Hei sinä, jonka omassa lapsuudessa oli tiukka kuri - millainen sinusta tuli?

Itse olin ainoa lapsi ja kova kuri, tarvittaessa sain jopa selkääni. Isä opetti, että pyhäisin ei mennä ennen klo 12 soittelemaan kavereiden ovikelloja tai soiteta puhelimella, jos ei ole tärkeää asiaa. Saman olen opettanut omilleni lapsilleni.. Itse oli joskus kovan kurin takia miellyttämisen haluinen, ja itsetunto oli romuna pitkälle aikuisuuteen. Kohta olen viiskymppinen, niin sanotaanko vajaat kymmenen vuotta itsetunto on nyt rautaa, olen tavallaan kääntänyt asian päinvastoin. Uskallan, ja sanon sen myös ääneen! Joihinkin ystäviin on sillat palaneet tämän takia. Lapset ovat nuoria aikuisia, olin kotiäitinä muutamia vuosia lasten kanssa. Heille kasvatus ollut rakkauden täyttämää, hellyyttä paljon, mutta toisaalta jämäkkää. Hyvin käyttäytyviä kaikki ja ainakin tähän asti elämässään menestyneitä. Ymmärtävät oikean ja väärän. Kahdella avopuoliso, yksi asuu yksinään, mutta seurustelee. Täyspäisiltä vaikuttavat, normaaleita yhteiskunnan kansalaisia.

Ahdistunut, pelokas ja masentunut. En poistu kotoani muualle kuin töihin ja kauppaan, koska pelkään että teen jotain väärin. Töissä noudatan jokaista ohjetta kirjaimellisesti, vaikka tietäisin että jossain tilanteessa ei pitäisi, koska jos tulkitsinkin väärin, on ainakin todiste siitä että yritin olla hyvä ihminen. Kavereita ei ole, koska kukaan ei noudata täsmällisiä sääntöjä ihmissuhteissa mutta minä kuvittelen niin ja yritän tulkita säännöt heidän käyttäytymisestään. Pelkään kokoajan potkuja, häätöä asunnosta, sakkoja jos ylitän tyhjä tien... Kaikkien asioiden tekemiseen on yksi ainoa oikea tapa tehdä se ja tunnen suunnatonta häpeää jos epäonnistun siinä tai tunnen halua tehdä se eri tavalla, ja vältän tekemästä mitään mistä en ole varma miten se pitäisi tehdä. Syön edelleen vain makaronilaatikkoa ja nakkeja vaikka haluaisin opetella kokkaamaan, mutta mitä esim myyjäkin ajattelisi jos ostaisin vaikka kalaa ja currya yhtä aikaa vaikka ne eivät sovi yhteen?

Kasarmikapiaiset hakkasivat lapsiaan aivan sairaalla tavalla.

Jos vaikka lapsi myöhässä minuutin tms.

Karseita jälkiä ympäri kehoa nähtävillä  peruskoulun liikuntatunnilla, pukuhuoneessa.

"Työ, jolla on tarkoitus".

Hyviä valehtelijoita tulee osasta. Tunnistan itsekin tämän: äidillä oli tapana selata mitä kirjoja lainasin kirjastosta. Opin nopeasti selaamaan ne läpi, bongaamaan mm. seksiä sisältävät ja piilottamaan ne. Elämä sujui myös helpommin kun ei kertonut kaikkea asioita mitä mietti tai mistä oli eri mieltä. Aikuisena olen se kohteliaasti hymyilevä kiva ihminen, joka oikeasti ajattelee sinusta aivan eri asioita kuin mitä luulet :)

Vierailija kirjoitti:

Minä olen pärjännyt ihan Ok. Akateeminen pitkässä avioliitossa oleva monilapsisen perheen ihan tyytyväinen äiti. Ei elämä ole täydellistä, mutta ei kenelläkään ole.

En vaihtaisi lapsuuttani toiseen. Nyt juuri luokkakaverit järjestelevät luokkakokousta, ja kyllä Facebookin kautta näyttää siltä, että ne vapaan kasvatuksen hedelmät eivät niin hirveän onnellisilta vaikuta. On eroja, kovaa alkoholin käyttöä, jopa itsemurhia.

En ikinä haluaisi olla samanlainen ihminen kuin sinä. Ihminen, jonka mielestä itsemurha on "epäonnistuminen elämässä". Koska siltä sanasi kuulostavat.

Ankara kuri.

Ymmärrettiin jonain auktoriteetin miellyttämisenä.

Äiti kävi vieraissa miehissä vaikka oli avioliitossa, enimmäkseen pahoinpitely tapahtui kyläpaikoissa joissa sielläkin muistutettiin, olennaisinta on ettei ihmiset näe. 

Ulkona istui yksi perheenjäsen tuolissa ja luki Aamulehteä saman aikaisesti kun vedettiin pihassa hiuksista kuin nukkea.  Ymmärrettiin että asuminen riippui hyvästä käytöksestä sen takia piti harkita ettei kukaan näe.

Opittiin kumminkin tottelemaan ja että töitä on pakko tehdä, vääryyksiin puuttumisesta rangaistiin, ja ettei ole mitään vikaa kun vihaa puretaan lapsiin.

Muistan nuorena työharjoittelupaikassa jossa oltiin oikeudenmukaisia tosin, en uskaltanut kysyä, lopulta emäntä kysyi tuskastuneena: "mitä sinä haet?".

Ihmiset eivät saaneet millään tarpeekseen tuosta odottamisesta, mitenköhän käy, pettymys että selvisi..

Ankaralla kurilla voi olla hyväkin seuraus, tarkoitan että kun ei ruikuteta oppii selviytymään paremmin kuin se joka aina lähtee siitä, toisten on kohdeltava hyvin.  Kun on realisti, hyväksyy että ihminen on lähtökohtaisesti itsekäs, ei takerru tuohon ruikutukseen.  Nuorin veli oli semmoinen, kotona sadistinen ja silti uskoi hänen on säilytettävä joku fiksuus kodin ulkopuolella.  Ei hänenkään annettu missään asua rauhassa ei sen puoleen, näin ymmärsin että ihmiset pitivät häntä itse syypäänä, kun kaikki meni päälaelleen.  Odottaa reiluutta ..näin.

Kuria voi pitää monella eri tapaa. Pahinta on se, että kasvatetaan häpeällä. Sillä tekee tuhoa.

Ja niin kauan tiukka järjestys toimii, kun lapset ovat helppoja lapsia. Jos he mukisematta hyväksyvät säännöt, niin mikäs siinä on elellessä, kun kaikki menee niin kuin pitääkin. Mutta kun lapsi on vaikeampi luonne, kuinka tiukat toimet pitää olla, jotta tämä vaikeakin olisi ruodussa.

Minun sukulaiseni kasvatti kolmea tyttöään tiukasti. Oli tytöt aina ojennuksessa ja ruodussa. Kun kaksi vanhinta oli meillä töissä, niin heissä oli yksi silmiinpistävä piirre: heillä ei ollut mitään mielipiteitä mistään. Nuorille usein kaikki on "ihan sana", mutta näillä tytöillä se oli vahvempaa. Minusta tämä oli kurin seurausta.

Tiukkapipoinen opettaja tietysti! Hahahaa!

Tilanne joka tuntui kauhealta.  Olin n 22-vuotias, silloisen avomieheni saadessa raivarin pakenimme mummon luo.  Myöhemmin mies kyllä oppi hiukan hallitsemaan itseään silloin en vain tajunnut kuinka voi noin menettää malttinsa.

Miehen tytär ed avioliitosta ei tahtonut mennä heti nukkumaan vaan odotti että lukisin kirjaa hänelle.  Mummo käski jollet heti tule tänne et tule ollenkaan.  Tytär hymyili kun isukki oli opettanut kun on kerran lapsi hänen takiaan joustettava.

Mummo syöksyi raivoissaan makkarista miten on mahdollista ettei tähän aikaan saada kakaraa nukkumaan.  Sitten hän työnsi väkisin lapsen sänkyyn.

En ikinä olisi hyväksynyt tuota vaikka kuinka hyvin selitettiin he oikeassa.

Koen olevani huonompi kuin muut ihmiset. Tämä on johtanut ongelmiin parisuhteissa, minun pitäisi olla kiitollinen kun joku huolii minut. Omia mielipiteitä ei sallittu, pidän ne omana tietona raivokohtauksen pelossa. En ota vastuuta sanomisistani, koska olen oppinut, että sanomisiani ei kuunnella. En osaa ilmaista negatiivisia tunteita, kärsin pitkään kestohymy huulilleni kunnes raivostun pikkuasiasta.

Meillä oli naapureitten mielestä vapaa kasvatus, koska vanhempani eivät kurittaneet fyysisesti.

Vierailija kirjoitti:

En tarkoita tiukkuudella mitään mielivaltaista ja rakkaudetonta, vaan sitä, että lapsuudekodissa lapset oli ruodussa. Ei venkoiltu, ruokapöydässä oli tärkeää olla nätisti, kellonaikoja noudatettiin, kaikki tehtiin järjestyksessä ja organisoidusti...yms. Sellaista, josta jo lapsuudessa tajusitte, että teillä on tiukempaa kuin muilla.

Millainen sinusta tuli? Samanlainen vai aloitko kapinoimaan? Mitä hyvää ja huonoa näet vanhempien kasvatuksessa? Miten itse kasvatat/kasvattaisit omat lapsesi?

Erittäin hyvä kysymys.

Olin hyvinkasvatettu, helppo ja hiljainen lapsi.

Koulumenestys oli erinomainen.

Vanhemmat eivät antaneet periksi koskaan eikä missään. Rahaa ei saanut, töitä piti tehdä,

kavereita ei saanut tuoda kotiin, paitsi aikuiset. Piti olla hiljaa ja totella. Huoneeni oli aina siisti, läksyt luettu ja pää tyynyssä kello 21:00.

Vanhempani eivät koskaan olleet päuvääkään työttömänä, työttömiä halveksittiin ja haukuttiin.

Meillä paiskittiin töitä ja maksettiin velkaa.

Minusta tuli ahdistunut aikuinen.

Pitkäaikaistyötön, yksinäinen ja hiljainen.

Oma lapseni saa joskus melutakin, saa nauraa ja tuoda kavereita meille leikkimään. Hänessä on elämäniloa ja energiaa, mikä minussa tapettiin.

Tärkeintä oli olla helppo ja tottelevainen, ahkera ja kiltti lapsi.

Sillä ei pitkälle pötkinyt.

Vierailija kirjoitti:

Kyselen, koska itse muistan säälineeni niitä kavereita, joilla oli kotona tiukkaa. Minä itse olen keskivertotiukasta kurista. Ajattelin kuinka kauheaa olisi, jos asuisin tuossa perheessä.

Mitä te taas ajattelitte, kun pääsitte kylään vapaan lasvatuksen perheeseen?

Kaverin luona kylässä 1970- 80-luvulla oli outoa:

lapset saivat leikkiä sisällä. Äiti tarjosi ruokaa minullekin, oikeita herkkuja.

Kerroin kuukautisista ensin kaverin äidille ja sain häneltä ensimmäiset siteeni. Tiesin, että oma ankara äitini vastaa kaikkiin lasten kysymyksiin: -Tyhmä! Ei tietenkään!

tai: -Tyhmä! Tietenkin on.

tai: -Se johtuu siitä että sinä olet tyhmä. Ole hiljaa ja painu ulos siitä.

Joskus kaverin isä ja äitikin ottivat kaljaa kotisohvalla. Se oli outoa, he puhuivat mitä sattuu ja nauroivat liikaa.

En kuitenkaan pelännyt, koska he eivät juoneet itseään ihan sekaisin.

Hieno virkamies-isäni joi joskus liikaa, salaa tietenkin, ettei kukaan saa tietää. Hän kaatuli ja virtsasi lattialle. Siitä ei saanut koskaan puhua, kuten ei muistakaan "perheasioista", kuten lapsia lääppivästä ja sukumökillä lapsille itaeäänpaljastavsta sukulaissedästä. Sedän touhut olivat lapsen oma syy. Olisi ollut viisaampi. Lapsen piti olla hiljaa ja totella, eikä hänestä missään nimessä saanut olla mitään vaivaa aikuisille.

Aikuisena vapamman kasvatuksen saaneet ovat puheliaita, sosialisessa ammatissa.

Itse olen psyykkisistä syistä eläkkeellä, ollut jo nuoresta asti,

vaikka olin niin "hyvinkasvatettu" ja helppo lapsija luokan paras oppilas, että minusta suunniteltiin suuria.

Koulut jäi nesken sairastumisen takia, nyt minua hävetään,

tein pahan virheen.

Vierailija kirjoitti:

Ankaralla kurilla voi olla hyväkin seuraus, tarkoitan että kun ei ruikuteta oppii selviytymään paremmin kuin se joka aina lähtee siitä, toisten on kohdeltava hyvin.  Kun on realisti, hyväksyy että ihminen on lähtökohtaisesti itsekäs, ei takerru tuohon ruikutukseen.  Nuorin veli oli semmoinen, kotona sadistinen ja silti uskoi hänen on säilytettävä joku fiksuus kodin ulkopuolella.  Ei hänenkään annettu missään asua rauhassa ei sen puoleen, näin ymmärsin että ihmiset pitivät häntä itse syypäänä, kun kaikki meni päälaelleen.  Odottaa reiluutta ..näin.

Täh? Yleensä ankara kuri tekee ihmisistä alistuvaisempia, jotka sietävät suurtakin vääryyttä muilta ihmisiltä, koska ovat oppineet kotona siihen.

Minulla myös lapsuudessa ankara kuri, jolla on ollut sekä hyviä että huonoja seuraamuksia. Olen mielestäni erittäin vastuuntuntoinen, järjestelmällinen ja itsenäinen, mitä arvostetaan työelämässä. Myös koulussa pärjäsin aina hyvin. Toisaalta taas sosiaalisissa tilanteissa olen syrjäänvetäytyvä ja arka sekä miellyttämishaluinen. Teini-iässä rilluttelin sen minkä säännöiltä pystyin, mutta näin jälkikäteen ajatellen olisin ollut onnellisempi hieman rennommalla kurilla ja silti pärjännyt elmässä. Jotkut lapsuuden säännlt ärsyttävät edelleen näin aikuisena ja elän päinvastoin kuin silloin, en todellakaan petaa sänkyä joka päivä tai siivoa joka perjantai. Toisaalra olen kiitollinen, että olen oppinut esim. järkevän rahankäytön ja muiden huomioimisen kotoani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ankaralla kurilla voi olla hyväkin seuraus, tarkoitan että kun ei ruikuteta oppii selviytymään paremmin kuin se joka aina lähtee siitä, toisten on kohdeltava hyvin.  Kun on realisti, hyväksyy että ihminen on lähtökohtaisesti itsekäs, ei takerru tuohon ruikutukseen.  Nuorin veli oli semmoinen, kotona sadistinen ja silti uskoi hänen on säilytettävä joku fiksuus kodin ulkopuolella.  Ei hänenkään annettu missään asua rauhassa ei sen puoleen, näin ymmärsin että ihmiset pitivät häntä itse syypäänä, kun kaikki meni päälaelleen.  Odottaa reiluutta ..näin.

Täh? Yleensä ankara kuri tekee ihmisistä alistuvaisempia, jotka sietävät suurtakin vääryyttä muilta ihmisiltä, koska ovat oppineet kotona siihen.

En tarkoittanut että se oli itsessään hyvä asia, kunhan ajattelin, oli siinäkin jotain outoa kun monet vielä aikuisinakin hakivat vahvistusta perheeltään, vaikka itse möhlivät asiansa.

Paljon on alistuttu mutta kuitenkin olen päässyt pahasta.  Tietenkin väkivaltainen ihminen on aina syypää, ja vastaa itse jonain päivänä.

Vierailija kirjoitti:

Kuria voi pitää monella eri tapaa. Pahinta on se, että kasvatetaan häpeällä. Sillä tekee tuhoa.

Ja niin kauan tiukka järjestys toimii, kun lapset ovat helppoja lapsia. Jos he mukisematta hyväksyvät säännöt, niin mikäs siinä on elellessä, kun kaikki menee niin kuin pitääkin. Mutta kun lapsi on vaikeampi luonne, kuinka tiukat toimet pitää olla, jotta tämä vaikeakin olisi ruodussa.

Minun sukulaiseni kasvatti kolmea tyttöään tiukasti. Oli tytöt aina ojennuksessa ja ruodussa. Kun kaksi vanhinta oli meillä töissä, niin heissä oli yksi silmiinpistävä piirre: heillä ei ollut mitään mielipiteitä mistään. Nuorille usein kaikki on "ihan sana", mutta näillä tytöillä se oli vahvempaa. Minusta tämä oli kurin seurausta.

Saattoi ollakin. Jos kotona ei yhtään välitetä lapsen mielipiteistä, vaan käsketään, että näin tämä on tehtävä.

Sama juttu kysymisestä. Äidillä oli tapana sanoa, että tyhmään kysymykseen saa tyhmän vastauksen. Mutta mistä tietää, onko oma kysymys tyhmä vai ei?

Vierailija kirjoitti:

Hyvin miellyttämisenhaluinen, en osaa sanoa omaa mielipidettä. Ekan kerran muistan lapsena, kun kenkäkaupassa myyjä kysyi, tuntuvatko kengät sopivilta enkä uskaltanut sanoa niiden puristavan, kun pelkäsin myyjän suuttuvan. Ekan lapsen jälkeen neuvolassa terveydenhoitaja kysyi minulta, miten minä voin ja minä mietin, mikä tuohon on oikea vastaus. Meillä ei todellakaan ollut mitään uhmaikää tai teinikapinaa.

Kaikenkaikkiaan minusta tuli alisuoriutuja, joka ei osaa pitää puoliaan. Olen se, joka jää töissä pidentämään päivää toisen puolesta, etten vaan pahoita toisen mieltä.

Kesti pitkään tajuta, että maailma ei suistu raiteiltaan vaikka lauantaina nukkuu pitkään, tekee ensin jotain kivaa ja siivoaa nopeasti vasta sitten. Ja naapuri ei ihan oikeasti ajattele minusta mitään, vaikka olen pyjama päällä monta tuntia heräämisen jälkeen.

Aivan kuin itse olisin tämän kirjoittanut. Olen aina ollut perusluonteeltani kiltti ja hiljainen, pohdiskeleva ja rauhallinen, mutta kotona oli tähän nähden aivan kohtuuttoman ankara kuri. Minusta tuli pelokas, arka, jatkuvasti muiden reaktioita tarkkaileva ja huonoitsetuntoinen, vaikean masennuksen läpikäynyt aikuinen ihminen. Itsensä ilmaisu ja omien mielipiteiden sanominen on yhä tänä päivänäkin vaikeaa, koska lapsena sain vain näkyä, en kuulua, eikä minulla saanut olla omaa persoonaa. Joka kerta, kun lapsena ilmaisin omaa persoonaani tai omia mielipiteitäni, minua rangaistiin, vaikka en olisi tehnyt mitään väärää. Pelkkä kohtelias kysymys "voitaisiinko tehdä tällä kertaa tämä asia eri tavalla", tulkittiin kapinaksi ja siitä sai arestia, tukkapöllyä tai luunappeja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ankaralla kurilla voi olla hyväkin seuraus, tarkoitan että kun ei ruikuteta oppii selviytymään paremmin kuin se joka aina lähtee siitä, toisten on kohdeltava hyvin.  Kun on realisti, hyväksyy että ihminen on lähtökohtaisesti itsekäs, ei takerru tuohon ruikutukseen.  Nuorin veli oli semmoinen, kotona sadistinen ja silti uskoi hänen on säilytettävä joku fiksuus kodin ulkopuolella.  Ei hänenkään annettu missään asua rauhassa ei sen puoleen, näin ymmärsin että ihmiset pitivät häntä itse syypäänä, kun kaikki meni päälaelleen.  Odottaa reiluutta ..näin.

Täh? Yleensä ankara kuri tekee ihmisistä alistuvaisempia, jotka sietävät suurtakin vääryyttä muilta ihmisiltä, koska ovat oppineet kotona siihen.

Tätä nämä jännämiehillä on aina naisia -ulisijat eivät tule koskaan ajatelleeksi. Kun omat vanhemmat, varsinkin isä, kasvattaa täällä määrään minä -tyylillä, ei siinä opi pitämään puoliaan tai ajattelemaan itse.

Itse tajusin vasta keski-ikäisenä, miten hyvä tuuri minulla oli löytää hyvä mies. Huonolla tuurilla olisin alle parikymppisenä törmännyt rikolliseen mieheen, joka olisi käskenyt minut kätkemään varastettua tavaraa tai salakuljettamaan huumeita. Tuskin olisin pystynyt sanomaan vastaan. Tuntuu, että tuollaiset luonnevikaiset oikein haistavat, missä on sellainen nainen, jota voi käyttää hyväksi. Sitten nämä ulisijat syyttävät naista, että mitäs läksit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ankaralla kurilla voi olla hyväkin seuraus, tarkoitan että kun ei ruikuteta oppii selviytymään paremmin kuin se joka aina lähtee siitä, toisten on kohdeltava hyvin.  Kun on realisti, hyväksyy että ihminen on lähtökohtaisesti itsekäs, ei takerru tuohon ruikutukseen.  Nuorin veli oli semmoinen, kotona sadistinen ja silti uskoi hänen on säilytettävä joku fiksuus kodin ulkopuolella.  Ei hänenkään annettu missään asua rauhassa ei sen puoleen, näin ymmärsin että ihmiset pitivät häntä itse syypäänä, kun kaikki meni päälaelleen.  Odottaa reiluutta ..näin.

Täh? Yleensä ankara kuri tekee ihmisistä alistuvaisempia, jotka sietävät suurtakin vääryyttä muilta ihmisiltä, koska ovat oppineet kotona siihen.

Tätä nämä jännämiehillä on aina naisia -ulisijat eivät tule koskaan ajatelleeksi. Kun omat vanhemmat, varsinkin isä, kasvattaa täällä määrään minä -tyylillä, ei siinä opi pitämään puoliaan tai ajattelemaan itse.

Itse tajusin vasta keski-ikäisenä, miten hyvä tuuri minulla oli löytää hyvä mies. Huonolla tuurilla olisin alle parikymppisenä törmännyt rikolliseen mieheen, joka olisi käskenyt minut kätkemään varastettua tavaraa tai salakuljettamaan huumeita. Tuskin olisin pystynyt sanomaan vastaan. Tuntuu, että tuollaiset luonnevikaiset oikein haistavat, missä on sellainen nainen, jota voi käyttää hyväksi. Sitten nämä ulisijat syyttävät naista, että mitäs läksit.

Juuri näin. Minun isäni oli dominoiva. Meillä ei lapset määrännyt. Ja menin naimisiin dominoivan miehen kanssa. Vasta eron jälkeen näin yhtäläisyyden oman isäni ja aviomiehen välillä.