Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
ADHD-tutkimuksiin nelikymppisenä?
05.05.2025 |
Löytyykö täältä aikuisiällä adhd-diagnoosin saaneita? Mikä herätti epäilemään adhd:ta? Mitä kautta hakeuduit tutkimuksiin? Ja löytyikö lapsuuden papereista jotain mustaa valkoisella?
Olen itse tässä lasten erityispiirteiden kautta havahtunut siihen, että mullahan taitaa olla adhd ja että se on itseasiassa vaikeuttanut elämääni varsin monella tavalla. Ollut ihan lapsuudesta asti näkyvissä, mutta ei ole enää vanhempia kertomassa eikä mua viety neuvolaan. Koulussa pärjäsin, koska olen älykäs ja nopea oppimaan. Sillä sai paljon anteeksi. Sähläsin, en osannut antaa työrauhaa, unohtelin ja kadottelin jatkuvasti tavaroitani ja esimerkiksi kokeissa hyppäsin joidenkin tehtävien yli kokonaan. Mutta ei tästä varmaan mitään kirjauksia missään ole, kun koulu kuitenkin sujui.
Olen aina ymmärtänyt adhd-lapsia erinomaisesti. Mutta jotenkin ajatellut, että tämä ei koske minua, koska omat todistukset oli ihan hyviä. Nyt alkaa pikkuhiljaa aueta, että se koulumenestys ei yksinään kerro mistään. Helpottaisi kuulla muiden tarinoita ja ehkä vähän rohkaisuakin. Työterveys löytyy, mutta en uskalla mennä ehdottamaan sinne tällaista hypermuodikasta haastetta.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Jos pärjäät hyvin ja elät normaalia elämää hyvin menneine opintoineen, työterveyksineen ja lapsineen, niin en näe syytä hakea diagnoosia. Toki jos töissä tulee ADHD-piirteiden vuoksi säännöllisesti turhia virheitä jotka syö sisältä, stressaa, aiheuttaa negatiivista palautetta ja vaikeuttaa myös työtä, niin silloin kannattaa.
Sehän se, kun en pärjää. On toki tutkinto (viivästyi 10v), työ (pitkän pätkätyötaustan jälkeen vihdoin ensimmäinen vakituinen), työterveys (halleluja!), puoliso ja lapset. Mutta olen ihan uupumuksen rajamailla jälleen, kuten jokaisessa aiemmassakin työssä. Aiemmin olen miettinyt, että ehkä se johtui työstä, raskaudesta, sairaudesta, lapsesta, unenpuutteesta, jälleen uudesta työstä, huonosta työyhteisöstä jne. Mutta nyt olen juuri minulle sopivassa työssä, terve, lapsetkin isompia jo, ja edelleen tuntuu, kuin hädin tuskin saisin pidettyä pääni pinnalla. Selviän töistä, mutta sen hinta on liian kova. Koti on kaaos, sosiaaliset suhteet heiveröisiä, parisuhde kärsii ja vanhemmuuskin voisi olla tasaisempaa... Vaikka sitten tätä miettiessä alan jälleen epäillä itseäni ja mietin, että periaatteessa ulkoisesti pärjään ihan hyvin: on tutkinto, työ, perhe, asuntolaina ja auto :P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos pärjäät hyvin ja elät normaalia elämää hyvin menneine opintoineen, työterveyksineen ja lapsineen, niin en näe syytä hakea diagnoosia. Toki jos töissä tulee ADHD-piirteiden vuoksi säännöllisesti turhia virheitä jotka syö sisältä, stressaa, aiheuttaa negatiivista palautetta ja vaikeuttaa myös työtä, niin silloin kannattaa.
Sehän se, kun en pärjää. On toki tutkinto (viivästyi 10v), työ (pitkän pätkätyötaustan jälkeen vihdoin ensimmäinen vakituinen), työterveys (halleluja!), puoliso ja lapset. Mutta olen ihan uupumuksen rajamailla jälleen, kuten jokaisessa aiemmassakin työssä. Aiemmin olen miettinyt, että ehkä se johtui työstä, raskaudesta, sairaudesta, lapsesta, unenpuutteesta, jälleen uudesta työstä, huonosta työyhteisöstä jne. Mutta nyt olen juuri minulle sopivassa työssä, terve, lapsetkin isompia jo, ja edelleen tuntuu, kuin hädin tuskin saisin pi
No, jos koet että tarvisit lääkitystä avuksesi, sitten kannattaa mennä. Jos et, niin ei kannata. Itselläkin melko varmasti ADHD, mutta olen nyt keski-ikään mennessä oppinut sen kanssa jo niin hyvin elämään, että en sen takia mitään lääkkeitä edes suostuisi syömään. Joo, olen vähän koheltaja töissä ja muualla, mutta en niin paljoa että se aiheuttaisi ongelmia, kunhan en itse niitä liialla itsekriittisyydellä aiheuta.
Kannattaa kuitenkin kysyä itseltään mitä diagnoosilta haluaa?
Työkyvyttömyyseläkettä ADHD-diagnoosi ei tietääkseni tuo (jos sellaista edes kaipaa) ja niissä lääkkeissä on monenlaisia ikäviä sivuvaikutuksia, mistä kannattaa ottaa etukäteen selvää.
Mitä hyötyä olisi leimautua mielenterveysdiagnoosilla? Töihinkin pääsee paremmin kun valehtelee olevansa terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kuitenkin kysyä itseltään mitä diagnoosilta haluaa?
Työkyvyttömyyseläkettä ADHD-diagnoosi ei tietääkseni tuo (jos sellaista edes kaipaa) ja niissä lääkkeissä on monenlaisia ikäviä sivuvaikutuksia, mistä kannattaa ottaa etukäteen selvää.
Ja lääkkeet ei välttämättä edes sovi tai auta.
Neuropsykiatrista valmennusta ja/tai psykoterapiaa voi saada, ja niiden myötä parempia tapoja, itsetuntemusta ja muuta tuollaista mikä ehkäisee vaikkapa jatkuvia burn outeja.
En missään nimessä kaipaa työkyvyttömyyseläkettä! Enkä koe olevani työkyvytön. Mutta pelkään uupuvani, tuhoavani parisuhteeni, ystävyyssuhteeni ja olevani epätasapainoinen vanhempi. Totta kai olen työstänyt näitä ominaisuuksiani koko ikäni. Mutta tuntuu, että ehkä niitä lääkkeitäkin voisi kokeilla, jos se helpottaisi tätä olemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen myös yli 40 ja harkinnut pitäisikö mennä tutkimuksiin. Aina puolet tavaroista hukassa. Opinnoissa meni ikuisuus, kun en saanut lopputyötä kasaan sitten millään, keksin mitä tahansa muuta tekemistä. Nyt on hankittuna ensimmäinen vakityö, tähän asti olen tehnyt pätkiä ja sijaisuuksia.
En edes miettinyt ADHD:n mahdollisuutta ennen kuin työkaveri ehdotti, onko minulla mahdollisesti siitä diagnoosi. Olen ollut aina todella ujo ja hiljainen, enkä ole ikinä häiriköinyt koulussa. Mutta hajamielinen olen ollut, jatkuvasti tuli kouluaikoina muistutusta kotiin miten en taaskaan ottanut tarvikkeita mukaan mitä piti ja kotitehtävätkin unohtui. Ja ohjeet jos kertoo minulle sanallisesti, ne menee viuh jostain pään yli ohi. Lapsen kouluun pitää viedä milloin mitäkin, mä olen se vanhempi joka ei niitä muista jos ei kännykässä ole muistutus. Oikeastaan en muista mitään jos siitä ei ole muistutusta ja sitten se pitää tehdä heti ettei unohdu.
Omalla lapsella on epäilty koulussa, olisiko AHDH. Ehkä jos hän joskus menee tutkimuksiin, pitää itsekin järjestää itseni sellaisiin. Lapsella tosin on käytös mennyt parempaan suuntaan, ei ole enää niin kova sähläri kuin koulua aloittaessaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä olisi leimautua mielenterveysdiagnoosilla? Töihinkin pääsee paremmin kun valehtelee olevansa terve.
Terveystietojahan sinne töihin ei tarvitse antaa. Taustalla on myös masennusdiagnooseja eikä ne ole töiden tekemistä estäneet.
Hyötyä olisi ainakin se, että saisi omille ongelmilleen nimen ja toivon mukaan myös apua: vertaistukea, ehkä terapiaa, ehkä niitä lääkkeitä. Elämä voisi helpottua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on todennäköisesti myös adhd, mahdollisesti lisäksi autisminkirjon piirteitä. Toisaalta olen miettinyt, että onko adhd-tyyppinen oireilu vain traumojen tulosta. Vaikea sanoa mikä johtuu mistäkin. Selvää on vain se, että en sovi tämän yhteiskunnan muotteihin vaikka kuinka yrittäisin. En koe, että tarvitsisin diagnooseja. Yritän vain luoda omannäköisen elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kuitenkin kysyä itseltään mitä diagnoosilta haluaa?
Työkyvyttömyyseläkettä ADHD-diagnoosi ei tietääkseni tuo (jos sellaista edes kaipaa) ja niissä lääkkeissä on monenlaisia ikäviä sivuvaikutuksia, mistä kannattaa ottaa etukäteen selvää.
Ja lääkkeet ei välttämättä edes sovi tai auta.
Neuropsykiatrista valmennusta ja/tai psykoterapiaa voi saada, ja niiden myötä parempia tapoja, itsetuntemusta ja muuta tuollaista mikä ehkäisee vaikkapa jatkuvia burn outeja.
Neuropsykiatriseen valmennukseen tai psykoterapiaan menisin todella mielelläni, oli adhd tai ei! Ymmärtääkseni diagnoosin avulla tällaista voisi saada kelan tukemana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on todennäköisesti myös adhd, mahdollisesti lisäksi autisminkirjon piirteitä. Toisaalta olen miettinyt, että onko adhd-tyyppinen oireilu vain traumojen tulosta. Vaikea sanoa mikä johtuu mistäkin. Selvää on vain se, että en sovi tämän yhteiskunnan muotteihin vaikka kuinka yrittäisin. En koe, että tarvitsisin diagnooseja. Yritän vain luoda omannäköisen elämän.
Mä kaipaisin sitä diagnoosia siihen, että saisin tähän tuskaani apua. Ei kai sitä muuhun tarvitakaan.
ADHD/ADD-positiivinen tulos ei muuta mitään, auttaa vain ymmärtämään itseänsä paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ADHD/ADD-positiivinen tulos ei muuta mitään, auttaa vain ymmärtämään itseänsä paremmin.
Toisaalta se, että ymmärtää itseään paremmin voi kyllä muuttaa ihan kaiken. Samoin sitä kautta voi saada apua ongelmiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on todennäköisesti myös adhd, mahdollisesti lisäksi autisminkirjon piirteitä. Toisaalta olen miettinyt, että onko adhd-tyyppinen oireilu vain traumojen tulosta. Vaikea sanoa mikä johtuu mistäkin. Selvää on vain se, että en sovi tämän yhteiskunnan muotteihin vaikka kuinka yrittäisin. En koe, että tarvitsisin diagnooseja. Yritän vain luoda omannäköisen elämän.
Mä kaipaisin sitä diagnoosia siihen, että saisin tähän tuskaani apua. Ei kai sitä muuhun tarvitakaan.
Tuskaa aiheuttaa todennäköisesti ympäristö tai se tapa, jolla elät. Ns. normielämä ei oikein ole adhd-ihmisiä varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on todennäköisesti myös adhd, mahdollisesti lisäksi autisminkirjon piirteitä. Toisaalta olen miettinyt, että onko adhd-tyyppinen oireilu vain traumojen tulosta. Vaikea sanoa mikä johtuu mistäkin. Selvää on vain se, että en sovi tämän yhteiskunnan muotteihin vaikka kuinka yrittäisin. En koe, että tarvitsisin diagnooseja. Yritän vain luoda omannäköisen elämän.
Mä kaipaisin sitä diagnoosia siihen, että saisin tähän tuskaani apua. Ei kai sitä muuhun tarvitakaan.
Tuskaa aiheuttaa todennäköisesti ympäristö tai se tapa, jolla elät. Ns. normielämä ei oikein ole adhd-ihmisiä varten.
No enpä tiedä tästäkään. Ajattelen, että myös adhd:n kanssa voi oppia elämään ihan sitä elämää, mitä haluaa. Mutta siihen voi tarvita enemmän tai vähemmän apua, jos ei itse pärjää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on todennäköisesti myös adhd, mahdollisesti lisäksi autisminkirjon piirteitä. Toisaalta olen miettinyt, että onko adhd-tyyppinen oireilu vain traumojen tulosta. Vaikea sanoa mikä johtuu mistäkin. Selvää on vain se, että en sovi tämän yhteiskunnan muotteihin vaikka kuinka yrittäisin. En koe, että tarvitsisin diagnooseja. Yritän vain luoda omannäköisen elämän.
Mä kaipaisin sitä diagnoosia siihen, että saisin tähän tuskaani apua. Ei kai sitä muuhun tarvitakaan.
Tuskaa aiheuttaa todennäköisesti ympäristö tai se tapa, jolla elät. Ns. normielämä ei oikein ole adhd-ihmisiä varten.
No enpä tiedä tästäkään. Ajattelen, että myös adhd:n kanssa voi oppia elämään ihan sitä elämää, mitä halua
Lääkkeet hoitavat vain oireita ei syytä. Miettisin, että mikä pahentaa sitä oireilua. Elämää pitää toisaalta rauhoittaa, toisaalta saada sinne riittävästi liikuntaa ja mielekkyyttä, jopa jännitystä. Toki voi yrittää mahduttaa itsensä siihen yhteiskunnan muottiin, mikä tarkoittanee lääkityksen aloittamista.
Kannattaa huomioida että pelkkä itsetuntemus ei pääsääntöisesti riitä tutkimuksiin pääsyksi. Edellyttää yleensä suurempia haasteita elämässä. Toki omalla rahalla yksityisellä voidaan tutkimuksia löyhemminkin tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa huomioida että pelkkä itsetuntemus ei pääsääntöisesti riitä tutkimuksiin pääsyksi. Edellyttää yleensä suurempia haasteita elämässä. Toki omalla rahalla yksityisellä voidaan tutkimuksia löyhemminkin tehdä.
On toki tiedossa. Ja on kyllä suurempia haasteita elämässä, ehkä en kaikkea tänne vauvapalstalle avaa. Pointti oli kysellä kokemuksia muilta myöhään diagnosoiduilta.
Alue: Aihe vapaa
Jos pärjäät hyvin ja elät normaalia elämää hyvin menneine opintoineen, työterveyksineen ja lapsineen, niin en näe syytä hakea diagnoosia. Toki jos töissä tulee ADHD-piirteiden vuoksi säännöllisesti turhia virheitä jotka syö sisältä, stressaa, aiheuttaa negatiivista palautetta ja vaikeuttaa myös työtä, niin silloin kannattaa.