Kiusaaminen voi johtua myös kiusatusta itsestään- mitä mieltä olette?

Suurin osa ei kuitenkaan kiusaa. Joitakin myötäilijöitä on, mutta ainakin omasta luokastani yli puolet oli sellaisia, jotka eivät osallistuneet kiusaamiseen mitenkään. Kiusaajaluonne etsii aina jonkun, jota voi kiusata, yleentääkseen itseään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva varmaan tulee tajuamaan tämän ajatukseni oikein, mutta olen sitä mieltä että jotkut ovat luonnostaan uhreja. Heillä ei ole tarvittavia sosiaalisia taitoja tai kykyjä itsensä puolustamiseen. Kiusatun ominaisuudet siis altistavat hänet kiusaamiselle. Tämä ei kuitenkaan ole heidän oma vikansa tai oikeuta kiusaamiseen, koska jokainen on millainen on, geeniensä ja kasvuympäristönsä tuotosta. Jos ympäristö tukisi kiusatun lapsen itsetunnon tervettä kehitystä ja sosiaalisia taitoja, niin hänestä voisi tulla rohkeampi ja pärjäävämpi sosiaalisissa tilanteissa, mutta kiusatuillahan tilanne on aivan päinvastainen.

Sitten taas toisaalta tämäkään asia ei ole niin mustavalkoinen. Tunnen yhden ihmisen joka on ollut koulukiusattu ja nyt aikuisenakin hänellä on vaikeuksia saada kavereita. Suurimpia syitä tähän on mm. hänen epärehellisyytensä, ajoittainen ilkeytensä sekä taipumus saarnata ihmisille päivänselviä asioita ja ylenkatsoa muita. Mikä on hänen vastuunsa tässä vaiheessa elämää? Voiko aikuiselta jo olettaa ymmärrystä siitä, kuinka tietynlainen käytös johtaa syrjintään?

Luonnostaa kiusattuja ei pitäisi olla, koska ei pitäisi olla myöskään luonnollisesti kiusaajia. Kiusaaja on sairas, väärinkasvatettu, väärin kehuttu ja nostettu jalustalle, jota ei pitäisi olla, koska kukaan ei ole ylivertainen toiseen nähden.

Nyt ei puhutakaan siitä minkälainen olisi ideaali maailma ja mitä pitäisi olla ja ei pitäisi olla, vaan oikeista ilmiöistä. 

Puhutaanpas, koska kiusattu ei ole syyllinen muuhun kuin elämiseen sellaisena kuin on. Miksi pitää kiusata?

elämä on. toiset vaan on luontaisia kiusaamisen kohteita. minkäs sille mahdat

Eli sä hyväksyt kiusaamisen.

Voihan joku kokea toisen kiusaavan, vaikka toinen ei kiusaisikaan häntä. Kyse on sitten siitä, että tämä "kiusattu" ei pidä tästä toisesta.

Totta kai voi johtua, eihän tämä ole edes mielipidekysymys. Silmälasit, ylipaino, hiljaisuus, koulumenestys, väärät vaatteet jne. Melkeinpä mikä tahansa kiusatuksi joutuneen ominaisuus voi laukaista kiusaamisen. Se ei tietysti mitenkään poista kiusaajan vastuuta ja syyllisyyttä.

Yhdessä harrastuksessa yksi henkilö alkoi ylijakaa asioitaan vetäjälle aluksi ja taisi myös sanoa, että oli kiusattu. Kieltämättä oli ärsyttävä. Mutta koska olen aikuinen, jatkoin omaa elämääni normaalisti, enkä häiriköinyt toista koskaan.

Vierailija kirjoitti:

On sääntö ettei saa kiusata. Se ei ole uhrin syy, koska miltei kaikista löytyy joku ärsyttävä piirre. Sen joka kiusaa pitää poistua, eikä lähestyä, piste. Ei vääriä kaverisuhteita tai kohtaamisia. Ulkopuolisten pitää siirtää asiallisesti ne kiusaajat pois uhrin läheisyydestä ja estää kohtaamiset pysyvästi, jos tilanne on paha.

Tämä pitää paikkansa. Tosin silloin se pois siirrettykin voi tuntea joutuneensa kiusatuksi. Poikani luokalla alakoulussa oli melko isokokoinen poika, joka oli hyvin äkkipikainen ja välillä jopa väkivaltainenkin. Tämän pojan kanssa aluksi kaikki yrittivät olla kavereita, mutta ajan myötä kukaan ei enää halunnut. Minäkin jouduin valitettavasti tekemään päätöksen, että kyseinen poika ei ollut enää tervetullut meille leikkimään. Poika jätettiin pois kaveriporukoista, mutta syy oli hänen oma käytöksensä muita kohtaan. Kenenkään ei tarvitse alkaa nyrkkeilysäkiksi sen vuoksi, että jollain toisella on ongelmia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva varmaan tulee tajuamaan tämän ajatukseni oikein, mutta olen sitä mieltä että jotkut ovat luonnostaan uhreja. Heillä ei ole tarvittavia sosiaalisia taitoja tai kykyjä itsensä puolustamiseen. Kiusatun ominaisuudet siis altistavat hänet kiusaamiselle. Tämä ei kuitenkaan ole heidän oma vikansa tai oikeuta kiusaamiseen, koska jokainen on millainen on, geeniensä ja kasvuympäristönsä tuotosta. Jos ympäristö tukisi kiusatun lapsen itsetunnon tervettä kehitystä ja sosiaalisia taitoja, niin hänestä voisi tulla rohkeampi ja pärjäävämpi sosiaalisissa tilanteissa, mutta kiusatuillahan tilanne on aivan päinvastainen.

Sitten taas toisaalta tämäkään asia ei ole niin mustavalkoinen. Tunnen yhden ihmisen joka on ollut koulukiusattu ja nyt aikuisenakin hänellä on vaikeuksia saada kavereita. Suurimpia syitä tähän on mm. hänen epärehellisyytensä, ajoittainen ilkeytensä sekä taipumus saarnata ihmisille päivänselviä asioita ja ylenkatsoa muita. Mikä on hänen vastuunsa tässä vaiheessa elämää? Voiko aikuiselta jo olettaa ymmärrystä siitä, kuinka tietynlainen käytös johtaa syrjintään?

Luonnostaa kiusattuja ei pitäisi olla, koska ei pitäisi olla myöskään luonnollisesti kiusaajia. Kiusaaja on sairas, väärinkasvatettu, väärin kehuttu ja nostettu jalustalle, jota ei pitäisi olla, koska kukaan ei ole ylivertainen toiseen nähden.

Nyt ei puhutakaan siitä minkälainen olisi ideaali maailma ja mitä pitäisi olla ja ei pitäisi olla, vaan oikeista ilmiöistä. 

Puhutaanpas, koska kiusattu ei ole syyllinen muuhun kuin elämiseen sellaisena kuin on. Miksi pitää kiusata?

Ei puhuta. En tullut keskustelemaan siitä, onko kiusaaminen oikein, vaan siitä että miksi jotkut ihmiset joutuvat kiusatuksi. 

Luepa tuo ap:n otsikko uudelleen ja tule keskustelemaan aiheesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva varmaan tulee tajuamaan tämän ajatukseni oikein, mutta olen sitä mieltä että jotkut ovat luonnostaan uhreja. Heillä ei ole tarvittavia sosiaalisia taitoja tai kykyjä itsensä puolustamiseen. Kiusatun ominaisuudet siis altistavat hänet kiusaamiselle. Tämä ei kuitenkaan ole heidän oma vikansa tai oikeuta kiusaamiseen, koska jokainen on millainen on, geeniensä ja kasvuympäristönsä tuotosta. Jos ympäristö tukisi kiusatun lapsen itsetunnon tervettä kehitystä ja sosiaalisia taitoja, niin hänestä voisi tulla rohkeampi ja pärjäävämpi sosiaalisissa tilanteissa, mutta kiusatuillahan tilanne on aivan päinvastainen.

Sitten taas toisaalta tämäkään asia ei ole niin mustavalkoinen. Tunnen yhden ihmisen joka on ollut koulukiusattu ja nyt aikuisenakin hänellä on vaikeuksia saada kavereita. Suurimpia syitä tähän on mm. hänen epärehellisyytensä, ajoittainen ilkeytensä sekä taipumus saarnata ihmisille päivänselviä asioita ja ylenkatsoa muita. Mikä on hänen vastuunsa tässä vaiheessa elämää? Voiko aikuiselta jo olettaa ymmärrystä siitä, kuinka tietynlainen käytös johtaa syrjintään?

Väärin. Kukaan ei ole luonnostaan uhri, koska kenestäkään ei saa tehdä uhria. Vastuu on uhrin ottajilla. Heillä on myös toinen vaihtoehto, sen asian hyväksyminen ja kunnioittaminen, että on myös herkempiä ihmisiä. Mikään ei saa ajaa syrjimään herkempiään. Heitä pitää kohdella hyvin.

Mene joskus kouluun ja katso ihan avoimin silmin, kyllä siellä valitettavasti niitä luontaisia uhreja löytyy. Tuo on sama kuin väittäisit ettei kiusaamista tapahdu ollenkaan.

Mä olen käynyt kyllä koulua ja minua on kiusattu, koska olin arka ja ujo. Joten älä sä tult sanomaan mulle, milloin kiusaaminen on sallittua ja että se on kiusatun vika.

minun sallimisella ei ole mitään merkitystä. se on geeneissä, että lapset kiusaavat poikkeavaa. en kommentoi sitä, kenen syytä se on vaan sanon, että kiusaaminen johtuu sinusta. syyllistä voit ihan itse pohtia, mutta ei se ole se kiusaaja. aikuisten työpaikkakiusaamista voidaan jo hillitä, koska osalla aikuisista on kehittyneemmät aivoin kuin lapsilla. ei sitä kiusaamista aikuisten keskenkään saada kokonaan pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva varmaan tulee tajuamaan tämän ajatukseni oikein, mutta olen sitä mieltä että jotkut ovat luonnostaan uhreja. Heillä ei ole tarvittavia sosiaalisia taitoja tai kykyjä itsensä puolustamiseen. Kiusatun ominaisuudet siis altistavat hänet kiusaamiselle. Tämä ei kuitenkaan ole heidän oma vikansa tai oikeuta kiusaamiseen, koska jokainen on millainen on, geeniensä ja kasvuympäristönsä tuotosta. Jos ympäristö tukisi kiusatun lapsen itsetunnon tervettä kehitystä ja sosiaalisia taitoja, niin hänestä voisi tulla rohkeampi ja pärjäävämpi sosiaalisissa tilanteissa, mutta kiusatuillahan tilanne on aivan päinvastainen.

Sitten taas toisaalta tämäkään asia ei ole niin mustavalkoinen. Tunnen yhden ihmisen joka on ollut koulukiusattu ja nyt aikuisenakin hänellä on vaikeuksia saada kavereita. Suurimpia syitä tähän on mm. hänen epärehellisyytensä, ajoittainen ilkeytensä sekä taipumus saarnata ihmisille päivänselviä asioita ja ylenkatsoa muita. Mikä on hänen vastuunsa tässä vaiheessa elämää? Voiko aikuiselta jo olettaa ymmärrystä siitä, kuinka tietynlainen käytös johtaa syrjintään?

Väärin. Kukaan ei ole luonnostaan uhri, koska kenestäkään ei saa tehdä uhria. Vastuu on uhrin ottajilla. Heillä on myös toinen vaihtoehto, sen asian hyväksyminen ja kunnioittaminen, että on myös herkempiä ihmisiä. Mikään ei saa ajaa syrjimään herkempiään. Heitä pitää kohdella hyvin.

Mene joskus kouluun ja katso ihan avoimin silmin, kyllä siellä valitettavasti niitä luontaisia uhreja löytyy. Tuo on sama kuin väittäisit ettei kiusaamista tapahdu ollenkaan.

Mieti miksi näitä " luontaisia uhreja löytyy". Siksi kun on näitä kiusaajia. Jos ei olisi kiusaajia niin ei olisi uhrejakaan. Kenenkään ei tarvitse kiusata ketään. Voi antaa ihmisen olla rauhassa. Hyvä ihminen ei sorru kiusaamaan ketään.

Vierailija kirjoitti:

Voihan joku kokea toisen kiusaavan, vaikka toinen ei kiusaisikaan häntä. Kyse on sitten siitä, että tämä "kiusattu" ei pidä tästä toisesta.

Ja yleensä se on se kiusaaja, joka päättää, ettei ketään ole kiusattu (muka).

minua kiusattiin näkövian vuoksi, joten syy kiusaamiseen oli minussa. ei ne kiusaajat ketä tahansa kiusanneet. toiset vaan on luonnollisia kiusaamisen kohteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva varmaan tulee tajuamaan tämän ajatukseni oikein, mutta olen sitä mieltä että jotkut ovat luonnostaan uhreja. Heillä ei ole tarvittavia sosiaalisia taitoja tai kykyjä itsensä puolustamiseen. Kiusatun ominaisuudet siis altistavat hänet kiusaamiselle. Tämä ei kuitenkaan ole heidän oma vikansa tai oikeuta kiusaamiseen, koska jokainen on millainen on, geeniensä ja kasvuympäristönsä tuotosta. Jos ympäristö tukisi kiusatun lapsen itsetunnon tervettä kehitystä ja sosiaalisia taitoja, niin hänestä voisi tulla rohkeampi ja pärjäävämpi sosiaalisissa tilanteissa, mutta kiusatuillahan tilanne on aivan päinvastainen.

Sitten taas toisaalta tämäkään asia ei ole niin mustavalkoinen. Tunnen yhden ihmisen joka on ollut koulukiusattu ja nyt aikuisenakin hänellä on vaikeuksia saada kavereita. Suurimpia syitä tähän on mm. hänen epärehellisyytensä, ajoittainen ilkeytensä sekä taipumus saarnata ihmisille päivänselviä asioita ja ylenkatsoa muita. Mikä on hänen vastuunsa tässä vaiheessa elämää? Voiko aikuiselta jo olettaa ymmärrystä siitä, kuinka tietynlainen käytös johtaa syrjintään?

Väärin. Kukaan ei ole luonnostaan uhri, koska kenestäkään ei saa tehdä uhria. Vastuu on uhrin ottajilla. Heillä on myös toinen vaihtoehto, sen asian hyväksyminen ja kunnioittaminen, että on myös herkempiä ihmisiä. Mikään ei saa ajaa syrjimään herkempiään. Heitä pitää kohdella hyvin.

Mene joskus kouluun ja katso ihan avoimin silmin, kyllä siellä valitettavasti niitä luontaisia uhreja löytyy. Tuo on sama kuin väittäisit ettei kiusaamista tapahdu ollenkaan.

Mieti miksi näitä " luontaisia uhreja löytyy". Siksi kun on näitä kiusaajia. Jos ei olisi kiusaajia niin ei olisi uhrejakaan. Kenenkään ei tarvitse kiusata ketään. Voi antaa ihmisen olla rauhassa. Hyvä ihminen ei sorru kiusaamaan ketään.

Koita jo tajuta ettei mulle ole mitenkään epäselvää että kiusaaminen on väärin. Mutta sille on syynsä miksi jotkut valikoituvat uhreiksi ja toiset eivät. Joitain on helppo kiusata

Ainoa looginen ja faktisestikin oikea vastaus otsikon kysymykseen on "kyllä".

On olemassa persoonia, jotka helposti ajautuvat riitoihin muiden kanssa ja on sattumaa tuleeko tällaisesta ihmisestä kiusaaja vai kiusattu, voinee olla myös molempia yhtä aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Ainoa looginen ja faktisestikin oikea vastaus otsikon kysymykseen on "kyllä".

Otsikon kysymys kuuluu "mitä mieltä olette?"

Millä tavalla "kyllä" on looginen vastaus em. kysymykseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan joku kokea toisen kiusaavan, vaikka toinen ei kiusaisikaan häntä. Kyse on sitten siitä, että tämä "kiusattu" ei pidä tästä toisesta.

Ja yleensä se on se kiusaaja, joka päättää, ettei ketään ole kiusattu (muka).

Mutta ei aina. Kiusaaminen voi olla myös subketiivinen kokemus. Olin 8 vuotta samalla luokalla ystäväni kanssa. Olimme lähes kaikki välitunnit yhdessä ja monta kertaa viikossa koulupäivän jälkeenkin. Muutama vuosi yo-kirjoitusten jälkeen hän kertoi, miten oli lukiossa kärsinyt koulukiusaamisesta. Olin ällistynyt, koska en ollut havainnut minkäänlaista kiusaamista. Sitten selvisi, että hän olisi halunnut kuulua luokan suosittujen tyttöjen joukkoon, mutta häntä ei pyydetty mukaan porukkaan. Olipa muuten "kiva" tajuta, että hän olisikin mieluummin viettänyt aikansa ihan muiden kuin mun kanssani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan joku kokea toisen kiusaavan, vaikka toinen ei kiusaisikaan häntä. Kyse on sitten siitä, että tämä "kiusattu" ei pidä tästä toisesta.

Ja yleensä se on se kiusaaja, joka päättää, ettei ketään ole kiusattu (muka).

Kiusaamis-tapauksiakin on monenlaisia.

Mainitsin Ap:n mukaisen.

Vierailija kirjoitti:

Entäs kiusaajan kiusaaminen? Omaa pikkusiskoani kiusattiin ala-asteen lopulla rankasti; todella törkeää haukkumista, julkista nolaamista, pilkkaamista koska änkytti... Muistanpa kerran kun koulussa tämä pääkiusaaja jakoi lehteä minkä kannessa oli pilapiirros siskostani ja lehden nimi oli "me vihataan *siskon nimi*". Lehteen kerättiin nimiä kuin adressiin ihmisiltä jotka olivat samaa mieltä ja kirjoitettiin haukkuja siskostani. Tämän syynä oli kaiketi se änkytys. Minä kiusasin tätä pääkiusaajaa ja kahta pahinta hännystelijää läpi yläasteen, koska olin niin vittuuntunut. Sisko sairastui pahaan anoreksiaan (nämä kiusaajat haukkuivat koko luokan edessä läskiksi toistuvasti) ja tosiaankin kamppaili mt-ongelmien kanssa koko teini-ikänsä. Nyt 20v on ihan ok. Mielestäni en tehnyt väärin, kun kiusasin ja valjastin muut vanhemmat oppilaat kiusaamaan näitä. Kiusaaminen loppui kuin seinään heti, kun mä tajusin ryhtyä toimeen. Varmaan se minun suorittamani kiusaaminen jätti jälkiä näihin siskoni kiusaajiin, mutta pakko sanoa että olen siitä vain tyytyväinen. Tekisin kaiken uudelleen, varmaan vielä rankemminkin.

Ihana sinä, joka puolustit siskoasi

Apn kuvaamat syyt eivät olleet oikeita perusteita kiusata. Minua kiusattiin, koska sairastin syöpää. Kaljuunnuin ja kroppani turposi kortisonista. Oikeinko? Ei. Minunko vukani? Ei vaan 1000 %:sti kiusaajien.

Pakko kyllä sanoa, että ei ole kiusatussa vikaa, jos joku toinen ärsyyntyy toisesta ihmisestä niin paljon, että pitää alkaa kiusaamaan. Vika on siinä ärsyyntyjässä, koska ei kukaan voi arvata, että joku ärsyyntyy ihan randomista asiasta ja alkaa kiusaamaan.