Miniä ei käy kylässä kuin tosi harvoin
Miniä ei oikein koskaan tule ei poikani mukana käymään. Hän on viimeksi käynyt meillä n 4kk sitten ja vuodessa ei vieraile kuin ehkä 3-4 kertaa.Näkisin häntä mielelläni useamminkin, Hän jää pois, vaikka ei olisi muutakaan menoa, Tuntuu kuin hän ei ymmärtäisi, että sukulaisten kanssa on tapana olla tekemisissä, eikö hän tarvitse sukulaissuhteita ollenkaan... tuntuu surulliselta. Perheenjäsenten kanssakäyminen on kuitenkin kaikille ilon aihe ja rikastuttaa elämää, ja minusta lasteni puolisot kuuluvat perheeseen myös. En haluaisi painostaa, mutta en myöskään jättää häntä ulkopuoliseksi, Tuntuu että välttelee minua ja miestäni selvästi?
Kommentit (244)
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ajatusta, että puolison sukuun pitäisi erityisesti pitää yhteyttä. Miksi? Anoppi ei ole minun äitini, eikä minulla ole mitään muuta yhteistä hänen kanssaan kuin hänen poikansa, minun poikaystäväni.
Sitäpaitsi miehen suku on ihan kauhean riesa. Lievästi sanottuna inhoan anoppiani, ei siksi että hän olisi ilkeä, vaan siksi että hän on vastenmielinen tohottaja, jonka kanssa kemiat eivät kohtaa ollenkaan. Yksinkertainen ja äänekäs ihminen, joka käyttäytyy koko ajan irrationaalisesti, puhuu mitä sattuu, sekoilee, törmäilee, huohottaa, änkyttää, nilkuttaa, niiskuttaa, sössöttää, lyllertää, kitisee... On myös inhottava nähdä miehen taantuvan äidin pikku pojaksi, joka ei vaikuta koskaan ottaneen kunnollista irtiottoa mammasta. Hyi oksetus.
Jos itse saisin päättää, en näkisi miehen sukua koskaan enää. Tai saanhan minä päättää, mutta miehen vuoksi kestän kompromissin. Maksimissaan kerran vuodessa.
Hyi, tulin vihaiseksi kun ajattelinkin koko idioottianoppia >:( Ainoa ihminen maailmassa joka saa minussa aikaan tällaisen liiallisuuksiin menevän reaktion. En näe hänessä mitään hyvää. Jos olisi edes avoimesti ilkeä, niin voisin murskata hänet henkisesti, mutta koska on kuitenkin pohjimmiltaan hyväntahtoinen hölmö, niin en kehtaa.
Olisi voinut olla omaa tekstiäni, kovasti on yleismaailmallista tämä inho..
Itse käyn melko harvoin mieheni vanhemmilla. Asuvat muutaman sadan kilometrin päässä.
Ajattelen, että anoppi saa rauhassa olla poikansa ja lasten lapsensa kanssa, jos minä en ole mukana. Ja minulla ei ole siellä mitäön tekemistä. Lapset siis jo isoja yläkoululaisia..
On ihanaa välillä jäädä yksin kotiin, kun muu perhe menee mummolaan.
Eikä myöskään mieheni käy kovin usein minun vanhempieni luona.
Välit ovat ihan ok, mutta näin toimii meillä ihan hyvin.
En ymmärrä miksi tenttaavat jatkuvasti etten käy sielä ja sama oli silloinkin kun kävin sielä monta kertaa vuodessa. Ihmetyttää miksi sielä edes pitäisi käydä. Edes omia sukulaisia en ehdi nähdä jatkuvasti. Ahdistavaa istua ruokapöydässä ihmisten kanssa joittenkanssa ei ole mitään yhteistä ja olo on kuin olisi eri kulttuurissa.
Ihan on anoppi itse järjestänyt asiat niin ettei tee mieli mennä sen pärstää katteleen, kattokoot peiliin.
Vittumaisempaa ihmistä saa hakea. Surullista.
Mieheni täti on minulle tärkeä ihminen, häneen olen yhteydessä monta kertaa viikossa.
On niitäkin noppeja siis anoppeja jotka käy ihan kaveriksi, mulla on ollut onnea.
Minä pidän anopistani, mutta olen vähän kotihiiri joten harvoin lähden mukaan kun mies menee. Mukaan en mene varsinkaan jos mies ottaa lapsen mukaan, yksinolo on nimittäin sellaista harvinaista herkkua. Saa vaikka katsoa elokuvan alusta loppuun ja juoda kupin kahvia ihan rauhassa ilman että taapero on jotain vailla.
Appivanhempani ovat alusta asti tehneet selväksi, että heillä on kaksi poikaa ja pojilla on kummallakin kaksi lasta. Tällainen suku ja perhe heillä on. Se, että pojilla on vaimotkin on heille täysin merkityksetön asia. Koska ovat muutenkin mulkkuja en näe miksi minun pitäisi tavata heitä yhtään kertaa turhaan. Lastenhoidossa auttavat auliisti ja siitä olen heitä kiittänyt. Ja maininnut aina myös muille että ovat hyvin avuliaita isovanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Sukupolvesta toiseen jatkuu samanlaisena anoppi miniä suhteet.
Toivottavasti näin on. Välit on tietääkseni menneisyydessäkin olleet ystävällisiä tai edes asiallisia ja kohteliaita.
Itse haluan antaa mahdollisuuden enempään, mutta tyydyn tarvittaessa vähempään.
Lapseni rakastettu on rakas minullekin, enkä voisi kuvitellakaan kohtelevani häntä huonosti tai epäkunnioittavasti. Häntä on helppo rakastaa (tämä on itsestään selvää, koska hän on lapseni valinta), ja toivon, että meillä on aina niin läheiset välit kuin mahdollista.
Hän on osa perhettäni, ja hänellä on osaltaan lupa määritellä läheisyyden taso ja tapaamisten määrä.
Itse ihmettelen että anopilla on jännä tyyli piikitellä muita sarkastisesti ihan sama onko juhlat vai arkipäivä hän tekee sitä jollekkin. Välillä jo mietin että onko se heikkoälynen? eikä ymmärrä että kaikki ei tykkää.
Toiseksi ihmettelen että miksi ihmeessä se on ruvennut ykskaks mielistelemään minua jopa nöyristelee johtuisko siitä että olen aika kiivas kun suutun :D
edellinen
mua vituttaa kun anopin uusi mies aina jankuttaa miten en käy sielä!?. Nykyään en enää käy kylässä kun aikoinaan ei riittänyt edes monta kertaa vuodessa näkeminen niin lopetin kokonaan :)) me seurustellaan ei omisteta ees yhteistä asuntoa..
Oma anoppi on piilovittuillut niin paljon etten halua enää olla pahemmin tekemisissä. Hän kehtaa vielä ihmetellä miksen käy kylässä...? Itselleni on opetettu käytöstavat kotona ja esim ruokaillessa kysytään otatko anna lisää. Tämä tuputtaa että Anna ottaa lisää argh muutenkin jotenkin yksinkertaisen oloinen nainen. Pitää kaikkea koreiluna Ei minkäänlaisia käytöstapoja. alipukeutuukin hienoihin juhliin.
Ylipäätään ihmettelen miksi sielä pitäisi kokoajan ravata kylässä? silloin kun kävin heillä monta kertaa vuodessa niin olivat kokoajan olleet miehelleni että ei anna tullut?? hassua koska ei olla naimisissa eikä lapsia. Anoppi on pienestä kylästä koko sukuineenliekkö vaikuttaa? Eli minun pitäisi kutsua itseni heille kokoajan kylään huoh
Menen anoppilaan, jos kutsutaan, mutta en osaa mennä kutsumatta niin kuin mieheni tekee.
Minulla on tosi kivat appivanhemmat, mutta ainoa yhteinen asia on mun mies. En perusta omistakaan sukulaisista ja miehen lapsuudenperhe ei ole minulle sukua. Miehelle tämä on vaikea ymmärtää. En käy äitienpäivänä, eihän anoppi minun äitini ole. Mies käy lasten kanssa silloin kyllä heillä kylässä.
Minä en käy usein anoppilassa, sillä mieheni äiti kehuu estoitta jokaikinenkerta mieheni exää, ja kertoilee mitä kaikkea kivaa ovat yhdessä taas tehneet. Sanni sitä, Sanni tätä.
Pitäköön Sanninsa.
mutta miksi miniä välttelee meitä. Johtuuko siitä että olen aika asiakeskeinen itse. Muutnaiset ovat monesti minut tulkinneet väärin. Olen aika asiakeskeinen.
Tää vois olla minusta. Viimeks oon käyny....viime vuonna?
Anoppi ja appi on ihan mukavia mutta en näe tarvetta kyläillä. Mieskin käy hyvin harvakseltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata varata omaa sosiaalista elämäänsä miniän varaan, joka ei ole varsinaisesti sukua, vaan tullut sukuun pojan kautta. Yl. Ottaen on ahdistavaa olla jollekulle se ainoa sosiaalinen kontakti. Onko sinulla muut sosiaaliset suhteet kunnossa ap?
Tämä on jotenkin niin typerä perustelu ettei anoppi ole sukua. Eiväthän ystävätkään ole.
Ja aina on anoppi syyllinen, miniä on itse mitä fiksuin.
No monesta miniästä tulee anoppeja ja saavat maistaa omaa lääkettään.
Mä valitsen ystäväni itse. Anoppia mä en valitse. See the difference?
Olen tavannut anoppini ehkä neljä kertaa melkein kymmenen vuoden aikana, kerran näistä omissa häissä. Tämä johtuu ihan yksinkertaisesti siitä, ettei mieskään ole nähnyt äitiään tuon useammin. Puhuvat puhelimessa noin kerran kahdessa kuukaudessa tunnin pituisia puheluita. PIdän anoppia ihan mukavana ihmisenä, mutta en kyllä tunne tästä asiasta mitään ahdistusta.