Lue keskustelun säännöt.
Te jotka ette muista lapsuuttanne, eikö se häiritse? Tule paniikki?
16.07.2017 |
Jos mulla olisi elämästä iso ja tärkeä osa niin että en muistaisi siitä mitään, niin kyllä iskisi paniikki, kun ei yhtään tietäisi mitä on tapahtunut. Sehän olisi kuin jonkun onnettomuuden jälkeinen muistinmenetys. Jotkut sanoo ihan kuin se olisi normaalia, että en minä muista minkälainen lapsi olin, ja minkälaista oli elää "lapsiperheessä". Mun mielestä jos ei muista, täytyy olla jotain traumaattista tapahtunut. Kyllähän nyt pitää omat lapsuuden ystävät muistaa, omat mielikuvitusleikit ja lelut, synttärit, kesälomat, huvipuistot, lempiruuat, isovanhemmat, sisarukset... miten voi olla muistamatta vaikka sen kun meni ekalle kouluun? Tai yläasteelle?
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuka tommosia jaksaa muistella enää?
No jonain päivänä kun lapsesi tai lapsenlapsesi tulee sinulta kysymään, että minkälaisia leluja ja leikkejä oli silloin kun sinä olit pieni, mitä tuli telkkarista, missä kävitte lomalla.. niin sinä vastaat vaan että ei mitään käryä?
ap
Noin mun vanhempi sanoikin kun kysyin. En ajatellut siitä sen kummempia. Vanhemmiten on alkanut muistelemaan menneitä.
Ja muutenkin, ehkä meillä kaikilla ei vaan ole ollut niin täydellinen lapsuus. Anna meidän olla.
En usko että kellään on ollut täydellistä lapsuutta, ei kellään voi olla täydellistä elämää kuin hetkittäin.
Mutta kyllähän sen lapsuuden muistaa niistä huonoistakin asioista siinä kuin hyvistäkin, minä ainakin. Ei mulla esimerkiksi ole koskaan ollut mitään "huoletonta nuoruutta" nuorena murehdin kaikesta jopa enemmän kuin nyt kun on lapsia murehdittavana.
Miksi se että on täydellinen lapsuus olisi tae muistoista? Täydellinen on kuitenkin aika tasapaksua luultavasti.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menneisyyshän nimenomaan usein vaikuttaa nykyhetkeen, mitä vähemmän tiedostaa miten mikäkin asia itseen vaikuttaa niin sitä enemmän on alitajuntansa armoilla ja ihmettelee vain että esim "miksi aina valitsen pettäviä miehiä".
Nuo ovat kaksi eri asiaa. Ainakin itse osaan todellakin ottaa menneisyydestä opiksi, vaikka mieli autuaasti on pyyhkinyt rumimmat yksityiskohdat mielestä. Osan toki muistan muistelemalla, osaa en kunnolla muistelemallakaan. En halua viettää nykyisyyttäni menneisyyteni raskauttamana, joten on ihan mukavaa, että ne muistot eivät vainoa minua vaan saan elää nyt hyvää elämää.
Joo, jatkuva paniikki kaikista maailman asioista joita en tiedä tapahtuneen.
Vierailija kirjoitti:
Ignorance is bliss vai miten ne sanoi.
Turha sitä on miettiä millä ei ole enää väliä, mitä ei voi muuttaa, tai mistä ei tiedä. Tapahtunut mikä tapahtunut, tärkeintä on nykyhetki ja tulevaisuus, menneisyydellä ei ole väliä kun se ei voi vaikuttaa enää mitenkään.
Lapsuuden unohtaminen aiheuttaa ahdistusta, koska se oli mukavaa aikaa ja sen muistelu tuo turvaa. Jos on traumoja niin ne kannattaisi käsitellä, vaikka niitä ei muistaisi kunnolla, koska ne aiheuttavat paljon surua ja häiritsevät elämää, vaikka ei selvästi muistaisi.
Vierailija kirjoitti:
Mitkä asiat omasta historiastasi ovat sinulle tärkeitä?
En muista juuri mitään alle 10-vuotiaana olostani, ja muistikuvat vain vähenevät vuosi vuodelta. Mikä olisi AP:lle sopiva määrä?
No kuvaile minkälainen lapsi olit alle 10 vuotiaana? Minkälainen lapsuudenperheesi oli? Miten vietit lomat? Oliko vanhempasi ankaria kasvattajia vai vapaan kasvatuksen kannattajia? Leikkivätkö vanhempasi kanssasi vai eivät? Olitko yhteydessä sukulaisten kanssa? Olitko yötä isovanhemmilla? Leikitkö serkkujen kanssa? Oliko sinulla kavereita? Tunsitko yksinäisyyttä tai pelkoa joskus? Mikä oli lempileikkisi? Minkä ikäisenä opit ajamaan pyörällä ja lukemaan? Tykkäsitkö mennä kouluun? Pärjäsitkö koulussa hyvin vai huonosti?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsuuden unohtaminen aiheuttaa ahdistusta, koska se oli mukavaa aikaa ja sen muistelu tuo turvaa. Jos on traumoja niin ne kannattaisi käsitellä, vaikka niitä ei muistaisi kunnolla, koska ne aiheuttavat paljon surua ja häiritsevät elämää, vaikka ei selvästi muistaisi.
Päivän paras vitsi, kiitos piristyksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menneisyyshän nimenomaan usein vaikuttaa nykyhetkeen, mitä vähemmän tiedostaa miten mikäkin asia itseen vaikuttaa niin sitä enemmän on alitajuntansa armoilla ja ihmettelee vain että esim "miksi aina valitsen pettäviä miehiä".
Nuo ovat kaksi eri asiaa. Ainakin itse osaan todellakin ottaa menneisyydestä opiksi, vaikka mieli autuaasti on pyyhkinyt rumimmat yksityiskohdat mielestä. Osan toki muistan muistelemalla, osaa en kunnolla muistelemallakaan. En halua viettää nykyisyyttäni menneisyyteni raskauttamana, joten on ihan mukavaa, että ne muistot eivät vainoa minua vaan saan elää nyt hyvää elämää.
Miten voit päätellä omasta itsestäsi yhtään mitään jos lapsuus ja murrosikä on pelkkää tyhjää? Et muista mitään minkälaisissa olosuhteissa olet kehittynyt ihmiseksi joka nyt olet, ihmisen persoona on 12 ikävuoteen mennessä valmis, ja jos ei muista mitään siltä ajalta, niin aika hukassa varmasti on itsensä kanssa. Ei voi ottaa opikseen mistään mitä ei tiedä edes tapahtuneen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ignorance is bliss vai miten ne sanoi.
Turha sitä on miettiä millä ei ole enää väliä, mitä ei voi muuttaa, tai mistä ei tiedä. Tapahtunut mikä tapahtunut, tärkeintä on nykyhetki ja tulevaisuus, menneisyydellä ei ole väliä kun se ei voi vaikuttaa enää mitenkään.
Lapsuuden unohtaminen aiheuttaa ahdistusta, koska se oli mukavaa aikaa ja sen muistelu tuo turvaa. Jos on traumoja niin ne kannattaisi käsitellä, vaikka niitä ei muistaisi kunnolla, koska ne aiheuttavat paljon surua ja häiritsevät elämää, vaikka ei selvästi muistaisi.
Ai että kun ne käsittelee, ne muuttuvat eläviksi kuviksi ja sitten niihin suhtautuu nostalgisella lämmöllä?
Saako sitten jonkun todistuksen, kun trauma on riittävällä tasolla käsitelty? Mikä on mittari?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuuden unohtaminen aiheuttaa ahdistusta, koska se oli mukavaa aikaa ja sen muistelu tuo turvaa. Jos on traumoja niin ne kannattaisi käsitellä, vaikka niitä ei muistaisi kunnolla, koska ne aiheuttavat paljon surua ja häiritsevät elämää, vaikka ei selvästi muistaisi.
Päivän paras vitsi, kiitos piristyksestä.
Ei tuon ollut tarkoitus olla hauska...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on ihan tolkuttoman jurpo. Hyvä lapsuuskaan ei takaa hyvää lopputulosta.
Vierailija kirjoitti:
Joo, jatkuva paniikki kaikista maailman asioista joita en tiedä tapahtuneen.
Jos tänään joutuisit onnettomuuteen ja unohtaisit edelliset 10-20 vuotta, niin eikö häiritsisi yhtään? Et muistaisi työpaikkaasi, opiskelua, miestä, sisaruksia, harrastuksia tai edes kotiasi, menisit asuntoon joka näyttäisi täysin vieraalta, vieras mies tulisi nukkumaan kanssasi samaan sänkyyn ja vieraat lapset tulisivat syliin, et tietäisi missä kaapissa säilytät kahvia tai alushousujasi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ignorance is bliss vai miten ne sanoi.
Turha sitä on miettiä millä ei ole enää väliä, mitä ei voi muuttaa, tai mistä ei tiedä. Tapahtunut mikä tapahtunut, tärkeintä on nykyhetki ja tulevaisuus, menneisyydellä ei ole väliä kun se ei voi vaikuttaa enää mitenkään.
Lapsuuden unohtaminen aiheuttaa ahdistusta, koska se oli mukavaa aikaa ja sen muistelu tuo turvaa. Jos on traumoja niin ne kannattaisi käsitellä, vaikka niitä ei muistaisi kunnolla, koska ne aiheuttavat paljon surua ja häiritsevät elämää, vaikka ei selvästi muistaisi.
Ai että kun ne käsittelee, ne muuttuvat eläviksi kuviksi ja sitten niihin suhtautuu nostalgisella lämmöllä?
Saako sitten jonkun todistuksen, kun trauma on riittävällä tasolla käsitelty? Mikä on mittari?
Ei niihin lämmöllä tarvitse suhtautua, mutta olisi hyvä, että muistaisi niitä hyviä asioita, eikä traumat painaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä asiat omasta historiastasi ovat sinulle tärkeitä?
En muista juuri mitään alle 10-vuotiaana olostani, ja muistikuvat vain vähenevät vuosi vuodelta. Mikä olisi AP:lle sopiva määrä?No kuvaile minkälainen lapsi olit alle 10 vuotiaana? Minkälainen lapsuudenperheesi oli? Miten vietit lomat? Oliko vanhempasi ankaria kasvattajia vai vapaan kasvatuksen kannattajia? Leikkivätkö vanhempasi kanssasi vai eivät? Olitko yhteydessä sukulaisten kanssa? Olitko yötä isovanhemmilla? Leikitkö serkkujen kanssa? Oliko sinulla kavereita? Tunsitko yksinäisyyttä tai pelkoa joskus? Mikä oli lempileikkisi? Minkä ikäisenä opit ajamaan pyörällä ja lukemaan? Tykkäsitkö mennä kouluun? Pärjäsitkö koulussa hyvin vai huonosti?
ap
Miksi nämä asiat ovat edes tärkeitä sinulle? Mitä väliä niillä enää on, eikö tärkeämpää ole keskittyä nykyhetkeen ja tulevaan? Miksi haluat takertua noin epätoivoisesti menneeseen että kaikki on muistettava? Vertaatko nykyelämääsi menneisyyteesi jatkuvasti, vai mistä johtuu tämä pakonomainen tarve muistaa jotakin jolle ei voi enää mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, jatkuva paniikki kaikista maailman asioista joita en tiedä tapahtuneen.
Jos tänään joutuisit onnettomuuteen ja unohtaisit edelliset 10-20 vuotta, niin eikö häiritsisi yhtään? Et muistaisi työpaikkaasi, opiskelua, miestä, sisaruksia, harrastuksia tai edes kotiasi, menisit asuntoon joka näyttäisi täysin vieraalta, vieras mies tulisi nukkumaan kanssasi samaan sänkyyn ja vieraat lapset tulisivat syliin, et tietäisi missä kaapissa säilytät kahvia tai alushousujasi.
ap
Tässä maassa on ehkä kymmeniä tai maksimissaan satoja ihmisiä, joilla on täysin tyhjää koko lapsuus ja nuoruus eli aika marginaalista ongelmaa käsittelet aika roisilla tavalla. Eivätköhän ne ihmiset ole tavalla tai toisella hoidon piirissä, ainakin suurin osa.
Monella se muistinmenetys koskee pääosin sitä traumaattista tapahtumaa, ei koko elämää.
Vierailija kirjoitti:
Ap on ihan tolkuttoman jurpo. Hyvä lapsuuskaan ei takaa hyvää lopputulosta.
Ei ole kyse siitä että onko hyvä lapsuus vai ei, ja mikä on lopputulos, vaan siitä muistaako menneisyyttään, eli lapsuuttaan, lapsuus on kuitenkin ihmisen elämässä aika iso ja ratkaiseva osa. Yleensäkin ihminen muistaa menneisyytensä jollain tavalla, mutta se on hälyyttävää jos ei muista mitään, ei yhtään mitään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ap on ihan tolkuttoman jurpo. Hyvä lapsuuskaan ei takaa hyvää lopputulosta.
Huono lapsuus takaa vaikean elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuka tommosia jaksaa muistella enää?
No jonain päivänä kun lapsesi tai lapsenlapsesi tulee sinulta kysymään, että minkälaisia leluja ja leikkejä oli silloin kun sinä olit pieni, mitä tuli telkkarista, missä kävitte lomalla.. niin sinä vastaat vaan että ei mitään käryä?
ap
Uskoisin että se muistamattomuus hyvin harvoin on täydellistä tyhjyyttä. Jossain oli juttua jostain naisesta joka ei muista esim. häitään tai matkojaan, mutta kai hänelläkin jokin tieto taisi olla mitä hänelle on tapahtunut.
Kyllä minäkin muistan joitain leluja, mutten ole varma oliko minulla oikein mitään ennen kouluikää. Muistan joitain telkkariohjelmia, mutten niistä tapahtumia sen tarkemmin, tiedän ettemme käyneet lomilla, jne. Mutta en hirveän tarkkaan muista vaikkapa millaisia ruokia oli perusarjessa, en muista tekikö äiti mitään meidän lasten kanssa, enkä tiedä miten ja kuka minua on hoitanut, tiedän etten ole ollut missään päivähoidossa. Missähän vaiheessa olen ollut yksin kotona päivät, missä nuorempi sisar oli hoidossa...
Ja muistan leikkejä, vaikkapa että hypin twist-nauhalla, mutta en ollenkaan kuvioita ja että kenen kanssa hypin silloin kun en hyppinyt yksin.
Ja en kyllä voi sanoa muistavani että miltä minusta on tuntunut silloin, mitä olen ajatellut, vaikka muistankin jonkun välähdyksen.
Myönnän kyllä että lapsuuteni ei ole ollut kovin hyvä, mutta suurimmat ongelmat olivat kyllä myöhemmässä vaiheessa, ja ne muistankin parhaiten.
Kyllähän se vähän häiritsee, kun yrittää miettiä mitä polkua on tullut. Lapsuudesta on muistissa jotain välähdyksiä, mutta vaikea on muistaa mitä on ajatellut tai tuntenut.
Tarhasta ja päivähoidosta on ensimmäiset (4-5v) hatarat välähdykset. Synttäreistä joku mielikuva olisko 5v. Seuraavat synttärit mistä jotain muistan onkin sitten 30v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, jatkuva paniikki kaikista maailman asioista joita en tiedä tapahtuneen.
Jos tänään joutuisit onnettomuuteen ja unohtaisit edelliset 10-20 vuotta, niin eikö häiritsisi yhtään? Et muistaisi työpaikkaasi, opiskelua, miestä, sisaruksia, harrastuksia tai edes kotiasi, menisit asuntoon joka näyttäisi täysin vieraalta, vieras mies tulisi nukkumaan kanssasi samaan sänkyyn ja vieraat lapset tulisivat syliin, et tietäisi missä kaapissa säilytät kahvia tai alushousujasi.
ap
Itse jouduin noin 10 vuotta sitten onnettomuuteen jossa menetin muistini. Muistin vain perheeni, missä asun ja mitä koulua kävin. Vieläkin tulee pätkiä jolloin en muista edes kuka olen. Entisistä kavereista muistan vain pari, nimet unohtuu aina välillä mutta naamat ovat suht. tuttuja.
Eipä häiritse se mistä en tiedä. Nykyhetki ja tuleva on tärkeämpi kuin se, mitä ei ole enää olemassa minulle. Oman itsensä unohtaminen tosin välillä hämmentää, mutta asian hyväksyy ajan kuluessa ja antaa asian olla. Hyväksyn itseni ja muistamattomuuteni sellaisina kuin ne ovat, koska ne ovat osa kokonaisuuttani. En murehdi turhia asioita joihin en voi enää vaikuttaa, tai joista en tiedä kun ne eivät vaikuta enää millään lailla.
Mitkä asiat omasta historiastasi ovat sinulle tärkeitä?
En muista juuri mitään alle 10-vuotiaana olostani, ja muistikuvat vain vähenevät vuosi vuodelta. Mikä olisi AP:lle sopiva määrä?