Mitä häpesit teininä vanhemmissasi? (ei ilkeämielinen ketju, jaetaan muistoja)

Häpeän vielä näin reilusti yli parikymppisenä vanhempien kapeaa maailmankatsomusta ja lievää elämänkoululaisuutta. Odotan kauhulla sitä päivää, jos (ja kun) tapaavat poikaystäväni akateemiset ja urheilulliset vanhemmat.

Teininä muistan hävenneeni sitä kun äiti ilmoitti odottavansa (taas!!) uutta sisarusta ja vanhemmat olivat tämän syntyessä 40-50-vuotiaita. Oli noloa muutenkin kun isä oli tuolloin n. 10v nuorempi kuin parhaan kaverini mummi. Nykyään tuo ikäasia ei ole noloa ja on ihanaa, kun on 15v nuorempi pieni sisko ja vanhemmatkin ovat oikein hyvissä sielun ja ruumiin voimissa :)

Jos satuin äitini kanssa kulkiessani kohtaamaan omanikäisiäni nuoria samalta yläasteelta, oli äitini aina pakko raahata minut tervehtimään heitä. Kovasta vastustelustani huolimatta päädyin aina tilanteisiin, joissa äitini höpötteli kouluni pahimmille koviksille. Itse olin koulussa pelkkää ilmaa näille koviksille, joten olin tilanteesta hyvin kiusaantunut.

Häpesin sitä, kun meillä ei ollut puhelinta ja jouduin käymään naapuritalossa soittamassa, jos oli jotakin tärkeää asiaa. Vaikka silloin ei ollut koko kylässä kuin kahdessa talossa puhelin.

Äitini kiekuvaa tapaa vastata puhelimeen lopputavua venyttäen. Tyyliin "Sirpa Lahtiiiiiiii" kimeällä äänellä. Kun kavereita oli kylässä, rukoilin ettei puhelin soi :D

Vierailija kirjoitti:

Minä häpesin vanhoja vanhempia, he olivat 34-vuotiaita kun synnyin 80 - luvun alussa. Häpeä oli suurin ala-asteen alussa heidän ollessaan nelikymppisiä. Arvaatte varmaan, että nyt mulla on 2 lasta, molemmat alle kouluikäisiä, puoliso päälle 40v ja itse vain vähän alle.

Mistä se olisi pitänyt arvata?

Käytöstapojen puutetta, varsinkin julkisilla paikoilla ja silloin harvoin kun minulla oli kavereita kylässä. Esim. minulle ei vastattu mitään, jos huusin ovelta "Moikka!" kun lähdin koulukaverini kanssa ulos, vaatekaupassa mylvittiin kirosanojen saattelemana miten ruma/kallis/epäkäytännöllinen/"sun makkaroilles aivan liian pieni" joku ihan tavallinen vaate oli. Meillä poltettiin tosi pitkään tupakkaa sisällä ja häpesin koulussa itseänikin, sillä kuulemma haisin aivan tupakalta. Häpesin tuoda sitä yhtä ainoaa kaveriani koulusta meille, sillä pahasti ylipainoinen, peseytymätön "äitini" vaan makasi sohvalla tupakkaa polttaen ja useimmiten yritti nolata minua kaverini edessä kertomalla "ihan ohimennen" mm. kuinka myöhään opin kävelemään ja kuinka pitkään olin tuttipullossa kiinni ja kuinka olen nyt vieläkin tehnyt väärin sitä ja tätä. Häpesin, että meillä oli ruokana aina samat eineslihapiirakat ja häpesin, etteivät minun kaverini saaneet koskaan syödä meillä, vaikka "äitini" kutsui omien lastensa kaverit pöytään ja tarjosi jälkkäriksi jotain herkkua. 

Mun molemmat vanhemmat oli aika viinaan meneviä. Ihan hirveitä tilanteita ollut sen takia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No olen teini nyt mutta häpeän vanhempien puhelimia, sellaiset nokian vanhat näppäinpuhelimet. Ei se muuten niin haittaa mutta silloin kun ottavat ne esille jos on kavereita kylässä...

Tosi noloa. Siis EI oo todellista. Miten joku voi olla niin nolo, että näppäinpuhelin... Jaxuhali sulle, mitä joudutkaan vanhempies vuoksi kestämään...

No mutta ette taida nyt ymmärtää, että totta kai tämä on nykyteinille yhtä noloa kuin esim. että joskus jonkun äiti on sanonut hedelmiä fruittareiksi. Eihän meistä aikuisista kukaan pidä näppäinpuhelimia noloina kun juurihan meillä jokunen vuosi sitten oli kaikilla sellaiset, mutta teineille se on auttamattomasti kivikautista

t.  teinin äiti 50 v.

Häpesin sitä, että äitini oli ns. kotirouva ja asuimme omakotitalossa. Isä hyväpalkkaisessa työssä.

Lähes kaikkien luokkakaverien molemmat vanhemmat kävivät työssä, ja erään tytön kanssa jolla sama tilanne kuin minulla, valehtelimme asuvamme kerrostalossa!

Oli noloa olla erilainen.

Itse häpesin sitä, että asuttiin kerrostalossa ja kotimme oli siivoton. En kehdannut ikinä kutsua kavereita kylään. Se vaikutti aika paljon silloisiin kaverisuhteisiin kun piti keksiä tekosyitä miksei meille voi tulla. Lopulta kavereista osa kaikkosi kokonaan kun luulivat etten pidä heistä kun ei tule kutsua kylään...

keltammustat hampaat joita näytettiin usein.

Vierailija kirjoitti:

Äitin sellaisia omituisia mössötys-ahdistuksia. Hän on sosiaalinen... tai ei sosiaalinen lainkaan vaan ainoastaan seurallinen. On hirveän epäluuloinen ja negatiivinen ihmisiä kohtaan. Erityisesti meitä lapsia yritti opettaa epäluuloisiksi ja ymmärtämään, että kaikki haluaa vaan hyötyä toisista. Nyt vanhemmiten on pahentunut. Joka asiaan tunkee vaan toisten ihmisten ahneuden ja itsekkyyden. Se on raskasta, koska olen itse vielä keski-iässäkin niin lapsellinen, että näen ympärilläni paljon mukavia ja epäitsekkäitä ihmisiä.

Ja miten tämä aiheutti häpeää? Alkoi aina hermostuneena kuittailla, puhua päälle yms., kun haistoi jotain kuviteltua hyväksikäyttöä.

Esimerkki: Olin kaverilla yötä ja äiti tuli hakemaan. Äiti koki, että kaveri hyväksikäyttää ottamalla meiltä kyydin erääseen harrastukseen samalla. Yhtään ylimääräistä kilometria ei sen takia tarvinnut ajaa vaan jäi autosta matkalle ja tosiaan olin sentään ollut yötä kaverilla. Näin heti ilmeestä ja hirveän ärtyneestä käytöksestä. Jotain mutinaa taksina toimimisesta yms. Itketti suorastaan tämä teininä.

Toinen esimerkki: Sukulaisnainen kysyi, mitä aion opiskelemaan. (olin silloin 18) Aloin vastata, kun tämä hyökkäsi sivusta kummallisena, että "ei niitä tiedä, ja vaihtoehtoja on paljon jne." En saanut vastattua, kun tukki mun suuta jotenkin kummallisesti. Sukulaisnainenkin hämmentyi. Illalla sanoi vihaisena, että ei saa kertoa, kun toiset utelee hyötyäkseen ja saadakseen jotain tietoa, mihin omat lapset voisi hakea. Korosti vielä, että "ei kukaan muukaan kuule kerro, kaikki vaan yrittää toisista hyötyä". En tänä päivänä käsitä tätä asiaa. Tuohon aikaan otti vaan rankasti päähän, todella rankasti. Vieläkin tulee semmoinen kiukku, kun mietin näitä tapauksia.

Voitko olla varma ettei äidilläsi olisi jotain mielenterveyden ongelmaa? Kuulostaa nimittäin täsmälleen samanlaiselta kun äitini, jolla on skitsoaffektiivinen häiriö. Epäilee aina ihmisistä että he haluavat hyötyä jollain tavalla. Esim. Isäni veli kysyi ihan vaatimattomasti että kun sukujuhlat sattuvat niin lähelle hänen 50kymppiään niin haluaako isäni järjestää samalla sukujuhlat kuin omat 50kymppisensä,jos siis niitä aikoo juhlia. Isäni vastasi että ei aio juhlia kun perheensä kanssa niin sukujuhlat voidaan järjestää isän veljellä. Tästä kysymyksestä äitini pöyrystyi täysin ja oli 100% varma että nyt isäni veli aikoi hyötyä tästä ja pistää meidät pakolla kustantamaan ja järjestämään juhlat kun niin nuukia ovat. Tätä siis jankkasi seuraavan viikon yhä uudelleen miten törkeää käytöstä..

Häpesin vanhempien uskovaisuutta ja että jouduin joka ikinen sunnuntai istumaan tuntikausia jossakin helluntaijumalanpalveluksessa, jossa puhuttiin "kielillä" ym. Väitin ystävilleni olevani jalkapalloharjoituksissa, jalkapalloa pelasin itsekseen loppupäivän... Äiti muutenkin on narsistinen ja siis vaikea. Kaupassa kun miespuolinen kosmetiikkamyyjä tuli kysymään tarvitsemmeko apua niin äiti kiljaisi "yäkh, INHOAN kun joku läähättää niskassa!". Myyjä tosiaan vain kysyi voiko auttaa, ei läähättänyt sen kummemmin. Teini-iässä sain hävetä kun hän halusi eristää minut ystävistäni. Niitä ei yläasteella lopulta ollutkaan yhtä ainoaa, koska äiti odotti koulun pihassa autolla ja vei jäätelölle jokaisena arkipäivänä. Tyypillistä narsistia tämäkin. Näitä riittää, opettajatkin ihmettelivät ääneen miksi istuu tunnin autossa kyttäämässä ja odottamassa.

Itse olen tällä hetkellä 16, enkä ole koskaan hävennyt vanhempiani. Enkä oikeastaan ole koskaan hävennyt mitään muuta kuin omaa käytöstä kun jälkeenpäin ajattelee.

Häpesin teininä äidin mansikkapipoa. Siis sellainen punainen pipomainen neulottu kudelma, jossa oli vihreä yläosa, ikäänkuin mansikan kantana. Kaiken kruunasi tummanvihreä virkattu antenni pipon laella. Toimitti mansikan lehden varren virkaa.

Pipo oli mielestäni ylinolo ja kävelin kolme metriä äidin takana posket punaisena häpeästä aina kun sillä oli se tätipipo päässä.

Nyt hävettää, että hävetti. Se pipo on oikeasti ihan symppis. On tosi morkkis siitä, että syrjin sitä silloin..

Isän kännääminen. Oli humalassa ja oksensi juhlissa.

Isäni tapaa puhua tuntemattomille ihmisille ja lähinnä itsestään. Tätä tosiaan häpeän vieläkin

Tämä vanhempien iän häpeäminen on mulle ihan uutta. En mä koskaan miettinyt minkä ikäisiä jonkun vanhemmat ovat tai miettinyt ylipäätään että onpa tolla vanhat vanhemmat. Kaikkien vanhemmat nyt olivat "vanhoja". Parhaalla ystävälläni oli lähes 20 vuotta vanhempia sisaruksia, enkä muista koskaan ajatelleeni että sen äiti olisi jotenkin iki-ikivanha, vaikka varmaan oli saanut ystäväni yli 40-vuotiaana. Ehkä siksi, että mulla oli ihan tavis-ikäiset vanhemmat. Enemmän mä ehkä ihmettelin sitä että yhden luokkakaverin äiti oli saanut sen 18-vuotiaana.

Häpesin vanhempieni tupakointia ja kotimme tupakanhajua. Vanhempani käyttivät kamalia vaatteita esim. verkkahousuja molemmat ja niissä käytiin kaupassa. Muutenkin junttimaisia olivat. Ei koskaan matkustelua, ei kulttuuria. Ei edes elokuvissa käyty. Kaikki oli kallista eikä mitään uutta voitu koskaan ostaa, mutta tupakkaa ovat vetäneet hirveillä summilla.

Kun olin ala-asteella ja suuren osan luokkalaisista vahemmat erosi tai oli eronnut niin minä häpesin et mun vanhemmat oli viel yhdessä :D Se tuntu siltä että kyllä munki pitäis asua kahdessa kodissa niinkuin muutkin :D Parin vuoden päästä tästä tajusin että sehän on hienoa että vanhemmat asuu samankaton alla ja niillä menee hyvin. Hassuton lapsen aivot. Kaikki pitäisi saada mitä muillakin on tajuamatta mitä se edes oikeasti meinaa :D