Lapsen harrastukseen tehtiin kaksi ryhmää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jahas, muodostelmaluistelijoita

Tai jalkapalloilijoita, koripalloilijoita, telinevoimiestelijoita, jääkiekkoilijoita, taitoluistelijoita, salibandylaisia, tanssijoita, kilpavoimistelijoita tai ihan mitä vaan lajia harrastavia käytännössä. Varmaan partio on ainoa, jossa mitään tasoluokitusta ei tehdä.. Suomi on ainoa maa, jolla on varaa jo 8 vuotiaasta tietää, että "ei tuosta mitään ikinä tule", muualla kaikki vähänkin innokkaat raahataan sinne murrosiän yli, jolloin se ihan oikeasti nähdään kenestä on ja mihinkin. Ja sitten itketään arvokisoissa, kun "kansainvälinen kärki on niin kaukana".

Eikö kuitenkin olisi tärkeintä saada opetettua lapsille liikunnan "ilo" ja halu liikkua? Kilpailullisissa lajeissa liian suuret tasoerot ryhmän sisällä syövät tuota iloa. Ja lasten eriaikainen kehitys aiheuttaa noita eroja ihan vaikka olisivat samanikäisiä (toisilla murrosikä aiemmin, joillakin khurja kasvupyrähdys vie koordinaation jne). Kun nyt ainoastaan hyvin pienestä murto-osasta tulee ammattilaisia eikö tärkeintä olisi, että kaikilla olisi mukavaa liikunnan parissa? Ja kuinka nuo vanhemmat saataisiin tajuamaan, etä sen oman suuren kunnianhimon voi mieluummin käyttää omien suoritusten tekemiseen, ei laittaa lasten niskoille.

Se on väärin jos alempi taitotaso maksaa ylemmän kuluja, mutta muutoin tasoryhmät ovat ihan asiallinen juttu. Tasoerot (syystä tai toisesta) sekä tavoittteiden, sitoutumisen ja motivaation erot ovat isoja. Vaikea treenauttaa yhdessä tai samoilla harjoitteilla.

Meillä kolme urheilullista lasta. Esikoinen kävi aikanaan ottamassa vauhtia ns. kakkosjengistä. Siellä oli ihana valmentaja, joka sytytti lajiin ja nyt nuori on ikäistensä maajoukkueessa. Eli siis todellakin "ykkösjoukkueessa". Keskimmäinen taas siirtyi kakkosjengiin aikansa ykkösessä yritettyään. Tykkää paljon omasta jutustaan ja antaa lajille sen, minkä on valmis antamaan. Tänä syksynä aloittelee valmennusta nuoremmilleen.

Kuopuksen joukkueessa tehdään tasoryhmät nyt tänä syksynä ekaa kertaa. On ihan siinä rajalla, et kumpaan menee. Itse haluaisi ykköseen, meille vanhemmille on tärkeää, että liikkuminen jatkuu.

Näiden vuosien aikana olen nähnyt tosi monenlaisia vanhempia eikä vanhemmat tosiaan aina sulata näitä jakoja. Kateus on kammottavaa ja olemme mekin saaneet siitä osamme tuon maajoukkuenuoren puolelta. Pitää vaan muistaa, miksi tätä tekee ja tukea omia lapsiaan siihen, et tekevät sitä, mistä tykkäävät ja missä haluavat kehittyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jahas, muodostelmaluistelijoita

Tai jalkapalloilijoita, koripalloilijoita, telinevoimiestelijoita, jääkiekkoilijoita, taitoluistelijoita, salibandylaisia, tanssijoita, kilpavoimistelijoita tai ihan mitä vaan lajia harrastavia käytännössä. Varmaan partio on ainoa, jossa mitään tasoluokitusta ei tehdä.. Suomi on ainoa maa, jolla on varaa jo 8 vuotiaasta tietää, että "ei tuosta mitään ikinä tule", muualla kaikki vähänkin innokkaat raahataan sinne murrosiän yli, jolloin se ihan oikeasti nähdään kenestä on ja mihinkin. Ja sitten itketään arvokisoissa, kun "kansainvälinen kärki on niin kaukana".

t. kakkosryhmäläisen vanhempi. Eikö omat saavuttumattomat unelmat täyttyneetkään lapsesi kautta ja et voi käyttää lastasi oman egosi jatkeena?

Voimia<3

Oma lapseni vaihtoi isosta seurasta, jossa oli monta tasoryhmää, pikku seuraan. Vaikka lapsi oli " parhaassa" ryhmässä, ei hän tykännyt kilpailuhenkisyydestä. Nyt hän on joukkueessa, joka ei ole yhtä taitava, mutta jossa on hyvä henki. Lapseni on kuitenkin kehittynyt hyvin uudessa joukkueessa, koska on saanut paljon vastuuta ja peliaikaa. Tärkeintä on kuitenkin, että harrastuksessa on mukavaa ja lapset saavat onnistumisen kokemuksia ja oppivat sietämään pettymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jahas, muodostelmaluistelijoita

Tai jalkapalloilijoita, koripalloilijoita, telinevoimiestelijoita, jääkiekkoilijoita, taitoluistelijoita, salibandylaisia, tanssijoita, kilpavoimistelijoita tai ihan mitä vaan lajia harrastavia käytännössä. Varmaan partio on ainoa, jossa mitään tasoluokitusta ei tehdä.. Suomi on ainoa maa, jolla on varaa jo 8 vuotiaasta tietää, että "ei tuosta mitään ikinä tule", muualla kaikki vähänkin innokkaat raahataan sinne murrosiän yli, jolloin se ihan oikeasti nähdään kenestä on ja mihinkin. Ja sitten itketään arvokisoissa, kun "kansainvälinen kärki on niin kaukana".

Toi Suomi yleistys oli kyllä aika huono. Ei todellakaan ole noin.

Minä näkisin että asia on näin. Mutta ei siksi, että huonomman ryhmän lapset eivät pääsisi huipulle, vaan siksi, että valmennusryhmän lapset eivät jaksa sitä harjoitustahtia ja tavoitteita, ja lopettavat harrastuksen. On todella väärin, että 8-vuotiaan on valittava tulevaisuuden lajinsa, mutta useammalle ei ole aikaa kun yhden harkat ovat 3-4 kertaa viikossa. Liian tosissaan, liian varhain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joukkuevoimistelu?

Ei.

Pusuhippa? Eukonkanto? Ilmakitara?

Etkö nyt vaan voi kertoa mikä laji?

Mitä väliä? Tuollaisia tasoryhmiä on lukuisissa joukkuelajeissa. Sinuna arvaisin jalkapalloa, se on suosituin joukkuelaji.

Ja sama oman tason ryhmiin jako sopisi myös kouluun..

Tyttäreni harrastaa aika poikavaltaista lajia. Seurassa on vain kaksi tyttöä omani lisäksi. Ai vitsit sitä vikinää poikien isien suusta, kun kaikki nämä kolme tyttöä pääsi kilparyhmään ja samanikäisiä ja vanhempiakin jäi harrasteryhmään vielä täksi vuodeksi. Omani on vielä nuorempi kuin kukaan näistä pojista. Kävi aika pahasti nimenomaan isien itsetunnon päälle, kun tytöt on taitavampia ja nopeampia kuin heidän poikansa.

Vierailija kirjoitti:

Oma lapsi on usein ollut siellä kakkosryhmässä. Saanut enemmän peliaikaa, ja kehittyikin sitten nopeasti, ja meni taas ykköseen. Jossa sitten valitettavasti oli huono henki ja tosi kova kilpailu, vaikka joukkue olikin.

Tämä!

Meillä sama kokemus, poika nousi ykkösryhmään, huono yhteishenki, vanhemmat huuteli katsomosta, ivailivat toisille yms.

Vaihdettiin vapaaehtoisesti takaisin kakkosryhmään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jahas, muodostelmaluistelijoita

Tai jalkapalloilijoita, koripalloilijoita, telinevoimiestelijoita, jääkiekkoilijoita, taitoluistelijoita, salibandylaisia, tanssijoita, kilpavoimistelijoita tai ihan mitä vaan lajia harrastavia käytännössä. Varmaan partio on ainoa, jossa mitään tasoluokitusta ei tehdä.. Suomi on ainoa maa, jolla on varaa jo 8 vuotiaasta tietää, että "ei tuosta mitään ikinä tule", muualla kaikki vähänkin innokkaat raahataan sinne murrosiän yli, jolloin se ihan oikeasti nähdään kenestä on ja mihinkin. Ja sitten itketään arvokisoissa, kun "kansainvälinen kärki on niin kaukana".

Toi Suomi yleistys oli kyllä aika huono. Ei todellakaan ole noin.

Minä näkisin että asia on näin. Mutta ei siksi, että huonomman ryhmän lapset eivät pääsisi huipulle, vaan siksi, että valmennusryhmän lapset eivät jaksa sitä harjoitustahtia ja tavoitteita, ja lopettavat harrastuksen. On todella väärin, että 8-vuotiaan on valittava tulevaisuuden lajinsa, mutta useammalle ei ole aikaa kun yhden harkat ovat 3-4 kertaa viikossa. Liian tosissaan, liian varhain.

Sehän on niistä omista valinnoista kiinni. Kyllä tuon ikäinen voi hienosti harrastaa useampa lajia. Ne eivät sulje toisiaan pois, päinvastoin.

Sen olen kyllä huomannut, että jalkapallon puolella ollaan herkemmin pitämässä kiinni siitä yhdestä lajista.

Oman lapsen kohdalla tämä ajattelu muuttui, kun olivat jalkapallojoukkueen kanssa talvella luistelemassa ja kiekkopoika pyöritti yksin kaikki "futispojat".

Meillä tuo jako tapahtui toissa vuonna kun lapsi oli 12. Hän itse halusi harrasteryhmään koska ei halunnut treenata neljä kertaa viikossa ja pelit päälle. Ryhmässä on hyvä henki, peleissä ja treeneissä hauskaa ja molemmat kaudet ovat päättyneet aluefinaaleihin, toisesta neljäs sija ja toisesta mestaruus.

Häntä on kysytty monesti myös kilparyhmään, viimeksi kauden päätyttyä mutta ei halua koska siellä on huono henki ja ilotonta puurtamista.

Lajina koripallo ja lapsi on tyttö.

Joka tapauksessa 99 % lapsista ei tule eikä halua huippu-urheilijoiksi, ja juuri luin että iso osa mm ja olympiatasoisista nyky urheilijoista elää opintotuella ja toimeentulotuella, tai vanhempien rahoilla, kun sponsorit elättää vain hyvin harvan. Joten eikö se ole vanhemmalle yks ja hailee harrastaako lapsi ykkös vai vitos ryhmässä kun kyseessä vain lapsuuden harrastus.

Vierailija kirjoitti:

Joka tapauksessa 99 % lapsista ei tule eikä halua huippu-urheilijoiksi, ja juuri luin että iso osa mm ja olympiatasoisista nyky urheilijoista elää opintotuella ja toimeentulotuella, tai vanhempien rahoilla, kun sponsorit elättää vain hyvin harvan. Joten eikö se ole vanhemmalle yks ja hailee harrastaako lapsi ykkös vai vitos ryhmässä kun kyseessä vain lapsuuden harrastus.

Peesi tälle. Liikunnan iloa ja tervettä elämäntapaa voi harrastaa ilman näiden pätijöiden seuraa. Toivon, että omille lapsilleni ykkönen on koulu ja kakkonen musiikkiharrastus. Siihen päälle hyötyliikunta, pihapelit ja ehkä joku ei niin tosikkomainen urheiluharrastus.

Meillä kanssa siirrytään kanssa syksyllä peleissä tasoryhmiin. Molemmat ryhmät reenaavat yhdessä, mutta pelaavat eri tason sarjoissa. Reenejä ja pelejä tulee molemmille sama määrä eli maksut ei pitäisi olla ongelma. Turnaukset toki tulee luultavasti olemaan eri paikkakunnilla ja luultavasti hieman eri hintaisia, mutta tavoitteena yhtä monta turnausta molemmille ryhmille eli en usko että maksuista tulee ongelma.

Jo viime vuonna reeneissä porukka jaettiin tasojen mukaan ryhmiin ja homma toimi hyvin. Esim. harjoituksissa joissa oli kamppailutilanteita pareittain on huomattavasti mielyttävämpää, kun parit on tasavahvoja, jossa kumpikin pystyy voittamaan vuorotellen, kuin että joukkueen paras ja heikoin joutuu vastakkain ja heikomalla ei ole mitään mahdollisuuksia. Koska molemmat ryhmät reenaavat yhdessä, ryhmät elävät koko ajan ja keskitasoa olevat vaihtavat jatkuvasti reeneissä tasoryhmää.

Myös harjoituspelejä pelattiin viimevuonna tasoryhmissä ja minusta tämä oli vain positiivista. Kukin pelaaja sai omalle tasolleen sopivia pelejä ja onnistumisia.

Oma poika oli haastajaryhmässä ja itse asiassa siellä kehittymismahdollisuudet ovat paremmat. Kärkiryhmässä saattuu nimittäin olemaan kaksi selkeästi parempaa pelaajaa ja peli kulkee pitkälti näiden pelaajien kautta. Haastajissa maalintekijöitä ja onnistumisia tulee tasaisemmin koko porukalle, vaikka pelejä hävitäänkin ehkä hiukan enemmän.

Joukkueen vastuu valmentaja vaihtui kauden päätteeksi ja jo kesän aikana ja uusi valmentaja on saanut huomattavaa kehitystä aikaan. Haastajat ovatkin ottaneet kärkiryhmää kiinni taidoissa ja

voi olla, että syksyllä kärkiryhmässä on ihan eri nimet kuin vielä keväällä ajattelin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jahas, muodostelmaluistelijoita

Tai jalkapalloilijoita, koripalloilijoita, telinevoimiestelijoita, jääkiekkoilijoita, taitoluistelijoita, salibandylaisia, tanssijoita, kilpavoimistelijoita tai ihan mitä vaan lajia harrastavia käytännössä. Varmaan partio on ainoa, jossa mitään tasoluokitusta ei tehdä.. Suomi on ainoa maa, jolla on varaa jo 8 vuotiaasta tietää, että "ei tuosta mitään ikinä tule", muualla kaikki vähänkin innokkaat raahataan sinne murrosiän yli, jolloin se ihan oikeasti nähdään kenestä on ja mihinkin. Ja sitten itketään arvokisoissa, kun "kansainvälinen kärki on niin kaukana".

Kyllä kyllä. 8 vuoden iässä tehty ryhmäjako kestäänkin "hautaan asti" :D

Se kestää juuri siihen asti, että se lapsi kokee olevansa huono ja lopettaa itseensä pettyneenä ko. lajin. Tai (parempi tapaus) joukkuetta, itse olen näitä läheltä nähnyt todella monta. Omat lapset on vankkaa harrastajatasoa, ei riitä motivaatio kilparyhmiin, joten en puhu omista lapsistani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jahas, muodostelmaluistelijoita

Tai jalkapalloilijoita, koripalloilijoita, telinevoimiestelijoita, jääkiekkoilijoita, taitoluistelijoita, salibandylaisia, tanssijoita, kilpavoimistelijoita tai ihan mitä vaan lajia harrastavia käytännössä. Varmaan partio on ainoa, jossa mitään tasoluokitusta ei tehdä.. Suomi on ainoa maa, jolla on varaa jo 8 vuotiaasta tietää, että "ei tuosta mitään ikinä tule", muualla kaikki vähänkin innokkaat raahataan sinne murrosiän yli, jolloin se ihan oikeasti nähdään kenestä on ja mihinkin. Ja sitten itketään arvokisoissa, kun "kansainvälinen kärki on niin kaukana".

Toi Suomi yleistys oli kyllä aika huono. Ei todellakaan ole noin.

Minä näkisin että asia on näin. Mutta ei siksi, että huonomman ryhmän lapset eivät pääsisi huipulle, vaan siksi, että valmennusryhmän lapset eivät jaksa sitä harjoitustahtia ja tavoitteita, ja lopettavat harrastuksen. On todella väärin, että 8-vuotiaan on valittava tulevaisuuden lajinsa, mutta useammalle ei ole aikaa kun yhden harkat ovat 3-4 kertaa viikossa. Liian tosissaan, liian varhain.

Sehän on niistä omista valinnoista kiinni. Kyllä tuon ikäinen voi hienosti harrastaa useampa lajia. Ne eivät sulje toisiaan pois, päinvastoin.

Sen olen kyllä huomannut, että jalkapallon puolella ollaan herkemmin pitämässä kiinni siitä yhdestä lajista.

Oman lapsen kohdalla tämä ajattelu muuttui, kun olivat jalkapallojoukkueen kanssa talvella luistelemassa ja kiekkopoika pyöritti yksin kaikki "futispojat".

Samaa mieltä futiksesta, juhlapuheet on kyllä kauniita, mutta todellisuus on ihan muuta. Koriksessa ja lätkässä jopa vähän vaaditaan jotain muutakin lajia rinnalle, futiksessa on kyllä isävalkut nenä solmussa heti, kun selviää, että Nico-Petteri ei nyt tänä viikonloppuna tule (viikon viidensiin) treeneihin, kun on lätkäturnaus. Ainakin Espoon Hongassa, toki tahti voi olla muuta muualla... 

Aloitin futiksen 11-vuotiaana ja muut olivat aloittaneet sen aiemmin, joten itsekin olin kakkosryhmässä aina.

Siinä oli paljon enemmän hyviä kuin huonoja puolia

- Kaikki ei ota niin älyttömän tosisssaan ja hampaat irvessä

- Parempi joukkuehenki, ei aleta heti haukkumaan pienistä virheistä

- Enemmän peliaikaa

- Kehittyy nopeammin

- Pelitkin tuntuvat mukavilta kun vastustajatkaan ei yleensä ole niin kovia

Myös ne ykkösryhmäläiset kehittyy paremmin oman tasoisessaan ryhmässä. Sanoisin että kaikki voittaa paitsi ne vanhemmat, jotka odottaa kakkosryhmäläisestään uutta Hyypiää.

Meilläkin jaettiin ryhmä kahtia eli ykkösryhmä ja harrasteryhmä. Harjotukset yhteisiä, mutta pelit erikseen. Tai niin minä kuvittelin. Ensin alkoi tulla palautetta, että lapsi ei käy riittävästi harrasteryhmäläisenä harjoituksissa, niitä olisi ollut neljät viikossa. Sitten viikonlopun harrasteryhmäläisten peliin oli ilmoitettu pelaajiksi myös ykkösryhmän pelaajia, vaikka heillä oli oma divari.

Peliporukan henki laski nollaan, ryhmä hajosi. Lapset olivst tuossa vsiheessa vain 11-12 v.

Aikuisten sekoilut ja lasten rikkipeluuttaminen neljillä harjoituksilla ja pelit viikknloppuisin tyylillä ei oikein auennut.

Kyseessä oli pikkupaikkakunnan pikkujoukkue, jalkapallo.

Vierailija kirjoitti:

Ja sama oman tason ryhmiin jako sopisi myös kouluun..

Niin sopisi. Meillä lapsi oppi lukemaan ja laskemaan jo neljävuotiaana. Viime vuoden oli eskarissa ja turhautui, kun käytiin läpi numeroita ja kirjaimia, jotka on osannut jo monta vuotta. Nyt alkaa ensimmäinen luokka ja kauhulla odotan kuinka tylsää siitä tulee.

Meillä on suku täynnä lahjakkaita alisuoriutujia, kun suomalainen koulujärjestelmä tasapäistää lapset. Tuntuu aika pahalta katsoa vierestä, kun oma lapsi käy samoja juttuja läpi kuin itse lapsena. Minä lakkasin tekemästä koulussa mitään, kun kaikki oli vain tylsää ja liian helppoa. Kummastelin aina niitä, joilla meni yli tunti läksyjen tekoon. Minimaalisella työllä pärjäsi peruskoulun loppuun, mutta lukiossa sitten kosahti omaan nilkkaan eikä mitään työskentelytaitoja ollut. Vasta yliopistossa oikeastaan opin oikeasti opiskelemaan.