onko vielä olemassa ihmisiä jotka eivät petä/jätä jos puoliso sairastuu vakavasti tai

On. Valtaosa naisista.

Mies häipyy turhan usein, jos nainen sairastuu syöpään. Ts. joutuu tekemään kerrankin kotitöitä ja vielä huolehtimaan omista lapsistaan.

Kyllä suurin osa ihmisistä on juuri tuollaisia, koska ihmiset tapaavat rakastaa puolisoaan. Jos rakastaa niin ei jätä, sehän sanotaan jo vihkivalassa. Mistähän sinä olet tuollaisia päätelmiä tehnyt että joku jättäisi vammautuneen puolisonsa? Juuri luin lehdestä pariskunnasta joka on naimisissa vaikka mies on neliraajahalvautunut eikä voi edes asua kotonaan ennenkuin se saadaan remontoitua sellaiseksi että siellä pystyy miestä hoitamaan.

No aika moni on netin/somen ketjuissa esittänyt, että on hyväksyttävää jättää sairas kumppani etenkin jos kyse on psyykkisestä sairaudesta ja jos toinen on vammautunut eikä kykene seksiin niin ajatellaan, että terveellä olisi "oikeus" sitä seksiä kuitenkin hakea tai ainakin se hyväksytään.  ap

nosto

Ei, se on läheisriippuvuutta oman itsesi kustannuksella.

Luin vähän aikaa sitten tätä blogia:

https://kolmaspyora.vuodatus.net

Kyllä aika raadolliselta tuntuu, jättää puoliso sairauden kourissa. Ymmärsin tosin, että tässä tapauksessa sairastuneen persoona on muuttunut ja sillä on ollut oma osansa.

Puolison kanssa sovittu jo kauan sitten, että ero on ymmärrettävä/ seksisuhde sallittu jos toinen ei siihen kykene.

Jos mies sairastuisi psyykkisesti, kieltäytyisi hoidoista ja muuttuisi sadistiseksi ja väkivaltaiseksi, niin enpä tiedä, kauanko jaksaisin. Lasten kanssa minun pitäisi miettiä myös lasten jaksamista. Syöpä on koettu, toivottavasti lopullisesti.

Vierailija kirjoitti:

Jos mies sairastuisi psyykkisesti, kieltäytyisi hoidoista ja muuttuisi sadistiseksi ja väkivaltaiseksi, niin enpä tiedä, kauanko jaksaisin. Lasten kanssa minun pitäisi miettiä myös lasten jaksamista. Syöpä on koettu, toivottavasti lopullisesti.

Miksi ihmessä ajattelet, että psyykkinen sairaus tarkoittaisi esim sadismia ja väkivaltaa?

Psyykkisiä sairauksia on lukuisia erilaisia. Esim pakko-oireiset eivät ole väkivaltaisia tai sadistisia, tai masentuneet.

Miehet jättää ei naiset. Tästä oli jossain joku juttu lehdessä.

Kyllä meitä leskiä on maailmassa paljon, jotka eivät lähteneet vaikka puoliso sairastui vakavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies sairastuisi psyykkisesti, kieltäytyisi hoidoista ja muuttuisi sadistiseksi ja väkivaltaiseksi, niin enpä tiedä, kauanko jaksaisin. Lasten kanssa minun pitäisi miettiä myös lasten jaksamista. Syöpä on koettu, toivottavasti lopullisesti.

Miksi ihmessä ajattelet, että psyykkinen sairaus tarkoittaisi esim sadismia ja väkivaltaa?

Psyykkisiä sairauksia on lukuisia erilaisia. Esim pakko-oireiset eivät ole väkivaltaisia tai sadistisia, tai masentuneet.

Niinhän minä kirjoitinkin, että jos.

Minä en jättäisi miestä ja jos mies alkaisi kysellä sivusuhdetta sairauteni takia, saisi lähteä mieluummin. Parisuhteessa kuuluu olla yhdessä. Ja seksi ja seksuaalisuus uudelleenmuotoutuu elämänmuutosten yhteydessä. Aivokuollut ei enää seksiin pysty, mutta moni vammautunut kyllä.

Olen kylläkin sinkku myös näine periaatteineni...

Ihminen voi olla vakavasti sairas, ja silti parisuhde hänen kanssaan voi olla tyydyttävä. Aina kuitenkin ajatellaan, että omaishoitaja eli hoitava puoliso on se vahvempi astia. Oikeassa elämässä omaishoitajat saattavat olla itsekin sairaita, useimmiten iäkkäitäkin. He tekevät hoitotyötä oman terveytensä, sekä fyysisen että psyykkisen, kustannuksella.

Tyydyttävää parisuhdetta voi elää myös puolison ollessa laitoksessa.

Ei ole ihan noin yksiselitteistä. Se vamma tai sairaus voi rasittaa avioliittoa ja puolisoa niin paljon, ettei hän enää kertakaikkiaan pysty olemaan suhteessa. Jätetty osapuoli näkee asian just noin, syynä se vamma tai sairaus vaikka todennäköisemmin ne syyt ovat niitä muita, jotka se vamma tai sairaus on aiheuttanut. Esim äreyden, masennuksen, kyvyttömyyden normaaliin kanssakäymiseen (enkä tarkoita nyt seksiä vaan esim puhumista, ajattelemista yms aivovammoja). Mielestäni puolisolla on oikeus valita se ns helpompi reitti ja jatkaa elämäänsä yksin ja/tai uuden puolison kanssa, mikäli avioliitto muuttuu enemmän rasitteeksi kuin rakkaus suhteeksi. Eivät nämä ole ihan musta-valkoisia asioita ja jokainenhan meistä kuitenkin elää täällä sen pienen hetken omaa elämäänsä. Yhdessä jakaen sen jonkun kanssa tai yksin. Toisen osapuolen ei tarvitse luopua kaikesta vain toisen takia.

Ne jotka noin rakkaudessa toimivat ovat tunnevammaisia ja haluaisivat vain poimia kirsikat kakun päältä parisuhteen osaltakin, eivätkä ainakaan rakasta sanan varsinaisessa merkityksessä. Kyllähän tunnevammaisia paljon on, paljon enemmän kuin uskoisikaan.

Teen töitä omaishoitajien lomittajana. Ihmiset tuntuu venyvän jopa hämmästyttävällä tavalla sairastuneen puolison vuoksi esim. monet käyttävät lomitusta vain jos on ihan pakko. Paljon omaishoitajista on miehiä, jotka hoitavat osansa tosi hyvin. 

Haluan tämän sanoa siksi, että hämmästyn aina kun joku alkaa esittämään, miksi sairastuneesta puolisosta erotaan. Varmasti jotkut eroavatkin, toiset eivät. 

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka noin rakkaudessa toimivat ovat tunnevammaisia ja haluaisivat vain poimia kirsikat kakun päältä parisuhteen osaltakin, eivätkä ainakaan rakasta sanan varsinaisessa merkityksessä. Kyllähän tunnevammaisia paljon on, paljon enemmän kuin uskoisikaan.

Jos kumppani sairastuu vaikka vaikeaan masennukseen, ei suostu hakemaan apua ja on jatkuvasti vain ilkeä ja vittuileva eikä tee muuta kuin makaa sängyssä niin onko susta tunnevammaista jättää tällainen ihminen? Minusta ei.

Kuinka monella tähän ketjuun kirjoittaneella on oikeasti kokemusta siitä että puoliso sairastuu vakavasti joko pysyvästi tai pitkäaikaisesti? On kaunis ajatus ja helppo sanoa, että ei jätä sairastunutta puolisoa mutta kyllä todellisuus voi olla ihan jotain muuta. Puolison mikä tahansa sairaus voi olla todella rankkaa ja vaikuttaa jokapäiväiseen elämään erittäin paljon.

Itse olen elänyt kroonista sairautta sairastavan puolison kanssa lähes 15v. Nykylääketiede ei voi häntä parantaa, oireita yritetään helpottaa. Kyllä itse voin sanoa, että olen joskus ollut todella synkeissä ajatuksissa ja "uppoamassa". Vaatii todella paljon elää arjessa, jossa itse joutuu olemaan aina se vahva, ei koskaan se heikko tai kannateltavissa vaan aina se joka kantaa.

En tuomise ketään, joka päättää lähteä itselle liian vaikeasta tilanteesta. Ei hyödytä ketään jos toinen "uppoaa" toisen vuoksi. Harmittavasti tukea on mielestäni liian vähän tarjolla. Sairastuneelle on monella potilasjärjestöllä tukihenkilö toimintaa ym, mutta omaisille ei (varsinkaan meille nuoremmille, varsinaiset omaishoitajien vertaistuet on vanhemmille ihmisille usein esim muistisairauden kautta ja en oikea omaishoitaja olekaan..).

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ihan noin yksiselitteistä. Se vamma tai sairaus voi rasittaa avioliittoa ja puolisoa niin paljon, ettei hän enää kertakaikkiaan pysty olemaan suhteessa. Jätetty osapuoli näkee asian just noin, syynä se vamma tai sairaus vaikka todennäköisemmin ne syyt ovat niitä muita, jotka se vamma tai sairaus on aiheuttanut. Esim äreyden, masennuksen, kyvyttömyyden normaaliin kanssakäymiseen (enkä tarkoita nyt seksiä vaan esim puhumista, ajattelemista yms aivovammoja). Mielestäni puolisolla on oikeus valita se ns helpompi reitti ja jatkaa elämäänsä yksin ja/tai uuden puolison kanssa, mikäli avioliitto muuttuu enemmän rasitteeksi kuin rakkaus suhteeksi. Eivät nämä ole ihan musta-valkoisia asioita ja jokainenhan meistä kuitenkin elää täällä sen pienen hetken omaa elämäänsä. Yhdessä jakaen sen jonkun kanssa tai yksin. Toisen osapuolen ei tarvitse luopua kaikesta vain toisen takia.

Mutta kun avioliitossa ei ole tarkoitus olla vain silloin kun on mukavaa vaan silloinkin kun ei ole. Todellinen rakkaus on sitä, että ollaan myötä - ja vastoinkäymisissä, ei kuitenkaan oman hengen uhalla tai sadistin kanssa tai pettäjän kanssa tarvitse. Puolison elämä on sitä omaa elämää.