Lue keskustelun säännöt.
Tein saman minkä monet miehet eli juoksin pois pikkulapsiarjesta
27.06.2017 |
Virallisesti olen edelleen naimisissa mieheni kanssa ja meillä on 5-vuotias poika, jota en ole tavannut yli neljään vuoteen. Saisin tavata jos haluaisin mutta miehen mielestä se ei ole hyvä idea. Olemme sopineet että näyttäydyn vasta sitten kun poika on isompi ja alkaa kysellä äidistä. Saman tehneenä ymmärrän miehiä, jotka juoksevat vastuuta karkuun ja jättävät lapset äidille. Miehen mielestä olen huono ihminen enkä ansaitse olla äiti. Maksan elareita ja muistan poikaa lahjalla syntymäpäivinä ja jouluna, mutta lahjat antaa mies en minä. Miksi näin? Aloituksesta saan varmaan lokaa niskaani mutta en kokenut äitiyttä omakseni vauva-aikana. Minulla ei ole taustalla alkoholiongelmaa tai masennusta, mutta haluaisin olla pojalle äiti nyt kun hän on kasvavassa iässä. Tänään poika täyttää vuosia.
Kommentit (157)
Tässä on ihan outo kuvio. Miksi et voi tavata lasta? Siitähän pitäisi lähteä. Olisi pitänyt jo aikoja sitten. Ellet tosiaan ole aivan hirveän sairas. Ja silloinkin voisi tavata valvottuna.
Tätä ei selitä mikään.
Ja nyt vielä "mies tukee", "mies rakastaa, vaikkei sitä sano", "me palataan yhteen".
Tämä ei vaan voi olla totta. Jokin mättää. Ehkä tosiaan olet niin sairas, että olet luonut tällaisen mielikuvituselämän
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella huono ajatus pyrkiä palaamaan miehen kanssa yhteen.
Lapsen tapaamiset on ok. Mutta kyllä perheeksi palaaminen on menetetty haave. Se ei voi toimia
Miksi se ei voisi toimia?
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Mitäs ap sitten tekee kun kyllästyy ison lapsen kiukutteluun ja hoitamiseen,lähdet uudestaan nostelemaan?
Miten munaton lapsen isä on kun haluaa tuollaisen naisen takaisin eikä ole saanut edes erottua,ikä?
Mutsi hylkäsi minut 10v ja systerin 3v ikäisenä,lähti toisen "jännämiehen" matkaan,kiva oli mutsilla käydä kun uusi äijä kännissä riehui ja hakkasi sitä,aina sama homma.
Itse olen viimeisen kerran nähnyt sen joskus -90 luvulla,vieläkin muistaa jouluna lähetellä tekstiviestejä kun ei ole nähnyt ikinä meidän lapsiakaan ja se on tietenkin minun vika kuten kaikki muukin,äidissä itsessään ei ole ikinä ollut mitään vikaa.
Systerin viimeinen käynti sen luona oli joskus 2000 luvun alussa,mutsi ei vaan muistanut olla kotona eikä vastannut puhelimeen,systeri ajoi turhaan melkein 500km.En aio kyllästyä ja sitten kun tapaan lapsen, niin varaudun kaikkeen. En aio tehdä samaa virhettä uudestaan. Mieskin luottaa minuun ja parisuhde voi paremmin, kun tietää että olen kunnossa ja elämä tasapainossa. Mies on 37 ja minä 32v ja poika täytti eilen 5 vuotta. Olen pahoillani, että olette joutuneet kokemaan kovia mutta meidän tilanteessa en lähtenyt toisen miehen matkaan eikä miehellänikään ole ollut muita. Pojan parasta tässä kaikki ajatellaan. Minkä ikäinen olet?
41v.
Mulla on kanssa 5v poika jonka alkutaival ei ollut helppo,eikä alkanut nukkamaan edes jollain tavalla kuin vasta 3v korvilla,vieläkin herää yleensä klo5 aikoihin aamulla,mutta silti ei tullut mieleenkään hylätä lastaSaat ajatella minusta mitä haluat. Mies ja anoppi eivät voineet hyväksyä tekoani ja ymmärrän sen, koska olin itsekäs ja huono äiti kun ajattelin että loma auttaisi minua. Meille kaikille tärkein prioriteetti on poika ja haluamme molemmat olla hyviä vanhempia hänelle. Miehen on vaikea sanoa ääneen, mutta tiedän hänen edelleen rakastavan minua ja on sanonut antavansa anteeksi menneet jos lupaan tehdä parhaani ja pysyä mukana pojan elämässä. Arvostan miestäni, koska on todella omistautunut ja hyvä isä. Menneitä en voi muuttaa mutta haluan olla hyvä äiti ja vaimo.
En tiedä mitä miehesi oikein ajattelee ja miksei ole etsinyt uutta naista itselleen,mutta sen tiedän ketjua luettuani ettei sinusta ap tule ikinä kunnollista äitiä ja vaimoa.
Olet julma. Miksi sanoit noin? Mieheni ei halua luovuttaa, en minäkään halua ja olen hänelle todella kiitollinen. Olen aiheuttanut hänelle paljon tuskaa ja tehnyt väärin, mutta koko tämän ajan hän on ollut järkevä aikuinen ja kannustanut minua elämään. Ainoat pahat sanat, jotka hän on minulle sanonut liittyvät pojan hylkäämiseen ja äitiyteen. Tässä tilanteessa kuka tahansa olisi reagoinut vahvasti. Mies on itsekin sanonut ettei solvaaminen johda mihinkään ja haluaa yrittää uudestaan.
Sinä olet hylännyt oman lapsesi herkimmässä iässä, ja sinulla on otsaa kutsua muita ihmisiä julmiksi? Jo on pokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osuuko veikkaukseni oikeaan: sinä et olisi alun perinkään halunnut lasta mutta suostuit miehen mieliksi?
Miehellä on täysi oikeus haukkua minua ja pitää mielipiteensä. Häpeän tekoani mutta tapahtunutta ei saa tekemättömäksi. Olen kiitollinen, että poika on terve ja onnellinen ja saa kasvaa rakastavassa ympäristössä. Mieheni on loistava isä ja anoppi otti äidin roolin minun otettuani hatkat sekä on edelleen pojan elämässä mukana. Väsyin vauva-aikaan ja ette ehkä usko, mutta rakastan poikaani vaikken hänen elämässään ole näkyvänä. Mies ei ole koskaan painostanut minua ja halusimme lapsen yhdessä, minä en vaan lopulta kestänyt ja varoittelusta huolimatta minulla oli liian ruusuinen kuva vauvoista ja kaikesta mikä liittyy siihen.
Uskottele itsellesi mitä haluat mutta rakkautta et kyllä poikaasi kohtaan tunne jos olet vapaaehtoisesti suostunut olemaan edes tapaamatta häntä neljään vuoteen! Siis mä olisin varmaan kirjaimellisesti seonnut tai kuollut ikävään jos mut olis erotettu mun pojasta kun se oli 1v. Vieläkin olis ihan sietämätön ajatus mutta silloin ihan pienenä katastrofi!
Et sinä voi tulla sanomaan toiselle mitä hän tuntee.
Tai miten saa tuntea ja milloin. En minäkään ole jättänyt lastani ja samoin ajatus siitä saisi minut hulluuden partaalle, mutta sen verran olen elämää nähnyt, että monesti se pois lähteminen voi olla suurin rakkauden osoitus. Ei ehkä APn tilanteessa, mutta hän elää itse valintojensa kanssa. Se lapsi ilmeisesti pärjää.
Mitäpä jos aloittaja olisi saanut apua?
Itse olin samassa tilanteessa, valmiina jättämään lapsen isälleen.
Mieheni viisaana hommasi minulle apua, ihan fyysistä lapsen ja kodin hoitoon sekä psykoterapiaa.
Nyt olen onnellinen kolmen lapsen äiti.
Tästä ketjusta tuli vaan käsittämättömän paha mieli. Miksi ette ihmiset voi ajoissa miettiä näitä asioita ennen kuin teette lapsia maailmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella huono ajatus pyrkiä palaamaan miehen kanssa yhteen.
Lapsen tapaamiset on ok. Mutta kyllä perheeksi palaaminen on menetetty haave. Se ei voi toimiaMiksi se ei voisi toimia?
Miksi et ole tavannut lasta? Miten haaveilet perheelsi palaamisesta kun teidän välillä ei ole mitään. Muutakuin vanha kauna?
Menneeseen ei voi palata, se on sellaista haihattelua.
Päästä irti. Luo lapseen suhde. Rakentakaa molemmat uusi elämä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ensisijainen hoitaja katoaa, niin lapsi kokee vahvan hylkäämiskokemuksen, joka kyllä on erittäin vakava asia n. 1-vuotiaana, jolloin lapsi ei vielä täysin edes ymmärrä ja hyväksy olevansa vielä erillinen äidistään/ensisijaisesta hoitajasta.
Kyllä lapsi sopeutuu, se on elinehto, sopeutuminen. Mutta vahvat jäljet jää lapseen, ja kokemus on useimmille traumatisoiva. Se vastaa äidin kuolemaa (katoaminen elämästä), ja juurikin alle 3-vuotiaalle on paljon syvemmin vaikuttava asia kuin yli 3-vuotiaalle. Yli 3-vuotias toki muistaa, ja siksi näyttää muille että kärsii enemmän kuin pienempi lapsi. Mutta alle 3-vuotiaalla psyykkinen kehitys pahimmillaan viivästyy tai estyykin. Alle 3-vuotias lapsi tarvitsee nimenomaan sitä ensisijaista hoitajaa (jota ei lennosta voi vaihtaa) kehittyäkseen ikätason mukaisesta. Lapsi harjoittelee erillitysmistä äidistään tuolloin (olettaen että äiti on ottanut päävastuun lapsestaan), ja jotta tämä onnistuu, siihen tarvitaan äidin läsnäoloa elämässä. Jos tuossa vaiheessa lapsen hoitaja katoaa, niin tämä kehitys vähintäänkin viivästyy. Narsisimin alkuperäksikin on väitetty sitäkin, että lapsi on jostain syystä joutunut erillistymään liian varhain äidistään tai vaihtoehtoisesti tämä erillistyminen on estynyt täysin.
Aina voi elämässä sattua. Voi käydä niin kuin ap:n tapauksessa, äiti voi myös kuolla, sairastua vakavasti jne. Silloin pitää pyrkiä korjaamaan sitä korjattavaa ja tarjoamaan lapselle muita pysyviä ihmissuhteita. Jotkut vahingoittuvat vakavastikin, toiset eivät niin vakavasti. Kaikkiin jää varmasti jälkensä. Ensisijainen hoitaja voi toki olla isäkin, näin kuitenkin harvoin on. Näitä asioita on tutkittu (kiintymyssuhde, kehityspsykologia) ehkä psykologian osa-alueista kuitenkin eniten, eli mitään huuhaa-juttuja ne eivät ole. On todella tärkeää, ettei tällaisia asioita vähätellä syyllistämisen pelossa. Mutta toki itse ap:ta ei auta syyllistyminen, vaan hänen pitää pystyä antamaan ensin itselleen anteeksi, jotta voi luoda lapseen suhteen. Kuka tietää, se suhde voi olla aikanaan eheyttävä suhde lapselle. Silti, on aivan turhaa väittää ettei noin pieni välitä kun äiti lähtee. Isommat seuraukset sillä on, kun äiti lähtisi myöhemmin.
Ihme lässytystä, ettei vauvojen elämässä muka sattuisi ja tapahtuisi kaikenlaista, ja että se olisi heti jotain kertakaikkiaan kamalaa. Millä tavalla psyykkinen kehitys estyy tai viivästyy, mitä siitä siis konkreettisesti seuraa? Mitä se viivästyminen haittaa, jos kehitys pääsee kuitenkin myöhemmin jatkumaan? Että älkää nyt kuolko tai masentuko, naiset, tai kantako omia traumojanne, lapsenne ei siitä selviä, vai?
Esimerkiksi vauvaiässä adoptoiduilla on keskimäärin enemmän mielenterveysongelmia. Tuollaisen seuraukset näkyvät mm. ihmissuhdeongelmina aikuisina, mielenterveysongelmina ja pahimmillaan myös persoonallisuushäiriöinä.
Liian pitkä ero ensisijaisesta hoitajasta ikään nähden aiheuttaa sen, että lapsi joutuu pistämään kiintymisen jäähylle ja todennäköisesti hyväksymään erillisyytensä äidistään ennen kuin voi sen ymmärtää. Tämä voi oireilla monellakin tavalla. Vauva/taapero tarvitsee hoitajaansa mm. tunteidensa heijastamiseen. Lapselle saattaa jäädä virheellinen käsitys, että hän on jollain olennaisella tavalla paha, kun hänen "peili" elämästä katoaa, johon hän pystyy heijastamaan negatiiviset tunteet. Voi käydä päinvastoin myös, lapsi ajattelee itsensä olevan täydellisen hyvä ja muu maailma edustaa pahaa.
Kun ensisijainen hoitaja katoaa elämästä, niin muista suhteista tulee tärkeämpiä, mutta ei koskaan täysin korvaavia. Riippuu kovasti perimästä, lapsen kehitystasosta ja muista ihmissuhteista, miten tulevaisuudessa käy. Ja aikuisiällä on myös mahdollisuuksi eheytyä hyvissä ihmissuhteissa, terapiassa jne.
Jos aihe ihan oikeasti sinua kiinnostaa, niin voit aloittaa lukemisen mm. Liisa Keltinkangasjärvisen "pienen lapsen sosiaalisuus" -teoksesta. Voit myös ihan etsiä aiheesta tutkimuksia, niitä nimittäin löytyy runsaasti. Esim. Bolwby ja Ainsworth tutkivat melkeinpä elämäntyökseen vauvan ja äidin (/ensisijaisen hoitajan) välistä suhdetta ja sen merkitystä ihmisen elämässä.
No, ehkä tuohonkin auttaisi se, jos hyvän lapsuuden saaneet ihmiset viitsisivät suhtautua toisiin hiukan hyväksyvämmin, eikä aina vaatia toista olemaan joku täysin tervepäinen, ennen kuin kelpaa. Ja syyttää toista tämän ongelmista, joihin toinen ei siis mitenkään ole syyllinen, eikä aina hakemisesta huolimatta saa edes apua niiden ratkomiseen.
Anoreksia on taatusti itseaiheutettua.
No ei sikäli, että anoreksiankin takana on tuen puute yms. Siis tarvitaan pedanttia mieltäkin siltä joka sairastuu, mutta häntä on silti kohdeltu huonosti, jätetty yksin tms. jos sairastuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teit lapsen, jonka elämässä et ole mukana koska ei huvita? Ansaitset mielestäsi olla äiti?
Ymmärrän miestäsi, en tahtoisi noin tunnekylmää ihmistä lapsen elämään sekoilemaan.
Mutta miehillä tämä on ollut jo vuosikausia ok, kunhan elarinsa maksaa!
Ei toteudu tasa-arvo tässäkään naisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan joidenkin lasten äidit sairaalassakin vuosia.
Ap, käytä tätä selitystä. Ei pieni valkoinen valhe haittaa. Sitten jos taas kyllästyt, voit sanoa, että äidin on taas mentävä sairaalaan.
5 kannattaa lapselle valehtelua? Huh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luuletko ap, että ahdistuminen lapsesta liittyi vain vauvaikään, vai aiotko siis muuttaa vielä saman katon alle lapsesi kanssa? Trauma saattaa aktivoitua uudestaan, etkö ajattele niin?
Vierailija kirjoitti:
Tässä on ihan outo kuvio. Miksi et voi tavata lasta? Siitähän pitäisi lähteä. Olisi pitänyt jo aikoja sitten. Ellet tosiaan ole aivan hirveän sairas. Ja silloinkin voisi tavata valvottuna.
Tätä ei selitä mikään.
Ja nyt vielä "mies tukee", "mies rakastaa, vaikkei sitä sano", "me palataan yhteen".
Tämä ei vaan voi olla totta. Jokin mättää. Ehkä tosiaan olet niin sairas, että olet luonut tällaisen mielikuvituselämän
Aion tavata lapsen pian ja katsomme yhdessä tilanteen mukaan kuinka usein tapaamme. Jos asiat menevät hyvin niin asiat tapahtuvat nopeasti kuitenkin lapsen parasta ajatellen. Ensitapaaminen kotioloissa ratkaisee paljon. Mies kertoi näyttäneensä pojalle meidän hääkuvan ja poika oli kysellyt milloin isä on mennyt naimisiin. Ei nyt noilla sanoilla, mutta kysellyt paljon liittyen kuvaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ei voinut muuta kuin lähteä. Tilanteen on täytynyt olla vaikea. Vielä vuosia.
Siitä ei kannata itseään ruoskis. Muuta ei pystynyt tekemään silloin.
Nyt voi koittaa rakentaa uutta etä-äidin roolia.
Mutta lapselle on väärin nyt rynnätä takaisin. "Äiti tuli kotiin". Ei!
Luokaa suhde nyt rehellisesti tältä pohjalta.
Toivottavasti olet nyt paremmassa kunnossa. Et voi laittaa lapsen niskaan parantumista
Käytkö töissä? Oletko kunnossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on ihan outo kuvio. Miksi et voi tavata lasta? Siitähän pitäisi lähteä. Olisi pitänyt jo aikoja sitten. Ellet tosiaan ole aivan hirveän sairas. Ja silloinkin voisi tavata valvottuna.
Tätä ei selitä mikään.
Ja nyt vielä "mies tukee", "mies rakastaa, vaikkei sitä sano", "me palataan yhteen".
Tämä ei vaan voi olla totta. Jokin mättää. Ehkä tosiaan olet niin sairas, että olet luonut tällaisen mielikuvituselämänAion tavata lapsen pian ja katsomme yhdessä tilanteen mukaan kuinka usein tapaamme. Jos asiat menevät hyvin niin asiat tapahtuvat nopeasti kuitenkin lapsen parasta ajatellen. Ensitapaaminen kotioloissa ratkaisee paljon. Mies kertoi näyttäneensä pojalle meidän hääkuvan ja poika oli kysellyt milloin isä on mennyt naimisiin. Ei nyt noilla sanoilla, mutta kysellyt paljon liittyen kuvaan.
Asiat tapahtuvat nopeasti...
Eli haikailet jatkavasi kotileikkiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Mitäs ap sitten tekee kun kyllästyy ison lapsen kiukutteluun ja hoitamiseen,lähdet uudestaan nostelemaan?
Miten munaton lapsen isä on kun haluaa tuollaisen naisen takaisin eikä ole saanut edes erottua,ikä?
Mutsi hylkäsi minut 10v ja systerin 3v ikäisenä,lähti toisen "jännämiehen" matkaan,kiva oli mutsilla käydä kun uusi äijä kännissä riehui ja hakkasi sitä,aina sama homma.
Itse olen viimeisen kerran nähnyt sen joskus -90 luvulla,vieläkin muistaa jouluna lähetellä tekstiviestejä kun ei ole nähnyt ikinä meidän lapsiakaan ja se on tietenkin minun vika kuten kaikki muukin,äidissä itsessään ei ole ikinä ollut mitään vikaa.
Systerin viimeinen käynti sen luona oli joskus 2000 luvun alussa,mutsi ei vaan muistanut olla kotona eikä vastannut puhelimeen,systeri ajoi turhaan melkein 500km.En aio kyllästyä ja sitten kun tapaan lapsen, niin varaudun kaikkeen. En aio tehdä samaa virhettä uudestaan. Mieskin luottaa minuun ja parisuhde voi paremmin, kun tietää että olen kunnossa ja elämä tasapainossa. Mies on 37 ja minä 32v ja poika täytti eilen 5 vuotta. Olen pahoillani, että olette joutuneet kokemaan kovia mutta meidän tilanteessa en lähtenyt toisen miehen matkaan eikä miehellänikään ole ollut muita. Pojan parasta tässä kaikki ajatellaan. Minkä ikäinen olet?
41v.
Mulla on kanssa 5v poika jonka alkutaival ei ollut helppo,eikä alkanut nukkamaan edes jollain tavalla kuin vasta 3v korvilla,vieläkin herää yleensä klo5 aikoihin aamulla,mutta silti ei tullut mieleenkään hylätä lastaSaat ajatella minusta mitä haluat. Mies ja anoppi eivät voineet hyväksyä tekoani ja ymmärrän sen, koska olin itsekäs ja huono äiti kun ajattelin että loma auttaisi minua. Meille kaikille tärkein prioriteetti on poika ja haluamme molemmat olla hyviä vanhempia hänelle. Miehen on vaikea sanoa ääneen, mutta tiedän hänen edelleen rakastavan minua ja on sanonut antavansa anteeksi menneet jos lupaan tehdä parhaani ja pysyä mukana pojan elämässä. Arvostan miestäni, koska on todella omistautunut ja hyvä isä. Menneitä en voi muuttaa mutta haluan olla hyvä äiti ja vaimo.
En tiedä mitä miehesi oikein ajattelee ja miksei ole etsinyt uutta naista itselleen,mutta sen tiedän ketjua luettuani ettei sinusta ap tule ikinä kunnollista äitiä ja vaimoa.
Olet julma. Miksi sanoit noin? Mieheni ei halua luovuttaa, en minäkään halua ja olen hänelle todella kiitollinen. Olen aiheuttanut hänelle paljon tuskaa ja tehnyt väärin, mutta koko tämän ajan hän on ollut järkevä aikuinen ja kannustanut minua elämään. Ainoat pahat sanat, jotka hän on minulle sanonut liittyvät pojan hylkäämiseen ja äitiyteen. Tässä tilanteessa kuka tahansa olisi reagoinut vahvasti. Mies on itsekin sanonut ettei solvaaminen johda mihinkään ja haluaa yrittää uudestaan.
Sinä olet hylännyt oman lapsesi herkimmässä iässä, ja sinulla on otsaa kutsua muita ihmisiä julmiksi? Jo on pokkaa.
Yksi kysymys. Onko olemassa täydellisiä vanhempia? Ei ole, joten miksi en saisi olla äiti? Senkö takia, kun en ole alkkis ja hylännyt lasta alkoholin takia? Myönnän virheeni ja kadun sitä päivittäin, mutta olen armollinen itselleni ja haluan vain poikani parasta. Hän ansaitsee tasapainoiset vanhemmat ja onnellisen lapsuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on ihan outo kuvio. Miksi et voi tavata lasta? Siitähän pitäisi lähteä. Olisi pitänyt jo aikoja sitten. Ellet tosiaan ole aivan hirveän sairas. Ja silloinkin voisi tavata valvottuna.
Tätä ei selitä mikään.
Ja nyt vielä "mies tukee", "mies rakastaa, vaikkei sitä sano", "me palataan yhteen".
Tämä ei vaan voi olla totta. Jokin mättää. Ehkä tosiaan olet niin sairas, että olet luonut tällaisen mielikuvituselämänAion tavata lapsen pian ja katsomme yhdessä tilanteen mukaan kuinka usein tapaamme. Jos asiat menevät hyvin niin asiat tapahtuvat nopeasti kuitenkin lapsen parasta ajatellen. Ensitapaaminen kotioloissa ratkaisee paljon. Mies kertoi näyttäneensä pojalle meidän hääkuvan ja poika oli kysellyt milloin isä on mennyt naimisiin. Ei nyt noilla sanoilla, mutta kysellyt paljon liittyen kuvaan.
Sekin on outoa, ettei lapsi tiennyt kuvassa olevan äiti.
Ei ole mahdollista ettei 5-v olisi koskaan kysynyt äitiä. Tai ettei äidistä ole puhuttu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin, että olet mies joka elää miehen kanssa.
Olen nainen ja äiti, naimisissa edelleen lapsen isän kanssa, mutta emme asu yhdessä.
Muru?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Mitäs ap sitten tekee kun kyllästyy ison lapsen kiukutteluun ja hoitamiseen,lähdet uudestaan nostelemaan?
Miten munaton lapsen isä on kun haluaa tuollaisen naisen takaisin eikä ole saanut edes erottua,ikä?
Mutsi hylkäsi minut 10v ja systerin 3v ikäisenä,lähti toisen "jännämiehen" matkaan,kiva oli mutsilla käydä kun uusi äijä kännissä riehui ja hakkasi sitä,aina sama homma.
Itse olen viimeisen kerran nähnyt sen joskus -90 luvulla,vieläkin muistaa jouluna lähetellä tekstiviestejä kun ei ole nähnyt ikinä meidän lapsiakaan ja se on tietenkin minun vika kuten kaikki muukin,äidissä itsessään ei ole ikinä ollut mitään vikaa.
Systerin viimeinen käynti sen luona oli joskus 2000 luvun alussa,mutsi ei vaan muistanut olla kotona eikä vastannut puhelimeen,systeri ajoi turhaan melkein 500km.En aio kyllästyä ja sitten kun tapaan lapsen, niin varaudun kaikkeen. En aio tehdä samaa virhettä uudestaan. Mieskin luottaa minuun ja parisuhde voi paremmin, kun tietää että olen kunnossa ja elämä tasapainossa. Mies on 37 ja minä 32v ja poika täytti eilen 5 vuotta. Olen pahoillani, että olette joutuneet kokemaan kovia mutta meidän tilanteessa en lähtenyt toisen miehen matkaan eikä miehellänikään ole ollut muita. Pojan parasta tässä kaikki ajatellaan. Minkä ikäinen olet?
41v.
Mulla on kanssa 5v poika jonka alkutaival ei ollut helppo,eikä alkanut nukkamaan edes jollain tavalla kuin vasta 3v korvilla,vieläkin herää yleensä klo5 aikoihin aamulla,mutta silti ei tullut mieleenkään hylätä lastaSaat ajatella minusta mitä haluat. Mies ja anoppi eivät voineet hyväksyä tekoani ja ymmärrän sen, koska olin itsekäs ja huono äiti kun ajattelin että loma auttaisi minua. Meille kaikille tärkein prioriteetti on poika ja haluamme molemmat olla hyviä vanhempia hänelle. Miehen on vaikea sanoa ääneen, mutta tiedän hänen edelleen rakastavan minua ja on sanonut antavansa anteeksi menneet jos lupaan tehdä parhaani ja pysyä mukana pojan elämässä. Arvostan miestäni, koska on todella omistautunut ja hyvä isä. Menneitä en voi muuttaa mutta haluan olla hyvä äiti ja vaimo.
Siis oletko yhdessä miehen kanssa? Koska näette? Miten olette päätyneet yhteen? Seksiä?
Olen edelleen yhdessä aviomieheni ja lapseni isän kanssa. Tapasimme vuosia sitten kun mies oli työmatkalla ja aloimme jutella. Emme asu vielä yhdessä, mutta näemme joka viikko jolloin mies kertoo pojan kuulumiset ja näyttää kuvia. Poika ei ole koskaan mukana. Tällä hetkellä suhteemme on täysin seksitön mutta olemme puhuneet siitäkin.
Jos sinulla on noin hyvät suhteet lapsen huoltajaan ja isään, niin miksi et voi odottaa muutamaa vuotta, kunnes lapsi on kehityksensä puolesta valmis ymmärtämään ratkaisusi. Sellaistahan ei voi odottaa 5-vuotiaalta.
Lapselle olet täysin vieras ja ulkopuolinen henkilö ja vain sinulla on yksipuolinen tunneside lapseen.
Jos lapsen elämässä on rakastavat läheiset, hän pärjää kyllä, eikä edes kaipaa sinua, koska hän ei kaipaa sellaista mitä ei ole ollut.
Ja tuo ikävä on vain yksipuolinen, joka on sinulla, mutta ei lapsella.
Anna pojan kasvaa isäsi seurassa ja sitten kun alkaa kyselemää äidistä, etenette siitä pienin askelin.
Vierailija kirjoitti:
Ap ei voinut muuta kuin lähteä. Tilanteen on täytynyt olla vaikea. Vielä vuosia.
Siitä ei kannata itseään ruoskis. Muuta ei pystynyt tekemään silloin.
Nyt voi koittaa rakentaa uutta etä-äidin roolia.
Mutta lapselle on väärin nyt rynnätä takaisin. "Äiti tuli kotiin". Ei!
Luokaa suhde nyt rehellisesti tältä pohjalta.
Toivottavasti olet nyt paremmassa kunnossa. Et voi laittaa lapsen niskaan parantumista
Käytkö töissä? Oletko kunnossa?
Sanoin jo aiemmin ketjussa etten aio rynnätä takaisin "Äiti tuli kotiin" enkä myöskään ole heti sisäänmuuttamassa. Hitaasti hyvää tulee, joten odotan ensitapaamista nyt kun mieskin on kesälomalla niin on helpompi tavata poika. Olen täysin tasapainossa ja kunnossa ja teen töitä normaalisti. En syytä ketään muuta kuin itseäni tästä kaikesta, lapsi on syytön kaikkeen mutta onnekseni hän on ollut koko ajan turvassa miehen ja anopin kanssa.
Olen edelleen yhdessä aviomieheni ja lapseni isän kanssa. Tapasimme vuosia sitten kun mies oli työmatkalla ja aloimme jutella. Emme asu vielä yhdessä, mutta näemme joka viikko jolloin mies kertoo pojan kuulumiset ja näyttää kuvia. Poika ei ole koskaan mukana. Tällä hetkellä suhteemme on täysin seksitön mutta olemme puhuneet siitäkin.