Kertokaa törkeimmistä lokkeilijoista!
Tuolla oli ketju siitä, miten äiti lapsineen oli yrittänyt kutsumatta puskea mukaan yksityisesti vuokrattuun kotaan. Toiset kommentoivat sinne muutaman tarinan omistakin kokemuksistaan röyhkeilijöiden kanssa. Se ketju meni kuitenkin vain riitelyksi siitä, oliko AP oikeassa vai väärässä kieltäessään toisia tulemasta maksamalleen alueelle. Haluaisin päästä kauhistelemaan lisää sosiaalipornografisia tarinoita ilmaisen hyödyn mankujista, joten voisitteko kirjoittaa niitä tänne?
Kerron omani, joka ei kuitenkaan onneksi ole kovin paha. Naapurissani asuu epävirallinen alivuokralainen, joka tajusi, että minullahan on kotonani tietokone, toisin kuin hänen alivuokraemännällään. Hän tuli sitten kerran pyytämään minulta, josko voisin etsiä hänelle netistä juna-aikataulun, ja minähän olin vain iloinen siitä, kun pystyin auttamaan naapuria. Sitten hän kävi pyytämässä minulta puhelinnumeron. Ja osoitteen. Ja toisen puhelinnumeron. Ja sitten ensimmäisen puhelinnumeron toistamiseen, kun ei ollut pistänyt sitä muistiin. Numeropalveluihin ei voinut soittaa, kun ne maksavat, ja internetyhteyttä ei miehellä itsellään ollut käytettävissä.
Tämä kaikki toistui valehtelematta kymmeniä kertoja, mutta se ei minua vielä haitannut, sillä olihan se minulle pieni vaiva ja hänelle suuri apu. Sitten hän kuitenkin pyysi minua kirjoittamaan paperille KAIKKIEN kaupungissa toimivien katsastuskonttoreiden nimet ja puhelinnumerot. Niitä on siis toista kymmentä. Paperin hän heitti käytön jälkeen roskiin ja tuli jonkun viikon päästä pyytämään, että kirjoittaisin ne hänelle uudelleen. Pyysin tietysti, että hän alkaisi säilyttää antamiani papereita, ettei minun tarvitse hakea samoja tietoja useaan kertaan. Hän lupasi säilyttää ne, mutta ei mennyt viikkoakaan, kun joku oli kuulemma "varastanut" sen muovipussin, jossa hän säilytti kaikkia antamiani lappusia.
Sitten alkoi tulla vaatimuksia, että "hae minulle tämä puhelinnumero nyt jo kuudennentoista kerran, ja tee se heti kun nyt on perjantai-iltapäivä ja haluan soittaa sinne ennen kuin se paikka sulkeutuu viikonlopuksi ja haluan ehtiä vielä vuokraemäntäni maksamalle saunavuorolle joka alkaa nyt". Hän alkoi tosissaan vaatia, että minun pitää hakea hänelle tietoja puolen tunnin sisään, tai pahimmillaan just ja heti, eikä auttanut vaikka sanoin olevani juuri lähdössä kotoa, tai että minulla oli ruoka lämpimänä pöydässä. Lopulta kamelin selän katkaisi se, kun lemmikkini alkoi tehdä loppuaan ja tämä mies jatkoi ovellani kärkkymistä silloinkin, kun kerroin haluavani olla rauhassa lemmikkini kanssa sen viimeisten päivien ajan. Sanoin, että täällä on "saattohoito" meneillään, tämä on minulle todella raskasta enkä ole saanut murheeltani käytyä ulkonakaan viiteen päivään. "No joo mut ota nyt kuitenkin taas ne katsastuskonttorit, ota vaikka vaan 8 jos et jaksa kaikkia."
Halusin vain sanoa, että "ei käy nyt". Ja sanoinkin, mutta ei se tehonnut, vaikka sanoin kuinka monta kertaa. Sitten piti huutaa, että "EI KÄY NYT". Inhottavaa joutua huutamaan, mutta siitäpä hän uskoi ja lupasi, ettei enää tule pyytelemään minulta mitään.
Arvatkaas, kuka oli ovella heti seuraavana päivänä lemmikkini poismenon jälkeen? "No voi ootkos sä nyt vähän kurjalla mielellä, mutta nyt on hei uusi päivä, joten mikäs se olikaan se puhelinnumero, jonka olen kysynyt jo 16 kertaa?" Sanoin, että minusta olisi kiva antaa vähän apua, mutta hänelle ei voi tarjota vähän apua ilman, että hän alkaa vaatia paljon apua. Hän lupasi, ettei tule enää kyselemään mitään, ja tuon lupauksen jälkeen hän tuli enää kerran pyytämään minulta puhelinnumeroa. Kieltäytyin tietysti silloinkin, ja sen jälkeen ei ole miehestä kuulunut.
Kommentit (1685)
Vierailija kirjoitti:
Pummijalokit ovat törkeitä. Maksa itse tai kärsi köyhyydestä. Muiden velvoite ei ole elättää. Millään tavalla.
Sen nyt vielä ymmärtää, jos on oikeasti niukkaa eikä ole varaa. Vihaksi pistää ne lokkeilijat, jotka ovat normaali tai hyvätuloisia mutta törsäävät rahansa esim huipputekniikkaan, ja ovat siksi rahattomia aina ja laittavat omasta mielestään rikkaat maksamaan kulunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[...En oikein ymmärrä ihmisiä, joille toisen kuola tai muut eritteet eivät yhtään aiheuta vastenmielisyyttä. Vielä pahempaa on, kun likaisilla sormilla kosketaan johonkin, mikä seuraavaksi menee suuhun. Meinasin saada sydärin, kun kerran kaverini tuli töistä kaupan kassalta pizzalle ja pesemättä käsiään alkoi syödä ruokaansa sormin. D:
Tämä nyt meni vähän ohi ketjun aiheesta, pahoitteluni.
Tuosta paskaisilla käsillä syömisestä voisi aloittaa oman ketjun... kyllä.. hampurilais/pizzapaikoissa, huonoissa ja hyvissä ravintoloissa, kyläpaikoissa, mökillä suoraan ulkohuusista ruokapöytään... ei paljoa saippuaa ja vettä eräillä kulu. Jos ette usko niin seuratkaa porukkaa esim. Hesessä. Tullaan suoraan ties mistä ja sitten tilataan hamppariateriat ja syödään ne käsiä pesemättä. Hyvää opetusta mukana oleville pilteille. Nuollaan vielä kädet lopuksi. Sitten ihmetellään paskatautien tiheyttä.
Hyi helvetti.
Eräs inhotusjuttu: dippikastikkeet esim. pitkien juurestikkujen kanssa. Jotkut räkäjuntit ottavat ensin kasvistikun, kastavat sen puhtaan tikun dippiin (ok tähän asti) ja syövät osan ja sitten taas sillä sylkisellä kasvistikulla taas dippaavat yhteisestä kulhosta. Yök. Arvatkaapa muuten otanko noista dippikulhoista.
sori ohi aiheen ja pahasti...
Tää on muuten yksi asia, josta voitaisiin ottaa oppia muslimimaista. Mm. ravintoloissa siellä on käsienpesuallas, jossa JOKAINEN pesee kädet ennen pöytään asettumista ja ruokailua. Jos joku ei pese, siitä huomautetaan välittömästi. Tiedän, kun itse kerran semmoisessa ravintolassa kävin vessassa ekaksi, ja pesin siellä tietysti kädet, jonka jälkeen tulin pöytään, niin (paikallinen) seuralaiseni sanoi, että menepä pesemään kätesi tuonne altaalle, kun aletaan kohta ruokailemaan. Sanoin sitten että just vessassa pesin, niin tämä sanoi että joo mutta koskit kahvaan sen jälkeen, mene pesemään uudelleen. :D Tarkkoja ovat ;)
Vierailija kirjoitti:
Raha-asiansa perusteellisesti sössinyt sukulainen otti pitkästä, pitkästä aikaa yhteyttä. Arvattiin heti että rahaahan se on vailla ja niinpäs olikin: auto pitäisi saada *tähän säälittävä selitys, yhyy* tai välit menisivät poikki.
Välit siis menivät poikki ja mukavan rauhallista on ollut.
Myös ei-sukulainen otti yhteyttä samoissa merkeissä: auto pitäisi saada ja värikäs selityskin oli valmiina.
Ei hankkinut sitä autoa minun rahoillani ja kummasti loppui yhteydenpito siihen.
Seuraaville yrittäjille tiedoksi että pankista sitä rahaa saa. Jos ei saa niin katsokaa peiliin!
Onkohan meillä sama sukulainen?
Rahaa ollaan joka välissä lainaamassa. Kerran erehdyin 'lainaamaan'. Kyselin sitten lainan perään niin kuulin kaikenlaista kiertelyå miksi nytkään ei voi maksaa takaisin. Sanoin sitten että en enää lainaa että minun rahat on minun ja tarvitsen ne itse perheeni elättämiseen. Sukulainen alkoi suuttua että olenpa kova kun en aio auttaa. Sanoin että jos on oikeasti rahasta tiukkaa niin on viranomaistahoja sitä varten että kääntyä jatkossa niiden puoleen
Sukulainen huusi ettå mikä minä olen heitä väheksymään ja halventamaan!
Ja tämä sukulainen puolisoineen on ihan itse aiheuttanut rahaongelmansa juurikin ostamalla liian kalliita autoja yms. Auto pitää vaihtaa joka hiton välissä ja työpaikat vaihtuu koko ajan ja viinaa menee. Yleensäki koko ahan leuhottavat sillä että heillä on varaa matkustaa jne.
No nyt on ollut hetki hiljaista kun tuo sukulainen , niin hullua kuin se onkin, on suuttunut minulle. No kohtahan se puhelin varmaan soi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukikohtana olo
Tuttavaperhe 300 km päästä soittaa myöhään illalla, että lähtisivät meille päin aamulla ajamaan. Ei me olla häiriöksi, kun meillä on asiaa (meiltä) 150 km päähän, täällä menisi eka päivä, toinen meidän lähellä sukuloiden. Syyllistivät kyllä kovasti, kun kieltäydyin. "Nyt pitää sitten perua koko reissu, kun kukaan muukaan ei ota".
Yhden kerran jos tällaiseen erehtyy suostumaan, sama show sitten edessä XXX kertaa. Voivat tuoda parin kerran jälkeen lasten kaverinkin mukaan kun pää on saatu auki käytäntöön. Älkää suostuko ilmaishotelleiksi. Kyllä näitä edelleen vielä on jotka yrittää vaikka tästäkin asiasta aika paljon nykyään keskustellaan. Tekosyitä voi sanoa aluksi, fiksu tajuaa jo niistä ja kovapäisimmille täytyy sanoa suoraan, ystävällisesti mutta napakasti.
Tuntuu olevan Helsinki, Tampere ja Lapin hiihtokeskusten lähistöillä asuvat näitä ensisijaisia joille yhtäkkiä otetaan se yhteys että täältä tullaan ja ison perheen kanssa ilmais majoitukseen.
Joku voi loukkaantua mutta mitä menetät, et mitään.
Särkänniemeen, Lintsille, Lappiin, laivalle, lentokoneelle, festareille... menijät: netistä löytyy yöpymispaikkoja edullisestikin. Jos olette tunkemassa sukulaisiin, niin vain sellaisille, jotka ovat olleet teillä kestittävänä, joiden kanssa on oikeasti vastavuoroista , joita haluatte nähdä muutenkin kuin ilmaisena täysihoitolana. Majoitus voi olla muuallakin ja voitte ehdottaa tapaamista kaupungilla.
- Voi, voi, olisitte te nyt meillekin voinut tulla... (älkää sanoko, jos ette oikeasti tarkoita)
- Kiitos kutsusta, tullaan mielellämme ensi kerralla, tulisitteko meille xxx aikaan, tai mentäiskö porukalla ...
Kerran sukulaiset olivat meillä pari päivää kaikilla herkuilla. Ja nyt lokki-ketjusta poiketen: veivät koko porukan, siis myös isäntäväen, ulos syömään ja serkkulikka tarjosi koko kattauksen.
Mies75 kirjoitti:
Mistä te löydätte noita lokkiäijiä deittailuun?
Itse AINA tarjoan ensi treffit (ruuan, juomat jne).
Nainen tarjoaa sitten vaikka drinkin tai tekee ruuan kotonaan kolmansilla treffeillä - vien aina viiniä/ kuoharia ja vielä matkalla kysyn tekstarilla tarviiko kaupasta tuoda jotakin.
Jos aletaan seurustelemaan ruokakulut jaetaan "tasan" - koskaan ei ole mun suhteissa ollut tämä ongelma.
Noh. Joku saattaisi sanoa, että mun miesystävä/avopuoliso on lokki. Minä maksan nimittäin suurimman osan asumis- ja ruokamenoista, sekä kaikki ulkona syömiset (haluan itse mennä usein ja yleensä ns. kalliimpiin paikkoihin, miehellä ei ole tähän varaa) ja meidän lomareissut (muuten ei päästäisi lomille ikinä).
Mies on työtön (minä kokopäivätyössä).
Mies on myös minua viitisentoista vuotta nuorempi.
Mutta: kämppä on joka päivä siivottu, tiskit tiskattu, vaatteet pesty ja silitetty. Ruoka valmiina kun tulen töistä. Lisäksi hemmottelee mua usein hieronnalla tai leipoo jotain hyvää.
Mun ei tarvitse valehtelematta tehdä mitään kotihommia, ellen halua. Enkä useinkaan työpäivän jälkeen enää halua.
Kumpikohan meistä siis on se lokki :D
No ei, mutta vakavasti: mun mielestä on ihan oikeutettua, että se, kenellä on enemmän rahaa, maksaa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Meidän kaveriporukassa nyyttäribileiden tarjottavat jäävät aina emännälle. Olisi junttimaista alkaa perimään omia takas ja kantaa himaan osaksi syötyjä ruokia ja juomia. Emäntä voi joskus antaa mukaan avaamattoman viina-, viini tai olutpullon.
Just näin. Jos on isompia kinkereitä (me "houstataan" aika usein, kun kämppä on kaveripiirin tilavin) ja ollaan kimpassa ostettu ruuat ja juomat, avatut jää yleensä meille (tietenkään joku vieraan tuoma satasen viskipullo, josta otettu yhdet napsut ei jää), avaamattomat koitetaan jakaa "kristillisesti" (heh) vieraiden kesken. Koskee meillä myös ylijääviä ruokia, joskus jää niin paljon yli, ettei itse ehdittäisi syödä.
On tullut törmättyä lokkeiluyrityksiin useinkin, mutta yrityksiksi ovat jääneet. Luotan vain pitkäaikaisiin kavereihini, enkä tee kuin kertaluontoisia palveluksia avun puitteissa muille. Eli saatan antaa rahaa, tai tavaran sitä tarvitsevalle, mutta toiste ei tarvitse pyytää, sillä ei tipu. Silloin ohjaan avustaville tahoille, kuten soskuun tai pelastusarmeijalle tai leipäjonoon. Autan aina omasta lähtökohdastani, ja annan sen, minkä menettäminen ei harmita. En myöskään pyydä rahaa/tavaraa takaisin, enkä oleta että avusta maksetaan. Kun olen auttanut, se kirja sulkeutuu. Isompaa apua jos tarvitsee, niin minä en ole oikea osoite.
Muutamalla kaverilla on pientä lokkeilua silti tässä vuosien varrella ollut, ehkä ihan ajattelemattomuuttaankin. Eräs vähemmän läheinen kaveri saattaa pyytää tuomaan jotain, jos olemme menossa kauemmas kaupoille, ja sieltä tuotteen saa. Yli kolme viikkoa odotin rahoja, ja kerkesin kerkesin kolmesti jo kyselemään summan perään, mutta hän sanoi maksavansa tilipäivänä, jolloin ei sitten maksanutkaan. Ihmettelen vain sitä että miten hän voi ostaa tuotteen, johon hänellä ei ole rahoja? No, minähän annoin ilmaista lainaa. Toisen kerran hän ei miehelleni maksanut koskaan sitä kymppiä jonka hän jäi velkaa. Hän on myös kauttarantain-kyytipummi. On kortti, mutta ei raaski pitää autoa koska se on niin kallista (älä?)
Aloittaa viestissä puhelussa että voivoi kun sataa tuota vettä, ja pitää kävellä töistä 7km kotiin, että olisipa kivaa kun olisi auto, ja eihän tässä nyt keneltäkään viitsi kyytiäkään pummia(no ei, jos siitä ei koskaan tule mieleen maksaa), ja tekee noin että minä sanoisin että voin kyllä hänet viedä. Olen muutaman kerran vienytkin, ja kiitoksia tulee kovasti, mutta ei ikinä tarjoa bensarahaa. Lopetin kuskaamisen, ja vain voivottelin noissa puheluissa että niin, onhan autossa etunsakin, mutta en tarjonnut kyytiä enää.. Hän myös lupaa aina seuraavalla kerralla tuoda jotain, mutta ei tuo seuraavala kerralla kuin lupauksen tuoda jotain taas seuraavalla kerralla :D Meiltä puuttui asia x uudesta talosta, ja tämä kaveri vaati saada hommata sen tuparilahjaksi. Voi, älkää vain ostako sitä, sillä minä tuon sen teille! Noh, ei koskaan tuonut, ja niin hommasimme sen itse.
Jatkuu...
Silloin kun lapseni kävi toisen kaverini lapsen kanssa samaa koulua ja lukkari oli sama, niin vein lastani huonolla säällä kouluun autolla, koska olin silloin kotona. Lapsen kaveri tuli monesti samalla kyydillä myös, vaikka kaverinkin äiti oli kotona ja hänellä auto pihassa käytettävissä samalla tavalla kuin minullakin. Äiti antoi lapselleen välillä jotain hiluja minulle bensarahaksi, ja ehdotti että lapsensa kulkisi näin vakituisesti minun kyydilläni. Sanoin että olisi parempi jos rahaa ei vaihdettaisi, vaan hän veisi puolet kerroista molemmat lapset, ja minä puolet(niillä hiluilla ei kuitenkaan matkaa maksettu), mutta se ei sopinutt kun häntä ei huvita lähteä niin aikaisin viemään. No ei kai, kun eurolla viikossa lapsi saa kyydin koko viikolle.
...Jatkuu
Meillä alkoi sitten lapsi kulkea enemmän bussilla ja pyörällä kouluun, emmekä kertoneet etukäteen veisinkö autolla, ja jos saivat tietää, niin sanoin että menemme kolun jälkeen paikkaan x, emmekä kerkeä tuoda siinä välissä kaveria kotiin.
Eräs jo entinen kaverini soitti minulle puolen vuoden jälkeen, jona aikana olin häntä yrittänyt tavoittaa, mutta häne i vastannut yhteydenottoihini. Hän saoi vain että hei, en häiritse enempää, mutta voitko viedä hänet kaupunkiin, kun hän on kaljottelemassa tässä lähistöllä. Yritin kysyä mitä kuuluu, mutta hän sanoi vain että on kyydille tarvetta, ja jos en voi viedä niin hänellä on kiire soittaa jollekin toiselle. Sanoin että en pysty nyt viemään, ja laitoin luurin kiinni. Tämän jälkeen mieheni, joka oli sillä hetkellä toisella paikkakunnalla, soitti minulle ja sanoi että tämä kaveri (yhteinen siis, mutta minä olin tuntenut hänet 20v, ja mieheni 2v) oli soittanut hänelle puehlun jossa oli kysellyt kuulumisia, ja kysynyt sopisiko nyt tulla käymään kun hän on tässä lähistöllämme vähän kaljottelemassa, kun ei ole uudessa asunnossamme vielä käynyt. Ei ollut kysynyt mieheltä kyytiä koska mies oli heti sanonut olevansa poissa kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kirjoittanut tähän ketjuun jo yhden viestin, mutta vielä yhden lokin tiedänkin. Meillä on työpaikalla joku, joka syö toisten lounaat. On kyllä supervaras, koska tätä on jatkunut vuosia eikä ole yrityksistä huolimatta jäänyt kiinni. Ruokiin on piilotettu milloin väripatruunoita, milloin pilattu ruoka etikalla/suolalla/chilillä tms, mikään ei auta. Järjestelmällisesti katoaa aina jonkun työkaverin lounas jääkaapista. Tämä on minusta aivan käsittämättömän törkeää. Aivan kirjaimellisesti lokki, vie toisten ruuat.
Minulla on ollut tällaisia työkavereita kahdessa työpaikassa. Aivan avoimesti kehuivat jälkikäteen, että söinpä sinun evääsi, olipa hyvää ja toisen työkavereiden mielestä tämä oli tosi hauskaa ja nauroivat aina asialle. Joutui säilyttämään eväitään autossa kun ei voinut tuoda jääkaappiin.
Lisäksi käyttivät toisten kosmetiikat ym. , jopa käsilaukusta kävivät hakemssa nenäliinoja.
Nämä olivat kaikki miespuolisia henkilöitä.
Ihan käsittämättömiä ihmisiä ja vielä ns. ihan hyvissä töissä ja vaikuttavat muuten ihan fiksuilta ihmisiltä.
Haluaisin tietää, millä alalla on tällaisen moraalin ihmisiä? Puhuit hyvistä työpaikoista. Jotenkin takerruin siihen, että täytyykö hyvässä työssä ottaa eväät mukaan? Ettei käydä lounasravintolassa. Minä varta vasten tekisin noille siipeilijöille eväät. Tiskaisin ensin lounasrasian vessaharjalla ja pistäisin kaiken luovuuteni peliin kokatessani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kirjoittanut tähän ketjuun jo yhden viestin, mutta vielä yhden lokin tiedänkin. Meillä on työpaikalla joku, joka syö toisten lounaat. On kyllä supervaras, koska tätä on jatkunut vuosia eikä ole yrityksistä huolimatta jäänyt kiinni. Ruokiin on piilotettu milloin väripatruunoita, milloin pilattu ruoka etikalla/suolalla/chilillä tms, mikään ei auta. Järjestelmällisesti katoaa aina jonkun työkaverin lounas jääkaapista. Tämä on minusta aivan käsittämättömän törkeää. Aivan kirjaimellisesti lokki, vie toisten ruuat.
Minulla on ollut tällaisia työkavereita kahdessa työpaikassa. Aivan avoimesti kehuivat jälkikäteen, että söinpä sinun evääsi, olipa hyvää ja toisen työkavereiden mielestä tämä oli tosi hauskaa ja nauroivat aina asialle. Joutui säilyttämään eväitään autossa kun ei voinut tuoda jääkaappiin.
Lisäksi käyttivät toisten kosmetiikat ym. , jopa käsilaukusta kävivät hakemssa nenäliinoja.
Nämä olivat kaikki miespuolisia henkilöitä.
Ihan käsittämättömiä ihmisiä ja vielä ns. ihan hyvissä töissä ja vaikuttavat muuten ihan fiksuilta ihmisiltä.Haluaisin tietää, millä alalla on tällaisen moraalin ihmisiä? Puhuit hyvistä työpaikoista. Jotenkin takerruin siihen, että täytyykö hyvässä työssä ottaa eväät mukaan? Ettei käydä lounasravintolassa. Minä varta vasten tekisin noille siipeilijöille eväät. Tiskaisin ensin lounasrasian vessaharjalla ja pistäisin kaiken luovuuteni peliin kokatessani.
Myyntityötä, erittäin hyvin palkattua. Pienehköjä työpisteitä, joissa ei omaa lounasravintolaa eikä ihan lähellä lounaspaikkaa, jonka takia monesti tuli syötyä eväitä. Olisi pitänyt älytä tehdä asialle jotain eli juuri vaikka pestä lounasrasia vessaharjalla tai laittaa ulostuslääkettä ruoan joukkoon, mutta olin typerän kiltti eikä tullut mieleeni. Nykyään en tuollaiseen alistuisi enää.
Wallah kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[...En oikein ymmärrä ihmisiä, joille toisen kuola tai muut eritteet eivät yhtään aiheuta vastenmielisyyttä. Vielä pahempaa on, kun likaisilla sormilla kosketaan johonkin, mikä seuraavaksi menee suuhun. Meinasin saada sydärin, kun kerran kaverini tuli töistä kaupan kassalta pizzalle ja pesemättä käsiään alkoi syödä ruokaansa sormin. D:
Tämä nyt meni vähän ohi ketjun aiheesta, pahoitteluni.
Tuosta paskaisilla käsillä syömisestä voisi aloittaa oman ketjun... kyllä.. hampurilais/pizzapaikoissa, huonoissa ja hyvissä ravintoloissa, kyläpaikoissa, mökillä suoraan ulkohuusista ruokapöytään... ei paljoa saippuaa ja vettä eräillä kulu. Jos ette usko niin seuratkaa porukkaa esim. Hesessä. Tullaan suoraan ties mistä ja sitten tilataan hamppariateriat ja syödään ne käsiä pesemättä. Hyvää opetusta mukana oleville pilteille. Nuollaan vielä kädet lopuksi. Sitten ihmetellään paskatautien tiheyttä.
Hyi helvetti.
Eräs inhotusjuttu: dippikastikkeet esim. pitkien juurestikkujen kanssa. Jotkut räkäjuntit ottavat ensin kasvistikun, kastavat sen puhtaan tikun dippiin (ok tähän asti) ja syövät osan ja sitten taas sillä sylkisellä kasvistikulla taas dippaavat yhteisestä kulhosta. Yök. Arvatkaapa muuten otanko noista dippikulhoista.
sori ohi aiheen ja pahasti...
Tää on muuten yksi asia, josta voitaisiin ottaa oppia muslimimaista. Mm. ravintoloissa siellä on käsienpesuallas, jossa JOKAINEN pesee kädet ennen pöytään asettumista ja ruokailua. Jos joku ei pese, siitä huomautetaan välittömästi. Tiedän, kun itse kerran semmoisessa ravintolassa kävin vessassa ekaksi, ja pesin siellä tietysti kädet, jonka jälkeen tulin pöytään, niin (paikallinen) seuralaiseni sanoi, että menepä pesemään kätesi tuonne altaalle, kun aletaan kohta ruokailemaan. Sanoin sitten että just vessassa pesin, niin tämä sanoi että joo mutta koskit kahvaan sen jälkeen, mene pesemään uudelleen. :D Tarkkoja ovat ;)
Ne miehetkin laittavat julkisissa vessoissa tarvittaessa paperit rinkalle. Aina pitää olla bideet, suihkut ja sampoot. Kai se selittyy myös sillä, että parmmissa perheissä ovat juhlapaikan hakijat oppineet hygienian tärkeyden kuumemmissa oloissa.
Sitten täällä vapaamatkustajahipsterit tuovat tuhkarokkoa. Ne lapset pitää rokottaa!! Ovat varmaan ensimmäinen ulisijaryhmä, kun vituiks män.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kirjoittanut tähän ketjuun jo yhden viestin, mutta vielä yhden lokin tiedänkin. Meillä on työpaikalla joku, joka syö toisten lounaat. On kyllä supervaras, koska tätä on jatkunut vuosia eikä ole yrityksistä huolimatta jäänyt kiinni. Ruokiin on piilotettu milloin väripatruunoita, milloin pilattu ruoka etikalla/suolalla/chilillä tms, mikään ei auta. Järjestelmällisesti katoaa aina jonkun työkaverin lounas jääkaapista. Tämä on minusta aivan käsittämättömän törkeää. Aivan kirjaimellisesti lokki, vie toisten ruuat.
Minulla on ollut tällaisia työkavereita kahdessa työpaikassa. Aivan avoimesti kehuivat jälkikäteen, että söinpä sinun evääsi, olipa hyvää ja toisen työkavereiden mielestä tämä oli tosi hauskaa ja nauroivat aina asialle. Joutui säilyttämään eväitään autossa kun ei voinut tuoda jääkaappiin.
Lisäksi käyttivät toisten kosmetiikat ym. , jopa käsilaukusta kävivät hakemssa nenäliinoja.
Nämä olivat kaikki miespuolisia henkilöitä.
Ihan käsittämättömiä ihmisiä ja vielä ns. ihan hyvissä töissä ja vaikuttavat muuten ihan fiksuilta ihmisiltä.Haluaisin tietää, millä alalla on tällaisen moraalin ihmisiä? Puhuit hyvistä työpaikoista. Jotenkin takerruin siihen, että täytyykö hyvässä työssä ottaa eväät mukaan? Ettei käydä lounasravintolassa. Minä varta vasten tekisin noille siipeilijöille eväät. Tiskaisin ensin lounasrasian vessaharjalla ja pistäisin kaiken luovuuteni peliin kokatessani.
Monen lounasravintolan hinnat ovat helposti kymmene euroa. Vertaa eväisiisi. Niihin eivät muut koske.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kirjoittanut tähän ketjuun jo yhden viestin, mutta vielä yhden lokin tiedänkin. Meillä on työpaikalla joku, joka syö toisten lounaat. On kyllä supervaras, koska tätä on jatkunut vuosia eikä ole yrityksistä huolimatta jäänyt kiinni. Ruokiin on piilotettu milloin väripatruunoita, milloin pilattu ruoka etikalla/suolalla/chilillä tms, mikään ei auta. Järjestelmällisesti katoaa aina jonkun työkaverin lounas jääkaapista. Tämä on minusta aivan käsittämättömän törkeää. Aivan kirjaimellisesti lokki, vie toisten ruuat.
Minulla on ollut tällaisia työkavereita kahdessa työpaikassa. Aivan avoimesti kehuivat jälkikäteen, että söinpä sinun evääsi, olipa hyvää ja toisen työkavereiden mielestä tämä oli tosi hauskaa ja nauroivat aina asialle. Joutui säilyttämään eväitään autossa kun ei voinut tuoda jääkaappiin.
Lisäksi käyttivät toisten kosmetiikat ym. , jopa käsilaukusta kävivät hakemssa nenäliinoja.
Nämä olivat kaikki miespuolisia henkilöitä.
Ihan käsittämättömiä ihmisiä ja vielä ns. ihan hyvissä töissä ja vaikuttavat muuten ihan fiksuilta ihmisiltä.Haluaisin tietää, millä alalla on tällaisen moraalin ihmisiä? Puhuit hyvistä työpaikoista. Jotenkin takerruin siihen, että täytyykö hyvässä työssä ottaa eväät mukaan? Ettei käydä lounasravintolassa. Minä varta vasten tekisin noille siipeilijöille eväät. Tiskaisin ensin lounasrasian vessaharjalla ja pistäisin kaiken luovuuteni peliin kokatessani.
Myyntityötä, erittäin hyvin palkattua. Pienehköjä työpisteitä, joissa ei omaa lounasravintolaa eikä ihan lähellä lounaspaikkaa, jonka takia monesti tuli syötyä eväitä. Olisi pitänyt älytä tehdä asialle jotain eli juuri vaikka pestä lounasrasia vessaharjalla tai laittaa ulostuslääkettä ruoan joukkoon, mutta olin typerän kiltti eikä tullut mieleeni. Nykyään en tuollaiseen alistuisi enää.
Päivän naurut kyllä sain tästä ruuan varastelu lokkeilu tarinasta :D
Kyllä osaa olla häikäilemättömiä työkavereita jos vielä ylpeilee kun oli hyvät eväät toisella kun ne itse söi... Pitäisin kyllä huolen myös, että tekisin kahdet eväät töihin - toiset itselle ja toiset käsitellyt tuolle lokille. Mahatauti vessaharjatiskatuista eväslaatikoita julkisessa käymälässä jne epähygienisesti käsitellyistä eväistä varmaan antaisi pienen oppitunnin lokille. Miettisi varmaan kahdesti kannattaako toisen eväisiin kajota tuon jälkeen.
Itse muistan myös aikanaan työpaikallani, kun jotain lisuketta oli vienyt työpaikan kylmiöön - kuten ketsuppipullon, oman maitotölkin kahvia varten yms ja vaikka niihin oli nimen kirjoittanut niin jotkut idiootit niitä silti käyttivät. Koskaan sinne ei ilmestynyt toisten tuomaa ketsuppia oman käytetyn tilalle. Olisi pitänyt myös tajuta tuolloin, että terästää esim. jonkun ketsuppipullon jotenkin laksatiivilla tms niin menisi se oppi perille.
Kuka Suomessa syö toisen eväät? Saa antaa tulista palautetta toisen omasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kirjoittanut tähän ketjuun jo yhden viestin, mutta vielä yhden lokin tiedänkin. Meillä on työpaikalla joku, joka syö toisten lounaat. On kyllä supervaras, koska tätä on jatkunut vuosia eikä ole yrityksistä huolimatta jäänyt kiinni. Ruokiin on piilotettu milloin väripatruunoita, milloin pilattu ruoka etikalla/suolalla/chilillä tms, mikään ei auta. Järjestelmällisesti katoaa aina jonkun työkaverin lounas jääkaapista. Tämä on minusta aivan käsittämättömän törkeää. Aivan kirjaimellisesti lokki, vie toisten ruuat.
Minulla on ollut tällaisia työkavereita kahdessa työpaikassa. Aivan avoimesti kehuivat jälkikäteen, että söinpä sinun evääsi, olipa hyvää ja toisen työkavereiden mielestä tämä oli tosi hauskaa ja nauroivat aina asialle. Joutui säilyttämään eväitään autossa kun ei voinut tuoda jääkaappiin.
Lisäksi käyttivät toisten kosmetiikat ym. , jopa käsilaukusta kävivät hakemssa nenäliinoja.
Nämä olivat kaikki miespuolisia henkilöitä.
Ihan käsittämättömiä ihmisiä ja vielä ns. ihan hyvissä töissä ja vaikuttavat muuten ihan fiksuilta ihmisiltä.Haluaisin tietää, millä alalla on tällaisen moraalin ihmisiä? Puhuit hyvistä työpaikoista. Jotenkin takerruin siihen, että täytyykö hyvässä työssä ottaa eväät mukaan? Ettei käydä lounasravintolassa. Minä varta vasten tekisin noille siipeilijöille eväät. Tiskaisin ensin lounasrasian vessaharjalla ja pistäisin kaiken luovuuteni peliin kokatessani.
Täydellinen ohis mutta miten työpaikan hyvyys vaikuttaa siihen syökö henkilö työpaikkaruokalassa vai syökö omia eväsruokiaan? Itse syön omiani, näin olen tehnyt, olen ollut sitten hyvässä tai huonossa firmassa :)
Eräs 'ystäväni' pyysi minua huolehtimaan perheensä kissoista ollessaan lomamatkalla. Koska olen avulias luonne, suostuin käydä ruokkimassa kissat ja tyhjentämässä hiekkalaatikot viikon ajan. Matkaa suuntaansa ystäväni luokse tuli 15km, joten ajoin viikonaikana laittamassa vettä ja tyhjentämässä kissanpaskoja yhteensä 210km. Aikaahan tämä minulta vei päivittäin, mutta pitäähän kissojen ruokaa saada. Sovimme kotiin palatessaan ystäväni ottaa yhteyttä ja sovimme sitten avainten luovutuksesta.
Olin paluupäivänä kaupassa ja puhelimeni oli kotona latautumassa. Noin tunnin kauppareissun päätteeksi palasin kotiin ja huomasin puhelimessani olevan viisi vastaamatonta puhelua kaveriltani. Soitin tietysti heti takaisin.
Ystäväni totesi että minun täytyy nyt heti ajaa heille ja palauttaa avain. Ajattelin tämän olevan vähän erikoista koska olin kuitenkin ravannut siellä jo koko viikon. Ystäväni kuitenkin lisäsi vielä:
"niin, ja käy nostamassa matkalla 40€. Olet sen velkaa koska et käynyt avaamassa meille ovea ja jouduttiin soittamaan talonmies avaamaan ovi."
Ei siis oltu sovittu siitä että minä olisin heitä vastassa ovea avaamassa, vaan ajattelin heidän menevän sisälle omilla avaimillaan.
Olin niin pöyristynyt että kävin viemässä avaimen sinne itse. Luonnollisesti rahaa en käynyt heille nostamassa. Ulko-ovellansa sain sitten huudot siitä etten sinkkumiehenä voi ymmärtää kuinka vaikeaa on matkustaa pienten lasten kanssa ja että olen vastuuntunnoton ihminen. Se ystävyys sitten päättyikin siihen, halvalla meni.
Halpa ystävyys kirjoitti:

Jumalauta mitä sikaporsaita jotkut voi olla, pistää oikein vihaksi puolestasi!
Kävin kylässä ja kunnon kannabikset pystyssä. Sai tyyppi hyydön, ei maksanut vuokriaan. Ilmoitin heti poliisille. Tuollaisia ei meilläpäin kaivata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kirjoittanut tähän ketjuun jo yhden viestin, mutta vielä yhden lokin tiedänkin. Meillä on työpaikalla joku, joka syö toisten lounaat. On kyllä supervaras, koska tätä on jatkunut vuosia eikä ole yrityksistä huolimatta jäänyt kiinni. Ruokiin on piilotettu milloin väripatruunoita, milloin pilattu ruoka etikalla/suolalla/chilillä tms, mikään ei auta. Järjestelmällisesti katoaa aina jonkun työkaverin lounas jääkaapista. Tämä on minusta aivan käsittämättömän törkeää. Aivan kirjaimellisesti lokki, vie toisten ruuat.
Minulla on ollut tällaisia työkavereita kahdessa työpaikassa. Aivan avoimesti kehuivat jälkikäteen, että söinpä sinun evääsi, olipa hyvää ja toisen työkavereiden mielestä tämä oli tosi hauskaa ja nauroivat aina asialle. Joutui säilyttämään eväitään autossa kun ei voinut tuoda jääkaappiin.
Lisäksi käyttivät toisten kosmetiikat ym. , jopa käsilaukusta kävivät hakemssa nenäliinoja.
Nämä olivat kaikki miespuolisia henkilöitä.
Ihan käsittämättömiä ihmisiä ja vielä ns. ihan hyvissä töissä ja vaikuttavat muuten ihan fiksuilta ihmisiltä.Haluaisin tietää, millä alalla on tällaisen moraalin ihmisiä? Puhuit hyvistä työpaikoista. Jotenkin takerruin siihen, että täytyykö hyvässä työssä ottaa eväät mukaan? Ettei käydä lounasravintolassa. Minä varta vasten tekisin noille siipeilijöille eväät. Tiskaisin ensin lounasrasian vessaharjalla ja pistäisin kaiken luovuuteni peliin kokatessani.
Täydellinen ohis mutta miten työpaikan hyvyys vaikuttaa siihen syökö henkilö työpaikkaruokalassa vai syökö omia eväsruokiaan? Itse syön omiani, näin olen tehnyt, olen ollut sitten hyvässä tai huonossa firmassa :)
Juu, oli piikikästä, myönnän. Pisti vihaksi ja sääliksi niitä, joiden eväät syötiin. Halusin ehkä herätellä, että onko niinkään hyvä työpaikka. Itse olen samalla alalla ja niin paistoi "kaupparatsun' moraali tuosta läpi.
Kunhan vaan kysyin. Sori. Mun eväitä ei ole koskaan syöty, mutta ihan ruokahalu on pilattu törkeillä puheilla. Juurikin miesmyyjät on pitäneet kahvipöytäkeskusteluissa hauskaa naureskelemalla asiakkaille ja pistämässä toinen toistaan paremmaksi, mitä (epäkuranttia sontaa)on saanut taas jollekin tietämättömälle myytyä. Paras myyntikikka oli kuulemma se, että kertoo itselläänkin olevan samanlaisen. Ja ei, en ole kateellinen. Proviikkaa ei kenellekään tipu ja mun mielestä erittäin lyhytnäköistä markkinointityötä.
Olen katsellut monia lokkeilutilanteita tai ainakin lokkeiluksi tulkittuja tilanteita sivusta, "kolmantena" osapuolena ja ITSEASIASSA antaminen yleensä on tai olisi hyvinkin vastavuoroista, mutta jompi kumpi tai molemmat osapuolista ei huomaa kuin oman osuutensa - ei huomaa itsekin saavansa tai saaneensa varsin paljon. On jotenkin helpompi huomata se, miten paljon antaa muille, kuin se, miten paljon itse saa. Ensimmäinen tuntuu runsaalta, jälkimmäinen aina riittämättömältä.