Lue keskustelun säännöt.
Mies ei halua lasta, kai me nyt sit erotaan
28.06.2017 |
Oon niin surullinen. Ja mies edelleen sanoo, että ehkä joskus mutta se ei tajua että multa loppuu aika, ei siltä. Tää on niin kamalaa ja surullista.
Kommentit (144)
Vierailija kirjoitti:
No ainakin kaikkien asiantuntijoiden, lehtien ja palstojen mukaan on kiire. Ja uuden miehen etsimiseen menee aikaa, entäs jos jään tähän odottamaan ja sitten muutaman vuoden päästä tilanne ei ole edelleenkään muuttunut mihinkään. Silloinhan sitä vasta kiire tuleekin.
-ap-
Hedelmällisyys on myös yksilöllistä. Toiset lisääntyvät helposti vielä nelikymppisinä, toisilla on vaikeuksia tulla enää raskaaksi yli kolmekymppisinä. Mulla on lähipiirissä useita 32-vuotiaina lasta yrittäneet, joilla ei kroppa enää tuottanut kunnolla munasoluja. Hoidoilla tulivat raskaaksi +35-vuotiaana ja munasolumäärät hoidoista riippumatta olivat 1-2 kpl elinkelpoista / hoito. Mitään ongelmia menkoissa, ovulaatioissa tai hormoonitesteissä ei ollut eli päällepäin ei näkynyt mitenkään, että hedelmällisyys oli laskenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin vain itse jättänyt ehkäisyn pois ja sillä siisti.
Ota ero ja etsi äkkiä joku mies, jonka kanssa hankit lapsia ennen kuin ehdit edes tutustua häneen kunnolla. Onhan näitä nähty ja myös omalla kohdallani, kun eron jälkeen tyttöystäväni teki juuri näin. No toivottavasti sattui osumaan hyvä mies kuitenkin.
Jos haluat lapsia ja mies ei, niin eihän tuossa paljon vaihtoehtoja ole ja mieskin sen varmasti ymmärtää. Kannattaa kuitenkin muistaa, että lapsia ei kannata tehdä jos ei näe suhteella muuten tulevaisuutta, koska yhteishuoltajuus on aika ikävää etenkin siinä vaiheessa kun uudet kumppanit astuvat kuvioihin. Muutenkin jos naisella on jo lapsia, niin tasokkaan miehen löytyminen on paljon haastavampaa kuin lapsettomana. Pitää siis asua yhdessä vähintään kolme vuotta, jotta näkee mitä se arki toisen kanssa todellisuudessa on.
Kannattaa kuitenkin miettiä, että kuinka tärkeää lapsen saaminen aidosti sinulle on. Onko se sinun itsesi asettama tavoite vai jonkun muun.
Vierailija kirjoitti:
Onhan sulla vielä aikaa. 32v on nuori.
nuo on ne viimeiset vuodet alkaa aloittamaan esim. KAHTA tervettä lasta. Ja muista ettei ole järkevää tehdä kahta lasta esim 9 kk ikäerolla, se rasittaa kehoa ja perheelämää aivan liikaa. Mun vanhemmat yritti useita vuosia ekaa lastaan, meni jotain 7 vuotta että eka syntyi, kävivät myös tutkimuksissa.
Voit tuon ikäisenä saada myös keskenmenoja, jos sulla on vaikka kilpirauhasen vajaatoiminta, tai muita sairauksia piilevvänä, näiden selvittelyssä voi vierähtää esim. pari vuotta.
Niin ja mitä kauenmmin oddotat, sitä isompi mahollisuus on saada syöpä tai muu sairaus jonka hoito vaatii kohdunpoistoa, tai jopa vahingossa munasarjat poistetaan, yms. hoito tuhoaa hedelmällisyyden, kaikkea tapahtuu kun vuodet vierii, ja naiset "odottaa" millon mies haluaa lapsen. Sitten taas se klassinen, mies ihastuu toiseen.
Sun annattaisi nyt katsella miehiä jotka ovat samassa jamassa, esim. paljon sua vanhempia, esim. 40 v, joilla on kiire saada lapsia.Elä enää tuhlaa vuosia johonkin 3-kymppiseen joka elää pelimiehen elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ainakin kaikkien asiantuntijoiden, lehtien ja palstojen mukaan on kiire. Ja uuden miehen etsimiseen menee aikaa, entäs jos jään tähän odottamaan ja sitten muutaman vuoden päästä tilanne ei ole edelleenkään muuttunut mihinkään. Silloinhan sitä vasta kiire tuleekin.
-ap-Viimeisen tilaston mukaan ensisynnyttäjien keski-ikä on 29,1 vuotta. Eli et ole vielä kovinkaan vanha. Ehdit odottamaan kymmenen vuotta suht. rauhallisin mielin.
Meille syntyi kun äiti oli 36-vuotias, eikä vielä lähellekkään liian vanha.Mistäs tiedät, että löydät "nopeasti" uuden miehen joka haluaa heti lapsia kanssasi?
Siis mitä hittoa, ehtii odottaa 42-vuotiaaksi rauhallisin mielin? Älä viitsi puhua tuollaista soopaa. Hedelmällisyys alkaa kuule laskea jo parikymppisenä, ja yli 35 se suorastaan romahtaa. Myös keskenmenojen ja kehityshäiriöiden riski nousee jyrkästi kun lähestytään neljää kymppiä.
Ei niitä tilastoja kannata niin tuijottaa. 35-38-vuotiaana sain kolme tervettä lasta normaalien raskauksien ja synnytyksien keralla. Ja jokainen tärppäsi ekalla yrityksellä.
Niin sinä sait. Mutta sinä olet poikkeus. Tilastot kertovat keskiarvotodellisuuden.
Se nimenomainen tilasto jossa yli kolmevitosen hedelmällisyys romahtaa on peräisin 1700-luvun kirkonkirjoista, ja siinä ei erotella syytä ja seurausta. Oikeasti hedelmällisyys ei romahda.
Ei se toki iän myötä parane vaan laskee hiljakseen, mutta tuon 35-v myytin voisi kuopata.
Esim myomat lisääntyvät iän myötä. Voi tulla raskaaksi mutta menee kesken. Minulta on ison myoman takia leikattu kohtu. Onneksi sain yhden lapsen 35-vuotiaana, oli riski kyllä siinä raskaudessa ja kävin tarkkailussa.
Ystäväni kuukautiskivut osoittautuivat endometrioosiksi, kun alkoi yrittää lasta 38-vuotiaana. Ei saa ikinä lapsia.
Olin alle nelikymppinen, kun minulta piti poistaa kohtu ison myooman vuoksi. Tunnen muitakin naisia, joille on käynyt samalla tavalla. Onneksi olin jo ehtinyt tehdä lapset eikä uusia ollut suunnitelmissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisin vain itse jättänyt ehkäisyn pois ja sillä siisti.
samaa mieltä, Kaikkea ei kannata kysellä. Jos se rusikauttaa sun sisään, niin omapahan on vikansa. Parit eroaa usein joka tapauksessa, vaikka mies olisi halunnutkin lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Minä nyt mietin näin: jos miehesi on kuitenkin rakas ja sopiva sinulle, teillä on kuitenkin yhteneväiset ajatusmaailmat (poislukien tämä, että mies haluaa lapsen myöhemmin) niin kannattaako kuitenkaan erota, olet vasta 32-vuotias.
Vaikka sitten tapaist sellaisen meihen joka haluaa sen lapsen heti, mutta muuten ei maailmanne kohtaa, on apävakaa jne. tai ei ole sitä rakkauttakaan, niin korvaako lapsi sitten sen entisen parisuhteen josta olet luopunut?
Ja täällä joku sanoi, että parisuhteet loppuu jne. mutta lapsi on koko elämän: lapsi on oma erillinen ihminen. Siihen jatkumoon kuuluu, että ei ole äitiys ei ole symbioosi vaan lapsi erkaantuu elämään omaa elämäänsä jossain vaiheessa. (toivottavasti).
Eli on sekin itsekästä ajatella, että hankkii lapsen siksi, että on "joku" ihminen aina elämässä. Voihan olla niinkin, että lapsi pitää harvakseltaan yhteyttä ja asuu vaikka jossain kaukana jne.
No eipä pääsääntöisesti kukaan oletakaan, että sen lapsen kanssa eletään kylki kyljessä hamaan loppuun asti.
Lapsi itsenäistyy vuosi vuodelta, kunnes lopulta muuttaa omilleen. Mutta jos olet pelannut korttisi oikein, niin hän pitää edelleen yhteyttä, tulee silloin tällöin käymään jne.
On edelleen lähisukulainen, sillä tavalla "aina mukana elämässä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä nyt mietin näin: jos miehesi on kuitenkin rakas ja sopiva sinulle, teillä on kuitenkin yhteneväiset ajatusmaailmat (poislukien tämä, että mies haluaa lapsen myöhemmin) niin kannattaako kuitenkaan erota, olet vasta 32-vuotias.
Vaikka sitten tapaist sellaisen meihen joka haluaa sen lapsen heti, mutta muuten ei maailmanne kohtaa, on apävakaa jne. tai ei ole sitä rakkauttakaan, niin korvaako lapsi sitten sen entisen parisuhteen josta olet luopunut?
Ja täällä joku sanoi, että parisuhteet loppuu jne. mutta lapsi on koko elämän: lapsi on oma erillinen ihminen. Siihen jatkumoon kuuluu, että ei ole äitiys ei ole symbioosi vaan lapsi erkaantuu elämään omaa elämäänsä jossain vaiheessa. (toivottavasti).
Eli on sekin itsekästä ajatella, että hankkii lapsen siksi, että on "joku" ihminen aina elämässä. Voihan olla niinkin, että lapsi pitää harvakseltaan yhteyttä ja asuu vaikka jossain kaukana jne.
ei missään nimessä kannata odotella, ainakaan jos ette ole naimisissa. Ajatteleppa, jos mies onkin jo katkaissut piuhat, mutta ei ole kertonut naiselle ettei halua ikinä lapsia, koska tietää että se kaataisi kaikki parisuhteet? Mies voi olla melko varma ettei halua ikinä lapsia, mutta pitää vähän ovea raollaan, jotta nainen ei lähtisi, surullista mutta näin voi mies toimia valheellisesti. Mies joka ilmoittaa esim. netissä profiilissaaan ettei halua lapsia ei kelpaa kenellekkään ainakaan nuorille, 3-kymppsisille.
Talleta munasolujasi.
Pystyt kyllä tekemään lapsen vielä viisi-kuusikymppisenäkin, kunhan systeemit ovat kunnossa. Omia geenejäsi kantaaksesi on tärkeää saada munasolut talteen.
Olisin itse tehnyt sen, mutta ajatuksena se tuli mieleeni vasta tänä vuonna, eivätkä ota yli 35-vuotiailta enää munasoluja talteen. Minulle on siis liian myöhäistä, mutta sinulle ei. Ota yhteyttä esim. Mehiläiseen. Tietty se maksaa rahaa, mutta ajattele sitä sijoituksena tulevaisuuteesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Basil kirjoitti:
Minut on jätetty, koska sanoin uskovani etten tule koskaan haluamaan lapsia. Rakastin tätä naista koko sydämeni pohjasta ja pakko myöntää, että sain erossa todella pahasti siipeeni. Mietin vakavasti jopa suostumista isäksi, mutta lopulta tajusin koko ajatuksen järjettömyyden. Koitin myös kaikkeni ymmärtää miten ihminen joka sanoi rakastavansa minua oli valmis heittämään minut sivuun ja aloittamaan jonkun uuden etsimisen. Tosiasiassa en varmaan täysin tule sitä ikinä ymmärtämään, mutta koska halusin tyttöystäväni olevan onnellinen, annoin hänen lopulta mennä. Vaikein asia koko tähän astisessa elämässäni ja syvät arvet siitä varmasti jäi.
Eron jälkeen koitin jonkin aikaa tapailla uusia ihmisiä, mutta ainakin oman ikäluokan naiset tuntuivat lähinnä olevan etsimässä tulevalle lapselleen madollisimman hyvägeenistä isää mahdollisimman nopealla aikataululla. Ja niille jotka eivät halunneet lapsilleen isää, tuntui riittävän varsin hyvin pelkkä kevyt seksihude.
En ole pystynyt pitämään yhteyttä entiseen tyttöystävääni mutta erosta on nyt neljä vuotta eikä hän tietääkseni ole vielä löytänyt ketään. Asioilla on aina myös toinen puoli ja vähän kieltämättä kylmää lukea näitä melko yksipuolisia kommentteja. Aika itsekkäänä tuntuu myös rakkaus näyttäytyvän muutenkin nyky-yhteiskunnassa; etsitään vaan ihmistä joka voi antaa mahdollisimman paljon eikä edes pysähdytä miettimään mitä itse voisi antaa.
m36
Puhut itsekkyydestä ja siitä, että etsitään ihmistä, joka voi antaa mahdollisimman paljon eikä pysähdytä miettimään mitä itse voisi antaa. Etkö juuri itse ollut itsekäs, koska et antanut rakastamallesi ihmisille mahdollisuutta äitiyteen, johon pyrkiminen on naiselle luontainen tarve. Toki kaikille ei vanhemmuus sovi, jolloin on parempi jättää lapset hankkimatta.
Ai nyt sukupuolien tarpeet ovatkin erilaisia ja kaiken lisäksi niillä on biologinen tausta?!?? Olin siinä käsityksessä, että ei ole olemassa yhtään mitään sukupuolille 'luontaista' käytöstä... Ainakin sitä on tällä palstalla naisten toimesta rummutettu hyvin agressiivisesti ketjukaupalla. Tämän lisäksi pidän halua hankkia oma biologinen lapsi tälle täysin ylikansoitetulle planeetalle erittäin itsekkäänä ja vastuuttomana.
Ilman muuta hankit uuden miehen! Itse sain ainoan lapseni 30v, monen vuoden lapsettomuushoidon tuloksena. Se on rankkaa aikaa kun joka kuukautisia joutuu itkemään ja pelkää ettei ikinä saa omaa vauvaa.
Toista lasta ei sitten ole tullutkaan, mutta ainakin yhden ihanan pojan olen saanut kasvatettua ylioppilaaksi ja kaikki ajat kasteesta rippijuhliin, kesälomat, syntymäpäivät, koulujen juhlat jne ovat olleet aarteita elämässäni. Tuskin olisin enää edes järjissäni jos olisin jäänyt lapsettomaksi. Elämä olisi niin tarkoituksetonta.
Nyt olen ollut monta vuotta sinnkuna ja etsinyt uutta rakkautta elämääni. Ei sitä uutta miestä tuosta noin vaan napata. Että pidä kiirettä. Jos nyt eroat niin ehkä 35v saatat olla jo synnytyslaitoksella omaa pientä vauvaa hankkimassa.
Jokaisella naisella on oikeus omaan lapseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini oli 39, kun synnyin ja täytti n. puolen vuoden päästä 40. Eli ei kiirettä vielä.
Itse olin vuosia samassa tilanteessa. Lopulta mies suostui lapseen ja vielä toiseenkin. Kolmas tuli yllätyksenä molemmille. Vaikka mies rakastaa lapsia, niin silti eilenkin haukkui minua, sanoi kaiken olevan paskaa ja että meidän perhe-elämä on perseestä aina siihen asti kunnes lapsi on 3v. Eli tällä kokemuksella suosittelen eroa, vaikka mies meilläkin halusi lapsia niin silti kokee elämänsä olevan jossain määrin pilalla. Kannattaa ottaa mies joka ihan oikeasti haluaa lapsia ja lapsiperhe-elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Basil kirjoitti:
Minut on jätetty, koska sanoin uskovani etten tule koskaan haluamaan lapsia. Rakastin tätä naista koko sydämeni pohjasta ja pakko myöntää, että sain erossa todella pahasti siipeeni. Mietin vakavasti jopa suostumista isäksi, mutta lopulta tajusin koko ajatuksen järjettömyyden. Koitin myös kaikkeni ymmärtää miten ihminen joka sanoi rakastavansa minua oli valmis heittämään minut sivuun ja aloittamaan jonkun uuden etsimisen. Tosiasiassa en varmaan täysin tule sitä ikinä ymmärtämään, mutta koska halusin tyttöystäväni olevan onnellinen, annoin hänen lopulta mennä. Vaikein asia koko tähän astisessa elämässäni ja syvät arvet siitä varmasti jäi.
Eron jälkeen koitin jonkin aikaa tapailla uusia ihmisiä, mutta ainakin oman ikäluokan naiset tuntuivat lähinnä olevan etsimässä tulevalle lapselleen madollisimman hyvägeenistä isää mahdollisimman nopealla aikataululla. Ja niille jotka eivät halunneet lapsilleen isää, tuntui riittävän varsin hyvin pelkkä kevyt seksihude.
En ole pystynyt pitämään yhteyttä entiseen tyttöystävääni mutta erosta on nyt neljä vuotta eikä hän tietääkseni ole vielä löytänyt ketään. Asioilla on aina myös toinen puoli ja vähän kieltämättä kylmää lukea näitä melko yksipuolisia kommentteja. Aika itsekkäänä tuntuu myös rakkaus näyttäytyvän muutenkin nyky-yhteiskunnassa; etsitään vaan ihmistä joka voi antaa mahdollisimman paljon eikä edes pysähdytä miettimään mitä itse voisi antaa.
m36
Onko sinulla joku asia elämässä, jota ilman kokisit että elämäsi on mennyt hukkaan? Onko ammattisi tai harrastuksesi sinulle sellainen? Jonka koet olevan olennainen osa sitä kuka olet, ja mitä haluat tehdä? Entä jos sinulla olisi kumppani, joka haluaisi sinun luopuvan juuri siitä? Juuri se jättää niin pahat arvet, ettei suhde toivu siitä ehkä koskaan.
Aika monesta tapailemastani naisesta on kyllä paistanut kauas se, että (biologisten) lapsien saaminen on tärkein asia elämässä. Voit myös varmaan kuvitella, että tälläinen ei hirveästi tuo minulle varmuutta siitä että parisuhteeseen ollaan ryhtymässä rakkaudesta toiseen ihmiseen. Mistä voin tietää, että suhde ei lopu heti kun nainen on saanut haluamansa? Ehkä se monesssa tapauksessa loppuukin kun katsoo nykyisiä erotilastoja.
Näin miehenä olen miettinyt että hyvä ikä saada lapsia olisi noin nelikymppisenä. Mikäs sen parempi uusi suunta ja merkitys elämälle keski-iänkriisissä kuin lapset. Lasten muuttaessa pois kotoa, olisin tod.näk. vielä ihan hyvässä kunnossa. Olettaen että lapseni olisivat yhtä hitaita, en ehkä ehtisi nähdä lapsenlasteni varttuvan mutta kestän sen.
Tämä ei vaan - helposti - onnistu samanikäisen naisen kanssa. Vaihtiehtoina on siis: aikaistaa lastensaantia, jättää lapset tekemättä tai vaihtaa nuorempaan naiseen (mikä ei ihan mahdu moraaliini, vaikka ikäero näin päin tavallista onkin).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Basil kirjoitti:
Minut on jätetty, koska sanoin uskovani etten tule koskaan haluamaan lapsia. Rakastin tätä naista koko sydämeni pohjasta ja pakko myöntää, että sain erossa todella pahasti siipeeni. Mietin vakavasti jopa suostumista isäksi, mutta lopulta tajusin koko ajatuksen järjettömyyden. Koitin myös kaikkeni ymmärtää miten ihminen joka sanoi rakastavansa minua oli valmis heittämään minut sivuun ja aloittamaan jonkun uuden etsimisen. Tosiasiassa en varmaan täysin tule sitä ikinä ymmärtämään, mutta koska halusin tyttöystäväni olevan onnellinen, annoin hänen lopulta mennä. Vaikein asia koko tähän astisessa elämässäni ja syvät arvet siitä varmasti jäi.
Eron jälkeen koitin jonkin aikaa tapailla uusia ihmisiä, mutta ainakin oman ikäluokan naiset tuntuivat lähinnä olevan etsimässä tulevalle lapselleen madollisimman hyvägeenistä isää mahdollisimman nopealla aikataululla. Ja niille jotka eivät halunneet lapsilleen isää, tuntui riittävän varsin hyvin pelkkä kevyt seksihude.
En ole pystynyt pitämään yhteyttä entiseen tyttöystävääni mutta erosta on nyt neljä vuotta eikä hän tietääkseni ole vielä löytänyt ketään. Asioilla on aina myös toinen puoli ja vähän kieltämättä kylmää lukea näitä melko yksipuolisia kommentteja. Aika itsekkäänä tuntuu myös rakkaus näyttäytyvän muutenkin nyky-yhteiskunnassa; etsitään vaan ihmistä joka voi antaa mahdollisimman paljon eikä edes pysähdytä miettimään mitä itse voisi antaa.
m36
Onko sinulla joku asia elämässä, jota ilman kokisit että elämäsi on mennyt hukkaan? Onko ammattisi tai harrastuksesi sinulle sellainen? Jonka koet olevan olennainen osa sitä kuka olet, ja mitä haluat tehdä? Entä jos sinulla olisi kumppani, joka haluaisi sinun luopuvan juuri siitä? Juuri se jättää niin pahat arvet, ettei suhde toivu siitä ehkä koskaan.
Aika monesta tapailemastani naisesta on kyllä paistanut kauas se, että (biologisten) lapsien saaminen on tärkein asia elämässä. Voit myös varmaan kuvitella, että tälläinen ei hirveästi tuo minulle varmuutta siitä että parisuhteeseen ollaan ryhtymässä rakkaudesta toiseen ihmiseen. Mistä voin tietää, että suhde ei lopu heti kun nainen on saanut haluamansa? Ehkä se monesssa tapauksessa loppuukin kun katsoo nykyisiä erotilastoja.
Syy on filosofisesti hyvin vaikea käsite. Näin ollen musta ei hirveästi kannata loukkaantua, jos joku haluaa suunnitelmiinsa sopivan puolison. Aika harva nainen kuitenkaan haluaa yksinhuoltajaksi, joten tuskin sinun tarvitsee olla huolissasi tarpeellisuudestasi synnytyksen jälkeen. Mutta jos et alunperinkään halua perhe-elämää, niin sitten ette ole kumminkaan päin suunnitelmiin sopiva puoliso.
Basil kirjoitti:
Minut on jätetty, koska sanoin uskovani etten tule koskaan haluamaan lapsia. Rakastin tätä naista koko sydämeni pohjasta ja pakko myöntää, että sain erossa todella pahasti siipeeni. Mietin vakavasti jopa suostumista isäksi, mutta lopulta tajusin koko ajatuksen järjettömyyden. Koitin myös kaikkeni ymmärtää miten ihminen joka sanoi rakastavansa minua oli valmis heittämään minut sivuun ja aloittamaan jonkun uuden etsimisen. Tosiasiassa en varmaan täysin tule sitä ikinä ymmärtämään, mutta koska halusin tyttöystäväni olevan onnellinen, annoin hänen lopulta mennä. Vaikein asia koko tähän astisessa elämässäni ja syvät arvet siitä varmasti jäi.
Eron jälkeen koitin jonkin aikaa tapailla uusia ihmisiä, mutta ainakin oman ikäluokan naiset tuntuivat lähinnä olevan etsimässä tulevalle lapselleen madollisimman hyvägeenistä isää mahdollisimman nopealla aikataululla. Ja niille jotka eivät halunneet lapsilleen isää, tuntui riittävän varsin hyvin pelkkä kevyt seksihude.
En ole pystynyt pitämään yhteyttä entiseen tyttöystävääni mutta erosta on nyt neljä vuotta eikä hän tietääkseni ole vielä löytänyt ketään. Asioilla on aina myös toinen puoli ja vähän kieltämättä kylmää lukea näitä melko yksipuolisia kommentteja. Aika itsekkäänä tuntuu myös rakkaus näyttäytyvän muutenkin nyky-yhteiskunnassa; etsitään vaan ihmistä joka voi antaa mahdollisimman paljon eikä edes pysähdytä miettimään mitä itse voisi antaa.
m36
En itse ymmärrä, miksi toisen on aina annettava periksi, ihan vaan rakkauden tähden? Kun kerta ymmärrät, että itsesi pakottaminen isäksi on aivan järjetöntä, samalla tavalla lapsettomaksi jääminen lasta haluavalle on onneton ajatus. Siinä missä entinen tyttöystäväsi saa nyt mahdollisuuden etsiä itselleen puolison, joka halua perheen, on sinun mahdollisuutesi löytää ihminen, jonka kanssa jakaa elämä ilman lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Etsi uusi mies NYT. Minä erosin samasta syystä kun olin 35-36 vuotta. Löysin pikavauhtia uuden miehen ja käytännössä aloin lapsentekoon tuikituntemattoman kanssa. Nyt olen 50 + ja kahden totaaliyh. En kadu muuta kuin vuosia 29-35 jotka jahkasin eroa.
Toi menee jo sairauden puolelle :D:D Etit nopeasti uuden miehen joka voi panna sut paksuksi, vähän ehkä tuo perheen merkitys katoaa mutta tyylinsä kullakin
Mä olen 28v ja 5-vuotiaan lapsen yh. Erottiin pari vuotta sitten lapsen isän kanssa hänen alkoholisminsa takia.
Olen nyt päättänyt, että en ala yhtään mihinkään kevyihin suhteisiin. Joko olen sinkkuna tai sitten olen sellaisen miehen kanssa, joka haluaa naimisiin ja olla perhe. Yhden lapsen vielä haluaisin. Jos sopivaa miestä ei löydy 35v mennessä, teen yksin toisen lapsen. Ideaalihan olisi saada se ydinperhe, mutta koska sopivan miehen löytäminen vaikuttaa todella heikolta, pitää varautua kaikkeen. En todellakaan jaksa katsella vuosikausia miestä, joka "miettii".
Minä nyt mietin näin: jos miehesi on kuitenkin rakas ja sopiva sinulle, teillä on kuitenkin yhteneväiset ajatusmaailmat (poislukien tämä, että mies haluaa lapsen myöhemmin) niin kannattaako kuitenkaan erota, olet vasta 32-vuotias.
Vaikka sitten tapaist sellaisen meihen joka haluaa sen lapsen heti, mutta muuten ei maailmanne kohtaa, on apävakaa jne. tai ei ole sitä rakkauttakaan, niin korvaako lapsi sitten sen entisen parisuhteen josta olet luopunut?
Ja täällä joku sanoi, että parisuhteet loppuu jne. mutta lapsi on koko elämän: lapsi on oma erillinen ihminen. Siihen jatkumoon kuuluu, että ei ole äitiys ei ole symbioosi vaan lapsi erkaantuu elämään omaa elämäänsä jossain vaiheessa. (toivottavasti).
Eli on sekin itsekästä ajatella, että hankkii lapsen siksi, että on "joku" ihminen aina elämässä. Voihan olla niinkin, että lapsi pitää harvakseltaan yhteyttä ja asuu vaikka jossain kaukana jne.