Tein saman minkä monet miehet eli juoksin pois pikkulapsiarjesta

Vierailija kirjoitti:

Miksi ette ole eronneet?

Laitoimme eron vireille kun poika oli täyttänyt kaksi, mutta peruimme sen miehen pyynnöstä. Mies toivoi, että olisin tullut takaisin ja jatkanut äitiyttä lähtöni jälkeen, mutta muutti mielensä kun näki missä kunnossa olin. Samoihin aikoihin sovimme yhdessä etten näyttäydy pojan elämässä ainakaan vielä. Kävelen joskus päiväkodin ohi, jossa poika on ja näen hänet pihalla leikkimässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin, että olet mies joka elää miehen kanssa.

Olen nainen ja äiti, naimisissa edelleen lapsen isän kanssa, mutta emme asu yhdessä.

Et ole nainen. Olet pohjasakkaa

Olipa törkeä kommentti! Mun mielestä on hienoa, että pystyy tekemään noin suuren päätöksen, kun huomaa yrittämisen jälkeen, ettei ole itse kykenevä huolehtimaan lapsestaan. Eihän ap ole lastaan mihinkään roskikseen hylännyt.

Millaisessa kunnossa sitten olit kun mies ei halunnutkaan sinua takaisin? Oliko sinulla jotain mt-ongelmia tai muita pahoja ongelmia joiden takia lähdit? Tällaisessa tapauksessa ymmärtäisin.

Tiedän vanhempia, jotka ovat käytännössä tuhonneet lastensa elämän yrittämällä väkisin olla vanhempia. Näiden lasten elämä olisi varmasti mennyt paljon paremmin, jos vanhempi / vanhemmat olisivat vain tajunneet luovuttaa ajoissa ja antaa lapsen esimerkiksi sukulaisille, sijaisperheeseen tai lastenkotiin.

Monissa kommenteissa huomaa vahvana elävän äitimyytin. Myytti täydellisestä äidistä, joka olisi valmis tekemään mitä tahansa lapsensa eteen. Tosielämässä asiat eivät vain ole näin yksinkertaisia.

Mistähän se johtuu, että miehelle tällainen sallittaisiin huomattavasti helpommin? Miksi äiti ei saa väsyä ja lähteä? Ap:n lapsellahan asiat vaikuttavat olevan ihan hyvin ilman biologista äitiäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osuuko veikkaukseni oikeaan: sinä et olisi alun perinkään halunnut lasta mutta suostuit miehen mieliksi?

Miehellä on täysi oikeus haukkua minua ja pitää mielipiteensä. Häpeän tekoani mutta tapahtunutta ei saa tekemättömäksi. Olen kiitollinen, että poika on terve ja onnellinen ja saa kasvaa rakastavassa ympäristössä. Mieheni on loistava isä ja anoppi otti äidin roolin minun otettuani hatkat sekä on edelleen pojan elämässä mukana. Väsyin vauva-aikaan ja ette ehkä usko, mutta rakastan poikaani vaikken hänen elämässään ole näkyvänä. Mies ei ole koskaan painostanut minua ja halusimme lapsen yhdessä, minä en vaan lopulta kestänyt ja varoittelusta huolimatta minulla oli liian ruusuinen kuva vauvoista ja kaikesta mikä liittyy siihen.

Uskottele itsellesi mitä haluat mutta rakkautta et kyllä poikaasi kohtaan tunne jos olet vapaaehtoisesti suostunut olemaan edes tapaamatta häntä neljään vuoteen! Siis mä olisin varmaan kirjaimellisesti seonnut tai kuollut ikävään jos mut olis erotettu mun pojasta kun se oli 1v. Vieläkin olis ihan sietämätön ajatus mutta silloin ihan pienenä katastrofi!

Et sinä voi tulla sanomaan toiselle mitä hän tuntee. 

Kyllä voin! Jos kylmästi pystyy jättämään oman 1-vuotiaan lapsensa vain koska vauvan hoitaminen ei nappaa niin ei kyllä tiedä mitä rakkaus edes tarkoittaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin, että olet mies joka elää miehen kanssa.

Olen nainen ja äiti, naimisissa edelleen lapsen isän kanssa, mutta emme asu yhdessä.

Et ole nainen. Olet pohjasakkaa

Olipa törkeä kommentti! Mun mielestä on hienoa, että pystyy tekemään noin suuren päätöksen, kun huomaa yrittämisen jälkeen, ettei ole itse kykenevä huolehtimaan lapsestaan. Eihän ap ole lastaan mihinkään roskikseen hylännyt.

Joo, vähän samalla tavalla kun on hienoa pyytää anteeksi jos vetää toista turpaan tai hienoa palauttaa henkkarit poliisille jos pöllii lompakon. Hienoa olisi oikeasti ollut miettiä etukäteen kannattaako lasta hankkia, ja päätöksen jälkeen kantaa siitä vanhempana vastuu. Lapsen hylkääminen sillä perusteella, että on niin surkea äiti että lapsi traumatisoituisi yhdessä eläen vielä pahemmin EI ole kenenkään normaalin ihmisen mielestä hienoa vaan ainoastaan hieman vähemmän törkeän vastuutonta kuin se perheeseen jääminen.

On alkoholisteja ja muita,

Minä olen etä-äiti omasta tahdostani. Tapaan lasta pari kertaa viikossa ja olen edelleen mieheni kanssa yhdessä. Mutta en jaksanut lapsiperhearkea.

Vierailija kirjoitti:

On alkoholisteja ja muita,

Sanomattakin selvää että silloin ei lapsia hankita! Lapsi ei ole lelu jota voi kokeilla ja todeta ettei tää ookaan kivaa, jatkan mieluummin dokaamista.

Vierailija kirjoitti:

Kadut siis nyt hylkäämistä? Kauanko harkitsit lasta? Oliko sinulla mitään kokemusta lapsista ennen omaa lasta? Milloin aloit katumaan lähtemistä? Ajattelitko että on lapselle parempi että lähdet (koit pahoja ajatuksia lasta kohtaan ja väsymys aiheutti oireita) vai/sekä on parempi itsellesi että lähdet? Pelottaako lapsen mahdollinen katkeruus sinua kohtaan tulevaisuudessa?

Kaiken aikaa olen katunut hylkäämistä ja ei kulu päivääkään ettenkö ajattelisi poikaa. Anoppi sanoi vuosia sitten, että toivoisi minulla olevan alkoholiongelma tai masennus, mutta oman lapsen hylkäämistä hän ei ymmärrä. Hän on tällä hetkellä ainoa äitihahmo pojalle. Tiesin ettei äitiydestä voi irtisanoutua tai ottaa lopullisesti lomaa, mutta raskaus oli vaikea enkä osannut omaksua äidin roolia miehen ja anopin tuesta huolimatta. Harkitsimme lasta koko seurustelumme ajan ja päätimme yhdessä raskautua häiden jälkeen. Petyin kun lasta ei alkanut kuulua heti ja tulin raskaaksi 1,5v päästä ensi yrittämisestä. Toinen suuri pettymys oli etten pystynyt imettämään, maitoa ei tullut vaikka mitä tein ja muistan vieläkin olevani maailman huonoin äiti, koska ruokin lastani purkkiruoalla. Tein päätöksen lähdöstä liian hätäisesti ja väsyneenä, kun ajattelin että pilaan huonona äitinä hänen elämänsä. Minun oli tarkoitus olla pois korkeintaan kuukausi, mutta siitä on tullut pidempi aika.

Täällä ei näköjään saa kertoa omaa mielipidettään, kun heti viesti poistetaan. Olet kamala ihminen ap! Hyvä että tajuat edes hävetä. Et ole nähnyt lasta vuosiin. Olet lapselle vieras ihminen. Äitinä sun tehtävä on opettaa lasta ja ottaa vastaan ne uhmat ja kiukut. Lohduttaa kun lapsella on paha mieli.. Päiväkodin täti on lapsellesi läheisempi kun sinä, joten älä ihmettele jos lapsi vierastaa sua ja ei ehkä edes halua nähdä.

Vierailija kirjoitti:

Monissa kommenteissa huomaa vahvana elävän äitimyytin. Myytti täydellisestä äidistä, joka olisi valmis tekemään mitä tahansa lapsensa eteen. Tosielämässä asiat eivät vain ole näin yksinkertaisia.

Mistähän se johtuu, että miehelle tällainen sallittaisiin huomattavasti helpommin? Miksi äiti ei saa väsyä ja lähteä? Ap:n lapsellahan asiat vaikuttavat olevan ihan hyvin ilman biologista äitiäkin.

Nyt taitaa mennä puurot ja vellit sekaisin. Kukaan ei varmaan kuvittele, että kaikki äidit olisivat täydellisiä tai edes kelvollisia äitejä. Se, että useimpien ihmisten mielestä oman lapsen hylkääminen pudottaa pois kategoriasta "kelvollinen äiti" ei ole mikään myytti tai harhaluulo. Se on mielipide, johon ihmisillä on ihan täysi oikeus.

Ja minua aina ihmetyttää, missä ovat nämä laajat ihmisjoukot, jotka taputtelevat perheen hylänneitä miehiä vain selkään? Omassa tuttavapiirissä ei tuollaista asennetta todellakaan ole. Yhden perheensä jättäneen miehen tiedän, hyvän ystäväni isä, jonka temppu on tuomittu suvussa laajalti ja jolle ei 3/4 omista lapsista vielä 20 vuoden jälkeenkään suostu puhumaan sanaakaan. Ei ole saanut edes tavata useimpia lapsenlapsiaan. Mutta sinusta miehelle tuo on yleisesti hyväksyttyä? Saanko kysyä, minkälaisissa piireissä näin on?

Pitää ajatella lapsen parasta. Joskus oma äiti ei ole hyvä vaihtoehto lapsen äidiksi. Lapsella pitää olla välittäviä ja jaksavia aikuisia ympärillään eivätkä nämä aikuiset aina ole yhtä kuin biologiset vanhemmat. Ihmissuhteiden pysyvyys on erittäin tärkeää lapsuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Kadut siis nyt hylkäämistä? Kauanko harkitsit lasta? Oliko sinulla mitään kokemusta lapsista ennen omaa lasta? Milloin aloit katumaan lähtemistä? Ajattelitko että on lapselle parempi että lähdet (koit pahoja ajatuksia lasta kohtaan ja väsymys aiheutti oireita) vai/sekä on parempi itsellesi että lähdet? Pelottaako lapsen mahdollinen katkeruus sinua kohtaan tulevaisuudessa?

Olemme puhuneet miehen kanssa miten minut kannattaisi esitellä pojalle ja mikä aika olisi paras. Haluaisin tulla takaisin pojan elämään nyt pysyvästi, koska en halua odottaa teini-ikään asti. Tietenkään en voi vaan ilmestyä kuin tyhjästä ja julistaa, että äiti tässä. Äiti on aina äiti, mutta luotan siihen että anoppi on korjannut puuttuvan palasen nämä vuodet ja en pelkää pojan katkeroitumista, koska ei hän muista minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ette ole eronneet?

Mies toivoi, että olisin tullut takaisin ja jatkanut äitiyttä lähtöni jälkeen, mutta muutti mielensä kun näki missä kunnossa olin.

Niin millaisessa kunnossa siis olit ap? Jos sulla kerran ei ole mt- tai alkoholiongelmaa?

Kyllä sen äiti-lapsi-suhteen voi luoda myöhemminkin. Eihän siitä tietenkään samanlaista tule kuin jos olisit ollut lapsen kanssa hänen koko elämänsä ajan. Suhteesta voi kuitenkin tulla hyvä ihmissuhde.

Eli oikeutat toimiasi sillä, että muutkin tekevät niin. Jippii. Se ei tee toimistasi yhtään sen parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Monissa kommenteissa huomaa vahvana elävän äitimyytin. Myytti täydellisestä äidistä, joka olisi valmis tekemään mitä tahansa lapsensa eteen. Tosielämässä asiat eivät vain ole näin yksinkertaisia.

Mistähän se johtuu, että miehelle tällainen sallittaisiin huomattavasti helpommin? Miksi äiti ei saa väsyä ja lähteä? Ap:n lapsellahan asiat vaikuttavat olevan ihan hyvin ilman biologista äitiäkin.

Kyllä se juuri näin yksinkertaista on ihan tosielämässä! Se ei ole mikään myytti vaan totuus että normaalisti ihminen ei hylkää omaa jälkikasvuaan ja todellakin tarpeen vaatiessa tekee lastensa puolesta mitä vaan! Ei väliä onko kyseessä isä vai äiti. On vaan paljon tunne-elämältään häiriintyneitä ihmisiä ja siksi näitä tapahtuu.

Onhan joidenkin lasten äidit sairaalassakin vuosia.