Onko veljeni syrjäytymässä? Surettaa tämä tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Hei. Kiitos kaikille vastauksista ja kiitos heillekin, joiden mielestä olen välittävä sisko. Tuntuu mieltä lämmittävältä lukea näitä kommentteja. Luin jokaisen viestin tästä keskustelusta ja yritän nyt jotain vastata. En tiedä, mistä aloittaisin.

Ehkä minustakaan veljeni ei ole syrjäytynyt siinä mielessä, minkä minä ymmärrän syrjäytyneeksi, mutta joka tapauksessa hän on työelämän ulkopuolella. Hän ei istu pimeässä yksiössä ja valvo yökaudet ja ole velka- ja päihdekierteessä. Hän ei vain saa mistään oikein kiinni ja on kuin tuuliviiri harrastustensa ja mielenkiinnonkohteidensa kanssa. Olen silti huolissani tästä tilanteesta ja viime yönkin valvoin miettien.

Veljeni tietääkseni saa työmarkkinatukea ja jotain asumistukea ja siihen päälle vanhempieni rahoja. En ymmärrä, miten hän on selvinnyt työkkärin kanssa näin pitkälle ilman "toimenpiteitä". Yhdessä vaiheessa hän oli kaikkien tukien ulkopuolella, mutta sitten hän kyllä ilmoittautui uudestaan työkkäriin. Joskus 10 vuotta sitten hän oli jossain harjoittelussa ja on ollut yhdellä työkkärin kurssilla. En tiedä, miten hän on selvinnyt niin vähällä työkkärin kanssa. Itse olin työttömänä aikoinaan jonkun aikaa ja ainakin siihen aikaan piti karenssin uhalla olla koko ajan jossain harjoittelussa tai kurssilla. Mutta en tiedä, onko se muuttunut nykyään jotenkin, kun ei kai siellä edes paikan päällä enää käydä?

Vanhempani antavat rahaa "vapaaehtoisesti". Veli ei pakota eikä uhkaile, mutta mielestäni tämä rahan antaminen ja laskujen maksaminen ja tavaroiden ostaminen on kuitenkin aidon auttamisen halun sijaan käytännön sanelema pakko ja noidankehä, josta ei nauti kukaan osapuolista. Jos minä vaikka suunnittelen lomamatkaa, äiti alkaa puhua, että enkö voisi maksaa veljellenikin matkan. Sitten minulle tulee huono omatunto, jos en voi maksaa ja jätän menemättä koko lomalle. Olen joskus maksanutkin veljeni mukaan johonkin matkoille.

Veljelläni on kavereita, mutta hän ei seurustele. Hänellä on exiä, mutta näistä jutuista ei ole tullut mitään. Kaikki exät ovat olleet samanlaisia taivaanrannanmaalareita ja syrjäytyneitä, jotka eivät ole koskaan olleet töissä, koulut on jääneet kesken. Yhdellä oli jotain huumejuttujakin. En voi kenellekään valita puolisoa, mutta mielestäni veli tarvisi jonkun kunnollisen naisystävän, joka saisi veljen raiteilleen.

Meillä on tätä syrjäytymistä suvussa. Yksi sukulainen ei ole vielä 60-vuotiaanakaan tehnyt päivääkään töitä. Serkuistani useampikin on syrjäytynyt ja joillakin on mielestäni vielä pahempi tilanne kuin veljelläni. Serkkujanikin tätini elättävät ja auttavat. Näistä asioita ei kuitenkaan puhuta suvussani.

Masentaa vaan tämä tilanne. En tiedä, olenko kamala ihminen ja huono sisko, kun en jaksaisi vuodesta toiseen olla tukena näissä alati vaihtuvissa unelmissa. Voi olla, että veljelläni on jotain mielenterveysongelmia ja realiteetit hukassa. En tiedä, miten tässä auttaisin. Masentaa sekin, että veljelle tulee varmasti aina vaan vaikeammaksi lähteä työelämään mukaan mitä kauemmin hän on sieltä pois. Ja kai hän huomaa, ettei pärjätäkseen edes tarvitse, kun vanhempani tukevat taloudellisesti.

Jollain tavalla voisin hyväksyäkin tämän veljen "elämäntapaintiaanityylin", jos hän pärjäisi omillaan tai löytäisi vaimon, joka on valmis elättämään.

Ihmettelen itsekkin suuresti miten vähällä hän on päässyt työkkärin kanssa. Valmistuin itse ammattiin vuosi takaperin, 9kk jälkeen eli huhtikuussa tuli yhteydenotto sieltä liittyen tilanteeni kartoitukseen (jätin hakematta 'paska'duuniin jota ehdottivat). Joku tietenkin voi tähän alkaa perus mantraa jaarittelaan että työtä kuin työtä tehtävä jne jne.

Omat tavoitteet vain ovat vajaan 1v lyhyttä pätkätyötä josta ei mahdollisuutta edes saada jatkoa (projektityö maa) korkeammalla. Työ olisi alkanut heti ja oli korkeakouluihin haku menossa keväällä (sain paikan).

Jos minulla jo alle vuoden välein on kahdesti työkkäri ollut yhteyksissä (viimeksi heinäkuussa uudestaan) niin en kyllä käsitä onko hän nyt saman virastoston asiakas. -> minä siis lähden jatko-opiskelaan nyt elokuussa joten turha kenenkään minulle alkaa mussuttamaan täällä laiskottelusta.

Suosittelisin veljellesi käyntiä työkkärissä ammatinvalintapsykologilla, ehkä tuolla voisi ammattihenkilön kanssa pohtia hänen tilannettaan ja mahdollisia työkaluja/toimintaohjeita nykytilanteen muuttamiseksi.

Tsemppiä, toivottavasti se päivä vielä paistaa risukasaan sielläkin.