Lue keskustelun säännöt.
Mikä siinä pettämisessä nyt on NIIIN kamalaa?
16.07.2017 |
Mikä siinä pettämisessä nyt on NIIIN kamalaa?
Jos oikeasti mietitte järjellä niin on mahdotonta, että olisitte puolisonne silmissä aina se seksikkäin, kiihottavin ja kaunein. Vaikka olisi kuinka seksikäs ja kaunis nainen, aina on olemassa joku seksikkäämpi kuitenkin ja etenkin ajan kanssa se kiihottavuus vähenee ja alkaa kohdistua enemmän muihin naisiin. (puhun nyt vain mies naissuhteista naisen näkökulmasta vaikka toki tämä sama asia koskee muitakin suhteita - oma kokemus kuitenkin rajoittuu vain tähän). Mikä siinä on niin kamalaa? Tai "loukkaavaa"? Sehän on vain itsestäänselvä luonnonlaki jolle nyt ei vaan voi mitään.
Jos sitten mennään askel pidemmälle ja ajatellaan, että mies on vaikka poikainreissulla ja siellä tulee tilaisuus eteen harrastaa seksiä jonkun kanssa. Poikainreissu nyt esimerkkinä siksi, että tämä naikkonen sitten jäisi sinne eikä olisi teidän elämässänne jatkossa mukana. Miten se ihan oikeasti olisi teiltä pois? Mikä siinä ylipäätään loukkaa? Toivon nyt oikeasti, että miettisitte vastausta, koska suurin osa kuitenkin vastaa, että lupauksen pettäminen. Mutta kai siihen on joku SYY, miksi se lupaus on tehty eli siellä taustalla jokin tekijä, että MIKSI yhdyntä toisen kanssa loukkaisi teitä.
Eikö se ole juuri länsimaista superitsekkyyttä ja täysin utopistista ajattelua, että pitäisi muka olla paras miehelle aina? Kun ei se ole totta.
"Länsimainen yksiavioinen parittelukulttuuri onkin kirjan mukaan ihmiselle varsin luonnoton tapa lisääntyä.
Maanviljelytaidon ja kaupunkien synnyn jälkeen ihmisen seksuaalisuus ei ole paljoa muuttunut, mutta se on etsinyt muita muotoja ilmentyä. Muutos liittyy omistamisen kulttuuriin, jossa maata, luontoa ja myös naisia saattoi yhtäkkiä omistaa.
Omistamisen ajatus muuttikin tutkijoiden mukaan seksin ja avioliiton molemminpuoliseksi kyräilyksi: naisen olikin yhtäkkiä kilpailtava muita naisia vastaan, jottei mies kylväisi siementään ympäriinsä liian laajalle; mies taas kyttäsi naistaan ja muita miehiä, jottei joutuisi elättämään suotta muiden miesten lapsia."
(Lähde: https://www.uusisuomi.fi/ymparisto/120074-tiede-ihminen-harrasti-ennen-…)
Asiaahan on siis tutkittu myös paljon ja todettu, että yksiavioisus on puhtaasti kulttuuritekijä eikä millään muotoa luonnollista tai edes tervettä. Kyse on vain itsekkäästä halusta hallita toisen vartaloa ja halutaan omistaa toinen ja olla hänen silmissään jotenkin ylivertainen muihin nähden.
Olen siis aidosti kiinnostunut tästä ja toivoisin keskustelua, jossa voisitte selittää sen, että mikä siinä loukkaa niin että toisen on luvattava olevan uskollisia?
Oma mieheni saa käyttää tilaisuuksia hyväkseen, sillä rakastan häntä ja haluan hänen olevan onnellinen. En kuitenkaan halua polyamorista suhdetta, mutta en koe terveelliseksi rajoittaa häntä oma itsekkyyteni vuoksi. Mielestäni parisuhteen kuuluu kestää elämää ja olla osa sitä eikä suinkaan rajoittaa. Sitäpaitsi suurin osa miehistä käyttää tilaisuudet muutenkin hyväkseen, koska se ei ihan aidosti konkreettisesti ole keneltäkään pois.Siitä ei vaan voi koskaan puhua, koska suomalaisilla on jostain syystä äärimmäisen tiukka suhtautuminen yksiavioisuuteen.
Osaisitteko avata minulle tätä ?
Kommentit (177)
Mä vähän komppaan AP:tä. Olen parisuhteessa, enkä petä enkä tässä suhteessa (tietääkseni) ole tullut petetyksi. Olen tätä itsekin paljon miettinyt. Miksi "pettäminen" pitää ottaa niin helkkarin henkilökohtaisesti. Minä en koe olevani yhtään mitättömämpi naisena ja puolisona, jos mieheni haluaisi hetkellisesti nautintoa toisen sylistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myös mietin joskus tätä - itse pettävänä osapuolena.
En ole koskaan saanut mieheltäni läheisyyttä koska hän ei pidä siitä, eikä kaipaa kosketusta. Seksiä kyllä on ollut vaikka sekin vähenee koko ajan. Minulle taas läheisyys on tärkein asia, se saa minut tuntemaan itseni maailman tärkeimmäksi ja rakastetuimmaksi ihmiseksi. 15v meni vielä niin että itse menin kosketettavaksi, lähelle ja tein kaikki aloitteet seksiin. Kun en enää jaksanut jäin ihan tyhjän päälle. "Läheisyyttä" on se 1-2 tuntia 3- 6 vkon välein kun rakastellaan. Ei mun pää ehdi siinä ajassa mukaan enkä osaa nauttia siitä hetkestä.
Minulla on rakastettu joka koskee, sivelee poskea, hiuksia, pitää kädestä kiinni kun kävellään, halaa kun on huono päivä, tulee lähelle istumaan että voin käpertyä syliin. Toki myös rakastelemme joskus. Taivaallista sekin on kun siihen liittyy paljon tuota läheisyyttä joka vaan lisää ihon ikävää.
En silti koe olevani "pettäjä" - mikään ei ole mieheltäni pois. Hänellä on vaimo joka jakaa arjen, tekee kaiken mahdollisen miehensä puolesta, rakastaa ja huolehtii. Kuuntelee murheet ja jakaa ilot, suunnittelee (yhä) tulevaisuutta yhdessä. Hyvää seksiä silloin kun sitä on. Ei enää kerjää läheisyyttä vaan kärsii sen puutteen hiljaa ja jaksaa sillä mitä toisaalta saa.
Tämä ei ollut mitään puolustelua pettämiselle vaan toteamus että joskus se on edellytys normaalin perhe-elämän jatkumiselle. Teilatkaa vapaasti.
Tuo ei ole normaalia perhe-elämää. Silloin erotaan,jos jompikumpi voi suhteessa huonosti.
Iso osa kuitenkin on normaalia perhe-elämää. Mieheni on paras ystäväni ja kumppanini, sparraaja arjen haasteissa ja se jonka kanssa haluan vanheta. Matkustamme paljon, touhuamme kylki kyljessä 24/7 (teemme töitä kotitoimistolla työmatkoja lukuunottamatta), kestitsemme ystäviä, meillä on iso perhe ja suku joiden kanssa vietetään aikaa jne. Nauramme paljon, hassuttelemme ja meillä on omat sisäpiirin juttumme.
Olen nämä vuodet miettinyt sitä missä vaiheessa läheisyyden ja seksin merkitys vähenee, nyt olemme 50+ ja minulle kyllä molemmat on elintärkeitä. Isälläni oli ihana rakkaussuhde vielä 78v:nä, en tiedä tosiaan kestäisinkö sinne saakka ilman.
Olenko itsekäs kun haluan läheisyyttä? Pitäisikö minun vain tukahduttaa tarpeeni ja tunteeni perheen hyväksi? En haluaisi rikkoa perhettä, siksi ero ei ole vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaista: Jos olisimme sopineet, että muiden kanssa saa harrastaa seksiä, kyse ei olisi pettämisestä vaan avoimesta suhteesta. Sellaisesta emme ole sopineet, koska molempien mielestä intiimi läheisyys on se, mikä tekee keskinäisestä suhteestamme ainutlaatuisen. Ei tästä aiheesta koskaan sen syvällisempiä keskusteluja ole edes tarvinnut käydä; molemmat ovat ilmaisseet toiselleen toivovansa olevansa ainoita, joiden kanssa on romanttinen ja/tai seksuaalinen suhde.
Mitä pettämiseen sinänsä tulee, niin oma mielipiteeni on, että mitä ei tiedä, se ei voi loukata. Jos mies jollain miesporukkareissullaan pettäisi (merkityksessä panisi jonkun toisen kanssa), niin en haluaisi sitä koskaan tietää. Jos hän rakastuisi toiseen, niin sen haluaisin kuulla mutta senkin vain häneltä itseltään.
Mutta kun pettämisen seurauksena voi tulla tauteja ja ehkä lapsikin,niin ihmettelen välinpitämätöntä asennettasi.
Kondomi on keksitty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myös mietin joskus tätä - itse pettävänä osapuolena.
En ole koskaan saanut mieheltäni läheisyyttä koska hän ei pidä siitä, eikä kaipaa kosketusta. Seksiä kyllä on ollut vaikka sekin vähenee koko ajan. Minulle taas läheisyys on tärkein asia, se saa minut tuntemaan itseni maailman tärkeimmäksi ja rakastetuimmaksi ihmiseksi. 15v meni vielä niin että itse menin kosketettavaksi, lähelle ja tein kaikki aloitteet seksiin. Kun en enää jaksanut jäin ihan tyhjän päälle. "Läheisyyttä" on se 1-2 tuntia 3- 6 vkon välein kun rakastellaan. Ei mun pää ehdi siinä ajassa mukaan enkä osaa nauttia siitä hetkestä.
Minulla on rakastettu joka koskee, sivelee poskea, hiuksia, pitää kädestä kiinni kun kävellään, halaa kun on huono päivä, tulee lähelle istumaan että voin käpertyä syliin. Toki myös rakastelemme joskus. Taivaallista sekin on kun siihen liittyy paljon tuota läheisyyttä joka vaan lisää ihon ikävää.
En silti koe olevani "pettäjä" - mikään ei ole mieheltäni pois. Hänellä on vaimo joka jakaa arjen, tekee kaiken mahdollisen miehensä puolesta, rakastaa ja huolehtii. Kuuntelee murheet ja jakaa ilot, suunnittelee (yhä) tulevaisuutta yhdessä. Hyvää seksiä silloin kun sitä on. Ei enää kerjää läheisyyttä vaan kärsii sen puutteen hiljaa ja jaksaa sillä mitä toisaalta saa.
Tämä ei ollut mitään puolustelua pettämiselle vaan toteamus että joskus se on edellytys normaalin perhe-elämän jatkumiselle. Teilatkaa vapaasti.
Väittäisin, että olet nimenomaan tyypillinen pettäjä. Petät, mutta olet saanut seliteltyä asian itsellesi niin päin, ettei sinulla ole muita vaihtoehtoja vaan pettäminen on sinun uniikissa erityistilanteessasi ihan hyväksyttävää ja jopa välttämätöntä. Tämähän ei tietenkään pidä paikkaansa koska rehellisyys on aina vaihtoehto. Koet itsesi erilaiseksi, jotenkin paremmaksi kuin "oikeat" pettäjät. Minä taas väitän, että valtaosa pettäjistä ajattelee juuri noin. Ihminen ei kestä ajatella itseään pahana ja väärintekijänä, joten moraali taipuu omien tekojen ympärille niin, ettei mikään mitä itse tehdään voi koskaan olla kovin väärää tai moraalitonta.
Tottakai mä olen paha ja väärintekijä, anna omien tarpeitteni mennä toisen ohi! Eihän tämä ole millään lailla rehellistä. Läheisyyden puutteesta vain on tullut mörkö meidän väliin. Mörkö joka kasvaa päivä päivältä. Olen yrittänyt selvittää tätä vuosia mieheni kanssa mutta hän ei ymmärrä mistä on kyse. Inhoan itseäni kun en voi olla hänen lähellään kaipaamatta kosketusta ja syliä, ihan vaan neutraalisti jotta hänellä olisi parempi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaista: Jos olisimme sopineet, että muiden kanssa saa harrastaa seksiä, kyse ei olisi pettämisestä vaan avoimesta suhteesta. Sellaisesta emme ole sopineet, koska molempien mielestä intiimi läheisyys on se, mikä tekee keskinäisestä suhteestamme ainutlaatuisen. Ei tästä aiheesta koskaan sen syvällisempiä keskusteluja ole edes tarvinnut käydä; molemmat ovat ilmaisseet toiselleen toivovansa olevansa ainoita, joiden kanssa on romanttinen ja/tai seksuaalinen suhde.
Mitä pettämiseen sinänsä tulee, niin oma mielipiteeni on, että mitä ei tiedä, se ei voi loukata. Jos mies jollain miesporukkareissullaan pettäisi (merkityksessä panisi jonkun toisen kanssa), niin en haluaisi sitä koskaan tietää. Jos hän rakastuisi toiseen, niin sen haluaisin kuulla mutta senkin vain häneltä itseltään.
Mutta kun pettämisen seurauksena voi tulla tauteja ja ehkä lapsikin,niin ihmettelen välinpitämätöntä asennettasi.
Kondomi on keksitty.
Juu,niin on. Mutta käytetäänkö sitä? Ja ehkäisyvarmuus ei ole ikinä 100%..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myös mietin joskus tätä - itse pettävänä osapuolena.
En ole koskaan saanut mieheltäni läheisyyttä koska hän ei pidä siitä, eikä kaipaa kosketusta. Seksiä kyllä on ollut vaikka sekin vähenee koko ajan. Minulle taas läheisyys on tärkein asia, se saa minut tuntemaan itseni maailman tärkeimmäksi ja rakastetuimmaksi ihmiseksi. 15v meni vielä niin että itse menin kosketettavaksi, lähelle ja tein kaikki aloitteet seksiin. Kun en enää jaksanut jäin ihan tyhjän päälle. "Läheisyyttä" on se 1-2 tuntia 3- 6 vkon välein kun rakastellaan. Ei mun pää ehdi siinä ajassa mukaan enkä osaa nauttia siitä hetkestä.
Minulla on rakastettu joka koskee, sivelee poskea, hiuksia, pitää kädestä kiinni kun kävellään, halaa kun on huono päivä, tulee lähelle istumaan että voin käpertyä syliin. Toki myös rakastelemme joskus. Taivaallista sekin on kun siihen liittyy paljon tuota läheisyyttä joka vaan lisää ihon ikävää.
En silti koe olevani "pettäjä" - mikään ei ole mieheltäni pois. Hänellä on vaimo joka jakaa arjen, tekee kaiken mahdollisen miehensä puolesta, rakastaa ja huolehtii. Kuuntelee murheet ja jakaa ilot, suunnittelee (yhä) tulevaisuutta yhdessä. Hyvää seksiä silloin kun sitä on. Ei enää kerjää läheisyyttä vaan kärsii sen puutteen hiljaa ja jaksaa sillä mitä toisaalta saa.
Tämä ei ollut mitään puolustelua pettämiselle vaan toteamus että joskus se on edellytys normaalin perhe-elämän jatkumiselle. Teilatkaa vapaasti.
Tuo ei ole normaalia perhe-elämää. Silloin erotaan,jos jompikumpi voi suhteessa huonosti.
Iso osa kuitenkin on normaalia perhe-elämää. Mieheni on paras ystäväni ja kumppanini, sparraaja arjen haasteissa ja se jonka kanssa haluan vanheta. Matkustamme paljon, touhuamme kylki kyljessä 24/7 (teemme töitä kotitoimistolla työmatkoja lukuunottamatta), kestitsemme ystäviä, meillä on iso perhe ja suku joiden kanssa vietetään aikaa jne. Nauramme paljon, hassuttelemme ja meillä on omat sisäpiirin juttumme.
Olen nämä vuodet miettinyt sitä missä vaiheessa läheisyyden ja seksin merkitys vähenee, nyt olemme 50+ ja minulle kyllä molemmat on elintärkeitä. Isälläni oli ihana rakkaussuhde vielä 78v:nä, en tiedä tosiaan kestäisinkö sinne saakka ilman.
Olenko itsekäs kun haluan läheisyyttä? Pitäisikö minun vain tukahduttaa tarpeeni ja tunteeni perheen hyväksi? En haluaisi rikkoa perhettä, siksi ero ei ole vaihtoehto.
Olet jo rikkonut perheen.
Vierailija kirjoitti:
Molemmat sukupuolet ovat yhtä moniavioisia eli on sovinistien hellimä myytti, että vain miehet ovat.
Minä olen pettänyt miestäni. Hän ei tykännyt siitä ja uhkasi erolla, jos ei lopu. Ei se ollut häneltä pois, meillä oli myös paljon hyvää seksiä. Toinen mies vain oli seksikkäämpi.
Eli ehkä ap voisit kohdistaa tuon kysymyksesi sekä miehille että naisille, kun kerran haluat petettyjen näkemyksiä.
Se onkin joka miehen toive parisuhteessa,että nainen sanoo jonkun toisen olleen häntä seksikkäämpi ja siksi petin. Oikein itsetuntoa hivelevä ele. "Ei ollut toiselta pois." Bullshit. Tuollainen rikkoo ihmistä sisältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ja mieheni emme halua harrastaa seksiä muiden kanssa. Ollaan puhuttu että jos joskus alkaa muutkin kiinnostaa, niin sit katotaan tilanne uusiksi. Mutta tällä hetkellä kumpikaan ei yksinkertaisesti halua muita, koska olemme rakastuneet toisiimme. Mieheni ei halua seksiä muiden kuin rakastamiensa naisten kanssa, hänellä on ollut vain muutama seksikumppani elämänsä aikana, vaikka on ns. "korkeatasoinen" mies. Hän on kokeillut yhden yön juttuakin, mutta ei tykännyt. Hän halusi odottaa seksin kanssa suhteemme alkuaikoina huomattavasti pidempään kuin minä, ollakseen ensin varma tunteistaan minua kohtaan. Kaikki miehet eivät ole mitään eläimiä, jotka haluavat upottaa kullinsa jokaiseen vastaantulevaan kauniiseen naiseen.
Itse taas en sinkkuna ajatellut seksistä noin, vaan nautin siitä ilmankin tunteita. Mutta parisuhteessa ollessani en ole lainkaan kiinnostunut muista miehistä, omani on niin komea ja ihana, että harva voi kilpailla sen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myös mietin joskus tätä - itse pettävänä osapuolena.
En ole koskaan saanut mieheltäni läheisyyttä koska hän ei pidä siitä, eikä kaipaa kosketusta. Seksiä kyllä on ollut vaikka sekin vähenee koko ajan. Minulle taas läheisyys on tärkein asia, se saa minut tuntemaan itseni maailman tärkeimmäksi ja rakastetuimmaksi ihmiseksi. 15v meni vielä niin että itse menin kosketettavaksi, lähelle ja tein kaikki aloitteet seksiin. Kun en enää jaksanut jäin ihan tyhjän päälle. "Läheisyyttä" on se 1-2 tuntia 3- 6 vkon välein kun rakastellaan. Ei mun pää ehdi siinä ajassa mukaan enkä osaa nauttia siitä hetkestä.
Minulla on rakastettu joka koskee, sivelee poskea, hiuksia, pitää kädestä kiinni kun kävellään, halaa kun on huono päivä, tulee lähelle istumaan että voin käpertyä syliin. Toki myös rakastelemme joskus. Taivaallista sekin on kun siihen liittyy paljon tuota läheisyyttä joka vaan lisää ihon ikävää.
En silti koe olevani "pettäjä" - mikään ei ole mieheltäni pois. Hänellä on vaimo joka jakaa arjen, tekee kaiken mahdollisen miehensä puolesta, rakastaa ja huolehtii. Kuuntelee murheet ja jakaa ilot, suunnittelee (yhä) tulevaisuutta yhdessä. Hyvää seksiä silloin kun sitä on. Ei enää kerjää läheisyyttä vaan kärsii sen puutteen hiljaa ja jaksaa sillä mitä toisaalta saa.
Tämä ei ollut mitään puolustelua pettämiselle vaan toteamus että joskus se on edellytys normaalin perhe-elämän jatkumiselle. Teilatkaa vapaasti.
Tuo ei ole normaalia perhe-elämää. Silloin erotaan,jos jompikumpi voi suhteessa huonosti.
Iso osa kuitenkin on normaalia perhe-elämää. Mieheni on paras ystäväni ja kumppanini, sparraaja arjen haasteissa ja se jonka kanssa haluan vanheta. Matkustamme paljon, touhuamme kylki kyljessä 24/7 (teemme töitä kotitoimistolla työmatkoja lukuunottamatta), kestitsemme ystäviä, meillä on iso perhe ja suku joiden kanssa vietetään aikaa jne. Nauramme paljon, hassuttelemme ja meillä on omat sisäpiirin juttumme.
Olen nämä vuodet miettinyt sitä missä vaiheessa läheisyyden ja seksin merkitys vähenee, nyt olemme 50+ ja minulle kyllä molemmat on elintärkeitä. Isälläni oli ihana rakkaussuhde vielä 78v:nä, en tiedä tosiaan kestäisinkö sinne saakka ilman.
Olenko itsekäs kun haluan läheisyyttä? Pitäisikö minun vain tukahduttaa tarpeeni ja tunteeni perheen hyväksi? En haluaisi rikkoa perhettä, siksi ero ei ole vaihtoehto.
Mieti millaisen parisuhdemallin annat lapsillesi. Että on oikein valehdella kumppanille,salata ja pimittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itsekin miettinyt tätä paljon. Ymmärrän ja hyväksyn avoimet suhteet, mutta omat tunteet eivät sellaiseen tunnu taipuvan vaikka järjellä tajuankin, ettei se olisi minulta pois jos mies kävisi vieraissa. Toki myös haluaisin miehen olevan onnellinen, ja jos se onnellisuus tarkoittaisi sitä että hän saa käydä silloin tällöin painamassa vierasta niin... ei kai siinä sitten pitäisi olla mitään.
Jotenkin se parisuhdeseksi vain on mulle niin intiimi ja erityinen juttu tunnetasolla, että vieraissa käyminen vain tuntuu ihan saakelin pahalta. Vähän kuin se seksi muiden kanssa rikkoisi jotakin ainutlaatuista parisuhteesta. Tykkään myös ottaa suihin, mutta etoo ajatus siitä että se kalu olisi ehkä uinut edellisenä iltana jossakin satunnaisessa baaripanossa. Ja en tiedä onko mulla sitten huono itsetunto vai mitä, mutta kyllähän se vähän kävisi naiseudenkin päälle jos mies niin kovasti haluaisi vieraisiin. Se on ihan ok jos mies kokee ettei saa kanssani sitä mitä haluaa, mutta sellaisessa tilanteessa on mielestäni sitten parempi laittaa kokonaan poikki.
Jollakin tasolla haluaisin kyllä "päästä yli" näistä tuntemuksista; olisihan siinä sitten tavallaan yksi huoli pois kun ei tarvitsisi miettiä että olenko riittävä sängyssä jne. Ihan vielä en ole kuitenkaan valmis luopumaan toivosta sen suhteen, että löytäisin miehen joka ajattelee parisuhdeseksistä edes suunnilleen samalla tavalla. :)
Vierailija kirjoitti:
Miten niin on oletusarvo? Minusta asia on päinvastoin: jos asiasta ei ole puhuttu ja puhumalla sovittu, mitään ei voi olettaa. Ihmisiä on niin monenlaisia, että kaikki asiat pitäisi käydä puhumalla läpi väärinymmärrysten ja mielipahan välttämiseksi. Minusta seurustelu ei kuitenkaan lähtökohtaisesti edellytä yksiavioisuutta, koska moniavioisuus on ihmislajin todellinen luonto, jonka kulttuuri on vääristänyt, eikä toista/toisen seksuaalisuutta voi omistaa. Suurin osa ihmisistä on eri mieltä, mutta eipä minun tarvitse heidän kanssaan onneksi seurustella.
Anteeksi, elämmekö samassa yhteiskunnassa? Jos näin, niin ikäväksesi voin kertoa, että täällä kristinuskon jne. vaikutuksesta nimenomaan yksiavioisuus on se normi, riippumatta ihmislajin "todellisesta luonnosta". Yhteiskuntajärjestyksen vuoksihan meillä on monia muitakin eri syistä valikoituneita normeja, jottei esim. elettäisi kuin pelossa ja taudit leviäisi.
Siitä olen samaa mieltä, että vaikka yksiavioisuus onkin meillä ehkä lähtökohtaisesti normi, asiasta kannattaa oman kumppanin kanssa toki keskustella. Ikäviltä yllätyksiltä ei varmaan silti voi välttyä, koska harva pirkko/petteri ehkä suoraan kuitenkaan seurustelun alkajaisiksi kertoisi rehellisesti, että luultavasti suhteemme aikana haluan harrastaa seksiä muidenkin kanssa. Siis näiden, jotka ovat tietoisia tästä taipumuksesta itsessään, soisi olevan siitä rehellisiä kumppanilleen alusta alkaen.
Tähän itse ap:n asiaan, tosiaan tällainen puoliavoin suhde ei ole pettämistä. Tosin tämä ap:n provo meni viimeistään siinä vaiheessa puihin, kun hän ei osaa tässä kontekstissa enää perustella miehensä kielteistä suhtautumista ap:n mahdolliseen miesten kanssa paneskeluun.
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä esim. juutalais-kristillisen uskontoperinteen vaikutuksista nyky-yhteiskunnan normien ja moraalin rakentumiselle.
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä myös siitä, että normit ja moraali ovat pelkkiä konstruktioita - ihminen on elänyt esimerkiksi seksuaalisesti varsin vapaamielistä elämää kauan ennen juutalaisuuden muodostumista - ja että molempien tilalla voisi olla jotakin muuta.
Oletko kuullut sanonnan "siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä sitä, miten niiden pitäisi olla"? Normeja voi ja saa myös kyseenalaistaa, ja nyky-yhteiskunta mahdollistaa yhä enenevissä määrin valita niiden tilalle parempia. Henkilökohtaisissa, yksilönvapautta koskevissa asioissa myös ihan lain suomissa puitteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myös mietin joskus tätä - itse pettävänä osapuolena.
En ole koskaan saanut mieheltäni läheisyyttä koska hän ei pidä siitä, eikä kaipaa kosketusta. Seksiä kyllä on ollut vaikka sekin vähenee koko ajan. Minulle taas läheisyys on tärkein asia, se saa minut tuntemaan itseni maailman tärkeimmäksi ja rakastetuimmaksi ihmiseksi. 15v meni vielä niin että itse menin kosketettavaksi, lähelle ja tein kaikki aloitteet seksiin. Kun en enää jaksanut jäin ihan tyhjän päälle. "Läheisyyttä" on se 1-2 tuntia 3- 6 vkon välein kun rakastellaan. Ei mun pää ehdi siinä ajassa mukaan enkä osaa nauttia siitä hetkestä.
Minulla on rakastettu joka koskee, sivelee poskea, hiuksia, pitää kädestä kiinni kun kävellään, halaa kun on huono päivä, tulee lähelle istumaan että voin käpertyä syliin. Toki myös rakastelemme joskus. Taivaallista sekin on kun siihen liittyy paljon tuota läheisyyttä joka vaan lisää ihon ikävää.
En silti koe olevani "pettäjä" - mikään ei ole mieheltäni pois. Hänellä on vaimo joka jakaa arjen, tekee kaiken mahdollisen miehensä puolesta, rakastaa ja huolehtii. Kuuntelee murheet ja jakaa ilot, suunnittelee (yhä) tulevaisuutta yhdessä. Hyvää seksiä silloin kun sitä on. Ei enää kerjää läheisyyttä vaan kärsii sen puutteen hiljaa ja jaksaa sillä mitä toisaalta saa.
Tämä ei ollut mitään puolustelua pettämiselle vaan toteamus että joskus se on edellytys normaalin perhe-elämän jatkumiselle. Teilatkaa vapaasti.
Tuo ei ole normaalia perhe-elämää. Silloin erotaan,jos jompikumpi voi suhteessa huonosti.
Iso osa kuitenkin on normaalia perhe-elämää. Mieheni on paras ystäväni ja kumppanini, sparraaja arjen haasteissa ja se jonka kanssa haluan vanheta. Matkustamme paljon, touhuamme kylki kyljessä 24/7 (teemme töitä kotitoimistolla työmatkoja lukuunottamatta), kestitsemme ystäviä, meillä on iso perhe ja suku joiden kanssa vietetään aikaa jne. Nauramme paljon, hassuttelemme ja meillä on omat sisäpiirin juttumme.
Olen nämä vuodet miettinyt sitä missä vaiheessa läheisyyden ja seksin merkitys vähenee, nyt olemme 50+ ja minulle kyllä molemmat on elintärkeitä. Isälläni oli ihana rakkaussuhde vielä 78v:nä, en tiedä tosiaan kestäisinkö sinne saakka ilman.
Olenko itsekäs kun haluan läheisyyttä? Pitäisikö minun vain tukahduttaa tarpeeni ja tunteeni perheen hyväksi? En haluaisi rikkoa perhettä, siksi ero ei ole vaihtoehto.
Et ole itsekäs koska haluat läheisyyttä. Olet itsekäs, koska et anna miehelle päätäntävaltaa siinä, haluaako hän mieluummin elää vapaassa suhteessa vai erota. Avioliiton pitäisi olla kahden tasavertaisen ihmisen liitto, mutta sinä supistat sen vain siihen, mitä sinä itse haluat. Sinä et halua tyytyä pelkästään mieheesi, mutta sinä et halua myöskään erota, joten sinä valehtelet koska pelkäät että miehesi olisi eri mieltä.
Se minusta pettämisessä onkin törkeintä. Riistetään toiselta mahdollisuus tehdä informoituja päätöksiä siitä, millaisilla reunaehdoilla hän on valmis jatkamaan parisuhdetta. Kyseessä on kuitenkin yksi ihmisen elämän suurimmista päätöksistä - kenen kanssa jaan elämäni - ja pettäjä huijaa petettyä valitsemaan ehkä toisin kuin hän muuten valitsisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myös mietin joskus tätä - itse pettävänä osapuolena.
En ole koskaan saanut mieheltäni läheisyyttä koska hän ei pidä siitä, eikä kaipaa kosketusta. Seksiä kyllä on ollut vaikka sekin vähenee koko ajan. Minulle taas läheisyys on tärkein asia, se saa minut tuntemaan itseni maailman tärkeimmäksi ja rakastetuimmaksi ihmiseksi. 15v meni vielä niin että itse menin kosketettavaksi, lähelle ja tein kaikki aloitteet seksiin. Kun en enää jaksanut jäin ihan tyhjän päälle. "Läheisyyttä" on se 1-2 tuntia 3- 6 vkon välein kun rakastellaan. Ei mun pää ehdi siinä ajassa mukaan enkä osaa nauttia siitä hetkestä.
Minulla on rakastettu joka koskee, sivelee poskea, hiuksia, pitää kädestä kiinni kun kävellään, halaa kun on huono päivä, tulee lähelle istumaan että voin käpertyä syliin. Toki myös rakastelemme joskus. Taivaallista sekin on kun siihen liittyy paljon tuota läheisyyttä joka vaan lisää ihon ikävää.
En silti koe olevani "pettäjä" - mikään ei ole mieheltäni pois. Hänellä on vaimo joka jakaa arjen, tekee kaiken mahdollisen miehensä puolesta, rakastaa ja huolehtii. Kuuntelee murheet ja jakaa ilot, suunnittelee (yhä) tulevaisuutta yhdessä. Hyvää seksiä silloin kun sitä on. Ei enää kerjää läheisyyttä vaan kärsii sen puutteen hiljaa ja jaksaa sillä mitä toisaalta saa.
Tämä ei ollut mitään puolustelua pettämiselle vaan toteamus että joskus se on edellytys normaalin perhe-elämän jatkumiselle. Teilatkaa vapaasti.
Tuo ei ole normaalia perhe-elämää. Silloin erotaan,jos jompikumpi voi suhteessa huonosti.
Iso osa kuitenkin on normaalia perhe-elämää. Mieheni on paras ystäväni ja kumppanini, sparraaja arjen haasteissa ja se jonka kanssa haluan vanheta. Matkustamme paljon, touhuamme kylki kyljessä 24/7 (teemme töitä kotitoimistolla työmatkoja lukuunottamatta), kestitsemme ystäviä, meillä on iso perhe ja suku joiden kanssa vietetään aikaa jne. Nauramme paljon, hassuttelemme ja meillä on omat sisäpiirin juttumme.
Olen nämä vuodet miettinyt sitä missä vaiheessa läheisyyden ja seksin merkitys vähenee, nyt olemme 50+ ja minulle kyllä molemmat on elintärkeitä. Isälläni oli ihana rakkaussuhde vielä 78v:nä, en tiedä tosiaan kestäisinkö sinne saakka ilman.
Olenko itsekäs kun haluan läheisyyttä? Pitäisikö minun vain tukahduttaa tarpeeni ja tunteeni perheen hyväksi? En haluaisi rikkoa perhettä, siksi ero ei ole vaihtoehto.
Mieti millaisen parisuhdemallin annat lapsillesi. Että on oikein valehdella kumppanille,salata ja pimittää.
Itseasiassa lapset ei tätä tiedä.
Se mikä on huonoa ja minkä lapset näkevät on tuo koskemattomuus. Kun vanhemmat ei koskaan halaa tai pussaa. Se on pahin asia minkä voin lapsille tehdä. Haluaisin että he näkisivät miten vanhempien välillä on fyysistä hellyyttä. Teinityttökin jossain vaiheessa sanoi että halaaminen ällöttää. Kauhistuin - hänestä on tulossa samanlainen kuin isästään:(
Muuten he näkevät perhekeskeisen parin joka on aina yhdessä, nauravat paljon ja ovet on aina auki perheen ja ystävien tulla ja mennä. Paita ja peppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myös mietin joskus tätä - itse pettävänä osapuolena.
En ole koskaan saanut mieheltäni läheisyyttä koska hän ei pidä siitä, eikä kaipaa kosketusta. Seksiä kyllä on ollut vaikka sekin vähenee koko ajan. Minulle taas läheisyys on tärkein asia, se saa minut tuntemaan itseni maailman tärkeimmäksi ja rakastetuimmaksi ihmiseksi. 15v meni vielä niin että itse menin kosketettavaksi, lähelle ja tein kaikki aloitteet seksiin. Kun en enää jaksanut jäin ihan tyhjän päälle. "Läheisyyttä" on se 1-2 tuntia 3- 6 vkon välein kun rakastellaan. Ei mun pää ehdi siinä ajassa mukaan enkä osaa nauttia siitä hetkestä.
Minulla on rakastettu joka koskee, sivelee poskea, hiuksia, pitää kädestä kiinni kun kävellään, halaa kun on huono päivä, tulee lähelle istumaan että voin käpertyä syliin. Toki myös rakastelemme joskus. Taivaallista sekin on kun siihen liittyy paljon tuota läheisyyttä joka vaan lisää ihon ikävää.
En silti koe olevani "pettäjä" - mikään ei ole mieheltäni pois. Hänellä on vaimo joka jakaa arjen, tekee kaiken mahdollisen miehensä puolesta, rakastaa ja huolehtii. Kuuntelee murheet ja jakaa ilot, suunnittelee (yhä) tulevaisuutta yhdessä. Hyvää seksiä silloin kun sitä on. Ei enää kerjää läheisyyttä vaan kärsii sen puutteen hiljaa ja jaksaa sillä mitä toisaalta saa.
Tämä ei ollut mitään puolustelua pettämiselle vaan toteamus että joskus se on edellytys normaalin perhe-elämän jatkumiselle. Teilatkaa vapaasti.
Tuo ei ole normaalia perhe-elämää. Silloin erotaan,jos jompikumpi voi suhteessa huonosti.
Iso osa kuitenkin on normaalia perhe-elämää. Mieheni on paras ystäväni ja kumppanini, sparraaja arjen haasteissa ja se jonka kanssa haluan vanheta. Matkustamme paljon, touhuamme kylki kyljessä 24/7 (teemme töitä kotitoimistolla työmatkoja lukuunottamatta), kestitsemme ystäviä, meillä on iso perhe ja suku joiden kanssa vietetään aikaa jne. Nauramme paljon, hassuttelemme ja meillä on omat sisäpiirin juttumme.
Olen nämä vuodet miettinyt sitä missä vaiheessa läheisyyden ja seksin merkitys vähenee, nyt olemme 50+ ja minulle kyllä molemmat on elintärkeitä. Isälläni oli ihana rakkaussuhde vielä 78v:nä, en tiedä tosiaan kestäisinkö sinne saakka ilman.
Olenko itsekäs kun haluan läheisyyttä? Pitäisikö minun vain tukahduttaa tarpeeni ja tunteeni perheen hyväksi? En haluaisi rikkoa perhettä, siksi ero ei ole vaihtoehto.
Et ole itsekäs koska haluat läheisyyttä. Olet itsekäs, koska et anna miehelle päätäntävaltaa siinä, haluaako hän mieluummin elää vapaassa suhteessa vai erota. Avioliiton pitäisi olla kahden tasavertaisen ihmisen liitto, mutta sinä supistat sen vain siihen, mitä sinä itse haluat. Sinä et halua tyytyä pelkästään mieheesi, mutta sinä et halua myöskään erota, joten sinä valehtelet koska pelkäät että miehesi olisi eri mieltä.
Se minusta pettämisessä onkin törkeintä. Riistetään toiselta mahdollisuus tehdä informoituja päätöksiä siitä, millaisilla reunaehdoilla hän on valmis jatkamaan parisuhdetta. Kyseessä on kuitenkin yksi ihmisen elämän suurimmista päätöksistä - kenen kanssa jaan elämäni - ja pettäjä huijaa petettyä valitsemaan ehkä toisin kuin hän muuten valitsisi.
Kuluneen kuuden vuoden aikana - kun tästä on puhuttu, kirjoitettu, itketty, vaadittu, vongattu ja toivottu nätisti olen sanonut miehelleni joka kerran että en tule kestämään tätä ikuisesti. Olen tehnyt täysin selväksi että jossain vaiheessa haen hellyyden muualta. Joten hänet on kyllä informoitu. Oli hänen asiansa suostuiko hän kompromissiin (johon olisin ilolla tyytynyt) vai ei. Ei ole vielä edes harkinnut sellaista. Hänen elämänsä on ihan kunnossa.
Se etten kerro hänelle nykytilanteesta on hänen kannaltaan parempi - eläköön kuplassaan.
Itse käyn psykoterapiassa koska haluaisin tukahduttaa läheisyydentarpeeni ja "palata" kotiin mutta vuoden terapia ei ole vielä saanut tarvetta laantumaan. Yhä vielä kaipaan mieheni läheisyyttä, turhaan.
Ymmärrän että tätä on vaikea tajuta. Voisin verrata tätä siihen että jääkaappi on täynnä ruokaa mutta et saa koskea siihen etkä nauttia mitään sieltä. Nälkä kasvaa koko ajan, pahoinvointi samoin. Yrität selittää itsellesi että selviät ilman ruokaa mutta ruuan olemassaolo saa lähes sekoamaan. Perustarve "hengissäpysymiselle".
Olisiko tuo vertaus helpompi ymmärtää?
Oon vähän samoilla linjoilla ap:n kanssa. Yksiavioisuus ei oo omalla kohdalla tuntunut koskaan ns normaalilta. Yritän olla miettimättä sitä että loppuelämäni harrastaisin seksiä vain yhden henkilön kanssa. Ajatuksena masentava. Eikä se tarkoita ettenkö rakastaisi valtavasti puolisoani, kyllä rakastan. Olen joskus ottanut puheeksi avoimen suhteen, mutta toinen osapuoli ei halua jakaa minua, joten keskustelu tyrehtyi lyhyeen.
Mä en ymmärrä varsinkaan niitä tilanteita, joissa pariskunnan on seksielämä täysin nollassa toisen vuoksi ja toinen ei kuitenkaan saisi käydä edes luvalla muualla. Eipähän tulisi mieleen oman itsekkyyden vuoksi viedä toiselta iloa seksiin.
Ymmärrän sinänsä AP:n arvomaailman.
En taas ymmärrä AP:n argumentteja.
Mainittujen uni- ja mielihyvähormonien ja miehen sperman yhteys nyt on ihan hassu perustelu. AP näyttää olevan ihan pihalla myös ihmisen perustarpeista. Lisäksi itsetyydytys sopii ratkaisuksi moneen mainittuun ongelmaan.
Vastaan kuitenkin kysymykseen:
Voisin ajatuksen tasolla antaa mieheni panna toista naista. En ole mustasukkainen. En kuitenkaan halua tätä, koska
1) en halua mieheni saavan minkäänlaista sukupuolitaudin riskiä, se on todella iso juttu, ja yksinäänkin riittää perusteluksi.
2) en halua mieheni saattavan ketään vahingossa raskaaksi, en kykenisi käsittelemään asiaa ollenkaan ja erottaisiin.
3) ällöttäisi enää ottaa miehen elin suuhun, kun tietää sen olleen toisen naisen ruumiin sisäpuolella. Ei voi ikinä tietää, onko kumia käytetty ja onko ruumiinnesteet pesty pois. En halua koskea kenenkään muun eritteisiin, ikinä.
4) seksi aiheuttaa kiintymystä toiseen ja kiintyminen söisi parisuhdetta paljon
5) sukupuolitautien riski kasvaisi hyvin paljon, jos naista vaihtaa kokoajan. Ja jos ei vaihda, naiseen kyllä kiintyy.
6) koen olevani loistava nainen kaikin puolin, joten en kokisi riittämättömyyden tunnetta sen osalta. Mutta silti mua jotenkin satuttaisi hieman, että toinen esimerkiksi silittäisi tai syleilisi toista naista. Tunteeton kosketus on eri asia, mutta hellittelyn koen olevan kaksinkeskeisen välittämisen osoitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myös mietin joskus tätä - itse pettävänä osapuolena.
En ole koskaan saanut mieheltäni läheisyyttä koska hän ei pidä siitä, eikä kaipaa kosketusta. Seksiä kyllä on ollut vaikka sekin vähenee koko ajan. Minulle taas läheisyys on tärkein asia, se saa minut tuntemaan itseni maailman tärkeimmäksi ja rakastetuimmaksi ihmiseksi. 15v meni vielä niin että itse menin kosketettavaksi, lähelle ja tein kaikki aloitteet seksiin. Kun en enää jaksanut jäin ihan tyhjän päälle. "Läheisyyttä" on se 1-2 tuntia 3- 6 vkon välein kun rakastellaan. Ei mun pää ehdi siinä ajassa mukaan enkä osaa nauttia siitä hetkestä.
Minulla on rakastettu joka koskee, sivelee poskea, hiuksia, pitää kädestä kiinni kun kävellään, halaa kun on huono päivä, tulee lähelle istumaan että voin käpertyä syliin. Toki myös rakastelemme joskus. Taivaallista sekin on kun siihen liittyy paljon tuota läheisyyttä joka vaan lisää ihon ikävää.
En silti koe olevani "pettäjä" - mikään ei ole mieheltäni pois. Hänellä on vaimo joka jakaa arjen, tekee kaiken mahdollisen miehensä puolesta, rakastaa ja huolehtii. Kuuntelee murheet ja jakaa ilot, suunnittelee (yhä) tulevaisuutta yhdessä. Hyvää seksiä silloin kun sitä on. Ei enää kerjää läheisyyttä vaan kärsii sen puutteen hiljaa ja jaksaa sillä mitä toisaalta saa.
Tämä ei ollut mitään puolustelua pettämiselle vaan toteamus että joskus se on edellytys normaalin perhe-elämän jatkumiselle. Teilatkaa vapaasti.
Tuo ei ole normaalia perhe-elämää. Silloin erotaan,jos jompikumpi voi suhteessa huonosti.
Iso osa kuitenkin on normaalia perhe-elämää. Mieheni on paras ystäväni ja kumppanini, sparraaja arjen haasteissa ja se jonka kanssa haluan vanheta. Matkustamme paljon, touhuamme kylki kyljessä 24/7 (teemme töitä kotitoimistolla työmatkoja lukuunottamatta), kestitsemme ystäviä, meillä on iso perhe ja suku joiden kanssa vietetään aikaa jne. Nauramme paljon, hassuttelemme ja meillä on omat sisäpiirin juttumme.
Olen nämä vuodet miettinyt sitä missä vaiheessa läheisyyden ja seksin merkitys vähenee, nyt olemme 50+ ja minulle kyllä molemmat on elintärkeitä. Isälläni oli ihana rakkaussuhde vielä 78v:nä, en tiedä tosiaan kestäisinkö sinne saakka ilman.
Olenko itsekäs kun haluan läheisyyttä? Pitäisikö minun vain tukahduttaa tarpeeni ja tunteeni perheen hyväksi? En haluaisi rikkoa perhettä, siksi ero ei ole vaihtoehto.
Et ole itsekäs koska haluat läheisyyttä. Olet itsekäs, koska et anna miehelle päätäntävaltaa siinä, haluaako hän mieluummin elää vapaassa suhteessa vai erota. Avioliiton pitäisi olla kahden tasavertaisen ihmisen liitto, mutta sinä supistat sen vain siihen, mitä sinä itse haluat. Sinä et halua tyytyä pelkästään mieheesi, mutta sinä et halua myöskään erota, joten sinä valehtelet koska pelkäät että miehesi olisi eri mieltä.
Se minusta pettämisessä onkin törkeintä. Riistetään toiselta mahdollisuus tehdä informoituja päätöksiä siitä, millaisilla reunaehdoilla hän on valmis jatkamaan parisuhdetta. Kyseessä on kuitenkin yksi ihmisen elämän suurimmista päätöksistä - kenen kanssa jaan elämäni - ja pettäjä huijaa petettyä valitsemaan ehkä toisin kuin hän muuten valitsisi.
Kuluneen kuuden vuoden aikana - kun tästä on puhuttu, kirjoitettu, itketty, vaadittu, vongattu ja toivottu nätisti olen sanonut miehelleni joka kerran että en tule kestämään tätä ikuisesti. Olen tehnyt täysin selväksi että jossain vaiheessa haen hellyyden muualta. Joten hänet on kyllä informoitu. Oli hänen asiansa suostuiko hän kompromissiin (johon olisin ilolla tyytynyt) vai ei. Ei ole vielä edes harkinnut sellaista. Hänen elämänsä on ihan kunnossa.
Se etten kerro hänelle nykytilanteesta on hänen kannaltaan parempi - eläköön kuplassaan.
Itse käyn psykoterapiassa koska haluaisin tukahduttaa läheisyydentarpeeni ja "palata" kotiin mutta vuoden terapia ei ole vielä saanut tarvetta laantumaan. Yhä vielä kaipaan mieheni läheisyyttä, turhaan.
Ymmärrän että tätä on vaikea tajuta. Voisin verrata tätä siihen että jääkaappi on täynnä ruokaa mutta et saa koskea siihen etkä nauttia mitään sieltä. Nälkä kasvaa koko ajan, pahoinvointi samoin. Yrität selittää itsellesi että selviät ilman ruokaa mutta ruuan olemassaolo saa lähes sekoamaan. Perustarve "hengissäpysymiselle".
Olisiko tuo vertaus helpompi ymmärtää?
Mitä nyt et ymmärrä siinä ettei valehtelu ole oikein ja on loukkaavaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myös mietin joskus tätä - itse pettävänä osapuolena.
En ole koskaan saanut mieheltäni läheisyyttä koska hän ei pidä siitä, eikä kaipaa kosketusta. Seksiä kyllä on ollut vaikka sekin vähenee koko ajan. Minulle taas läheisyys on tärkein asia, se saa minut tuntemaan itseni maailman tärkeimmäksi ja rakastetuimmaksi ihmiseksi. 15v meni vielä niin että itse menin kosketettavaksi, lähelle ja tein kaikki aloitteet seksiin. Kun en enää jaksanut jäin ihan tyhjän päälle. "Läheisyyttä" on se 1-2 tuntia 3- 6 vkon välein kun rakastellaan. Ei mun pää ehdi siinä ajassa mukaan enkä osaa nauttia siitä hetkestä.
Minulla on rakastettu joka koskee, sivelee poskea, hiuksia, pitää kädestä kiinni kun kävellään, halaa kun on huono päivä, tulee lähelle istumaan että voin käpertyä syliin. Toki myös rakastelemme joskus. Taivaallista sekin on kun siihen liittyy paljon tuota läheisyyttä joka vaan lisää ihon ikävää.
En silti koe olevani "pettäjä" - mikään ei ole mieheltäni pois. Hänellä on vaimo joka jakaa arjen, tekee kaiken mahdollisen miehensä puolesta, rakastaa ja huolehtii. Kuuntelee murheet ja jakaa ilot, suunnittelee (yhä) tulevaisuutta yhdessä. Hyvää seksiä silloin kun sitä on. Ei enää kerjää läheisyyttä vaan kärsii sen puutteen hiljaa ja jaksaa sillä mitä toisaalta saa.
Tämä ei ollut mitään puolustelua pettämiselle vaan toteamus että joskus se on edellytys normaalin perhe-elämän jatkumiselle. Teilatkaa vapaasti.
Tuo ei ole normaalia perhe-elämää. Silloin erotaan,jos jompikumpi voi suhteessa huonosti.
Iso osa kuitenkin on normaalia perhe-elämää. Mieheni on paras ystäväni ja kumppanini, sparraaja arjen haasteissa ja se jonka kanssa haluan vanheta. Matkustamme paljon, touhuamme kylki kyljessä 24/7 (teemme töitä kotitoimistolla työmatkoja lukuunottamatta), kestitsemme ystäviä, meillä on iso perhe ja suku joiden kanssa vietetään aikaa jne. Nauramme paljon, hassuttelemme ja meillä on omat sisäpiirin juttumme.
Olen nämä vuodet miettinyt sitä missä vaiheessa läheisyyden ja seksin merkitys vähenee, nyt olemme 50+ ja minulle kyllä molemmat on elintärkeitä. Isälläni oli ihana rakkaussuhde vielä 78v:nä, en tiedä tosiaan kestäisinkö sinne saakka ilman.
Olenko itsekäs kun haluan läheisyyttä? Pitäisikö minun vain tukahduttaa tarpeeni ja tunteeni perheen hyväksi? En haluaisi rikkoa perhettä, siksi ero ei ole vaihtoehto.
Et ole itsekäs koska haluat läheisyyttä. Olet itsekäs, koska et anna miehelle päätäntävaltaa siinä, haluaako hän mieluummin elää vapaassa suhteessa vai erota. Avioliiton pitäisi olla kahden tasavertaisen ihmisen liitto, mutta sinä supistat sen vain siihen, mitä sinä itse haluat. Sinä et halua tyytyä pelkästään mieheesi, mutta sinä et halua myöskään erota, joten sinä valehtelet koska pelkäät että miehesi olisi eri mieltä.
Se minusta pettämisessä onkin törkeintä. Riistetään toiselta mahdollisuus tehdä informoituja päätöksiä siitä, millaisilla reunaehdoilla hän on valmis jatkamaan parisuhdetta. Kyseessä on kuitenkin yksi ihmisen elämän suurimmista päätöksistä - kenen kanssa jaan elämäni - ja pettäjä huijaa petettyä valitsemaan ehkä toisin kuin hän muuten valitsisi.
Kuluneen kuuden vuoden aikana - kun tästä on puhuttu, kirjoitettu, itketty, vaadittu, vongattu ja toivottu nätisti olen sanonut miehelleni joka kerran että en tule kestämään tätä ikuisesti. Olen tehnyt täysin selväksi että jossain vaiheessa haen hellyyden muualta. Joten hänet on kyllä informoitu. Oli hänen asiansa suostuiko hän kompromissiin (johon olisin ilolla tyytynyt) vai ei. Ei ole vielä edes harkinnut sellaista. Hänen elämänsä on ihan kunnossa.
Se etten kerro hänelle nykytilanteesta on hänen kannaltaan parempi - eläköön kuplassaan.
Itse käyn psykoterapiassa koska haluaisin tukahduttaa läheisyydentarpeeni ja "palata" kotiin mutta vuoden terapia ei ole vielä saanut tarvetta laantumaan. Yhä vielä kaipaan mieheni läheisyyttä, turhaan.
Ymmärrän että tätä on vaikea tajuta. Voisin verrata tätä siihen että jääkaappi on täynnä ruokaa mutta et saa koskea siihen etkä nauttia mitään sieltä. Nälkä kasvaa koko ajan, pahoinvointi samoin. Yrität selittää itsellesi että selviät ilman ruokaa mutta ruuan olemassaolo saa lähes sekoamaan. Perustarve "hengissäpysymiselle".
Olisiko tuo vertaus helpompi ymmärtää?
Mitä nyt et ymmärrä siinä ettei valehtelu ole oikein ja on loukkaavaa?
Ketä se loukkaa jos ei tiedä? Periaatteen tasolla kyllä enkä todellakaan nauti siitä
Jos sovitaan asioista etukäteen, ei kysymyksessä ole pettäminen. Yhteiset pelisäännöt ja samat oikeudet.
Jos puuhastellaan selän takana salaa, silloin on pettämistä eli epärehellistä meininkiä. Semmoisen seuraukset voivat olla hyvinkin kamalia.
Kumma juttu.
Meillä nainen omistaa minut ihan yhtä paljon kun minä omistan hänet. Emme elä avoimessa suhteessa eikä kumpikaan ole ok pettämisen kanssa. Minä en ole koskaan naista pettänyt vaikka mahdollisuuksia olisi ollut eikä tuo nainenkaan käsittääkseni ole pettänyt.
M27