Lue keskustelun säännöt.
Mikä siinä pettämisessä nyt on NIIIN kamalaa?
16.07.2017 |
Mikä siinä pettämisessä nyt on NIIIN kamalaa?
Jos oikeasti mietitte järjellä niin on mahdotonta, että olisitte puolisonne silmissä aina se seksikkäin, kiihottavin ja kaunein. Vaikka olisi kuinka seksikäs ja kaunis nainen, aina on olemassa joku seksikkäämpi kuitenkin ja etenkin ajan kanssa se kiihottavuus vähenee ja alkaa kohdistua enemmän muihin naisiin. (puhun nyt vain mies naissuhteista naisen näkökulmasta vaikka toki tämä sama asia koskee muitakin suhteita - oma kokemus kuitenkin rajoittuu vain tähän). Mikä siinä on niin kamalaa? Tai "loukkaavaa"? Sehän on vain itsestäänselvä luonnonlaki jolle nyt ei vaan voi mitään.
Jos sitten mennään askel pidemmälle ja ajatellaan, että mies on vaikka poikainreissulla ja siellä tulee tilaisuus eteen harrastaa seksiä jonkun kanssa. Poikainreissu nyt esimerkkinä siksi, että tämä naikkonen sitten jäisi sinne eikä olisi teidän elämässänne jatkossa mukana. Miten se ihan oikeasti olisi teiltä pois? Mikä siinä ylipäätään loukkaa? Toivon nyt oikeasti, että miettisitte vastausta, koska suurin osa kuitenkin vastaa, että lupauksen pettäminen. Mutta kai siihen on joku SYY, miksi se lupaus on tehty eli siellä taustalla jokin tekijä, että MIKSI yhdyntä toisen kanssa loukkaisi teitä.
Eikö se ole juuri länsimaista superitsekkyyttä ja täysin utopistista ajattelua, että pitäisi muka olla paras miehelle aina? Kun ei se ole totta.
"Länsimainen yksiavioinen parittelukulttuuri onkin kirjan mukaan ihmiselle varsin luonnoton tapa lisääntyä.
Maanviljelytaidon ja kaupunkien synnyn jälkeen ihmisen seksuaalisuus ei ole paljoa muuttunut, mutta se on etsinyt muita muotoja ilmentyä. Muutos liittyy omistamisen kulttuuriin, jossa maata, luontoa ja myös naisia saattoi yhtäkkiä omistaa.
Omistamisen ajatus muuttikin tutkijoiden mukaan seksin ja avioliiton molemminpuoliseksi kyräilyksi: naisen olikin yhtäkkiä kilpailtava muita naisia vastaan, jottei mies kylväisi siementään ympäriinsä liian laajalle; mies taas kyttäsi naistaan ja muita miehiä, jottei joutuisi elättämään suotta muiden miesten lapsia."
(Lähde: https://www.uusisuomi.fi/ymparisto/120074-tiede-ihminen-harrasti-ennen-…)
Asiaahan on siis tutkittu myös paljon ja todettu, että yksiavioisus on puhtaasti kulttuuritekijä eikä millään muotoa luonnollista tai edes tervettä. Kyse on vain itsekkäästä halusta hallita toisen vartaloa ja halutaan omistaa toinen ja olla hänen silmissään jotenkin ylivertainen muihin nähden.
Olen siis aidosti kiinnostunut tästä ja toivoisin keskustelua, jossa voisitte selittää sen, että mikä siinä loukkaa niin että toisen on luvattava olevan uskollisia?
Oma mieheni saa käyttää tilaisuuksia hyväkseen, sillä rakastan häntä ja haluan hänen olevan onnellinen. En kuitenkaan halua polyamorista suhdetta, mutta en koe terveelliseksi rajoittaa häntä oma itsekkyyteni vuoksi. Mielestäni parisuhteen kuuluu kestää elämää ja olla osa sitä eikä suinkaan rajoittaa. Sitäpaitsi suurin osa miehistä käyttää tilaisuudet muutenkin hyväkseen, koska se ei ihan aidosti konkreettisesti ole keneltäkään pois.Siitä ei vaan voi koskaan puhua, koska suomalaisilla on jostain syystä äärimmäisen tiukka suhtautuminen yksiavioisuuteen.
Osaisitteko avata minulle tätä ?
Kommentit (177)
Vierailija kirjoitti:
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä esim. juutalais-kristillisen uskontoperinteen vaikutuksista nyky-yhteiskunnan normien ja moraalin rakentumiselle.
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä myös siitä, että normit ja moraali ovat pelkkiä konstruktioita - ihminen on elänyt esimerkiksi seksuaalisesti varsin vapaamielistä elämää kauan ennen juutalaisuuden muodostumista - ja että molempien tilalla voisi olla jotakin muuta.
Oletko kuullut sanonnan "siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä sitä, miten niiden pitäisi olla"? Normeja voi ja saa myös kyseenalaistaa, ja nyky-yhteiskunta mahdollistaa yhä enenevissä määrin valita niiden tilalle parempia. Henkilökohtaisissa, yksilönvapautta koskevissa asioissa myös ihan lain suomissa puitteissa
Kiitos valistuksesta, mutta olen kyllä kuullut ja olen tietysti yksilönvapaudesta, vapaudesta valita normista poikkeavasti samaa mieltä. Siksi en sitä kommentoinutkaan, vaan informoin, että lähtökohtaisesti elämme maassa, jossa oletusarvo, normi on se, että suhde on yksiavioinen (vaikka tadaa: useimmat taitavat tietää, etteivät kaikki suinkaan tätä ole). Tämä käsittämättömästä lauseestasi "Miten niin on oletusarvo?" johtuen. Vaikka siitä ei pitäisikään tai itse ei eläisi kaikkien yleisten normien mukaan, on erikoista väittää vallitsevasta tilasta jotain muuta. Jokainen voi tosiaan kyseenalaistaa normeja ja valita oman tapansa elää. Ja tähän keskusteluun liittyen, siitä omasta tavasta elää on hyvä informoida parisuhteen toistakin osapuolta.
Hienoa, että sain vastata oikein kulttuurintutkijalle! Pysytelläänhän jatkossakin varsin perillä asioista.
Toin ammattini esille siksi, että käytit kristinuskoa argumenttina. Toisaalta koen aidosti myös tietäväni uskontojen vaikutuksista kulttuuriin ja suomalaiseen arvomaisemaan juuri koulutukseni ansiosta, ja olen siitä ylpeä.
Minun mielestäni (tämä on siis henkilökohtainen mielipiteeni) seksuaalinen moninaisuus ja erilaisuus yleensä ovat nykyään jo niin itsestään selviä asioita, että älykäs ihminen ymmärtää katsoa jokaista ihmistä ja suhdetta yksilöinä: niin sanotut yleisesti pätevät oletusarvot ovat jo mennyttä päivää.
Suhteen perustaminen yhtään millekään oletuksille on muutenkin jo väärä lähtökohta seurustelulle, elleivät osapuolet satu osaamaan lukea ajatuksia. Jokainen toimii tietysti itse parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta minun tapani on nähdä ihmiset ja suhteet yksilöinä, jotka eivät välttämättä ole mustavalkoisesti joko yksiavioisia tai moniavioisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei ajatella tunnepuolta, niin tulee ensimmäisenä mieleen sukupuolitaudit ja raskauden mahdollisuus.
Koko ajan pitäisi olla puolison kanssa varuillaan, tuoko jonkun sukupuolitaudin tai milloin on ovella joku nainen vauvan kanssa vaatimassa oikeuksiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin on oletusarvo? Minusta asia on päinvastoin: jos asiasta ei ole puhuttu ja puhumalla sovittu, mitään ei voi olettaa. Ihmisiä on niin monenlaisia, että kaikki asiat pitäisi käydä puhumalla läpi väärinymmärrysten ja mielipahan välttämiseksi. Minusta seurustelu ei kuitenkaan lähtökohtaisesti edellytä yksiavioisuutta, koska moniavioisuus on ihmislajin todellinen luonto, jonka kulttuuri on vääristänyt, eikä toista/toisen seksuaalisuutta voi omistaa. Suurin osa ihmisistä on eri mieltä, mutta eipä minun tarvitse heidän kanssaan onneksi seurustella.
Anteeksi, elämmekö samassa yhteiskunnassa? Jos näin, niin ikäväksesi voin kertoa, että täällä kristinuskon jne. vaikutuksesta nimenomaan yksiavioisuus on se normi, riippumatta ihmislajin "todellisesta luonnosta". Yhteiskuntajärjestyksen vuoksihan meillä on monia muitakin eri syistä valikoituneita normeja, jottei esim. elettäisi kuin pelossa ja taudit leviäisi.
Siitä olen samaa mieltä, että vaikka yksiavioisuus onkin meillä ehkä lähtökohtaisesti normi, asiasta kannattaa oman kumppanin kanssa toki keskustella. Ikäviltä yllätyksiltä ei varmaan silti voi välttyä, koska harva pirkko/petteri ehkä suoraan kuitenkaan seurustelun alkajaisiksi kertoisi rehellisesti, että luultavasti suhteemme aikana haluan harrastaa seksiä muidenkin kanssa. Siis näiden, jotka ovat tietoisia tästä taipumuksesta itsessään, soisi olevan siitä rehellisiä kumppanilleen alusta alkaen.
Tähän itse ap:n asiaan, tosiaan tällainen puoliavoin suhde ei ole pettämistä. Tosin tämä ap:n provo meni viimeistään siinä vaiheessa puihin, kun hän ei osaa tässä kontekstissa enää perustella miehensä kielteistä suhtautumista ap:n mahdolliseen miesten kanssa paneskeluun.
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä esim. juutalais-kristillisen uskontoperinteen vaikutuksista nyky-yhteiskunnan normien ja moraalin rakentumiselle.
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä myös siitä, että normit ja moraali ovat pelkkiä konstruktioita - ihminen on elänyt esimerkiksi seksuaalisesti varsin vapaamielistä elämää kauan ennen juutalaisuuden muodostumista - ja että molempien tilalla voisi olla jotakin muuta.
Oletko kuullut sanonnan "siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä sitä, miten niiden pitäisi olla"? Normeja voi ja saa myös kyseenalaistaa, ja nyky-yhteiskunta mahdollistaa yhä enenevissä määrin valita niiden tilalle parempia. Henkilökohtaisissa, yksilönvapautta koskevissa asioissa myös ihan lain suomissa puitteissa.
Yhteiskunta ja sen normit elävät ja muuttuvat jatkuvasti. Silti, jotta voisimme elää toistemme kanssa ilman erillisiä kirjallisia satasivuisia sopimuksia siitä, miten kenenkin kanssa pitää toimia, tarvitaan yhdenmukaista ajattelua ja yhteistä kulttuuria. Ihan niin kuin yhteistä kieltäkin. Tällä hetkellä norminmukainen parisuhde on ihan kirjaimellisesti parisuhde seksuaalisesti. Kukaan ei kiellä eikä estä sopimasta toisenlaista mallia, mutta poikkeuksista on sovittava erikseen, norminmukainen on oletusarvo.
Yksilöllinen ajattelu ja kyseenalaistaminen on tottakai hyväksi, tietyissä rajoissa kuitenkin. On hienoa olla uniikki lumihiutale, mutta ei ole kovin fiksua pahoittaa koko ajan mieltään, jos muut eivät ymmärrä tai yksinkertaisesti piittaa jonkun yksilöllisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin on oletusarvo? Minusta asia on päinvastoin: jos asiasta ei ole puhuttu ja puhumalla sovittu, mitään ei voi olettaa. Ihmisiä on niin monenlaisia, että kaikki asiat pitäisi käydä puhumalla läpi väärinymmärrysten ja mielipahan välttämiseksi. Minusta seurustelu ei kuitenkaan lähtökohtaisesti edellytä yksiavioisuutta, koska moniavioisuus on ihmislajin todellinen luonto, jonka kulttuuri on vääristänyt, eikä toista/toisen seksuaalisuutta voi omistaa. Suurin osa ihmisistä on eri mieltä, mutta eipä minun tarvitse heidän kanssaan onneksi seurustella.
Anteeksi, elämmekö samassa yhteiskunnassa? Jos näin, niin ikäväksesi voin kertoa, että täällä kristinuskon jne. vaikutuksesta nimenomaan yksiavioisuus on se normi, riippumatta ihmislajin "todellisesta luonnosta". Yhteiskuntajärjestyksen vuoksihan meillä on monia muitakin eri syistä valikoituneita normeja, jottei esim. elettäisi kuin pelossa ja taudit leviäisi.
Siitä olen samaa mieltä, että vaikka yksiavioisuus onkin meillä ehkä lähtökohtaisesti normi, asiasta kannattaa oman kumppanin kanssa toki keskustella. Ikäviltä yllätyksiltä ei varmaan silti voi välttyä, koska harva pirkko/petteri ehkä suoraan kuitenkaan seurustelun alkajaisiksi kertoisi rehellisesti, että luultavasti suhteemme aikana haluan harrastaa seksiä muidenkin kanssa. Siis näiden, jotka ovat tietoisia tästä taipumuksesta itsessään, soisi olevan siitä rehellisiä kumppanilleen alusta alkaen.
Tähän itse ap:n asiaan, tosiaan tällainen puoliavoin suhde ei ole pettämistä. Tosin tämä ap:n provo meni viimeistään siinä vaiheessa puihin, kun hän ei osaa tässä kontekstissa enää perustella miehensä kielteistä suhtautumista ap:n mahdolliseen miesten kanssa paneskeluun.
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä esim. juutalais-kristillisen uskontoperinteen vaikutuksista nyky-yhteiskunnan normien ja moraalin rakentumiselle.
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä myös siitä, että normit ja moraali ovat pelkkiä konstruktioita - ihminen on elänyt esimerkiksi seksuaalisesti varsin vapaamielistä elämää kauan ennen juutalaisuuden muodostumista - ja että molempien tilalla voisi olla jotakin muuta.
Oletko kuullut sanonnan "siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä sitä, miten niiden pitäisi olla"? Normeja voi ja saa myös kyseenalaistaa, ja nyky-yhteiskunta mahdollistaa yhä enenevissä määrin valita niiden tilalle parempia. Henkilökohtaisissa, yksilönvapautta koskevissa asioissa myös ihan lain suomissa puitteissa.
Yhteiskunta ja sen normit elävät ja muuttuvat jatkuvasti. Silti, jotta voisimme elää toistemme kanssa ilman erillisiä kirjallisia satasivuisia sopimuksia siitä, miten kenenkin kanssa pitää toimia, tarvitaan yhdenmukaista ajattelua ja yhteistä kulttuuria. Ihan niin kuin yhteistä kieltäkin. Tällä hetkellä norminmukainen parisuhde on ihan kirjaimellisesti parisuhde seksuaalisesti. Kukaan ei kiellä eikä estä sopimasta toisenlaista mallia, mutta poikkeuksista on sovittava erikseen, norminmukainen on oletusarvo.
Yksilöllinen ajattelu ja kyseenalaistaminen on tottakai hyväksi, tietyissä rajoissa kuitenkin. On hienoa olla uniikki lumihiutale, mutta ei ole kovin fiksua pahoittaa koko ajan mieltään, jos muut eivät ymmärrä tai yksinkertaisesti piittaa jonkun yksilöllisyydestä.
En minä pahoitakaan mieltäni. Elän elämääni itseäni varten, ja jos miehelle ei sovi se, että minusta ei ole yksiavioiseen suhteeseen, mies saa minun puolestani lähteä.
Kuten toiselle kirjoittajalle jo vastasinkin, mielestäni ihmiset ja parisuhteet tulisi nähdä yksilöinä. Sen sijaan, että perustettaisiin käsitykset "näin on aina ennenkin tehty, joten näin sen kuuluu mennä"-tyyppiselle ajattelulle, avattaisiin suu ja otettaisiin selvää, mitä toinen oikeasti ajattelee. Parisuhteessa ei ikinä saa olettaa, ja mielestäni olettaminen joutaisi muutenkin jo roskakoppaan ottaen huomioon tämän hetkisen yhteiskuntamme monimuotoiset realiteetit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jatkat suhteessa oloa, jos et saa siitä sitä mitä haluat?? Hyvässä ja molempien tarpeet tyydyttävässä suhteessa ei tarvitse pettää. Ei tarvitse "tuijotella nälässä täynnä olevaa jääkaappia" vaan saa ottaa haluamansa. Ja toinen sen mielellään tarjoaa.
Koska kaikki muu meidän välillä on täydellistä. Mieheltä vain puuttuu läheisyysgeeni täysin. En kai mä huvikseni käy tästä terapiassa.
Mitä se terapia tuossa enää auttaa? Ohjaako se terapeutti ottamaan vastuuta omista teoista, vai onko hänenkin mielestä täysin ok kusettaa miestä, kunhan ehkä sitten joskus suostut olemaan taas uskollinen? Ja pettäminenhän ei lopu siihen, että lakkaat käymästä vieraissa. Pettäminen loppuu rehellisyyteen, joka ei sinulla ilmeisesti ole edes suunnitelmissa. Sanoisin, että häpeäisit edes, mutta eihän sinun kaltaisesi sitä tee. Tekosyitä vaan toisen perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ap,joko loppui argumentit ja lähteet? Ei kai sua vielä hiljennetty?😂
Minulla nyt on muutakin elämää kuin kytätä tätä keskustelua joka minuutti.
Ja mitkä ihmeen agrumentit ja lähteet? Mitä varten? Ei tässä ole mitään riitaa tai vastakkainasettelua. Pistin keskustelun pystyyn, koska halusin ymmärtää, että MIKSI se toinen pistetään lupaamaan, ettei ole muiden kanssa. Että mikä se syy, miksi se mahdollinen seksi toisen kanssa olisi paha juttu. Haluan ymmärtää tämän, koska mielestäni henkinen pääoma elämässä on sitä, että tuntee asiat mahdollisimman monen ihmisen näkökulmasta, ymmärtää laajasti ja kattavasti erilaisia ihmisiä ja sitä, miten he kokevat asiat. Samoin kun henkinen pääoma on opiskelua, kokemuksia, uusia vaihtuvia elinympäristöjä ,erilaisia ihmissuhteita - eli kaikki, mikä laajentaa ajattelua ja tuottaa lisää tietoa.
Keskustelun tarkoitushan on haastaa toista, saada vietyä keskustelua uusille tasoille sekä ylipäätään kehittää sitä eteenpäin. Argumentitko ja lähteet meinasit tähän? Tottakai voin edelleen hyvin haastaa täällä ihmisiä ja tutkimukset nyt ei aiheesta lopu, vaikka Googlettaisin koko loppuvuoden.
Eikä tämä nyt omiin elämänarvoihi vaikuta. Ne olen valinnut itselleni sopivista syistä. Suurin osa täällä valitsee toisin.
Ap
Jaa että miksi? Siksi, koska mies ei ole suostunut ehdotukseeni avoimesta suhteesta. Häneltä voit sitten kysyä miksi, minä saan korkeintaan vastaukseksi että "sehän on vaan väärin". Ja jos minulla ei ole oikeutta olla muiden kanssa, ei hänelläkään ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä esim. juutalais-kristillisen uskontoperinteen vaikutuksista nyky-yhteiskunnan normien ja moraalin rakentumiselle.
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä myös siitä, että normit ja moraali ovat pelkkiä konstruktioita - ihminen on elänyt esimerkiksi seksuaalisesti varsin vapaamielistä elämää kauan ennen juutalaisuuden muodostumista - ja että molempien tilalla voisi olla jotakin muuta.
Oletko kuullut sanonnan "siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä sitä, miten niiden pitäisi olla"? Normeja voi ja saa myös kyseenalaistaa, ja nyky-yhteiskunta mahdollistaa yhä enenevissä määrin valita niiden tilalle parempia. Henkilökohtaisissa, yksilönvapautta koskevissa asioissa myös ihan lain suomissa puitteissa
Kiitos valistuksesta, mutta olen kyllä kuullut ja olen tietysti yksilönvapaudesta, vapaudesta valita normista poikkeavasti samaa mieltä. Siksi en sitä kommentoinutkaan, vaan informoin, että lähtökohtaisesti elämme maassa, jossa oletusarvo, normi on se, että suhde on yksiavioinen (vaikka tadaa: useimmat taitavat tietää, etteivät kaikki suinkaan tätä ole). Tämä käsittämättömästä lauseestasi "Miten niin on oletusarvo?" johtuen. Vaikka siitä ei pitäisikään tai itse ei eläisi kaikkien yleisten normien mukaan, on erikoista väittää vallitsevasta tilasta jotain muuta. Jokainen voi tosiaan kyseenalaistaa normeja ja valita oman tapansa elää. Ja tähän keskusteluun liittyen, siitä omasta tavasta elää on hyvä informoida parisuhteen toistakin osapuolta.
Hienoa, että sain vastata oikein kulttuurintutkijalle! Pysytelläänhän jatkossakin varsin perillä asioista.
Toin ammattini esille siksi, että käytit kristinuskoa argumenttina. Toisaalta koen aidosti myös tietäväni uskontojen vaikutuksista kulttuuriin ja suomalaiseen arvomaisemaan juuri koulutukseni ansiosta, ja olen siitä ylpeä.
Minun mielestäni (tämä on siis henkilökohtainen mielipiteeni) seksuaalinen moninaisuus ja erilaisuus yleensä ovat nykyään jo niin itsestään selviä asioita, että älykäs ihminen ymmärtää katsoa jokaista ihmistä ja suhdetta yksilöinä: niin sanotut yleisesti pätevät oletusarvot ovat jo mennyttä päivää.
Suhteen perustaminen yhtään millekään oletuksille on muutenkin jo väärä lähtökohta seurustelulle, elleivät osapuolet satu osaamaan lukea ajatuksia. Jokainen toimii tietysti itse parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta minun tapani on nähdä ihmiset ja suhteet yksilöinä, jotka eivät välttämättä ole mustavalkoisesti joko yksiavioisia tai moniavioisia.
Tässä puhumme nyt ilmeisesti samasta asiasta vähän eri tavalla. Ei tässä kukaan väittänytkään, että yhteiskunnan oletusarvon (yksiavioisuus) tunnustaminen poistaisi yksilöiltä parisuhteessa sen tärkeimmän eli asioista ja toisen ajatuksista ja mieltymyksistä keskustelemisen ja huolehtimisen. Suhde on aina oletettavasti kahden osapuolensa omannäköinen kauppa, ja olettaisin, että "yleisesti pätevistä oletusarvoista" huolimatta normipariskuntakin ottaa toisensa ihan yksilöinä huomioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloituksessa käytettävä lähde on kyseenalainen. Pitäisi mieluummin viitata suoraan tuohon teokseen ja sieltäkin kaivaa esiin lähteet ja metodit. Haluaisin todella lukea hyvät perustelut väitteelle, jonka mukaan naisen seksuaalisuus on mukautuvaa ja miesten mukautumatonta. Ihan todella vanhanaikainen näkemys, että miehelle olisi biologisesti mahdotonta olla yksiavioinen, kun taas naiselle ei. En usko tähän yhtään. Sen sijaan uskon, että kyseisellä väitteellä pyritään vain pseudotieteellisesti perustelemaan patriarkaaisessa hegemoniassa syntynyttä valtarakennetta, jossa miehet saavat harrastaa seksiä kenen kanssa haluavat mutta naiset eivät. Seksuaalisuus ei todellakaan määrity pelkästään biologisesti vaan yhtä lailla sosio-kultruurisesti. Väitän, että tällä perusteella miehelle on ihan yhtä mahdollista säädellä seksuaalista toimintaansa ja mieltymyksiä kuin naisellekin.
Myös aloituksen otsikko on huolimattomasti muotoiltu. Sanan "pettäminen" konnotaatiohan on jo lähtökohtaisesti negatiivinen. Minusta ei ole ollenkaan kummallista, että useimpien mielestä on väärin solmia sopimus ja sitten rikkoa se, väärin valehdella ja huijata. Siitähän pettämisestä on kyse - tehdään toisin kuin on luvattu ja osoitetaan näin, ettei kunnioiteta yhteisesti sovittua. Tasapuolisesti sovittu avoin suhde (jota sinulla AP ei muuten ole) on täysin eri asia kuin pettäminen.
Miksi sitten monen mielestä ajatus omasta kumppanista toisen kanssa on vastenmielinen? AP voi varmaan itsekin keksiä aika monta syytä, jos vain yhtään pohtii. Ensinnäkin ehkäisyn historia ei ole kovin pitkä. Seksi on ennen tarkoittanut suurta todennäköisyyttä tulla raskaaksi, ja raskaus puolestaan on naiselle iso terveydellinen ja taloudellinen riski. Lapsen, saati useamman, saattaminen maailmaan on aiemmin ollut verrattain vaarallista ja sekä lapsi- että synnytyskuolleisuus on ollut huomattavasti korkeampi kuin nykyään. Ja yksinäiselle naiselle (esimerkiksi ukkomiehen rakastajalle) lapsesta huolehtiminen on ollut todella vaikeaa. En siis yhtään ihmettele, että yhteiskunnalliset ja uskonnolliset rakenteet ovat voimakkaasti ohjanneet yksiavioisuuteen ja siihen, että puolisot huolehtivat perheestä yhdessä. Yksiavioisuus on ollut yksinkertaisesti turvallisempi ja vakaampi malli kuin ns. vapaa seksi. Seksiin on varmaan liitetty vahvoja moraalikytköksiä osittain juuri sen takia, että saataisiin ihmiset toimimaan turvallisella tavalla. Vähän samaan tapaan kuin Vanhan Testamentin moraaliohjeet määrittelevät monet helposti pilaantuvat ruoka-aineet "saastaisiksi". Kyse ei ole niinkään oikeasta ja väärästä, vaan moraalisääntöön verhotusta turvallisuusnäkökannasta. (Se, että seksiin, erityisesti naisen harrastamana, liitetään likaisuuden ja moraalittomuuden mielikuvia, on mielestäni silti väärin.)
Vaikka seksi ei enää nykyisin ole samanlainen riski (erityisesti naiselle) kuin ennen, näkisin, että yksiavioisuus on suosittua paitsi pitkään jatkuneen tavan myös fyysisen ja henkisen turvallisuuden vuoksi. Esimerkiksi minä olen parisuhteessa ensisijaisesti rakkauden tähden, mutta erittäin tärkeää on myös arjen kumppanuus ja tulevaisuudessa yhteisestä perheestä huolehtiminen. Parisuhde on vähän kuin yhteinen yritys tai pikemminkin osakeyhtiö, jossa voidaan toteuttaa isoja unelmia ja satsata niihin enemmän kuin yksin voisi. Suhteen ulkopuolinen seksi voisi johtaa siihen, että puolin ja toisin rakastuttaisiin toiseen, haluttaisiin ehkä erota. Tämä murentaisi koko parisuhteen perustan, aiheuttaisi turhia komplikaatioita ja säätöä. En myöskään osaltani haluaisi olla mukana sellaisessa kuviossa, jossa kumppanin " toinen" rakastuu saamatta kuitenkaan itse vastarakkautta. Lisäksi edelleen seksi voi johtaa raskauteen ja/tai sukupuolitautiin, enkä tällaista riskiä toivo elämääni enkä halua sellaiselle puolisoanikaan altistaa.
Sanot AP, että yksiavioisuuden vaatiminen on itsekästä. Minusta ei ole, jos sopimus tästä on yhteinen. Jokainen voi tehdä myös sen päätöksen, ettei ryhdy yksiavioiseen suhteeseen, ellei sitä halua tai siihen kykene. On totta, ettei himoa ja rakkautta voi hallita, mutta tekojaan voi (jos niin tahtoo). Halujen ja himojen mukaan ei ole pakko toimia. Parisuhteessa onkin kyse tietoisesta päätöksestä ja tahdosta olla yhdessä, ei siitä, että huuma ja kiima kestäisivät samanlaisina yhtäjaksoisesti hautaan asti. On olemassa viettien rakkautta ja tahdon rakkautta. Jälkimmäinen painaa parisuhteessa mielestäni enemmän. Muutoinhan vakaita ja kestäviä suhteita ei edes syntyisi.Usein molemmista puolisoista tuntuisi ikävältä jakaa kumppaniaan toisen kanssa jakamiseen liittyvien epävarmuustekijöiden takia. Mikäli siis sovitaan vastavuoroisesti, ettei näin tehdä, ei mielestäni ole kyse rajoittamisesta ja alistamisesta.
Kaikkein eniten AP:n avauksessa ihmettelen kuitenkin tätä. AP kokee, että vapaa seksi on hänelle olennainen _arvo_, osa etiikkaan sitoutunutta elämänkatsomusta. Sen vuoksi hänen on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka toivovat puolisonsa vuoksensa rajoittavan seksuaalisuuttaan. AP:n mielestä toisen kokemusten ja nautinnon rajoittaminen on väärin. Silti hän on yhdessä tällaisen rajoittavan miehen kanssa. Miehen käytös on kaiken lisäksi kaksinaismoralistista: hän kieltää AP:lta saman asian kuin minkä itselleen sallii. Tämä on mieheltä todella epärehellistä. Todellisuudessa hän ei jaa AP:n arvoja yhtään sen enempää kuin kukaan yksiavioinenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valehtelu, salailu, arvostus puuttuu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin on oletusarvo? Minusta asia on päinvastoin: jos asiasta ei ole puhuttu ja puhumalla sovittu, mitään ei voi olettaa. Ihmisiä on niin monenlaisia, että kaikki asiat pitäisi käydä puhumalla läpi väärinymmärrysten ja mielipahan välttämiseksi. Minusta seurustelu ei kuitenkaan lähtökohtaisesti edellytä yksiavioisuutta, koska moniavioisuus on ihmislajin todellinen luonto, jonka kulttuuri on vääristänyt, eikä toista/toisen seksuaalisuutta voi omistaa. Suurin osa ihmisistä on eri mieltä, mutta eipä minun tarvitse heidän kanssaan onneksi seurustella.
Anteeksi, elämmekö samassa yhteiskunnassa? Jos näin, niin ikäväksesi voin kertoa, että täällä kristinuskon jne. vaikutuksesta nimenomaan yksiavioisuus on se normi, riippumatta ihmislajin "todellisesta luonnosta". Yhteiskuntajärjestyksen vuoksihan meillä on monia muitakin eri syistä valikoituneita normeja, jottei esim. elettäisi kuin pelossa ja taudit leviäisi.
Siitä olen samaa mieltä, että vaikka yksiavioisuus onkin meillä ehkä lähtökohtaisesti normi, asiasta kannattaa oman kumppanin kanssa toki keskustella. Ikäviltä yllätyksiltä ei varmaan silti voi välttyä, koska harva pirkko/petteri ehkä suoraan kuitenkaan seurustelun alkajaisiksi kertoisi rehellisesti, että luultavasti suhteemme aikana haluan harrastaa seksiä muidenkin kanssa. Siis näiden, jotka ovat tietoisia tästä taipumuksesta itsessään, soisi olevan siitä rehellisiä kumppanilleen alusta alkaen.
Tähän itse ap:n asiaan, tosiaan tällainen puoliavoin suhde ei ole pettämistä. Tosin tämä ap:n provo meni viimeistään siinä vaiheessa puihin, kun hän ei osaa tässä kontekstissa enää perustella miehensä kielteistä suhtautumista ap:n mahdolliseen miesten kanssa paneskeluun.
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä esim. juutalais-kristillisen uskontoperinteen vaikutuksista nyky-yhteiskunnan normien ja moraalin rakentumiselle.
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä myös siitä, että normit ja moraali ovat pelkkiä konstruktioita - ihminen on elänyt esimerkiksi seksuaalisesti varsin vapaamielistä elämää kauan ennen juutalaisuuden muodostumista - ja että molempien tilalla voisi olla jotakin muuta.
Oletko kuullut sanonnan "siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä sitä, miten niiden pitäisi olla"? Normeja voi ja saa myös kyseenalaistaa, ja nyky-yhteiskunta mahdollistaa yhä enenevissä määrin valita niiden tilalle parempia. Henkilökohtaisissa, yksilönvapautta koskevissa asioissa myös ihan lain suomissa puitteissa.
Yhteiskunta ja sen normit elävät ja muuttuvat jatkuvasti. Silti, jotta voisimme elää toistemme kanssa ilman erillisiä kirjallisia satasivuisia sopimuksia siitä, miten kenenkin kanssa pitää toimia, tarvitaan yhdenmukaista ajattelua ja yhteistä kulttuuria. Ihan niin kuin yhteistä kieltäkin. Tällä hetkellä norminmukainen parisuhde on ihan kirjaimellisesti parisuhde seksuaalisesti. Kukaan ei kiellä eikä estä sopimasta toisenlaista mallia, mutta poikkeuksista on sovittava erikseen, norminmukainen on oletusarvo.
Yksilöllinen ajattelu ja kyseenalaistaminen on tottakai hyväksi, tietyissä rajoissa kuitenkin. On hienoa olla uniikki lumihiutale, mutta ei ole kovin fiksua pahoittaa koko ajan mieltään, jos muut eivät ymmärrä tai yksinkertaisesti piittaa jonkun yksilöllisyydestä.
En minä pahoitakaan mieltäni. Elän elämääni itseäni varten, ja jos miehelle ei sovi se, että minusta ei ole yksiavioiseen suhteeseen, mies saa minun puolestani lähteä.
Kuten toiselle kirjoittajalle jo vastasinkin, mielestäni ihmiset ja parisuhteet tulisi nähdä yksilöinä. Sen sijaan, että perustettaisiin käsitykset "näin on aina ennenkin tehty, joten näin sen kuuluu mennä"-tyyppiselle ajattelulle, avattaisiin suu ja otettaisiin selvää, mitä toinen oikeasti ajattelee. Parisuhteessa ei ikinä saa olettaa, ja mielestäni olettaminen joutaisi muutenkin jo roskakoppaan ottaen huomioon tämän hetkisen yhteiskuntamme monimuotoiset realiteetit.
No minun mielestäni parisuhteen lähtökohta on seksuaalinen uskollisuus, ilman että sitä mitenkään erikseen vannotaan. Se joka ei useksuaalista uskollisuutta halua, on velvoitettu avaamaan suunsa hyvissä ajoin, eikä se joka on olettanut toisenkin haluavan uskollisuutta. Ihan samalla tavoin että sm-seksistä nauttiva kertoo mieltymyksensä, ja senkin voiko elää ilman. Parisuhteessa kun on ihan lukemattomasti yksilöllisiä mieltymyksiä, eikä vain seksuaalisuuden alueella, vaan koko yhteiselon laajuudessa aina verhojen väristä lapsien tekoon ja asumismuodon valintaan.
Tuo että jos ei ole erikseen sovittu vaikkapa juuri uskollisuudesta, aika usein jää kokonaan sopimatta niin pitkäksi aikaa, että se toinen osapuoli on jollain tavoin jo koukussa. Raskaana, tai asuntolainan tms. jälkeen on hyvä ilmoittaa ihan muina naisina tai miehinä, et hei, mä en muuten luvannut olla uskollinen, ota tai jätä. Moni jättää mieluusti kokonaan ilmoittamatta, että pitää ihan normaalina parisuhteen ulkopuolista seksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies ei osaa sitoutua yhteen naiseen vaan vierailee toisessa sängyssä, hän voi tehdä niin jatkossakin. Sillä minä en ole enää sen jälkeen kuvioissa mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin on oletusarvo? Minusta asia on päinvastoin: jos asiasta ei ole puhuttu ja puhumalla sovittu, mitään ei voi olettaa. Ihmisiä on niin monenlaisia, että kaikki asiat pitäisi käydä puhumalla läpi väärinymmärrysten ja mielipahan välttämiseksi. Minusta seurustelu ei kuitenkaan lähtökohtaisesti edellytä yksiavioisuutta, koska moniavioisuus on ihmislajin todellinen luonto, jonka kulttuuri on vääristänyt, eikä toista/toisen seksuaalisuutta voi omistaa. Suurin osa ihmisistä on eri mieltä, mutta eipä minun tarvitse heidän kanssaan onneksi seurustella.
Anteeksi, elämmekö samassa yhteiskunnassa? Jos näin, niin ikäväksesi voin kertoa, että täällä kristinuskon jne. vaikutuksesta nimenomaan yksiavioisuus on se normi, riippumatta ihmislajin "todellisesta luonnosta". Yhteiskuntajärjestyksen vuoksihan meillä on monia muitakin eri syistä valikoituneita normeja, jottei esim. elettäisi kuin pelossa ja taudit leviäisi.
Siitä olen samaa mieltä, että vaikka yksiavioisuus onkin meillä ehkä lähtökohtaisesti normi, asiasta kannattaa oman kumppanin kanssa toki keskustella. Ikäviltä yllätyksiltä ei varmaan silti voi välttyä, koska harva pirkko/petteri ehkä suoraan kuitenkaan seurustelun alkajaisiksi kertoisi rehellisesti, että luultavasti suhteemme aikana haluan harrastaa seksiä muidenkin kanssa. Siis näiden, jotka ovat tietoisia tästä taipumuksesta itsessään, soisi olevan siitä rehellisiä kumppanilleen alusta alkaen.
Tähän itse ap:n asiaan, tosiaan tällainen puoliavoin suhde ei ole pettämistä. Tosin tämä ap:n provo meni viimeistään siinä vaiheessa puihin, kun hän ei osaa tässä kontekstissa enää perustella miehensä kielteistä suhtautumista ap:n mahdolliseen miesten kanssa paneskeluun.
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä esim. juutalais-kristillisen uskontoperinteen vaikutuksista nyky-yhteiskunnan normien ja moraalin rakentumiselle.
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä myös siitä, että normit ja moraali ovat pelkkiä konstruktioita - ihminen on elänyt esimerkiksi seksuaalisesti varsin vapaamielistä elämää kauan ennen juutalaisuuden muodostumista - ja että molempien tilalla voisi olla jotakin muuta.
Oletko kuullut sanonnan "siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä sitä, miten niiden pitäisi olla"? Normeja voi ja saa myös kyseenalaistaa, ja nyky-yhteiskunta mahdollistaa yhä enenevissä määrin valita niiden tilalle parempia. Henkilökohtaisissa, yksilönvapautta koskevissa asioissa myös ihan lain suomissa puitteissa.
Yhteiskunta ja sen normit elävät ja muuttuvat jatkuvasti. Silti, jotta voisimme elää toistemme kanssa ilman erillisiä kirjallisia satasivuisia sopimuksia siitä, miten kenenkin kanssa pitää toimia, tarvitaan yhdenmukaista ajattelua ja yhteistä kulttuuria. Ihan niin kuin yhteistä kieltäkin. Tällä hetkellä norminmukainen parisuhde on ihan kirjaimellisesti parisuhde seksuaalisesti. Kukaan ei kiellä eikä estä sopimasta toisenlaista mallia, mutta poikkeuksista on sovittava erikseen, norminmukainen on oletusarvo.
Yksilöllinen ajattelu ja kyseenalaistaminen on tottakai hyväksi, tietyissä rajoissa kuitenkin. On hienoa olla uniikki lumihiutale, mutta ei ole kovin fiksua pahoittaa koko ajan mieltään, jos muut eivät ymmärrä tai yksinkertaisesti piittaa jonkun yksilöllisyydestä.
En minä pahoitakaan mieltäni. Elän elämääni itseäni varten, ja jos miehelle ei sovi se, että minusta ei ole yksiavioiseen suhteeseen, mies saa minun puolestani lähteä.
Kuten toiselle kirjoittajalle jo vastasinkin, mielestäni ihmiset ja parisuhteet tulisi nähdä yksilöinä. Sen sijaan, että perustettaisiin käsitykset "näin on aina ennenkin tehty, joten näin sen kuuluu mennä"-tyyppiselle ajattelulle, avattaisiin suu ja otettaisiin selvää, mitä toinen oikeasti ajattelee. Parisuhteessa ei ikinä saa olettaa, ja mielestäni olettaminen joutaisi muutenkin jo roskakoppaan ottaen huomioon tämän hetkisen yhteiskuntamme monimuotoiset realiteetit.
No minun mielestäni parisuhteen lähtökohta on seksuaalinen uskollisuus, ilman että sitä mitenkään erikseen vannotaan. Se joka ei useksuaalista uskollisuutta halua, on velvoitettu avaamaan suunsa hyvissä ajoin, eikä se joka on olettanut toisenkin haluavan uskollisuutta. Ihan samalla tavoin että sm-seksistä nauttiva kertoo mieltymyksensä, ja senkin voiko elää ilman. Parisuhteessa kun on ihan lukemattomasti yksilöllisiä mieltymyksiä, eikä vain seksuaalisuuden alueella, vaan koko yhteiselon laajuudessa aina verhojen väristä lapsien tekoon ja asumismuodon valintaan.
Tuo että jos ei ole erikseen sovittu vaikkapa juuri uskollisuudesta, aika usein jää kokonaan sopimatta niin pitkäksi aikaa, että se toinen osapuoli on jollain tavoin jo koukussa. Raskaana, tai asuntolainan tms. jälkeen on hyvä ilmoittaa ihan muina naisina tai miehinä, et hei, mä en muuten luvannut olla uskollinen, ota tai jätä. Moni jättää mieluusti kokonaan ilmoittamatta, että pitää ihan normaalina parisuhteen ulkopuolista seksiä.
Aivan. Olemme eri mieltä. ☺ Itse ajattelen, että seurustelun aloittaminen ei enää nykypäivänä automaattisesti sisällä sitoutumista yhteen seksikumppaniin.
Tilannetta voisi verrata pariskuntiin, jotka menevät kirkossa naimisiin, vaikkeivat ole uskossa: vaikka pappi vihkisi sinut kirkossa avioon "Jumalan silmien edessä", se ei automaattisesti tarkoita, että uskoisit koko Jumalaan. Kirkkovihkimisellä voi olla muuta arvoa, eikä usko ole yksi niistä. Tai sitten tilannetta voisi verrata tapailuun, jonka aloittaminen ei vielä automaattisesti tarkoita muiden tapailun lopettamista: asiasta pitää erikseen sopia.
Mutta tarkoitus ei siis ole yrittää kääntää kenenkään päätä. Yritän vain selventää omaa ajatteluani niille, jotka sitä ihmettelevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myös mietin joskus tätä - itse pettävänä osapuolena.
En ole koskaan saanut mieheltäni läheisyyttä koska hän ei pidä siitä, eikä kaipaa kosketusta. Seksiä kyllä on ollut vaikka sekin vähenee koko ajan. Minulle taas läheisyys on tärkein asia, se saa minut tuntemaan itseni maailman tärkeimmäksi ja rakastetuimmaksi ihmiseksi. 15v meni vielä niin että itse menin kosketettavaksi, lähelle ja tein kaikki aloitteet seksiin. Kun en enää jaksanut jäin ihan tyhjän päälle. "Läheisyyttä" on se 1-2 tuntia 3- 6 vkon välein kun rakastellaan. Ei mun pää ehdi siinä ajassa mukaan enkä osaa nauttia siitä hetkestä.
Minulla on rakastettu joka koskee, sivelee poskea, hiuksia, pitää kädestä kiinni kun kävellään, halaa kun on huono päivä, tulee lähelle istumaan että voin käpertyä syliin. Toki myös rakastelemme joskus. Taivaallista sekin on kun siihen liittyy paljon tuota läheisyyttä joka vaan lisää ihon ikävää.
En silti koe olevani "pettäjä" - mikään ei ole mieheltäni pois. Hänellä on vaimo joka jakaa arjen, tekee kaiken mahdollisen miehensä puolesta, rakastaa ja huolehtii. Kuuntelee murheet ja jakaa ilot, suunnittelee (yhä) tulevaisuutta yhdessä. Hyvää seksiä silloin kun sitä on. Ei enää kerjää läheisyyttä vaan kärsii sen puutteen hiljaa ja jaksaa sillä mitä toisaalta saa.
Tämä ei ollut mitään puolustelua pettämiselle vaan toteamus että joskus se on edellytys normaalin perhe-elämän jatkumiselle. Teilatkaa vapaasti.
Tuo ei ole normaalia perhe-elämää. Silloin erotaan,jos jompikumpi voi suhteessa huonosti.
Iso osa kuitenkin on normaalia perhe-elämää. Mieheni on paras ystäväni ja kumppanini, sparraaja arjen haasteissa ja se jonka kanssa haluan vanheta. Matkustamme paljon, touhuamme kylki kyljessä 24/7 (teemme töitä kotitoimistolla työmatkoja lukuunottamatta), kestitsemme ystäviä, meillä on iso perhe ja suku joiden kanssa vietetään aikaa jne. Nauramme paljon, hassuttelemme ja meillä on omat sisäpiirin juttumme.
Olen nämä vuodet miettinyt sitä missä vaiheessa läheisyyden ja seksin merkitys vähenee, nyt olemme 50+ ja minulle kyllä molemmat on elintärkeitä. Isälläni oli ihana rakkaussuhde vielä 78v:nä, en tiedä tosiaan kestäisinkö sinne saakka ilman.
Olenko itsekäs kun haluan läheisyyttä? Pitäisikö minun vain tukahduttaa tarpeeni ja tunteeni perheen hyväksi? En haluaisi rikkoa perhettä, siksi ero ei ole vaihtoehto.
Et ole itsekäs koska haluat läheisyyttä. Olet itsekäs, koska et anna miehelle päätäntävaltaa siinä, haluaako hän mieluummin elää vapaassa suhteessa vai erota. Avioliiton pitäisi olla kahden tasavertaisen ihmisen liitto, mutta sinä supistat sen vain siihen, mitä sinä itse haluat. Sinä et halua tyytyä pelkästään mieheesi, mutta sinä et halua myöskään erota, joten sinä valehtelet koska pelkäät että miehesi olisi eri mieltä.
Se minusta pettämisessä onkin törkeintä. Riistetään toiselta mahdollisuus tehdä informoituja päätöksiä siitä, millaisilla reunaehdoilla hän on valmis jatkamaan parisuhdetta. Kyseessä on kuitenkin yksi ihmisen elämän suurimmista päätöksistä - kenen kanssa jaan elämäni - ja pettäjä huijaa petettyä valitsemaan ehkä toisin kuin hän muuten valitsisi.
Kuluneen kuuden vuoden aikana - kun tästä on puhuttu, kirjoitettu, itketty, vaadittu, vongattu ja toivottu nätisti olen sanonut miehelleni joka kerran että en tule kestämään tätä ikuisesti. Olen tehnyt täysin selväksi että jossain vaiheessa haen hellyyden muualta. Joten hänet on kyllä informoitu. Oli hänen asiansa suostuiko hän kompromissiin (johon olisin ilolla tyytynyt) vai ei. Ei ole vielä edes harkinnut sellaista. Hänen elämänsä on ihan kunnossa.
Se etten kerro hänelle nykytilanteesta on hänen kannaltaan parempi - eläköön kuplassaan.
Itse käyn psykoterapiassa koska haluaisin tukahduttaa läheisyydentarpeeni ja "palata" kotiin mutta vuoden terapia ei ole vielä saanut tarvetta laantumaan. Yhä vielä kaipaan mieheni läheisyyttä, turhaan.
Ymmärrän että tätä on vaikea tajuta. Voisin verrata tätä siihen että jääkaappi on täynnä ruokaa mutta et saa koskea siihen etkä nauttia mitään sieltä. Nälkä kasvaa koko ajan, pahoinvointi samoin. Yrität selittää itsellesi että selviät ilman ruokaa mutta ruuan olemassaolo saa lähes sekoamaan. Perustarve "hengissäpysymiselle".
Olisiko tuo vertaus helpompi ymmärtää?
Elämässä ei voi saada kaikkea. Ei ainakaan yhtäaikaa. Läheisyyden ja hellyyden tarve on toki iso asia, mutta ei se oikeuta pettämään ja valehtelemaan. Entä jos miehesikin pettäisi sinua? Olisiko ihanaa elää tietämättömänä kuplassasi? Ehkä näin onkin, miehesi kenties tarvitsee ja saa jotain, mitä sinulla ei ole, toiselta naiselta tai mieheltä. Miltä se sinusta tuntuu?
En omista miestäni.
Olemme jo yli 20v sitten puhuneet selväksi sen ettei seksi lopu tästä liitosta ilman että asia selvitetään, ja jos puuttuu sen saa hakea muualta. Silloin en kiinnittänyt huomiota tuohon läheisyyden puutteeseen koska hain sen itse häneltä. En sitten tiedä olisiko tuo tarkoittanut vain häntä itseään?
Jos mieheni pettää minua esim työmatkoillaan en halua sitä tietää. Mulle riittää että hän tulee kotiin ja on hyvä ja rakastava puoliso tässä meidän (näkyvässä) elämässä. En usko että hän jää kovinkaan paljon ilman sellaista mitä osaa kaivata, olen hyvä puoliso kaikin muin tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin on oletusarvo? Minusta asia on päinvastoin: jos asiasta ei ole puhuttu ja puhumalla sovittu, mitään ei voi olettaa. Ihmisiä on niin monenlaisia, että kaikki asiat pitäisi käydä puhumalla läpi väärinymmärrysten ja mielipahan välttämiseksi. Minusta seurustelu ei kuitenkaan lähtökohtaisesti edellytä yksiavioisuutta, koska moniavioisuus on ihmislajin todellinen luonto, jonka kulttuuri on vääristänyt, eikä toista/toisen seksuaalisuutta voi omistaa. Suurin osa ihmisistä on eri mieltä, mutta eipä minun tarvitse heidän kanssaan onneksi seurustella.
Anteeksi, elämmekö samassa yhteiskunnassa? Jos näin, niin ikäväksesi voin kertoa, että täällä kristinuskon jne. vaikutuksesta nimenomaan yksiavioisuus on se normi, riippumatta ihmislajin "todellisesta luonnosta". Yhteiskuntajärjestyksen vuoksihan meillä on monia muitakin eri syistä valikoituneita normeja, jottei esim. elettäisi kuin pelossa ja taudit leviäisi.
Siitä olen samaa mieltä, että vaikka yksiavioisuus onkin meillä ehkä lähtökohtaisesti normi, asiasta kannattaa oman kumppanin kanssa toki keskustella. Ikäviltä yllätyksiltä ei varmaan silti voi välttyä, koska harva pirkko/petteri ehkä suoraan kuitenkaan seurustelun alkajaisiksi kertoisi rehellisesti, että luultavasti suhteemme aikana haluan harrastaa seksiä muidenkin kanssa. Siis näiden, jotka ovat tietoisia tästä taipumuksesta itsessään, soisi olevan siitä rehellisiä kumppanilleen alusta alkaen.
Tähän itse ap:n asiaan, tosiaan tällainen puoliavoin suhde ei ole pettämistä. Tosin tämä ap:n provo meni viimeistään siinä vaiheessa puihin, kun hän ei osaa tässä kontekstissa enää perustella miehensä kielteistä suhtautumista ap:n mahdolliseen miesten kanssa paneskeluun.
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä esim. juutalais-kristillisen uskontoperinteen vaikutuksista nyky-yhteiskunnan normien ja moraalin rakentumiselle.
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä myös siitä, että normit ja moraali ovat pelkkiä konstruktioita - ihminen on elänyt esimerkiksi seksuaalisesti varsin vapaamielistä elämää kauan ennen juutalaisuuden muodostumista - ja että molempien tilalla voisi olla jotakin muuta.
Oletko kuullut sanonnan "siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä sitä, miten niiden pitäisi olla"? Normeja voi ja saa myös kyseenalaistaa, ja nyky-yhteiskunta mahdollistaa yhä enenevissä määrin valita niiden tilalle parempia. Henkilökohtaisissa, yksilönvapautta koskevissa asioissa myös ihan lain suomissa puitteissa.
Yhteiskunta ja sen normit elävät ja muuttuvat jatkuvasti. Silti, jotta voisimme elää toistemme kanssa ilman erillisiä kirjallisia satasivuisia sopimuksia siitä, miten kenenkin kanssa pitää toimia, tarvitaan yhdenmukaista ajattelua ja yhteistä kulttuuria. Ihan niin kuin yhteistä kieltäkin. Tällä hetkellä norminmukainen parisuhde on ihan kirjaimellisesti parisuhde seksuaalisesti. Kukaan ei kiellä eikä estä sopimasta toisenlaista mallia, mutta poikkeuksista on sovittava erikseen, norminmukainen on oletusarvo.
Yksilöllinen ajattelu ja kyseenalaistaminen on tottakai hyväksi, tietyissä rajoissa kuitenkin. On hienoa olla uniikki lumihiutale, mutta ei ole kovin fiksua pahoittaa koko ajan mieltään, jos muut eivät ymmärrä tai yksinkertaisesti piittaa jonkun yksilöllisyydestä.
En minä pahoitakaan mieltäni. Elän elämääni itseäni varten, ja jos miehelle ei sovi se, että minusta ei ole yksiavioiseen suhteeseen, mies saa minun puolestani lähteä.
Kuten toiselle kirjoittajalle jo vastasinkin, mielestäni ihmiset ja parisuhteet tulisi nähdä yksilöinä. Sen sijaan, että perustettaisiin käsitykset "näin on aina ennenkin tehty, joten näin sen kuuluu mennä"-tyyppiselle ajattelulle, avattaisiin suu ja otettaisiin selvää, mitä toinen oikeasti ajattelee. Parisuhteessa ei ikinä saa olettaa, ja mielestäni olettaminen joutaisi muutenkin jo roskakoppaan ottaen huomioon tämän hetkisen yhteiskuntamme monimuotoiset realiteetit.
No minun mielestäni parisuhteen lähtökohta on seksuaalinen uskollisuus, ilman että sitä mitenkään erikseen vannotaan. Se joka ei useksuaalista uskollisuutta halua, on velvoitettu avaamaan suunsa hyvissä ajoin, eikä se joka on olettanut toisenkin haluavan uskollisuutta. Ihan samalla tavoin että sm-seksistä nauttiva kertoo mieltymyksensä, ja senkin voiko elää ilman. Parisuhteessa kun on ihan lukemattomasti yksilöllisiä mieltymyksiä, eikä vain seksuaalisuuden alueella, vaan koko yhteiselon laajuudessa aina verhojen väristä lapsien tekoon ja asumismuodon valintaan.
Tuo että jos ei ole erikseen sovittu vaikkapa juuri uskollisuudesta, aika usein jää kokonaan sopimatta niin pitkäksi aikaa, että se toinen osapuoli on jollain tavoin jo koukussa. Raskaana, tai asuntolainan tms. jälkeen on hyvä ilmoittaa ihan muina naisina tai miehinä, et hei, mä en muuten luvannut olla uskollinen, ota tai jätä. Moni jättää mieluusti kokonaan ilmoittamatta, että pitää ihan normaalina parisuhteen ulkopuolista seksiä.
Aivan. Olemme eri mieltä. ☺ Itse ajattelen, että seurustelun aloittaminen ei enää nykypäivänä automaattisesti sisällä sitoutumista yhteen seksikumppaniin.
Tilannetta voisi verrata pariskuntiin, jotka menevät kirkossa naimisiin, vaikkeivat ole uskossa: vaikka pappi vihkisi sinut kirkossa avioon "Jumalan silmien edessä", se ei automaattisesti tarkoita, että uskoisit koko Jumalaan. Kirkkovihkimisellä voi olla muuta arvoa, eikä usko ole yksi niistä. Tai sitten tilannetta voisi verrata tapailuun, jonka aloittaminen ei vielä automaattisesti tarkoita muiden tapailun lopettamista: asiasta pitää erikseen sopia.
Mutta tarkoitus ei siis ole yrittää kääntää kenenkään päätä. Yritän vain selventää omaa ajatteluani niille, jotka sitä ihmettelevät.
Niin, seurustelun aloittaminen ei sinun elämässäsi automaattisesti sisällä sitoutumista yhteen seksikumppaniin. Mutta noin niin kuin yleisesti ottaen suomalaisessa yhteiskunnassa se sisältää, ja jos ei haluta sisältävän, se ilmaistaan kumppanille toivottavasti hyvissä ajoin.
En tiedä, onko parisuhdekokemuksesi kovin laaja, mutta nyt tunnut monimutkaistavan yksinkertaista asiaa tai sitten en vain ymmärrä ilmaisuasi.
Tuollaista kysyy vain kylmä ihminen, joka ei ymmärrä mikä pettämisessä on kamalaa. Ei kannata selittää jääsydämelle. Ei mene perille.
Olipas piristävää huomata, että täältä peräkylästä löytyy tällaista avoimempaa ajattelua. Itse en ole koskaan ymmärtänyt miksi juuri seksi on se tärkein tekijä suhteen uskollisuutta mitattaessa. Jos puolisoni on jonkun muun kanssa niin mitä se minulta on pois jos käytetään suojausta jolla varmistetaan epämiellyttävät tuliaiset. Omistushaluiset ihmiset haluaa vaan kaiken itselleen eikä mitään olla valmiita jakamaan. Onko siis ihme, että täällä ihmiset ovat yksinäisiä ja monella ystävyyssuhteet häviävät perheellistymisen myötä. Nämä asiat eivät täysin liity pettämiseen, mutta pohjautuu samaan omistamisen tarpeeseen. Etelä-Euroopassa avioliitot kestää ja pienet syrjähypyt jätetään iloisesti unholaan. Täällä erotaan paljon ja puolisoa haukutaan avoimesti ystäville ajattelematta sitä, että itse siinä epätoivoisessa suhteessa eletään jolloin sillä haukkumisella tekee vaan itsestään naurunalaisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin on oletusarvo? Minusta asia on päinvastoin: jos asiasta ei ole puhuttu ja puhumalla sovittu, mitään ei voi olettaa. Ihmisiä on niin monenlaisia, että kaikki asiat pitäisi käydä puhumalla läpi väärinymmärrysten ja mielipahan välttämiseksi. Minusta seurustelu ei kuitenkaan lähtökohtaisesti edellytä yksiavioisuutta, koska moniavioisuus on ihmislajin todellinen luonto, jonka kulttuuri on vääristänyt, eikä toista/toisen seksuaalisuutta voi omistaa. Suurin osa ihmisistä on eri mieltä, mutta eipä minun tarvitse heidän kanssaan onneksi seurustella.
Anteeksi, elämmekö samassa yhteiskunnassa? Jos näin, niin ikäväksesi voin kertoa, että täällä kristinuskon jne. vaikutuksesta nimenomaan yksiavioisuus on se normi, riippumatta ihmislajin "todellisesta luonnosta". Yhteiskuntajärjestyksen vuoksihan meillä on monia muitakin eri syistä valikoituneita normeja, jottei esim. elettäisi kuin pelossa ja taudit leviäisi.
Siitä olen samaa mieltä, että vaikka yksiavioisuus onkin meillä ehkä lähtökohtaisesti normi, asiasta kannattaa oman kumppanin kanssa toki keskustella. Ikäviltä yllätyksiltä ei varmaan silti voi välttyä, koska harva pirkko/petteri ehkä suoraan kuitenkaan seurustelun alkajaisiksi kertoisi rehellisesti, että luultavasti suhteemme aikana haluan harrastaa seksiä muidenkin kanssa. Siis näiden, jotka ovat tietoisia tästä taipumuksesta itsessään, soisi olevan siitä rehellisiä kumppanilleen alusta alkaen.
Tähän itse ap:n asiaan, tosiaan tällainen puoliavoin suhde ei ole pettämistä. Tosin tämä ap:n provo meni viimeistään siinä vaiheessa puihin, kun hän ei osaa tässä kontekstissa enää perustella miehensä kielteistä suhtautumista ap:n mahdolliseen miesten kanssa paneskeluun.
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä esim. juutalais-kristillisen uskontoperinteen vaikutuksista nyky-yhteiskunnan normien ja moraalin rakentumiselle.
Kulttuurintutkijana olen varsin perillä myös siitä, että normit ja moraali ovat pelkkiä konstruktioita - ihminen on elänyt esimerkiksi seksuaalisesti varsin vapaamielistä elämää kauan ennen juutalaisuuden muodostumista - ja että molempien tilalla voisi olla jotakin muuta.
Oletko kuullut sanonnan "siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä sitä, miten niiden pitäisi olla"? Normeja voi ja saa myös kyseenalaistaa, ja nyky-yhteiskunta mahdollistaa yhä enenevissä määrin valita niiden tilalle parempia. Henkilökohtaisissa, yksilönvapautta koskevissa asioissa myös ihan lain suomissa puitteissa.
Yhteiskunta ja sen normit elävät ja muuttuvat jatkuvasti. Silti, jotta voisimme elää toistemme kanssa ilman erillisiä kirjallisia satasivuisia sopimuksia siitä, miten kenenkin kanssa pitää toimia, tarvitaan yhdenmukaista ajattelua ja yhteistä kulttuuria. Ihan niin kuin yhteistä kieltäkin. Tällä hetkellä norminmukainen parisuhde on ihan kirjaimellisesti parisuhde seksuaalisesti. Kukaan ei kiellä eikä estä sopimasta toisenlaista mallia, mutta poikkeuksista on sovittava erikseen, norminmukainen on oletusarvo.
Yksilöllinen ajattelu ja kyseenalaistaminen on tottakai hyväksi, tietyissä rajoissa kuitenkin. On hienoa olla uniikki lumihiutale, mutta ei ole kovin fiksua pahoittaa koko ajan mieltään, jos muut eivät ymmärrä tai yksinkertaisesti piittaa jonkun yksilöllisyydestä.
En minä pahoitakaan mieltäni. Elän elämääni itseäni varten, ja jos miehelle ei sovi se, että minusta ei ole yksiavioiseen suhteeseen, mies saa minun puolestani lähteä.
Kuten toiselle kirjoittajalle jo vastasinkin, mielestäni ihmiset ja parisuhteet tulisi nähdä yksilöinä. Sen sijaan, että perustettaisiin käsitykset "näin on aina ennenkin tehty, joten näin sen kuuluu mennä"-tyyppiselle ajattelulle, avattaisiin suu ja otettaisiin selvää, mitä toinen oikeasti ajattelee. Parisuhteessa ei ikinä saa olettaa, ja mielestäni olettaminen joutaisi muutenkin jo roskakoppaan ottaen huomioon tämän hetkisen yhteiskuntamme monimuotoiset realiteetit.
No minun mielestäni parisuhteen lähtökohta on seksuaalinen uskollisuus, ilman että sitä mitenkään erikseen vannotaan. Se joka ei useksuaalista uskollisuutta halua, on velvoitettu avaamaan suunsa hyvissä ajoin, eikä se joka on olettanut toisenkin haluavan uskollisuutta. Ihan samalla tavoin että sm-seksistä nauttiva kertoo mieltymyksensä, ja senkin voiko elää ilman. Parisuhteessa kun on ihan lukemattomasti yksilöllisiä mieltymyksiä, eikä vain seksuaalisuuden alueella, vaan koko yhteiselon laajuudessa aina verhojen väristä lapsien tekoon ja asumismuodon valintaan.
Tuo että jos ei ole erikseen sovittu vaikkapa juuri uskollisuudesta, aika usein jää kokonaan sopimatta niin pitkäksi aikaa, että se toinen osapuoli on jollain tavoin jo koukussa. Raskaana, tai asuntolainan tms. jälkeen on hyvä ilmoittaa ihan muina naisina tai miehinä, et hei, mä en muuten luvannut olla uskollinen, ota tai jätä. Moni jättää mieluusti kokonaan ilmoittamatta, että pitää ihan normaalina parisuhteen ulkopuolista seksiä.
Aivan. Olemme eri mieltä. ☺ Itse ajattelen, että seurustelun aloittaminen ei enää nykypäivänä automaattisesti sisällä sitoutumista yhteen seksikumppaniin.
Tilannetta voisi verrata pariskuntiin, jotka menevät kirkossa naimisiin, vaikkeivat ole uskossa: vaikka pappi vihkisi sinut kirkossa avioon "Jumalan silmien edessä", se ei automaattisesti tarkoita, että uskoisit koko Jumalaan. Kirkkovihkimisellä voi olla muuta arvoa, eikä usko ole yksi niistä. Tai sitten tilannetta voisi verrata tapailuun, jonka aloittaminen ei vielä automaattisesti tarkoita muiden tapailun lopettamista: asiasta pitää erikseen sopia.
Mutta tarkoitus ei siis ole yrittää kääntää kenenkään päätä. Yritän vain selventää omaa ajatteluani niille, jotka sitä ihmettelevät.
Niin, seurustelun aloittaminen ei sinun elämässäsi automaattisesti sisällä sitoutumista yhteen seksikumppaniin. Mutta noin niin kuin yleisesti ottaen suomalaisessa yhteiskunnassa se sisältää, ja jos ei haluta sisältävän, se ilmaistaan kumppanille toivottavasti hyvissä ajoin.
En tiedä, onko parisuhdekokemuksesi kovin laaja, mutta nyt tunnut monimutkaistavan yksinkertaista asiaa tai sitten en vain ymmärrä ilmaisuasi.
Mielestäni on totta, että suomalaisessa yhteiskunnassa herkästi oletetaan seurustelun sisältävän sopimuksen yksiavioisuudesta. Pointtini on se, että vaikka asia tuntuu itselle itsestäänselvyydeltä, olettaa ei saisi. Pitäisi herätä siihen tosiasiaan, että seurustelun aloittaminen ei kaikille tarkoita yksiavioisuutta, ja siksi siitä pitäisi puhua suorin sanoin. Mielestäni vastuu asian ottamisesta puheeksi on molemmilla (tai kaikilla osapuolilla), sillä lähtökohta on kuitenkin pohjimmiltaan se, että seurustelusta huolimatta minkäänlaista yksinoikeutta toiseen tai toisen ruumiseen ja seksuaalisuuteen ei synny, ellei sitä erikseen mainita.
Ja viimeisen vastaus riippuu siitä, määritteletkö parisuhdekokemuksen laajuuden suhteessa määrään vai laatuun? 😀 Kumma kyllä, seksuaalisuus ja siihen liittyvät kysymykset eivät ole koskaan aiheuttaneet suhteissa ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Olipas piristävää huomata, että täältä peräkylästä löytyy tällaista avoimempaa ajattelua. Itse en ole koskaan ymmärtänyt miksi juuri seksi on se tärkein tekijä suhteen uskollisuutta mitattaessa. Jos puolisoni on jonkun muun kanssa niin mitä se minulta on pois jos käytetään suojausta jolla varmistetaan epämiellyttävät tuliaiset. Omistushaluiset ihmiset haluaa vaan kaiken itselleen eikä mitään olla valmiita jakamaan. Onko siis ihme, että täällä ihmiset ovat yksinäisiä ja monella ystävyyssuhteet häviävät perheellistymisen myötä. Nämä asiat eivät täysin liity pettämiseen, mutta pohjautuu samaan omistamisen tarpeeseen. Etelä-Euroopassa avioliitot kestää ja pienet syrjähypyt jätetään iloisesti unholaan. Täällä erotaan paljon ja puolisoa haukutaan avoimesti ystäville ajattelematta sitä, että itse siinä epätoivoisessa suhteessa eletään jolloin sillä haukkumisella tekee vaan itsestään naurunalaisen.
Haha vai että etelä-euroopassa pienet syrjähypyt jätetään iloisesti unholaan? No ei ainakaan Espanjassa. Espanjalaisen kaverini vanhemmat ovat oikeasti puineet lähes kymmenen vuotta avioeroaan käräjillä.
Elämässä ei voi saada kaikkea. Ei ainakaan yhtäaikaa. Läheisyyden ja hellyyden tarve on toki iso asia, mutta ei se oikeuta pettämään ja valehtelemaan. Entä jos miehesikin pettäisi sinua? Olisiko ihanaa elää tietämättömänä kuplassasi? Ehkä näin onkin, miehesi kenties tarvitsee ja saa jotain, mitä sinulla ei ole, toiselta naiselta tai mieheltä. Miltä se sinusta tuntuu?