Lue keskustelun säännöt.
Lapsen harrastukseen tehtiin kaksi ryhmää
03.08.2017 |
Huonommat kakkosryhmän ja paremmat ykkösryhmään. Nyt kakkosryhmäläisten vanhemmat eivät tykkää tästä. Miksi on niin vaikea tajuta ettei kaikki ole hyviä
Kommentit (113)
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin että kaikki voittaa paitsi ne vanhemmat, jotka odottaa kakkosryhmäläisestään uutta Hyypiää.
Hyvin sanottu. Mikään ei ole niin karmea otus kentän laidalla kuin se futismutsi/lätkäfaija jonka palo lapsen suurtähteyteen on suurempi kuin lapsen oma into pelata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joka tapauksessa 99 % lapsista ei tule eikä halua huippu-urheilijoiksi, ja juuri luin että iso osa mm ja olympiatasoisista nyky urheilijoista elää opintotuella ja toimeentulotuella, tai vanhempien rahoilla, kun sponsorit elättää vain hyvin harvan. Joten eikö se ole vanhemmalle yks ja hailee harrastaako lapsi ykkös vai vitos ryhmässä kun kyseessä vain lapsuuden harrastus.
Valmentajat eivät halua valmentaa kuin ykkösryhmäläisiä. Näillä valmentajilla on usein oma harrastepeliura takana omassa lapsuudessa ja nuoruudessa, asenteet ovat sitten sen mukaiset.
Tämä on kyllä ikuisuusaihe vanhempien keskuudessa ja ikävä kyllä kaihertaa myös vanhempien välejä, kun ei millään haluta ymmärtää, että oman lapsen paikka tällä hetkellä on kakkosryhmässä. Pahin tilanne varmaan syntyy juuri siinä, kun joku ykkösestä putoaa kakkoseen, ainakin täällä näyttää pari vaihtaneen seuraakin juuri tästä syystä. Naurettavaa touhua.
Itsellä on kolme lasta, jotka ovat pienestä asti harrastaneet eri lajeja. Tällä hetkellä ajanpuutteen takia kaikki harrastavat vain yhtä lajia. Lapset ovat urheilullisia ja ovatkin kaikki pelanneet lähinnä juuri siinä ykkösryhmässä. Nyt kuitenkin keskimmäinen on alkanut toivomaan siirtoa kakkosryhmään juuri sen huonon hengen ja muutaman "staran"elvistelyn takia. Mielestäni valmentajienkin pitäisi olla aika herkällä korvalla pukuhuoneissa ja vaihtopenkillä seuraamassa, mitä siellä pelureiden kesken tapahtuu. 11/12 -vuotiaat osaavat olla kyllä todella ilkeitä.
Mutta siis mielestäni tasoryhmät ovat hyvä juttu niin kauan, kun siellä ei ole kiintiöpaikkoja, vaan ryhmät oikeasti jaetaan tason mukaan, eikä hyvävelisuhteilla.
Itse joukkuelajin valmentajana ajattelen, että optimitilanteessa lapsia riittää kolmeen ryhmään.
Harrasteryhmässä treenataan vähemmän eikä niin tavoitteellisesti, siellä voivat hyvin treenata nekin, joilla ns. ykköslajina on jokin muu.
Sen lisäksi ns. tavoitteellisemmin treenaaminen on mahdollista kaikille halukkaille. Eli jokainen lapsi / perhe tekee ensin valinnan sen mukaan, minkä verran haluaa treenata. Sen jälkeen "enemmän" vaihtoehdon valinneet jaetaan kahteen tasoryhmään, kutsutaan näitä sitten vaikka kilpa- ja haasteryhmiksi.
On tärkeää, että näissä ryhmissä on yhtä laadukas valmennus ja sama määrä harjotustapahtumia - treenit voivat olla osin yhteisiäkin. Tämä mahdollistaa liikkumisen ryhmästä toiseen jopa kesken kauden tai ainakin kausien välillä.
Iso ongelma monessa seurassa on, ettei harrastajia ole niin paljon. Tällöin aina jää kilparyhmän ulkopuolelle lapsia, jotka eivät ole vielä niin taitavia mutta haluavat treenata tavoitteellisesti. Heidät laitetaan sitten ns. haaste / harrasteryhmään, jossa ovat mukana myös ne, jotka haluavat treenata vähän jne. Sitten tulee näitä ongelmia, kun peleihin ei saadakaan tarpeeksi porukkaa tms, valmennus ei ole yhtä laadukasta kuin ykkösryhmällä ja todellisuudessa haasteryhmästä ei ilman todella kovaa omaa tekemistä voi ykköseen nousta. Oman kokemukseni mukaan kolmella hyvin hoidetulla treeniryhmällä homma toimii ja ongelmia tulee harvoin vanhempienkaan suunnalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka tapauksessa 99 % lapsista ei tule eikä halua huippu-urheilijoiksi, ja juuri luin että iso osa mm ja olympiatasoisista nyky urheilijoista elää opintotuella ja toimeentulotuella, tai vanhempien rahoilla, kun sponsorit elättää vain hyvin harvan. Joten eikö se ole vanhemmalle yks ja hailee harrastaako lapsi ykkös vai vitos ryhmässä kun kyseessä vain lapsuuden harrastus.
Valmentajat eivät halua valmentaa kuin ykkösryhmäläisiä. Näillä valmentajilla on usein oma harrastepeliura takana omassa lapsuudessa ja nuoruudessa, asenteet ovat sitten sen mukaiset.
Eivät yleensä haluakaan, mutta hommansa hyvin hoitava (vastuu)valmentaja käy myös harrasteryhmän pelit vetämässä. Ollessani itse vava pidin huolen, että olin vähintään joka kolmannessa pelissä mukana ja hyvän (vanhempien) palautteen perusteella siitä tehtiin käytäntö seuran kaikkiin ikäluokkiin.
Se taas on näkynyt erityisesti nuorempien ikäluokkien harrastajamäärien hurjana kasvuna kun sana kiirii "siellä ikäluokan päävelmentaja käy peluuttamassa nyös harrastejoukkuetta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tasojoukkkueet on hyvä ratkaisu kaikille, mutta ei se kyllä niin saa toimia, että ylempi porukka saa enemmän ja kaikki maksavat saman verran. Eli tottakai kulut pitää laskea sen mukaan, kuinka paljon treenivuoroja/ turnauksia tms. sisältyy hintaan. Mutta se, mikä mielestäni on ikävää, on se että tehdään ykkös- ja kakkosjoukkue ja laitetaan ne samaan turnaukseen pelaamaan, niin että toinen joukkue voittaa kaikki pelit ja toinen häviää lähes kaikki. Hyvällä tuurilla vielä pelataan vastakkain, jotta kakkosjoukkueen nöyryytys olisi täydellinen. Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla olisi kuitenkin mahdollisuus hoitaa asia niin että pelataan eri turnauksissa.
Kuulostaahan se kai jonkun mielesta julmalta, mutta etteko itse ole joskus olleet jossain asiassa liian helpossa tai vaikeassa ryhmassa? Liian helpossa ei edisty tasan mihinkaan, liian vaikeassa masentaa kun on aina se huonoin (olettaen etta tasoerot isot).
oikeesti jattakaa nyt se huippu-urheilijuuden ajatteleminen, joo jotkut kypsyy myohemmin ja vaikea sita on aina arvioida (tosin aika monet on olleet myos nuoresta asti poikkeuslahjakkaita), mutta JOKA TAPAUKSESSA on aarimmaisen harvinaista etta lapsesta kasvaa maailman huippu, ja onko se urheilu-ura aina edes tavoiteltavaa. suuri osa suomenkin "huippu-urheiljoista"on surkeita wanna beta jota odottaa vuosia lapimurtoa mutta ura on lahinna pettymyksia. ja kun asiaa miettiin niin ihan matemaattisesti sen pitaakin olla noin. urheilussa kun hyvyys on sita etta on parempi kuin tuhat muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse valmentanut ja pelannut ikäni jalkapalloa ja voin todeta, että taitotason mukaan jaotellut ryhmät on vain hyvä juttu. Etenkin jalkapallossa kirjaimellisesti jalkoihin jäävät ne, jotka eivät ole vielä oppineet pelisilmää ja pallonhallintaa. "Huonommat" kehittyvät myös paremmin ja oikeaoppisemmin, kun ympäristön taso ja paine ei ole yhtä kova. Sieltä alemmalta taitotasolta voi sitten hyvin nousta ylemmäs. Myöskin turvallisuuden kannalta hyvä. Jalkapallossa kun tuppaa usein saamaan osumaa jalkoihin ja jopa pallosta päähän, kokematon pelaaja ei osaa jännittää lihaksiaan niin, ettei tällaiset tilanteet käy kipeää. Kokeneempi pelaaja osaa ottaa kovankin pallon haltuun ilman kipua.
Mitä järkeä lapsen on oikeasti olla siellä ykkösryhmässä, jos vaatimukset ovat paljon kovemmat ja pelissä koskee palloon tasan kerran? Eikö olisi lapsenkin edun mukaista, että harjoituksissa saa sopivan vaatimustason treenejä ja pelaa itseään vastaavan tason joukkuetta vastaan?
Riippuu minusta hiukan harraste ryhmästä olisiko hyvä vai huono asia. Jos harrastuksen tavoitteena on oppia olemaan toimimaan ryhmässä jossa on erilaisia ihmisiä joilla erilaiset taustat ja taitotasot voisin olla hiukan närkästynyt jos tavoitteita muutetaan kesken kauden. Jos taas tavoite on parantaa osaamista jossakin lajissa taitotasojen mukaan lajittelu olisi vain hyvä varsinkin jos osallistuja määrä muutenkin on suuri ja/tai tähdätään kilpailuihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tasoryhmiä muissakin harrastuksissa. Esim. musiikkiopistoissa oppilaat jaetaan tason mukaisiin orkestereihin / kuoroihin.
Ehkä olisi parempi, että kakkosryhmää ei olisi ollenkaan. Karsinnat ja huonot vain ulos. Niinhän se elämässä muutenkin menee. Kaksi ryhmää on huono idea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joukkuelajin valmentajalla yllä on tärkein pointti - eri ryhmissä oltava yhtä laadukas valmennus !
Meillä on 2 lasta, eri lajit mutta tasoryhmät molemmissa. Kummassakaan lapseni ei kuulu ykkösryhmään.
Ero tulee siitä, että jalkapallossa meidän seurassa saan rahalleni vastinetta. Isot ja kalliit turnaukset laskutetaan vain lähtijöiltä, valmennus on tasapuolista, pelitapahtumia saa riittävästi jne. jne.
Mutta tämä toinen laji.... Siellä kakkosryhmä on lähes heitteillä, maksut puolestaan ovat katossa (lue: rahoitetaan ykkösjengiä). Valmentaja käy "vilahtamassa" harkan aikana katsomassa kakkosryhmää ja menee sitten takaisin valmentamaan ykkösjengiä. Toki merkkaa valmennustunteja reippaalla kädellä kakkosjengille, millä "oikeutetaan" kalliit maksut vaikka oikeasti olisi harkassa vain 30 min maksimissaan. Tämänkin kritiikin varmaan moni ykkösjengin vanhempi kuittaa "kateudeksi" mutta siitä ei ole kyse, vaan siitä että jos vanhemmat maksavat isot rahat, heillä on oikeus vaatia kunnollista palvelua.
Ja mitenkäs sitten suu pannaan, jos ykkösjengistä lopettaakin iso määrä porukkaa ja kakkosjengistä nostetaan täydennystä - tasoero näkyy katsomoon saakka kun kakkosjengiin ei ole viitsitty panostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seurasin vierestä, kun jalkapallojoukkueen vanhemmat ja valmentajat puhuivat joukkueen seiskaluokan alkaessa yhdeksi luokaksi, jotta harjoitukset on helpompi järjestää, aamulla, heti koulun jälkeen yms. Heille olisi pitänyt järjestää oma rippileirikin, koska kesäpeleihin pitää kaikkien päästä. Poikaraukat eivät näyttäneet viettävän yhtään normaalia lapsuutta, eivät vaikuttaneet myöskään tyytyväisiltä, kun ainut mahdollisuus kavereihin oli joukkue. Nokkimisjärjestys oli valmis, eikä roolistaan siinä päässyt irti missään.
Vierailija kirjoitti:
Seurasin vierestä, kun jalkapallojoukkueen vanhemmat ja valmentajat puhuivat joukkueen seiskaluokan alkaessa yhdeksi luokaksi, jotta harjoitukset on helpompi järjestää, aamulla, heti koulun jälkeen yms. Heille olisi pitänyt järjestää oma rippileirikin, koska kesäpeleihin pitää kaikkien päästä. Poikaraukat eivät näyttäneet viettävän yhtään normaalia lapsuutta, eivät vaikuttaneet myöskään tyytyväisiltä, kun ainut mahdollisuus kavereihin oli joukkue. Nokkimisjärjestys oli valmis, eikä roolistaan siinä päässyt irti missään.
Aivan kamala tilanne, miten rehtori on suostunut tuohon! Mitäs sitten kun osa pojista lopettaa lajin, jäävätkö kokonaan ulkopuolisiksi luokalla? Tai jos lopettaa vain yksi.....
Minusta harrastuksen paras puoli on se, että on kavereita muuallakin kuin siellä koulussa. On useampi kaveripiiri
Mikä tämän avauksen pointti oli?
Treenaaminen pitäisi oikeasti suorittaa hyvin erilaisten ikäluokkien kanssa yhteisesti. Vähän niin kuin ulkojäät ennen. Silloin siellä tapahtuu kehitystä tasaisesti ja negatiivinen kilpailullisuus treeneissä vähenee.
Käykääpä joskus katsomassa esimerkiksi lestadiolaisten omia keskinäisiä pelejä lajista riippumatta. Niin yleistasoltaan taitavaa porukkaa ei Suomalainen juniorituotanto pysty tuottamaan missään lajissa kuin kokoomajoukkueiden kautta. Ja tuo on vaan tulosta siitä, että siellä 8v pojat ovat 18v jannujen mukana sulassa sovussa.
Vierailija kirjoitti:
Huonommat kakkosryhmän ja paremmat ykkösryhmään. Nyt kakkosryhmäläisten vanhemmat eivät tykkää tästä. Miksi on niin vaikea tajuta ettei kaikki ole hyviä
Voi kun kouluunkin saatais tällaiset jaot! :) Moni lahjakas lapsi turhautuu kun mennään niiden "vähemmän motivoituneiden" ehdolla vaikka potentiaalia riittäisi normi opetussuunnitelmaa vaativampaan oppimiseen.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämän avauksen pointti oli?
Kilpailun lisääminen myös harrastuksiin joissa sitä ei ole alunperin olut. Muuten en ymmärrä miksi heikommin lajia osaava ilmoitettaisiin harrastukseen jossa tarkoitus on kilpailla paremmuudesta.
Pelaavatko kuitenkin samaa sarjaa jolloin toinen joukkue lähtee aina voittamaan ja toinen joukkue lähtökohtaisesti häviämään? Meillä on jalkapallossa on edustusjoukkueet, jotka pelaavat omaa sarjaansa ja sitten harrastejoukkueet. Harrastejoukkuetta ei ole enää jaettu taitotason mukaan vaan se on pyritty jakamaan mahdollisimman tasaisesti, jotta molemmat samaa sarjaa pelaavat joukkueet saavat onnistumisen kokemuksia ja päästään tuntemaan pelkkien tappioiden sijaan myös voitonriemua. Sellaiset taitavimmat lapset, jotka haluavat harjoitella enemmän ja tavoitteellisemmin voivat aina pyrkiä siihen edustusjoukkueeseen. Harrasteryhmää on turha jakaa vaan parempi pyrkiä tasaisiin joukkueisiin jolloin joukkueissa säilyy ilo ja haasteet, kun ei tule joko pelkkiä rökäletappioita tai ainoastaan murskavoittoja vastustajista.