Lue keskustelun säännöt.
Olen 27-vuotias, enkä ole saanut elämässäni mitään aikaiseksi. Samanikäisillä kavereilla on jo kaikki :(
27.07.2017 |
Minulla on valkolakki päässä, kolme ammattia ja reilusti työkokemusta. Mutta ei avioliittoa, lapsia, omakotitaloa ja farmari-Volvoa. Samanikäisillä kavereillani on 2-4 lasta, avioliitot, talolainat ja autot. Minua kuukauden vanhemmalla lapsuudenkaverillani on 2 lasta ja kolmas tulossa, toinen avioliitto meneillään ja omistusasunto kerrostalossa. Toisella samanikäisellä taas on 4 lasta ja kuulemma lapsiluku täynnä, aikoo seuraavaksi keskittyä omakotitalonsa puutarhanlaittoon ja ehtoisaan kotiäitiyteen.
Minä olen tehnyt mielestäni kaiken voitavani, mutta kun tielleni osuu vain kusipäisiä miehiä ja välissä pitkiä jaksoja sinkkuna. En vaadi mieheltä muuta kuin rehtiä ja suoraselkäistä elämäntyyliä sekä terveyttä, mikä ilmeisesti on liikaa vaadittu. Ex-avopuoliso lupaili häitä ja vauvaa, vaan lähtikin toisen matkaan ja minä sain luun kouraan tuhlattuani parhaat nuoruusvuoteni moiseen idioottiin. Omalääkärikin vaan vääntää veistä haavassa sanomalla, että pitäisi jo alkaa niitä lapsia tehdä - joo joo, tekisin jos yksin voisin! Olen lisäksi orpo ja perheeni ainut lapsi, joten ei minulla olisi edes tukiverkkoa hankkia lasta yksin.
Alan olla aika katkera, vaikken sitä ulkomaailmalle näytäkään muuten kuin tässä aloituksessa. Minusta taitaa tulla sellainen crazy cat lady, joka kuolee sänkyynsä ja kissat kaluavat luut. Ja tämänkin aloituksen kirjoitin silkasta itsesäälistä. Anteeksi ja hei hei.
Kommentit (121)
Miksi sä haluat ison asuntolainan? Eikö se ole mukavampaa, kun ei velat paina niskaan, eikä tarvitse miettiä miten pystyy maksamaan. Sä olet vapaa ja elämä on paljon helpompaa ilman lapsia ja miestä. Kannattaisi olla onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
28v, naimisissa, yksi lapsi, ollaan vuokralla ja opiskelen viimeistä vuotta amk:ssa, ennestään pohjalla vain ammattitutkinto :D
Ja olen muuten nuori äiti (lapseni nyt siis 1,5v), pääsääsntöisesti tapaan itseäni vanhempia esikoispikkulapsen äitejä.
Mutta isoin vinkki: älä vertaa elämääsi muihin. Kenenkään elämäntapa ei ole se The Oikea, josta pitäisi ottaa mallia. Pitää miettiä, mitä SINÄ haluat. Vanhemmuus antaa paljon, mutta on myös raskasta. Nytkin juuri haaveilen meneväni miehen vapaapäivänä punkkupullo kainalossa yksin mustikkametsään koko päiväksi, jotta saan olla hetken hiljaisuudessa :D Ja rakastan lastani tietysti enemmän kuin mitään muuta maailmassa, mutts kyllä tämä raskastakin toisinaan on.
Lapsen hankintaa ei ainakaan kannata perustaa vain siihen, että kun muillakin on. Etenkin, jos hetkeäkään miettii yksin hankkimista, itse en tiedä olisinko edes selvinnyt ilman miestäni (pidän nykyään yksinhuoltajia jumalasta seuraavina, kun ovat jaksaneet pikkuvauva-arjen valvomisineen yksin).
Mä oon 36-vuotias kahden lapsen yh, joka sai ne lapset nuorena eli alkaen 23-vuotiaana. Mulla oli "kaikki", ei ole enää. Mutta silti koen olevani nuori ja ehdin tehdä vielä vaikka mitä!
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata kadehtia 27 vuotiasta kotiäitiä. Aika säälittävää tuon ikäisenä elää mummoelämää.
Mistä lähtien mummoilla on ollut kotona hoidettavia pieniä lapsia?
Älä vertaa itseäsi muihin. Keskity elämään omaa elämääsi.
Hetkittäin joku perheellinen ikätoverisi kadehtii sinuakin. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai kauheeta. Täällä yksi nelikymppinen, joka asuu ja haluaa asua vuokralla! Itse en halua olla naimisissa lainan kanssa, haluan olla vapaa. Voin muuttaa helposti jos haluan, en ole sinänsä vastuussa asunnostani, voin jättää aikaa ja rahaa muuhun kuin ikuisiin remppoihin, pihan hoitamisiin yms. Jos lähden puoleksi vuodeksi ulkomaille otan jonkun luotettavan alivuokralaisen tai sitten en.
Niin. Minä olen 26 ja pysyvästi eläkkeellä vakavan sairauden takia, jonka vuoksi tuskin elän enää 20 vuotta pidempään. Olkaa ihmiset onnellisia terveydestänne, koskaan ei tiedä milloin sen voi menettää. Sinä olet saavuttanut jo paljon: sinulla on työkokemusta ja olet opiskellut. Ei kaikkien elämä etene samaa tahtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin. Minä olen 26 ja pysyvästi eläkkeellä vakavan sairauden takia, jonka vuoksi tuskin elän enää 20 vuotta pidempään. Olkaa ihmiset onnellisia terveydestänne, koskaan ei tiedä milloin sen voi menettää. Sinä olet saavuttanut jo paljon: sinulla on työkokemusta ja olet opiskellut. Ei kaikkien elämä etene samaa tahtia.
Paljon tsemppejä sinulle <3
Olen 40, ja minulla oli "kaikki", sitten mies otti ja lähti ja jäin ison asuntolainan ja lapsen kanssa. Että elämä vie ja muuttuu hetkessä, ei kannata toisten elämää seurata ja mukailla, mt vaan voi heillekin sattua.
Tärkeintä, että oma "selusta" kunnossa: koulutus, omaisuutta, ystäviä. Ei ole kenenkään armoilla ja päättää itse asioistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata kadehtia 27 vuotiasta kotiäitiä. Aika säälittävää tuon ikäisenä elää mummoelämää.
Onko joillakin tosiaan biologia näin sekaisin, että kotiäitiys on mummoelämää? Sellaiset ei varmaan koskaan ehdi mummoja ollakaan, jotka hankkii mummoikäisenä omia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Minä olen 26 ja pysyvästi eläkkeellä vakavan sairauden takia, jonka vuoksi tuskin elän enää 20 vuotta pidempään. Olkaa ihmiset onnellisia terveydestänne, koskaan ei tiedä milloin sen voi menettää. Sinä olet saavuttanut jo paljon: sinulla on työkokemusta ja olet opiskellut. Ei kaikkien elämä etene samaa tahtia.
Paljon tsemppejä sinulle <3
Kiitos, oikeasti. Odotin jotain ilkeää kommenttia. Tarkoitukseni ei ole siis esittää ylimielistä pyhimystä sairauteni takia, vaan tahdoin tuoda esille, että ihan oikeasti elämässä ei voi kaikkeen vaikuttaa. Turha stressata asioita joita "pitäisi" saavuttaa ollakseen muiden mielestä tarpeeksi menestynyt. Sairastuessaan tai minkä tahansa kriisin kohdatessaan joutuu pakosti tajumaan ettei kannata elää kenenkään toisen antaman muotin mukaan. Muuten menee elämä hukkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen paria kuukautta vaille 27 ja ihmetyttää monien ikätovereideni hinku hankkia 200k asuntolainaa ja sen talon pitää olla ITE rakennettu, siihen vielä pari katumaasturia ja kolme mukulaa. Tuntuu, että tuossa on taustalla huono itsetunto tai vastaava kompleksi. Tuota samaa hullutusta oli aikanaan kavereideni vanhemmilla, ja minua kiusattiinkin siksi koska emme asuneet uudessa okt:ssa ja meillä ei ollut kuin yksi, vanha auto. Penskat lesoilivat keskenään, kenen perheellä oli hienoin talo (ei v*ttu).
Asun vuokralla avomieheni kanssa ja ajelemme vanhalla Skodan röttelöllä. Minä olen yksinyrittäjä ja mieheni sai kesäkuussa onneksi töitä, liki vuoden työttömyyden jälkeen. Lapsia ei oo eikä tuu, kissa riittää <3 Ollaan säästämässä omaa asuntoa ja uutta autoa varten, mutta nuo toteutuu ehkä 15 vuoden päästä...
Omat vanhempanikin hommasivat ekan oman (ja tähän mennessä ainoan) asuntonsa vasta 36-vuotiaina, ja elin varhaislapsuuteni onnellisesti vuokra-asunnossa. Eikä oltu edes köyhiä, vaan säästeliäitä. Meillä oli myös käytetyt vanhat autot, ja isäni hommasi ekan tuliterän autonkin vasta yli nelikymppisenä. Olen myös ap:n tavoin ainoa lapsi ja vanhemmat ovat aina tukeneet ja auttaneet, myös silloin kun mielenterveyteni horjui.
En tiedä helpottiko tämä ap:n oloa, mutta viestini on että älä kiirehdi... Olen pahoillani vanhempiesi menetyksestä. Et ole yksin, apua ja vertaistukea kyllä löytyy.
Ps. Ja ap:n lääkäri on täys *ulkku
Minullakin on "kaikki". Mutta toisinaan kaipaan sitä kun ei olisikaan mitään..saisi asua yksin ja tehdä mitä tykkää. Käydä treffeillä ja valita ehkä sopivamman miehen (ja anopin) matkustella ja muuttaa vaikka toiseen kaupunkiin paremman työn perässä.. mutta täällä olen jumissa.. vaikka elämä ihan kivaa onkin voisi se olla toisenlaisenakin oikein mukavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen "kaikki" kavereillasi on?
Meillä jokaisella on oma elämämme. Mieti mitä itse haluat. Se voi hyvinkin olla muuta kuin keskiluokkaiset odotukset siitä, että pitää mennä naimisiin ja saada lapsia.
Tämä on tärkeää.
Se, että kaikki tekevät jotakin, ei tarkoita automaattisesti, että se olisi järkevää missään määrin.
Jos SINÄ, ap, haluat lapsia, tee niitä. Jos et halua, älä tee niitä.
Niin moni elämä on mennyt vituralleen, kun ihminen on tehnyt vastoin omaa tahtoaan. Liian moni perustaa perheen tottumuksesta, kun "niin kuuluu tehdä". Kun alat ajatella omilla aivoillasi ja teet päätökset, joita SINÄ haluat, olet oikealla tiellä.
Onnea valitsemallasi tiellä.
Jo on ruikutusta taas. Mä oon myös 27v, eikä mulla ole edes ainuttakaan ammattia, ei työkokemusta, eikä edes sitä valkolakkia. Oon mä sentään peruskoulun käynyt.
Miestäkään ei ole, eikä autoa, eikä kavereita, eikä lemmikkejä, eikä rahaa, eikä oikein mitään muutakaan paitsi keskivaikea masennus, paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko, traumaperäinen stressihäiriö ja yleistunut ahdistuneisuushäiriö. Kaikki diagnosoituja.
Kyllä sulla AP aika hyvin loppupeleissä on asiat. Minun elämä on paskaa, surkeaa ja täysin turhaa, mutta aina löytyy ihmisiä, joilla asiat ovat vieläkin pahemmin.
Itse olen 26, olen valmistunut tasan kerran ja käyn vain töissä, parisuhdekin on ja autolaina. Asuntoa en varmaan saa ostettua koskaan, ja lapsia en halua. Minusta sinulla on asiat oikein mallikkaasti ja hyvin. Et tarvitse niitä lapsia yhtään mihinkään, kaiken mitä olet elämässäsi saavuttanut olet saavuttanut ihan ilman lapsia. Vai haluaisitko ihan oikeasti muka olla neljän lapsen kotiäiti tuon ikäisenä? Veikkaan että jos oikeasti muka haluaisit, olisit jättänyt koulut käymättä ja hankkiutunut raskaaksi ensimmäisen vastaantulijan kanssa, ja jäänyt sen miehen elätiksi. Niin ne sun kaveritkin on tehneet. Sinä valitsit eri polun, joka on parempi kuin noiden muiden. Muut on osanneet vaan antaa pildeä paljaalla, sinä olet osannut turvata tulevaisuuden kouluttautumalla. Siinä on aika iso ero.
Vierailija kirjoitti:
Jo on ruikutusta taas. Mä oon myös 27v, eikä mulla ole edes ainuttakaan ammattia, ei työkokemusta, eikä edes sitä valkolakkia. Oon mä sentään peruskoulun käynyt.
Miestäkään ei ole, eikä autoa, eikä kavereita, eikä lemmikkejä, eikä rahaa, eikä oikein mitään muutakaan paitsi keskivaikea masennus, paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko, traumaperäinen stressihäiriö ja yleistunut ahdistuneisuushäiriö. Kaikki diagnosoituja.
Kyllä sulla AP aika hyvin loppupeleissä on asiat. Minun elämä on paskaa, surkeaa ja täysin turhaa, mutta aina löytyy ihmisiä, joilla asiat ovat vieläkin pahemmin.
Tämä.
Miten ihmiset kehtaavatkin valittaa? Itsellä on ikää kymmenen vuotta vielä enemmän, eikä mitään ole. Suurin saavutukseni on valkolakki huonoin arvosanoin ja siihen se on jäänyt. 20 vuotta ilman mitään. Ei ammattia, ei töitä, ei parisuhdetta, ei omaisuutta, ei seksiä, eikä todellakaan edes onnellisuutta. Elä hetki minun housuissani ja tajuat miten typerältä ininäsi kuulostaa.
Olen 28v sinkku ja opiskelen amk tutkintoa. En käy töissä, asun yksin. Koen silti, että elämä on ihan hyvää näin. Katsotaan mihin sitä tässä päätyy. Iloitsen siitä, että olen terve ja saanut opiskella sitä, mitä haluan.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata kadehtia 27 vuotiasta kotiäitiä. Aika säälittävää tuon ikäisenä elää mummoelämää.
Eikös sitä ole mummo sitten kun on niitä lapsenlapsia :D mietin vain mikä tekee kotiäidistä mummon. Itse tällä hetkellä kotona lapseni kanssa, enkä tosiaan ole mikään mummo sille vaan äiti.
Joo olen 26v ja saanut jo lapsen mutta minkäs sille teet kun sitä haluaa, voisi vähän miettiä mitä sanoo
Sulla ei oo yhtään vähempää kuin kavereillasikaan. Toki voi siltä tuntua, ymmärrän sen. Mutta sä olet nuori! Sulla ei ole mikään kiire hyväksyä ihan kelpoa miestä ja perustaa perhettä. Odotat vain että joku sopiva sattuu kohdalle niin loput meneekin omalla painollaan. Tärkein vaihe on juurikin löytää se sopiva kumppani.
Vanhempana voit miettiä lapsen tekoa yksin jos elämäsi rakkautta ei meinaa löytyä. Nyt sulla kuitenkin on vielä aikaa rauhassa katsella ympärille.