Lue keskustelun säännöt.
Mikä siinä pettämisessä nyt on NIIIN kamalaa?
16.07.2017 |
Mikä siinä pettämisessä nyt on NIIIN kamalaa?
Jos oikeasti mietitte järjellä niin on mahdotonta, että olisitte puolisonne silmissä aina se seksikkäin, kiihottavin ja kaunein. Vaikka olisi kuinka seksikäs ja kaunis nainen, aina on olemassa joku seksikkäämpi kuitenkin ja etenkin ajan kanssa se kiihottavuus vähenee ja alkaa kohdistua enemmän muihin naisiin. (puhun nyt vain mies naissuhteista naisen näkökulmasta vaikka toki tämä sama asia koskee muitakin suhteita - oma kokemus kuitenkin rajoittuu vain tähän). Mikä siinä on niin kamalaa? Tai "loukkaavaa"? Sehän on vain itsestäänselvä luonnonlaki jolle nyt ei vaan voi mitään.
Jos sitten mennään askel pidemmälle ja ajatellaan, että mies on vaikka poikainreissulla ja siellä tulee tilaisuus eteen harrastaa seksiä jonkun kanssa. Poikainreissu nyt esimerkkinä siksi, että tämä naikkonen sitten jäisi sinne eikä olisi teidän elämässänne jatkossa mukana. Miten se ihan oikeasti olisi teiltä pois? Mikä siinä ylipäätään loukkaa? Toivon nyt oikeasti, että miettisitte vastausta, koska suurin osa kuitenkin vastaa, että lupauksen pettäminen. Mutta kai siihen on joku SYY, miksi se lupaus on tehty eli siellä taustalla jokin tekijä, että MIKSI yhdyntä toisen kanssa loukkaisi teitä.
Eikö se ole juuri länsimaista superitsekkyyttä ja täysin utopistista ajattelua, että pitäisi muka olla paras miehelle aina? Kun ei se ole totta.
"Länsimainen yksiavioinen parittelukulttuuri onkin kirjan mukaan ihmiselle varsin luonnoton tapa lisääntyä.
Maanviljelytaidon ja kaupunkien synnyn jälkeen ihmisen seksuaalisuus ei ole paljoa muuttunut, mutta se on etsinyt muita muotoja ilmentyä. Muutos liittyy omistamisen kulttuuriin, jossa maata, luontoa ja myös naisia saattoi yhtäkkiä omistaa.
Omistamisen ajatus muuttikin tutkijoiden mukaan seksin ja avioliiton molemminpuoliseksi kyräilyksi: naisen olikin yhtäkkiä kilpailtava muita naisia vastaan, jottei mies kylväisi siementään ympäriinsä liian laajalle; mies taas kyttäsi naistaan ja muita miehiä, jottei joutuisi elättämään suotta muiden miesten lapsia."
(Lähde: https://www.uusisuomi.fi/ymparisto/120074-tiede-ihminen-harrasti-ennen-…)
Asiaahan on siis tutkittu myös paljon ja todettu, että yksiavioisus on puhtaasti kulttuuritekijä eikä millään muotoa luonnollista tai edes tervettä. Kyse on vain itsekkäästä halusta hallita toisen vartaloa ja halutaan omistaa toinen ja olla hänen silmissään jotenkin ylivertainen muihin nähden.
Olen siis aidosti kiinnostunut tästä ja toivoisin keskustelua, jossa voisitte selittää sen, että mikä siinä loukkaa niin että toisen on luvattava olevan uskollisia?
Oma mieheni saa käyttää tilaisuuksia hyväkseen, sillä rakastan häntä ja haluan hänen olevan onnellinen. En kuitenkaan halua polyamorista suhdetta, mutta en koe terveelliseksi rajoittaa häntä oma itsekkyyteni vuoksi. Mielestäni parisuhteen kuuluu kestää elämää ja olla osa sitä eikä suinkaan rajoittaa. Sitäpaitsi suurin osa miehistä käyttää tilaisuudet muutenkin hyväkseen, koska se ei ihan aidosti konkreettisesti ole keneltäkään pois.Siitä ei vaan voi koskaan puhua, koska suomalaisilla on jostain syystä äärimmäisen tiukka suhtautuminen yksiavioisuuteen.
Osaisitteko avata minulle tätä ?
Kommentit (177)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap taitaa olla hyvin nuori ja mies syöttänyt hänelle tuollaista. Ei osaa ajatella selvästikään omilla aivoilla.
Hahha, ja millähän perusteella :D oletko taas näitä naisia, joiden mielestä kaikki muut naiset ovat uhreja, jos he ovat seksuaalisesti kokeilunhaluisempia?Koska eihän nainen nyt herranjumala voi ajatella omilla aivoillaan ja päättää vielä omasta puolesta! :D
Olen 31, korkeakoulutettu ja johtavassa asemassa työelämässä. Samat arvot olen omannut jo n. 6 vuotta, jonka aikana olen seurustellut kahden miehen kanssa. Ensimmäinen halusi ehdottomasti yksiavioisuuden (koskemaan myös häntä) eikä jakanut arvojani. Se oli myös suurin syy eroomme. Nykyinen mieheni taas jakaa arvot. En kyllä ymmärrä, etä millähän perusteella sen on oltava miehen syytä ja ei oma ajattelua, jos nainen haluaa avoimen suhteen. Usko tai älä niin se voi olla monen naisen omakin valinta!
Ap
Ethän sinä keskustele aiheesta, vaan sen vierestä! Puhut pettämisestä ja avoimesta suhteesta tekemättä eroa niiden välille. Et edes itse elä aidosti avoimessa suhteessa, koska vain miehesi voi harrastaa seksiä toisten naisten kanssa, sinä et voi toisten miesten kanssa! Miehesi ei jaa sinun arvojasi, paitsi jos puoliksi avoin suhde on sulle se juttu! Perustelet valintojasi seksittömyyden epäedullisilla terveysvaikutteilla pariskunnille, jotka kuitenkin yleensä ovat seksisuhteessa keskenään, eivätkä näin ollen kärsi seksinpuutteesta. Yritä nyt olla loogisempi, jos haluat asiallista keskustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avoin suhde on niille, jotka ei pysty pitämään haarojaan kiinni tai olla uittamatta dickii joka kolossa.
Mua ei miehen panemiset hetkauta, ottaa toki päähän kun haluaisin itse seksiä ja mies ties missä. Mutta rinnakkaissuhdetta en katsele minuuttiakaan jos häviää henkisesti jonnekin muualle se loukkaa liikaa. Yhdessä luvattiin olla hyvinä ja huonoina päivinä jos toinen poimii tästä suhteesta vain hyvät päivät ja rinnakkaissuhteesta hyvät päivät lopettaa sellainen pelleily tämän suhteen. Kyllä aikuisen ihmisen pitää lupauksensa pystyä pitämään ja tähän asti ollaan molemmat pidetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myös mietin joskus tätä - itse pettävänä osapuolena.
En ole koskaan saanut mieheltäni läheisyyttä koska hän ei pidä siitä, eikä kaipaa kosketusta. Seksiä kyllä on ollut vaikka sekin vähenee koko ajan. Minulle taas läheisyys on tärkein asia, se saa minut tuntemaan itseni maailman tärkeimmäksi ja rakastetuimmaksi ihmiseksi. 15v meni vielä niin että itse menin kosketettavaksi, lähelle ja tein kaikki aloitteet seksiin. Kun en enää jaksanut jäin ihan tyhjän päälle. "Läheisyyttä" on se 1-2 tuntia 3- 6 vkon välein kun rakastellaan. Ei mun pää ehdi siinä ajassa mukaan enkä osaa nauttia siitä hetkestä.
Minulla on rakastettu joka koskee, sivelee poskea, hiuksia, pitää kädestä kiinni kun kävellään, halaa kun on huono päivä, tulee lähelle istumaan että voin käpertyä syliin. Toki myös rakastelemme joskus. Taivaallista sekin on kun siihen liittyy paljon tuota läheisyyttä joka vaan lisää ihon ikävää.
En silti koe olevani "pettäjä" - mikään ei ole mieheltäni pois. Hänellä on vaimo joka jakaa arjen, tekee kaiken mahdollisen miehensä puolesta, rakastaa ja huolehtii. Kuuntelee murheet ja jakaa ilot, suunnittelee (yhä) tulevaisuutta yhdessä. Hyvää seksiä silloin kun sitä on. Ei enää kerjää läheisyyttä vaan kärsii sen puutteen hiljaa ja jaksaa sillä mitä toisaalta saa.
Tämä ei ollut mitään puolustelua pettämiselle vaan toteamus että joskus se on edellytys normaalin perhe-elämän jatkumiselle. Teilatkaa vapaasti.
Tuo ei ole normaalia perhe-elämää. Silloin erotaan,jos jompikumpi voi suhteessa huonosti.
Iso osa kuitenkin on normaalia perhe-elämää. Mieheni on paras ystäväni ja kumppanini, sparraaja arjen haasteissa ja se jonka kanssa haluan vanheta. Matkustamme paljon, touhuamme kylki kyljessä 24/7 (teemme töitä kotitoimistolla työmatkoja lukuunottamatta), kestitsemme ystäviä, meillä on iso perhe ja suku joiden kanssa vietetään aikaa jne. Nauramme paljon, hassuttelemme ja meillä on omat sisäpiirin juttumme.
Olen nämä vuodet miettinyt sitä missä vaiheessa läheisyyden ja seksin merkitys vähenee, nyt olemme 50+ ja minulle kyllä molemmat on elintärkeitä. Isälläni oli ihana rakkaussuhde vielä 78v:nä, en tiedä tosiaan kestäisinkö sinne saakka ilman.
Olenko itsekäs kun haluan läheisyyttä? Pitäisikö minun vain tukahduttaa tarpeeni ja tunteeni perheen hyväksi? En haluaisi rikkoa perhettä, siksi ero ei ole vaihtoehto.
Et ole itsekäs koska haluat läheisyyttä. Olet itsekäs, koska et anna miehelle päätäntävaltaa siinä, haluaako hän mieluummin elää vapaassa suhteessa vai erota. Avioliiton pitäisi olla kahden tasavertaisen ihmisen liitto, mutta sinä supistat sen vain siihen, mitä sinä itse haluat. Sinä et halua tyytyä pelkästään mieheesi, mutta sinä et halua myöskään erota, joten sinä valehtelet koska pelkäät että miehesi olisi eri mieltä.
Se minusta pettämisessä onkin törkeintä. Riistetään toiselta mahdollisuus tehdä informoituja päätöksiä siitä, millaisilla reunaehdoilla hän on valmis jatkamaan parisuhdetta. Kyseessä on kuitenkin yksi ihmisen elämän suurimmista päätöksistä - kenen kanssa jaan elämäni - ja pettäjä huijaa petettyä valitsemaan ehkä toisin kuin hän muuten valitsisi.
Kuluneen kuuden vuoden aikana - kun tästä on puhuttu, kirjoitettu, itketty, vaadittu, vongattu ja toivottu nätisti olen sanonut miehelleni joka kerran että en tule kestämään tätä ikuisesti. Olen tehnyt täysin selväksi että jossain vaiheessa haen hellyyden muualta. Joten hänet on kyllä informoitu. Oli hänen asiansa suostuiko hän kompromissiin (johon olisin ilolla tyytynyt) vai ei. Ei ole vielä edes harkinnut sellaista. Hänen elämänsä on ihan kunnossa.
Se etten kerro hänelle nykytilanteesta on hänen kannaltaan parempi - eläköön kuplassaan.
Itse käyn psykoterapiassa koska haluaisin tukahduttaa läheisyydentarpeeni ja "palata" kotiin mutta vuoden terapia ei ole vielä saanut tarvetta laantumaan. Yhä vielä kaipaan mieheni läheisyyttä, turhaan.
Ymmärrän että tätä on vaikea tajuta. Voisin verrata tätä siihen että jääkaappi on täynnä ruokaa mutta et saa koskea siihen etkä nauttia mitään sieltä. Nälkä kasvaa koko ajan, pahoinvointi samoin. Yrität selittää itsellesi että selviät ilman ruokaa mutta ruuan olemassaolo saa lähes sekoamaan. Perustarve "hengissäpysymiselle".
Olisiko tuo vertaus helpompi ymmärtää?
Mitä nyt et ymmärrä siinä ettei valehtelu ole oikein ja on loukkaavaa?
Ketä se loukkaa jos ei tiedä? Periaatteen tasolla kyllä enkä todellakaan nauti siitä
Et anna miehellesi päätäntävaltaa suhteessanne,että eroatteko vai jatkatteko,vaikka olet jo käynyt vieraissa ja aiot käydä jatkossakin. Se on niin väärin miestä kohtaan.
Huoh. Montako kertaa tämä pitää vääntää rautalangasta: mies tietää sen että olen tyytymätön parisuhteemme fyysiseen puoleen ja etten kestä olla ilman läheisyyttä ja että haen sen muualta jos ei kotoa saa. Ainoa mitä hän ei tiedä on se että todella haen sen muualta, en ole sitä suoraan sanonut. Turha puhkaista miehen kuplaa.
Olen siis puhunut, kirjoittanut, itkenyt, anonut jne jne jne. viimeiset 6 vuotta. Mies ei ole moksiskaan asiasta koska hänen elämässään on kaikki hyvin. Hän on ihan vapaa lähtemään tästä suhteesta ja päättämään asiasta omasta puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myös mietin joskus tätä - itse pettävänä osapuolena.
En ole koskaan saanut mieheltäni läheisyyttä koska hän ei pidä siitä, eikä kaipaa kosketusta. Seksiä kyllä on ollut vaikka sekin vähenee koko ajan. Minulle taas läheisyys on tärkein asia, se saa minut tuntemaan itseni maailman tärkeimmäksi ja rakastetuimmaksi ihmiseksi. 15v meni vielä niin että itse menin kosketettavaksi, lähelle ja tein kaikki aloitteet seksiin. Kun en enää jaksanut jäin ihan tyhjän päälle. "Läheisyyttä" on se 1-2 tuntia 3- 6 vkon välein kun rakastellaan. Ei mun pää ehdi siinä ajassa mukaan enkä osaa nauttia siitä hetkestä.
Minulla on rakastettu joka koskee, sivelee poskea, hiuksia, pitää kädestä kiinni kun kävellään, halaa kun on huono päivä, tulee lähelle istumaan että voin käpertyä syliin. Toki myös rakastelemme joskus. Taivaallista sekin on kun siihen liittyy paljon tuota läheisyyttä joka vaan lisää ihon ikävää.
En silti koe olevani "pettäjä" - mikään ei ole mieheltäni pois. Hänellä on vaimo joka jakaa arjen, tekee kaiken mahdollisen miehensä puolesta, rakastaa ja huolehtii. Kuuntelee murheet ja jakaa ilot, suunnittelee (yhä) tulevaisuutta yhdessä. Hyvää seksiä silloin kun sitä on. Ei enää kerjää läheisyyttä vaan kärsii sen puutteen hiljaa ja jaksaa sillä mitä toisaalta saa.
Tämä ei ollut mitään puolustelua pettämiselle vaan toteamus että joskus se on edellytys normaalin perhe-elämän jatkumiselle. Teilatkaa vapaasti.
Tuo ei ole normaalia perhe-elämää. Silloin erotaan,jos jompikumpi voi suhteessa huonosti.
Iso osa kuitenkin on normaalia perhe-elämää. Mieheni on paras ystäväni ja kumppanini, sparraaja arjen haasteissa ja se jonka kanssa haluan vanheta. Matkustamme paljon, touhuamme kylki kyljessä 24/7 (teemme töitä kotitoimistolla työmatkoja lukuunottamatta), kestitsemme ystäviä, meillä on iso perhe ja suku joiden kanssa vietetään aikaa jne. Nauramme paljon, hassuttelemme ja meillä on omat sisäpiirin juttumme.
Olen nämä vuodet miettinyt sitä missä vaiheessa läheisyyden ja seksin merkitys vähenee, nyt olemme 50+ ja minulle kyllä molemmat on elintärkeitä. Isälläni oli ihana rakkaussuhde vielä 78v:nä, en tiedä tosiaan kestäisinkö sinne saakka ilman.
Olenko itsekäs kun haluan läheisyyttä? Pitäisikö minun vain tukahduttaa tarpeeni ja tunteeni perheen hyväksi? En haluaisi rikkoa perhettä, siksi ero ei ole vaihtoehto.
Et ole itsekäs koska haluat läheisyyttä. Olet itsekäs, koska et anna miehelle päätäntävaltaa siinä, haluaako hän mieluummin elää vapaassa suhteessa vai erota. Avioliiton pitäisi olla kahden tasavertaisen ihmisen liitto, mutta sinä supistat sen vain siihen, mitä sinä itse haluat. Sinä et halua tyytyä pelkästään mieheesi, mutta sinä et halua myöskään erota, joten sinä valehtelet koska pelkäät että miehesi olisi eri mieltä.
Se minusta pettämisessä onkin törkeintä. Riistetään toiselta mahdollisuus tehdä informoituja päätöksiä siitä, millaisilla reunaehdoilla hän on valmis jatkamaan parisuhdetta. Kyseessä on kuitenkin yksi ihmisen elämän suurimmista päätöksistä - kenen kanssa jaan elämäni - ja pettäjä huijaa petettyä valitsemaan ehkä toisin kuin hän muuten valitsisi.
Kuluneen kuuden vuoden aikana - kun tästä on puhuttu, kirjoitettu, itketty, vaadittu, vongattu ja toivottu nätisti olen sanonut miehelleni joka kerran että en tule kestämään tätä ikuisesti. Olen tehnyt täysin selväksi että jossain vaiheessa haen hellyyden muualta. Joten hänet on kyllä informoitu. Oli hänen asiansa suostuiko hän kompromissiin (johon olisin ilolla tyytynyt) vai ei. Ei ole vielä edes harkinnut sellaista. Hänen elämänsä on ihan kunnossa.
Se etten kerro hänelle nykytilanteesta on hänen kannaltaan parempi - eläköön kuplassaan.
Itse käyn psykoterapiassa koska haluaisin tukahduttaa läheisyydentarpeeni ja "palata" kotiin mutta vuoden terapia ei ole vielä saanut tarvetta laantumaan. Yhä vielä kaipaan mieheni läheisyyttä, turhaan.
Ymmärrän että tätä on vaikea tajuta. Voisin verrata tätä siihen että jääkaappi on täynnä ruokaa mutta et saa koskea siihen etkä nauttia mitään sieltä. Nälkä kasvaa koko ajan, pahoinvointi samoin. Yrität selittää itsellesi että selviät ilman ruokaa mutta ruuan olemassaolo saa lähes sekoamaan. Perustarve "hengissäpysymiselle".
Olisiko tuo vertaus helpompi ymmärtää?
Ei tässä ole kyse ymmärtämisestä. Sinulla on edelleen täysi mahdollisuus olla kumppanillesi rehellinen, ja antaa hänen valita itse haluaako hän jatkaa suhdetta kanssasi vai ei. Silloin päätös pysyä kanssasi olisi informoitu. Nyt se ei sitä ole. Sinä itse päätät, että kumppanisi ei ole sen arvoinen, että saisi itse valita haluaako viettää kenties loppuelämänsä uskottoman kumppanin kanssa vai ei.
Läheisyyden tarve on täysin ymmärrettävä ja luonnollinen tarve, älä viitsi leikkiä tyhmää ja kääntää tätä asiaa siihen. Kukaan ei ole kieltänyt läheisyyttä. On ainoastaan esitetty, että kun olet valinnut täydentää suhdettasi ulkopuolisella läheisyydellä ja seksillä, niin vaivautuisit kertomaan tästä myös kumppanillesi. Siinä kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vaan pysty ymmärtämään miksi niin monet parisuhteessa(normaalissa,EI Avoinsuhde) olevat pettävät kumppaniaan mutta eivät hyväksyisi toisen tekevän samoin.
Lisäksi luulisi että pettäjillä olisi edes jotain ns kirjoittamattomia sääntöjä mutta ei taida olla, kun ovat valmiita bylsimään kumppanin sisaruksien,vanhempien,serkkujen,exien ja kavereiden kanssa & vielä pitävät sitä ihan normaalina +oikeutettuna ja puolustelevat tekojaan.
Se on sairasta käytöstä + ovat kunniattomia paskiaisia !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myös mietin joskus tätä - itse pettävänä osapuolena.
En ole koskaan saanut mieheltäni läheisyyttä koska hän ei pidä siitä, eikä kaipaa kosketusta. Seksiä kyllä on ollut vaikka sekin vähenee koko ajan. Minulle taas läheisyys on tärkein asia, se saa minut tuntemaan itseni maailman tärkeimmäksi ja rakastetuimmaksi ihmiseksi. 15v meni vielä niin että itse menin kosketettavaksi, lähelle ja tein kaikki aloitteet seksiin. Kun en enää jaksanut jäin ihan tyhjän päälle. "Läheisyyttä" on se 1-2 tuntia 3- 6 vkon välein kun rakastellaan. Ei mun pää ehdi siinä ajassa mukaan enkä osaa nauttia siitä hetkestä.
Minulla on rakastettu joka koskee, sivelee poskea, hiuksia, pitää kädestä kiinni kun kävellään, halaa kun on huono päivä, tulee lähelle istumaan että voin käpertyä syliin. Toki myös rakastelemme joskus. Taivaallista sekin on kun siihen liittyy paljon tuota läheisyyttä joka vaan lisää ihon ikävää.
En silti koe olevani "pettäjä" - mikään ei ole mieheltäni pois. Hänellä on vaimo joka jakaa arjen, tekee kaiken mahdollisen miehensä puolesta, rakastaa ja huolehtii. Kuuntelee murheet ja jakaa ilot, suunnittelee (yhä) tulevaisuutta yhdessä. Hyvää seksiä silloin kun sitä on. Ei enää kerjää läheisyyttä vaan kärsii sen puutteen hiljaa ja jaksaa sillä mitä toisaalta saa.
Tämä ei ollut mitään puolustelua pettämiselle vaan toteamus että joskus se on edellytys normaalin perhe-elämän jatkumiselle. Teilatkaa vapaasti.
Tuo ei ole normaalia perhe-elämää. Silloin erotaan,jos jompikumpi voi suhteessa huonosti.
Iso osa kuitenkin on normaalia perhe-elämää. Mieheni on paras ystäväni ja kumppanini, sparraaja arjen haasteissa ja se jonka kanssa haluan vanheta. Matkustamme paljon, touhuamme kylki kyljessä 24/7 (teemme töitä kotitoimistolla työmatkoja lukuunottamatta), kestitsemme ystäviä, meillä on iso perhe ja suku joiden kanssa vietetään aikaa jne. Nauramme paljon, hassuttelemme ja meillä on omat sisäpiirin juttumme.
Olen nämä vuodet miettinyt sitä missä vaiheessa läheisyyden ja seksin merkitys vähenee, nyt olemme 50+ ja minulle kyllä molemmat on elintärkeitä. Isälläni oli ihana rakkaussuhde vielä 78v:nä, en tiedä tosiaan kestäisinkö sinne saakka ilman.
Olenko itsekäs kun haluan läheisyyttä? Pitäisikö minun vain tukahduttaa tarpeeni ja tunteeni perheen hyväksi? En haluaisi rikkoa perhettä, siksi ero ei ole vaihtoehto.
Et ole itsekäs koska haluat läheisyyttä. Olet itsekäs, koska et anna miehelle päätäntävaltaa siinä, haluaako hän mieluummin elää vapaassa suhteessa vai erota. Avioliiton pitäisi olla kahden tasavertaisen ihmisen liitto, mutta sinä supistat sen vain siihen, mitä sinä itse haluat. Sinä et halua tyytyä pelkästään mieheesi, mutta sinä et halua myöskään erota, joten sinä valehtelet koska pelkäät että miehesi olisi eri mieltä.
Se minusta pettämisessä onkin törkeintä. Riistetään toiselta mahdollisuus tehdä informoituja päätöksiä siitä, millaisilla reunaehdoilla hän on valmis jatkamaan parisuhdetta. Kyseessä on kuitenkin yksi ihmisen elämän suurimmista päätöksistä - kenen kanssa jaan elämäni - ja pettäjä huijaa petettyä valitsemaan ehkä toisin kuin hän muuten valitsisi.
Kuluneen kuuden vuoden aikana - kun tästä on puhuttu, kirjoitettu, itketty, vaadittu, vongattu ja toivottu nätisti olen sanonut miehelleni joka kerran että en tule kestämään tätä ikuisesti. Olen tehnyt täysin selväksi että jossain vaiheessa haen hellyyden muualta. Joten hänet on kyllä informoitu. Oli hänen asiansa suostuiko hän kompromissiin (johon olisin ilolla tyytynyt) vai ei. Ei ole vielä edes harkinnut sellaista. Hänen elämänsä on ihan kunnossa.
Se etten kerro hänelle nykytilanteesta on hänen kannaltaan parempi - eläköön kuplassaan.
Itse käyn psykoterapiassa koska haluaisin tukahduttaa läheisyydentarpeeni ja "palata" kotiin mutta vuoden terapia ei ole vielä saanut tarvetta laantumaan. Yhä vielä kaipaan mieheni läheisyyttä, turhaan.
Ymmärrän että tätä on vaikea tajuta. Voisin verrata tätä siihen että jääkaappi on täynnä ruokaa mutta et saa koskea siihen etkä nauttia mitään sieltä. Nälkä kasvaa koko ajan, pahoinvointi samoin. Yrität selittää itsellesi että selviät ilman ruokaa mutta ruuan olemassaolo saa lähes sekoamaan. Perustarve "hengissäpysymiselle".
Olisiko tuo vertaus helpompi ymmärtää?
Mitä nyt et ymmärrä siinä ettei valehtelu ole oikein ja on loukkaavaa?
Ketä se loukkaa jos ei tiedä? Periaatteen tasolla kyllä enkä todellakaan nauti siitä
Et anna miehellesi päätäntävaltaa suhteessanne,että eroatteko vai jatkatteko,vaikka olet jo käynyt vieraissa ja aiot käydä jatkossakin. Se on niin väärin miestä kohtaan.
Huoh. Montako kertaa tämä pitää vääntää rautalangasta: mies tietää sen että olen tyytymätön parisuhteemme fyysiseen puoleen ja etten kestä olla ilman läheisyyttä ja että haen sen muualta jos ei kotoa saa. Ainoa mitä hän ei tiedä on se että todella haen sen muualta, en ole sitä suoraan sanonut. Turha puhkaista miehen kuplaa.
Olen siis puhunut, kirjoittanut, itkenyt, anonut jne jne jne. viimeiset 6 vuotta. Mies ei ole moksiskaan asiasta koska hänen elämässään on kaikki hyvin. Hän on ihan vapaa lähtemään tästä suhteesta ja päättämään asiasta omasta puolestaan.
"Turha puhkaista miehen kuplaa." Alan tulla todella vihaiseksi sun kirjoituksista. Sä et arvosta sun miestä yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myös mietin joskus tätä - itse pettävänä osapuolena.
En ole koskaan saanut mieheltäni läheisyyttä koska hän ei pidä siitä, eikä kaipaa kosketusta. Seksiä kyllä on ollut vaikka sekin vähenee koko ajan. Minulle taas läheisyys on tärkein asia, se saa minut tuntemaan itseni maailman tärkeimmäksi ja rakastetuimmaksi ihmiseksi. 15v meni vielä niin että itse menin kosketettavaksi, lähelle ja tein kaikki aloitteet seksiin. Kun en enää jaksanut jäin ihan tyhjän päälle. "Läheisyyttä" on se 1-2 tuntia 3- 6 vkon välein kun rakastellaan. Ei mun pää ehdi siinä ajassa mukaan enkä osaa nauttia siitä hetkestä.
Minulla on rakastettu joka koskee, sivelee poskea, hiuksia, pitää kädestä kiinni kun kävellään, halaa kun on huono päivä, tulee lähelle istumaan että voin käpertyä syliin. Toki myös rakastelemme joskus. Taivaallista sekin on kun siihen liittyy paljon tuota läheisyyttä joka vaan lisää ihon ikävää.
En silti koe olevani "pettäjä" - mikään ei ole mieheltäni pois. Hänellä on vaimo joka jakaa arjen, tekee kaiken mahdollisen miehensä puolesta, rakastaa ja huolehtii. Kuuntelee murheet ja jakaa ilot, suunnittelee (yhä) tulevaisuutta yhdessä. Hyvää seksiä silloin kun sitä on. Ei enää kerjää läheisyyttä vaan kärsii sen puutteen hiljaa ja jaksaa sillä mitä toisaalta saa.
Tämä ei ollut mitään puolustelua pettämiselle vaan toteamus että joskus se on edellytys normaalin perhe-elämän jatkumiselle. Teilatkaa vapaasti.
Tuo ei ole normaalia perhe-elämää. Silloin erotaan,jos jompikumpi voi suhteessa huonosti.
Iso osa kuitenkin on normaalia perhe-elämää. Mieheni on paras ystäväni ja kumppanini, sparraaja arjen haasteissa ja se jonka kanssa haluan vanheta. Matkustamme paljon, touhuamme kylki kyljessä 24/7 (teemme töitä kotitoimistolla työmatkoja lukuunottamatta), kestitsemme ystäviä, meillä on iso perhe ja suku joiden kanssa vietetään aikaa jne. Nauramme paljon, hassuttelemme ja meillä on omat sisäpiirin juttumme.
Olen nämä vuodet miettinyt sitä missä vaiheessa läheisyyden ja seksin merkitys vähenee, nyt olemme 50+ ja minulle kyllä molemmat on elintärkeitä. Isälläni oli ihana rakkaussuhde vielä 78v:nä, en tiedä tosiaan kestäisinkö sinne saakka ilman.
Olenko itsekäs kun haluan läheisyyttä? Pitäisikö minun vain tukahduttaa tarpeeni ja tunteeni perheen hyväksi? En haluaisi rikkoa perhettä, siksi ero ei ole vaihtoehto.
Et ole itsekäs koska haluat läheisyyttä. Olet itsekäs, koska et anna miehelle päätäntävaltaa siinä, haluaako hän mieluummin elää vapaassa suhteessa vai erota. Avioliiton pitäisi olla kahden tasavertaisen ihmisen liitto, mutta sinä supistat sen vain siihen, mitä sinä itse haluat. Sinä et halua tyytyä pelkästään mieheesi, mutta sinä et halua myöskään erota, joten sinä valehtelet koska pelkäät että miehesi olisi eri mieltä.
Se minusta pettämisessä onkin törkeintä. Riistetään toiselta mahdollisuus tehdä informoituja päätöksiä siitä, millaisilla reunaehdoilla hän on valmis jatkamaan parisuhdetta. Kyseessä on kuitenkin yksi ihmisen elämän suurimmista päätöksistä - kenen kanssa jaan elämäni - ja pettäjä huijaa petettyä valitsemaan ehkä toisin kuin hän muuten valitsisi.
Kuluneen kuuden vuoden aikana - kun tästä on puhuttu, kirjoitettu, itketty, vaadittu, vongattu ja toivottu nätisti olen sanonut miehelleni joka kerran että en tule kestämään tätä ikuisesti. Olen tehnyt täysin selväksi että jossain vaiheessa haen hellyyden muualta. Joten hänet on kyllä informoitu. Oli hänen asiansa suostuiko hän kompromissiin (johon olisin ilolla tyytynyt) vai ei. Ei ole vielä edes harkinnut sellaista. Hänen elämänsä on ihan kunnossa.
Se etten kerro hänelle nykytilanteesta on hänen kannaltaan parempi - eläköön kuplassaan.
Itse käyn psykoterapiassa koska haluaisin tukahduttaa läheisyydentarpeeni ja "palata" kotiin mutta vuoden terapia ei ole vielä saanut tarvetta laantumaan. Yhä vielä kaipaan mieheni läheisyyttä, turhaan.
Ymmärrän että tätä on vaikea tajuta. Voisin verrata tätä siihen että jääkaappi on täynnä ruokaa mutta et saa koskea siihen etkä nauttia mitään sieltä. Nälkä kasvaa koko ajan, pahoinvointi samoin. Yrität selittää itsellesi että selviät ilman ruokaa mutta ruuan olemassaolo saa lähes sekoamaan. Perustarve "hengissäpysymiselle".
Olisiko tuo vertaus helpompi ymmärtää?
Mitä nyt et ymmärrä siinä ettei valehtelu ole oikein ja on loukkaavaa?
Ketä se loukkaa jos ei tiedä? Periaatteen tasolla kyllä enkä todellakaan nauti siitä
Et anna miehellesi päätäntävaltaa suhteessanne,että eroatteko vai jatkatteko,vaikka olet jo käynyt vieraissa ja aiot käydä jatkossakin. Se on niin väärin miestä kohtaan.
Huoh. Montako kertaa tämä pitää vääntää rautalangasta: mies tietää sen että olen tyytymätön parisuhteemme fyysiseen puoleen ja etten kestä olla ilman läheisyyttä ja että haen sen muualta jos ei kotoa saa. Ainoa mitä hän ei tiedä on se että todella haen sen muualta, en ole sitä suoraan sanonut. Turha puhkaista miehen kuplaa.
Olen siis puhunut, kirjoittanut, itkenyt, anonut jne jne jne. viimeiset 6 vuotta. Mies ei ole moksiskaan asiasta koska hänen elämässään on kaikki hyvin. Hän on ihan vapaa lähtemään tästä suhteesta ja päättämään asiasta omasta puolestaan.
Niin, siis eli mies ei tiedä, muutenhan ei olisi mitään kuplaa puhkaistavanakaan. Hän tietää että olet uhkaillut uskottomuudella, mutta ei tiedä että olet toteuttanut uhkauksesi, joten ei ole kärryillä suhteen nykytilasta eikä voi tehdä täysin tietoisia päätöksiä. Jos oikeasti kuvittelisit toisin, niin sinulla ei olisi mitään syytä jättää kertomatta. Sinun logiikkasi mukaanhan mies on jo hyväksynyt avoimen suhteen kun ei reagoinut uhkailuusi - mitä siinä sitten enää voi kertomalla hävitä?
Miksi jatkat suhteessa oloa, jos et saa siitä sitä mitä haluat?? Hyvässä ja molempien tarpeet tyydyttävässä suhteessa ei tarvitse pettää. Ei tarvitse "tuijotella nälässä täynnä olevaa jääkaappia" vaan saa ottaa haluamansa. Ja toinen sen mielellään tarjoaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi jatkat suhteessa oloa, jos et saa siitä sitä mitä haluat?? Hyvässä ja molempien tarpeet tyydyttävässä suhteessa ei tarvitse pettää. Ei tarvitse "tuijotella nälässä täynnä olevaa jääkaappia" vaan saa ottaa haluamansa. Ja toinen sen mielellään tarjoaa.
Koska kaikki muu meidän välillä on täydellistä. Mieheltä vain puuttuu läheisyysgeeni täysin. En kai mä huvikseni käy tästä terapiassa.
En jaksa lukea koko keskustelua. Itse ajattelen niin, että parisuhteessa on oltava samat säännöt molemmille. Eli jos ap:n mies saa olla muiden naisten kanssa mutta ap ei saa olla muiden miesten kanssa, niin sehän on ihan perseestä. Tulet tänne kyselemään, miksi pettäminen on niin kamalaa ja tyrkytät täällä muille jotain ihme diipadaapaa avoimesta suhteesta. Kuitenkin oma suhteesi on avoin vain miehen kannalta ja siksi ihan paska. Ei kai meidän muiden tarvii avoimiin suhteisiin suostua, vaikka sinä olet ollut niin tyhmä, että olet suostunut ja vielä saamatta itse samoja oikeuksia. Kysypä siltä mieheltäsi, miksi pettäminen on niin kamalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen osaa myös raiskata, kiduttaa, tappaa, ja jos vaikka mitä kivaa. Mitä sitä kieltämään, ihmisen peruslaatua.
Minä en ole parisuhteessa mutta jos sellaisen haluaisin sopivan ihmisen kanssa niin oletusarvona on tietty lojaalius ja arvostus molemminpuolisena käytänteenä.
Ihminen osaa myös rakastaa.
Sinulla taitaa olla todella kamalia kokemuksia seksistä, jos vertaat sitä kiduttamiseen? Sekishän on ihanaa, hauskaa, harmitonta hauskanpitoa jne. Kiduttaminen taas on aivan hirveä juttu. Todella omituinen vertauskuva.
Raiskaaminen, kiduttaminen tai tappaminen eivät ole myöskään ihmisen perustarpeita. Seksi taas on perustarve siinä missä syöminenkin ja nukkuminen. Seksittömyyteen ei kuole, mutta se aiheuttaa pysyvää haittaa ja tuhoa ihmisen psyykkeelle - sama tilanne, jos on pitkässä suhteessa, jossa ei saa seksiä toisen pihtaamisen vuoksi.
AP
Kyllähän noita voi siinä mielessä verrata, että kiduttaminen on sille kiduttajalle nautinto ja kivaa, uhrille ei kuten pettäminen on pettäjälle kivaa, petetylle ei.
Mitäs vikaa on polyamoriassa kun siihen et suostu? olet aika tiukkapipo jos siihen rajat vedät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jatkat suhteessa oloa, jos et saa siitä sitä mitä haluat?? Hyvässä ja molempien tarpeet tyydyttävässä suhteessa ei tarvitse pettää. Ei tarvitse "tuijotella nälässä täynnä olevaa jääkaappia" vaan saa ottaa haluamansa. Ja toinen sen mielellään tarjoaa.
Koska kaikki muu meidän välillä on täydellistä. Mieheltä vain puuttuu läheisyysgeeni täysin. En kai mä huvikseni käy tästä terapiassa.
Joo ja terapiassa käyt loppuelämäsi,jos jatkat miehen seläntakana puuhailua. Olet kuvottava ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jatkat suhteessa oloa, jos et saa siitä sitä mitä haluat?? Hyvässä ja molempien tarpeet tyydyttävässä suhteessa ei tarvitse pettää. Ei tarvitse "tuijotella nälässä täynnä olevaa jääkaappia" vaan saa ottaa haluamansa. Ja toinen sen mielellään tarjoaa.
Koska kaikki muu meidän välillä on täydellistä. Mieheltä vain puuttuu läheisyysgeeni täysin. En kai mä huvikseni käy tästä terapiassa.[/quote
Mulla vaan olis niin paha olla koko aika tuollaisessa seksittömässä suhteessa.mä lähtisin.
Vierailija kirjoitti:
No siis:
Mieheni ei hyväksy sitä, että olisin jonkun toisen miehen kanssa sängyssä.
Koska mielestäni suhteessa pitää olla reilu, niin ei hänelläkään ole asiaa olla toisten naisten kanssa.
Mikäli hän haluaisi käydä vieraissa, niin silloin kyseessä olisi avoin suhde, ja yhtälailla minullakin olisi oikeus käydä vieraissa. Mikäli hän käy pettämässä toisen naisen kanssa, valehtelee, eikä hänen mielestään minulla ole asiaa olla toisten miesten kanssa, niin kyse on nimenomaan pettämisestä, eikä silloin suhteesta tule mitään. Arvostus puuttuu.
Joko molemmilla lupa käydä muiden kanssa sängyssä, tai sitten ei kummallakaan.
Tämä on todella hyvin sanottu. Itse naisena ei kiinnosta olla naisenkanssa, joten järkevämpää olisi olla miehenkanssa. Todennäköisesti se mieskään ei pysty olemaan miehenkanssa vaan haluaa olla naisenkanssa. Pettäjät eivät todennäköisesti siedä sitä, että heidän kumppani pettää toisen kanssa samalla lailla ja tässä on se ongelma. Tottakai saattaa olla miehelle márká päiväuni että nainen on naisenkanssa samalla kun mies itse ajattelee ettei voi olla toisen mihenekanssa, kosksa se on hómóa ja tässä on se ero.
En jaksa lukea kaikkia vastauksia, mutta ainakaan ekalla sivulla ei tullut se mulle ilmeisin asia, eli rakkaus. Seksi eli rakasteleminen on rakkauden fyysistä osoittamista. Jos rakastaa puolisoaan, niin rakastelee puolisoaan. Jos ei rakasta puolisoaan... niin mitä järkeä on olla yhdessä, kun kerran pystyy rakkautta harjoittamaan jonkun muun kanssa, ei ole mitään syytä sen puolison kanssa olla yhdessä parisuhteessa.
Parisuhde eroaa siinä kaikista muista ihmissuhteista sillä että parisuhteessa on mukana seksi, ja se on juuri sen parisuhderakkauden takia. Perheenjäseniä ja ystäviä voi rakastaa, mutta se ei ole parisuhderakkautta, eli siihen ei kuulu seksi eli rakastelu. Parisuhde ei ole parisuhde jos ei ole seksiä/rakkautta.
Pettäminen on toki kauheaa kaikissa asioissa, mutta nimenomaan rakkaimman ihmisen pettäminen, sen jolle on luvannut uskollisuutta ja rakkautta puolin ja toisin, on pahempaa kuin vaikka autokaupoissa pettäminen tai rahojen kavaltaminen. Jos rakastaa puolisoaan ja on hänelle annetun lupauksen valmis pettämään, niin mitä se kertoo sen ihmisen luotettavuudesta muutenkin? Sittenhän on ihan sama pettää kaikissa muissakin asioissa.
Miksi ap sulle on epäselvää se, että miksi luvataan olla uskollisia parisuhteessa? Eikö parisuhteeseen mennä rakkaudesta?
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset, korjaan älykkäät ja tuntevat ihmiset erottaa eläimistä siitä, että heillä on moraali ja vastuu teoistaan! Vähemmän älykkäät toimivat vaistojensa varassa ,kuten esim. koirat ja kanit.
Koirat ja kanit eroavat sillä, että ne saattaa lisääntyä eri kumppaneiden kanssa sukupuolesta riippumatta. Luonnossa esim: karhut, peurat, ketut ja koppelo sekä metsot lisääntyvät niiden kanssa jotka ovat vahvempia tai näyttävämpiä ja yleensä naaras on se joka valitsee kenen uroksenkanssa alkaa parittelemaan eikä uros valitse naaraita. Kun tulee paremman uroksen vuoro tehdä naaraisiin vaikutus parittelee naaras sen kanssa ja näin vaihtuu kumppanit ja geenit vaihtuu.
Ihmisille taas ei kelpaa minkätahansa näköinen toista sukupuolta oleva henkilö vaan sen pitää olla ulkonäöllisesti tai sisäisesti miellyttävä ja tulee olemaan paljon monimutkaisempi kuin eläinten lisääntymisprosessi. Eläimet parittelevat lisääntyäkseen, ihmiset parittelevat huvikseen ilman lisääntymistarvetta. Jotenkin minusta tuntuu, ettei miehiä oikein innosta ajatus siitä, että kilpailevat kellä on enemmän lihasta, komeammat kasvot tai kuka heistä on vahvin ja ottelevat keskenään jonkajälkeen saavat parittelevet sekä kauniiden ja rumien naisten kanssa. Sensijaan on hyväksyttävämpää että mies " toteuttaa halujaan vapaasti" ja nainen ei saa edes koskea toisiin miehiin vaan pitää piettää kotia siistinä, missä minusta taas ei ole mitään järkeä. Miksi olla parisuhteessa jos vietti on muutenkin vahvempi?
[/quote]Kulttuurintutkijana olen varsin perillä esim. juutalais-kristillisen uskontoperinteen vaikutuksista nyky-yhteiskunnan normien ja moraalin rakentumiselle.
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä myös siitä, että normit ja moraali ovat pelkkiä konstruktioita - ihminen on elänyt esimerkiksi seksuaalisesti varsin vapaamielistä elämää kauan ennen juutalaisuuden muodostumista - ja että molempien tilalla voisi olla jotakin muuta.
Oletko kuullut sanonnan "siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä sitä, miten niiden pitäisi olla"? Normeja voi ja saa myös kyseenalaistaa, ja nyky-yhteiskunta mahdollistaa yhä enenevissä määrin valita niiden tilalle parempia. Henkilökohtaisissa, yksilönvapautta koskevissa asioissa myös ihan lain suomissa puitteissa[/quote]
Kiitos valistuksesta, mutta olen kyllä kuullut ja olen tietysti yksilönvapaudesta, vapaudesta valita normista poikkeavasti samaa mieltä. Siksi en sitä kommentoinutkaan, vaan informoin, että lähtökohtaisesti elämme maassa, jossa oletusarvo, normi on se, että suhde on yksiavioinen (vaikka tadaa: useimmat taitavat tietää, etteivät kaikki suinkaan tätä ole). Tämä käsittämättömästä lauseestasi "Miten niin on oletusarvo?" johtuen. Vaikka siitä ei pitäisikään tai itse ei eläisi kaikkien yleisten normien mukaan, on erikoista väittää vallitsevasta tilasta jotain muuta. Jokainen voi tosiaan kyseenalaistaa normeja ja valita oman tapansa elää. Ja tähän keskusteluun liittyen, siitä omasta tavasta elää on hyvä informoida parisuhteen toistakin osapuolta.
Hienoa, että sain vastata oikein kulttuurintutkijalle! Pysytelläänhän jatkossakin varsin perillä asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myös mietin joskus tätä - itse pettävänä osapuolena.
En ole koskaan saanut mieheltäni läheisyyttä koska hän ei pidä siitä, eikä kaipaa kosketusta. Seksiä kyllä on ollut vaikka sekin vähenee koko ajan. Minulle taas läheisyys on tärkein asia, se saa minut tuntemaan itseni maailman tärkeimmäksi ja rakastetuimmaksi ihmiseksi. 15v meni vielä niin että itse menin kosketettavaksi, lähelle ja tein kaikki aloitteet seksiin. Kun en enää jaksanut jäin ihan tyhjän päälle. "Läheisyyttä" on se 1-2 tuntia 3- 6 vkon välein kun rakastellaan. Ei mun pää ehdi siinä ajassa mukaan enkä osaa nauttia siitä hetkestä.
Minulla on rakastettu joka koskee, sivelee poskea, hiuksia, pitää kädestä kiinni kun kävellään, halaa kun on huono päivä, tulee lähelle istumaan että voin käpertyä syliin. Toki myös rakastelemme joskus. Taivaallista sekin on kun siihen liittyy paljon tuota läheisyyttä joka vaan lisää ihon ikävää.
En silti koe olevani "pettäjä" - mikään ei ole mieheltäni pois. Hänellä on vaimo joka jakaa arjen, tekee kaiken mahdollisen miehensä puolesta, rakastaa ja huolehtii. Kuuntelee murheet ja jakaa ilot, suunnittelee (yhä) tulevaisuutta yhdessä. Hyvää seksiä silloin kun sitä on. Ei enää kerjää läheisyyttä vaan kärsii sen puutteen hiljaa ja jaksaa sillä mitä toisaalta saa.
Tämä ei ollut mitään puolustelua pettämiselle vaan toteamus että joskus se on edellytys normaalin perhe-elämän jatkumiselle. Teilatkaa vapaasti.
Tuo ei ole normaalia perhe-elämää. Silloin erotaan,jos jompikumpi voi suhteessa huonosti.
Iso osa kuitenkin on normaalia perhe-elämää. Mieheni on paras ystäväni ja kumppanini, sparraaja arjen haasteissa ja se jonka kanssa haluan vanheta. Matkustamme paljon, touhuamme kylki kyljessä 24/7 (teemme töitä kotitoimistolla työmatkoja lukuunottamatta), kestitsemme ystäviä, meillä on iso perhe ja suku joiden kanssa vietetään aikaa jne. Nauramme paljon, hassuttelemme ja meillä on omat sisäpiirin juttumme.
Olen nämä vuodet miettinyt sitä missä vaiheessa läheisyyden ja seksin merkitys vähenee, nyt olemme 50+ ja minulle kyllä molemmat on elintärkeitä. Isälläni oli ihana rakkaussuhde vielä 78v:nä, en tiedä tosiaan kestäisinkö sinne saakka ilman.
Olenko itsekäs kun haluan läheisyyttä? Pitäisikö minun vain tukahduttaa tarpeeni ja tunteeni perheen hyväksi? En haluaisi rikkoa perhettä, siksi ero ei ole vaihtoehto.
Et ole itsekäs koska haluat läheisyyttä. Olet itsekäs, koska et anna miehelle päätäntävaltaa siinä, haluaako hän mieluummin elää vapaassa suhteessa vai erota. Avioliiton pitäisi olla kahden tasavertaisen ihmisen liitto, mutta sinä supistat sen vain siihen, mitä sinä itse haluat. Sinä et halua tyytyä pelkästään mieheesi, mutta sinä et halua myöskään erota, joten sinä valehtelet koska pelkäät että miehesi olisi eri mieltä.
Se minusta pettämisessä onkin törkeintä. Riistetään toiselta mahdollisuus tehdä informoituja päätöksiä siitä, millaisilla reunaehdoilla hän on valmis jatkamaan parisuhdetta. Kyseessä on kuitenkin yksi ihmisen elämän suurimmista päätöksistä - kenen kanssa jaan elämäni - ja pettäjä huijaa petettyä valitsemaan ehkä toisin kuin hän muuten valitsisi.
Kuluneen kuuden vuoden aikana - kun tästä on puhuttu, kirjoitettu, itketty, vaadittu, vongattu ja toivottu nätisti olen sanonut miehelleni joka kerran että en tule kestämään tätä ikuisesti. Olen tehnyt täysin selväksi että jossain vaiheessa haen hellyyden muualta. Joten hänet on kyllä informoitu. Oli hänen asiansa suostuiko hän kompromissiin (johon olisin ilolla tyytynyt) vai ei. Ei ole vielä edes harkinnut sellaista. Hänen elämänsä on ihan kunnossa.
Se etten kerro hänelle nykytilanteesta on hänen kannaltaan parempi - eläköön kuplassaan.
Itse käyn psykoterapiassa koska haluaisin tukahduttaa läheisyydentarpeeni ja "palata" kotiin mutta vuoden terapia ei ole vielä saanut tarvetta laantumaan. Yhä vielä kaipaan mieheni läheisyyttä, turhaan.
Ymmärrän että tätä on vaikea tajuta. Voisin verrata tätä siihen että jääkaappi on täynnä ruokaa mutta et saa koskea siihen etkä nauttia mitään sieltä. Nälkä kasvaa koko ajan, pahoinvointi samoin. Yrität selittää itsellesi että selviät ilman ruokaa mutta ruuan olemassaolo saa lähes sekoamaan. Perustarve "hengissäpysymiselle".
Olisiko tuo vertaus helpompi ymmärtää?
Mitä nyt et ymmärrä siinä ettei valehtelu ole oikein ja on loukkaavaa?
Ketä se loukkaa jos ei tiedä? Periaatteen tasolla kyllä enkä todellakaan nauti siitä
Et anna miehellesi päätäntävaltaa suhteessanne,että eroatteko vai jatkatteko,vaikka olet jo käynyt vieraissa ja aiot käydä jatkossakin. Se on niin väärin miestä kohtaan.
Huoh. Montako kertaa tämä pitää vääntää rautalangasta: mies tietää sen että olen tyytymätön parisuhteemme fyysiseen puoleen ja etten kestä olla ilman läheisyyttä ja että haen sen muualta jos ei kotoa saa. Ainoa mitä hän ei tiedä on se että todella haen sen muualta, en ole sitä suoraan sanonut. Turha puhkaista miehen kuplaa.
Olen siis puhunut, kirjoittanut, itkenyt, anonut jne jne jne. viimeiset 6 vuotta. Mies ei ole moksiskaan asiasta koska hänen elämässään on kaikki hyvin. Hän on ihan vapaa lähtemään tästä suhteesta ja päättämään asiasta omasta puolestaan.
"Turha puhkaista miehen kuplaa." Alan tulla todella vihaiseksi sun kirjoituksista. Sä et arvosta sun miestä yhtään.
Voisi se mieskin katsoa peiliin. Ei hän ole yhtään tätä kirjoittajaa parempi, kun on puhe kunnioituksesta. Mitä se sitä paitsi sinua suututtaa, mitä joku random palstamamma ajattelee elämästä, maailmasta ja moraalista?
Et anna miehellesi päätäntävaltaa suhteessanne,että eroatteko vai jatkatteko,vaikka olet jo käynyt vieraissa ja aiot käydä jatkossakin. Se on niin väärin miestä kohtaan.