Missä vaiheessa lapselle totuus?

Voisiko asian ottaa jotenkin luontevasti vain esiin, esim pohdittaessa joskus kasvonpiirteitä, " nenäsi on kuin äidin, silmäsi ovat kuin x-isäsi, isän jolta äiti sai vauvasiemenen, tapasi tehdä näin on kuin y-isän" . Tai jotenkin miten sen saisi ikätasoisesti sanottua. 6-vuotta on mielestäni liian vanha, mutta riippuen lapsen tasosta, voi jo 3-vuotiaan kanssa keskustella eri tavalla. Kirjoja kannattaa lukea, vauvan syntymästä, ja niistä johdatella se että, " tällä tavalla sinä synnyit äidille ja sille x-lle, mutta y on ollut sinun isäsi täällä meidän kanssa.



Tai kun teette isänpäiväkortteja niin jotenkin lomittaa se siihen yhteyteen. Onko lapsen biologisen isän muuta sukua missään tekemisissä teidän kanssa? Isovanhemmat? Sitä kautta olisi vissiin helpompi asiaa ottaa esiin kanssa.



Eli, omalle 2veelleni en sen syvällisemmin asiasta juttelisi, oma 3,5veeni tajuaisi asiasta jo paljon. Riippuu niin lapsesta.



Ps. Ihanaa kuulla että olet löytänyt miehen rinnallesi ja lapsi saanut _isän_ itselleen.

kuin että saa kuulla asiasta vasta isompana ja järkyttyä siitä. Minä itse en ole ollut tekemisissä biologisen isäni kanssa koskaan. Eikä se ole ollut ongelma, koska siitä on juteltu luentavasti jo minun ollessa pieni. Jos minulle olisi kerrottu paljon vanhempana (esim 5-6v) niin varmaan olisi ollut shokki.

Kerroin, että isä joka on nyt elämässämme, ei ole sinun ja pikkuveljesi ainoa isä, vaan on olemassa toinen isä, joka antoi äidille teidät. 3-vuotias poika ei reagoinut asiaan mitenkään. Eli oli periaatteessa ihan sama mitä hänelle puhui, kun ei ymmärtänyt ollenkaan. Tyttö ymmärsi sen verran tästä aiheesta , että kysyi miksi muilla ei ole kahta isää, ja minkätakia ei ole nähnyt tätä toista isää. Nyt tytär on 10v, eikä oikeastaan ole koskaan ollut kiinostunut tästä aiheesta. Pitää miestäni isänään. Luulen , et jos olisin vielä aikasemmin kertonu, ei lapset olisi kyllä ymmärtäneet mitään. Mielestäni 2-vuotias on aivan liian pieni käsittelemään tällaisia asioita. Tietenkin asia pitää kertoa hänelle jossain vaiheessa, mutta ei niin pienenä.

Kiitos kommenteista.

Saitte minut vakuuttumaan ainakin siitä, että ennen kouluikää asian kerron.

Tuntuisi kyllä hassulta käyttää biol. isästä nimitystä " Ville-isi" , koska hän ei ole isä. Mieluummin niin vaikka että " sinulla on Villen nenä, Ville on istuttanut äitiin vauvansiemenen" tai vastaavaa. En haluaisi lähteä sotkemaan isä-käsitettä täysin vieraaseen ihmiseen. Toki sitten vanhempana (ennen kouluikää kumminkin) lapselle voi selittää biologisen isän ja " käytäntöisän" eron.



Lapsi ei ole tekemisissä isän puolen suvunkaan kanssa millään tavoin. Epäilen, että biol. isän vanhemmat eivät edes tiedä olevansa isovanhempia.



ap

Stten kun se tuntuu ajankohtaiselle. Esimerkiksi adoptiovaiheessa on hyvä alkaa puhumaan asiasta ts. ei jankuttaa vaan kuitata asia lyhyesti. Tehdä kakku ja juhlia adoptiota vaikka. Lapsi kyselee papereista myöhemmin mitä ne ovat jos sille tuntuu, oletan. Tietysti lapsella on oikeus tietää isänsä. En minäkään tiedä kuin isäni nimen ja olen tavannut vain muutaman kerran, mutta ihan kouluttautunut,

tasapainoinen ja onnellinen olen jos sitä mietit. Biologia on biologiaa ja

identiteetti jotakin sisäisempää.

2-vuotias on kovin pieni, eikä tuollaista asiaa varmasti vielä ymmärtäisi. Odottaisit sinne kouluikään asti. Itselleni kerrottiin, että olen adoptoitu, kun olin noin 8-vuotias. Ikää oli tarpeeksi ymmärtää asia, vaikka biologisen äidin tekoa en tietenkään voinut ymmärtää.

Itselläni sama tilanne, poika nyt 4v. Isä ei ole koskaan ollut tekemisessä pojan kanssa, eikä nähnyt poikaa. Ei ole myöskään halukas näkemään. Meillä on perhe. Lapsella isä ja sisaruksia. Mutta poika on ainoa lapsi, jonka biologinen isä ei ole nykyinen mieheni. Olemme kertoneet pojalle, että äiti on saanut vauvan siemenen muualta, mutta emme mitään toisesta isästä, koska sitä pojalla ei ole. Verrastan tämän sperman luovutukseen. Siinä lapselle kerrotaan alkuperä, mutta vaikka sperma onkin toisen miehen, ei se tee hänestä silti lapsen isää. eri asia tietysti lapset, jotka ovat olleet joskus biologisen isänsä kanssa tekemisissä.

Adoptiota olemmekin ajatelleet juhlistaa ihan isovanhempienkin voimin. Häihin on tosin vielä ainakin vuosi aikaa ja mies ei voi adoptoida poikaa ennen kuin olemme naimisissa.

Biol. isälle olen sanonutkin että hänen osuuttaan en salaa ja jos lapsi haluaa tavata hänet, niin autan siinä mahdollisimman paljon.

Siskostanikin tuli ihan tasapainoinen fiksu nainen, vaikka saikin tietää adoptiotaustastaan " vasta" 6 vuotiaana. Hän ei koskaan kokenut äitimme valehdelleen hänelle.



ap

En nimittäin muista ollenkaan että mitään shokkia asiasta olisi tullut. Vaikka isä ei ole biologinen isäni ollut olen häntä kuitenkin isäksi kutsunut.

ja siitä toisesta voi käyttää nimitystä biologinen isä, koska mikään oikea isähän se ei ole.

Sen voi pikkuhiljaa aloittaa kertomaan esim. satujen/kirjojen avulla. Ettei paukauta asiaa sit yhtäkkiä vaan että siitä tulee luonnollinen , mutta ei oleellinen arkinen tosiasia eikä mikään jättisalaisuus jota on varjeltu kunnes on pakko kertoa.

olen sitä mieltä ettei lapselta tule salata hänen alkuperäänsä.



Lapsella on yksi isä ja äiti ja muut perheessä olevat lapsen vanhemman uudet kumppanit ovat esim. isäpuoli tai äitipuoli, kasvatusisä tai kasvatusäiti



Lapsi sekoaa monen isän ja äidin viidakossa. Moni-isäisyys ja äitiys on biologinen mahdottomuus.



Ap. kertoo ketjussa ettei lapsen oikeat isovanhemmat tiedä hänen olemassaolostaan. TUO ON TOSI TÖRKEÄÄ LASTA JA HÄNEN ISOVANHEMPIAAN KOHTAAN. Suosittelen lapsen isyyden selvitystä testein ja sitten kertomista lähisukulaisille. Jos isä ei ole kiinnostunut isyydestä lapselle olisi rikkaus saada oikeat sukulaiset elämäänsä mummo, ukki, tädit, sedät.



Ikinä en olisi voinut lapselleni tehdä sitä ettei saisi tutustua omiin sukulaisiinsa.



Viittaan myös televisio-ohjelmaan missä oli adoptiolapsi, adoptioäiti ja biologinen äiti. Tämä ohjelma vahvisti aiempaa käsitystäni biologisen yhteenkuuluvuuden tärkeydestä ja merkityksestä.



Ap. kun kerrot lapsellesi asian jo pienenä siitä ei kasva mörköä hänen elämäänsä

Itse osaat parhaiten määrittää iän jolloin lapselle kannattaa kertoa.



Mielestäni olet ihan oikeassa miettiessä, että et halua sanoa että X ei ole oikea isi tai että on toinen isi, jos tätä toista isää ei todellakaan ole missään yhteydessä lapseen eikä koskaan tule olemaankaan. Lapselle isän tulisi olla se mies, joka on joka päivä läsnä - ei joku " haavekuva" josta ei ole mitään tietoakaan oikeasti.



Minusta olet ihan viisaasti pystynyt itse pohtimaan asiaa ja osaat varmasti hyvin hoitaa kertomisen kun aika on! Terveisin psykologi

En halunnut aikanaan pakottaa biol. isää testeihin. Toivoin, että hän olisi tullut elämäämme vapaaehtoisesti, mutta näin en käynyt. Pakon voimaan en usko.

Meillä ei ollut edes suhdetta, joten en ole koskaan tavannut hänen vanhempiaan. Tiedän, että hän oli osan lapsuudestaan lastenkodissa.



En jaksa uskoa lapsen traumatisoituvan " puuttuvista" isovanhemmista (ja mahdollisista sedistä ja tädeistä). Mieheni vanhemmat ovat ottaneet lapsen upeasti vastaan (vaikka heilläkin on ennestään lastenlapsia). Eikö neljät isovanhemmat riitä?



ap

minä en tunne isäni sukua ollenkaan, ei paljo oo mua hetkauttanu.. oot kyl selvästi semmonen kirjaviisas, jolla ei ole oikeasta elämästä mitään tietoa. . biologia on VAAN biologiaa.

Tosin lapsi on 9v. eikä olla vielä kerrottu.

Eikä varmaan tulla kertomaankaan.. Miksi kerrottaisiin?



Vai aikooko kaikki, joiden lapset on tehty esim. luovutetuilla siittiöillä, kertoa heti kaksivuotiaalle että sut on vauvansiemenenä haettu spermapankista. Ja että sun bio-isä on joku kuka lie..? TUSKIN.



Jos kerran ap aikoo mennä miehensä kanssa naimisiin ja mies aikoo ehkä tulevaisuudessa adoptoida lapsen (oliko ap:n tainassa vai jonkun muun?) niin MIKSI oi MIKSI pitäisi lähteä kaivelemaan vanhoja??? Miehestähän tulee lapselle ISÄ. Se ainoa oikea ISÄ.



Minun mielipiteeni: EI TARVITSE KERTOA. piste.

Jos vain keksisin järkevän tavan selittää asian lapselle, nyt en ehdi miettiä. Kysy miehesikin näkemystä.

tässä vaiheessa mitään merkitystä. Toki lapsen kuuluu saada tietää, että hänellä on biologinen isä ja isompana (täysi-ikäisenä tai lähes) hän voi sitten halutessaan lähestyä heitä ja sitä kautta myös isovanhempiaan jos on kiinnostunut biologisista juuristaan. Mutta kun lapsella jo on isovanhemmat tämän olemassa olevan isän kautta, miksi hänen elämänsä pitäisi sekoittaa ylimääräisillä ihmisillä. Minusta on parempi, että lapsen elämä on mahdollisimman yksinkertaista. Eri juttu silloin kun lapsi on jo tuntenut isovanhempiaan ja vanhemmat eroavat ja tulee uusia isovanhempia, silloin toki alkuperäisiin on pidettävä yhteyttä ym. mutta miksi jotkut ventovieraat pitäisi yhtäkkiä tuoda perheen elämään? En usko sen olevan hyvä idea.

vanhemman kuoleman jälkeen.



Pettymys on syvä ja ajatus siitä on että koko elämä on rakentunut valheelle. Ette ole sitä näkemässä jos teille tulee niin käymään.



Lapsi kärsii

Miksi haluan silti kertoa lapselle?

Jos tulee lapselle joku sairaus, johon tarvitsee luovuttaa jotakin (munuaiset ym.) tai veriyhmät tulee ilmi, niin siitähän soppa syntyy jos lapsi ei tiedä.

Minusta lapsella on myös oikeus (halutessaan) tavata biol. isä.

Kenenkään etu ei ole elää valheessa. Kuten kerroin, meilläkin lapsen tausta on ihan yleisessä tiedossa (ei nyt sentään naapureita myöden, mutta sukulaiset ja ystävät). Entä jos joku vahingossa möläyttää?

Salaisuus ei ole salaisuus jos sen tietää useampi kuin yksi ;) (muistaakseni japanilainen viisaus)



ap