Mitä häpesit teininä vanhemmissasi? (ei ilkeämielinen ketju, jaetaan muistoja)

Elimme aika vaatimattomasti, Äitini oli yksinhuoltaja ja rahat usein tiukoilla. Meillä oli valkoinen kuplavolkkari, ja kun Äitini heitti meidät discoon niin piti jättää meidät kauempana pois 😂 ettei vaan kukaan näkisi. Tänä päivänä kuplan kyyti maistuisi. Sohvastamme hajosi jalka ja eikä ollut varaa uuteen, joten otettiin kaikki jalat pois. Kulunut nahkasohva jossa istuessa polvet suussa, olin kuolla häpeään 😂 kuin jossain Japanissa. Hyviä muistoja paljon, jotka nyt naurattaa.

Isäni kommentoi humalassa kavereideni rintoja ja takamuksia. Tämä hävetti kyllä äitiäni vielä enemmän kuin minua...

Vanhempani ovat luonnostaan niin häveliäitä ettei heissä teininä ollut mitään hävettävää.

Häpesin kovaäänistä isääni ja hänen haluaan kaupoissa tingata alennusta/kaupanpäällisiä😖

Yläasteella häpesin isän autoa. Vanha, ruma ja ruosteinen pakettiauto. Harvoin suostuin kyytiin ja jos joskus nakkasi minut esim kaupungille kavereita tapaamaan niin vaadin jättämään jonnekkin kauemmaksi ettei kukaan kavereista nähnyt :-D

Täysi-ikäisenä ollaan oltu joskus samaan aikaan baarissa ja silloin on vähän hävettänyt jos ovat olleet kovinkin humalassa. Nykyään tuokin on ihan sama, ei se minun häpeäni ole.

Olen duunariperheestä ja duunarisuvusta ja aina hävennyt kuollakseni sitä että isäni oli bussikuski ja äiti perushoitaja vanhainkodissa. Valehtelin vanhemmistani ja heidän ammateistaan ummet ja lammet koulukavereille ja jäin joskus kiinni ja silloin vasta häpesinkin. Häpesin meidän rumaa vanhaa opelia ja vaatimatonta kotia. Häpesin jopa vanhempieni nimiä ja omaa sukuani. En tie mistä tämä kaikki kumpusi koska koko sukuni oli ihan tavallisia duunareita eikä näin jälkeenpäin ajateltuna kaveripiirissänikään oltu mitenkään hienoja.

Tämän häpeän ruoskimana opiskelin sitten itse ekonomiksi, olen hyväpalkkaisessa työssä ja ajan hyvällä autolla. Ja vastavuoroisesti sukujuhlissa häpeän omaa "hienouttani."

Häpesin sitä että meillä oli typerä tiibetinspanieli jonka silmät vuosivat ja se murisi vieraille. Ystäväni perheellä oli uljas ja kaunis collie, Lassie-elokuvan innostamana. Meidän vanhemmat ei ikinä olisi suostuneet hankkimaan koiraa elokuvan motivoivana, saatiin se tiibetinspanieli halvalla isän työkaverilta.

Kiroilevat vanhemmat ja niiden julkiset toistensa piikittelyt/haukkumiset/riidat. Äiti saattoi surutta motkottaa isälle milloin mistäkin kavereiden ollessa kylässä.

Myöhemmin vanhempien alkoholin käyttö. En halunnut lukioikäisenä tuoda ketää meille käymään, sillä pelkäsin a. isän olevan kännissä ja b. äitini motkottavan siitä isälle. Tän seurauksena ajauduin vähän huonompaan porukkaan, sillä valikoin kavereiksi sellaisia joilla kotiasiat oli vielä huonommin. Ei hävettänyt niin paljoa ja monet jopa olivat kateellisia kotioloistani!

Muutin kotoa aika nuorena ja en enää käynyt kotona juuri ollenkaan. Lapsiani en päästä vanhemmilleni hoitoon tai käymme siellä vain hyvin nopeasti. Pelkään aina kun se ensimmäinen tölkki avataan, että tuttu sössötys ja motkotus alkaa. En halua lasteni näkevän sellaista elämää.

Nyt aikuisena häpeän miehelleni vanhempien elintapoja. Syövät vain eineksiä, makkaraa, kaljaa, elintasosairauksia riittää, urheilua ei harrasteta. Mieheni vanhemmat ovat 10 vuotta minun vanhempia, mutta silti nuoremman näköisiä ja oloisia. Joku alemmuuskompleksi tästäkin.

Meillä oli sellainen rullapuhelin kun kavereilla oli jo modernit seinäpuhelimet. Peitin sen aina pöytäliinalla kun kavereita tuli kylään. :D

Isä oli todella ilkeä asiakaspalvelijoille, varsinkin nuorille tytöille jotka oli jossain isän mielestä "paskaduunissa" eli vaikka mäkkärissä. Tuntui että yritti tahallaan nöyryyttää ja syytti työntekijöitä ravintolan/kaupan käytännöistä. Sitten kuitenkin jaksoi pauhata siitä etten myöhemmin itse halunnut olla kesiä mäkkärin kassalla duunissa vaan opiskelin mieluummin läpi kesänkin.

Vierailija kirjoitti:

Häpesin kovaäänistä isääni ja hänen haluaan kaupoissa tingata alennusta/kaupanpäällisiä😖

Täältäkin löytyi tinkaaja-isä! Aina marketissa rypisteli paketteja ja sitten nurisi kassalla että kyllä tästä pitää saada alennusta kun on rutussa. Eikä tajunnut ettei se kassa sitä saa päättää.

Minun piti aina esim. huonekaluostoksilla olla mukana (ja pukea "huonot" vaatteet) ja kun myyjä sanoi tuotteen hinnan niin minun piti silmät suurina alahuulta törröttäen kysyä "riittäähän meillä sitten myös rahaa ruokaan" Ei sillä, tämä kyllä toimi lähes aina ja saimme usein n. 30-50 markkaa alennusta :D Oi aikoja, nykyään muistelen lämmöllä hömelöä isää, vaikka hän jo taivaassa onkin.

Juoppo isä

Vierailija kirjoitti:

Olen 14v ja hävettää se, että äiti on siivooja. En ole kertonut kavereille ja jos joku kysyy äidin työtä niin sanon että äiti on töissä toimistossa.

Olin teini ja häpesin isän ammattia. Rekkakuski. Valehtelin työksi ajojärjestelijän työn.

Nyt aikuisena ymmärrän, kuinka typerä olin. Tajusin, että oma isäni on paras isä. Aina aikaa minulle, osaa korjata ja rakentaa ihan mitä vaan. Kuuntelee ja keskustelee kanssani aiheesta kuin aiheesta. Monen kaverin DI, lääkäri tai johtaja-isä on välinpitämätön lapsiaan kohtaan.

Olen nykyään ylpeä isästäni.

Isä hamstrasi aina hampurilaispaikoissa ja kahviloissa maustepussit, kertakäyttölusikat, sokerinpalat, servetit, yms. taskuihinsa. Jostain kumman syystä halusin aina ateriani take-awayna autokaistalta.

Isäni kulki pienissä alushousuissa, makoili sohvalla mahaansa raapimassa ja vastasi puhelimeen  ihme ölöhtelyllä. Äiti ei meikannut, paitsi juhliin ja käytti isän t -paitoja sekä  kolitsihousuja tai verkkareita, ei ikinä farkkuja.

Minulla oli nuori äiti, kaksikymppinen vasta syntyessäni. Se ei siis hävettänyt, mutta häpeää kannoin siitä, että äiti oli tehnyt aviottoman lapsen, niin kuin se muka olisi ollut minun syyni, että synnyin. Sain alle kouluikäisenä isäpuolen ja koin hävettäväksi sen, että minulla oli eri sukunimi kuin muulla perheellä. Ne kalsarijutut tunnistan myös! Meillä vanhemmat eivät koskaan selvittäneet asioita ennen avioitumistaan, joten perhesuhteet jäivät minulle ongelmallisiksi ja sitä myöten hävettäviksi. Tuntui nololta, kun en oikein tiennyt, miten isäpuolta nimittäisin, käyttäisinkö etunimeä, setää vai mitä. Isä hän ei minulle ollut, joten isäksi en häntä koskaan sanonut. Joku vieras joskus käytti isää ja minä nolostuin aina. Kai minun olisi pitänyt kysyä asiaa itse, mutta kun meillä oli kaikenlaisia tabuja, niin koin, etten voi kysyä. Ja olen edelleen sitä mieltä, että vanhempien olisi pitänyt hoitaa tällaiset asiat kuntoon hyvissä ajoin ennen häitä. Aina silloin tällöin syntyi vieraiden kanssa nolottavia ja hävettäviä tilanteita.

Häpesin isääni koska hän oli ihan juoppo ja näyttikin spurgulta. Haisi pinttyneelle tupakalle eikä pessyt vaatteitaan kovin usein. Puhui tosi kovaäänisesti ja ravintolassa söi suu auki niin että ruokamössö roiskui. Ajeli vanhalla autonrämällä joka oli ihan hirveän kovaääninen, ihmiset kääntyivät aina katsomaan. Voisin luetella vielä vaikka kuinka paljon lisää hävettäviä asioita hänestä mutta siinäpä ne mitkä tuli ensin mieleen.

Äitini on puoliksi venäläinen ja moni varmasti tietää venäläisten tavan "yli"puhua käsillään. Aina kun äiti innostui jostain, niin alkoi huitoa ja huiskia käsillään niin että hyvä ettei ollut vieruskavereita silmät puhki :D

Häpesin myös äidin venäläistä aksenttia joka myös korostui kun hän innostui jostain. Ja sitä että halusi esim. koulujen juhliin laittaa piikkikorkokengät ja isot korvarenkaat kun muiden vanhemmat pukeutuivat arkisesti. Jälkeenpäin olen ollut vaan iloinen että olen saanut vaikutteita toisestakin kulttuurista.

Mua hävetti teininä äitini kausittainen työttömyys. Äitini oli yksinhuoltaja, isäni ei millään tavalla kuvioissa, ja elettiin 90-luvun lamaa. Sossussa oli pakko käydä välillä anomassa toimeentulotukea ja minä lukiolaisena jouduin käydä siellä selvittämässä omalta osaltani olosuhteita. Voi luoja, kun hävetti. Iän karttuessa sitä tietenkin ymmärsi kaiken. Kiitollinen olen äidilleni, että hän teki niissä olosuhteissa (pätkätöitä, pieniä tuloja, "nöyrtyminen" sossuun jne.) kaiken minkä pystyi ja sain mahdollisuuden käydä sen lukion.

Minä häpesin vanhoja vanhempia, he olivat 34-vuotiaita kun synnyin 80 - luvun alussa. Häpeä oli suurin ala-asteen alussa heidän ollessaan nelikymppisiä. Arvaatte varmaan, että nyt mulla on 2 lasta, molemmat alle kouluikäisiä, puoliso päälle 40v ja itse vain vähän alle.