Missä vaiheessa lapselle totuus?

Kaikki suhteet perustuu luottamukseen. Miksi salata lapselta taustoja? Heillä oikeus tietää taustoistaan..Kiva, kun joskus rakastuu siskoonsa..

Tää on just sellainen asia, että jos ap nyt mainitsee ikäänkuin ohimennen asiasta lapselle (toinen isä/vauvasiemen Villeltä kuulostavat ihan hyviltä tavoilta), siitä ei koskaan tule minkään näköistä Salaisuutta perheeseen. Lapsille koko maailma on avoin kirja, ja he ottavat mitä ihmeellisimpiä asioita itsestäänselvyyksinä, kun ne esittää vain oikealla tavalla.



Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä raskaammin hän totuuden ottaa. Muistakaa, että lapset on hyvinkin yksilöllisiä. Yksi tuttavani on oikeasti mielenhäiriön partaalla, koska hänen äitinsä ei suostu kertomaan tuttavan biologista isää juuri näillä perusteilla, mitä jotkut ovat käyttäneet tässäkin keskustelussa. Surullista, että tuttavani vain haluaisi TIETÄÄ, mistä tulee. Jollekin toiselle tällainen asia saattaisi olla ihan yhdentekevä.



Me ainakin ollaan otettu periaatteeksi heti alusta lähtien, että lapselle kerrotaan häntä koskevat asiat iän vaatimalla tavalla. Lapsi onkin alkanut myös itse työstää asioita puhumalla, kertoo peloistaan avoimesti jne. Ja on vajaa kaksivuotias! Vaikka meidän lapsi puhuukin paljon ikäisekseen (pitkiä lauseita, iso sanavarasto), mä en epäile hetkeäkään, etteikö vähemmän puhuva lapsi kykene myös ymmärtämään yhtä paljon tai ainakin melkein yhtä paljon kuin meidän lapsi, jos asioista hänelle puhutaan!

itsekkyyden alle.



Kertokaa totuus.

Samaa mieltä monen muun kanssa, että kertokaa heti. Ja se Ville-isi kyllä on se oikea isi kuitenkin. Ihan sama miten ap vähätteletkin häntä.

Kai lapsen isä on se, joka käytännössä on hänen isänsä? Näin myös adoptoiduilla lapsilla. Miksi pitää vähätellä sen oikeasti panostuksensa lapselle antavan miehen isyyttä??

ja kutsui häntä nimellä " se vitun kakara" vielä silloinkin kun lapsella oli jo virallinen nimikin.

Pelkkä sperma ei takaa hänelle mitään oikeuksia.



ap

Opettaa nyt lapselle että valehteleminen on sallittua..

Luin joskus vuosia sitten jonkun lääkärin hyvän haastattelun lehdestä. Aiheena oli miten ja milloin puhua lapselle esim. seksistä, kun

vanhemmilla on sellainen olo itsellä, että ei siitä oikein kehtaa puhua. Lääkärin vinkki oli: aloittakaa seksistä puhuminen heti kun vauva tulee sairaalasta. Niin pieni nyytti ei tietenkän vielä ymmärrä, mutta kun " vaikeasta" asiasta puhuu ja puhuu lapselle suoraan, siitä puhuminen tulee helpommaksi ja kun lapsi siinä kasvaa, niin samalla kun vanhemmat kasvavat puhumiseen, hän alkaa ymmärtää. Lääkäri kehoitti puhumaan asioista niitten oikeilla nimillä (ei kukkia ja mehiläisiä) mutta tottakai niinkuin täälläkin on todettu, lapsen iän vaatimalla tavalla.



Ehkä tämä tapa toimisi ap:llakin? Että alatte puhua asiasta jo nyt, vaikka poika on vielä kovin pieni, mutta ainakin niin, että asia ei ole salainen eikä mikään tabu. Kyllä lapsi sitten itsekin kyselee, kunhan kasvaa, ja kokee että asiasta voidaan jutella. Periaatteessa 2-vuotiaan elämää ei todellakaan muuta se, kuka on hänen biologinen isänsä, eikä sen pitäisikään muuttaa. Se, kuka lapsen kasvattaa, on aina paljon tärkeämpää!

asiaa tarkemmin ajateltuani olenkin sitä mieltä, että lapselle on ehkä turha edes kertoa moisesta kusipäästä..... No ei vaan, toki pitää kertoa, mutta en kyllä käsitä, miksi tuollaisen asenteen omaavan äijän isyyttä pitäisi jotenkin kunnioittaa.... järkky ihminen!

Helppohan sellaisen on sanoa, jolle asia ei itselleen ole kohalle sattunut. Sellaisten on helppo jakaa neuvoja ja kommentteja. Itse olen adoptiolapsi, eikä mulle ole koskaan ollut shokki isompana vasta saada tietää, ettei mun adoptio isä olekkaan biologinen isä. Silti adoptio isä on yksi ja ainoa isä joka mulla on. Biologinen isä ei ole koskaan merkinnyt mulle mitään, en ole häntä nähnyt enkä haluaisikaan. Hän ei ole halunut olla mun elämässä kun olin pieni, niin en kyllä ikimaailmassa vosi sanoa että hän olisi jollain tapaa niinkuin toinen isä. Sillä ei ole mitään tekemistä isän kanssa. Nuoruudessa itse synnytin tytön miehelle, joka ei halunnut lastaan. Lapsi kuuluu samalla tavalla nykyiseen perheeseeni kuin mieheni biologiset lapset. Mieheni on adoptoinut hänet. Hän on mieheni adoptiolapsi, eikä hänellä ole toista isää. Vaan ainoastaan mies josta on alkunsa saanut. Täysi ikäisenä saa itse ottaa yhteyttä biologiseen jos haluaa. Lapsella on oikeus tietää tottakai alkuperänsä, mutta mistään toisesta isästä on hullua puhua tilanteessa, jossa lapsella on jo isä. Eli adoptio isä.

Mitä ihmettä tarkoitat?? Eikö ap ole aika selvin ja suorin sanoin sanonut jo useasti, että aikoo todella kertoa lapselle biologisesta isästään eikä suinkaan salata sitä!! Hän vain kysyy täällä keinoja ja hyvää lapsen ikää, MILLOIN tulisi kertoa. Hei haloo... miettikää ennenkuin puratte omaa pahaa päiväänne tänne!!



Ap, kaikkea hyvää sulle ja sun perheelle, Vaikutat selväpäiseltä, asiaa tarkoin miettineeltä äidiltä. Ja onni sinulle, että olet löytänyt miehen, joka on valmis ottamaan pojan omakseen, lapselle se on erittäin tärkeätä! Ja olet siinäkin oikeassa, että biologinen isä ei ole tuollaisten kommenttien kanssa oikeutettu juuri mihinkään. Tosin negatiivista kuvaa lapselle ei siltä saa hänestä välittää, hän tutustukoot biologiseen isäänsä niin halutessaan sitten aikanaan ja hän voi silloin luoda omat käsityksensä. Toivotaan, että aika ja ikä on tehnyt tässäkin " isässä" sitten jo työnsä ja osaa arvostaa ja välittää lapsestaan. Kaikki on mahdollista eikä historian vuoksi saa leimata koko ihmistä.



Mutta hienoa kuulla, että asiat ovat nyt lapsen elämässä mallillaan. Hyvää jatkoa teille!

En ymmärrä, miksi pitäisi pitää salaisuutena. Lapselle tulee jossain vaiheessa kauhea pettymys siitä, että isä ei olekaan oikea isä, jos hän ei tiedä asioiden oikeaa laitaa. Kun lapsi alusta asti tietää, että isä on isä , mutta perintötekijät jostain muualta, tämä ei hämmennä häntä.



2-vuotias ei ehkä ymmärrä asiaa täysin, mutta jos siitä puhutaan avoimesti, ymmärtää hän sen pikkuhiljaa, eikä sitä tarvitse sitten joskus pudottaa ihmeellisenä asiana.



Kertokaa siis heti ja pitäkää asia lapselle luonnollisena!

Nykyään käsittääkseni suositellaan, että adoptiolapsille kerrotaan ihan heti, ettei koskaan tarvitse erikseen *kertoa*. Adoptio siis on tapa, jolla he ovat tulleet perheeseen ja he ovat aina sen tienneet. Se ei ole omituista, eikä sitä tarvitse salata keneltäkään.



Minulla on 2,5-vuotias, jolle on kerrottu vauvan siemenistä. Voisin sanoa vaikka, että ennen kuin sinä synnyit, äiti sai vauvan siemenen Pekalta ja siitä siemenestä sinä kasvoit. Pekka on sinun toinen isä, vaikka et olekaan häntä koskaan nähnyt. Ville on meidän perheen oma isä ja hänet näet joka päivä. Kun kasvat isoksi, voidaan yrittää etsiä Pekka, jos haluat nähdä hänet. Sitten näyttäisin Pekasta kuvan, jos sellainen minulla on.