Lue keskustelun säännöt.
onko vielä olemassa ihmisiä jotka eivät petä/jätä jos puoliso sairastuu vakavasti tai
15.07.2017 |
vammautuu? Tuntuu pahalta, kun niin moni ajattelee itsekeskeisesti ja pelkästään "en pilaa omaa elämääni"-tyylisesti. Itse en avioliittoa hajottaisi sairauden tai vamman takia, enkä myöskään pitäisi sivusuhdetta vaikka tyydytynkin vain yhdynnällä (eli jos mies sairastuisi niin ettei pystyisi yhdyntään niin minä olisin puutteessa koko loppuelämän). Jos menen naimisiin, niin tiedän mihin sitoudun, elinikäiseen liittoon. Ottaisin eron jos mies olisi väkivaltainen, pettänyt tai sadistinen/piinaava. Sairaus ei saisi minua eroamaan tai vamma. Tämän takia en varmaan tule koskaan pääsemään avioliittoon, koska ajattelen niin periaatteellisesti.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Miehet jättää ei naiset. Tästä oli jossain joku juttu lehdessä.
Usein näin on, toisaalta ystäväni on nainen, joka jätti miehen välittömästi, kun tämä sairastui ja toinen ystäväni (mies) ei ole vielä vuosienkaan jälkeen jättänyt naistaan, vaikka tämä on loppuelämän täysin autettava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella tähän ketjuun kirjoittaneella on oikeasti kokemusta siitä että puoliso sairastuu vakavasti joko pysyvästi tai pitkäaikaisesti? On kaunis ajatus ja helppo sanoa, että ei jätä sairastunutta puolisoa mutta kyllä todellisuus voi olla ihan jotain muuta. Puolison mikä tahansa sairaus voi olla todella rankkaa ja vaikuttaa jokapäiväiseen elämään erittäin paljon.
Itse olen elänyt kroonista sairautta sairastavan puolison kanssa lähes 15v. Nykylääketiede ei voi häntä parantaa, oireita yritetään helpottaa. Kyllä itse voin sanoa, että olen joskus ollut todella synkeissä ajatuksissa ja "uppoamassa". Vaatii todella paljon elää arjessa, jossa itse joutuu olemaan aina se vahva, ei koskaan se heikko tai kannateltavissa vaan aina se joka kantaa.
En tuomise ketään, joka päättää lähteä itselle liian vaikeasta tilanteesta. Ei hyödytä ketään jos toinen "uppoaa" toisen vuoksi. Harmittavasti tukea on mielestäni liian vähän tarjolla. Sairastuneelle on monella potilasjärjestöllä tukihenkilö toimintaa ym, mutta omaisille ei (varsinkaan meille nuoremmille, varsinaiset omaishoitajien vertaistuet on vanhemmille ihmisille usein esim muistisairauden kautta ja en oikea omaishoitaja olekaan..).
Varmasti on niin, että tukea on liian vähän.
Kaikkea ei myöskään tarvitse kokea, että voi olla jotain mieltä. Ei ole mielestäni "kaunista ja helppoa" sanoa ettei jätä puolisoaan vaan osa ihan oikeasti tietää periaatteensa. Esim minä en sairasta puolisoa hylkäisi sairauden takia. Eri asia on jos joutuu kokemana pettämisiä, sadismia, väkivaltaa.
Itselle yhdyntä on ainoa tyydytys keino seksuaalisesti. Senkin takia olen miettinyt, että pystynkö menemään naimisiin jos miehelle tuleekin erektiohäiriö vaikkapa jo nuorella iällä. Olen päättänyt että pystyn. Samaa sitoutumista odotan mieheltä.
Itse tunnen itseni läpikotaisin, joten olen miettinyt asiat moneen kertaan. Ja edelleen, en hylkäisiä pelkästään sairauden takia. Puolisoni elämä olisi minun elämäni.
En jättäisi, jos olisin naimisissa ja mieheni sairastuisi. Enkä menisi naimisiin kuin sellaisen miehen kanssa, joka ei jättäisi minua. Itse asiassa minulla on neurologinen sairaus, joten mies joutuisi miettimään asioita jo ennen avioliiton solmimista.
On kuitenkin yksi terveyteen liittyvä tilanne, jossa joutuisin vakavasti harkitsemaan asumuseroa, ja se on se, jos miehestä tulisi myöhemmin päihderiippuvainen / alkoholin suurkuluttaja ja hän alkaisi olla jatkuvasti juovuksissa eikä suostuisi menemään hoitoon ja raitistumaan. Kärsisin suunnattomasti, jos mies olisi juopunut ja aiheuttaisi levottomuutta kodissamme. Minulla ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin antaa ultimatum asumuserosta. Toisaalta on epäselvää, onko esim. alkoholismi edes varsinainen sairaus – ehkei se ihan täysin ole.
Olen aivan samaa mieltä aloittajan kanssa. Itse olen miettinyt, kuinka moni seurustelukumppaneistani olisi työntänyt minua pyörätuolissa, jos olisin vammautunut. Viimeisin olisi sen varmaan tehnyt, mutta olisin voinut olla sadistisen mielivalan alla.
ikisinkku kirjoitti:
Olen aivan samaa mieltä aloittajan kanssa. Itse olen miettinyt, kuinka moni seurustelukumppaneistani olisi työntänyt minua pyörätuolissa, jos olisin vammautunut. Viimeisin olisi sen varmaan tehnyt, mutta olisin voinut olla sadistisen mielivalan alla.
...mielivallan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ihan noin yksiselitteistä. Se vamma tai sairaus voi rasittaa avioliittoa ja puolisoa niin paljon, ettei hän enää kertakaikkiaan pysty olemaan suhteessa. Jätetty osapuoli näkee asian just noin, syynä se vamma tai sairaus vaikka todennäköisemmin ne syyt ovat niitä muita, jotka se vamma tai sairaus on aiheuttanut. Esim äreyden, masennuksen, kyvyttömyyden normaaliin kanssakäymiseen (enkä tarkoita nyt seksiä vaan esim puhumista, ajattelemista yms aivovammoja). Mielestäni puolisolla on oikeus valita se ns helpompi reitti ja jatkaa elämäänsä yksin ja/tai uuden puolison kanssa, mikäli avioliitto muuttuu enemmän rasitteeksi kuin rakkaus suhteeksi. Eivät nämä ole ihan musta-valkoisia asioita ja jokainenhan meistä kuitenkin elää täällä sen pienen hetken omaa elämäänsä. Yhdessä jakaen sen jonkun kanssa tai yksin. Toisen osapuolen ei tarvitse luopua kaikesta vain toisen takia.
Mutta kun avioliitossa ei ole tarkoitus olla vain silloin kun on mukavaa vaan silloinkin kun ei ole. Todellinen rakkaus on sitä, että ollaan myötä - ja vastoinkäymisissä, ei kuitenkaan oman hengen uhalla tai sadistin kanssa tai pettäjän kanssa tarvitse. Puolison elämä on sitä omaa elämää.
Onhan noikin niitä vastoinkäymisiä jos käy vieraissa. Kaiken se kestää, pyh. Ei sitä voida alkaa rajaamaan että jos on sadisti, pettäjä tai vaarantaa puolison hengen, niin on ok lähteä, mutta jos vihannes, kusipää, itse tuhoinen, masentunut tai muuta, ei voi lähteä. Se, voiko lähteä on jokaisen omalla sydämellään, ketään ei pidä siitä syyllistää, koska emme voi nähdä tämän toisen pään sisälle ja kokea miltä asia hänestä tuntuu. Meillä jokaisella on oma sieto rajamme, se että toinen kestää vaikka koko maailman ongelmat kaatuisi hänen niskaansa ei tarkoita, että jonkun toisen psyyke sen kestäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ihan noin yksiselitteistä. Se vamma tai sairaus voi rasittaa avioliittoa ja puolisoa niin paljon, ettei hän enää kertakaikkiaan pysty olemaan suhteessa. Jätetty osapuoli näkee asian just noin, syynä se vamma tai sairaus vaikka todennäköisemmin ne syyt ovat niitä muita, jotka se vamma tai sairaus on aiheuttanut. Esim äreyden, masennuksen, kyvyttömyyden normaaliin kanssakäymiseen (enkä tarkoita nyt seksiä vaan esim puhumista, ajattelemista yms aivovammoja). Mielestäni puolisolla on oikeus valita se ns helpompi reitti ja jatkaa elämäänsä yksin ja/tai uuden puolison kanssa, mikäli avioliitto muuttuu enemmän rasitteeksi kuin rakkaus suhteeksi. Eivät nämä ole ihan musta-valkoisia asioita ja jokainenhan meistä kuitenkin elää täällä sen pienen hetken omaa elämäänsä. Yhdessä jakaen sen jonkun kanssa tai yksin. Toisen osapuolen ei tarvitse luopua kaikesta vain toisen takia.
Mutta kun avioliitossa ei ole tarkoitus olla vain silloin kun on mukavaa vaan silloinkin kun ei ole. Todellinen rakkaus on sitä, että ollaan myötä - ja vastoinkäymisissä, ei kuitenkaan oman hengen uhalla tai sadistin kanssa tai pettäjän kanssa tarvitse. Puolison elämä on sitä omaa elämää.
Onhan noikin niitä vastoinkäymisiä jos käy vieraissa. Kaiken se kestää, pyh. Ei sitä voida alkaa rajaamaan että jos on sadisti, pettäjä tai vaarantaa puolison hengen, niin on ok lähteä, mutta jos vihannes, kusipää, itse tuhoinen, masentunut tai muuta, ei voi lähteä. Se, voiko lähteä on jokaisen omalla sydämellään, ketään ei pidä siitä syyllistää, koska emme voi nähdä tämän toisen pään sisälle ja kokea miltä asia hänestä tuntuu. Meillä jokaisella on oma sieto rajamme, se että toinen kestää vaikka koko maailman ongelmat kaatuisi hänen niskaansa ei tarkoita, että jonkun toisen psyyke sen kestäisi.
Mutta vieraissa käyminen on oma valinta, sairastuminen ei! Ja masennus on sairaus, samoin itsetuhoisuus liittyy sairauksiin. On julmaa jättää puoliso sairauden takia. Hetkellä jona hän juuri tarvisi sitä rakkautta ja huolepitoa. Pitäisi kasvaa aikuisuuteen ja vastuuseen, että avioliitto ei ole mikään pelkkä hupiliitto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta taas naisena tuntuu,että naiset jättävät herkemmin sairastuneen miehen,vaikka tämä olisi ollut ihan hyvä puoliso koko liiton ajan.
Olenko sitten vaan sattunut lukemaan näistä tapauksista.Paljon on vanhoja miehiä omaishoitajina,vaikka itse ovat jo monikremppaisia itsekin.Näin on toki myös naisia.
Tuntuu että vähän nuoremmissa ikäluokissa sairaan puolison jättäminen on yleisempää,n.50-75-vuotiaissa.
Joskus oli tällainen sanonta lehdessä;kun mies jättää sairaan vaimonsa,hän on SIKA.Kun nainen jättää sairaan miehensä hän tekeeROHKEAN RATKAISUN.
Tiedän pari tapausta,olin töissä k.o hoitokodissa,jossa pariskunta oli eronnut,vaimo oli joutunut hoitokotiin melkein täyshoidettavaksi.
Mutta ex-puoliso kävi harva se päivä katsomassa,vei yhteiseen kotiin lomille,jossa kerääntyivät lapset perheineen paikalle.Myös hoitokodin tilaisuuksiin tulivat yhdessä,toisinaan ex-pari kahdestaan.Etenkin toisen parin elämää seurasin paljonkin,kun olin samalla osastolla.
Olivat jotain 70 tienoilla.Minä ainakin ymmärsin ratkaisun.Mielestäni miehellä oli oikeus omaan elämään,niin olisi ollut vastaavasti myös naisella jos olisi ollut toistepäin.Hirveämpää olisi pettäminen.Puoliso huolehti lastensa äidistä kuin olisi ollut edelleen puoliso.Mutta eräiden elämänalueiden vuoksi oli armelias tapa toimia kuten olivat tehneet.Kauheinta on katkerana kenties vuosikymmenet elää menetettyä elämää.
Vielä kauheampaa on hyljätä puoliso eron myötä tai hyljätä,ettei huolehdi,mutta itsepintaisesti on paperilla naimisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle parisuhde on vapaaehtoinen, molemminpuolista hyvää tarjoava järjestely. Jos jompikumpi ei enää ole parisuhtessa onnellinen, eikä tilanteelle näy muutosta, on vain oikein päättää suhde. En halua, että kukaan jää minun kanssani vain velvollisuudentunnosta, enkä itsekään tee niin.
Rakkaus ei yksin riitä syyksi olla parisuhteessa. Rakastan monia ihmisiä, joiden kanssa en silti ole suhteessa.
No kuule Ap,
aika harva pystyy sen etukäteen 101 % lupaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naiset jäävät yleensä sairastuneen kumppaninsa rinnalle, miehet eivät. Näistä jutuista on tehty tutkimuksiakin. Naiset omaavat hoivaviettiä ja ovat muutenkin uskollisempia.
Ihmisillä on niin erilaisia odotuksia parisuhteesta ja avioliitosta. Itse en ymmärrä, miksi kenenkään pitäisi jäädä suhteeseen, josta ei enää saa mitään, tai joka tekee omasta elämästä huonompaa, mutta toisaalta minulla ei ole uhrimieltä nimeksikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On vaikea edes omasta itsestään todella tietää, miten moisessa tilanteessa todellisuudessa toimisi. Usein kun se puolison sairaus, vammautuminen tai muu suuri negatiivinen muutos ei tule yksinään. Se karkoitin ei siis välttämättä ole se amputaatio tai syöpä, vaan se, että sairastunut ihminen helposti katkeroituu ja hänestä ei yrittämälläkään saa enää samaa ihmistä kuin aiemmin. Lopulta moni puoliso luovuttaa, kun toinen vain hitaasti hukuttautuu synkkien ajatusten suohon, eikä ole enää se sama Salli tai Sami. Vaikeimmat työssä kohtaamani asiakkaat ovat olleet onnettomuuksissa tai muuten yllättäen vammautuneita, ja heistä ei tee vaikeita vamma, vaan se katkeruus ja viha maailmaa kohtaan. Sellaista on todella raskasta seurata päivästä päivään, varmasti etenkin omaiselle, joka on tottunut näkemään ihmisen elämäniloisena.
Tuosta naisten hoivavietistä vielä.
Luin joskus 70-luvulla hyvin surullisen ja koskettavan reportaasin vammautuneen miehen kohtalosta.Oli ammatiltaan nuohooja ja putosi katolta.Halvautui täysin.Vaimo jätti saman tien ja esti heidän pienten lasten ja isän tapaamiset hoitolaitoksessa.
Selvitti kuulemma sillä,ett'ä lapset järkyttyvät,kun isä ei voi kävellä.
Mies oli täysjärkinen,kasvoiltaan komea ja sympaattisen näköinen.Ei mitenkään rujo,ei sekään silti olisi saanut lasten kohtaamisiin vaikuttaa,mutta mainitsin nyt vain.
Haastattelussa hän oli niin masentunut,että suunnitteli vakavissaan itsemurhaa.Muistaakseni naisella oli jo uusi mieskokelas.Ymmärtäisin kyllä sen eron,mutta en sitä ettei enää halua millään tavoin huolehtia ja kamalimpana kaikesta:ero lapsista.
Heidän jatkoelämästään en tiedä.Toivottavasti mies on päässyt jo kultaiseen kotiin pilvien taakse ja nainen katuu vielä täällä maan päällä,jos edes osaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta naisten hoivavietistä vielä.
Luin joskus 70-luvulla hyvin surullisen ja koskettavan reportaasin vammautuneen miehen kohtalosta.Oli ammatiltaan nuohooja ja putosi katolta.Halvautui täysin.Vaimo jätti saman tien ja esti heidän pienten lasten ja isän tapaamiset hoitolaitoksessa.
Selvitti kuulemma sillä,ett'ä lapset järkyttyvät,kun isä ei voi kävellä.
Mies oli täysjärkinen,kasvoiltaan komea ja sympaattisen näköinen.Ei mitenkään rujo,ei sekään silti olisi saanut lasten kohtaamisiin vaikuttaa,mutta mainitsin nyt vain.
Haastattelussa hän oli niin masentunut,että suunnitteli vakavissaan itsemurhaa.Muistaakseni naisella oli jo uusi mieskokelas.Ymmärtäisin kyllä sen eron,mutta en sitä ettei enää halua millään tavoin huolehtia ja kamalimpana kaikesta:ero lapsista.
Heidän jatkoelämästään en tiedä.Toivottavasti mies on päässyt jo kultaiseen kotiin pilvien taakse ja nainen katuu vielä täällä maan päällä,jos edes osaa.
Joo ikävää. Mutta usein miehet jättävät naisensa jo pelkästään sen takia, että ikä alkaa näkymään naisen kasvoissa ja vartalossa -> nuorta vaan tilalle. Vammautuminen on sentään jo painavampi syy jättää. Yleensä, kuten nytkin, naisia tuomitaan itsekkäistä valinnoista. Miehiä taas ymmärretään jos eivät halua uhrata omaa onneaan.
Vierailija kirjoitti:
Minusta taas naisena tuntuu,että naiset jättävät herkemmin sairastuneen miehen,vaikka tämä olisi ollut ihan hyvä puoliso koko liiton ajan.
Olenko sitten vaan sattunut lukemaan näistä tapauksista.Paljon on vanhoja miehiä omaishoitajina,vaikka itse ovat jo monikremppaisia itsekin.Näin on toki myös naisia.
Tuntuu että vähän nuoremmissa ikäluokissa sairaan puolison jättäminen on yleisempää,n.50-75-vuotiaissa.
Joskus oli tällainen sanonta lehdessä;kun mies jättää sairaan vaimonsa,hän on SIKA.Kun nainen jättää sairaan miehensä hän tekeeROHKEAN RATKAISUN.
Tiedän pari tapausta,olin töissä k.o hoitokodissa,jossa pariskunta oli eronnut,vaimo oli joutunut hoitokotiin melkein täyshoidettavaksi.
Mutta ex-puoliso kävi harva se päivä katsomassa,vei yhteiseen kotiin lomille,jossa kerääntyivät lapset perheineen paikalle.Myös hoitokodin tilaisuuksiin tulivat yhdessä,toisinaan ex-pari kahdestaan.Etenkin toisen parin elämää seurasin paljonkin,kun olin samalla osastolla.
Olivat jotain 70 tienoilla.Minä ainakin ymmärsin ratkaisun.Mielestäni miehellä oli oikeus omaan elämään,niin olisi ollut vastaavasti myös naisella jos olisi ollut toistepäin.Hirveämpää olisi pettäminen.Puoliso huolehti lastensa äidistä kuin olisi ollut edelleen puoliso.Mutta eräiden elämänalueiden vuoksi oli armelias tapa toimia kuten olivat tehneet.Kauheinta on katkerana kenties vuosikymmenet elää menetettyä elämää.
Vielä kauheampaa on hyljätä puoliso eron myötä tai hyljätä,ettei huolehdi,mutta itsepintaisesti on paperilla naimisissa.
Avioliittoon mentäessä pitää ymmärtää, että seksielämä voi tosiaan lopahtaa kumppanin sairastumiseen. Se on sitä rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä.
Vierailija kirjoitti:
No kuule Ap,
aika harva pystyy sen etukäteen 101 % lupaamaan.
vihkivalassahan se luvataan? itse ainakin pystyn tuon asian lupaamaan. Avioliitto ei ole mikään pelkkä rakkaushömppäliitto vaan sopimus, jota kunnioitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuule Ap,
aika harva pystyy sen etukäteen 101 % lupaamaan.vihkivalassahan se luvataan? itse ainakin pystyn tuon asian lupaamaan. Avioliitto ei ole mikään pelkkä rakkaushömppäliitto vaan sopimus, jota kunnioitetaan.
Siis pystyn lupaamaan sen, etten jätä tai petä jos toinen sairastuu. Väkivaltaan en alistuisi.
En ole tuo jolle vastaat, mutta kyllä minusta on tuossa tilanteessa hirvittävää jättää sairaus puoliso. Masennus on sairaus. Ja vaikka hakisikin apua, niin hoito voi kestää vuosia.