Lue keskustelun säännöt.
Te jotka ette muista lapsuuttanne, eikö se häiritse? Tule paniikki?
16.07.2017 |
Jos mulla olisi elämästä iso ja tärkeä osa niin että en muistaisi siitä mitään, niin kyllä iskisi paniikki, kun ei yhtään tietäisi mitä on tapahtunut. Sehän olisi kuin jonkun onnettomuuden jälkeinen muistinmenetys. Jotkut sanoo ihan kuin se olisi normaalia, että en minä muista minkälainen lapsi olin, ja minkälaista oli elää "lapsiperheessä". Mun mielestä jos ei muista, täytyy olla jotain traumaattista tapahtunut. Kyllähän nyt pitää omat lapsuuden ystävät muistaa, omat mielikuvitusleikit ja lelut, synttärit, kesälomat, huvipuistot, lempiruuat, isovanhemmat, sisarukset... miten voi olla muistamatta vaikka sen kun meni ekalle kouluun? Tai yläasteelle?
Kommentit (82)
Tämä on erittäin yksilöllistä. Minä muistan radio- ja televisio-ohjelmia ja muita tapahtumia, jotka ovat tapahtuneet ollessani kolmevuotias. Siitä eteenpäin muistan melko tarkasti kaiken.
Kun lukee ja kuulee ihmisten sanovan, etteivät he muista mitään ajalta, jolloin he olivat ns. pieniä, herää väistämättä ajatus, että jotain poikkeuksellisen vakavaa tai pahaa on tapahtunut heidän lapsuudessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä määritä yläasteelle menoa lapsuusajalle. Synttäreitä en viitsi muistella, 11v synttäreilleni tuli yksi kaveri ja seuraavia ei enää pidetty, kun se yksikin muutti pois. Isovanhemmistani muistan toisen mummon, toinen kuoli kun olin 7 ja pappoja en koskaan tuntenut.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä määritä yläasteelle menoa lapsuusajalle. Synttäreitä en viitsi muistella, 11v synttäreilleni tuli yksi kaveri ja seuraavia ei enää pidetty, kun se yksikin muutti pois. Isovanhemmistani muistan toisen mummon, toinen kuoli kun olin 7 ja pappoja en koskaan tuntenut.
No kyllä 12-13v on lapsi ja se kuuluu lapsuusaikaan. Ja vaikka et halua synttäreitäsi muistella, niin muistat ne jos haluat, eikä ole vaan pelkkää tyhjää kaikki ennen teini-ikää. Jotkut ei muka muista murrosikäänsäkään eli yläasteaikaa.
ap
Minä en muista paljoakaan, joitain yksittäisiä välähdyksiä vain, ja koko ajan myöhempikin elämä haihtuu sinne unohdukseen. En näe mitään syytä tuntea paniikkia siitä. Me vain olemme erilaisia.
Itse muistan vain pieniä kohtia alle 10-vuotiaana elämisestä. Näin lapseni aika traumatisoivia asioita, mutta muistan, kun isä tönäiseen äidin lapsille tarkoitetusta puuportista läpi ja se pieni hatara portti hajoa ihan palasiksi. Olen varmaan nähnyt jotain muuta vastaavaa, mutta en muista. Pitäisi hankkia apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä määritä yläasteelle menoa lapsuusajalle. Synttäreitä en viitsi muistella, 11v synttäreilleni tuli yksi kaveri ja seuraavia ei enää pidetty, kun se yksikin muutti pois. Isovanhemmistani muistan toisen mummon, toinen kuoli kun olin 7 ja pappoja en koskaan tuntenut.
No kyllä 12-13v on lapsi ja se kuuluu lapsuusaikaan. Ja vaikka et halua synttäreitäsi muistella, niin muistat ne jos haluat, eikä ole vaan pelkkää tyhjää kaikki ennen teini-ikää. Jotkut ei muka muista murrosikäänsäkään eli yläasteaikaa.
ap
Riippuu ihmisestä onko 12-13 vuotiaana vielä lapsen huolettomuudessa ja ilossa, mutta usein nämä ketkä ei muista lapsuuttaan tulevat niin hajonneista perheistä, että joituivat ottamaan vastuuta liian nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Niin mistä asti sitä elämää pitää muistaa? Muistan kyllä koulusta asti, mutta sitä ennen vain sellaisia irrallisia välähdyksiä.
No normaalisti kai muistaa suurinpiirtein viisivuotiaasta, minä muistan joitain hetkiä jo alle 2v. mutta neljä-viisivuotiaasta asti alan muistaa minkälaista elämäni oli, yksittäisi tapahtumia tietysti on, mutta se yleinen tieto että mitä se arki oli, mitä yleensä tein. Päivähoitopaikan muistan, minkälaisia ruokia siellä oli, miten täti pakotti syömään silakkapihvejä ja tungin ne salaa vakosamettihousujen taskuun, ja perunat salakuljetin roskiin yksi kerrallaan kun täti kävi jossain pois keittiöstä, minkälaisia ruokia isoäiti teki ja miten hyräilin syödessäni kun oli hyvää ruokaa esim. jauhelihakastiketta, miten inhosin samettia ja poolopaitoja, minkälaisia leikkejä leikin pihalla, mitä tein toisten lasten kanssa, miten kävin lähikaupasta ostamassa irtokarkkeja ja muisteja, miten pelkäsin isoja poikia pihalla ja hoitopaikassa, miten mietin yksin hiekkalaatikolla ollessani että minkähänlainen minä olen kun olen 10v tai 15v.
Outoa olisi jos ei muistasi yhtään minkälainen oli lapsena, onko ollut ujo vai riehuja, onko tykännyt piirtää, onko leikkinyt autoilla vai nukeilla, onko ollut kavereita vai ei, onko käynyt laskettelemassa pulkalla tai rannalla pulikoimassa rantavedessä....
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On selvä trauman merkki jos ei lapsuuttaan muista.
Itse taas olen aina ihmetellyt aikuisia, jotka miettivät aktiivisesti jotain lapsuutensa leikkejä ja leluja. Tai ehkä ymmärrän, jos heillä on leikki-ikäinen lapsi, joka leikkii vanhempiensa leluilla, ja muistot tulevat mieleen. Mutta en pidä ihan normaalina että normaali aikuinen ihminen pohdiskelee jotain 9-vuotissyntymäpäiviään ja naapurin leikkitovereita.
Onko ap siis yrittänyt udella jotain lapsuusjuttuja joltain ihmiseltä, joka on ihmetellyt outoa kysymystä ja todennut ettei muista mitään? Ja ap on siitä päätellyt että kyseisellä ihmisellä on muistinmenetys traumaattisesta lapsuudesta johtuen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en muista paljoakaan, joitain yksittäisiä välähdyksiä vain, ja koko ajan myöhempikin elämä haihtuu sinne unohdukseen. En näe mitään syytä tuntea paniikkia siitä. Me vain olemme erilaisia.
Ei tietenkään voi muistaa elämäänsä päivästä päivään, mulla on vaikeuksia töissä muistaa mitä tein viime viikolla. Mutta tarkoitan sitä, että jos ei osaa sanoa elämästään yhtään mitään. Minulla on 20 vuoden takainen elämä jo kuin joskus nähtyä unta, mutta muistan jos haluan muistaa, se ei ole aktiivimuistissa, mutta muistelemalla muistan, samoin kuin lapsuuteni. Jos ei tiedä oliko lapsena ujo vai vilkas, niin on mielestäni outoa, jos ei muista eläneensä ennen teini-ikää, niin onhan se outoa, kuin olisi jostain avaruudesta tipahtanut maahan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mistä asti sitä elämää pitää muistaa? Muistan kyllä koulusta asti, mutta sitä ennen vain sellaisia irrallisia välähdyksiä.
No normaalisti kai muistaa suurinpiirtein viisivuotiaasta, minä muistan joitain hetkiä jo alle 2v. mutta neljä-viisivuotiaasta asti alan muistaa minkälaista elämäni oli, yksittäisi tapahtumia tietysti on, mutta se yleinen tieto että mitä se arki oli, mitä yleensä tein. Päivähoitopaikan muistan, minkälaisia ruokia siellä oli, miten täti pakotti syömään silakkapihvejä ja tungin ne salaa vakosamettihousujen taskuun, ja perunat salakuljetin roskiin yksi kerrallaan kun täti kävi jossain pois keittiöstä, minkälaisia ruokia isoäiti teki ja miten hyräilin syödessäni kun oli hyvää ruokaa esim. jauhelihakastiketta, miten inhosin samettia ja poolopaitoja, minkälaisia leikkejä leikin pihalla, mitä tein toisten lasten kanssa, miten kävin lähikaupasta ostamassa irtokarkkeja ja muisteja, miten pelkäsin isoja poikia pihalla ja hoitopaikassa, miten mietin yksin hiekkalaatikolla ollessani että minkähänlainen minä olen kun olen 10v tai 15v.
Outoa olisi jos ei muistasi yhtään minkälainen oli lapsena, onko ollut ujo vai riehuja, onko tykännyt piirtää, onko leikkinyt autoilla vai nukeilla, onko ollut kavereita vai ei, onko käynyt laskettelemassa pulkalla tai rannalla pulikoimassa rantavedessä....
ap
Semmosta se on, mieli on armollinen. Tiedän, että vanhemmat erosivat, kun olin neljä-viisi. Siihen asti olin ollut isän tyttö. Isä hylkäsi minut erossa kokonaan. Äidin kanssa en uskaltanut asiasta puhua mitään, pelkäsin että hänkin romahtaa/jättää tms. Leikittiin siis, ettei mitään tapahtunut.
Sellaiset todelliset muistikuvat alkavat jostain 7 vuoden tienoilta. Sitä ennen on väläyksiä sekä toki tiedän asioita, vaikka en itse niitä muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kuka tommosia jaksaa muistella enää?
Vierailija kirjoitti:
Itse taas olen aina ihmetellyt aikuisia, jotka miettivät aktiivisesti jotain lapsuutensa leikkejä ja leluja. Tai ehkä ymmärrän, jos heillä on leikki-ikäinen lapsi, joka leikkii vanhempiensa leluilla, ja muistot tulevat mieleen. Mutta en pidä ihan normaalina että normaali aikuinen ihminen pohdiskelee jotain 9-vuotissyntymäpäiviään ja naapurin leikkitovereita.
Onko ap siis yrittänyt udella jotain lapsuusjuttuja joltain ihmiseltä, joka on ihmetellyt outoa kysymystä ja todennut ettei muista mitään? Ja ap on siitä päätellyt että kyseisellä ihmisellä on muistinmenetys traumaattisesta lapsuudesta johtuen?
En minä niitä aktiivisesti muistelekaan, mutta jos mietin että millähän minä leikin lapsena (toki mulla on niitä leluja myös osa tallessa) niin kyllä minä muistan. Ja minulla on ollut jo 22 vuotta sitten ensimmäinen lapsi, ja toki silloin kun saa ensimmäisen lapsen, vieläpä samaa sukupuolta kuin itse, niin miettii omaa lapsuuttaan, oivaltaa vanhemmistaan asioita kun on itse vanhempi, miettii omaa vanhemmuutta ym. Enkä minäkään muista mitään yksittäisiä synttäreitä ilman että katson valokuvia mutta monia tapahtumia muistan, ainahan jotain asioita jää paremmin mieleen.
Siinä tulee esille tämä asia, kun puhutaan jotain esim. lapsiperhe-elämään liittyvää, ja sanon että no muistathan sinä minkälaista se oli kun olit lapsi ja äiti tai isä sanoi näin ja sitten... ja joku sanoo että en minä muista minkälainen lapsi minä olin. Siis ei muista sitä minkälainen lapsi oli. Käyttäytyikö hyvin, komensiko vanhemmat vai antoivatko tehdä mitä huvittaa...
Tällä palstalla on hyvin yleistä että sanotaan että en muista lapsuudestani mitään. Puhutaan paljon minkälaista se lapsiperhe-elämä on vaikka itsellä ei ole lapsia, ja sitten ei muisteta edes sitä että itse on ollut lapsi ja elänyt lapsiperhe-elämää koko lapsuutensa, ei muista oliko siinä mitään kivaa, tai sitä oliko se kauheaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kuka tommosia jaksaa muistella enää?
No jonain päivänä kun lapsesi tai lapsenlapsesi tulee sinulta kysymään, että minkälaisia leluja ja leikkejä oli silloin kun sinä olit pieni, mitä tuli telkkarista, missä kävitte lomalla.. niin sinä vastaat vaan että ei mitään käryä?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuka tommosia jaksaa muistella enää?
No jonain päivänä kun lapsesi tai lapsenlapsesi tulee sinulta kysymään, että minkälaisia leluja ja leikkejä oli silloin kun sinä olit pieni, mitä tuli telkkarista, missä kävitte lomalla.. niin sinä vastaat vaan että ei mitään käryä?
ap
Noin mun vanhempi sanoikin kun kysyin. En ajatellut siitä sen kummempia. Vanhemmiten on alkanut muistelemaan menneitä.
Ja muutenkin, ehkä meillä kaikilla ei vaan ole ollut niin täydellinen lapsuus. Anna meidän olla.
Ignorance is bliss vai miten ne sanoi.
Turha sitä on miettiä millä ei ole enää väliä, mitä ei voi muuttaa, tai mistä ei tiedä. Tapahtunut mikä tapahtunut, tärkeintä on nykyhetki ja tulevaisuus, menneisyydellä ei ole väliä kun se ei voi vaikuttaa enää mitenkään.
Menneisyyshän nimenomaan usein vaikuttaa nykyhetkeen, mitä vähemmän tiedostaa miten mikäkin asia itseen vaikuttaa niin sitä enemmän on alitajuntansa armoilla ja ihmettelee vain että esim "miksi aina valitsen pettäviä miehiä".
Käy kateeksi, kun kaverit muistelee lapsuuttaan ja minulla on vain yksittäisiä sumeita muistoja.
Vierailija kirjoitti:
Ignorance is bliss vai miten ne sanoi.
Turha sitä on miettiä millä ei ole enää väliä, mitä ei voi muuttaa, tai mistä ei tiedä. Tapahtunut mikä tapahtunut, tärkeintä on nykyhetki ja tulevaisuus, menneisyydellä ei ole väliä kun se ei voi vaikuttaa enää mitenkään.
No kyllä se menneisyys on meidän muovannut tälläiseksi kuin mitä nyt olemme, ei sitä voi muuttaa, mutta se että tietää mitä on tapahtunut selventää asioita mitä tapahtuu nyt.
Kun saat omia lapsia sinulla ei ole mitään tietoa miten lasten kanssa ollaan kun et muista miltä tuntui olla lapsi, ja et tiedä mitä virheitä kasvatuksessa vanhempasi tekivät, ja teet heidän geeneillään varustettuna samat virheet, et voi ennustaa yhtään minkälainen lapsestasi tulee koska et tiedä minkälainen sinun geeneilläsi ihmisestä voi tulla lapsuusvaiheessa.
Paras tulevaisuuden ennustus on menneisyys.
Ihan sama kuin jos työkokemuksesi ja koulutuksesi unohtuisi yhtäkkiä, menet töihin aamulla ja sulla ei ole mitään käryä mitä siellä tehdään ja kuinka, et tuntisi ketään, et osaisi käyttää tietokoneohjelmia tai työkaluja.. olishan se aika kauheeta.
ap
Niin mistä asti sitä elämää pitää muistaa? Muistan kyllä koulusta asti, mutta sitä ennen vain sellaisia irrallisia välähdyksiä.