Lue keskustelun säännöt.
Mies ei halua lasta, kai me nyt sit erotaan
28.06.2017 |
Oon niin surullinen. Ja mies edelleen sanoo, että ehkä joskus mutta se ei tajua että multa loppuu aika, ei siltä. Tää on niin kamalaa ja surullista.
Kommentit (144)
Minut on jätetty, koska sanoin uskovani etten tule koskaan haluamaan lapsia. Rakastin tätä naista koko sydämeni pohjasta ja pakko myöntää, että sain erossa todella pahasti siipeeni. Mietin vakavasti jopa suostumista isäksi, mutta lopulta tajusin koko ajatuksen järjettömyyden. Koitin myös kaikkeni ymmärtää miten ihminen joka sanoi rakastavansa minua oli valmis heittämään minut sivuun ja aloittamaan jonkun uuden etsimisen. Tosiasiassa en varmaan täysin tule sitä ikinä ymmärtämään, mutta koska halusin tyttöystäväni olevan onnellinen, annoin hänen lopulta mennä. Vaikein asia koko tähän astisessa elämässäni ja syvät arvet siitä varmasti jäi.
Eron jälkeen koitin jonkin aikaa tapailla uusia ihmisiä, mutta ainakin oman ikäluokan naiset tuntuivat lähinnä olevan etsimässä tulevalle lapselleen madollisimman hyvägeenistä isää mahdollisimman nopealla aikataululla. Ja niille jotka eivät halunneet lapsilleen isää, tuntui riittävän varsin hyvin pelkkä kevyt seksihude.
En ole pystynyt pitämään yhteyttä entiseen tyttöystävääni mutta erosta on nyt neljä vuotta eikä hän tietääkseni ole vielä löytänyt ketään. Asioilla on aina myös toinen puoli ja vähän kieltämättä kylmää lukea näitä melko yksipuolisia kommentteja. Aika itsekkäänä tuntuu myös rakkaus näyttäytyvän muutenkin nyky-yhteiskunnassa; etsitään vaan ihmistä joka voi antaa mahdollisimman paljon eikä edes pysähdytä miettimään mitä itse voisi antaa.
m36
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Basil kirjoitti:
Minut on jätetty, koska sanoin uskovani etten tule koskaan haluamaan lapsia. Rakastin tätä naista koko sydämeni pohjasta ja pakko myöntää, että sain erossa todella pahasti siipeeni. Mietin vakavasti jopa suostumista isäksi, mutta lopulta tajusin koko ajatuksen järjettömyyden. Koitin myös kaikkeni ymmärtää miten ihminen joka sanoi rakastavansa minua oli valmis heittämään minut sivuun ja aloittamaan jonkun uuden etsimisen. Tosiasiassa en varmaan täysin tule sitä ikinä ymmärtämään, mutta koska halusin tyttöystäväni olevan onnellinen, annoin hänen lopulta mennä. Vaikein asia koko tähän astisessa elämässäni ja syvät arvet siitä varmasti jäi.
Eron jälkeen koitin jonkin aikaa tapailla uusia ihmisiä, mutta ainakin oman ikäluokan naiset tuntuivat lähinnä olevan etsimässä tulevalle lapselleen madollisimman hyvägeenistä isää mahdollisimman nopealla aikataululla. Ja niille jotka eivät halunneet lapsilleen isää, tuntui riittävän varsin hyvin pelkkä kevyt seksihude.
En ole pystynyt pitämään yhteyttä entiseen tyttöystävääni mutta erosta on nyt neljä vuotta eikä hän tietääkseni ole vielä löytänyt ketään. Asioilla on aina myös toinen puoli ja vähän kieltämättä kylmää lukea näitä melko yksipuolisia kommentteja. Aika itsekkäänä tuntuu myös rakkaus näyttäytyvän muutenkin nyky-yhteiskunnassa; etsitään vaan ihmistä joka voi antaa mahdollisimman paljon eikä edes pysähdytä miettimään mitä itse voisi antaa.
m36
Lapsen haluaminen on tyypillisesti niin suuri asia elämässä, että siitä on vaikea luopua vain siksi, ettei kumppani halua.
Ja ei, siinä ei ole mitään väärää.
Vierailija kirjoitti:
Ihan heti sulla ei kiire ole. Minusta voit sopia itsesi ja miehesi kanssa jonkin takaraja jonka jälkeen voit lähteä kävelemään ja hankkimaan lasta itseksesi. Sinuna en lähtisi katsomaan uutta miestä tai alkaisi sillä uhkaamaan. Voit hankkia lapsen itseksesi. Voit sitä varten alkaa säästämään tarvittaessa (keinohedelmöitys).
Takaraja alkaa olla saavutettu, jos vielä 32-vuotiaan naisen mies ei tiedä "Jos vaikka haluaa lapsia vielä joskus."
Ei halua, mutta toivoo että nainen luopuu ajatuksesta jollain ihmeen kaupalla.
Minulla oli tuollainen mies. Ei tajunnut etten ikinä antanut hänelle anteeksi, ja ero tuli lopulta kuitenkin, kun lakkasin rakastamasta häntä kun en kunnioittanut enää, enkä kokenut enää että meillä on yhteiset tavoitteet. Minun tavoitteet oli pyyhkäisty sivuun ja jätetty toteuttamatta.
Olisinpa eronnut silloin 32- vuotiaana kun sitä suunnittelin tuon takia, nyt minulla voisi olla kaksi lasta miehen kanssa joka myös olisi halunnut lapsiperhe-elämää, eikä lapsettoman bile-ja harrastuselämää.
N50
Basil kirjoitti:
Minut on jätetty, koska sanoin uskovani etten tule koskaan haluamaan lapsia. Rakastin tätä naista koko sydämeni pohjasta ja pakko myöntää, että sain erossa todella pahasti siipeeni. Mietin vakavasti jopa suostumista isäksi, mutta lopulta tajusin koko ajatuksen järjettömyyden. Koitin myös kaikkeni ymmärtää miten ihminen joka sanoi rakastavansa minua oli valmis heittämään minut sivuun ja aloittamaan jonkun uuden etsimisen. Tosiasiassa en varmaan täysin tule sitä ikinä ymmärtämään, mutta koska halusin tyttöystäväni olevan onnellinen, annoin hänen lopulta mennä. Vaikein asia koko tähän astisessa elämässäni ja syvät arvet siitä varmasti jäi.
Eron jälkeen koitin jonkin aikaa tapailla uusia ihmisiä, mutta ainakin oman ikäluokan naiset tuntuivat lähinnä olevan etsimässä tulevalle lapselleen madollisimman hyvägeenistä isää mahdollisimman nopealla aikataululla. Ja niille jotka eivät halunneet lapsilleen isää, tuntui riittävän varsin hyvin pelkkä kevyt seksihude.
En ole pystynyt pitämään yhteyttä entiseen tyttöystävääni mutta erosta on nyt neljä vuotta eikä hän tietääkseni ole vielä löytänyt ketään. Asioilla on aina myös toinen puoli ja vähän kieltämättä kylmää lukea näitä melko yksipuolisia kommentteja. Aika itsekkäänä tuntuu myös rakkaus näyttäytyvän muutenkin nyky-yhteiskunnassa; etsitään vaan ihmistä joka voi antaa mahdollisimman paljon eikä edes pysähdytä miettimään mitä itse voisi antaa.
m36
Onko sinulla joku asia elämässä, jota ilman kokisit että elämäsi on mennyt hukkaan? Onko ammattisi tai harrastuksesi sinulle sellainen? Jonka koet olevan olennainen osa sitä kuka olet, ja mitä haluat tehdä? Entä jos sinulla olisi kumppani, joka haluaisi sinun luopuvan juuri siitä? Juuri se jättää niin pahat arvet, ettei suhde toivu siitä ehkä koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Ette puhuneet asiasta ennen avioitumista? Merkillistä.
Mekin puhuimme asiasta kun aloin olla mieheni kanssa kun olin 27. Hän tiesi että haluan lapsia, ja keskustelimme että ei vaan ihan vielä. Vuodet kului ja vastaus oli aina ei just nyt, ei ennen kuin, kunnes tajusin että vastaus ei koskaan tule olemaan kyllä. Silloin oli minulle liian myöhäistä. Jätin hänet, en halunnut enää viettää loppua elämääni miehen kanssa joka oli huijannut minulta elämäni. Mieluummin yksinkin. Ei kaduta että jätin. Hän ei ole minulle enää mitään.
N50
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata muuten ihan kirkkaasti luottaa siihen, että liki nelikymppisenäkin "tärppäisi laakista", kuten näihin keskusteluihin yleensä jokatoisella on käynyt.
Laapsettomuusongelmat koskevat joka viidettä, etkä ennen yrittämistä voi tietää kuulutko siihen joka viidenteen vai et. Kaikki voi olla näennäisesti kunnossa, mutta silti vaan ei. Tällöin puhutaan selittämömästä lapsettomuudesta.
Että sikäli ei kannata sinne viime tippaan odotella .
Itse jätettiin ehkäisy pois 24 vuotiaina.
Olin 27 kun esikoinen viimein syntyi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ainakin kaikkien asiantuntijoiden, lehtien ja palstojen mukaan on kiire. Ja uuden miehen etsimiseen menee aikaa, entäs jos jään tähän odottamaan ja sitten muutaman vuoden päästä tilanne ei ole edelleenkään muuttunut mihinkään. Silloinhan sitä vasta kiire tuleekin.
-ap-Viimeisen tilaston mukaan ensisynnyttäjien keski-ikä on 29,1 vuotta. Eli et ole vielä kovinkaan vanha. Ehdit odottamaan kymmenen vuotta suht. rauhallisin mielin.
Meille syntyi kun äiti oli 36-vuotias, eikä vielä lähellekkään liian vanha.Mistäs tiedät, että löydät "nopeasti" uuden miehen joka haluaa heti lapsia kanssasi?
Siis mitä hittoa, ehtii odottaa 42-vuotiaaksi rauhallisin mielin? Älä viitsi puhua tuollaista soopaa. Hedelmällisyys alkaa kuule laskea jo parikymppisenä, ja yli 35 se suorastaan romahtaa. Myös keskenmenojen ja kehityshäiriöiden riski nousee jyrkästi kun lähestytään neljää kymppiä.
Ei niitä tilastoja kannata niin tuijottaa. 35-38-vuotiaana sain kolme tervettä lasta normaalien raskauksien ja synnytyksien keralla. Ja jokainen tärppäsi ekalla yrityksellä.
Niin sinä sait. Mutta sinä olet poikkeus. Tilastot kertovat keskiarvotodellisuuden.
Se nimenomainen tilasto jossa yli kolmevitosen hedelmällisyys romahtaa on peräisin 1700-luvun kirkonkirjoista, ja siinä ei erotella syytä ja seurausta. Oikeasti hedelmällisyys ei romahda.
Ei se toki iän myötä parane vaan laskee hiljakseen, mutta tuon 35-v myytin voisi kuopata.
Esim myomat lisääntyvät iän myötä. Voi tulla raskaaksi mutta menee kesken. Minulta on ison myoman takia leikattu kohtu. Onneksi sain yhden lapsen 35-vuotiaana, oli riski kyllä siinä raskaudessa ja kävin tarkkailussa.
Ystäväni kuukautiskivut osoittautuivat endometrioosiksi, kun alkoi yrittää lasta 38-vuotiaana. Ei saa ikinä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut itse samassa tilanteessa. Kun mies ymmärsi että olen todella lähdössä suhteesta, niin hän suostuikin lapsen tekoon ja nyt hän on pienen pojan ylpeä isä. Kun aloimme seurustella, niin olin tehnyt selväksi että haluan lapsia ja hän sanoi tähän suostuvan. Yhteenmuuton jälkeen hän muuttikin mielensä ja jotenkin kai ajatteli että minä annan jossain vaiheessa periksi ja unohdan lapsentekohaaveet. Ymmärrän ettei ketään voi pakottaa tekemään lapsia, mutta tunsin itseni petetyksi, koska asiasta oli puhuttu etukäteen ja koin että minua on huijattu. Monien keskusteluiden jälkeen mies ymmärsi, että minä en aijo luopua unelmastani perheenperustamista kohtaan ja että suhteemme ei tulisi jatkumaan.
Ketään ei voi pakottaa tekemään lapsia, mutta kumppanin pitää myös ymmärtää että toinen ei voi ikuisuuksiin odottaa. Itse sain lapsen 34 vuotiaana. Ennen tätä suhdetta olin 5 vuotta elänyt suhteessa, jossa mies ei suostunut keskustelemaan asiasta ollenkaan. Vastaus oli aina en tiedä ja ehkä joskus. Siitä suhteesta lähdin, koska jossain vaiheessa ymmärsin, että loputtomiin en voi vastausta odottaa. Pahinta oli se, että olisi helpompi jos toinen sanoo suoraan EI, mutta että pantataan tietoa. Jossain vaiheessa tuli fiilis, että mies ei halua lapsia, mutta ei halunnut sanoa sitä suoraan, koska ei halunnut minun lähtevän. Ymärrän että 20 vee mies ei vielä osaa sanoa mitä haluaa, mutta tämä mies oli jo 30. Ihmiset ovat valmiita perustamaan perheen eri ikäisinä, mutta yleensä kuitenkin ihminen ylipäätään tietää haluaako hän lapsia vai ei, vaikka ei juuri nyt niitä haluaisi.
Sinulla on vielä aikaa saada perhe. Tiedän useita naisia, jota ovat saaneet täysin terveen lapsen vielä 40 vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ainakin kaikkien asiantuntijoiden, lehtien ja palstojen mukaan on kiire. Ja uuden miehen etsimiseen menee aikaa, entäs jos jään tähän odottamaan ja sitten muutaman vuoden päästä tilanne ei ole edelleenkään muuttunut mihinkään. Silloinhan sitä vasta kiire tuleekin.
-ap-Viimeisen tilaston mukaan ensisynnyttäjien keski-ikä on 29,1 vuotta. Eli et ole vielä kovinkaan vanha. Ehdit odottamaan kymmenen vuotta suht. rauhallisin mielin.
Meille syntyi kun äiti oli 36-vuotias, eikä vielä lähellekkään liian vanha.Mistäs tiedät, että löydät "nopeasti" uuden miehen joka haluaa heti lapsia kanssasi?
Siis mitä hittoa, ehtii odottaa 42-vuotiaaksi rauhallisin mielin? Älä viitsi puhua tuollaista soopaa. Hedelmällisyys alkaa kuule laskea jo parikymppisenä, ja yli 35 se suorastaan romahtaa. Myös keskenmenojen ja kehityshäiriöiden riski nousee jyrkästi kun lähestytään neljää kymppiä.
Ei niitä tilastoja kannata niin tuijottaa. 35-38-vuotiaana sain kolme tervettä lasta normaalien raskauksien ja synnytyksien keralla. Ja jokainen tärppäsi ekalla yrityksellä.
Niin sinä sait. Mutta sinä olet poikkeus. Tilastot kertovat keskiarvotodellisuuden.
Se nimenomainen tilasto jossa yli kolmevitosen hedelmällisyys romahtaa on peräisin 1700-luvun kirkonkirjoista, ja siinä ei erotella syytä ja seurausta. Oikeasti hedelmällisyys ei romahda.
Ei se toki iän myötä parane vaan laskee hiljakseen, mutta tuon 35-v myytin voisi kuopata.
Esim myomat lisääntyvät iän myötä. Voi tulla raskaaksi mutta menee kesken. Minulta on ison myoman takia leikattu kohtu. Onneksi sain yhden lapsen 35-vuotiaana, oli riski kyllä siinä raskaudessa ja kävin tarkkailussa.
Ystäväni kuukautiskivut osoittautuivat endometrioosiksi, kun alkoi yrittää lasta 38-vuotiaana. Ei saa ikinä lapsia.
Sairastuin 35-vuotiaana syöpään ja kohtu poistettiin. Aina ei kannata tuudittautua siihen, että "vielä on ihan hyvin aikaa..."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ainakin kaikkien asiantuntijoiden, lehtien ja palstojen mukaan on kiire. Ja uuden miehen etsimiseen menee aikaa, entäs jos jään tähän odottamaan ja sitten muutaman vuoden päästä tilanne ei ole edelleenkään muuttunut mihinkään. Silloinhan sitä vasta kiire tuleekin.
-ap-Viimeisen tilaston mukaan ensisynnyttäjien keski-ikä on 29,1 vuotta. Eli et ole vielä kovinkaan vanha. Ehdit odottamaan kymmenen vuotta suht. rauhallisin mielin.
Meille syntyi kun äiti oli 36-vuotias, eikä vielä lähellekkään liian vanha.Mistäs tiedät, että löydät "nopeasti" uuden miehen joka haluaa heti lapsia kanssasi?
Siis mitä hittoa, ehtii odottaa 42-vuotiaaksi rauhallisin mielin? Älä viitsi puhua tuollaista soopaa. Hedelmällisyys alkaa kuule laskea jo parikymppisenä, ja yli 35 se suorastaan romahtaa. Myös keskenmenojen ja kehityshäiriöiden riski nousee jyrkästi kun lähestytään neljää kymppiä.
Ei niitä tilastoja kannata niin tuijottaa. 35-38-vuotiaana sain kolme tervettä lasta normaalien raskauksien ja synnytyksien keralla. Ja jokainen tärppäsi ekalla yrityksellä.
Niin sinä sait. Mutta sinä olet poikkeus. Tilastot kertovat keskiarvotodellisuuden.
Se nimenomainen tilasto jossa yli kolmevitosen hedelmällisyys romahtaa on peräisin 1700-luvun kirkonkirjoista, ja siinä ei erotella syytä ja seurausta. Oikeasti hedelmällisyys ei romahda.
Ei se toki iän myötä parane vaan laskee hiljakseen, mutta tuon 35-v myytin voisi kuopata.
Höpöhöpö, tuo on ollut hedelmällisyyshoitoihin perehtyneiden lääkäreiden kanta vielä ihan lähivuosina. Ihan nykyaikaisiin tutkimuksiin perustuu.
Kyllä se edelleen perustuu tuohon ikivanhaan dataan ja monet lääkärit ovat sen julkisesti myöntäneet. Toinen mitä käytetään on hedelmällisyyshoitojen toimivuus ja näiden onnistumisprosentti laskee iän myötä. (Myöskin haasteellinen, koska tämä ei kerro mitään ns. Terveen naisen hedelmällisyydestä.) Ihan julkisesti on myönnetty, ettei tätä voi tutkia, koska nykyään on hyvät ehkäisykeinot, joten luotettavaa dataa ei ole. Ei siitä kauan ole, kun julkaistiin tanskalainen tutkimus, jonka mukaan raskautta toivovista yli kolmekymppiset raskautuivat kaksikymppisiä nopeammin.
Et voi jäädä odottamaan. Uusi mies kehiin, tai tee lapsi yksin. Seuraavan 3 vuoden aikana kannattaisi yrittää tulla raskaaksi. Et kuitenkaan halua olla liian vanha äiti? Jos saat 35 vuotiaana lapsen, olet juuri sopivan ikäinen äiti. Sen pidemmälle en venyttäisi, saattaa käydä niin että et tulekaan jostain syystä raskaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä, että lapsen hinku on niin kova, että sen eteen uhrataan rakkaus ja parisuhde. En ymmärrä.
Mä olen paatunut vela ja ymmärrän ihan hyvin, en käsitä mikä siinä on vaikeaa. Mä ymmärtäisin myös ihan hyvin, että ei edes kannata aloittaa seurustelua miehen kanssa, joka haluaa lapsia tai jos mies päättäisi lopettaa suhteen sen takia. Harmittaisi, mutta ymmärtäisin.
Lapsi on mukana koko loppuelämän ja suuremmalla todennäköisyydellä kuin kumppani. Hyvässä suhteessa niistä omista, isoimmista haaveista ei myöskään tarvitse joustaa. Monista asioista pitää, mutta ei niistä, jotka on oikeasti todella, todella tärkeitä. Jos pitää ns. jättää oma elämä elämättä, se kumppani ei ehkä ole se oikea, vaikka se olisi miten ihana.
Olin 32 vuotiaan sinkku ja mua ahdisti se, etten koskaan tule saamaan lasta. Tapasin kuitenkin samana vuonna sattumalta miehen ja nyt olen 35 ja pienen pojan äiti. Eroa ja toteuta unelmasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Basil kirjoitti:
Minut on jätetty, koska sanoin uskovani etten tule koskaan haluamaan lapsia. Rakastin tätä naista koko sydämeni pohjasta ja pakko myöntää, että sain erossa todella pahasti siipeeni. Mietin vakavasti jopa suostumista isäksi, mutta lopulta tajusin koko ajatuksen järjettömyyden. Koitin myös kaikkeni ymmärtää miten ihminen joka sanoi rakastavansa minua oli valmis heittämään minut sivuun ja aloittamaan jonkun uuden etsimisen. Tosiasiassa en varmaan täysin tule sitä ikinä ymmärtämään, mutta koska halusin tyttöystäväni olevan onnellinen, annoin hänen lopulta mennä. Vaikein asia koko tähän astisessa elämässäni ja syvät arvet siitä varmasti jäi.
Eron jälkeen koitin jonkin aikaa tapailla uusia ihmisiä, mutta ainakin oman ikäluokan naiset tuntuivat lähinnä olevan etsimässä tulevalle lapselleen madollisimman hyvägeenistä isää mahdollisimman nopealla aikataululla. Ja niille jotka eivät halunneet lapsilleen isää, tuntui riittävän varsin hyvin pelkkä kevyt seksihude.
En ole pystynyt pitämään yhteyttä entiseen tyttöystävääni mutta erosta on nyt neljä vuotta eikä hän tietääkseni ole vielä löytänyt ketään. Asioilla on aina myös toinen puoli ja vähän kieltämättä kylmää lukea näitä melko yksipuolisia kommentteja. Aika itsekkäänä tuntuu myös rakkaus näyttäytyvän muutenkin nyky-yhteiskunnassa; etsitään vaan ihmistä joka voi antaa mahdollisimman paljon eikä edes pysähdytä miettimään mitä itse voisi antaa.
m36
Puhut itsekkyydestä ja siitä, että etsitään ihmistä, joka voi antaa mahdollisimman paljon eikä pysähdytä miettimään mitä itse voisi antaa. Etkö juuri itse ollut itsekäs, koska et antanut rakastamallesi ihmisille mahdollisuutta äitiyteen, johon pyrkiminen on naiselle luontainen tarve. Toki kaikille ei vanhemmuus sovi, jolloin on parempi jättää lapset hankkimatta.
Joo ei niistä omista haaveista kannata luopua vain siksi että toinen ei halua lapsia.. vaikka olisi kuinka hyvä suhde, niin vanhemmalla iällä sitä voi katkeroitua, ja alkaa vihata sitä toista, jos ei niitä lapsia ikinä saanut vaikka kuinka halusi. Sanoisin, että ero ja uusi mies kehiin. Toki ensin kannattaa jutella sen oman miehen kanssa, ja antaa kuukausi miettimisaikaa, suostuuko lapseen vai ero.
Itse pärjäisin hyvin ilman lapsia, ikinä en ole niistä välittänyt. Tiedän kuitenkin, että mieheni haluaisi 2-3 lasta. Pystyisin suostumaan siihen yhteen, sillä pärjäisi, mutta kahdesta en enää tiedä. Jos tulisi kaksoset, se olisi paras. Mutta kaksi eri raskautta, synnytys, pikkulapsiaika.. ei oo mun juttu. Mies kyllä jo ilmaisi, että olisi myös valmis siihen, että hän jäisi kotiin hoitamaan lasta, ja minä kävisin töissä. Harkinnan arvoinen ehdotus. Voihan se toki olla, että kun saa sen käärön syliin, on valmis itse jäämään hoivaamaan sitä kun mieli muuttuu..
N23
Lakkaa haluamasta lapsia. Samalla raukeaa monenmoinen stressi, mm.
-pitääkö muuttaa uuteen isompaan asuntoon, mahtuuko kämppään lastenhuone
-mistä rahat lastenhuoneen remppaan ja kalusteisiin
-rahat vaatteisiin, joita tarvii koko ajan lisää kun lapsi kasvaa
-jaksatko yövalvomisia
-kuinka pahasti repeät synnytyksessä ja raskauden aikana
-jääkö riipputissit, lörppämaha ja ammottava pillu
-missä lähin terveyskeskus ja sairaala
-kuka vie/tuo lapsen päiväkotiin/harrastuksiin/kouluun
-mitä jos miehesi kuolee tai jäät muuten yksinhuoltajaksi
-mitä jos lapsi syntyy vammaisena
-mitä jos lapsesta tulee rikollinen, narkkari, teiniäiti tai vakavasti sairas
-kuinka paljon vähemmän haluttu puoliso olet kun sinulla on kainalossa otisen miehen siittämä lapsi ja sinulla on lattanat tissit - ei kukaan järkevä mies halua sitoutua sellaiseen joten hyvästit kunnollinen parisuhde jos mies jättää
-perintöasiat
-vakuutukset
-matkailun suunnittelu koska kaiken pitää olla lapsiystävällistä
-käytännössä hyvästit matkailullekin ainakin ekaksi seitsemäksi vuodeksi
-kaikki lomat menee lapsen ehdoilla
....summa summarum, kuka vielä saa vuonna 2017 päähänsä ryhtyä lisääntymään, kun maailmassa on niin paljon muutakin tehtävää.
Ainakin tuo matkustusasia on täyttä puppua... 3 lapsen kanssa ympäri maailmaa reissataan, joka vuosi jonnekin. Ja hauskaa on. Vauvana (0-2v) kaikista helpointa reissaaminen ja muualta maailmasta löytyy niin lapsirakkaita alueita, että matkustuskokemus vain paranee lasten ollessa mukana.
Miksi ei voi vaan tutustumisvaiheessa jutella tulevaisuuden suunnitelmista? Taisin sanoa miehelleni heti ensimmäisen kerran tavattuamme, etten välttämättä halua lapsia koskaan ja myöhemmin tutustuttuamme kerroin miksi näin on. Toisaalta mieheni sanoi, ettei halua muuttaa ulkomaille töihin, mikä taas oli minun tulevaisuuden suunnitelma.
Toisaalta en ymmärrä sitä, eikö ilman lapsia ole elämää? Mutta taas ihmiset jotka haluavat lapsia, ajattelevat varmaan juuri päinvastoin...
Vierailija kirjoitti:
Lakkaa haluamasta lapsia. Samalla raukeaa monenmoinen stressi, mm.
-pitääkö muuttaa uuteen isompaan asuntoon, mahtuuko kämppään lastenhuone
-mistä rahat lastenhuoneen remppaan ja kalusteisiin
-rahat vaatteisiin, joita tarvii koko ajan lisää kun lapsi kasvaa
-jaksatko yövalvomisia
-kuinka pahasti repeät synnytyksessä ja raskauden aikana
-jääkö riipputissit, lörppämaha ja ammottava pillu
-missä lähin terveyskeskus ja sairaala
-kuka vie/tuo lapsen päiväkotiin/harrastuksiin/kouluun
-mitä jos miehesi kuolee tai jäät muuten yksinhuoltajaksi
-mitä jos lapsi syntyy vammaisena
-mitä jos lapsesta tulee rikollinen, narkkari, teiniäiti tai vakavasti sairas
-kuinka paljon vähemmän haluttu puoliso olet kun sinulla on kainalossa otisen miehen siittämä lapsi ja sinulla on lattanat tissit - ei kukaan järkevä mies halua sitoutua sellaiseen joten hyvästit kunnollinen parisuhde jos mies jättää
-perintöasiat
-vakuutukset
-matkailun suunnittelu koska kaiken pitää olla lapsiystävällistä
-käytännössä hyvästit matkailullekin ainakin ekaksi seitsemäksi vuodeksi
-kaikki lomat menee lapsen ehdoilla
....summa summarum, kuka vielä saa vuonna 2017 päähänsä ryhtyä lisääntymään, kun maailmassa on niin paljon muutakin tehtävää.
Tuon kaiken vastapainoksi on sitten ne onnelliset hetket lapsen kanssa.
On parisuhteessakin riitoja, vaikeita aikoja ja vieläpä aina eroamisen riski. Silti suurin osa haluaa parisuhteeseen, koska plussat peittoavat miinukset.
Ette puhuneet asiasta ennen avioitumista? Merkillistä.