Lue keskustelun säännöt.
Oli elämäni suurin virhe tehdä lapsia
24.07.2017 |
Joo, en tiedä, missä mielenhäiriössä suostuin vielä toiseen lapseen, joka syntyy ihan lähiaikoina. Seuraavat kaksi vuotta elämästäni tulevat olemaan täyttä helvettiä, jos selviän niistä hengissä. Esikoinen ei edelleenkään nuku täysiä öitä, niin voin heittää hyvästit edes jonkinlaisille yöunille, kun toinen lapsi syntyy. Olen äärimmäisen kateellinen lapsettomalle ystävälleni, joka tajusi olla tekemättä ainuttakaan lasta. Miksi menin pilaamaan elämäni, mielenterveyteni ja parisuhteeni? Toisaalta jos hyvin käy, niin en selviä synnytyksestä, eikä tarvitsisi murehtia tulevia helvetillisiä kahta vuotta.
Kommentit (207)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just tällasta se monen kohdalla on. Täyttä tuskaa vuodesta toiseen, ja silti perheelliset ''haukkuvat'' veloja, vaikka luulisi ymmärtävän miksei niitä lapsia kaikki halua.
No niinpä! He eivät voi ymmärtää veloja mitenkään, koska "kaikkien kuuluu tehdä lapsia ja tykätä niistä". Ai niin, ei pidä unohtaa että niitähän rakastaa eniten kuin mitään muuta maailmassa, se kyllä korvaa kaiken tuskan ja vuosien helvetin.
Jälkimmäinen kuulosti itsestänikin lässytykseltä ennen lasta.
Lapsen saannin jälkeen vähän järkytyin tajutessani, etten ole tainnut koskaan ketään rakastaa ennen lastani. Niin aitoa ja pyyteetöntä, että tekisit toisen edestä ihan mitä tahansa.
Jep. Ja lapsettomat sanovat "kyllä minä tiedän, rakastan sillälailla miestäni / koiraani / vanhempiani." ei, et tiedä etkä rakasta. Sen tietää vain kun saa oman lapsen.
Olen pahoillani, mutta sinä et voi mitenkään tietää (etkä päättää), miten toinen tuntee. Miksi vain lastaan voi rakastaa niin? Perus av-mamma.
Olen pahoillani, mutta sinä et mitenkään voi tietää mitä on rakkaus omaa lasta kohtaan jos sinulla ei ole lasta.
Totta puhut, en todellakaan tiedä eikä minun tarvitsekaan. Mutta aika huvittavaa, että esität asian jonain 100% faktana, että vain äiti tietää mitä Aito Oikea rakkaus on. Sulla se on siihen lapsees, mulla mieheen/lemmikkiini. Ihmiset on erilaisia, tuliko ihan puskista?
Noniin juuri myönsi ettet tiedä, niinkuin et tiedäkään, se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hah, kunnon velojen kokoontumisajojen juhlapäivä.
Miten kukaan voisi tietää, mitä elämä olisi ilman lasta? Mutta näitä aloituksia täällä riittää. Kukaan ei vain oikeasti tiedä ketään, joka katuisi sitä rakkainta ihmistä. Sitä se huonoimmallekin juoppoäidille on.
No kylläpä vaan meitä löytyy. Mulla on nyt 18v kaksospojat, jotka hankin hetkellisen vauvakuumeen kourissa. Heti kun syntyi tiesin että voi perkele, tää oli nyt virhetikki. Kasvatin kuitenkin kunnialla ja hyvin, mitä vähemmän ne mua tarvi sen parempi suhde meillä oli. Aina ollut tosin hyvät suhteet, en oo tunteitani näyttänyt. Rakastan lapsiani, mutta edelleen olen sitä mieltä että olisi ollut parempi olla ilman. Kun pojat tuli varovasti keväällä pyytämään, josko voisivat muuttaa pois kotoa lähemmäs lukiota, olin todella iloinen. Autan muutot, autan vuokrassa, aina voi tulla kotiin mutta luojan kiitos, saan taas elää kuten olen aina halunnut - ilman lapsia.
Monet ongelmat ei ratkea millään terapioilla tai muulla ulkopuolisella avulla eikä ne masennusarvailut mitään välttämättä hyödytä. Jotkut asiat pitää vaan selvittää rauhassa itsensä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri näin. En tietenkään odota palvontaa, mutta kuvittelin ihan tosissani, että kyllä hän kasvettuaan jonkinlaista arvoa antaa sille, joka hänestä on huolehtinut aina..vaan ei, pikemminkin on antamatta minkäänlaista arvoa.
Hän on pyyhkinyt minut elämästään, käyttäytyy kuin mitään elämää minun kanssa ei olisi koskaan ollutkaan. Kyllä loukkaa, loukkaa niin saakelisti. Tekis jopa mieli kostaa, niin tyrmistynyt olen.
Millä tavalla pyyhkii pois elämästään?
Teini-ikään kuuluu se, että tehdään pesäeroa vanhempiin (koska ne ei tajuu mistään mitään 😉) ja kavereiden tärkeys korostuu.
Se on tärkeä prosessi itsenäistymisen kannalta, vaikka voi vanhemmasta toki tuntua pahalta.
Kyllä lapsesi sinua varmasti rakastaa ja arvostaa. Muistele omaa teini-ikää, sillä se tuppaa olemaan vaikea ikäkausi ihan teinille itselleenkin. Paljon muutoksia ja murroksia ja hormonit pistävät pään sekaisin.Ole kärsivällinen ja tue lastasi tässä murroksessa, olet hänen tärkein tukipilarinsa edelleen, vaikkei hän sitä sinulle ääneen myönnä.
Minä ymmärsin, että hän luopui lapsestaan jossain vaiheessa ja antoi sijoitukseen. Jos niin teki, niin lapsen voi olla vaikea hyksyä sitä murrosiässä, mutta myöhemmin voi haluta taas olla yhteyksissä äitiinsä. Voihan ihan äidissäkin olla vikaa. Hän voi esim. haluta koko ajan sitä kiitosta, eikä lapsi jaksa sitä.
"Annoin kaikkeni. Olisin halunnut tehdä muutakin (itse), mutta mitään mahdollisuuksia ei ollut...paitsi luovuttaa lapsi eteenpäin."
Tässä tämä kohta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, en tiedä, missä mielenhäiriössä suostuin vielä toiseen lapseen, joka syntyy ihan lähiaikoina. Seuraavat kaksi vuotta elämästäni tulevat olemaan täyttä helvettiä, jos selviän niistä hengissä. Esikoinen ei edelleenkään nuku täysiä öitä, niin voin heittää hyvästit edes jonkinlaisille yöunille, kun toinen lapsi syntyy. Olen äärimmäisen kateellinen lapsettomalle ystävälleni, joka tajusi olla tekemättä ainuttakaan lasta. Miksi menin pilaamaan elämäni, mielenterveyteni ja parisuhteeni? Toisaalta jos hyvin käy, niin en selviä synnytyksestä, eikä tarvitsisi murehtia tulevia helvetillisiä kahta vuotta.[/
Ap on lammas. Vasta ystävän ratkaisustako osasit ajatella, että lapsia ei ole pakko tehdä? Olisit ajatellut omilla aivoillasi, saattaisi olla tyytyväisempi elämääsi.
Ärsyttää nämä itkijät, joita on nykyään joka paikassa! Joko pahoitetaan mieli jostain asiasta ja itketään siitä iltapäivälehdissä, tai vastaavasti tehdään päätöksiä omassa elämässä ja niistäkin itketään netissä. Niillä joilla lapsia on, itkevät kun niitä tuli hankittua ja ne, joilla niitä ei ole, itkevät kun niitä ei ole tai kun niitä on muilla ja niistä lähtee ääntä. Tämä vain esimerkkinä. Ei ihme jos on onnetonta kansaa!
Vierailija kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä.
Lapseni on nyt 16 vuotta ja heittänyt vessanpöntöstä alas kaiken sen raadannan, jota olen vuokseen nämä vuodet tehnyt. Ollut todella lähellä järjen menettäminen ja oikeasti psyykkisesti sairastuminen...niin tiukoilla olen ajoittain ollut. Kuitenkin olen jaksanut sillä, että lapsi kyllä viimeistään teini-iässä tajuaa ja kunnioittaa nyt ainakin sen verran, että ei käännä minulle selkäänsä. VAAN KUINKAS KÄVI! Ei vähäistäkään kunnioitusta, ei mitään...
Nyt kadun kahta asiaa: 1) miksi vitussa en tehnyt aborttia ja 2) miksi en vain luovuttanut ajoissa ja antanut penskaa sossun huostaan.
Sinne meni 16 vuotta. Käteen ei jäänyt mitään.
Just teini-ikäiseltä turha odottaa mitään " kunnioitusta" Mulla 16 ja 12 vuotiaat. Usein miettinyt, että kyllä nää vuodet on ollu käsittämätöntä raadantaa. Omista asioista monesti joustanut, lasten jutut menneet edelle.
Onneksi nään ajoittain jotain pilkahduksia, ettei kaikki " uhriutuminen" ollut turhaa. 12 v antaa välillä niin liikkistä palautetta ja halaa yllättäen. 16 v parantaa käytöstään ja tuleekin kotiin sovittuna aikana. Kumpikaan ei ole koskaan haistatellut. Itse yritän myös miettiä sananani myös raivopäissäni. Siitä olen pitänyt myös kiinni, että jos olen luvannut jotain, pidän lupaukseni. Kavereiden edessä en räyhää tai nolaa, vaikka tuntuisi että pää räjähtää ihan just. Hemmetin vaikeeta ja raskasta näiden kanssa kyllä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, mä tajusin heti lapsen syntynmän jälkeen ettei lapset ole mun juttu. Niinpä en ole lisääntynyt sen jälkeen. Tämän yhden hoidin kunnialla aikuiseksi, mutta jos ajassa pystyisi palaamaan taaksepäin, jäisin vapaaehtoisesti lapsettomaksi.
Olispa kauheeta jos oma äiti ajattelisi, että olisi parempi jos ei olisi ikinä tehnyt mua. Kai sitä jokainen joskus katuu, mutta en ole vielä tavannut ketään, joka suoraan sanoisi, että toivoisi ettei lapsiaan olisi.
Ei helvetti ole todellista. Mitähän ihmettä kuvittelit elämän pikkulasten kanssa olevan ennen kuin päätit niitä hankkia? Nyt on vähän myöhäistä rutista ja itkeä. Olet aikuinen ihminen ja kannat teoistasi vastuun. Ei lapsia tehdä jossain ihme mielentilassa, ja sitten heti hylätä kun ei elämä ollutkaan kivaa niiden kanssa. Kyllä teidänkin arjesta ja lapsesta varmasti löytyy jotain positiivisia ja ihania asioita, kun vaan etsit ja lopetat valittamisen. Jos et tosiaan pysty näkemään mitään hyvää tässä tilanteessa ja lasten kanssa vietetyssä ajassa, ei voi muuta sanoa kuin että olet kyllä harvinaisen aivoton ja itsekäs tapaus. Kaiken lisäksi erittäin lapsellinen, ellet sitten ole joku teini, miltä tää koko tarina ulkopuolisen korvaan kuulostaa. Ne sun lapset eivät ole päättäneet syntyä tähän maailmaan, vaan sinä itse olet heidät tänne halunnut. Lapsi ansaitsee äidin, joka pyyteettömästi rakastaa ja välittää, vaikka välillä menisikin hermot. Sun tehtävänä on löytää itsestäsi se äiti, joka voivottelun, vitutuksen ja mun elämä olis parempaa ilman lapsia -ajattelun sijaan hyväksyy sen tosiasian, että minä olen nyt vanhempi, enkä yhtäkkiä voi vaan hylätä sitä roolia ja kadota lasteni elämästä. Ymmärrätkö sä edes, miten kamalaa hylkäämisen kokemus on psyykkisesti lapselle? Pilaat siinä mahdollisesti kahden pienen elämän ja itsetunnon, kelpaamattomuuden ja hylkäämisen tunne eivät nimittäin ole lapsille mitään pikkujuttuja käsiteltäväksi. Sullehan se tietysti on pikkujuttu, lapset hevonkuuseen elämästä että ite pääsee nauttimaan! Mutta otapa vähän eri asenne ja mieti kerrankin myös muita kuin itseäsi. Sun lapsesi ansaitsevat edes sen.
Ei koskaan kannata hankkia lapsia ihan vaan siksi, että "kaikki" tekevät niin. Ei muita tarvitse seurata aivottomana lampaana, vaan tulee pohtia ja tehdä päätökset vasta sitten kun oikeasti tuntee itsensä ja mitä elämältä haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkaudella rajoja lapselle. Jos itselläni olisi mukula niin opettaisin sen kyllä arvostamaan vanhempiaan. Olin ite niin kiittämätön kakara, että oisin ansainnut korville. Vähän mietin, että musta tulis joku semi konservatiivinen mutsi jos hankkisin kersoja. En vaan jotenkin siedä ajatusta, että paiskisin töitä selkä limassa ja palkaksi saisin vaan epäkiitosta. Kun se elämä eikä lapsen kasvatus ole koskaan ruusuilla tanssimista. Onneksi nykyään arvostan äitiäni ja haluan hänelle vain kaikkea hyvää.
Eli niin kuin joku sanoikin niin mukula vain toiseen huoneeseen, selität että on jo niin iso, että voi opetella nukkumaan yksin, mutta saa tarvittaessa tulla nukkumaan viereen. Jos se tuntuu häiritsevän.
Helvetti miten sitä onkaan sairaita ihmisiä olemassa. Tulee ihan fyysisesti huono olo lukiessa näitä kommentteja. Ei mikään ihme, että teinit ottaa päähän ja kadutte, ettei tullut tehtyä aborttia. Kyllä lapsi tuntee, jos ei ole haluttu, mikä heijastuu käyttäytymiseen. Tai sitten ette vaan ole osannut kasvattaa niitä lapsianne. Oli miten oli, on kyllä surullista, että ne, joiden ei lapsia kuulu saada, sikiävät kuin pikkupuput, ja samaan aikaan on miljoonia lapsettomuudesta kärsiviä pariskuntia, joilla riittäisi rakkautta ja kärsivällisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mä tajusin heti lapsen syntynmän jälkeen ettei lapset ole mun juttu. Niinpä en ole lisääntynyt sen jälkeen. Tämän yhden hoidin kunnialla aikuiseksi, mutta jos ajassa pystyisi palaamaan taaksepäin, jäisin vapaaehtoisesti lapsettomaksi.
Olispa kauheeta jos oma äiti ajattelisi, että olisi parempi jos ei olisi ikinä tehnyt mua. Kai sitä jokainen joskus katuu, mutta en ole vielä tavannut ketään, joka suoraan sanoisi, että toivoisi ettei lapsiaan olisi.
Kuvitteletko että tämä äiti on asian lapselle kertonut? Tuskinpa. Omassa päässään jokainen saa kuitenkin ajatella mitä haluaa. Tiedätkö ja tunnetko oman äitisi mietteet täysin?
On paljon ihmisiä joiden ei pitäisi koskaan tehdä lapsia.
Osa tekee lapsia vain miellyttääkseen omia vanhempiaan tai että se olisi vain velvollisuus vaikka ei haluaisi lainkaan lapsia mutta pelkää lähipiirin reaktiota jos kieltäytyy lapsien teosta.
Onneksi suomalaiset eivät lisäänny enää niin kuolemme koko kansa sukupuuttoon koska tämä yhteiskunta on jo osoittanut teoillaan sen ettei täällä ole koskaan mitään tulevaisuutta tavallisilla ihmisillä.
Työpaikat siirtyvät ulkomaille ja työpaikat mitä täällä on jäljellä ,ovat jotain paskatöitä mitkä eivät elätä edes itseä saati perheellistä, Suomi haista paska ja 100 vuotispäivää voivat viettää rikkaat jotka voivat vain paremmin köyhien kustannuksella.
Kansa on jo kyllästynyt kuppaamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just tällasta se monen kohdalla on. Täyttä tuskaa vuodesta toiseen, ja silti perheelliset ''haukkuvat'' veloja, vaikka luulisi ymmärtävän miksei niitä lapsia kaikki halua.
No niinpä! He eivät voi ymmärtää veloja mitenkään, koska "kaikkien kuuluu tehdä lapsia ja tykätä niistä". Ai niin, ei pidä unohtaa että niitähän rakastaa eniten kuin mitään muuta maailmassa, se kyllä korvaa kaiken tuskan ja vuosien helvetin.
Jälkimmäinen kuulosti itsestänikin lässytykseltä ennen lasta.
Lapsen saannin jälkeen vähän järkytyin tajutessani, etten ole tainnut koskaan ketään rakastaa ennen lastani. Niin aitoa ja pyyteetöntä, että tekisit toisen edestä ihan mitä tahansa.
Kaikki äidit eivät vain rakasta. Tuo lässytys väheksyy niitä, joilla kävi vähän ikävämmin.
T: ei-toivottu lapsi, joka sai kuulla asiasta lukemattomia kertoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just tällasta se monen kohdalla on. Täyttä tuskaa vuodesta toiseen, ja silti perheelliset ''haukkuvat'' veloja, vaikka luulisi ymmärtävän miksei niitä lapsia kaikki halua.
No niinpä! He eivät voi ymmärtää veloja mitenkään, koska "kaikkien kuuluu tehdä lapsia ja tykätä niistä". Ai niin, ei pidä unohtaa että niitähän rakastaa eniten kuin mitään muuta maailmassa, se kyllä korvaa kaiken tuskan ja vuosien helvetin.
Jälkimmäinen kuulosti itsestänikin lässytykseltä ennen lasta.
Lapsen saannin jälkeen vähän järkytyin tajutessani, etten ole tainnut koskaan ketään rakastaa ennen lastani. Niin aitoa ja pyyteetöntä, että tekisit toisen edestä ihan mitä tahansa.
Jep. Ja lapsettomat sanovat "kyllä minä tiedän, rakastan sillälailla miestäni / koiraani / vanhempiani." ei, et tiedä etkä rakasta. Sen tietää vain kun saa oman lapsen.
No, en ainakaan minä väitä tuollaista. Mutta oletteko tulleet ajatelleeksi, etteivät kaikki _halua_ kokea sitä? Äidin rakkaus on elämän mittainen, mutta niin on äidin huolikin. Tunnen itseni ja tiedän, että huolehtisin itseni hengiltä.
En tosin muutenkaan ole koskaan kokenut tarvetta saada lapsia, mutta pointtina vain, että myöskään tuo mahdollisuus tuntea silmitöntä rakkautta ei välttämättä näyttäydy mitenkään positiivisena asiana. En epäile ettenkö rakastaisi omaa lastani, epäilen että rakastaisin liikaa.
Lapsettomuuspäätöksellä suojelen itseäni. Joo, olen varmasti liian herkkä ja heikko, kivittäkää vain.
Vierailija kirjoitti:
"Annoin kaikkeni. Olisin halunnut tehdä muutakin (itse), mutta mitään mahdollisuuksia ei ollut...paitsi luovuttaa lapsi eteenpäin."
Tässä tämä kohta.
Ok, itse ymmärsin tuon kohdan sitten ihan väärin, siis että olisi puhuttu jossitteluna lapsen pois antamisesta 😃
Mutta jos lapsi on annettu sijoitukseen, niin sitä suuremmalla syyllä äidin on yritettävä asettua hänen asemaansa. Hän ei valitettavasti ehkä näe tilannetta suurten uhrauksien tekemisenä, vaan että hänet on heitetty pois kodista.
Lapsen kanssa on keskusteltava tuosta asiasta avoimesti, jotta lapsi saa ne tunteensa purettua ja äiti kerrottua, miksi tilanne on se mikä se nyt on.
Miksi kaikki puhuvat vain kamalasta pikkulapsiajasta? Ihan yhtä kamalaa se voi olla kun lapsi kasvaa ja tulee teini-ikään, ja alkaa yleensä kokeilla rajojaan. Pienen lapsen vahtiminen on helppoa verrattuna teiniin, jonka täytyy jo antaa kulkea yksin. Pelottavaa, sillä teinit ovat usein idiootteja, kuten itsekin olin. Pienen lapsen raivarit on myös helpompia käsitellä kuin teinin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just tällasta se monen kohdalla on. Täyttä tuskaa vuodesta toiseen, ja silti perheelliset ''haukkuvat'' veloja, vaikka luulisi ymmärtävän miksei niitä lapsia kaikki halua.
No niinpä! He eivät voi ymmärtää veloja mitenkään, koska "kaikkien kuuluu tehdä lapsia ja tykätä niistä". Ai niin, ei pidä unohtaa että niitähän rakastaa eniten kuin mitään muuta maailmassa, se kyllä korvaa kaiken tuskan ja vuosien helvetin.
Jälkimmäinen kuulosti itsestänikin lässytykseltä ennen lasta.
Lapsen saannin jälkeen vähän järkytyin tajutessani, etten ole tainnut koskaan ketään rakastaa ennen lastani. Niin aitoa ja pyyteetöntä, että tekisit toisen edestä ihan mitä tahansa.
Jep. Ja lapsettomat sanovat "kyllä minä tiedän, rakastan sillälailla miestäni / koiraani / vanhempiani." ei, et tiedä etkä rakasta. Sen tietää vain kun saa oman lapsen.
No, en ainakaan minä väitä tuollaista. Mutta oletteko tulleet ajatelleeksi, etteivät kaikki _halua_ kokea sitä? Äidin rakkaus on elämän mittainen, mutta niin on äidin huolikin. Tunnen itseni ja tiedän, että huolehtisin itseni hengiltä.
En tosin muutenkaan ole koskaan kokenut tarvetta saada lapsia, mutta pointtina vain, että myöskään tuo mahdollisuus tuntea silmitöntä rakkautta ei välttämättä näyttäydy mitenkään positiivisena asiana. En epäile ettenkö rakastaisi omaa lastani, epäilen että rakastaisin liikaa.
Lapsettomuuspäätöksellä suojelen itseäni. Joo, olen varmasti liian herkkä ja heikko, kivittäkää vain.
Sama. Mielenterveyteni tuskin kestäisi elämän mittaista huolta lapsesta. Ainakaan en enää pystyisi nauttimaan elämästä.
Minulle vapaus, hyvinvointi ja omaehtoisuus ovat kaikki tärkeämpiä arvoja kuin rakkaus. On ihan sama, minkälaista se rakkaus omaa lasta kohtaan on, koska se ei kuitenkaan korvaa sitä menetystä, joka vanhemmaksi ryhtyminen on. Tätä on joidenkin lisääntyjien ilmeisesti hyvin vaikea ymmärtää.
Totta puhut, en todellakaan tiedä eikä minun tarvitsekaan. Mutta aika huvittavaa, että esität asian jonain 100% faktana, että vain äiti tietää mitä Aito Oikea rakkaus on. Sulla se on siihen lapsees, mulla mieheen/lemmikkiini. Ihmiset on erilaisia, tuliko ihan puskista?