Vierailu äitini luona päättyi näin :(

Turhapa tuota on enää itkeä, tehty mikä tehty. Parempi näin, kuin että äitisi olisi sinut kokonaan hyljännyt.

Höpöhöpö. Äitisi on narsisti. Kun ei voi enää kontrolloida sinua keksii pahimman olemassa olevan loukkauksen sinua kohtaan. Anna sen ämmän olla. Olet vahvempi!

Olisit vastannut sille äiteelle yhtä törkeesti ja loukkaavasti takasin tyyliin: "niinpä! Olisi kannattanut opetalla pitämään ne haarat kiinni. Pakkoko oli jalkojas levitellä!" Ihan oikeesti jos oot tota jo 40 vuotta kuunnellu, niin tee siitä loppu! Mitä sä sitä äitiäs tässä asiassa mielistelet? Luu kurkkuun niin loppuu tuollainen turha jauhaminen!

Vierailija kirjoitti:

Turhapa tuota on enää itkeä, tehty mikä tehty. Parempi näin, kuin että äitisi olisi sinut kokonaan hyljännyt.

Äänin 4-5 tällä hetkellä näyttäisi siltä, että lapset kannattaa hyljätä, jos tuntuu, ettei ollut oikein toivottu.

Ensimmäistä kertaa äitini noin suoraan asian sanoi. Mutta aina olen osannut laskea 1+1 ja tajunnut mitä syntymäni merkitsi.

Ai niin ja jatkoin vielä "mutta minkä minä sille voin"

Kamala äiti! Omani ajattelee samalla tavalla minusta mutta ei ole koskaan suoraan sanonut. Sitä jatkuvaa pilkkaa ja vähättelyä on pitänyt sitten kuunnella jo 50v. Näkee minussa ilmeisesti omat epäonnistumisensa, äitinä ja kasvattajana. Puhutaan sitten mistä tahansa, äidilläni tulee kiire heti pestä kätensä vastuusta. Mm kun kertoi että minua odottaessaan (ihan viimeisillään) lähti juoksemaan ja kaatui vatsalleen. Ei käynyt edes lääkärissä kun ei ollut kipuja/vuotoa. Totesin että siitäköhän minun kaikki terveysongelmat johtuu. Äiti heti kauhistui että hänenkö syy nekin sitten on. Minä olen pilannut hänen ja koko perheen elämän olemalla sairasteleva lapsi. Aikamoinen vastuu pienellä lapsella kannettavana. Joistakin naisista ei vain ole äidiksi, sinun äitisi on yksi näistä. Sinuna katkaisisin välit kokonaan tai harventaisin rutkasti yhteydenpitoa. Meillä se toimii enää niin että äiti soittaa ja kertoo omat kuulumisensa. Jos joskus sattuu erehdyksessä kysymään mitä minulle kuuluu, kerron että ei mitään ja vaihdan heti aihetta. Omalle lapselleni muistan aina sanoa kuinka tärkeä on, rakas ja ihana. Ja totta puhun kun sanon että hänen lapsuutensa oli elämäni parasta aikaa. 

Riitelittekö vai miten tuohon päädyttiin? Vihaisena tulee sanottua kaikenlaista.

Kun äitisi on noin kylmä, ei sinunkaan tarvitse miettiä hänen tunteitaan. Etäännytä itsesi hänestä ja jos häneltä sattuisi tulemaan syyllistystä voit muistuttaa tästä kommentista. Ja voit myös sanoa että olisit itsekin kaivannut rakastavaa äitiä ja sait huonommat kortit kuin hän, kun perhettään ei voi valita eikä itseään antaa adoptioon.

Opi hyväksymään se, että äitisi ei tunne äidinrakkautta ja rakasta itse itseäsi. Jos odotat häneltä jotain, joudut luultavasti pettymään. Äitisi hyväksyntä ja rakkaus tai niiden puute ei ole sinusta riippuvaista, vaan hänestä itsestään johtuvaa, ehkä oma lapsuutensa oli samanlainen. Olet hyvä ja rakastettava ja ansaitset elämääsi ihmisiä, jotka lisäävät onneasi, eivätkä vähennä sitä.

Vierailija kirjoitti:

Riitelittekö vai miten tuohon päädyttiin? Vihaisena tulee sanottua kaikenlaista.

No itse asiassa meillä on erimielisyyttä eräästä asiasta jossa äiti ei nyt saa tahtoaan läpi.

Monilapsisen perheen esikoisena, äitini on aina ollut vastaan ajatusta, että hankkii montaa lasta. Täytyy myöntää, että sanoessaan tämän vuoden puolella että ei ollut varma pitäisikö minua niin pakko oli tokaista koleasti että no kiva kun päätit sittenkin pitää.

Vähän nikotteli että ei nyt ihan noin tarkoittanut sanoa. Täytyy miettiä, mitä sitten tarkoitti... :/

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäistä kertaa äitini noin suoraan asian sanoi. Mutta aina olen osannut laskea 1+1 ja tajunnut mitä syntymäni merkitsi.

Ei tietenkään ole pakko vastata koska aihe on sinulle selvästi kipeä mutta mitä ovat nämä asiat joita olet laskenut yhteen? Olen vahinkolapsen yh ja toisinaan mietin että lapsi jossain vaiheessa osaa laskea kuinka nuori olin kun hän syntyi ja varmasti muistaa lapsuudestaan niitä aikoja kun meillä oli todella vaikeaa. En ikinä halua että lapseni luule etten häntä halunnut.

Sinun äitisi on jonkin asteinen hirviö. Lapsen syyllistäminen, tai tässä tapauksessa jo aikuiseksi asti ehtineet, omista päätöksistä on jotenkin käsittämätöntä.

Tahdikkuudesta ei tietoakaan. Huonoa ja epäkohteliasta käytöstä aikuiselta ihmiseltä.

Tsemppiä :)

Äitisi on iso lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Kamala äiti! Omani ajattelee samalla tavalla minusta mutta ei ole koskaan suoraan sanonut. Sitä jatkuvaa pilkkaa ja vähättelyä on pitänyt sitten kuunnella jo 50v. Näkee minussa ilmeisesti omat epäonnistumisensa, äitinä ja kasvattajana. Puhutaan sitten mistä tahansa, äidilläni tulee kiire heti pestä kätensä vastuusta. Mm kun kertoi että minua odottaessaan (ihan viimeisillään) lähti juoksemaan ja kaatui vatsalleen. Ei käynyt edes lääkärissä kun ei ollut kipuja/vuotoa. Totesin että siitäköhän minun kaikki terveysongelmat johtuu. Äiti heti kauhistui että hänenkö syy nekin sitten on. Minä olen pilannut hänen ja koko perheen elämän olemalla sairasteleva lapsi. Aikamoinen vastuu pienellä lapsella kannettavana. Joistakin naisista ei vain ole äidiksi, sinun äitisi on yksi näistä. Sinuna katkaisisin välit kokonaan tai harventaisin rutkasti yhteydenpitoa. Meillä se toimii enää niin että äiti soittaa ja kertoo omat kuulumisensa. Jos joskus sattuu erehdyksessä kysymään mitä minulle kuuluu, kerron että ei mitään ja vaihdan heti aihetta. Omalle lapselleni muistan aina sanoa kuinka tärkeä on, rakas ja ihana. Ja totta puhun kun sanon että hänen lapsuutensa oli elämäni parasta aikaa. 

Ei sinun kaikki terveysongelmasi siitä johdu että äitisi kaatui vatsalleen kun odotti sinua.

Taitaa olla niin että millainen äiti sellainen tytär.

Mut antoko se sulle kuitenkin hyvät eväät elämään. Olet korkeakoulutettu ja rahaa löytyy? Jos niin älä ulise.

Näin minullakin. Äitini sanoi jo varhain, minun lapsena ollessani etten ole toivottu.

Hän olisi halunnut abortin mutta koska se ei siihen aikaan ollut laillinen, ei uskaltanut.

Sain myös tuntea olevani ei-toivottu ja liikaa. Vanhempi sisareni ja veljeni olivat suosikkeja, varsinkin veli joka vielä aikuisenakin on äidin "kultalapsi" kuten hän sanoo.

Kasvoin jo varhain hyvin itsenäiseksi ja omatoimiseksi. En edes uskaltanut pyytää apua mihinkään, oli opittava selviämään yksin. Ja niin opinkin ja selvisinkin ja selviän edelleen. Isä oli kiltti mutta täysin tossun alla. Ei hänestä ollut apua.

Minusta kasvoi hyvin itsenäinen ja määrätietoinen aikuinen, joka ei luota kehenkään. Muutin jo hyvin nuorena kotoa ja aloitin oman elämän.

Omalla tavallaan hyvä, toisaalta hädän hetkellä tuntee se totaalisen yksinäisyytensä.

Äidin kanssa välit poikki jo vuosia. Emme tapaa, emme soittele, emme kaipaa. Minusta tuntuu ettei minulla ole äitiä koskaan ollutkaan.

Se ihminen ei minulle merkitse mitään, enkä minä merkitse hänelle mitään.

Mistään anteeksiannosta on turha puhua, mutta omalla tavallaan olen hänet armahtanut. En jaksa olla katkera enkä enää surra, vapautin hänet ajatuksistani ja annoin mennä jo ajat sitten. Katson eteenpäin, en taakseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kamala äiti! Omani ajattelee samalla tavalla minusta mutta ei ole koskaan suoraan sanonut. Sitä jatkuvaa pilkkaa ja vähättelyä on pitänyt sitten kuunnella jo 50v. Näkee minussa ilmeisesti omat epäonnistumisensa, äitinä ja kasvattajana. Puhutaan sitten mistä tahansa, äidilläni tulee kiire heti pestä kätensä vastuusta. Mm kun kertoi että minua odottaessaan (ihan viimeisillään) lähti juoksemaan ja kaatui vatsalleen. Ei käynyt edes lääkärissä kun ei ollut kipuja/vuotoa. Totesin että siitäköhän minun kaikki terveysongelmat johtuu. Äiti heti kauhistui että hänenkö syy nekin sitten on. Minä olen pilannut hänen ja koko perheen elämän olemalla sairasteleva lapsi. Aikamoinen vastuu pienellä lapsella kannettavana. Joistakin naisista ei vain ole äidiksi, sinun äitisi on yksi näistä. Sinuna katkaisisin välit kokonaan tai harventaisin rutkasti yhteydenpitoa. Meillä se toimii enää niin että äiti soittaa ja kertoo omat kuulumisensa. Jos joskus sattuu erehdyksessä kysymään mitä minulle kuuluu, kerron että ei mitään ja vaihdan heti aihetta. Omalle lapselleni muistan aina sanoa kuinka tärkeä on, rakas ja ihana. Ja totta puhun kun sanon että hänen lapsuutensa oli elämäni parasta aikaa. 

Ei sinun kaikki terveysongelmasi siitä johdu että äitisi kaatui vatsalleen kun odotti sinua.

Taitaa olla niin että millainen äiti sellainen tytär.

No ihan jokaista flunssaa ja muuta en tietenkään tarkoita mutta ne jotka on synnynnäisiä, vauvasta saakka olleet. Olen varmasti äitiäni kohtaan ihan samanlainen kuin hän minua kohtaan (niin metsä vastaa kuin...) mutta en kohtele omaa lastani samoin kuin oma äitini minua. Pahan kierre pitää katkaista ja minun lapseni oli erittäin toivottu ja lapsuusaika (sairasteluineenkin) elämäni parasta aikaa joten vertauksesi millainen äiti sellainen tytär menee kyllä ihan metsään. En koskaan voisi omaa lastani syyllistää hänen sairasteluistaan ja elämäni pilaamisesta koska niin ei ole käynyt. Paremminkin syyllistän itseäni hänen sairasteluistaan, vaikka kaikkeni tein ettei koskaan sairastuisi edes flunssaan.

Jos haluat olla yhtä ilkeä kuin äitisi, voit sanoa hänelle kuinka onneton olet ollut siitä että sinun piti syntyä juuri hänen tyttärekseen. Sanot että hän on pilannut sinun elämäsi ja että olisit halunnut jonkun muun (esim jonkun naisen jonka hänkin tuntee) olevan äitisi. Tai jos joku vanhempi nainen on ollut sinulle läheinen, sanot että olet aina pitänyt tätä naista äitinäsi.

Nämä ovat niin hirveitä ja julmia asioita että ne ovat lähes verrattavissa murhaan. Varsinkin vanhan ja/tai heikon ihmisen voi jopa tappaa näin julmilla sanoilla.

Parasta olisi jos pystyisitte jotenkin keskustelemaan asioista ja äitisi katuisi sanojaan. Voisitte listata hyviä asioita suhteessanne ja perheessänne ja todeta kuinka kuitenkin on ollut enemmän hyvää kuin pahaa.

Soitit siis äidillesi kertoaksesi miten huono äitisi on?

Eli pistit riidan alulle?

Kai sinä käsität jo että äitisi sanoi miten vaikeaa ja raskasta hänellä on ollut? Ei sinun takia, vaan koska sai lapsen.