Mikä on elämäsi järkyttävin vakava tapahtuma jota olet joutunut todistamaan?

Se, kun reilu pari kuukautta sitten heräsin keskellä yötä ovikellon soittoon. Avomies meni avaamaan, en tiedä miksi, oltiin ihan unenpöpperössä. Mun sängyn puolelta suora näkyvyys ovelle. Yhtäkkiä mies on maassa kontillaan ja kaks miestä tunkeutuu sisään. Toisella on pesäpallomaila ja toisesta en vieläkään osaa sanoa. Verta tulee ihan järkyttävästi. Meen viereen huutaan miehille ja pyörin paniikissa ympyrää.

Hetken päästä ne lähtee pois, jättää miehen siihen vereensä. Muistan vaan sen veren määrän ja paniikin. Soitin hätäkeskukseen, pian tuli apua. Mies viedään sairaalaan ja itse jään vaan kotiin istumaan. Istuin tunsia ja odotin soittoa sairaalasta.

Mies selvisi, mutta ei ollut kuolema kaukana. Joku sisäinen aivoverenvuoto tuli, oli teholla pari päivää ja sairaalassa kolme viikkoa. Toisesta korvasta puuttuu puolet ja takaraivo täynnä tikkejä. En koskaan unohda sitä painajaista. Eikä se edes ole vielä ohi.

Ei oo enää ovikelloa ovessa. Niin, ja parinkymppinen olen.

Vierailija kirjoitti:

Olin menossa aamulla oppilaitokseen, ja pyöräilyreittini varrella valoristeyksessä seisoi ambulanssia ja paloautoa, sekä bussi oli pysähtynyt keskelle risteystä suojatien päälle. Luulin ensin että kyseessä joku pieni peräänajo. Saavuin valoihin ja näin että bussin pyörän alla makasi pieni ruumis valkoisen peitteen alla. Joku pikkulapsi oli ylittänyt suojatietä ja bussi oli ajanut päälle. Se oli tapahtunut 10 min aiemmin kun saavuin paikalle. Mietin pitkään, että mitä jos olisin lähtenyt 10 min etuajassa sinä aamuna, olisinko voinut varoittaa lasta ja tehdä jotain. Tapasin siis joskus lähteä ajoissa, ja jonain toisena aamuna olisin saattanut olla kyseisessä risteyksessä onnettomuuden aikaan.

Lapsi oli muistaakseni juossut punaisia päin ja bussilla vihreät valot. Karmeaa kuskillekin. Paljon mietin sitä skenaariota mitä tapahtui oletettavasti jälkeenpäin. Opettaja ihmettelisi koulussa missä yksi oppilas on - kun ei vanhemmatkaan olleet ilmoittaneet poissaolosta. Sitten myöhemmin selviäisi että lapsi oli koulumatkalla kuollut eikä siksi koskaan saapunut..

Turussa? Muistan kyseisen tapauksen, asuin liepeillä. Tuo kyseinen kohta on naurettavan vaarallinen ja myös kuski oli huolimaton. Kunnollisella liikennesuunnittelulla olisi ehkäisty tuokin tapaus.

Perheenisä pahoinpiteli vaimoaan pihalla, ja uhkasi tappaa koko perheensä. 2 pientä poikaa Äitinsä kanssa juoksivat karkuun pitkin pihaa :( Minä olin ainoa kuka meni väliin, että nainen ja lapset pääsivät pakenemaan. Ois voinut itsellekkin käydä huonosti, mutta siinä tilanteessa en omaa turvallisuuttani miettinyt hetkeäkään kun lapset itkivät hysteerisenä. Soitin tietysti sitten poliisit, ja tarvittiin neljä poliisimiestä pitelemään sitä hullua ukkoa, ja raahasivat maata pitkin äijän maijan perään. Koko tilanne oli todella dramaattinen, ja pelottava. Nainen on edelleen yhdessä miehensä kanssa :( Oksettaa se ukko joka kerta kun vastaan kävelee. Lapsiin vaikutti tapahtunut varmasti, ovat todella levottomia ja joka päivä hirveä huuto ja itku. Surullista.

Kun näin oman vanhemman veljeni kuolleena patologian laitoksella

Kamalia kokemuksia teillä :( Voimia! <3

Olin noin 14-15 vuotiaana metroasemalla kaverin kanssa menossa johonkin metroa odottaen. Metro tuli asemalle, kuului jonkinlainen poks ja metro teki äkkijarrutuksen puolet vaunuista jääden raiteille ennen asemaa. Se poks oli ollut ihminen joka oli hypännyt metron eteen. Itse olin (onneksi) selin joten en varsinaisesti nähnyt tätä mutta ihmisten paniikki ja huudot metroasemalla jäi kyllä mieleen :(

Oman äitin kuolema, kun olin 10 vuotias eräänä syksyinenä pimeänä iltana.

Vaikea valita. Olisiko se, kun lapsena joutui kerta toisensa jälkeen todistamaan, miten väkivaltainen isä pahoinpiteli kännissä äitiämme kerta toisensa jälkeen lähes sairaalakuntoon? Vai se, kun eron jälkeen jouduimme isäviikonloppujen aikana katselemaan isän ja juopporemmiläistensä edesottamuksia, kuten juhannuksena meidän lasten sänkyyn sammunutta ja sinne housuihinsa kussutta isää, joka seuraavana päivänä (niin kuin usein muuloinkin) pieksi meitä lapsia, kun häiritsimme kankkusen sairastamista?

Tai se, kun tämä isä lopulta viisikymppisenä sairastui erittäin tuskalliseen syöpään, ja olimme katsomassa, kun hän luurangoksi laihtuneena veti viimeisen henkäyksensä, kun oli sitä ennen kärsinyt fyysisten tuskien lisäksi hirveitä henkisiä kipuja, kun lopulta tajusi miten huonosti oli elämässään muita kohdellut? Vai sittenkin se, kun rakas äiti sairastui jo nelikymppisenä vakavasti, ja seuraavat kymmenen vuotta oli jatkuvaa kunnon huononemista, kunnes tukehtui kuoliaaksi yksin kotonaan?

Joillekin näitä herkkuja tuntuu elämä tarjoilevan oikein yltäkylläisesti.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ystäväni soitti minulle pari vuotta sitten. Olin töissä enkä heti päässyt vastaamaan, soitin takaisin n. puolen tunnin päästä. Ystävän puhe sammalsi ja en meinannut saada selvää. Ihmettelin asiaa siinä puhelun aikana koska oli tiistai ja ystäväni juo vain erittäin harvoin viikonloppuisin.

Lähdin töistä samantien ystäväni luo. Nähtyäni ystäväni soitin ambulanssin ja he tulivat nopeasti. Valitettavasti ystäväni menehtyi. Mielessä kävi puhelun aikana että ystävällä on jotain aivoperäistä vikaa mutta kuvittelin että ovat esim. kihlautuneet poikaystävänsä kanssa ja juoneet kuohuviiniä tms. Kyseessä siis erittäin urheilullinen 25 vuotias nainen.

Syyllisyys painaa. Mitä jos olisin vastannut puhelimeen tai soittanut heti töistä ambulanssin, olisiko ystäväni vielä elossa? En saa koskaan tietää.

Eikö hän ollut ymmärtänyt soittaa itse 112, kun osasi soittaa sinullekin? Olisi varmaankin hengissä vielä ja päässyt liuotushoitoon, jos olisi sen puolen tunnin aikana tai ennen sulle soittamista soittanut sinne...

Itselle sattunut ja niin järkyttävä että en voi edes kertoa. 

Ihan hirveätä miten vanhemmat kohtelevat lapsiaan! :( Tätä ketjua lukiessa tuntuu kyllä että olen elänyt melko suojattua elämää, en ole ikinä nähnyt mitään oikeasti järkyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Näin, kun kymmenen vuotta sitten Power Parkissa työntekijä jäi liikkuvan laitteen alle ja kuoli. En ollut laitteessa, mutta lähellä. 

Kuoliko heti, tuliko verta paljon?

Olin kylässä sukulaiseni luona, hänellä tuli jotain kinaa naisystävänsä kanssa, joka kuitenkin loppui. Olimme tekemässä lähtöä, mutta naisystävä rynnisti perään ja kävi sukulaiseni kimppuun. Oma lapsensa siinä jaloissa vaarassa saada potkua päähän. Haukkui minut samalla ja sekoili muutenkin. En tiedä minkä kohtauksen hän sai, poistuimme, koska hän oli aivan hysteerinen ja pelkäsimme, että hän saattaa tehdä jotain. Hän oli itse ilmeisesti soittanut kuitenkin poliisit ja hän lähti lapsen kanssa turvakotiin. Päässään on kääntänyt kaiken toisin päin, enkä voi kuin edelleen olla järkyttynyt siitä raivosta ja sekapäisyydestä, mitä siinä ihmisessä silloin näin.

Vierailija kirjoitti:

Esim. onnettomuus, kuolema, paha pahoinpitely, ammuskelu, kaikki sellaiset jota ei tule kuin muutaman kerran elämässä omin silmin todistettua jos edes kertaakaan (ellei toimi jollain alalla jossa "järkyttävät" tapahtumat ovat arkea). Sellainen mikä on järkyttänyt sinua syvästi eniten ja vieläkin käy mielessä.

Kuinka vanha olit? Kuinka pääsit yli jos pääsit? Vaikuttaako näkemäsi nykyisessä elämässäsi mitenkään?

Ihan tosi, ei nyt mitään naapurin Teuvo alasti suihkussa -juttuja tai vastaavia. Haluaisin kuulla jotain ihan oikeita kokemuksia, mitä muut ovat kohdanneet.

Ollessani 70-luvun puolivälissä vielä reilusti alle kouluikäinen, avioero ei ollut mitenkään hyväksytty juttu vielä silloin, jouduin useita kertoja katsomaan miten isä yritti tappaa äitiä puukon kanssa. Ensin löi, sitten töni ja sitten olikin jo kunnon paini menossa lattialla ja liki joka kerta isällä oli puukko.

Se loppui sit 80-luvulla kun avioeron saanti helpottui ja äiti otti eron.

Myöhemmin äiti käytti sitä samaa puukkoa jolla isä yritti hänet monta kertaa tappaa, paalinarujen katkomiseen. Mä en pystynyt siihen edes koskemaan, jotenkin materialisoitui kaikki siihen puukonkahvaan. Myöhemmin toki, aikuisiällä, se on ollut työkalu siinä missä muutkin.

Joskus kun elämässäni on stressaavia aikoja, milloin minkäkin asian takia, niin nuo tappelut tulevat uniini. Muuten ne eivät oikeastaan enää elämääni vaikuta, olen asiat käynyt useasti läpi ja jutellut äitinikin kanssa aikanaan noista ajoista; miksi isä sellainen oli, ei kai se aina sellainen ollut ja jos oli niin miksi ikinä oli menny moisen kanssa naimisiin jne. ja ei, ei isä ollut aina ollut juoppohullu. Äidin mukaan jossain vaiheessa oli käynyt työtapaturma, isän työkyky hävinnyt pitkäksi aikaa ja siitä alkoi ensin työkyvyttömyys ja sit maistumaan viina. Tapaturma oli käynyt 60-luvun lopulla eikä siihen aikaan lääkärit todellakaan kyselleet että mitenkä pärjäät pään sisäisen elämäsi kanssa.

Mut semmosta se oli siihen aikaan.

Olin alle kouluikäinen kun saavuimme vanhempieni, veljeni, tätini ja hänen miehensä kanssa paikalle jossa oli tapahtunut onnettomuus. Kuorma-auto oli kiepsahtanut ympäri. Onnettomuudessa oli ollut perhe, jossa oli pieni tyttö, vanhemmat ja teinipoika. Poika oli lossilla pyytänyt, että saa kuumuuden takia menna lavalle...Isä oli mennyt ambulanssin mukaan poikaansa saattamaan. Joku kyseli oliko poika pahastikin loukkaantunut tai että ehkä kaikki oli ok. Joku nainen vastasi, että oli selvää että nuori oli kuollut. Hän oli nähnyt pojan... Äiti ja pikkutyttö olivat ilmeisesti shokissa, äiti vaan hoki ettei Ole mitään käynyt. Muistan kummallisen pikkuasian. Maassa oli rikkinäisiä kananmunia ja maitopusseja.

Vierailija kirjoitti:

Esim. onnettomuus, kuolema, paha pahoinpitely, ammuskelu, kaikki sellaiset jota ei tule kuin muutaman kerran elämässä omin silmin todistettua jos edes kertaakaan (ellei toimi jollain alalla jossa "järkyttävät" tapahtumat ovat arkea). Sellainen mikä on järkyttänyt sinua syvästi eniten ja vieläkin käy mielessä.

Kuinka vanha olit? Kuinka pääsit yli jos pääsit? Vaikuttaako näkemäsi nykyisessä elämässäsi mitenkään?

Ihan tosi, ei nyt mitään naapurin Teuvo alasti suihkussa -juttuja tai vastaavia. Haluaisin kuulla jotain ihan oikeita kokemuksia, mitä muut ovat kohdanneet.

Miksi moisia kyselet?

Ehdottomasti se kun olin raskaana, onnellisena viikolle 21 saakka jolloin oli rakenneultra, piti seuraavana päivänä mennä uudelleen, ongelmia vain löytyi lisää, kolmas ultra vielä äippäpolilla jossa löytyi vielä lisää ongelmia. Päätettiin ottaa lapsivesinäyte. Tulos saatiin jo seuraavana päivänä, trisomia 18. Jouduin yli viikon kantamaan vauvaa sisälläni jonka tiesin menettäväni seuraavalla viikolla, jokainen potku raapi sydäntä. Raskaus keskeytettiin käynnistämällä synnytys, vajaa 30cm ja 450g vauvamme syntyi 20h päästä raskausviikolla 23. Sitten se ikävä asia vasta alkoi, kokoajan mielessä monta kuukautta, nykyään "enää" päivittäin. Ei voi sanoin kuvailla sitä tunnetta.

Nuoruudessa eräs tuttavani päätti kokeilla viinan ja pamien yhteisvaikutusta. En ennen enkä jälkeen ole nähnyt ihmistä niin sekaisin. Enkä toivottavasti näe.

Vierailija kirjoitti:

Olin alle kouluikäinen kun saavuimme vanhempieni, veljeni, tätini ja hänen miehensä kanssa paikalle jossa oli tapahtunut onnettomuus. Kuorma-auto oli kiepsahtanut ympäri. Onnettomuudessa oli ollut perhe, jossa oli pieni tyttö, vanhemmat ja teinipoika. Poika oli lossilla pyytänyt, että saa kuumuuden takia menna lavalle...Isä oli mennyt ambulanssin mukaan poikaansa saattamaan. Joku kyseli oliko poika pahastikin loukkaantunut tai että ehkä kaikki oli ok. Joku nainen vastasi, että oli selvää että nuori oli kuollut. Hän oli nähnyt pojan... Äiti ja pikkutyttö olivat ilmeisesti shokissa, äiti vaan hoki ettei Ole mitään käynyt. Muistan kummallisen pikkuasian. Maassa oli rikkinäisiä kananmunia ja maitopusseja.

Siis kuorma-auto oli lossin kyydissä, poika oli pyytänyt päästä kuorma-auton lavalle, kuorma-auto kiepsahtikin ympäri ja poika kuoli? Täh?

Rakkaan lemmikkini löytäminen kuolleena, kun oli ollut kadoksissa pitkän aikaa. Ei se unohdu, kun oli iso osa lapsuuttani.