Lue keskustelun säännöt.
Hei sinä, jonka omassa lapsuudessa oli tiukka kuri - millainen sinusta tuli?
21.07.2017 |
En tarkoita tiukkuudella mitään mielivaltaista ja rakkaudetonta, vaan sitä, että lapsuudekodissa lapset oli ruodussa. Ei venkoiltu, ruokapöydässä oli tärkeää olla nätisti, kellonaikoja noudatettiin, kaikki tehtiin järjestyksessä ja organisoidusti...yms. Sellaista, josta jo lapsuudessa tajusitte, että teillä on tiukempaa kuin muilla.
Millainen sinusta tuli? Samanlainen vai aloitko kapinoimaan? Mitä hyvää ja huonoa näet vanhempien kasvatuksessa? Miten itse kasvatat/kasvattaisit omat lapsesi?
Kommentit (87)
Minusta tuli vastuuntuntoinen, johdonmukainen, luotettava. Mitään nipotusta kasvatuksessani ei ollut mutta pienestä lähtien minulle annettu vastivia tehtäviä. Joskus itketti mutta olen sen ansiosta miten kasvatettu hyvin päättäväinen, itsenäinen ja teen asiat niin hyvin kuin voin.
Omani kasvatan hiukan rennommin ja kuuntelevammin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisätautien erikoislääkäri, osastonylilääkäri, oli hyvä avioliitto samanlaisen kanssa 30 v. Lapset kasvatettu ns käyttäytymään ja näyttää menevän ok. Tiettyä laiskottelua ehkä olisi voinut olla elämässä enemmän, mutta kun ei oikein ollut, niin ei ollut. Nyt yli 50 v leskenä otan jotkut asiat vetelämin. En tiedä, millaista olisi ollut toisella kasvatuksella.
Jaa juu,meillä ei ole ollut ruokapöytää vaan syödään kuin jenkit. Aikoja ei myöskään ollut eikä ole. Saa mennä ja olla vapaasti. Kiitetään ruuasta aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ap tapahtui, jos lapset eivät noudattaneet kuria? Mitä tuo organisoitu ja järjestyksessä tehty kotielämässä tarkoittaa?
Jäin nimittäin miettimään, oliko meillä tiukka kuri vai ei? En muista erityisesti venkoilleeni ruokapöydässä? Kotiintuloajat oli jne.? Lapsena leikin paljon, olin ulkona, luin kirjoja. Meillä sai sanoa ei ja riidellä vanhempien kanssa, enkä silti ollut paha lapsi :)
Miehen kotona ei saanut, lasten harrastukset oli turhia. Mies käy vain harvoin kotonaan ja eikä juuri soittele lapsuuden kotiinsa. Meistä molemmista tuli DI.
En tiedä, koska en koskaan nähnyt heidän kapinoivan.
Organisoimisella tarkoitin, että vkl- aamulla oli pakko herätä viimeistään tiettyyn kellonaikaan, pakko pedata sänky, isomman pakko pitää rattaista kiinni kävellessä, pakko laittaa kengät riviin, pakko vaihtaa ulkofarkut sisääntullessa sisäfarkkuihin (koska lahkeissa hiekkaa), pakko pestä hampaan viimeistään tiettyyn kellonaikaan, pakko syödä iltapalaa tietyssä kellossa, pakko ulkoilla vähintään tunti päivässä, pakko harrastaa yhtä liikuntaa ja yhtä taidetta....... siis tietysti iästä riippuen, mutta siis näin tehtiin aina, ei poikkeuksia, vaikka tilanne olisi sallinut. Kun kello oli jotain, niin sitten tehtiin. Kun rattaista pitää pitää kiinni, siitä pidetään vaikka keskellä metsää.
Ap
En minä tuossa näe mitään erityisen tiukkaa. Monilapsisen perheen arkea, jossa halutaan huolehtia lasten terveydestä ja kehityksestä. Ulkoilua vain tunti päivässä ei ole mikään kova vaatimus kenellekään.
En mäkään näe. Mulla oli niin tiukka kuri, etten saanut teini-iässä mennä muualle kuin kouluun. Tai jos menin, isäni tahtoi viedä minut autolla, kun vahdittiin niin vahdittiin kunnolla. Jos tulin myöhässä jostain, äiti kiljui, kun sikaa olisi tapettu. Veljeni uskalsi juoda kunnon kännit teini-iässä, minä vasta aikuisena. Poikaystäväni haukuttiin meillä niin pahasti, etten uskaltanut enää tapailla häntä enkä hankkia uutta. Raukka yritti tulla minua katsomaan, kun olin kipeä, mutta vanhemmat vahti niin ettei päässyt. Kaikki puheluni kuunneltiin vieressä, siis ennen kännyköitä. Elin kuin vankilassa. Mut olis varmaan tapettu, jos olisin elänyt normaalia teinielämää, kun tosikilttinäkin sain usein selkääni. Myöhemmin aikuisena vanhempani pilkkasivat, kuinka kiltti teini olin ollut.
Käyn harvoin kotona, vain jos on pakko. Apua pyydän, vain jos on pakko. Ihmissuhteeni ovat menneet useimmiten päin seiniä, en luota keneenkään. Inhoan ihmisiä, tykkään eläimistä. Ulkoisesti olen menestynyt kohtalaisesti. Rilluttelin vasta kotoa muutettuani. 20-25 veenä elämä meni pitkälti juhliessa työnteon ohessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuli napakka ja topakka. Saan asioita aikaan, kykenen toimimaan organisoidusta ja tarvittaessa hyvinkin nopeasti muuttamaan suunnitelmaa ja silti kaikki langat pysyvät käsissä. Osaan olla ihmisten kanssa, ottaa muita huomioon, mutta en sorru paapomaan. Lapsilleni olen tarpeeksi hyvä äiti, koska lapset osaavat olla ihmisiksi. Joustan paljon järkevämmin kuin tuuliviiriperheiden kasvatit.
Itseäsi kuvailet positiiviseen sävyyn "napakaksi ja topakaksi", et "sorru paapomaan", muunlaiset ovat negatiivisesti ilmaistuna "tuuliviirejä"
Villi veikkaus: Olet määräilevä, komenteleva, kontrolloiva ja muita alistava pomottaja.
Nuo tuuliviirit ovat kuitenkin jotain normaaleja terveellä tavalla joustavia ja lempeitä perheitä.
Vierailija kirjoitti:
Teininä kapinoin rajusti, aikuisena olen ulkoisesti pärjännyt elämässä.
Olen herkkä ahdistumaan ja pelkään tavallista enemmän osaanko "olla oikein", millaisen vaikutelman annan, käyttäydynkö pykälien mukaan, entä jos mokaan. Siis siinä määrin että päiväkotiin tutustuminen jännitti minua enemmän kuim lasta kun en tiennyt osaanko "olla oikein" siellä. Tai entä jos jonkun mielestä meillä on liian sotkuista, mulla mulla tilaisuuteen sopimattomat vaatteet, muistinko kiittää oikein mutten kuitenkaan liikaa etten kuulosta teennäiseltä?
Häpeä on syvällä. On pitänyt pinnistellä että antaa omiensa välillä mokatakin eikä vaadi liikaa, koska itsellä on se "mitä muut ajattelee". Olisi tosi kiva ollut manipuloida ujo leikki-ikäinen kiittämään lahjoista "koska kyllä nyt vaan kuuluu tapoihin ja mitä muutkin ajattelee", mutta sain hillittyä itseni ja annettua lapselle aikaa, kiitin puolesta, esimerkkinä. On tosi pelottavaa tehdä asioita jotka tekee ehkä väärin tai huonosti, parempi olka yrittämättä - teen pannukakkuja enkä lettuja koska pelkään että lettuni olisivat huonoja tai vääränlaisia. Mun vanhempani eivät olleet julmia tai rakkaudettomia, mutta he näkivät kasvatuksena sen jatkuvan huomauttelun huonosta käytöksestä, ja se kriittinen nonstopilla käytöstäni arvioiva ääni jatkaa edelleen päässäni. Ja jos en pidättelisi itseäni, jatkaisin samaa linjaa omien kanssa. Mutta yritän tosi tosi kovasti välillä muistaa, nähdä ja kuulla sen lapsenkin näkökulman _pelkän_ huomauttelun sijaan. On eri asia sanoa "istu paikallasi, häiritsee muita" kuin "muru, mistä noin levoton olo? mihin sinulla on kiire? [keskustelua aiheesta] jos et siinä malta niin istutko syliin hetkeksi / ymmärrän, onhan tää vähän tylsää, mutta muillekin tulee levoton olo jos vieressä toinen kiemurtelee, yritä nyt vielä hetki malttaa, jooko?".
Mullakin oli se ääni. Känättäjä, lyttääjä, arvostelija, mitätöijä. Sille ei koskaan riitä mikään. Kaikessa, aivan kaikessa se näkee virheitä ja huonoutta.
En voinut tehdä yhtään mitään, en voinut olla mitenkään päin, ilman että nälviminen ei olisi raikunut pääni sisällä. Se käytti/lainasi fraaseja ja ilmaisutapoja vanhemmiltani, ystäviltäni, sukulaisiltani, koulukavereiltani/kiusaajiltani, exiltäni, ja nettipelleiltäkin.
Ääni ei enää nykyisin paljoa puhele. Arvaatko miksi?
Sille voi haistattaa piiiiiiitkät piiiitkät haisevat baskat.
Kysy ääneltä perusteluja! Pyydä sitä argumentoimaan syytöksensä, kuin se olisi älykäs ja tervepäinen oikea henkiö, jolla on vastuu sanomisistaan.
Neuvottele sen kanssa.
Se nimittäin tukkii turpansa kun huomaa olevansa surkeiden luusereiden kaikuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta tuli itseäni häpeävä ujo hissukka.
Vanhemmat pitivät erittäin tiukkaa kuria lapsuudessani. Vanhempien vahva auktoriteettiasema (persoonallisuuksiin yhdistettynä, tietenkin) teki minusta pelokkaan, neuvottoman ja riippuvaisen ihmisen. Veljeni on puolestaan aggressiivinen ja epäsosiaalinen.
Minulla on ollut, kai useista syistä johtuen, lukuisia vaikeita mielenterveysongelmia lapsesta saakka. Opin häpeämään ja vihaamaan itseäni, koska häpeä oli se keino jolla meitä pidettiin kurissa. Kukaan ei koskaan selittänyt minulle sääntöjemme logiikkaa ja sen johdosta pelkään nykyisin konflikteja enemmän kuin mitään muuta; olen oppinut että erimielisyyksistä tulee järjettömiä seuraamuksia ja ihmisten kanssa keskustelu ei noudata minkäänlaista logiikkaa.
Opin kuitenkin myös manipuloimaan ja valehtelemaan harvinaisen hyvin ikäisekseni. Ehdottomien vanhempien joustamattomat vaatimukset oli joko hyväksyttävä ja kierrettävä, ja tulin aika nopeasti vihamieliseksi selittämättömiä sääntöjä kohtaan. Toisaalta olen itsekin ajautunut hyväksikäytetyksi ja manipuloiduksi useissa ihmissuhteissa, koska lapsuudestani olen oppinut että kaikki muut ovat auktoriteetteja ja minun hyvinvointini on perustavanlaatuisesti toissijaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuli onnellinen, hyvin elämässä menestynyt ja kiltti aikuinen. Tuo kiltteys tarkoittaa sääntöjen noudattamista ja sopeutumista, toisaalta alistumista ja kyvyttömyyttä rikkoa rajoja tai pitää kiinni oikeuksistaan. Olen tyytyväinen näin, mutta olen onnellinen että lapseni eivät ole näin kilttejä vaan uskaltavat myös sanoa tarvittaessa vastaan ja kyseenalaistaa asioita.
Monia asioita lapsuudessani pidin ihan normaaleina, vasta myöhemmi aikuisena olen tajunnut kuinka tiukkaa meillä oli (siis toki tiesin että meillä oli tiukimmat rajat kaveripiirissäni). Ihan parin vuoden sisään olen täällä vauvapalstalla huomannut että esim. sitä pidetään outona jos 18-vuotiaalla on kotiintuloaikana klo 19, erikoistilanteissa klo 21. Suihkussa sai käydä kerran viikossa ja ruoka syötiin tai itkettiin ja syötiin.
No mää en tiedä kuin ankaruuden ja väkivallan ja pelon.
Ja voin kertoa että elämäni on pilalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika ahdistunut aikuinen. Paallepain vaikutan hyvinvoivalta, suhteellisen jarjestelmalliselta ja olen luonut monisakeista uraa. Ihmissuhteetkin on suht kunnossa yleisesti ottaen. Mutta olen karsinyt ahdistuksesta ja ajoittaisista masennuskausista suurimman osan elamaani.
Olin lapsena todella kiltti (siis halusin miellyttaa vanhempiani), mutta teinina sain tarpeekseni ja kapinoin todella kovasti. Olen aika itsepainen nykyaan, mutta olen myos huomannut, etta esim. tyoelamassa mietin usein pidetaanko minusta, en halua suututtaa tai loukata muita yms. Tunnen syyllisyytta monista asioista, vaikka en sita siina hetkessa valttamatta edes tiedosta. Tama syyllisyys ja vastuuntunto sitten ajaa kaytostani usein juuri tuohon toisten miellyttamiseen.
Luulisin, etta jos olisin saanut ilmaista omaa itseani helpommin (eika vain siis kovan kapinoinnin kautta) lapsena ja nuorena, osaisin myos olla kohteliaasti jamakka, enka huolehtisi (LIIKAA) siita mita muut minusta toissa ja sosiaalisissa tilanteissa ajattelevat. Olen tyostanyt tata terapiassa paljon, mutta en siltikaan koe olevani viela siella missa haluaisin olla taman asian suhteen.
Suhteeni vanhempiini vaihtelevat suhteellisen lampimista etaisen viileisiin.
33 jatkaa: Luin koko ketjun vasta nyt. Uskomatonta, miten samanlaisia kokemuksia ja miten nama ovat peilautuneet aikuisuuteen ja persoonaan. Juuri tuo rajojen vetaminen/vetamattomyys on se, jonka koen vaikeaksi ja ketjun perusteella muutkin... Joko ollaan vahan sellaisia kynnysmattoja tai sitten "topakoita", eli aaripaasta toiseen mennaan, mielestani.
Minusta olisi oikeasti terapeuttista kuulla muiden kokemuksia ja erityisesti sita, miten he ovat tyostaneet naita huomaamiaan ongelmia aikuisina. Itseani harmittaa paljon esim. se, etta vaikka olen kouluttaunut pitkalle ja taitoja ja alyakin kai olisi ihan riittavasti, siltikin jumitan toissa, jotka ovat ns. alempia (vaikka omalla alalla kuitenkin). Olen aika kunnianhimoinen ja haluaisin olla itsevarmempi niin, etta edistyisin paremmin urallanikin. Eparoin, koska en halua, etta minusta tulee kynnysmattopomo (joka kokee burn outin saannollisesti... en halua tyokyvyttomyyselakkeelle) tai ihan hirvea pomo, joka pompottelee ja kiusaa muita, koska ei osaa johtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä alkoi kun muutin pois kotoa lukion jälkeen ja sain viimein itse määrätä minkälainen elämä on minulle hyvä. Tosin vanhemmat pyrkivär senkin jälkeen puuttumaan kaikkeen, onneksi uskalsin putää kauempana. Kamppailin todella pitkään itsetunnon, arkuuden ja häpeän kanssa, mutta kun niistä viimein olen päässyt, koen eläväni täyttä hyvää elämää.
Lapsuus tuntuu jälkkikäteen aika onnettomalta ajalta. Ei ainakaan onnelliselta.
Isoveljeni alistui, minä en. Otin yhteen jatkuvasti vanhempieni kanssa.
Meillä oli aivan naurettava viikkoraha systeemi.
Kuului kamala kasa kotitöitä ja jos jotain ei oltu hoidettu kunnolla, siitä tuli vähennys. Ja näitä vähennyksiä tuli. Äiti herätti huutamalla herätys. Jos et herännyt ja joutui tulemaan huoneeseen, ovelta 0,50 mk, toinen krt toinen 0,50 mk. Jos saat viikkorahaa 5 mk, ei vähennykset riitä edes siihen ettet herännyt. Muistan kun isä keksi hänelle pitää sanomalehti silittää. Silitysrauta meni musteeseen ja sekin oli minun syy. Ja lisättiin velkoihin.
Jos löysin pulloja, meni rahat isälle, koska olin miinusviikkorahoista velkaa.
Syntymäpäivänä en ikinä saanut mitä halusin, koska äiti löysi äiti löysi aina paremman. Ja halvemman. Jos uskalsin näyttää naamalla lahja ei ollut mieluinen , se otettiin pois ja sitten en saanut mitään.
Onneksi mummoni, äidinäiti näki isäni kovuuden ja pääsin usein mummolaan . Siellä sai olla oma itse ja syödä lettuja.
Isä tietenkin oli kieltämässä tämänkin, onneksi luult mummoni keksi sanoa hän tarvitsee apua esim ikkunoiden pesussa, voi maksaa siitä . Ja syöhän minä siellä, tulee halvaksi hänelle.
Koulussa otin valinnaisena aineena jonkun talousjutun, jossa selvitettiin velkoja, korkoja. Antilan postimyynti ja osamaksujen osuudet korkoineen. Ilman niitä oppeta en olisi tiennyt mitään raha-asioista.
Kestovaipat fb.ssä oli tosi surullinen ketju äideistä, joiden mielestä ei tarvi maksaa viikkorahaa, kun lapsi ei tarvitse. Jopa 15 v pärjää ilman rahaa. Tai saa 10 e, jos saa täyden 10 kokeesta. 2 kouluikäistä, lukuvuodessa antoi yht 30 e. Sairasta.
Siinä rahankäytössä mennään metsään. Tietty jos lapsi on nyrkin ja hellan välissä , jää sinne maalle asumaan työttömänä lopunikänsä, mitä äitikin on, silloinhan ei rahaa tarvi, kyllä ne käpylehmät riittää.
masentunut ja pakko-oireinen, veli taas täysi alkoholisti. ja vanhemmat ihmettelevät pettyneinä, mikä meni pieleen.
Varmaan minulla oli silloisen ajan mukainen kuri ja kasvatus. Ymmärsin, että köyhillä ei ole varaa kaikkeen, mitä haluaa, vaan hyvä kun saa jonkinlaiset vaatteet päälleen ja joka päivä vaatimatonta ruokaa, joka kyllä kelpasi. Vaikea on kuvitella, että olisi äksyillyt jostain ruuasta, että en syö. Kouluun piti mennä joka päivä ja kirjoja haettiin kirjastosta viihteeksi, myöskin rakkautta oli ja yleensä turvallinen ja välittävä olo. Jotain kapinoin murrosiässä, mutta annettiin ymmärtää, että sellainen esimerkiksi äitiä vähättelevä kielenkäyttö ei kertakaikkiaan sovi. Ihan normaali ihminen minusta tuli, opiskelin ammatin ja sain alalta töitä. Tunnen olevani henkisesti tasapainoinen.
Puolisollani oli tiekempi kuri ja ilmeisesti kurittomat lapset saivat joskus piiskaakin ja töitä maatalossa joutuivat jo pienestä pitäen tekemään. Ihana ihminen hänestäkin kuoriutui ja molemmat nautimme rauhallisesta elämästä kodissa.
itse elän elämääni kuten haluan. Esim. syön tässä dataillessa ja syön vaikka yöllä enkä koskaan ruokapöydän ääressä. Katson telkkarista mitä haluan (uskomatonta miten siitäkin voi yhä nauttia kun se oli lapsuudessa tarkkaan määriteltyä hupia, sisällön ja ajan puolesta), luen mitä haluan, äänestän mitä haluan, erosin kirkosta, pukeudun miten haluan jne.
se mikä oli kasvatuksessa hyvää oli moraalin ja oikeudenmukaisuuden, rehellisyyden ja kohteliaisuuden yms arvojen oppiminen. ja vielä sillä tavalla, että he oikeasti elivät itse kuten opettivat.
mutta ruoka-aikoja en noudata itse eli vähemmän tärkeissä asioissa olen ihan "hunningolla" ;)
muuten olen hyvin menestynyt jne elämässäni
Minusta tuli vastuuntuntoinen, johdonmukainen, luotettava. Mitään nipotusta kasvatuksessani ei ollut mutta pienestä lähtien minulle annettu vastivia tehtäviä. Joskus itketti mutta olen sen ansiosta miten kasvatettu hyvin päättäväinen, itsenäinen ja teen asiat niin hyvin kuin voin.
Omani kasvatan hiukan rennommin ja kuuntelevammin.