Lapsen harrastukseen tehtiin kaksi ryhmää

Näitä on jännä lukea.

Norjassa lasten laittaminen tasoryhmiin missä tahansa lajissa on kielletty.

Ei ehkä mitenkään huono idea kun katsoo niiden menestystä kansainvälisessä kilpaurheilussa ;)

Vierailija kirjoitti:

Näitä on jännä lukea.

Norjassa lasten laittaminen tasoryhmiin missä tahansa lajissa on kielletty.

Ei ehkä mitenkään huono idea kun katsoo niiden menestystä kansainvälisessä kilpaurheilussa ;)

Ja siis tarkoitin alle 12v lasten, vasta sen jälkeen tulee ns tasoryhmät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No lapset kehittyvät eriaikaan. Sieltä kakkosryhmästä saattaa tulla vaikka mitä huippu-urheilijoita. Oletan siis, että urheiluharrastuksesta kyse. Oman lapseni harrastuksessa on myös tehty taitotasoryhmät, mutta ei se ole mielestäni ollut kenellekään ongelma. Oma lapsi on niissä "ei vielä niin taitavissa". Saa harjoitella itselleen sopivia asioita. Olisi typerää, että kaikki harjoittelisivat samoja asioita, kun toiset voivat taitojensa puitteissa tehdä jo vaikeampaa ja toisilla taas perusasioissa sen verran harjoiteltavaa vielä, että liian vaikeiden temppujen harjoittelusta olisi varmasti enemmän haittaa. Lapseni viihtyy omassa ryhmässään ja se on kai tärkeintä.

Lapsi luultavasti mieluummin on ryhmässä jossa on samaa tasoa muitten kanssa, ei tunne itseään huonommaksi kun muut.

Vanhempiahan nämä tasoryhmät haittaa, varsinkin jos lapsi on siinä kakkosryhmässä.

Minä en kyllä ole huomannut että tasoryhmät sinänsä ketään haittaisi. Monissa harrastuksissa niistä on hyötyä kaikille. Jo muodostetun ryhmän jakaminen taas saattaa haita muutenkin se voi haitat myös niitä joiden lapsi pääsee sopivampaan ryhmään mm. siitä syystä että harrastuksen aikataulu saattaa muuttua, vetäjä vaihtua, lapsi ehkä haluaisi mieluummin harrastaa kaverinsa kanssa samassa ryhmässä kuin että hän haluaisi tehdä mahdollisimman paljon maaleja jne.

Kyllähän musiikkiopistoissakin jaotellaan tason mukaan oppilaat orkestereihin. Eihän siinä olisi mitään mieltä että vuoden soittanut pistettäisiin soittamaan samaa stemmaa kuin kymmenen vuotta soittanut. Annetaan lasten rauhassa kehittää taitojaan mukavalla ja mielekkäällä tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin jaettiin ryhmä kahtia eli ykkösryhmä ja harrasteryhmä. Harjotukset yhteisiä, mutta pelit erikseen. Tai niin minä kuvittelin. Ensin alkoi tulla palautetta, että lapsi ei käy riittävästi harrasteryhmäläisenä harjoituksissa, niitä olisi ollut neljät viikossa. Sitten viikonlopun harrasteryhmäläisten peliin oli ilmoitettu pelaajiksi myös ykkösryhmän pelaajia, vaikka heillä oli oma divari.

Peliporukan henki laski nollaan, ryhmä hajosi. Lapset olivst tuossa vsiheessa vain 11-12 v.

Aikuisten sekoilut ja lasten rikkipeluuttaminen neljillä harjoituksilla ja pelit viikknloppuisin tyylillä ei oikein auennut.

Kyseessä oli pikkupaikkakunnan pikkujoukkue, jalkapallo.

Hankalaa on se, kun osa vähemmän taitavistakin haluaa yhtä paljon treenejä kuin kilpajoukkue, mutta osa ei. Harrastejoukkueessa ihanteellisinta olisi se, että tarjontaa olisi mutta lupa osallistua omalla intensiteetillä - mutta siihen tarvittaisiin futiksessa iso joukko pelaajia, jotta kuitenkin aina riittäisi joukkue peliin. Ja valkulle lehmän hermot, kun ensin jännätään, ketkä tulevat peliin, sitten hälytetään kilpajengidtä kaksi paikkaajaa jotta saadaan edes yksi vaihtopelaaja, ja lopulsi kuullaan vanhempien valitusta siitä, kuinka kilpajoukkuelaiset taas pääsivät harradtejoukkueen peliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä on jännä lukea.

Norjassa lasten laittaminen tasoryhmiin missä tahansa lajissa on kielletty.

Ei ehkä mitenkään huono idea kun katsoo niiden menestystä kansainvälisessä kilpaurheilussa ;)

Ja siis tarkoitin alle 12v lasten, vasta sen jälkeen tulee ns tasoryhmät.

Tätä tukee myös urheilun tutkimustieto.

No hui saakeli. Voimistelussa on vähintään 5 eri taitotason ryhmää (riippuu paljonko porukkaa ja mitä ikää jne), suoritetaan "karsinnat" isossa tilassa jossa on kaikki seuraavalle harrastuskaudelle ilmoittautuvat ja tehdään liikkeittä kaikkien edessä, ja ohjaajat arvostelevat ne. Ihan perusjuttu, että harjoittelu ja kehittyminen sujuu joustavasti ja oman, oikean taitotason mukaan. Tunsisihan se lapsikin olonsa huonommaksi, kun muut vetää arabialaista kuin vanhat taitajat ja itse osaa hädintuskin kärrynpyörää. 

En mä tiedä... Olenko mä ainoa, jonka mielestä tasoryhmät eivät ole vain ja ainoastaan hyvä juttu?

Itselläni kokemusta lukion tanssiryhmästä pienestä maalaiskaupungista, johon yht'äkkiä tuli tasoryhmät: taitavat tanssijat ja vähän huonommat tanssijat. Itse jouduin huonompiin ja voin kertoa että motivaatio tanssiin karisi tosi nopeasti.

"Taitavilla" ei ollut mitään hyötyä ryhmään kuulumisesta, ehkä yhdet lisäharjoitukset silloin tällöin. Kukaan ei todellakaan tähdännyt ammattilaiseksi. Ne oli ihan muissa paikoissa kuin landekaupungin naisvoimistelijoissa ne tyypit. Kaiken kaikkiaan ihan turhaa jaottelua kun miettii kokonaisuutta. Kaikkialle ei tarvita tasoryhmiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä on jännä lukea.

Norjassa lasten laittaminen tasoryhmiin missä tahansa lajissa on kielletty.

Ei ehkä mitenkään huono idea kun katsoo niiden menestystä kansainvälisessä kilpaurheilussa ;)

Ja siis tarkoitin alle 12v lasten, vasta sen jälkeen tulee ns tasoryhmät.

Tuskin sentään juuri harrastuksen aloittaneet menevät samaan ryhmään jo vuosia harrastaneiden kanssa? Kuitenkin varmaan on erikseen harraste- ja kilparyhmiä ja aloittelijoille omat ryhmät?

Tarkoittaako sitä, että esimerkiksi jo olemassa olevasta jalkapallojoukkueesta ei saa jakaa lapsia taitojen mukaan?

Tasoryhmä-ajattelu lähtee yleensä valmentajista. Kaikki muu on useimmiten siloteltua paskapuhetta.

Valkut haluaa ohjata motivoituneita ja siinä hetkessä eteenpäin pyrkiviä jannuja. Ei sitä ADHD:stä kärsivää hyrrää, joka ei pysty keskittyä kuuntelemaan ainuttakaan neuvoa, vaikka motorisesti lahjakkuutta löytyisi.

Sitten siihen kakkosryhmään joku vanhemmista käytännön vastuuvetäjäksi ilman koulutuksia. Joskus toimii - monesti ei.

Vierailija kirjoitti:

Seurasin vierestä, kun jalkapallojoukkueen vanhemmat ja valmentajat puhuivat joukkueen seiskaluokan alkaessa yhdeksi luokaksi, jotta harjoitukset on helpompi järjestää, aamulla, heti koulun jälkeen yms. Heille olisi pitänyt järjestää oma rippileirikin, koska kesäpeleihin pitää kaikkien päästä. Poikaraukat eivät näyttäneet viettävän yhtään normaalia lapsuutta, eivät vaikuttaneet myöskään tyytyväisiltä, kun ainut mahdollisuus kavereihin oli joukkue. Nokkimisjärjestys oli valmis, eikä roolistaan siinä päässyt irti missään.

Tuohan on ihan painajaista.

Monissa isoissa kaupungeissa on suosituissa lajeissa niin paljon pelaajia, että ryhmät on pakko jakaa jotenkin joka tapauksessa. Oma lapseni on pelannut jääkiekkoa kaksi vuotta ja silloin kun hän aloitti kiekkokoulussa, oli kentällä myös 100 muuta lasta. Ei olisi ollut mitään järkeä pitää kaikille yhteisiä harjoituksia, jo ihan turvallisuudenkin takia, vaan ryhmä jaettiin kolmeen osaan taitojen mukaan. Osa oli tuossa vaiheessa ollut kiekkokoulussa jo edellisenkin vuoden ja luisteli todella taitavasti. Osa pysyi hädin tuskin jäällä pystyssä eli tasoerot olivat huimat. Minusta kaikki olivat tuohon tyytyväisiä, vaikka kyseessä olivatkin 5-7-vuotiaat lapset.

Hämärässä historiassa vastaava tilanne oli peruskoulun yläasteella eli kielissä ja matematiikassa oli tasoryhmät. Alin, keskitaso ja ylin taso. 

Mielestäni oli ilahduttavaa opiskella niiden kanssa, joita opiskelu kiinnosti eikä niiden, joita kiinnosti mölinä, kiusaaminen ja laiskottelu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonommat kakkosryhmän ja paremmat ykkösryhmään. Nyt kakkosryhmäläisten vanhemmat eivät tykkää tästä. Miksi on niin vaikea tajuta ettei kaikki ole hyviä

Voi kun kouluunkin saatais tällaiset jaot! :) Moni lahjakas lapsi turhautuu kun mennään niiden "vähemmän motivoituneiden" ehdolla vaikka potentiaalia riittäisi normi opetussuunnitelmaa vaativampaan oppimiseen.

Miksi alapeukku, perusteluja? Tässä systeemissä myös ne enemmän tukea tarvitsevat saisivat tarvitsemansa avun ja myös lahjakkaiden motivaatio pysyisi paremmin yllä.

Suomessa oli peruskoulussa aikoinaan tasokurssit yläasteella, matematiikassa ja englannissa. Ne poistettiin epätasa-arvoisina, minä vm. 66 ehdin niitä hyödyntää veljeni vm. 77 ei, koska hänen mennessään yläasteelle ne oli jo poistettu.

Myöhemmin lukiossa veljen luokalla oli harjoituksena vanhoja englannin yo-kuunteluja, yksi kuunteluista meni koko luokalta surkeasti. Opettaja totesi, että älkää välittäkö, hän oli ottanut vahingossa sellaisen kuuntelun, joka oli tarkoitettu yläasteella pitkän englannin lukijoille ja tasokurssien poistuttua nykyiset opiskelijat opiskelevat vähemmän.

Suomen peruskoulun opetus etenee kovin hitaasti ja haastamattomasti niille, jotka koulussa pärjäävät hyvin. Eriyttäminen ylöspäin on ainakin meidän koulussa pelkkää sanahelinää.

Vierailija kirjoitti:

No hui saakeli. Voimistelussa on vähintään 5 eri taitotason ryhmää (riippuu paljonko porukkaa ja mitä ikää jne), suoritetaan "karsinnat" isossa tilassa jossa on kaikki seuraavalle harrastuskaudelle ilmoittautuvat ja tehdään liikkeittä kaikkien edessä, ja ohjaajat arvostelevat ne. Ihan perusjuttu, että harjoittelu ja kehittyminen sujuu joustavasti ja oman, oikean taitotason mukaan. Tunsisihan se lapsikin olonsa huonommaksi, kun muut vetää arabialaista kuin vanhat taitajat ja itse osaa hädintuskin kärrynpyörää. 

Voimistelun maailma on testaamisessa ja kisa-arvosteluissaan turhan raaka erityisesti kun treenautetaan tosi nuoria lapsia äärettömän paljon. Ei se ehkä ole se ideaali. Kyllä se on lapselle helposti stressaava ja jopa haitallinenkin. Ja kokemusta omien lasten kautta sieltä lähemmäs 10v (tasolla kilpa&maajoukkuepuolen kisat, testileirit ja kaikki muu ihanuus, mutta vain Suomen rajojen sisäpuolella).

Joopa. Meilläkin oli (futis) 4 valkkua. Kaikki halusi valmentaa parempaa ryhmää. Parempi ryhmä muodostettiin  valkkujen pojista ja edistyneemmisä pojista. Kaikki valkkujen pojat EIVÄT olleet muuten tähän ryhmään kuuluvia. Joukkueenjohtaja ilmoitti että hän johtaa vain joukkueen parempaa puoliskoa.

Minun poikani luokalta 7 poikaa lopetti sitten 9-vuotiaina urheiluharrastuksen.

Aikuiset voi toki käyttää vapaa-aikansa niin kuin haluaa. en voi vatia että joku valmentaisi minun poikaani. Minun olisi kuulunut ITSE ruveta valmentajaksi.

Mutta.  Kun toimintatapa on tuo ja toimintaa ohjaava tekijä aikuisten keskinäinen kisailu,  olisi voint jättää käytämättä  nämä "kaikki pelaa" lätinät ja muut valheet. Kuten myös sen valheen että ryhmät muodostetaan taitotason perusteella. Ainakin tässä joukkueessa.

Minun poikani vaihtoi lätkään. Laji,josta puhutaan pahaa, mutta mitään tuollaista sumplailua  ei ole koko aikana ollut. Jokainen on pelannut oman tason mukaisessa joukkueessa. Ryhmiä muutellaan kausittain tilanteen mukaan. Tarvittaessa voi tulla kokeilemaan toiseen ryhmään. Valkkujen pojat on samalla viivalla kuin muutkin. Tämä on myös nuorille tärkeä viesti, että heitä kohdellaan reilusti eikä suhteet ratkaise.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No hui saakeli. Voimistelussa on vähintään 5 eri taitotason ryhmää (riippuu paljonko porukkaa ja mitä ikää jne), suoritetaan "karsinnat" isossa tilassa jossa on kaikki seuraavalle harrastuskaudelle ilmoittautuvat ja tehdään liikkeittä kaikkien edessä, ja ohjaajat arvostelevat ne. Ihan perusjuttu, että harjoittelu ja kehittyminen sujuu joustavasti ja oman, oikean taitotason mukaan. Tunsisihan se lapsikin olonsa huonommaksi, kun muut vetää arabialaista kuin vanhat taitajat ja itse osaa hädintuskin kärrynpyörää. 

Voimistelun maailma on testaamisessa ja kisa-arvosteluissaan turhan raaka erityisesti kun treenautetaan tosi nuoria lapsia äärettömän paljon. Ei se ehkä ole se ideaali. Kyllä se on lapselle helposti stressaava ja jopa haitallinenkin. Ja kokemusta omien lasten kautta sieltä lähemmäs 10v (tasolla kilpa&maajoukkuepuolen kisat, testileirit ja kaikki muu ihanuus, mutta vain Suomen rajojen sisäpuolella).

Varhaisen erikoistumisen laji. Niin vaikea laji, että siinä ei riitä kerran-pari viikossa treenit ja muuten monipuolista liikuntaa ja 12-vuotiaana sitten alkaa treenata enemmän, jos siis tavoitteena kilpailla edes sm-tasolla joskus. Sama homma taitoluistelun kanssa. Suomessahan näissä lajeissa treenataan vähän verrattuna moniin muihin...

Mutta joo, kunhan kommentoin ja pohdiskelin.

Olen valmentaja, mutta en näissä mainitsemissani lajeissa. Meillä ei ole tasoryhmiä, laji on niin pieni, ettei harrastajia ole kovin paljon, joten eipä noita edes kannattaisi ruveta jaottelemaan ja aikalaillla harrastemielellä mennään, kunhan kaikilla on kivaa ja kokevat onnistumisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No hui saakeli. Voimistelussa on vähintään 5 eri taitotason ryhmää (riippuu paljonko porukkaa ja mitä ikää jne), suoritetaan "karsinnat" isossa tilassa jossa on kaikki seuraavalle harrastuskaudelle ilmoittautuvat ja tehdään liikkeittä kaikkien edessä, ja ohjaajat arvostelevat ne. Ihan perusjuttu, että harjoittelu ja kehittyminen sujuu joustavasti ja oman, oikean taitotason mukaan. Tunsisihan se lapsikin olonsa huonommaksi, kun muut vetää arabialaista kuin vanhat taitajat ja itse osaa hädintuskin kärrynpyörää. 

Moniin muihin maihin siis!

Voimistelun maailma on testaamisessa ja kisa-arvosteluissaan turhan raaka erityisesti kun treenautetaan tosi nuoria lapsia äärettömän paljon. Ei se ehkä ole se ideaali. Kyllä se on lapselle helposti stressaava ja jopa haitallinenkin. Ja kokemusta omien lasten kautta sieltä lähemmäs 10v (tasolla kilpa&maajoukkuepuolen kisat, testileirit ja kaikki muu ihanuus, mutta vain Suomen rajojen sisäpuolella).

Varhaisen erikoistumisen laji. Niin vaikea laji, että siinä ei riitä kerran-pari viikossa treenit ja muuten monipuolista liikuntaa ja 12-vuotiaana sitten alkaa treenata enemmän, jos siis tavoitteena kilpailla edes sm-tasolla joskus. Sama homma taitoluistelun kanssa. Suomessahan näissä lajeissa treenataan vähän verrattuna moniin muihin...

Mutta joo, kunhan kommentoin ja pohdiskelin.

Olen valmentaja, mutta en näissä mainitsemissani lajeissa. Meillä ei ole tasoryhmiä, laji on niin pieni, ettei harrastajia ole kovin paljon, joten eipä noita edes kannattaisi ruveta jaottelemaan ja aikalaillla harrastemielellä mennään, kunhan kaikilla on kivaa ja kokevat onnistumisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No hui saakeli. Voimistelussa on vähintään 5 eri taitotason ryhmää (riippuu paljonko porukkaa ja mitä ikää jne), suoritetaan "karsinnat" isossa tilassa jossa on kaikki seuraavalle harrastuskaudelle ilmoittautuvat ja tehdään liikkeittä kaikkien edessä, ja ohjaajat arvostelevat ne. Ihan perusjuttu, että harjoittelu ja kehittyminen sujuu joustavasti ja oman, oikean taitotason mukaan. Tunsisihan se lapsikin olonsa huonommaksi, kun muut vetää arabialaista kuin vanhat taitajat ja itse osaa hädintuskin kärrynpyörää. 

Voimistelun maailma on testaamisessa ja kisa-arvosteluissaan turhan raaka erityisesti kun treenautetaan tosi nuoria lapsia äärettömän paljon. Ei se ehkä ole se ideaali. Kyllä se on lapselle helposti stressaava ja jopa haitallinenkin. Ja kokemusta omien lasten kautta sieltä lähemmäs 10v (tasolla kilpa&maajoukkuepuolen kisat, testileirit ja kaikki muu ihanuus, mutta vain Suomen rajojen sisäpuolella).

Varhaisen erikoistumisen laji. Niin vaikea laji, että siinä ei riitä kerran-pari viikossa treenit ja muuten monipuolista liikuntaa ja 12-vuotiaana sitten alkaa treenata enemmän, jos siis tavoitteena kilpailla edes sm-tasolla joskus. Sama homma taitoluistelun kanssa. Suomessahan näissä lajeissa treenataan vähän verrattuna moniin muihin...

Mutta joo, kunhan kommentoin ja pohdiskelin.

Olen valmentaja, mutta en näissä mainitsemissani lajeissa. Meillä ei ole tasoryhmiä, laji on niin pieni, ettei harrastajia ole kovin paljon, joten eipä noita edes kannattaisi ruveta jaottelemaan ja aikalaillla harrastemielellä mennään, kunhan kaikilla on kivaa ja kokevat onnistumisia.

No sehän siinä voimistelussa ja kaikessa muussakin on, että kuitenkin osa vanhemmista haluaa, että lapsesta tulisi "tosi hyvä". Molempia kun ei voi saavuttaa eli korkeaa osaamistasoa ja "rentoa" osallistumista. Olen myös tavannut ihmisiä joille voimisteluun on todellinen intohimo, eli haluavat tosi hyviksi ja kun näkee kokeneempia ja tvssä kilpavoimistelua niin itsekin ymmärtää ettei sinne pehmoilemalla päästä. Suomessahan panostetaan sitten näihin joukkuejuttuihin, joissa yksittäiseltä suorittajalta ei vaadita niin paljon ja yksityiskohdissa ei olla niin tarkkoja. Ja sen kyllä näkee kun vertaa esim cheerleaderiden ja yksilötelinevoimistelua tosissaan harrastaneiden tekniikkaa.

Mua ahdistaa nää harrastuskuviot, kaverini on tyttärensä kanssa ihan paineissa, kun stressaa tippuuko hän kohta taas kakkosryhmään. Sehän se vasta olisikin maailmanloppu. Tytön pitää myös harrastaa pianonsoittoa ja kuoroa. Lapselta itseltään ei tietenkään kysytä. Pikkuveljensä saa vaan olla ja harrastaa jotain pientä, mieluisaa asiaa. Ei paineita olla paras, ei edes hyvä.

Omat lapseni ovat vaihtaneet aika paljon harrastuksia, kun ovat etsineet niitä mieluisia, mutta nyt ovat tainneet löytää omat suosikkinsa. Myönnän, että kun esikoinen oli pieni, haaveilin että hän rupeisi jo 4-vuotiaana soittamaan viulua ja olisi aikuisena sitten todellinen virtuoosi, mutta sitten kävikin niin, että sävelkorvaa häneltä ei löydy yhtään eikä oikein keskittymiskykyäkään. Joten paķko antaa lapsen olla oma itsensä ja antaa harrastaa mieluisia juttuja.

Mutta siis pointtina, että monissa harrastuksissa on tullut vastaan lapsia, jotka eivät halua harrastaa. Ja sitten niitä raahataan sinne väkipakolla, koska kyllä meidän Pirjon pitää balettia harrastaa. Nih.