Mitä sille voi tehdä, kun masentaa, ja syynä se, että vanhemmat ei arvostaneet?

Tai no okei, mieheeni olin hetken rakastunut, sitten hänkään ei arvosta mua sen vertaa, että haluaisi odpttaa, että mä olen valmis etenemään seksiasioissa. Rakkaus hävisi sen sileän tien.

ap

Vierailija kirjoitti:

Et tule koskaan löytämään arvostusta niin kauan kuin pidät itseäsi uhrina. "Äitini vika".

Luulenpa, että päin vastoin. Ja vähän vaikea pitää sitä omana vikana, ettei äiti arvostanut, ja haavoja, jotka siitä syntyivät. Niin kauan kuin kuvittelen, että se on minun syyni, niin tarvon todellakin suossa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ni, kukaan ei edes ymmärrä, mistä mä puhun, saati että osais neuvoa, vaikka että miten auttaa itseä, kun ei haluakaan lastensa arvostavan itseään? Ja siis mun se sitten pitäisi vaan mystisesti tietää.

Johan minä kerroin sinulle viestissä 3. Miksi et usko?

Ei ole mitään muuta mystiikkaa. Voit tietty etsiä terapeutin, mutta tuo - eli alat ajattelemaan eri tavalla - tulee olemaan lopputulos, miten pääset yli.

3

Sä et tajua kanssa yhtään mitään. Taidat olla sellainen lapsiaan arvostamattomien vanhempien kätyri, vai hankitko lapsia ensinkään.

ap

Sinulla on kuitenkin hyvä mies, joka kasvattaa lapset. Ja sinulla on myös se yksiö, jonne voit paeta ja terapeutti, josta pidät.

Siis jos mäkin oisin lapseton, niin oisin varmaan sen viestin 3 neuvojen tasolla.

ap

Vierailija kirjoitti:

Sinulla on kuitenkin hyvä mies, joka kasvattaa lapset. Ja sinulla on myös se yksiö, jonne voit paeta ja terapeutti, josta pidät.

Juu no niin onkin. Kukaan ei vain tule ikinä arvostamaan minua äitinä, vaikka äiti olenkin. Jos olet äiti itse ja tajuat tuon, voit miettiä, miten se sattuu.

ap

Älä jää maahan makaamaan.

Minunkin piti arvostaa minun äitiäni, vaikka olen vasta nyt alkanut tajuta, ettei hän arvostanut minua. En siis arvostanut, mutta siksipä minusta saiskin sanoa kaikenlaista pahaa. Itsetunnon sillä murskata. Ja vaikka aloin aikuisena opetella arvostamaan äitiä (koska kuvittelin hänen pahan suhtautumisensa johtuvan minusta), niin äiti silti vain arvosteli ja lannisti minua, sanoen, että tekee kaiken minun parhaakseni, että minua ei kelpuuta kukaan, ellen usko ja tottele. Se rikkoi minut, siihen tilaan, jossa olen nyt.

ap

Vaikka opettelin arvostamaan äitiä, niin kun hän sitten silti murskasi minua ja arvosteli, palasin vihaamaan häntä. Mutta voimattomana, koska hänen arvostelunsa sai uskomaan itseni kelvottomaksi. Tai olin uskonut sen jo, mutta se särkyi siitä vielä pahemmin. Kuvittelin, että jos saisin hyvät välit äitiin, paranisin ja saisin apua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vaikka opettelin arvostamaan äitiä, niin kun hän sitten silti murskasi minua ja arvosteli, palasin vihaamaan häntä. Mutta voimattomana, koska hänen arvostelunsa sai uskomaan itseni kelvottomaksi. Tai olin uskonut sen jo, mutta se särkyi siitä vielä pahemmin. Kuvittelin, että jos saisin hyvät välit äitiin, paranisin ja saisin apua.

ap

Koska olin siis masentunut.

ap

Äidilleni ei siis mikään riittänyt, en tajua, miksei hän tappanut itseään niin kamalan tyttären äitinä. Eikä katkaissut välejä! Aina kuitenkin hetken jaksoi olla empaattinen, niin että toivo heräsi, että hän piittaisi minusta, sitten taas alkoi haukkua ja arvostella.

ap

Ei vanhemmat välttämättä tajua tai näe lapsiaan ja päinvastoin. Jos sinun vanhempasi eivät sinua arvostaneet, sehän on vain heidän näkemyksensä (tämä auttoi aikanaan minua). Kulunut fraasi: kun arvostat itseäsi, saat sitä muilta. Kuulostaa siltä, että sinulla on huono itsetunto ja keskityt epäonnistumisiisi, kun kysyt, että miksi et ole saanut haluamaasi työtä tai miestä. Nämä ovat tavallisia elämän vastoinkäymisiä, jotka kohtaavat meitä jokaista. Vaikuttaa siltä että olet nuori ihminen, koska pohdit vielä noin paljon suhdetta vanhempiisi.

Miten sitten saada itsetuntoa parannettua? Se tulee rakentaen, omista onnistumisista. Eikä nyt lähdetä heti siitä, että pitäisi saada se unelmien työ-tai opiskelupaikka. Se voi olla vaikka sellainen, että onnistuit ratkaisemaan jonkun arjen ongelman lapsesi kanssa. Tai hoitamaan jonkun asian hyvin. Pienin askelin.

Tsemppiä.

Avain tähän on se että alat tietoisesti muuttaa ajatteluasi, joko ohjatusti terapiassa tai itse. Muuten muutosta ei koskaan tule tapahtumaan, valitettavasti.

Vika voi todella olla äitisi, kun hän on sinuun "istuttanut" vääriä ajatusmalleja. Mutta kukaan ulkopuolinen ei voi näitä malleja sinun puolestasi käydä päässäsi kääntämässä "oikeinpäin". Se sinun pitää tehdä itse, ja tiedän mistä puhun koska olen terapiassa juuri samaa ongelmaa parasta aikaa käsittelemässä.

Yksi asia jonka ymmärtäminen avasi ihan uusia näkökulmia oli että uhriutuminen pitää osata lopettaa. Kyllä, huonoja asioita on tapahtunut, mutta niistä pääsee yli jos jättää ne menneisyyteen ja jatkaa eteenpäin. Uhriutuminen aiheuttaa vain sen että märehtii menneisyyttä jatkuvasti, ja napsahtelee kuminauhan lailla takaisin niihin huonoihin tunteisiin joita silloin koki.

Se että en kohtele tai ajattele itseäni uhrina ei vähennä arvoani mitenkään, ei myöskään sinun. Meidän pitää oppia arvostamaan itseämme ilman ulkopuolisten vakuutteluja, ja se tapahtuu oppimalla ja kertaamalla, kunnes muiden sanomisilla ei ole enää mitään merkitystä.

Myötätunnon kerjäämiseen jää myös kiinni helposti jos uhriutuminen jatkuu liian pitkään - koetaan että saadaan enemmän huomiota ja arvostusta kun muut voivottelee ja säälii. Me pärjätään kyllä ilmankin sitä, usko pois :)

Mikään mikä sanon nyt ei välttämättä hetkauta sinua paljonkaan, mutta usko pois, olen ollut sinun tilanteessasi, ja vaikka en ole vielä täysin "parantunut", niin parempaa on edessä koko ajan. Pitää vain tunnistaa haitalliset ajatusmallit ja -ketjut, ja pistää niille stoppi. Jos ajattelet ettet ole minkään arvoinen, käännät sen väkisin positiiviseksi "kylläpäs olen, ja olen aina ollut". Ja jatkat päivääsi, et jää miettimään asiaa enempää. Ajattele sitä aivojen uudelleenohjelmointina, ne ovat kuin tietokone. Hetken aikaa menee, mutta lopulta aivot alkavat itse kääntää asiat positiivisiksi, eikä negatiivisiin ajatuksiin jää enää kiinni.

Ulkoistat kaikki ongelmasi ja vastuuttomuutesi äidin niskoille. Jatkat uhrin sädekehän kiillottamista etkä ota mitään vastuuta elämästäsi. Kasva aikuiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhemmat välttämättä tajua tai näe lapsiaan ja päinvastoin. Jos sinun vanhempasi eivät sinua arvostaneet, sehän on vain heidän näkemyksensä (tämä auttoi aikanaan minua). Kulunut fraasi: kun arvostat itseäsi, saat sitä muilta. Kuulostaa siltä, että sinulla on huono itsetunto ja keskityt epäonnistumisiisi, kun kysyt, että miksi et ole saanut haluamaasi työtä tai miestä. Nämä ovat tavallisia elämän vastoinkäymisiä, jotka kohtaavat meitä jokaista. Vaikuttaa siltä että olet nuori ihminen, koska pohdit vielä noin paljon suhdetta vanhempiisi.

Miten sitten saada itsetuntoa parannettua? Se tulee rakentaen, omista onnistumisista. Eikä nyt lähdetä heti siitä, että pitäisi saada se unelmien työ-tai opiskelupaikka. Se voi olla vaikka sellainen, että onnistuit ratkaisemaan jonkun arjen ongelman lapsesi kanssa. Tai hoitamaan jonkun asian hyvin. Pienin askelin.

Tsemppiä.

Tääkin on niin tyhmä "omista onnistumisista". Tällainen kirjoittaja ei tajua, että mitään ei voi pitää onnistumisena, kun on kasvanut sellaisen äidin kanssa kuin minä. Aina olisit voinut tehdä paremmin! Mikä vitun onnistuminen se on, kun tietää, että ei pystynyt siihen, mikä ois se paras ratkaisu asiaan??

ap

Vierailija kirjoitti:

Avain tähän on se että alat tietoisesti muuttaa ajatteluasi, joko ohjatusti terapiassa tai itse. Muuten muutosta ei koskaan tule tapahtumaan, valitettavasti.

Vika voi todella olla äitisi, kun hän on sinuun "istuttanut" vääriä ajatusmalleja. Mutta kukaan ulkopuolinen ei voi näitä malleja sinun puolestasi käydä päässäsi kääntämässä "oikeinpäin". Se sinun pitää tehdä itse, ja tiedän mistä puhun koska olen terapiassa juuri samaa ongelmaa parasta aikaa käsittelemässä.

Yksi asia jonka ymmärtäminen avasi ihan uusia näkökulmia oli että uhriutuminen pitää osata lopettaa. Kyllä, huonoja asioita on tapahtunut, mutta niistä pääsee yli jos jättää ne menneisyyteen ja jatkaa eteenpäin. Uhriutuminen aiheuttaa vain sen että märehtii menneisyyttä jatkuvasti, ja napsahtelee kuminauhan lailla takaisin niihin huonoihin tunteisiin joita silloin koki.

Se että en kohtele tai ajattele itseäni uhrina ei vähennä arvoani mitenkään, ei myöskään sinun. Meidän pitää oppia arvostamaan itseämme ilman ulkopuolisten vakuutteluja, ja se tapahtuu oppimalla ja kertaamalla, kunnes muiden sanomisilla ei ole enää mitään merkitystä.

Myötätunnon kerjäämiseen jää myös kiinni helposti jos uhriutuminen jatkuu liian pitkään - koetaan että saadaan enemmän huomiota ja arvostusta kun muut voivottelee ja säälii. Me pärjätään kyllä ilmankin sitä, usko pois :)

Mikään mikä sanon nyt ei välttämättä hetkauta sinua paljonkaan, mutta usko pois, olen ollut sinun tilanteessasi, ja vaikka en ole vielä täysin "parantunut", niin parempaa on edessä koko ajan. Pitää vain tunnistaa haitalliset ajatusmallit ja -ketjut, ja pistää niille stoppi. Jos ajattelet ettet ole minkään arvoinen, käännät sen väkisin positiiviseksi "kylläpäs olen, ja olen aina ollut". Ja jatkat päivääsi, et jää miettimään asiaa enempää. Ajattele sitä aivojen uudelleenohjelmointina, ne ovat kuin tietokone. Hetken aikaa menee, mutta lopulta aivot alkavat itse kääntää asiat positiivisiksi, eikä negatiivisiin ajatuksiin jää enää kiinni.

Miksi uhrina oleminen vähentäisi arvoani tai lisäisi? En ymmärrä. Lisäksi en minä uhriutumisella mitään myötätuntoa saa, vaan haukkuja, mitta en minä siitä välitä, kuuleehan sen, miten paljon paremmin haukkujaa on kohdeltu, niin että hän kevyesti voi haukkua minua ja asettua sillä minun yläpuolelleni. Tiedän kuitenkin, ettei hän siellä oikeasti ole, sen kun kuvittelee vain olevansa.

ap

Olet herkkänahkainen narsisti. Jankkaat äidistäsi etkä ymmärrä että sinun pitäisi itse mennä hoitoon.

Vaikka kyllä mies koittaa auttaa noissa onnistumisissa, siis että kokisin onnistuneeni jossain, mutta kaikki meillä kotona vain huutaa mun epäonnistumistani. Sotku, piha, lasten marina, oma huono kunto kun henkisesti niin loppu, ettei jaksa siitäkään välittää.... Kaikki. Henkisesti niin loppu, ettei jaksa siivota, eikä välittää pihasta, aivan sama vaikka se on täyttä epäonnistumista, niin en tee sen eteen MITÄÄN. Minua on loukattu.

ap

Vierailija kirjoitti:

Olet herkkänahkainen narsisti. Jankkaat äidistäsi etkä ymmärrä että sinun pitäisi itse mennä hoitoon.

Olenhan mä terapiassa ja sanoin, että olen koko elämäni hakenut apua. Joillekin ei vain mitkään mun yritykset riitä. Kuten sulle. Tai kellekään. Vika onkin siis auttajissa, teissäkin voi olla vikaa, mieti!

ap

Olet jäänyt ikuiseksi lapseksi.VMP, sori.