onko vielä olemassa ihmisiä jotka eivät petä/jätä jos puoliso sairastuu vakavasti tai

Vierailija kirjoitti:

No aika moni on netin/somen ketjuissa esittänyt, että on hyväksyttävää jättää sairas kumppani etenkin jos kyse on psyykkisestä sairaudesta ja jos toinen on vammautunut eikä kykene seksiin niin ajatellaan, että terveellä olisi "oikeus" sitä seksiä kuitenkin hakea tai ainakin se hyväksytään.  ap

No kyllähän se riippuu siitä millätavalla puoliso on psyykkisesti sairas, ja onko paranemisesta mitään toiveita, moni on hoitanut dementoitunutta tai alzheimerintautia sairastunutta puolisoaan loppuun asti. Ja mitä taas tulee seksiin, niin siinäkin riippuu siitä minkä ikäisiä ollaan, varmasti jos on pari-kolmekymppinen niin on aika raakaa sairastuneen puolison vaatia että toinenkin on lopun ikäänsä ilman minkäänlaista seksielämää. Kyllä seksielämään on kaikilla oikeus, pettämiseen ei. Puolison kanssa voi sopia että miten se toisen seksielämä hoidetaan kun toinen ei kykene siinä mitenkään auttamaan.

Itse en voisi jättää toista. Sama kuin katkaisi välit parhaaseen ystävään koska sairastui tai vammautui. Kertoo ihmisen itsekkyydestä ja typeryydestä eikä mistään muusta.

Vierailija kirjoitti:

On vaikea edes omasta itsestään todella tietää, miten moisessa tilanteessa todellisuudessa toimisi. Usein kun se puolison sairaus, vammautuminen tai muu suuri negatiivinen muutos ei tule yksinään. Se karkoitin ei siis välttämättä ole se amputaatio tai syöpä, vaan se, että sairastunut ihminen helposti katkeroituu ja hänestä ei yrittämälläkään saa enää samaa ihmistä kuin aiemmin. Lopulta moni puoliso luovuttaa, kun toinen vain hitaasti hukuttautuu synkkien ajatusten suohon, eikä ole enää se sama Salli tai Sami. Vaikeimmat työssä kohtaamani asiakkaat ovat olleet onnettomuuksissa tai muuten yllättäen vammautuneita, ja heistä ei tee vaikeita vamma, vaan se katkeruus ja viha maailmaa kohtaan. Sellaista on todella raskasta seurata päivästä päivään, varmasti etenkin omaiselle, joka on tottunut näkemään ihmisen elämäniloisena.

Erikoista päättää avioliitto sen takia, ettei elämä olekaan sitä ruusunpunaista hattaraa ja ettei elämästä selviä ilman vastoinkäymisiä. Jos elämän synkkyys kielletään, mitä iloa niistä hyvistäkään hetkistä voi olla? Ei ihmiselämä ole pelkkää elämänilossa kylpemistä. Joskus voi olla vuosikausiakin raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuosta naisten hoivavietistä vielä.

Luin joskus 70-luvulla hyvin surullisen ja koskettavan reportaasin vammautuneen miehen kohtalosta.Oli ammatiltaan nuohooja ja putosi katolta.Halvautui täysin.Vaimo jätti saman tien ja esti heidän pienten lasten ja isän tapaamiset hoitolaitoksessa.

Selvitti kuulemma sillä,ett'ä lapset järkyttyvät,kun isä ei voi kävellä.

Mies oli täysjärkinen,kasvoiltaan komea ja sympaattisen näköinen.Ei mitenkään rujo,ei sekään silti olisi saanut lasten kohtaamisiin vaikuttaa,mutta mainitsin nyt vain.

Haastattelussa hän oli niin masentunut,että suunnitteli vakavissaan itsemurhaa.Muistaakseni naisella oli jo uusi mieskokelas.Ymmärtäisin kyllä sen eron,mutta en sitä ettei enää halua millään tavoin huolehtia ja kamalimpana kaikesta:ero lapsista.

Heidän jatkoelämästään en tiedä.Toivottavasti mies on päässyt jo kultaiseen kotiin pilvien taakse ja nainen katuu vielä täällä maan päällä,jos edes osaa.

Joo ikävää. Mutta usein miehet jättävät naisensa jo pelkästään sen takia, että ikä alkaa näkymään naisen kasvoissa ja vartalossa -> nuorta vaan tilalle. Vammautuminen on sentään jo painavampi syy jättää. Yleensä, kuten nytkin, naisia tuomitaan itsekkäistä valinnoista. Miehiä taas ymmärretään jos eivät halua uhrata omaa onneaan.

Vammaisuus ei ole pätevä syy jättää puolisoaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No aika moni on netin/somen ketjuissa esittänyt, että on hyväksyttävää jättää sairas kumppani etenkin jos kyse on psyykkisestä sairaudesta ja jos toinen on vammautunut eikä kykene seksiin niin ajatellaan, että terveellä olisi "oikeus" sitä seksiä kuitenkin hakea tai ainakin se hyväksytään.  ap

No kyllähän se riippuu siitä millätavalla puoliso on psyykkisesti sairas, ja onko paranemisesta mitään toiveita, moni on hoitanut dementoitunutta tai alzheimerintautia sairastunutta puolisoaan loppuun asti. Ja mitä taas tulee seksiin, niin siinäkin riippuu siitä minkä ikäisiä ollaan, varmasti jos on pari-kolmekymppinen niin on aika raakaa sairastuneen puolison vaatia että toinenkin on lopun ikäänsä ilman minkäänlaista seksielämää. Kyllä seksielämään on kaikilla oikeus, pettämiseen ei. Puolison kanssa voi sopia että miten se toisen seksielämä hoidetaan kun toinen ei kykene siinä mitenkään auttamaan.

Kyllä parantumattomankin psyykkisen sairauden kanssa voi elää, kun löytyy hoitotasapaino. Psyykkinen sairaus ei pääsääntöisesti aiheuta esim väkivaltaa. Toki jos väkivaltaa esiintyy, on se jo sinänsä syy erota, sillä ei omaa henkeään saa vaarantaa. Mutta esim toisen masennus, pakko-oireet, skitsofrenia eivät sinällään aiheuta vaaraa.

Kun mennään naimisiin, niin pitää miettiä etukäteen, kykeneekö sitoutumaan toiseen kaikissa tilanteissa, mitä tulee seksiin. Esim tuo, että pari-kolmpikymppisenä seksi loppuisi, niin onhan se todella hirveä tilanne, mutta ei ihmisillä ole mitään oikeutta seksielämään. Seksuaalisuuteen taas on jokaisella oikeus, mutta ei seksielämään toisen ihmisen kanssa. Itse en tyydyty muuta kuin yhdynnällä ja olisi hirvittävä tilanne, jos menisin naimiin ja mies ei kykenisi. Siltikin olisin valintani tehnyt, eikä sitä voi muuttaa. Seksin puutteeseen ei kuole, vaikka onhan se ikävä asia. Kaikki luonnollisesti toivovat, että kumppani säilyisi terveenä ja seksiäkin riittäisi. Mutta silti ollaan luvattu olla myötä- ja vastoinkäymisissä. Mitä ideaa edes luvata uskollisuutta jos jo tietää etukäteen ettei siihen kykene?

Ihmisten pitäisi muutenkin vähentää tuota "minulla on oikeus" ajattelua ja vaihtaa se suurimmaksi osaksi "minulla on velvollisuuksia" -ajatteluun.

Tuo on niin hankala asia että itse näkisin että pitäisi katsoa tilannekohtaisesti. Itsekin katsoisin kieroon jos joku jättäisi toisen vaikka toinen olisi sairaudesta huolimatta yhä "oma itsensä", vaikkakaan ei täysin toimintakuntoinen syystä tai toisesta. Sitten jos toinen on ihan "vihannes" tai muuten siinä kunnossa että toinen olisi 24/7 sidottuna tähän sairaaseen koko loppuelämän, niin en jaksaisi, ihan siksi että oma terveyteni ei sellaista kestäisi. Omaishoitajaksi minusta ei ole. Itse olenkin päättänyt että sitten kun suhteissani ollaan oikeasti vakavalla tasolla niin sovitaan myös tällaiset asiat, että sitten jos toinen joutuu laitokseen tai on muuten tilassa jossa on tietämätön toisesta, niin annamme toiselle luvan lähteä. Ei siinäkään ole järkeä että istutaan kymmeniä vuosia sängyn äärellä kun toisessa ei edes välttämättä ole jäljellä sitä mihin aikanaan rakastuit (huumorintaju, luonne jne.). Turhaan vaan katkeroituu kun elämä juoksee ohitse.

Vierailija kirjoitti:

Itse en voisi jättää toista. Sama kuin katkaisi välit parhaaseen ystävään koska sairastui tai vammautui. Kertoo ihmisen itsekkyydestä ja typeryydestä eikä mistään muusta.

Ei kai eroamisen nyt tarvitse tarkoittaa välien katkaisemista, vaikka parisuhteelle ei enää olisikaan edellytyksiä?

Vierailija kirjoitti:

Kun mennään naimisiin, niin pitää miettiä etukäteen, kykeneekö sitoutumaan toiseen kaikissa tilanteissa, mitä tulee seksiin. Esim tuo, että pari-kolmpikymppisenä seksi loppuisi, niin onhan se todella hirveä tilanne, mutta ei ihmisillä ole mitään oikeutta seksielämään.

Öh, minä en ainakaan sitoudu elämään ilman seksiä, niin kuin en sitoudu muutenkaan jäämään sellaiseen suhteeseen, joka tekee minusta onnettoman. Minusta on suoraan sanottuna aika kipeä ajatus, että joku on valmis uhraamaan oman onnellisuutensa toisen ihmisen vuoksi. Kuulostaa läheisriippuvuudelta enemmän kuin miltään muulta. Ja minä olen sentään naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

No aika moni on netin/somen ketjuissa esittänyt, että on hyväksyttävää jättää sairas kumppani etenkin jos kyse on psyykkisestä sairaudesta ja jos toinen on vammautunut eikä kykene seksiin niin ajatellaan, että terveellä olisi "oikeus" sitä seksiä kuitenkin hakea tai ainakin se hyväksytään.  ap

Vaimoni joutui vuosikymmen sitten pakkohoitoon milenterveysongelmien vuoksi. Hän siis todella sekosi. Siinä erittäin vaikeassa tilanteessa joutui tuotakin asiaa hetken miettimään omalta kohdalta. En olisi kuitenkaan pystynyt katsomaan enää itseäni kunnioittavasti jos olisin antanut periksi ja pettänyt itseni ja puolisoni. Olisin hävennyt asiaa loppuikäni ja se olisi vaikuttanut omaan tulevaisuuteeni ja menestymiseeni.

Kysymyshän on siitä mitä olet itsellesi ja kumppanillesi luvannut. Jos olet lupautunut pysymään rinnalla ja tukena myötä- ja vastamäessä niin sinun on olatava itsellesi rehellinen. Vahva ihminen pystyy pitämään lupauksensa. Vahva ja asiat loppuun vievä ihminen ei voi myöskään antaa itselleen anteeksi jos on pettänyt lupauksensa ja puolisonsa. Tämä voi vaikuttaa kaikkeen tekemiseen loppuiän. Esimerkiksi työssä. Näin erityisesti jos olet vaativissa johtotehtävissä ja joudut kantamaan vastuun muista ihmisistä.

Heikko antaa helpommin periksi. On helppo keksiä kaikenlaisia tekosyitä jotta voi vaikeuksien hetkellä livistää. Kaikki eivät kuitenkaan ole vahvoja. Heikkous on hyväksyttävä ja sallittava niille jotka eivät pysty olemaan vahvoja ja rohkeita.

Meidän osaltamme loppu oli onnellinen. Vaimoni parantui ja on viettänyt viime vuodet normaalia elämää ja on jopa menestynyt työssään ja saanut kansainvälistä tunnustusta. Olemme molemmat läpikäyneet vaikean tilanteen ja se on vahvistanut meitä molempia.  Kannustan muitakin samassa tilanteessa olevia miettimään kaksi kertaa ennenkuin luovutatte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No aika moni on netin/somen ketjuissa esittänyt, että on hyväksyttävää jättää sairas kumppani etenkin jos kyse on psyykkisestä sairaudesta ja jos toinen on vammautunut eikä kykene seksiin niin ajatellaan, että terveellä olisi "oikeus" sitä seksiä kuitenkin hakea tai ainakin se hyväksytään.  ap

Vaimoni joutui vuosikymmen sitten pakkohoitoon milenterveysongelmien vuoksi. Hän siis todella sekosi. Siinä erittäin vaikeassa tilanteessa joutui tuotakin asiaa hetken miettimään omalta kohdalta. En olisi kuitenkaan pystynyt katsomaan enää itseäni kunnioittavasti jos olisin antanut periksi ja pettänyt itseni ja puolisoni. Olisin hävennyt asiaa loppuikäni ja se olisi vaikuttanut omaan tulevaisuuteeni ja menestymiseeni.

Kysymyshän on siitä mitä olet itsellesi ja kumppanillesi luvannut. Jos olet lupautunut pysymään rinnalla ja tukena myötä- ja vastamäessä niin sinun on olatava itsellesi rehellinen. Vahva ihminen pystyy pitämään lupauksensa. Vahva ja asiat loppuun vievä ihminen ei voi myöskään antaa itselleen anteeksi jos on pettänyt lupauksensa ja puolisonsa. Tämä voi vaikuttaa kaikkeen tekemiseen loppuiän. Esimerkiksi työssä. Näin erityisesti jos olet vaativissa johtotehtävissä ja joudut kantamaan vastuun muista ihmisistä.

Heikko antaa helpommin periksi. On helppo keksiä kaikenlaisia tekosyitä jotta voi vaikeuksien hetkellä livistää. Kaikki eivät kuitenkaan ole vahvoja. Heikkous on hyväksyttävä ja sallittava niille jotka eivät pysty olemaan vahvoja ja rohkeita.

Meidän osaltamme loppu oli onnellinen. Vaimoni parantui ja on viettänyt viime vuodet normaalia elämää ja on jopa menestynyt työssään ja saanut kansainvälistä tunnustusta. Olemme molemmat läpikäyneet vaikean tilanteen ja se on vahvistanut meitä molempia.  Kannustan muitakin samassa tilanteessa olevia miettimään kaksi kertaa ennenkuin luovutatte.

Mielenkiintoinen, joskin aika ehdottoman kuuloinen filosofia. Tulee mieleen vähän sellainen hypermaskuliininen soturi kunnia -ajattelu. Kiitos tästä näkökulmasta. On hauska lukea ihmisten elämänfilosofioita, vaikka ne olisivat hyvin kaukana siitä, miten itse ajattelee ja toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mennään naimisiin, niin pitää miettiä etukäteen, kykeneekö sitoutumaan toiseen kaikissa tilanteissa, mitä tulee seksiin. Esim tuo, että pari-kolmpikymppisenä seksi loppuisi, niin onhan se todella hirveä tilanne, mutta ei ihmisillä ole mitään oikeutta seksielämään.

Öh, minä en ainakaan sitoudu elämään ilman seksiä, niin kuin en sitoudu muutenkaan jäämään sellaiseen suhteeseen, joka tekee minusta onnettoman. Minusta on suoraan sanottuna aika kipeä ajatus, että joku on valmis uhraamaan oman onnellisuutensa toisen ihmisen vuoksi. Kuulostaa läheisriippuvuudelta enemmän kuin miltään muulta. Ja minä olen sentään naimisissa.

Eihän se ole mitään oman onnellisuuden uhraamista. Minulle avioliitto tarkoittaa sitä, että puolison elämä on minun elämääni ja päinvastoin. Onnellisuus on minulle sitä, että on pitkiä kestäviä ihmissuhteita, eikä sitä, että oma elämä olisi mahdollisimman helppoa. Pitkä uskollinen avioliitto voi tuottaa suurta onnellisuutta, vaikka siitä puuttuisikin hedonistinen "onnellisuus". Ilman seksiä joutuu elämään elämässä aina toisinaan, puoliso voi olla vaikkapa juuri synnyttänyt ja voi mennä esim vuosikin ennenkuin seksi onnistuu, voi tulla paraneva sairaus jne. Mielestäni on julmaa jättää puoliso, jos hän ei enää tyydytä tarpeita kuten ennen. Asettaa ihmisen jotenkin käyttöesineen paikalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mennään naimisiin, niin pitää miettiä etukäteen, kykeneekö sitoutumaan toiseen kaikissa tilanteissa, mitä tulee seksiin. Esim tuo, että pari-kolmpikymppisenä seksi loppuisi, niin onhan se todella hirveä tilanne, mutta ei ihmisillä ole mitään oikeutta seksielämään.

Öh, minä en ainakaan sitoudu elämään ilman seksiä, niin kuin en sitoudu muutenkaan jäämään sellaiseen suhteeseen, joka tekee minusta onnettoman. Minusta on suoraan sanottuna aika kipeä ajatus, että joku on valmis uhraamaan oman onnellisuutensa toisen ihmisen vuoksi. Kuulostaa läheisriippuvuudelta enemmän kuin miltään muulta. Ja minä olen sentään naimisissa.

Eihän se ole mitään oman onnellisuuden uhraamista. Minulle avioliitto tarkoittaa sitä, että puolison elämä on minun elämääni ja päinvastoin. Onnellisuus on minulle sitä, että on pitkiä kestäviä ihmissuhteita, eikä sitä, että oma elämä olisi mahdollisimman helppoa. Pitkä uskollinen avioliitto voi tuottaa suurta onnellisuutta, vaikka siitä puuttuisikin hedonistinen "onnellisuus". Ilman seksiä joutuu elämään elämässä aina toisinaan, puoliso voi olla vaikkapa juuri synnyttänyt ja voi mennä esim vuosikin ennenkuin seksi onnistuu, voi tulla paraneva sairaus jne. Mielestäni on julmaa jättää puoliso, jos hän ei enää tyydytä tarpeita kuten ennen. Asettaa ihmisen jotenkin käyttöesineen paikalle.

Hyvä kuulla, että tiedät mitä tarvitset ollaksesi onnellinen, ja vielä parempi, ettet koe menettäväsi mitään, jos jäät ilman seksiä. Mutta ota huomioon, että sitten et ole samassa asemassa kuin monet niistä ihmisistä, joita paheksut ja joiden yläpuolelle itsesi asemoit moraalisesti.

Oletan, että jäisit puolisosi rinnalle myös siinä tapauksesssa, ettei hän kykenisi tarjoamaan sinulle läheisyyttä ja kumppanuutta. Jos näin ei ole, miksi ei? Hedonismiahan se noidenkin tarjoama mielihyvä on.

Minusta on todella pelottava ajatus, että jonkun mielestä avioliitossa puolison elämä on myös se oma elämä. Ei kukaan voi elää toisen elämää oli kuinka avioliitossa tahansa. Kyllä aviopuolisoillakin on kummallakin se ihan oma elämä. Suuri osa siitä eletään ja koetaan yhdessä, mutta silti se itse elämä ei muutu toisen elämäksi. Jos näin kävisi, tarkoittaisi se käytännössä sitä, että puolison kuoltua omakin elämä päättyy. Näinhän ei kuitenkaan tapahdu, vaikka se siltä saattaa tuntuakin. Se ihan oma elämä jatkuu kuitenkin, kunnes se tulee päätökseen. Näin on riippumatta siitä onko puoliso sairas vai terve ja onko elämä helppoa vai vaikeaa. Aina on vain se yksi ja ainut oma elämä. Toisen puolesta ei voi elää. Toisen kanssa kylläkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mennään naimisiin, niin pitää miettiä etukäteen, kykeneekö sitoutumaan toiseen kaikissa tilanteissa, mitä tulee seksiin. Esim tuo, että pari-kolmpikymppisenä seksi loppuisi, niin onhan se todella hirveä tilanne, mutta ei ihmisillä ole mitään oikeutta seksielämään.

Öh, minä en ainakaan sitoudu elämään ilman seksiä, niin kuin en sitoudu muutenkaan jäämään sellaiseen suhteeseen, joka tekee minusta onnettoman. Minusta on suoraan sanottuna aika kipeä ajatus, että joku on valmis uhraamaan oman onnellisuutensa toisen ihmisen vuoksi. Kuulostaa läheisriippuvuudelta enemmän kuin miltään muulta. Ja minä olen sentään naimisissa.

Eihän se ole mitään oman onnellisuuden uhraamista. Minulle avioliitto tarkoittaa sitä, että puolison elämä on minun elämääni ja päinvastoin. Onnellisuus on minulle sitä, että on pitkiä kestäviä ihmissuhteita, eikä sitä, että oma elämä olisi mahdollisimman helppoa. Pitkä uskollinen avioliitto voi tuottaa suurta onnellisuutta, vaikka siitä puuttuisikin hedonistinen "onnellisuus". Ilman seksiä joutuu elämään elämässä aina toisinaan, puoliso voi olla vaikkapa juuri synnyttänyt ja voi mennä esim vuosikin ennenkuin seksi onnistuu, voi tulla paraneva sairaus jne. Mielestäni on julmaa jättää puoliso, jos hän ei enää tyydytä tarpeita kuten ennen. Asettaa ihmisen jotenkin käyttöesineen paikalle.

Hyvä kuulla, että tiedät mitä tarvitset ollaksesi onnellinen, ja vielä parempi, ettet koe menettäväsi mitään, jos jäät ilman seksiä. Mutta ota huomioon, että sitten et ole samassa asemassa kuin monet niistä ihmisistä, joita paheksut ja joiden yläpuolelle itsesi asemoit moraalisesti.

Oletan, että jäisit puolisosi rinnalle myös siinä tapauksesssa, ettei hän kykenisi tarjoamaan sinulle läheisyyttä ja kumppanuutta. Jos näin ei ole, miksi ei? Hedonismiahan se noidenkin tarjoama mielihyvä on.

Mistä vedit tuon johtopäätöksen, että en kokisi menettäväni mitään jos seksiä ei olisi? Päinvastoin! Seksi on minulle erittäin tärkeää ja tarvitsen sitä usein. Siltikään sen puute ei saisi minua eroamaan tai pettämään. Mutta en laita omia tarpeitani velvollisuuksien edelle ja velvollisuuksien ja arvojen mukan eläminen tuo minulle onnellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mennään naimisiin, niin pitää miettiä etukäteen, kykeneekö sitoutumaan toiseen kaikissa tilanteissa, mitä tulee seksiin. Esim tuo, että pari-kolmpikymppisenä seksi loppuisi, niin onhan se todella hirveä tilanne, mutta ei ihmisillä ole mitään oikeutta seksielämään.

Öh, minä en ainakaan sitoudu elämään ilman seksiä, niin kuin en sitoudu muutenkaan jäämään sellaiseen suhteeseen, joka tekee minusta onnettoman. Minusta on suoraan sanottuna aika kipeä ajatus, että joku on valmis uhraamaan oman onnellisuutensa toisen ihmisen vuoksi. Kuulostaa läheisriippuvuudelta enemmän kuin miltään muulta. Ja minä olen sentään naimisissa.

Eihän se ole mitään oman onnellisuuden uhraamista. Minulle avioliitto tarkoittaa sitä, että puolison elämä on minun elämääni ja päinvastoin. Onnellisuus on minulle sitä, että on pitkiä kestäviä ihmissuhteita, eikä sitä, että oma elämä olisi mahdollisimman helppoa. Pitkä uskollinen avioliitto voi tuottaa suurta onnellisuutta, vaikka siitä puuttuisikin hedonistinen "onnellisuus". Ilman seksiä joutuu elämään elämässä aina toisinaan, puoliso voi olla vaikkapa juuri synnyttänyt ja voi mennä esim vuosikin ennenkuin seksi onnistuu, voi tulla paraneva sairaus jne. Mielestäni on julmaa jättää puoliso, jos hän ei enää tyydytä tarpeita kuten ennen. Asettaa ihmisen jotenkin käyttöesineen paikalle.

Hyvä kuulla, että tiedät mitä tarvitset ollaksesi onnellinen, ja vielä parempi, ettet koe menettäväsi mitään, jos jäät ilman seksiä. Mutta ota huomioon, että sitten et ole samassa asemassa kuin monet niistä ihmisistä, joita paheksut ja joiden yläpuolelle itsesi asemoit moraalisesti.

Oletan, että jäisit puolisosi rinnalle myös siinä tapauksesssa, ettei hän kykenisi tarjoamaan sinulle läheisyyttä ja kumppanuutta. Jos näin ei ole, miksi ei? Hedonismiahan se noidenkin tarjoama mielihyvä on.

Mistä vedit tuon johtopäätöksen, että en kokisi menettäväni mitään jos seksiä ei olisi? Päinvastoin! Seksi on minulle erittäin tärkeää ja tarvitsen sitä usein. Siltikään sen puute ei saisi minua eroamaan tai pettämään. Mutta en laita omia tarpeitani velvollisuuksien edelle ja velvollisuuksien ja arvojen mukan eläminen tuo minulle onnellisuutta.

Tarkoitin tietysti, että hyvä, ettet koe menetäväs onnellisuutta.

Sinulle siis myös suhde, jossa ei ole lämpöä, läheisyyttä ja todellista kumppanuutta vaikkapa puolison masennuksen vuoksi, olisi sinulle ihan okei, koska onnellisuutesi tulee velvollisuuksien mukaan elämisestä? Ja jos se ei ole, miksi näin, sillä kuten sanottu, hedonismiahan se noidenkin tarjoama mielihyvä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mennään naimisiin, niin pitää miettiä etukäteen, kykeneekö sitoutumaan toiseen kaikissa tilanteissa, mitä tulee seksiin. Esim tuo, että pari-kolmpikymppisenä seksi loppuisi, niin onhan se todella hirveä tilanne, mutta ei ihmisillä ole mitään oikeutta seksielämään.

Öh, minä en ainakaan sitoudu elämään ilman seksiä, niin kuin en sitoudu muutenkaan jäämään sellaiseen suhteeseen, joka tekee minusta onnettoman. Minusta on suoraan sanottuna aika kipeä ajatus, että joku on valmis uhraamaan oman onnellisuutensa toisen ihmisen vuoksi. Kuulostaa läheisriippuvuudelta enemmän kuin miltään muulta. Ja minä olen sentään naimisissa.

Seksi voi loppua meiltä kaikilta minä hetkenä tahansa sairauden tai onnettomuuden takia. Jättäisitkö elämäsi tärkeimmän ihmisen sen takia. Entä jos sinut jätettäisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mennään naimisiin, niin pitää miettiä etukäteen, kykeneekö sitoutumaan toiseen kaikissa tilanteissa, mitä tulee seksiin. Esim tuo, että pari-kolmpikymppisenä seksi loppuisi, niin onhan se todella hirveä tilanne, mutta ei ihmisillä ole mitään oikeutta seksielämään.

Öh, minä en ainakaan sitoudu elämään ilman seksiä, niin kuin en sitoudu muutenkaan jäämään sellaiseen suhteeseen, joka tekee minusta onnettoman. Minusta on suoraan sanottuna aika kipeä ajatus, että joku on valmis uhraamaan oman onnellisuutensa toisen ihmisen vuoksi. Kuulostaa läheisriippuvuudelta enemmän kuin miltään muulta. Ja minä olen sentään naimisissa.

Seksi voi loppua meiltä kaikilta minä hetkenä tahansa sairauden tai onnettomuuden takia. Jättäisitkö elämäsi tärkeimmän ihmisen sen takia. Entä jos sinut jätettäisiin?

Myös lämpö, läheisyys ja henkinen yhteys voi loppua milloin tahansa, jos toinen sairastuu. Aika moni ihminen, jolle seksi ei ole kovin tärkeää, olis kuitenkin tässä tilanteessa valmis lopettamaan suhteen. Joten välillä voisi aiheellisesti kysyä: jos lämpö, läheisyys ja henkinen yhteys loppuvat, etkö silloinkaan jättäisi elämäsi tärkeintä ihmistä?

Minulle parisuhde on kahden itsenäisen aikuisen vapaaehtoisuuden perustuva järjestely, jonka tarkoitus on tehdä kummastakin onnellisempia kuin nämä ihmiset olisivat yksin. Kun tämä ei enää toteudu, eikä tilanteeseen ole odotettavissa parannusta, oikea ratkaisu on purkaa suhde. Kenenkään ei tarvitse olla kanssani mistään muusta syystä kuin siitä, että kanssani on hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies sairastuisi psyykkisesti, kieltäytyisi hoidoista ja muuttuisi sadistiseksi ja väkivaltaiseksi, niin enpä tiedä, kauanko jaksaisin. Lasten kanssa minun pitäisi miettiä myös lasten jaksamista. Syöpä on koettu, toivottavasti lopullisesti.

Miksi ihmessä ajattelet, että psyykkinen sairaus tarkoittaisi esim sadismia ja väkivaltaa?

Psyykkisiä sairauksia on lukuisia erilaisia. Esim pakko-oireiset eivät ole väkivaltaisia tai sadistisia, tai masentuneet.

Niinhän minä kirjoitinkin, että jos.

h tuossa ei oo oleellista psyykkinen sairaus vaan vakivalta ja sadismi

Huomaa, ettei suurella osalla tänne kirjoittaneista ole omaa kokemusta puolison sairastumisesta tai vammautumisesta. Se ei ole mikään yksiselitteinen tilanne, vaikka kaikki sairaudet ja vammat olisivat samanlaisia. Saati sitten, kun ne eivät ole.

Itse olin 29-vuotias aviovaimo ja kolmen alle 10-vuotiaan lapsen äiti, kun mieheni joutui auto-onnettomuuteen. Onnettomuuden seurauksena miehelle jäi monia vammoja. Yksi niistä on vaikea aivovamma. Siinä hetkessä minulle oli itsestään selvää jäädä miehen rinnalle ja olla hänen tukenaan sen mitä lasten ja kodinhoidolta kykenin. Se oli vaikeaa ja raskasta, mutta onnistui jonkin aikaa. Kotiuduttuaan mies kuitenkin jonkin ajan kuluttua muuttui todella ärtyisäksi ja herkäksi äänille. Lopulta tilanne äityi siihen, että jo lusikan putoaminen lattialle sai aikaan totaalisen "kilahtamisen" eli huutoa ja raivoamista täysin ilman kontrollia. Tässä kohtaa minä koin meidän kaikkien kannalta parhaaksi, että minä muutin lasten kanssa pois. (Jälkeenpäin mietittynä se olisi pitänyt tehdä jo aiemmin, sillä lapset selvästi kärsivät tilanteesta. Olin vain niin poikki etten sitä silloin tajunnut). Järjestin miehelle hoitajan ja lähdin lasten kanssa. Sen jälkeen meidän kaikkien elämästä tuli parempaa. Mies sai olla rauhassa ärsyttäviltä ääniltä ja me saimme lasten kanssa elää tavallista elämää ilman pelkoa räjähdyksistä. Kävin yksin tapaamassa miestä säännöllisesti, kunnes hän eräänä päivänä sanoi, että "Turhaan sä täällä ramppaat. En mä sua kaipaa". Kun kuulin tuon riittävän monesti, totesin että taitaa tosiaan olla turhaa tuo "ramppaaminen". Haimme avioeroa yhteisellä päätöksellä (en tiedä ymmärsikö mies sanaa avioero, mutta ei hän vastaankaan laittanut). Nyt tuosta on reilu kymmenen vuotta enkä tunne enää pientäkään omantunnontuskaa erosta. Olen sitä mieltä, että se oli meidän kaikkien kannalta paras ratkaisu.

Tiedän, että miehestä pidetään huolta hänelle sopivassa ympäristössä ja se riittää minulle. Olen säännöllisesti yhteydessä laitokseen, jossa hän nykyisin asuu ja huolehdin, että hänellä on kaikki mitä hän tarvitsee. Itse en ole käynyt häntä tapaamassa, eikä hän ole hoitajien mukaan minua ja lapsia kysellytkään. Luulen, ettei hän muista meitä enää. Minulla on nykyisin uusi miesystävä ja hän ymmärtää kokonaistilanteen erinomaisesti. Pitää huolen minusta ja lapsista eikä koe ongelmaksi sitä, että hoidan entisen mieheni asioita.

Jonkun mielestä olen varmasti huono ihminen ja heikkona pettänyt antamani lupauksen. Itse olen kuitenkin sinut ratkaisuni kanssa ja mielestäni se on tärkeintä. En tarkoita, että aina on hyväksyttävää jättää sairas tai vammautunut puoliso. En tehnyt sitä itsekään hetken mielijohteesta tai pelkästään vamman takia. Koin vain että kokonaisuuden kannalta se oli ainut vaihtoehto meidän kaikkien hyvinvoinnin kannalta. Joku toinen olisi voinut kokea toisin ja se olisi ollut hänen valintansa. Ei minulla olisi siihen sanomista. Jokainen tekee omat ratkaisunsa.

Pitkällisen selostuksen pääpointtina: Ei pidä tuomita kenenkään valintoja. Ei varsinkaan, kun ei tiedä kokonaistilannetta. Ihanteet ovat hienoja ja niistä on hyvä pitää kiinni. Aina se ei vain ole oikeassa elämässä mahdolllista ja sekin on hyvä opetella hyväksymään.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mennään naimisiin, niin pitää miettiä etukäteen, kykeneekö sitoutumaan toiseen kaikissa tilanteissa, mitä tulee seksiin. Esim tuo, että pari-kolmpikymppisenä seksi loppuisi, niin onhan se todella hirveä tilanne, mutta ei ihmisillä ole mitään oikeutta seksielämään.

Öh, minä en ainakaan sitoudu elämään ilman seksiä, niin kuin en sitoudu muutenkaan jäämään sellaiseen suhteeseen, joka tekee minusta onnettoman. Minusta on suoraan sanottuna aika kipeä ajatus, että joku on valmis uhraamaan oman onnellisuutensa toisen ihmisen vuoksi. Kuulostaa läheisriippuvuudelta enemmän kuin miltään muulta. Ja minä olen sentään naimisissa.

Eihän se ole mitään oman onnellisuuden uhraamista. Minulle avioliitto tarkoittaa sitä, että puolison elämä on minun elämääni ja päinvastoin. Onnellisuus on minulle sitä, että on pitkiä kestäviä ihmissuhteita, eikä sitä, että oma elämä olisi mahdollisimman helppoa. Pitkä uskollinen avioliitto voi tuottaa suurta onnellisuutta, vaikka siitä puuttuisikin hedonistinen "onnellisuus". Ilman seksiä joutuu elämään elämässä aina toisinaan, puoliso voi olla vaikkapa juuri synnyttänyt ja voi mennä esim vuosikin ennenkuin seksi onnistuu, voi tulla paraneva sairaus jne. Mielestäni on julmaa jättää puoliso, jos hän ei enää tyydytä tarpeita kuten ennen. Asettaa ihmisen jotenkin käyttöesineen paikalle.

Hyvä kuulla, että tiedät mitä tarvitset ollaksesi onnellinen, ja vielä parempi, ettet koe menettäväsi mitään, jos jäät ilman seksiä. Mutta ota huomioon, että sitten et ole samassa asemassa kuin monet niistä ihmisistä, joita paheksut ja joiden yläpuolelle itsesi asemoit moraalisesti.

Oletan, että jäisit puolisosi rinnalle myös siinä tapauksesssa, ettei hän kykenisi tarjoamaan sinulle läheisyyttä ja kumppanuutta. Jos näin ei ole, miksi ei? Hedonismiahan se noidenkin tarjoama mielihyvä on.

Mistä vedit tuon johtopäätöksen, että en kokisi menettäväni mitään jos seksiä ei olisi? Päinvastoin! Seksi on minulle erittäin tärkeää ja tarvitsen sitä usein. Siltikään sen puute ei saisi minua eroamaan tai pettämään. Mutta en laita omia tarpeitani velvollisuuksien edelle ja velvollisuuksien ja arvojen mukan eläminen tuo minulle onnellisuutta.

Tarkoitin tietysti, että hyvä, ettet koe menetäväs onnellisuutta.

Sinulle siis myös suhde, jossa ei ole lämpöä, läheisyyttä ja todellista kumppanuutta vaikkapa puolison masennuksen vuoksi, olisi sinulle ihan okei, koska onnellisuutesi tulee velvollisuuksien mukaan elämisestä? Ja jos se ei ole, miksi näin, sillä kuten sanottu, hedonismiahan se noidenkin tarjoama mielihyvä on.

Tottakai tuntisin tuossa tapauksessa tuskaa puolison tuskan takia. Siltikin pysyisin parisuhteessa ja olisin tukena. Olisin enemmän huolissani kumppanistani kuin omista tarpeistani. En voisi kuvitellekaan että eroaisin esim masennuksen vuoksi, vaikka se tarkoittaisi, että parisuhde olisi raskas.

Silloin jos sairaus aiheuttaa väkivaltaa, sadismia tai on hengelle vaaraksi, ymmärrän eron. Ymmärrän eron myös pedofilian (sairaus)  takia, vaikka mitää rikoksia ei olisi tapahtunut. Mutta en ymmärrä eroa esim juurikin vaikkapa masennuksen takia. Eihän se uhkaa ketään muuta kuin sairastajaansa.