Lue keskustelun säännöt.
Tein saman minkä monet miehet eli juoksin pois pikkulapsiarjesta
27.06.2017 |
Virallisesti olen edelleen naimisissa mieheni kanssa ja meillä on 5-vuotias poika, jota en ole tavannut yli neljään vuoteen. Saisin tavata jos haluaisin mutta miehen mielestä se ei ole hyvä idea. Olemme sopineet että näyttäydyn vasta sitten kun poika on isompi ja alkaa kysellä äidistä. Saman tehneenä ymmärrän miehiä, jotka juoksevat vastuuta karkuun ja jättävät lapset äidille. Miehen mielestä olen huono ihminen enkä ansaitse olla äiti. Maksan elareita ja muistan poikaa lahjalla syntymäpäivinä ja jouluna, mutta lahjat antaa mies en minä. Miksi näin? Aloituksesta saan varmaan lokaa niskaani mutta en kokenut äitiyttä omakseni vauva-aikana. Minulla ei ole taustalla alkoholiongelmaa tai masennusta, mutta haluaisin olla pojalle äiti nyt kun hän on kasvavassa iässä. Tänään poika täyttää vuosia.
Kommentit (157)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ensisijainen hoitaja katoaa, niin lapsi kokee vahvan hylkäämiskokemuksen, joka kyllä on erittäin vakava asia n. 1-vuotiaana, jolloin lapsi ei vielä täysin edes ymmärrä ja hyväksy olevansa vielä erillinen äidistään/ensisijaisesta hoitajasta.
Kyllä lapsi sopeutuu, se on elinehto, sopeutuminen. Mutta vahvat jäljet jää lapseen, ja kokemus on useimmille traumatisoiva. Se vastaa äidin kuolemaa (katoaminen elämästä), ja juurikin alle 3-vuotiaalle on paljon syvemmin vaikuttava asia kuin yli 3-vuotiaalle. Yli 3-vuotias toki muistaa, ja siksi näyttää muille että kärsii enemmän kuin pienempi lapsi. Mutta alle 3-vuotiaalla psyykkinen kehitys pahimmillaan viivästyy tai estyykin. Alle 3-vuotias lapsi tarvitsee nimenomaan sitä ensisijaista hoitajaa (jota ei lennosta voi vaihtaa) kehittyäkseen ikätason mukaisesta. Lapsi harjoittelee erillitysmistä äidistään tuolloin (olettaen että äiti on ottanut päävastuun lapsestaan), ja jotta tämä onnistuu, siihen tarvitaan äidin läsnäoloa elämässä. Jos tuossa vaiheessa lapsen hoitaja katoaa, niin tämä kehitys vähintäänkin viivästyy. Narsisimin alkuperäksikin on väitetty sitäkin, että lapsi on jostain syystä joutunut erillistymään liian varhain äidistään tai vaihtoehtoisesti tämä erillistyminen on estynyt täysin.
Aina voi elämässä sattua. Voi käydä niin kuin ap:n tapauksessa, äiti voi myös kuolla, sairastua vakavasti jne. Silloin pitää pyrkiä korjaamaan sitä korjattavaa ja tarjoamaan lapselle muita pysyviä ihmissuhteita. Jotkut vahingoittuvat vakavastikin, toiset eivät niin vakavasti. Kaikkiin jää varmasti jälkensä. Ensisijainen hoitaja voi toki olla isäkin, näin kuitenkin harvoin on. Näitä asioita on tutkittu (kiintymyssuhde, kehityspsykologia) ehkä psykologian osa-alueista kuitenkin eniten, eli mitään huuhaa-juttuja ne eivät ole. On todella tärkeää, ettei tällaisia asioita vähätellä syyllistämisen pelossa. Mutta toki itse ap:ta ei auta syyllistyminen, vaan hänen pitää pystyä antamaan ensin itselleen anteeksi, jotta voi luoda lapseen suhteen. Kuka tietää, se suhde voi olla aikanaan eheyttävä suhde lapselle. Silti, on aivan turhaa väittää ettei noin pieni välitä kun äiti lähtee. Isommat seuraukset sillä on, kun äiti lähtisi myöhemmin.
Ihme lässytystä, ettei vauvojen elämässä muka sattuisi ja tapahtuisi kaikenlaista, ja että se olisi heti jotain kertakaikkiaan kamalaa. Millä tavalla psyykkinen kehitys estyy tai viivästyy, mitä siitä siis konkreettisesti seuraa? Mitä se viivästyminen haittaa, jos kehitys pääsee kuitenkin myöhemmin jatkumaan? Että älkää nyt kuolko tai masentuko, naiset, tai kantako omia traumojanne, lapsenne ei siitä selviä, vai?
Esimerkiksi vauvaiässä adoptoiduilla on keskimäärin enemmän mielenterveysongelmia. Tuollaisen seuraukset näkyvät mm. ihmissuhdeongelmina aikuisina, mielenterveysongelmina ja pahimmillaan myös persoonallisuushäiriöinä.
Liian pitkä ero ensisijaisesta hoitajasta ikään nähden aiheuttaa sen, että lapsi joutuu pistämään kiintymisen jäähylle ja todennäköisesti hyväksymään erillisyytensä äidistään ennen kuin voi sen ymmärtää. Tämä voi oireilla monellakin tavalla. Vauva/taapero tarvitsee hoitajaansa mm. tunteidensa heijastamiseen. Lapselle saattaa jäädä virheellinen käsitys, että hän on jollain olennaisella tavalla paha, kun hänen "peili" elämästä katoaa, johon hän pystyy heijastamaan negatiiviset tunteet. Voi käydä päinvastoin myös, lapsi ajattelee itsensä olevan täydellisen hyvä ja muu maailma edustaa pahaa.
Kun ensisijainen hoitaja katoaa elämästä, niin muista suhteista tulee tärkeämpiä, mutta ei koskaan täysin korvaavia. Riippuu kovasti perimästä, lapsen kehitystasosta ja muista ihmissuhteista, miten tulevaisuudessa käy. Ja aikuisiällä on myös mahdollisuuksi eheytyä hyvissä ihmissuhteissa, terapiassa jne.
Jos aihe ihan oikeasti sinua kiinnostaa, niin voit aloittaa lukemisen mm. Liisa Keltinkangasjärvisen "pienen lapsen sosiaalisuus" -teoksesta. Voit myös ihan etsiä aiheesta tutkimuksia, niitä nimittäin löytyy runsaasti. Esim. Bolwby ja Ainsworth tutkivat melkeinpä elämäntyökseen vauvan ja äidin (/ensisijaisen hoitajan) välistä suhdetta ja sen merkitystä ihmisen elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Mitäs ap sitten tekee kun kyllästyy ison lapsen kiukutteluun ja hoitamiseen,lähdet uudestaan nostelemaan?
Miten munaton lapsen isä on kun haluaa tuollaisen naisen takaisin eikä ole saanut edes erottua,ikä?
Mutsi hylkäsi minut 10v ja systerin 3v ikäisenä,lähti toisen "jännämiehen" matkaan,kiva oli mutsilla käydä kun uusi äijä kännissä riehui ja hakkasi sitä,aina sama homma.
Itse olen viimeisen kerran nähnyt sen joskus -90 luvulla,vieläkin muistaa jouluna lähetellä tekstiviestejä kun ei ole nähnyt ikinä meidän lapsiakaan ja se on tietenkin minun vika kuten kaikki muukin,äidissä itsessään ei ole ikinä ollut mitään vikaa.
Systerin viimeinen käynti sen luona oli joskus 2000 luvun alussa,mutsi ei vaan muistanut olla kotona eikä vastannut puhelimeen,systeri ajoi turhaan melkein 500km.En aio kyllästyä ja sitten kun tapaan lapsen, niin varaudun kaikkeen. En aio tehdä samaa virhettä uudestaan. Mieskin luottaa minuun ja parisuhde voi paremmin, kun tietää että olen kunnossa ja elämä tasapainossa. Mies on 37 ja minä 32v ja poika täytti eilen 5 vuotta. Olen pahoillani, että olette joutuneet kokemaan kovia mutta meidän tilanteessa en lähtenyt toisen miehen matkaan eikä miehellänikään ole ollut muita. Pojan parasta tässä kaikki ajatellaan. Minkä ikäinen olet?
41v.
Mulla on kanssa 5v poika jonka alkutaival ei ollut helppo,eikä alkanut nukkamaan edes jollain tavalla kuin vasta 3v korvilla,vieläkin herää yleensä klo5 aikoihin aamulla,mutta silti ei tullut mieleenkään hylätä lasta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ensisijainen hoitaja katoaa, niin lapsi kokee vahvan hylkäämiskokemuksen, joka kyllä on erittäin vakava asia n. 1-vuotiaana, jolloin lapsi ei vielä täysin edes ymmärrä ja hyväksy olevansa vielä erillinen äidistään/ensisijaisesta hoitajasta.
Kyllä lapsi sopeutuu, se on elinehto, sopeutuminen. Mutta vahvat jäljet jää lapseen, ja kokemus on useimmille traumatisoiva. Se vastaa äidin kuolemaa (katoaminen elämästä), ja juurikin alle 3-vuotiaalle on paljon syvemmin vaikuttava asia kuin yli 3-vuotiaalle. Yli 3-vuotias toki muistaa, ja siksi näyttää muille että kärsii enemmän kuin pienempi lapsi. Mutta alle 3-vuotiaalla psyykkinen kehitys pahimmillaan viivästyy tai estyykin. Alle 3-vuotias lapsi tarvitsee nimenomaan sitä ensisijaista hoitajaa (jota ei lennosta voi vaihtaa) kehittyäkseen ikätason mukaisesta. Lapsi harjoittelee erillitysmistä äidistään tuolloin (olettaen että äiti on ottanut päävastuun lapsestaan), ja jotta tämä onnistuu, siihen tarvitaan äidin läsnäoloa elämässä. Jos tuossa vaiheessa lapsen hoitaja katoaa, niin tämä kehitys vähintäänkin viivästyy. Narsisimin alkuperäksikin on väitetty sitäkin, että lapsi on jostain syystä joutunut erillistymään liian varhain äidistään tai vaihtoehtoisesti tämä erillistyminen on estynyt täysin.
Aina voi elämässä sattua. Voi käydä niin kuin ap:n tapauksessa, äiti voi myös kuolla, sairastua vakavasti jne. Silloin pitää pyrkiä korjaamaan sitä korjattavaa ja tarjoamaan lapselle muita pysyviä ihmissuhteita. Jotkut vahingoittuvat vakavastikin, toiset eivät niin vakavasti. Kaikkiin jää varmasti jälkensä. Ensisijainen hoitaja voi toki olla isäkin, näin kuitenkin harvoin on. Näitä asioita on tutkittu (kiintymyssuhde, kehityspsykologia) ehkä psykologian osa-alueista kuitenkin eniten, eli mitään huuhaa-juttuja ne eivät ole. On todella tärkeää, ettei tällaisia asioita vähätellä syyllistämisen pelossa. Mutta toki itse ap:ta ei auta syyllistyminen, vaan hänen pitää pystyä antamaan ensin itselleen anteeksi, jotta voi luoda lapseen suhteen. Kuka tietää, se suhde voi olla aikanaan eheyttävä suhde lapselle. Silti, on aivan turhaa väittää ettei noin pieni välitä kun äiti lähtee. Isommat seuraukset sillä on, kun äiti lähtisi myöhemmin.
Ihme lässytystä, ettei vauvojen elämässä muka sattuisi ja tapahtuisi kaikenlaista, ja että se olisi heti jotain kertakaikkiaan kamalaa. Millä tavalla psyykkinen kehitys estyy tai viivästyy, mitä siitä siis konkreettisesti seuraa? Mitä se viivästyminen haittaa, jos kehitys pääsee kuitenkin myöhemmin jatkumaan? Että älkää nyt kuolko tai masentuko, naiset, tai kantako omia traumojanne, lapsenne ei siitä selviä, vai?
Esimerkiksi vauvaiässä adoptoiduilla on keskimäärin enemmän mielenterveysongelmia. Tuollaisen seuraukset näkyvät mm. ihmissuhdeongelmina aikuisina, mielenterveysongelmina ja pahimmillaan myös persoonallisuushäiriöinä.
Liian pitkä ero ensisijaisesta hoitajasta ikään nähden aiheuttaa sen, että lapsi joutuu pistämään kiintymisen jäähylle ja todennäköisesti hyväksymään erillisyytensä äidistään ennen kuin voi sen ymmärtää. Tämä voi oireilla monellakin tavalla. Vauva/taapero tarvitsee hoitajaansa mm. tunteidensa heijastamiseen. Lapselle saattaa jäädä virheellinen käsitys, että hän on jollain olennaisella tavalla paha, kun hänen "peili" elämästä katoaa, johon hän pystyy heijastamaan negatiiviset tunteet. Voi käydä päinvastoin myös, lapsi ajattelee itsensä olevan täydellisen hyvä ja muu maailma edustaa pahaa.
Kun ensisijainen hoitaja katoaa elämästä, niin muista suhteista tulee tärkeämpiä, mutta ei koskaan täysin korvaavia. Riippuu kovasti perimästä, lapsen kehitystasosta ja muista ihmissuhteista, miten tulevaisuudessa käy. Ja aikuisiällä on myös mahdollisuuksi eheytyä hyvissä ihmissuhteissa, terapiassa jne.
Jos aihe ihan oikeasti sinua kiinnostaa, niin voit aloittaa lukemisen mm. Liisa Keltinkangasjärvisen "pienen lapsen sosiaalisuus" -teoksesta. Voit myös ihan etsiä aiheesta tutkimuksia, niitä nimittäin löytyy runsaasti. Esim. Bolwby ja Ainsworth tutkivat melkeinpä elämäntyökseen vauvan ja äidin (/ensisijaisen hoitajan) välistä suhdetta ja sen merkitystä ihmisen elämässä.
No, ehkä tuohonkin auttaisi se, jos hyvän lapsuuden saaneet ihmiset viitsisivät suhtautua toisiin hiukan hyväksyvämmin, eikä aina vaatia toista olemaan joku täysin tervepäinen, ennen kuin kelpaa. Ja syyttää toista tämän ongelmista, joihin toinen ei siis mitenkään ole syyllinen, eikä aina hakemisesta huolimatta saa edes apua niiden ratkomiseen.
Vierailija kirjoitti:
Onhan joidenkin lasten äidit sairaalassakin vuosia.
Ap, käytä tätä selitystä. Ei pieni valkoinen valhe haittaa. Sitten jos taas kyllästyt, voit sanoa, että äidin on taas mentävä sairaalaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ensisijainen hoitaja katoaa, niin lapsi kokee vahvan hylkäämiskokemuksen, joka kyllä on erittäin vakava asia n. 1-vuotiaana, jolloin lapsi ei vielä täysin edes ymmärrä ja hyväksy olevansa vielä erillinen äidistään/ensisijaisesta hoitajasta.
Kyllä lapsi sopeutuu, se on elinehto, sopeutuminen. Mutta vahvat jäljet jää lapseen, ja kokemus on useimmille traumatisoiva. Se vastaa äidin kuolemaa (katoaminen elämästä), ja juurikin alle 3-vuotiaalle on paljon syvemmin vaikuttava asia kuin yli 3-vuotiaalle. Yli 3-vuotias toki muistaa, ja siksi näyttää muille että kärsii enemmän kuin pienempi lapsi. Mutta alle 3-vuotiaalla psyykkinen kehitys pahimmillaan viivästyy tai estyykin. Alle 3-vuotias lapsi tarvitsee nimenomaan sitä ensisijaista hoitajaa (jota ei lennosta voi vaihtaa) kehittyäkseen ikätason mukaisesta. Lapsi harjoittelee erillitysmistä äidistään tuolloin (olettaen että äiti on ottanut päävastuun lapsestaan), ja jotta tämä onnistuu, siihen tarvitaan äidin läsnäoloa elämässä. Jos tuossa vaiheessa lapsen hoitaja katoaa, niin tämä kehitys vähintäänkin viivästyy. Narsisimin alkuperäksikin on väitetty sitäkin, että lapsi on jostain syystä joutunut erillistymään liian varhain äidistään tai vaihtoehtoisesti tämä erillistyminen on estynyt täysin.
Aina voi elämässä sattua. Voi käydä niin kuin ap:n tapauksessa, äiti voi myös kuolla, sairastua vakavasti jne. Silloin pitää pyrkiä korjaamaan sitä korjattavaa ja tarjoamaan lapselle muita pysyviä ihmissuhteita. Jotkut vahingoittuvat vakavastikin, toiset eivät niin vakavasti. Kaikkiin jää varmasti jälkensä. Ensisijainen hoitaja voi toki olla isäkin, näin kuitenkin harvoin on. Näitä asioita on tutkittu (kiintymyssuhde, kehityspsykologia) ehkä psykologian osa-alueista kuitenkin eniten, eli mitään huuhaa-juttuja ne eivät ole. On todella tärkeää, ettei tällaisia asioita vähätellä syyllistämisen pelossa. Mutta toki itse ap:ta ei auta syyllistyminen, vaan hänen pitää pystyä antamaan ensin itselleen anteeksi, jotta voi luoda lapseen suhteen. Kuka tietää, se suhde voi olla aikanaan eheyttävä suhde lapselle. Silti, on aivan turhaa väittää ettei noin pieni välitä kun äiti lähtee. Isommat seuraukset sillä on, kun äiti lähtisi myöhemmin.
Ihme lässytystä, ettei vauvojen elämässä muka sattuisi ja tapahtuisi kaikenlaista, ja että se olisi heti jotain kertakaikkiaan kamalaa. Millä tavalla psyykkinen kehitys estyy tai viivästyy, mitä siitä siis konkreettisesti seuraa? Mitä se viivästyminen haittaa, jos kehitys pääsee kuitenkin myöhemmin jatkumaan? Että älkää nyt kuolko tai masentuko, naiset, tai kantako omia traumojanne, lapsenne ei siitä selviä, vai?
Et tainnut nyt oikein sisäistää lukemaasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AV-raadin mielestä huonoilta vanhemmilta tulisi ottaa lapset pois, mutta kun vanhempi osaa itsenäisesti tehdä sen saman päätöksen niin onkin pohjasakkaa.
Mitä epäloogista siinä on? Huono vanhempi = pohjasakkaa = huono vanhempi.
M41v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Mitäs ap sitten tekee kun kyllästyy ison lapsen kiukutteluun ja hoitamiseen,lähdet uudestaan nostelemaan?
Miten munaton lapsen isä on kun haluaa tuollaisen naisen takaisin eikä ole saanut edes erottua,ikä?
Mutsi hylkäsi minut 10v ja systerin 3v ikäisenä,lähti toisen "jännämiehen" matkaan,kiva oli mutsilla käydä kun uusi äijä kännissä riehui ja hakkasi sitä,aina sama homma.
Itse olen viimeisen kerran nähnyt sen joskus -90 luvulla,vieläkin muistaa jouluna lähetellä tekstiviestejä kun ei ole nähnyt ikinä meidän lapsiakaan ja se on tietenkin minun vika kuten kaikki muukin,äidissä itsessään ei ole ikinä ollut mitään vikaa.
Systerin viimeinen käynti sen luona oli joskus 2000 luvun alussa,mutsi ei vaan muistanut olla kotona eikä vastannut puhelimeen,systeri ajoi turhaan melkein 500km.En aio kyllästyä ja sitten kun tapaan lapsen, niin varaudun kaikkeen. En aio tehdä samaa virhettä uudestaan. Mieskin luottaa minuun ja parisuhde voi paremmin, kun tietää että olen kunnossa ja elämä tasapainossa. Mies on 37 ja minä 32v ja poika täytti eilen 5 vuotta. Olen pahoillani, että olette joutuneet kokemaan kovia mutta meidän tilanteessa en lähtenyt toisen miehen matkaan eikä miehellänikään ole ollut muita. Pojan parasta tässä kaikki ajatellaan. Minkä ikäinen olet?
41v.
Mulla on kanssa 5v poika jonka alkutaival ei ollut helppo,eikä alkanut nukkamaan edes jollain tavalla kuin vasta 3v korvilla,vieläkin herää yleensä klo5 aikoihin aamulla,mutta silti ei tullut mieleenkään hylätä lasta
Saat ajatella minusta mitä haluat. Mies ja anoppi eivät voineet hyväksyä tekoani ja ymmärrän sen, koska olin itsekäs ja huono äiti kun ajattelin että loma auttaisi minua. Meille kaikille tärkein prioriteetti on poika ja haluamme molemmat olla hyviä vanhempia hänelle. Miehen on vaikea sanoa ääneen, mutta tiedän hänen edelleen rakastavan minua ja on sanonut antavansa anteeksi menneet jos lupaan tehdä parhaani ja pysyä mukana pojan elämässä. Arvostan miestäni, koska on todella omistautunut ja hyvä isä. Menneitä en voi muuttaa mutta haluan olla hyvä äiti ja vaimo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ensisijainen hoitaja katoaa, niin lapsi kokee vahvan hylkäämiskokemuksen, joka kyllä on erittäin vakava asia n. 1-vuotiaana, jolloin lapsi ei vielä täysin edes ymmärrä ja hyväksy olevansa vielä erillinen äidistään/ensisijaisesta hoitajasta.
Kyllä lapsi sopeutuu, se on elinehto, sopeutuminen. Mutta vahvat jäljet jää lapseen, ja kokemus on useimmille traumatisoiva. Se vastaa äidin kuolemaa (katoaminen elämästä), ja juurikin alle 3-vuotiaalle on paljon syvemmin vaikuttava asia kuin yli 3-vuotiaalle. Yli 3-vuotias toki muistaa, ja siksi näyttää muille että kärsii enemmän kuin pienempi lapsi. Mutta alle 3-vuotiaalla psyykkinen kehitys pahimmillaan viivästyy tai estyykin. Alle 3-vuotias lapsi tarvitsee nimenomaan sitä ensisijaista hoitajaa (jota ei lennosta voi vaihtaa) kehittyäkseen ikätason mukaisesta. Lapsi harjoittelee erillitysmistä äidistään tuolloin (olettaen että äiti on ottanut päävastuun lapsestaan), ja jotta tämä onnistuu, siihen tarvitaan äidin läsnäoloa elämässä. Jos tuossa vaiheessa lapsen hoitaja katoaa, niin tämä kehitys vähintäänkin viivästyy. Narsisimin alkuperäksikin on väitetty sitäkin, että lapsi on jostain syystä joutunut erillistymään liian varhain äidistään tai vaihtoehtoisesti tämä erillistyminen on estynyt täysin.
Aina voi elämässä sattua. Voi käydä niin kuin ap:n tapauksessa, äiti voi myös kuolla, sairastua vakavasti jne. Silloin pitää pyrkiä korjaamaan sitä korjattavaa ja tarjoamaan lapselle muita pysyviä ihmissuhteita. Jotkut vahingoittuvat vakavastikin, toiset eivät niin vakavasti. Kaikkiin jää varmasti jälkensä. Ensisijainen hoitaja voi toki olla isäkin, näin kuitenkin harvoin on. Näitä asioita on tutkittu (kiintymyssuhde, kehityspsykologia) ehkä psykologian osa-alueista kuitenkin eniten, eli mitään huuhaa-juttuja ne eivät ole. On todella tärkeää, ettei tällaisia asioita vähätellä syyllistämisen pelossa. Mutta toki itse ap:ta ei auta syyllistyminen, vaan hänen pitää pystyä antamaan ensin itselleen anteeksi, jotta voi luoda lapseen suhteen. Kuka tietää, se suhde voi olla aikanaan eheyttävä suhde lapselle. Silti, on aivan turhaa väittää ettei noin pieni välitä kun äiti lähtee. Isommat seuraukset sillä on, kun äiti lähtisi myöhemmin.
Ihme lässytystä, ettei vauvojen elämässä muka sattuisi ja tapahtuisi kaikenlaista, ja että se olisi heti jotain kertakaikkiaan kamalaa. Millä tavalla psyykkinen kehitys estyy tai viivästyy, mitä siitä siis konkreettisesti seuraa? Mitä se viivästyminen haittaa, jos kehitys pääsee kuitenkin myöhemmin jatkumaan? Että älkää nyt kuolko tai masentuko, naiset, tai kantako omia traumojanne, lapsenne ei siitä selviä, vai?
Et tainnut nyt oikein sisäistää lukemaasi?
Miten niin? Etkö ymmärrä suora kysymystä? "Millä tavalla psyykkinen kehitys estyy tai viivästyy, mitä siitä siis konkreettisesti seuraa? Mitä se viivästyminen haittaa, jos kehitys pääsee kuitenkin myöhemmin jatkumaan?"
Johan siihen tuli vastaustakin. Ihan valaisevaa, se vain ei poista aloittajan ongelmaa maailmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AV-raadin mielestä huonoilta vanhemmilta tulisi ottaa lapset pois, mutta kun vanhempi osaa itsenäisesti tehdä sen saman päätöksen niin onkin pohjasakkaa.
Mitä epäloogista siinä on? Huono vanhempi = pohjasakkaa = huono vanhempi.
Onhan se epäloogista, kun nyt sanotaan, että ap:n olisi pitänyt pysyä lapsensa elämässä. Mutta huonoiksi äideiksi itseään kuvaaville sanotaan, että poistu lapsesi elämästä.
Niin kumpi tapa on se oikea siis, jos äiti ei kestä lastaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Mitäs ap sitten tekee kun kyllästyy ison lapsen kiukutteluun ja hoitamiseen,lähdet uudestaan nostelemaan?
Miten munaton lapsen isä on kun haluaa tuollaisen naisen takaisin eikä ole saanut edes erottua,ikä?
Mutsi hylkäsi minut 10v ja systerin 3v ikäisenä,lähti toisen "jännämiehen" matkaan,kiva oli mutsilla käydä kun uusi äijä kännissä riehui ja hakkasi sitä,aina sama homma.
Itse olen viimeisen kerran nähnyt sen joskus -90 luvulla,vieläkin muistaa jouluna lähetellä tekstiviestejä kun ei ole nähnyt ikinä meidän lapsiakaan ja se on tietenkin minun vika kuten kaikki muukin,äidissä itsessään ei ole ikinä ollut mitään vikaa.
Systerin viimeinen käynti sen luona oli joskus 2000 luvun alussa,mutsi ei vaan muistanut olla kotona eikä vastannut puhelimeen,systeri ajoi turhaan melkein 500km.En aio kyllästyä ja sitten kun tapaan lapsen, niin varaudun kaikkeen. En aio tehdä samaa virhettä uudestaan. Mieskin luottaa minuun ja parisuhde voi paremmin, kun tietää että olen kunnossa ja elämä tasapainossa. Mies on 37 ja minä 32v ja poika täytti eilen 5 vuotta. Olen pahoillani, että olette joutuneet kokemaan kovia mutta meidän tilanteessa en lähtenyt toisen miehen matkaan eikä miehellänikään ole ollut muita. Pojan parasta tässä kaikki ajatellaan. Minkä ikäinen olet?
41v.
Mulla on kanssa 5v poika jonka alkutaival ei ollut helppo,eikä alkanut nukkamaan edes jollain tavalla kuin vasta 3v korvilla,vieläkin herää yleensä klo5 aikoihin aamulla,mutta silti ei tullut mieleenkään hylätä lastaSaat ajatella minusta mitä haluat. Mies ja anoppi eivät voineet hyväksyä tekoani ja ymmärrän sen, koska olin itsekäs ja huono äiti kun ajattelin että loma auttaisi minua. Meille kaikille tärkein prioriteetti on poika ja haluamme molemmat olla hyviä vanhempia hänelle. Miehen on vaikea sanoa ääneen, mutta tiedän hänen edelleen rakastavan minua ja on sanonut antavansa anteeksi menneet jos lupaan tehdä parhaani ja pysyä mukana pojan elämässä. Arvostan miestäni, koska on todella omistautunut ja hyvä isä. Menneitä en voi muuttaa mutta haluan olla hyvä äiti ja vaimo.
En tiedä mitä miehesi oikein ajattelee ja miksei ole etsinyt uutta naista itselleen,mutta sen tiedän ketjua luettuani ettei sinusta ap tule ikinä kunnollista äitiä ja vaimoa.
Onko tää aloittaja joku Maisa Torppa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella huono ajatus pyrkiä palaamaan miehen kanssa yhteen.
Lapsen tapaamiset on ok. Mutta kyllä perheeksi palaaminen on menetetty haave. Se ei voi toimia
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Mitäs ap sitten tekee kun kyllästyy ison lapsen kiukutteluun ja hoitamiseen,lähdet uudestaan nostelemaan?
Miten munaton lapsen isä on kun haluaa tuollaisen naisen takaisin eikä ole saanut edes erottua,ikä?
Mutsi hylkäsi minut 10v ja systerin 3v ikäisenä,lähti toisen "jännämiehen" matkaan,kiva oli mutsilla käydä kun uusi äijä kännissä riehui ja hakkasi sitä,aina sama homma.
Itse olen viimeisen kerran nähnyt sen joskus -90 luvulla,vieläkin muistaa jouluna lähetellä tekstiviestejä kun ei ole nähnyt ikinä meidän lapsiakaan ja se on tietenkin minun vika kuten kaikki muukin,äidissä itsessään ei ole ikinä ollut mitään vikaa.
Systerin viimeinen käynti sen luona oli joskus 2000 luvun alussa,mutsi ei vaan muistanut olla kotona eikä vastannut puhelimeen,systeri ajoi turhaan melkein 500km.En aio kyllästyä ja sitten kun tapaan lapsen, niin varaudun kaikkeen. En aio tehdä samaa virhettä uudestaan. Mieskin luottaa minuun ja parisuhde voi paremmin, kun tietää että olen kunnossa ja elämä tasapainossa. Mies on 37 ja minä 32v ja poika täytti eilen 5 vuotta. Olen pahoillani, että olette joutuneet kokemaan kovia mutta meidän tilanteessa en lähtenyt toisen miehen matkaan eikä miehellänikään ole ollut muita. Pojan parasta tässä kaikki ajatellaan. Minkä ikäinen olet?
41v.
Mulla on kanssa 5v poika jonka alkutaival ei ollut helppo,eikä alkanut nukkamaan edes jollain tavalla kuin vasta 3v korvilla,vieläkin herää yleensä klo5 aikoihin aamulla,mutta silti ei tullut mieleenkään hylätä lastaSaat ajatella minusta mitä haluat. Mies ja anoppi eivät voineet hyväksyä tekoani ja ymmärrän sen, koska olin itsekäs ja huono äiti kun ajattelin että loma auttaisi minua. Meille kaikille tärkein prioriteetti on poika ja haluamme molemmat olla hyviä vanhempia hänelle. Miehen on vaikea sanoa ääneen, mutta tiedän hänen edelleen rakastavan minua ja on sanonut antavansa anteeksi menneet jos lupaan tehdä parhaani ja pysyä mukana pojan elämässä. Arvostan miestäni, koska on todella omistautunut ja hyvä isä. Menneitä en voi muuttaa mutta haluan olla hyvä äiti ja vaimo.
Siis oletko yhdessä miehen kanssa? Koska näette? Miten olette päätyneet yhteen? Seksiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan joidenkin lasten äidit sairaalassakin vuosia.
Ap, käytä tätä selitystä. Ei pieni valkoinen valhe haittaa. Sitten jos taas kyllästyt, voit sanoa, että äidin on taas mentävä sairaalaan.
En aio valehdella tai paeta enää. Haluan olla turvallinen ja läsnäoleva äiti pojalleni. En myöskään tarvitse sairaalahoitoa, koska voin hyvin. Miksi lähdin sanomatta mitään? Koska typerästi väsyneenä ajattelin, että olen huono äiti ja minusta ei ole äidiksi. Kuten olen jo sanonut niin tarkoitus oli olla poissa kuukausi mutta huomattuani virheeni en voinut palata. Kyllä minulle syntyi kiintymyssuhde poikaan mutta todella uupuneena ei pysty ajattelemaan selkeästi. Olin todella itsekäs kun hylkäsin pienen poikani, mutta haluan keskittyä tähän hetkeen ja luoda häneen äiti-poika suhteen uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ensisijainen hoitaja katoaa, niin lapsi kokee vahvan hylkäämiskokemuksen, joka kyllä on erittäin vakava asia n. 1-vuotiaana, jolloin lapsi ei vielä täysin edes ymmärrä ja hyväksy olevansa vielä erillinen äidistään/ensisijaisesta hoitajasta.
Kyllä lapsi sopeutuu, se on elinehto, sopeutuminen. Mutta vahvat jäljet jää lapseen, ja kokemus on useimmille traumatisoiva. Se vastaa äidin kuolemaa (katoaminen elämästä), ja juurikin alle 3-vuotiaalle on paljon syvemmin vaikuttava asia kuin yli 3-vuotiaalle. Yli 3-vuotias toki muistaa, ja siksi näyttää muille että kärsii enemmän kuin pienempi lapsi. Mutta alle 3-vuotiaalla psyykkinen kehitys pahimmillaan viivästyy tai estyykin. Alle 3-vuotias lapsi tarvitsee nimenomaan sitä ensisijaista hoitajaa (jota ei lennosta voi vaihtaa) kehittyäkseen ikätason mukaisesta. Lapsi harjoittelee erillitysmistä äidistään tuolloin (olettaen että äiti on ottanut päävastuun lapsestaan), ja jotta tämä onnistuu, siihen tarvitaan äidin läsnäoloa elämässä. Jos tuossa vaiheessa lapsen hoitaja katoaa, niin tämä kehitys vähintäänkin viivästyy. Narsisimin alkuperäksikin on väitetty sitäkin, että lapsi on jostain syystä joutunut erillistymään liian varhain äidistään tai vaihtoehtoisesti tämä erillistyminen on estynyt täysin.
Aina voi elämässä sattua. Voi käydä niin kuin ap:n tapauksessa, äiti voi myös kuolla, sairastua vakavasti jne. Silloin pitää pyrkiä korjaamaan sitä korjattavaa ja tarjoamaan lapselle muita pysyviä ihmissuhteita. Jotkut vahingoittuvat vakavastikin, toiset eivät niin vakavasti. Kaikkiin jää varmasti jälkensä. Ensisijainen hoitaja voi toki olla isäkin, näin kuitenkin harvoin on. Näitä asioita on tutkittu (kiintymyssuhde, kehityspsykologia) ehkä psykologian osa-alueista kuitenkin eniten, eli mitään huuhaa-juttuja ne eivät ole. On todella tärkeää, ettei tällaisia asioita vähätellä syyllistämisen pelossa. Mutta toki itse ap:ta ei auta syyllistyminen, vaan hänen pitää pystyä antamaan ensin itselleen anteeksi, jotta voi luoda lapseen suhteen. Kuka tietää, se suhde voi olla aikanaan eheyttävä suhde lapselle. Silti, on aivan turhaa väittää ettei noin pieni välitä kun äiti lähtee. Isommat seuraukset sillä on, kun äiti lähtisi myöhemmin.
Ihme lässytystä, ettei vauvojen elämässä muka sattuisi ja tapahtuisi kaikenlaista, ja että se olisi heti jotain kertakaikkiaan kamalaa. Millä tavalla psyykkinen kehitys estyy tai viivästyy, mitä siitä siis konkreettisesti seuraa? Mitä se viivästyminen haittaa, jos kehitys pääsee kuitenkin myöhemmin jatkumaan? Että älkää nyt kuolko tai masentuko, naiset, tai kantako omia traumojanne, lapsenne ei siitä selviä, vai?
Esimerkiksi vauvaiässä adoptoiduilla on keskimäärin enemmän mielenterveysongelmia. Tuollaisen seuraukset näkyvät mm. ihmissuhdeongelmina aikuisina, mielenterveysongelmina ja pahimmillaan myös persoonallisuushäiriöinä.
Liian pitkä ero ensisijaisesta hoitajasta ikään nähden aiheuttaa sen, että lapsi joutuu pistämään kiintymisen jäähylle ja todennäköisesti hyväksymään erillisyytensä äidistään ennen kuin voi sen ymmärtää. Tämä voi oireilla monellakin tavalla. Vauva/taapero tarvitsee hoitajaansa mm. tunteidensa heijastamiseen. Lapselle saattaa jäädä virheellinen käsitys, että hän on jollain olennaisella tavalla paha, kun hänen "peili" elämästä katoaa, johon hän pystyy heijastamaan negatiiviset tunteet. Voi käydä päinvastoin myös, lapsi ajattelee itsensä olevan täydellisen hyvä ja muu maailma edustaa pahaa.
Kun ensisijainen hoitaja katoaa elämästä, niin muista suhteista tulee tärkeämpiä, mutta ei koskaan täysin korvaavia. Riippuu kovasti perimästä, lapsen kehitystasosta ja muista ihmissuhteista, miten tulevaisuudessa käy. Ja aikuisiällä on myös mahdollisuuksi eheytyä hyvissä ihmissuhteissa, terapiassa jne.
Jos aihe ihan oikeasti sinua kiinnostaa, niin voit aloittaa lukemisen mm. Liisa Keltinkangasjärvisen "pienen lapsen sosiaalisuus" -teoksesta. Voit myös ihan etsiä aiheesta tutkimuksia, niitä nimittäin löytyy runsaasti. Esim. Bolwby ja Ainsworth tutkivat melkeinpä elämäntyökseen vauvan ja äidin (/ensisijaisen hoitajan) välistä suhdetta ja sen merkitystä ihmisen elämässä.
No, ehkä tuohonkin auttaisi se, jos hyvän lapsuuden saaneet ihmiset viitsisivät suhtautua toisiin hiukan hyväksyvämmin, eikä aina vaatia toista olemaan joku täysin tervepäinen, ennen kuin kelpaa. Ja syyttää toista tämän ongelmista, joihin toinen ei siis mitenkään ole syyllinen, eikä aina hakemisesta huolimatta saa edes apua niiden ratkomiseen.
Anoreksia on taatusti itseaiheutettua.
Toivottavasti kukaan vastoin tahtoaan lapseton ei eksy lukemaan tätä ketjua. Voi sekin saada ap:sta traumat.
M41v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Mitäs ap sitten tekee kun kyllästyy ison lapsen kiukutteluun ja hoitamiseen,lähdet uudestaan nostelemaan?
Miten munaton lapsen isä on kun haluaa tuollaisen naisen takaisin eikä ole saanut edes erottua,ikä?
Mutsi hylkäsi minut 10v ja systerin 3v ikäisenä,lähti toisen "jännämiehen" matkaan,kiva oli mutsilla käydä kun uusi äijä kännissä riehui ja hakkasi sitä,aina sama homma.
Itse olen viimeisen kerran nähnyt sen joskus -90 luvulla,vieläkin muistaa jouluna lähetellä tekstiviestejä kun ei ole nähnyt ikinä meidän lapsiakaan ja se on tietenkin minun vika kuten kaikki muukin,äidissä itsessään ei ole ikinä ollut mitään vikaa.
Systerin viimeinen käynti sen luona oli joskus 2000 luvun alussa,mutsi ei vaan muistanut olla kotona eikä vastannut puhelimeen,systeri ajoi turhaan melkein 500km.En aio kyllästyä ja sitten kun tapaan lapsen, niin varaudun kaikkeen. En aio tehdä samaa virhettä uudestaan. Mieskin luottaa minuun ja parisuhde voi paremmin, kun tietää että olen kunnossa ja elämä tasapainossa. Mies on 37 ja minä 32v ja poika täytti eilen 5 vuotta. Olen pahoillani, että olette joutuneet kokemaan kovia mutta meidän tilanteessa en lähtenyt toisen miehen matkaan eikä miehellänikään ole ollut muita. Pojan parasta tässä kaikki ajatellaan. Minkä ikäinen olet?
41v.
Mulla on kanssa 5v poika jonka alkutaival ei ollut helppo,eikä alkanut nukkamaan edes jollain tavalla kuin vasta 3v korvilla,vieläkin herää yleensä klo5 aikoihin aamulla,mutta silti ei tullut mieleenkään hylätä lastaSaat ajatella minusta mitä haluat. Mies ja anoppi eivät voineet hyväksyä tekoani ja ymmärrän sen, koska olin itsekäs ja huono äiti kun ajattelin että loma auttaisi minua. Meille kaikille tärkein prioriteetti on poika ja haluamme molemmat olla hyviä vanhempia hänelle. Miehen on vaikea sanoa ääneen, mutta tiedän hänen edelleen rakastavan minua ja on sanonut antavansa anteeksi menneet jos lupaan tehdä parhaani ja pysyä mukana pojan elämässä. Arvostan miestäni, koska on todella omistautunut ja hyvä isä. Menneitä en voi muuttaa mutta haluan olla hyvä äiti ja vaimo.
En tiedä mitä miehesi oikein ajattelee ja miksei ole etsinyt uutta naista itselleen,mutta sen tiedän ketjua luettuani ettei sinusta ap tule ikinä kunnollista äitiä ja vaimoa.
Olet julma. Miksi sanoit noin? Mieheni ei halua luovuttaa, en minäkään halua ja olen hänelle todella kiitollinen. Olen aiheuttanut hänelle paljon tuskaa ja tehnyt väärin, mutta koko tämän ajan hän on ollut järkevä aikuinen ja kannustanut minua elämään. Ainoat pahat sanat, jotka hän on minulle sanonut liittyvät pojan hylkäämiseen ja äitiyteen. Tässä tilanteessa kuka tahansa olisi reagoinut vahvasti. Mies on itsekin sanonut ettei solvaaminen johda mihinkään ja haluaa yrittää uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
No mikset ala nyt tavata lasta? Esim. yksi päivä kerran kuussa? Olis varmasti lapselle tärkeää. Se on sitten vain tehtävä säännöllisesti, sovitusta ei saa livetä. Tuohon varmasti pystyt, jos et ole mikään alkkis.
Miksi pitäisi sotkea lapsen turvallinen ja vakaa elämä, jotta lapsen äiti saisi tutustua lapseensa.
Eikä lapsi tai aikuinen osaa kaivata sellaista mitä ei ole ollut. Ja tässä tapauksessa, kun ap. on lähtenyt, lapsi on ollut vauvaikäinen ja kaipaus on unohtunut muutamassa viikossa.
Ap. on täysin vieras henkilö lapselle, eikä lapsella ole mitään tunnesiteitä ap. vaan ne täyttävät muut lapsen läheiset.
Näin on myös adoptiotapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Mitäs ap sitten tekee kun kyllästyy ison lapsen kiukutteluun ja hoitamiseen,lähdet uudestaan nostelemaan?
Miten munaton lapsen isä on kun haluaa tuollaisen naisen takaisin eikä ole saanut edes erottua,ikä?
Mutsi hylkäsi minut 10v ja systerin 3v ikäisenä,lähti toisen "jännämiehen" matkaan,kiva oli mutsilla käydä kun uusi äijä kännissä riehui ja hakkasi sitä,aina sama homma.
Itse olen viimeisen kerran nähnyt sen joskus -90 luvulla,vieläkin muistaa jouluna lähetellä tekstiviestejä kun ei ole nähnyt ikinä meidän lapsiakaan ja se on tietenkin minun vika kuten kaikki muukin,äidissä itsessään ei ole ikinä ollut mitään vikaa.
Systerin viimeinen käynti sen luona oli joskus 2000 luvun alussa,mutsi ei vaan muistanut olla kotona eikä vastannut puhelimeen,systeri ajoi turhaan melkein 500km.En aio kyllästyä ja sitten kun tapaan lapsen, niin varaudun kaikkeen. En aio tehdä samaa virhettä uudestaan. Mieskin luottaa minuun ja parisuhde voi paremmin, kun tietää että olen kunnossa ja elämä tasapainossa. Mies on 37 ja minä 32v ja poika täytti eilen 5 vuotta. Olen pahoillani, että olette joutuneet kokemaan kovia mutta meidän tilanteessa en lähtenyt toisen miehen matkaan eikä miehellänikään ole ollut muita. Pojan parasta tässä kaikki ajatellaan. Minkä ikäinen olet?
41v.
Mulla on kanssa 5v poika jonka alkutaival ei ollut helppo,eikä alkanut nukkamaan edes jollain tavalla kuin vasta 3v korvilla,vieläkin herää yleensä klo5 aikoihin aamulla,mutta silti ei tullut mieleenkään hylätä lastaSaat ajatella minusta mitä haluat. Mies ja anoppi eivät voineet hyväksyä tekoani ja ymmärrän sen, koska olin itsekäs ja huono äiti kun ajattelin että loma auttaisi minua. Meille kaikille tärkein prioriteetti on poika ja haluamme molemmat olla hyviä vanhempia hänelle. Miehen on vaikea sanoa ääneen, mutta tiedän hänen edelleen rakastavan minua ja on sanonut antavansa anteeksi menneet jos lupaan tehdä parhaani ja pysyä mukana pojan elämässä. Arvostan miestäni, koska on todella omistautunut ja hyvä isä. Menneitä en voi muuttaa mutta haluan olla hyvä äiti ja vaimo.
En tiedä mitä miehesi oikein ajattelee ja miksei ole etsinyt uutta naista itselleen,mutta sen tiedän ketjua luettuani ettei sinusta ap tule ikinä kunnollista äitiä ja vaimoa.
Olet julma. Miksi sanoit noin? Mieheni ei halua luovuttaa, en minäkään halua ja olen hänelle todella kiitollinen. Olen aiheuttanut hänelle paljon tuskaa ja tehnyt väärin, mutta koko tämän ajan hän on ollut järkevä aikuinen ja kannustanut minua elämään. Ainoat pahat sanat, jotka hän on minulle sanonut liittyvät pojan hylkäämiseen ja äitiyteen. Tässä tilanteessa kuka tahansa olisi reagoinut vahvasti. Mies on itsekin sanonut ettei solvaaminen johda mihinkään ja haluaa yrittää uudestaan.
Oletteko te yhdessä? Mistä lähtien? Miten tapailette? Seksiä?
Oma äitini lähti noin, kuten sinä ap. Hän hylkäsi minut niin fyysisesti kuin emotionaalisestin aivan pikkulapsena. Ikävöin ja kaipasin häntä valtavasti. Näin kolmikymppisenä olen luovuttanut hänen suhteensa. Emme ole olleet yhteydessä seitsemään vuoteen. Hän aina saattoi viestitellä hetken normaalisti, jonka jälkeen vaihtoi nroa niin, ettei kertonut minulle jne.
Nyt kun minulla on omia lapsia, en aidosti ymmärrä, enkä hyväksy, miten kukaan ihminen, isä tai äiti, voi tehdä niin, kuten minulle tehtiin. Jos lähtee, olisi edes aktiivisesti yhteydessä ja kiinnostunut. Lapsi ei unohda ap. Minkä jätät taaksesi, sen löydät edestäsi.