Lue keskustelun säännöt.
Te jotka hoidatte lapsenne ilman tukiverkostoa!
08.07.2017 |
Meillä 3 lasta alle 6v,isovanhemmat ja suku 400-600km päässä. Hoitoapua saamme noin 2 krt vuodessa. Suurimmalla osalla ystävistämme isovanhemmat asuvat max tunnin ajomatkan päässä, useilla parin kilometrin säteellä. Olen niin kyllästynyt näiden ihmisten valittamiseen, jotka saavat apua. Milloin ei ole mummo ollut riittävästi apuna kun on auttanut vain kerran sillä viikolla ja milloin eivät ole päässeet viettämään parisuhdeiltaa kuukauteen. Nämä ihmiset eivät ymmärrä mitä se on kun ilman lapsia miehen kanssa ei pääse edes asioille puoleksi tunniksi ilman että hoitoapua pyydetään viikkokausia etukäteen tai kun miehen kanssa on todellakin kaksin hoidettava lasten päiväkodista hakemiset ja viemiset. Ei ole ketään keneltä pyytää apua edes tiukassa paikassa.
Kommentit (86)
Joo. Parasta oli, kun yksi mamma kertoi, miten heillä lapset eivät ole kovin usein missään yökylässä. Kerran kuussa vain ovat mummolassa viikonlopun. Meillä ei lapset olleet siinä vaiheessa olleet yhtään ainutta yötä ilman vanhempiaan, mutta same same
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tukiverkoston puute on ongelma, jos perheessä on kaksi normaalia vanhempaa, jotka osallistuvat arjen pyörittämiseen?
No sehän siinä on ongelma, että ei ole tukiverkostoa hätätilanteisiin. Jo ihan se tunne, että aina on vain pärjättävä yksin on aika ahdistava olotila.
3 lasta ja todellakin muistan tuon ajan. Se sitovuus ja samalla pelotti että mitä jos tulee hätätilanne 3 pienen kanssa, kun mies työmatkalla jne. Mutta niin vaan olin todella itsenäinen lasten kanssa ja lapsistakin tuli osaavia ja auttavia nuoria ja nyt ovat jo kasvaneet yläkoululaisiksi ja heitä voi jättää kotiin ja vastuuttaa kotitöissä ja muissa asioissa.
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa jolla tämä nostattaa savut korvista? Ap
Ei savuta enää, lapsi täytti juuri 18 ja ajaa ajokorttia... Ei siis harrastuskuskauksiakaan enää syksyllä!
Meillä oli mummola 1,5km etäisyydellä, eno ja samanikäinen serkku 15km kun lapsi syntyi. Muutamassa vuodessa mummo dementoitui, eno erosi ja muutti 350km, serkku äiteineen otti kouluttamattoman valtavan piskin jonka kanssa en lastani jättnyt eikä pian siellä vierailtu enää porukallakaan. Serkkua yritin pitää yhteyksissä, otettiin lomille ja yökylään... sen jälkeen ei häntäkään ole nähty kuin vilaukselta kun äitinsä ei tarvinnut enää lastenvahtipalveluja.
Kaveri jonka poikia olin kummittanut yli 10 vuotta ghostasi mut ihan täysin samoihin aikoihin. Eli ei mitään ehdotustakan vastavuoroisuudesta siltkään suunnalta.
Kai mä sitten olin yliväsynyt ja huonoa seuraa tai jotain, kun kaikki lähti elämästä samaan aikaan.
Miehen kanssa ollaan sitten järkätty edes toisillemme omaa aikaa ja yhteinen aika ollut lapselle sopivaa aktiviteettia. Onneksi ollaan kotona viihtyvää sorttia.
Meilläkin on kolme lasta pienillä ikäeroilla. Jos tukiverkostoksi lasketaan isovanhemmat ja muu suku, ei meillä ole tukivekostoa.
Mutta me olemme rakentaneet tukiverkoston. Naapuri, kuorokaveri ja lapsen kerhokaverin perhe ovat lupautuneet verkostoksi. Ei toki yökyläilyjä kerran kuussa, mutta se turva, että esim. lääkärireissun ajaksi saa lapset jonnekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa sarjaa kuin vuoroviikkovanhempien valitus, kun on niiiiiin raskasta hoitaa yksin ne lapsiviikot.
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin on kolme lasta pienillä ikäeroilla. Jos tukiverkostoksi lasketaan isovanhemmat ja muu suku, ei meillä ole tukivekostoa.
Mutta me olemme rakentaneet tukiverkoston. Naapuri, kuorokaveri ja lapsen kerhokaverin perhe ovat lupautuneet verkostoksi. Ei toki yökyläilyjä kerran kuussa, mutta se turva, että esim. lääkärireissun ajaksi saa lapset jonnekin.
Mistä te löysitte noita muita ei-tukiverkottomia? Meidän lasten kaikilla kavereilla, naapureilla jne on mittavat tukiverkot, eikä he tarvitse vastavuoroisuutta. Kerran olen saanut lapset naapuriin yhden virastokäynnin ajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Inhimillistä mutta aika ankeeta kadehtia sitä että jotkut toiset saavat apua. :( eihän se toisten saama apu ole teiltä pois eikä teidän tukiverkottomuus heidän syytä. Mulla on yksi päihdeongelmainen vanhempi joka ei todellakaan auta minua vaan minä häntä. Minun lasten hoidossa auttaa anoppi, ja olen hänestä kiitollinen jatkuvasti. Ei sekään silti aina herkkua ole että apu on yhden ihmisen varassa: jos hän sairastuu tai ei jaksa tai on matkoilla, apua ei ole. En siis ilmeisesti kuitenkaan saisi valittaa tästä, koska meillä sentään on apua. Tämä on vähän tällaista Afrikan nälkäiset lapset -argumentointia, jossa valitusoikeutta ei ole lopulta kenelläkään. Ehkäpä voisimme olla empaattisia toisiamme kohtaan. Ulospäin ei aina näe, missä avuntarvetta ja uupumusta on eniten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin on kolme lasta pienillä ikäeroilla. Jos tukiverkostoksi lasketaan isovanhemmat ja muu suku, ei meillä ole tukivekostoa.
Mutta me olemme rakentaneet tukiverkoston. Naapuri, kuorokaveri ja lapsen kerhokaverin perhe ovat lupautuneet verkostoksi. Ei toki yökyläilyjä kerran kuussa, mutta se turva, että esim. lääkärireissun ajaksi saa lapset jonnekin.
Mistä te löysitte noita muita ei-tukiverkottomia? Meidän lasten kaikilla kavereilla, naapureilla jne on mittavat tukiverkot, eikä he tarvitse vastavuoroisuutta. Kerran olen saanut lapset naapuriin yhden virastokäynnin ajaksi.
Naapurin kanssa on vastavuoroista. Kuorokaveri on isovanhempi-ikäinen, ja pyysin häntä meille varamummiksi. Suostui ilomielin, hänellä ei ole omia lapsenlapsia. Kerhokaverin perhe ei tarvitse vastavuoroista apua, heillä on tukiverkostoa riittämiin ilman meitäkin. Mutta kysyin, kun tarvitsin apua ja sain vastaukseksi, että auttavat mielellään. Ja tämä perhe on meille läheinen muutenkin, vietämme perheinä yhteistä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa ottaa hoitorinkiin esim opiskelijoita. Meillä oli pari hyvää hoitajaa iltoja ja viikonloppujakin varten tarvittaessa.
Omaa lähipiiriä kuunnellessa tuntuu, että lapsen/lasten hoitaminen on melkein liian raskasta, oli tukiverkkoja tai ei. Nämä henkilöt ovat siis sellaisia, jossa perheessä on kaksi toimintakykyistä aikuista ja isovanhempi tai isovanhempia. Vanhemmat ehtivät harrastaa viikottain ja lapset ovat yökyläilleet pienestä asti. Silti he valittavat oman ajan puutteesta, ihan kuin sitä ei olisi ollenkaan, vaikka toisaalta kertovat mitä kaikkea ovat tehneet itsekseen.
Meillä on eri tilanne ja tuo ystävien tilanne harrastuksineen ja tukiverkkoineen tuntuu ihan unelmalta. Ymmärrän silti, että heilläkin voi olla rankkaa, mutta välillä harmittaa, kun tuntuu etteivät näe sitä miten paljon heillä jo on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi ystävä valitti, kuinka ei ole omaa aikaa, vaikka lapsi on viikonloppuisin yhden iltapäivän isovanhemmillaan ja muuten vuorottelevat miehen kanssa tasapuolisesti. Mielestäni tuossa on jo aika kivasti sitä omaa aikaa etenkin kun pyydettäessä sai vielä useamminkin lapsen hoitoon isovanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin on kolme lasta pienillä ikäeroilla. Jos tukiverkostoksi lasketaan isovanhemmat ja muu suku, ei meillä ole tukivekostoa.
Mutta me olemme rakentaneet tukiverkoston. Naapuri, kuorokaveri ja lapsen kerhokaverin perhe ovat lupautuneet verkostoksi. Ei toki yökyläilyjä kerran kuussa, mutta se turva, että esim. lääkärireissun ajaksi saa lapset jonnekin.
Mistä te löysitte noita muita ei-tukiverkottomia? Meidän lasten kaikilla kavereilla, naapureilla jne on mittavat tukiverkot, eikä he tarvitse vastavuoroisuutta. Kerran olen saanut lapset naapuriin yhden virastokäynnin ajaksi.
Naapurin kanssa on vastavuoroista. Kuorokaveri on isovanhempi-ikäinen, ja pyysin häntä meille varamummiksi. Suostui ilomielin, hänellä ei ole omia lapsenlapsia. Kerhokaverin perhe ei tarvitse vastavuoroista apua
Eli nuo sinut tukiverkostosi on käytännössä löyhiä puheita, ei totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi ystävä valitti, kuinka ei ole omaa aikaa, vaikka lapsi on viikonloppuisin yhden iltapäivän isovanhemmillaan ja muuten vuorottelevat miehen kanssa tasapuolisesti. Mielestäni tuossa on jo aika kivasti sitä omaa aikaa etenkin kun pyydettäessä sai vielä useamminkin lapsen hoitoon isovanhemmille.
No sitä omaa aikaa ei silti välttämättä ole, koska on lapset, kotityöt, työt, asunnon huolto, remontit jne. jne jne. jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi ystävä valitti, kuinka ei ole omaa aikaa, vaikka lapsi on viikonloppuisin yhden iltapäivän isovanhemmillaan ja muuten vuorottelevat miehen kanssa tasapuolisesti. Mielestäni tuossa on jo aika kivasti sitä omaa aikaa etenkin kun pyydettäessä sai vielä useamminkin lapsen hoitoon isovanhemmille.
No sitä omaa aikaa ei silti välttämättä ole, koska on lapset, kotityöt, työt, asunnon huolto, remontit jne. jne jne. jne.
Toki, mutta esim tuo viikonlopun vapaa on molemmilla pyhitetty harrastustoimintaan ja viikollakin saa vapaata, kun toinen vanhemmista katsoo lasta. Ei silloin se valitus pidä ihan paikkaansa, etteikö omaa aikaa olisi ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi ystävä valitti, kuinka ei ole omaa aikaa, vaikka lapsi on viikonloppuisin yhden iltapäivän isovanhemmillaan ja muuten vuorottelevat miehen kanssa tasapuolisesti. Mielestäni tuossa on jo aika kivasti sitä omaa aikaa etenkin kun pyydettäessä sai vielä useamminkin lapsen hoitoon isovanhemmille.
No sitä omaa aikaa ei silti välttämättä ole, koska on lapset, kotityöt, työt, asunnon huolto, remontit jne. jne jne. jne.
Toki, mutta esim tuo viikonlopun vapaa on molemmilla pyhitetty harrastustoimintaan ja viikollakin saa vapaata, kun toinen vanhemmista katsoo lasta. Ei silloin se valitus pidä ihan paikkaansa, etteikö omaa aikaa olisi ollenkaan.
Ei se että toinen on lasten kanssa, tarkoita, etteikö silti olisi kiinni jossakin ei-omassa.
mun työkaveri ottaa eskari-ikäisen lapsenlapsen lähes joka viikonloppu pe-su kotiinsa, kun kuulemma hänen tytär on sanonut, että tarvitsee "parisuhdeaikaa miehensä kanssa".
No meillä on kaikki isovanhemmat kävelymatkan päässä eikä kukaan ole koskaan 10 vuoden aikana suostunut ottamaan lapsia koskaan yökylään tai muutenkaan hoitoon. Olisi aikamoista unelmaa jos olisi peräti kahdesti vuodessa saatu apua lasten kanssa, mutta ei.
Vierailija kirjoitti:
mun työkaveri ottaa eskari-ikäisen lapsenlapsen lähes joka viikonloppu pe-su kotiinsa, kun kuulemma hänen tytär on sanonut, että tarvitsee "parisuhdeaikaa miehensä kanssa".
Tuo on tyypillistä mummon puhetta, jossa ei tyypillisesti ole totuutta edes siteeksi. Minunkin äitini väittää toreilla ja turuilla, miten aina hoitaa lapsiani, koska me emme osaa. KERRAN olen hätätilanteessa pyytänyt apua.
Miten tukiverkoston puute on ongelma, jos perheessä on kaksi normaalia vanhempaa, jotka osallistuvat arjen pyörittämiseen?