Oletteko miehesi kanssa saman tasoisia?
Yhtä kauniita ja komeita tai molemmat rumia? Saman tasoisia kumppaneina.
Kommentit (82)
Olimme. Mies on yhä hyvännäköinen. Näyttää 40-vuotiaalta, vaikka on 60v. Minä sen sijaan - näytän nykyään vanhemmalta ikäistäni: kaulaheltat, allit, naamassa katkenneita verisuonia, maha pullottaa, tukka harventunut, kaljukin kumottaa ohimolta.
Molemmilla on samanlaiset elämäntavat: ei tupakkaa, ei paljon alkoa, kohtuullisesti liikuntaa. Mutta geenit ovat meillä ihan eri planeetalta.
Mieheni on todella pitkä, hoikka, komea ja charmikas. Saa melkein kenet vaan hurmattua jutuillaan ja olemuksellaan. On aiemmin useampaan kertaan seurustellut mallejen kanssa. Itse olen lyhyenläntä ja kurvikas, en kuitenkaan pullea, ja omalla tavallani kaunis ja näyttävä nainen. Sellainen räväkkä ja seksikäs vaikken mikään elegantti mallikaunotar olekaan. En siis oikein osaa arvioida objektiivisesti tätä tasoasiaa, vaikea sanoa miten ulkopuoliset arvioisivat meidät, kun kummankin hurmaavuus perustuu myös luonteeseen ja tyyliin, tapaan puhua ja olla. Molemmilla vientiä riittäisi,joskus jopa riesaksi asti. Itse olen omasta mielestäni kuitenkin alempitasoinen ja joskus se häiritsee kovasti, vaikka yleisesti itsevarma olenkin. Olen aiemmin seurustellut myös muiden "A-luokan miehien", mallien, artistien yms kanssa sekä itseäni selkeästi alempitasoisten kanssa enkä ole huomannut mitään selkeää eroa heidän käyttäytymisessään ja suhtautumisessaan minuun, meihin parina ja muihin saatavilla oleviin naisiin. Jotkut "huonompitasoiset" miehet ottavat lähes kenet tahansa saatavilla olevan naisen sopivan tilaisuuden tullen, kun taas komea artisti voi torjua joka ilta lukuisat kaunottaret koska on uskollinen parisuhteessa. Siksi yritän olla turhaa stressaamatta vaikka tuo oma mies on minusta maailman komein ja ihanin. Jostain syystä hän on kuitenkin valinnut minut kaikista tarjokkaista :)
Olemme yhtä koulutettuja ja samantasoisissa ammateissa, molemmat verbaalisesti lahjakkaita ja älykkäitä, molemmilla lapsia ja kauniit/komeat kasvot.
Mies on normaalipainoinen ja minulla on ylipainoa.
Olemme samantasoisia siis muutoin paitsi painon osalta.
Lähdin leikkiin mukaan vaikka ihmisillä ei mitään tasoja tietenkään ole. Kyse on siitä, kenen kanssa on hyvä olla ja ketä rakastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut tindertreffeillä käydessäni, että yliopiston käyneet naiset pitää aina sellaisen hetken jäätävän hiljaisuuden kun kuulevat mun matalan koulutukseni. Onneksi tasoja ei ole olemassa niin minun koulutukseni ei pitäisi häiritä naisia ;D
Mikset deittaile niitä oman tasoisiasi amiksia tai peruskoulun käyneitä?
Mielelläni menisinkin treffeille amiksien kanssa mutta itseäni ulkonäöltä ja olemukseltaan viehättäviä liikunnallisia amisnaisia en vain löydä..
Kun seurustelemaan alettiin oli mies ulkonäöltään parempi tasoisempi kuin minä, nykyään menee melkein jo minunkin alitse.
Sosiaalisesti ja tulollisesti mies on parempi tasoisempi kuin minä.
Ainut positiivinen asia mistä saan kehuja on silmät. Muuten olen läski osa-aikatöitä tekevä surkimus.
Vierailija kirjoitti:
Voit ihan itse laskea, jos noin paljon kiinnostaa.
Mies:
- 8 vuotta minua vanhempi
- suomalainen
- pitkä, "raamikas"
- hieman iskämahaa
- tumma, taipuisat hyvännäköiset hiukset
- huomiota herättävän siniset silmät, pilke silmäkulmassa
- yrittäjä, kansainvälistä liiketoimintaa
- koulutettu, älykäs
- sosiaalisesti lahjakas, laaja sukulais- ja ystäväpiiri, paljon "kissanristiäisiä" sekä työn että yksityiselämän puolesta
- musiikillisesti lahjakas, soittaa kitaraa (jonkin verran myös pianoa), myös opiskellut alaa mutta ei tällä hetkellä esiinny työkseen eikä harrastukseksi
- ei lapsia, yksi aikaisempi avioliitto
- harrastuksina kirjallisuus, musiikki ja matkailu, asunut aikoinaan pitkään ulkomailla
Minä:
- 160 cm, 84 kg (BMI 32)
- epäsymmetriset kasvonpiirteet, en meikkaa mutta ei niitä meikillä muutettaisikaan
- suorat tyypillisen suomalaiset maantienväriset hiukset
- akateeminen koulutus ja sitä vastaavassa ammatissa
- mukana yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä ja yhdistystoiminnassa
- harrastuksina matkailu, kulttuuri ja liikunta, mutta en itse ole lahjakas millään taiteenalalla (sen sijaan tieteellisissä julkaisuissa olen ollut mukana ja kirjoittanut kaksi tietokirjaa)
- laaja ystävä- ja tuttavapiiri, jonkin verran työhön liittyviä edustustilaisuuksia
- yksi aiempi avioliitto ja siitä yksi lapsi
Kiinnostava listaus. Veikkaisin, että miehesi todella arvostaa älykkyyttä/kyvykkyyttä ja olet poikkeuksellisen kyvykäs naiseksi, koska olet julkaissut ja kirjoittanut 2 tietokirjaa. Tuollaisia on naisissa äärimmäisen vähän. Uskon, että sovitte hyvin toisillenne.
Ollaan, jos molemmilla siistit vaatteet yllä ja hiukset ojossa. Kumpikaan emme käännä katseita kadulla, mutta hoikat kropat ja persoonallisella tavalla kaunis/komea. Mies kuitenkin pukeutuu epäsiististi ja harvoin muuten kuin farkkuihin ja huppariin, ja hänen perusilmeensä on sulkeutunut, minkä myötä vaikuttaa "alempitasoiselta" kuin minä.
En. Itse olen vasta lvl 25, mies on jo tasolla 28. Pokemonitkin on huonompia, pitäs jaksaa grindaa. 😐
Vierailija kirjoitti:
En. Itse olen vasta lvl 25, mies on jo tasolla 28. Pokemonitkin on huonompia, pitäs jaksaa grindaa. 😐
Noob.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on todella pitkä, hoikka, komea ja charmikas. Saa melkein kenet vaan hurmattua jutuillaan ja olemuksellaan. On aiemmin useampaan kertaan seurustellut mallejen kanssa. Itse olen lyhyenläntä ja kurvikas, en kuitenkaan pullea, ja omalla tavallani kaunis ja näyttävä nainen. Sellainen räväkkä ja seksikäs vaikken mikään elegantti mallikaunotar olekaan. En siis oikein osaa arvioida objektiivisesti tätä tasoasiaa, vaikea sanoa miten ulkopuoliset arvioisivat meidät, kun kummankin hurmaavuus perustuu myös luonteeseen ja tyyliin, tapaan puhua ja olla. Molemmilla vientiä riittäisi,joskus jopa riesaksi asti. Itse olen omasta mielestäni kuitenkin alempitasoinen ja joskus se häiritsee kovasti, vaikka yleisesti itsevarma olenkin. Olen aiemmin seurustellut myös muiden "A-luokan miehien", mallien, artistien yms kanssa sekä itseäni selkeästi alempitasoisten kanssa enkä ole huomannut mitään selkeää eroa heidän käyttäytymisessään ja suhtautumisessaan minuun, meihin parina ja muihin saatavilla oleviin naisiin. Jotkut "huonompitasoiset" miehet ottavat lähes kenet tahansa saatavilla olevan naisen sopivan tilaisuuden tullen, kun taas komea artisti voi torjua joka ilta lukuisat kaunottaret koska on uskollinen parisuhteessa. Siksi yritän olla turhaa stressaamatta vaikka tuo oma mies on minusta maailman komein ja ihanin. Jostain syystä hän on kuitenkin valinnut minut kaikista tarjokkaista :)
Siinä taitaa olla taso puolin ja toisin löydetty, jos malleja ja malleja ja artisteja tavanneita pidät "tason" mittarina. :D
Vierailija kirjoitti:
Huomaa kun lukee kommentteja että kyllä se taitaa olla ihan fakta että ruma nainen voi saada komean miehen mutta ruma mies ei taas kaunista naista. Eli nainen voi saada tasoaan paremman. Tietenkin hyvä juttu teille naiset
Joo, näin se on. Kun kattoo vaikka kuvaa Gene Simmonsista ja rouvastaan, ei voi kuin päivitellä, että on uskomattoman komea mies joutunut hirvittävän Playboymalli-haahkan ottamaan, mutta näin se menee.
Oikeasti kuvottavaa tuo tasoajattelu, mutta kukin tyylillään, sopii varmaan pinnallisten ihmisten ajatusmaailman tuollainen pisteyttäminen ulkomuodon perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Ei olla. Mies on juuri sellainen unelma mies mistä useat naiset haaveilee. Hyvän näköinen, hyvä kroppainen, fiksu, sosiaalisesti taitava, romanttinen sopivassa määrin, huomioi naisen seksuaalisesti, ei pelkää keskustella asioista, hyvä paikkainen ja kohtelee kaikkia hyvin. Ainiin ja perhekeskeinen.
Minä taas olen epäsuhtainen, painoa löytyy kahden ihmisen edestä, ruma, silmälasipäinen ja väritön. Minulla on reilusti velkaa, kouluttamaton ja sairaalloinen (siksi kouluttamaton ja eläkkeellä). Olen kyllä perhekeskeinen, rakastan seksiä mieheni kanssa ja otan hänet huomioon ja pyrin tekemään hänestä onnellisen.
En tiedä mitä mies minussa näkee mutta rakastaa silti täydestä sydämestään
Nyt anteeksi..paino 6 IHMISEN edestä ??
Ja kaikki tuo muu, ja silti on seksiäkin 😷😷😷
Sillä miehellä on kyllä joku sairas fetissi tai mt ongelmia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa kun lukee kommentteja että kyllä se taitaa olla ihan fakta että ruma nainen voi saada komean miehen mutta ruma mies ei taas kaunista naista. Eli nainen voi saada tasoaan paremman. Tietenkin hyvä juttu teille naiset
Joo, näin se on. Kun kattoo vaikka kuvaa Gene Simmonsista ja rouvastaan, ei voi kuin päivitellä, että on uskomattoman komea mies joutunut hirvittävän Playboymalli-haahkan ottamaan, mutta näin se menee.
Oikeasti kuvottavaa tuo tasoajattelu, mutta kukin tyylillään, sopii varmaan pinnallisten ihmisten ajatusmaailman tuollainen pisteyttäminen ulkomuodon perusteella.
Sokea pitää olla jos ei ole huomannut et Genen naamaa on käsitelty ja muuta tai muita kohtia....ja varmaan monet kerrat kirurgin toimesta.
Nii, miten se taso määritellään? Vaimoni mielestä minä olen tasokkaampi ja päin vastoin.
Järkyttynyt.... kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei olla. Mies on juuri sellainen unelma mies mistä useat naiset haaveilee. Hyvän näköinen, hyvä kroppainen, fiksu, sosiaalisesti taitava, romanttinen sopivassa määrin, huomioi naisen seksuaalisesti, ei pelkää keskustella asioista, hyvä paikkainen ja kohtelee kaikkia hyvin. Ainiin ja perhekeskeinen.
Minä taas olen epäsuhtainen, painoa löytyy kahden ihmisen edestä, ruma, silmälasipäinen ja väritön. Minulla on reilusti velkaa, kouluttamaton ja sairaalloinen (siksi kouluttamaton ja eläkkeellä). Olen kyllä perhekeskeinen, rakastan seksiä mieheni kanssa ja otan hänet huomioon ja pyrin tekemään hänestä onnellisen.
En tiedä mitä mies minussa näkee mutta rakastaa silti täydestä sydämestään
Nyt anteeksi..paino 6 IHMISEN edestä ??
Ja kaikki tuo muu, ja silti on seksiäkin 😷😷😷Sillä miehellä on kyllä joku sairas fetissi tai mt ongelmia...
Kahden ei ole sama kuin 6.
Minä olen peruskaunis mutta mieheni av-määritelmän mukaan ruma; alle 170cm, arpinen ja vähän tuossa alkaa ohimoilla jo hiusraja vetäytyä harmaantuvan parran taas rehottaessa villinä.
Mutta minusta maailman komein mies niin sillon mies on minua tasokkaampi. Vai onko tässä muita tapoja määritellä kuin se minun mielipiteeni?
Aina noita pitkiä ja raamikkaita miehiä. Heidän elämä on lähtökohtaisesti niin paljon helpompaa etten voi pitää heitä ja heidän saavutuksia juuri minkään tasoisena.
Olen vähän korkeatasoisempi kuin vaimoni. Olen 5. tason taistelija ja vaimoni on 4. tason haltia. Minulla on kahden käden piikkinuija ja kaoottisia ominaisuuksia, mutta vaimollani on lyömämiekka +3 ja tulipalloloitsu. Koskaan ei etukäteen tiedä miten käy kun tappelemme tiskivuoroista.
Millä levelillä te hei ootte?? Me ollaan miehen kans jo levelil 69.
Missä tuollaisia ihmeitä tapahtuu? Itse olen ruma nainen, ja en saa edes niitä rumia miehiä, komeasta puhumattakaan. Kannattaako näitä AV:n juttuja ottaa noin todesta? Nettiinhän voi sepustaa minkälaisen tarinan tahansa, ei sen paikkansa pitävyydestä voi mennä koskaan takuuseen.