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tavallaan vanhempasi mahdollistava tuon maksamalla kaiken ja "tukemalla" ehkä omasta mielestään. Veljesi tarvitsisi jotain shokkihoitoa, kuten sen että hänet jätettäisiin yksin pärjäämään eikä anneta rahaa. jos ei ole mt-ongelmia niin vanhempiesi pitäisi jo pistää rahahanat kiinni.
Eräs sukulaiseni oli samanlainen ja hän on työtön nyt 50-vuotiaanakin.
Veljesi voisi ehkä yrittää jotain työharjoittelua tms.
Itse olen samanlaisessa tilanteessa ja vitutt**, kun ei vaan saa itseään niskasta kiinni. Ehkä olisi tarvinnut vähän kannustusta lapsuusvaiheessa, mutta kun ei meillä mistään ikinä puhuttu, niin vaikea siinä on kehittyä normaaliksi ihmiseksi.
Se vanhempien kannustus ja tuuppaaminen eteenpäin on kyllä ihan sanoinkuvaamattoman tärkeää. Eipä muakaan kannustettu, ei äiti vaan jotenkin osannut, vaikka ei mitään pahaa tahtonut. Jos hän olisi ollut yhtään varakkaampi, niin varmaan olisi minutkin mielellään pitänyt nurkissaan ihan loputtomiin. Onneksi halusin kuitenkin pikkukylästä pois, mutta olihan ne lähtökohdat ehkä hiukan haastavammat edetä, kun ei oltu ikinä kannustettu opiskelemaan tai tekemään yhtään mitään itse, kun äiti aina passasi. Kyllähän se minulle kelpasi tuolloin hyvinkin, kun äiti soitti kaikki virkapuhelut puolestani, kävi kaupassa ja teki ruoat, eikä multa vaadittu ikinä mitään panostusta.
Toisaalta olen ihan kiitollinen siitä, että äiti oli köyhä, joku viisikin vuotta aikuisiässä siellä passattavana lisää niin ihan varmaan olisi passivoinut minua niin, että ei olisi tuntunut edes mielekkäältä yrittää enää. Totta kai se oma päätös on ihan tärkein, mutta passivoituminen ja luovuttaminen on helppoa...
Toivon ap, että veljesi kokisi jonkunlaisen heräämiseen tilanteeseensa ja sen oivaltamisen, että ei edelleenkään ole myöhäistä! Ehkä tavallaan onkin, mutta sen ajatuksen voimalla varsinkin luovuttaminen on liian helppoa. Ja 35-vuotias luovuttanut, "kun kuitenkin on jo myöhäistä" on kyllä sietämättömän surullinen ajatus, voin ymmärtää tuskasi. :(
Itsekin olen vasta aikuisiällä ymmärtänyt, kuinka tärkeää on vanhempien tuki ja kannustus. Kun kotona alkoi mennä huonosti, niin kyllä se heijaistui koulunkäyntiin. Sillon en olisi sitä ikinä osannut yhdistää. Mulla ei ollut yläasteella mitään hajua minne hakea 9lk jälkeen, enkä muista että tästä olisi kauheasti kotona keskusteltu. Opostakaan ei juuri ollut apua. Hain lopulta kaverin ehdottamalle alalle, joka ei ollut yhtään oma juttu. Siis typeryyden huipentuma. Muistaakseni opollekin sanoin, että tälläsestä kuulin ja siks meinasin hakea ja tämä vaan nyökytteli, että ihan hyvä idea. Vielä näin vuosia myöhemminkin äiti saattaa leikkisästi kettuilla koulumenestyksestä, vaikkei itsekään ole sen enempää opiskellut. Vaikka kotona oli tiukkaa, niin äiti tuki hieman taloudellisesti. Enemmän sitä ehkä olisi kaivanut jotain muunlaista tukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikkien tulisi käydä töissä? Jokaiselle ei joka tapauksessa riitä töitä. Sanasta syrjäytynyt tulee taas mieleen joku asunnoton deeku tai nisti.
Useimmat työlykyiset haluaa käydä töissä ja ilmeisesti tuo velikin haluaa jotain tehdä kun kouluihin ynnä muihin hakee.
Tuskimpa tulee saamaan kuitenkaan ikinä työpaikkaa. Jos ei 35 vuotiaana ole töissä ollut päivääkään. Jo päälle neljäkymppisenä alkaa olla vanha työmarkkinoille.
Noin myöhäisessä vaiheessa ei ehkä kannata enää haaveilla minkään suuryrityksen toimitusjohtajuudesta, mutta en usko, että työelämä on niin julmaksi mennyt, etteikö tuonkin iän jälkeen voisi vielä työllistyä, kunhan hankkii jonkun koulutuksen/ammattipätevyyden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikkien tulisi käydä töissä? Jokaiselle ei joka tapauksessa riitä töitä. Sanasta syrjäytynyt tulee taas mieleen joku asunnoton deeku tai nisti.
Useimmat työlykyiset haluaa käydä töissä ja ilmeisesti tuo velikin haluaa jotain tehdä kun kouluihin ynnä muihin hakee.
Tuskimpa tulee saamaan kuitenkaan ikinä työpaikkaa. Jos ei 35 vuotiaana ole töissä ollut päivääkään. Jo päälle neljäkymppisenä alkaa olla vanha työmarkkinoille.
Noin myöhäisessä vaiheessa ei ehkä kannata enää haaveilla minkään suuryrityksen toimitusjohtajuudesta, mutta en usko, että työelämä on niin julmaksi mennyt, etteikö tuonkin iän jälkeen voisi vielä työllistyä, kunhan hankkii jonkun koulutuksen/ammattipätevyyden.
Ei työllistyminen ole mikään uskon asia. Kaikki tilastot osoittavat, että ap:n veli on käytännössä ulkona työmarkkinoilta ikuisesti. Tämä maa on täynnä nuorempia, pätevämpiä ja kokeneempia työnhakijoita, jotka ajavat ohi vasemmalta ja oikealta. Kun pilaa itse asiansa on turha enää inistä.
Voiko veljesi ei olla bipolaarinen? Oletko huomannut koskaan masennusjaksoja? Onko hänellä läheisiä ihmissuhteita? Vaikuttaako onnelliselta? Jos kyllä, ei tarvitse hätäillä vain koska hän ei elä oman arvomaailmasi mukaista elämää. Ja jos vanhempiasi ei pakoteta tai huijata antamaan rahaa, ei tarvitse huolehtia siitäkään.
Miksi tämä elämäntyyli häiritsee sinua niin paljon? Oletko tyytyväinen omaan elämääsi?