Valitin vuosi sitten palstalla, että en aio enää tehdä kotitöitä. Nyt on erottu. Päivitystä!
Vuosi sitten kirjoitin täällä, miten päätin lopettaa mieheni passaamisen ja kotitöiden tekemisen. Erohan siitä tuli, mutta pakko oli tulla avautumaan nyt.
Olemme asuneet erillämme nyt muutaman kuukauden, ja olen hämmentynyt siitä, miten mies ei ole ottanut itseään niskasta kiinni. Säälittää todella.
Kävin entisessä kodissamme hakemassa tavaroita (olemme hyvissä väleissä), ja entinen koti haisi ihan kamalalle. Mies ei ole ostanut mitään sisustusta, paitsi perseelle haisevan käytetyn sohvan ja maton.
Joka paikassa on jotain koneöljypulloja ja pensseleitä, meisseleitä ja muovipusseja. Kämppä näyttää ihan verstaalta ja haisee öljylle.
Lakanoita ei ole vaihtanut kertaakaan muuttoni jälkeen. Tiedän sen siitä, kun mies lupasi antaa kyseisen pussilakanasetin mulle seuraavan pesukerran yhteysessä (olen saanut lakanat äidiltäni).
Sänky oli petaamatta ja haisi pahalle. Pyyhkeitä ei oltu vaihdettu kertaakaan.
Pakastimessa oli pitsoja, mustikat joita jätin, oli syömättä. Jääkaapissa oli homeista ruokaa ja eineksiä, muuten tyhjä.
Joka paikassa tyhjiä kaljatölkkejä ja pulloja. Kaikki oli järjestelmättä ja lapsen huone joka tyhjeni, oli siinä kunnossa mihin jätin sen muuttaessani pois. Matto oli rullalla yhä ja pölyä oli kaikkialla. Nurkassa oli sama roskapussi, joka oli poismuuttaessani.
Tuli jotenkin hemmetin paha mieli, mutta samalla mielihyvä siitä, että tein oikean ratkaisun. Olin siis tunteeni kanssa ihan oikeassa, että teen yksin kaikki kotityöt. Kohtahan sillä asuu siellä uusi nainen varmaan, joka uhriutuu seuraavat seitsemän vuotta. Onneksi mun ei tarvitse enää.
Kommentit (74)
Joskus viskimoukku ja pornoleffa on parempaa terapiaa parisuhteelle kuin tuntikausien syväluotaava keskustelu. Minä motkotin siivouksesta miehelleni niin ensin lensi parvekkeelta pölyrätti ja hetken päästä molempien alushousut :D
Vierailija kirjoitti:
No ohiksena että on tuossa ituakin, minä en aio kuolla mopin tai haravan varteen, enkä kyllä imurinkaan varteen. Voi olla etten valitse alusvaatteitanikaan sen perusteella, että onko niissä soveliasta kuolla. En valinnut miestäni sen perusteella, että kuinka usein hän vaihtaa vessan käsipyyhkeen. Kannattais varmaan sunkin miettiä asiaa useammalta kantilta, missä asioissa elämässä on järkeä.. antaa kato asian mennä järkeen ja tunteisiin. Sanonpahan vaan.
Jos sinusta on järkeä siinä, että raadat yksin niin ihan vapaasti. Mutta ei siitä ole kyllä ajattelemisen aiheeksi kenellekään normaalilla itsetunnolla varustetulle ihmiselle.
Ikuisuusriita poikki – asiantuntijat kertovat, kuinka ratkaiset suhteen yleisimmät riidat
KOTITÖIDEN JAKAMINEN
Miten ratkaista riidat siitä, että suhteessa jompi kumpi kokee kotitöiden jakautuvan epätasaisesti?
Kuulostaa tylsältä, mutta kotityöriitojen selvittäminen kannattaa aloittaa siitä, että molemmat tekevät listan. Kun kotitöistä tekee kerran perusteellisen selvityksen, säästyy siltä, että ne nousevat riidanaiheiksi kerta toisensa jälkeen.
Listaan kirjataan kaikki sellaiset kotihommat, jotka omasta mielestä pitää hoitaa – ei siis syyttävästi listata, mitä itse on tehnyt ja kumppani jättänyt tekemättä. Kun listat ovat valmiit, ne laitetaan rinnakkain ja aloitetaan kompromissin hiominen.
Asia on nimittäin niin, että niissä perheissä ei riidellä kotitöistä, joissa vallitsee yksimielisyys siitä, mitä kotona pitää tehdä ja mitä ei. Tätä yksimielisyyttä on vaikea saavuttaa, jos suhteessa ei ole koskaan rakentavasti puhuttu siitä, kuinka usein vessa pitäisi pestä tai matot tampata.
”Usein oletetaan, että nämä asiat vain itsestään lutviutuvat. Mutta eiväthän ne lutviudu”, Minna Oulasmaa sanoo.
Kun listat ovat rinnakkain, saattaa käydä ilmi, etteivät lasipurkit kävelekään yksin kierrätykseen tai auto ole itsestään peseytyvä. Kumppani on vain hoitanut nämä kaikessa hiljaisuudessa. Lista siis paljastaa ”huomaamattomat” kotihommat, joista on helppo kerryttää katkeruuspisteitä. Lisäksi se paljastaa eron siisteyskäsityksissä.
”Kummallakaan ei ole oikeutta pakottaa toista siihen, että koti imuroidaan kolmesti viikossa tai vain kerran kuussa. Molempien on tultava puoliväliin”, Oulasmaa sanoo.
Kun yhteinen näkemys hoidettavista kotitöistä on saatu aikaan, kannattaa sopia myös toteutuksesta. Se voi olla diili, että sinä vastaat aina pyykeistä ja minä imuroinnista. Tai lista jääkaapin ovessa, josta molemmat saavat valita itselleen kullakin viikolla mieleiset tehtävät.
”Molemmilla osapuolilla pitäisi olla vapaus valita, mitkä kotityöt he hoitavat, mutta myös vastuu siitä, että homma on tehty yhdessä sovittuun takarajaan mennessä. Jos vessanpesun aikaraja on perjantaina, sitä ennen asiasta ei saa huomauttaa”, Oulasamaa sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Siis sä tutkit sen jääkaapin ja pakastimen?
Aika törkeä temppu. Astelee exän kotiin ja alkaa penkoa paikkoja.
Ja kaiken tämän pesun ja puunauksen ja käsidesilotrauksen jälkeen tuloksena on maailman sairaimmat ihmiset.
Joka toisella keuhkot pihisee missä tahansa vanhassa rakennuksessa, urheiluhallissa pidetään kissanäyttely ja vielä vuoden päästä terveet urheilijanuorukaiset imevät astmapiippua, kun niin vetää henkeä ahtaalle.
Koiran tuominen uimarannalle aiheuttaa välittömän aivoinfarktin.
Jos kakaroilla ei ole adh, add, ebb, abc tai muu kirjainyhdistelmä, niin allergia ainakin. Ennen kouluikää on sairastettu korvatulehdukset säännöllisesti joka toinen kuukausi. Joko kolmas vetää jotain mielenterveysnappia.
Kouluja ja virastoja puretaan samaa vauhtia kuin uusia rakennetaan, kun aina jollain vinkukeuhkolla iskee työväsymys ja silmiäkin kirvelee.
Vierailija kirjoitti:
Ikuisuusriita poikki – asiantuntijat kertovat, kuinka ratkaiset suhteen yleisimmät riidat
KOTITÖIDEN JAKAMINEN
Miten ratkaista riidat siitä, että suhteessa jompi kumpi kokee kotitöiden jakautuvan epätasaisesti?
Kuulostaa tylsältä, mutta kotityöriitojen selvittäminen kannattaa aloittaa siitä, että molemmat tekevät listan. Kun kotitöistä tekee kerran perusteellisen selvityksen, säästyy siltä, että ne nousevat riidanaiheiksi kerta toisensa jälkeen.
Listaan kirjataan kaikki sellaiset kotihommat, jotka omasta mielestä pitää hoitaa – ei siis syyttävästi listata, mitä itse on tehnyt ja kumppani jättänyt tekemättä. Kun listat ovat valmiit, ne laitetaan rinnakkain ja aloitetaan kompromissin hiominen.
Asia on nimittäin niin, että niissä perheissä ei riidellä kotitöistä, joissa vallitsee yksimielisyys siitä, mitä kotona pitää tehdä ja mitä ei. Tätä yksimielisyyttä on vaikea saavuttaa, jos suhteessa ei ole koskaan rakentavasti puhuttu siitä, kuinka usein vessa pitäisi pestä tai matot tampata.
”Usein oletetaan, että nämä asiat vain itsestään lutviutuvat. Mutta eiväthän ne lutviudu”, Minna Oulasmaa sanoo.
Kun listat ovat rinnakkain, saattaa käydä ilmi, etteivät lasipurkit kävelekään yksin kierrätykseen tai auto ole itsestään peseytyvä. Kumppani on vain hoitanut nämä kaikessa hiljaisuudessa. Lista siis paljastaa ”huomaamattomat” kotihommat, joista on helppo kerryttää katkeruuspisteitä. Lisäksi se paljastaa eron siisteyskäsityksissä.
”Kummallakaan ei ole oikeutta pakottaa toista siihen, että koti imuroidaan kolmesti viikossa tai vain kerran kuussa. Molempien on tultava puoliväliin”, Oulasmaa sanoo.
Kun yhteinen näkemys hoidettavista kotitöistä on saatu aikaan, kannattaa sopia myös toteutuksesta. Se voi olla diili, että sinä vastaat aina pyykeistä ja minä imuroinnista. Tai lista jääkaapin ovessa, josta molemmat saavat valita itselleen kullakin viikolla mieleiset tehtävät.
”Molemmilla osapuolilla pitäisi olla vapaus valita, mitkä kotityöt he hoitavat, mutta myös vastuu siitä, että homma on tehty yhdessä sovittuun takarajaan mennessä. Jos vessanpesun aikaraja on perjantaina, sitä ennen asiasta ei saa huomauttaa”, Oulasamaa sanoo.
Ja sitten kun se perjantai meni, ja wc on edelleen siivoamatta, sittenkö saa huomauttaa? Mitäs iloa siitä on? En minä halua vahtia, huolehtia ja muistuttaa että aikuinen hoitaisi oman hommansa. Todennäköisesti vastaus huomautukseen olisi että ei ehtinyt koska lapset ja diipadaapadaa. Että itse ei osaa ottaa sitä aikaa hommansa hoitamiseen vaan puolison pitäisi pyytämättä ja alleviivaten järjestää nyt pyhä ja häiriötön puolituntinen vessan siivoukselle - ihan niin kuin joku muu huolehtisi minulle minun puolestani aikaa ja rauhaa tehdä vastuullani olevat kotityöt.
Vierailija kirjoitti:
Ihotautilääkäri vastaa
https://anna.fi/hyvinvointi/terveys/usein-pyyhkeet-pitaisi-vaihtaa-ihot…
Vaihdatteko oikeasti pyyhkeet noin usein kuin tuossa suositellaan? Joka toinen päivä käsipyyhkeen ja joka viikko vartalopyyhkeen? Kyllä saa pesukone laulaa.
Öh todellakin. Perheessä 7 henkilöä. Tuleehan siitä 1 pyyhekoneellinen viikossa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikuisuusriita poikki – asiantuntijat kertovat, kuinka ratkaiset suhteen yleisimmät riidat
KOTITÖIDEN JAKAMINEN
Miten ratkaista riidat siitä, että suhteessa jompi kumpi kokee kotitöiden jakautuvan epätasaisesti?
Kuulostaa tylsältä, mutta kotityöriitojen selvittäminen kannattaa aloittaa siitä, että molemmat tekevät listan. Kun kotitöistä tekee kerran perusteellisen selvityksen, säästyy siltä, että ne nousevat riidanaiheiksi kerta toisensa jälkeen.
Listaan kirjataan kaikki sellaiset kotihommat, jotka omasta mielestä pitää hoitaa – ei siis syyttävästi listata, mitä itse on tehnyt ja kumppani jättänyt tekemättä. Kun listat ovat valmiit, ne laitetaan rinnakkain ja aloitetaan kompromissin hiominen.
Asia on nimittäin niin, että niissä perheissä ei riidellä kotitöistä, joissa vallitsee yksimielisyys siitä, mitä kotona pitää tehdä ja mitä ei. Tätä yksimielisyyttä on vaikea saavuttaa, jos suhteessa ei ole koskaan rakentavasti puhuttu siitä, kuinka usein vessa pitäisi pestä tai matot tampata.
”Usein oletetaan, että nämä asiat vain itsestään lutviutuvat. Mutta eiväthän ne lutviudu”, Minna Oulasmaa sanoo.
Kun listat ovat rinnakkain, saattaa käydä ilmi, etteivät lasipurkit kävelekään yksin kierrätykseen tai auto ole itsestään peseytyvä. Kumppani on vain hoitanut nämä kaikessa hiljaisuudessa. Lista siis paljastaa ”huomaamattomat” kotihommat, joista on helppo kerryttää katkeruuspisteitä. Lisäksi se paljastaa eron siisteyskäsityksissä.
”Kummallakaan ei ole oikeutta pakottaa toista siihen, että koti imuroidaan kolmesti viikossa tai vain kerran kuussa. Molempien on tultava puoliväliin”, Oulasmaa sanoo.
Kun yhteinen näkemys hoidettavista kotitöistä on saatu aikaan, kannattaa sopia myös toteutuksesta. Se voi olla diili, että sinä vastaat aina pyykeistä ja minä imuroinnista. Tai lista jääkaapin ovessa, josta molemmat saavat valita itselleen kullakin viikolla mieleiset tehtävät.
”Molemmilla osapuolilla pitäisi olla vapaus valita, mitkä kotityöt he hoitavat, mutta myös vastuu siitä, että homma on tehty yhdessä sovittuun takarajaan mennessä. Jos vessanpesun aikaraja on perjantaina, sitä ennen asiasta ei saa huomauttaa”, Oulasamaa sanoo.
Ja sitten kun se perjantai meni, ja wc on edelleen siivoamatta, sittenkö saa huomauttaa? Mitäs iloa siitä on? En minä halua vahtia, huolehtia ja muistuttaa että aikuinen hoitaisi oman hommansa. Todennäköisesti vastaus huomautukseen olisi että ei ehtinyt koska lapset ja diipadaapadaa. Että itse ei osaa ottaa sitä aikaa hommansa hoitamiseen vaan puolison pitäisi pyytämättä ja alleviivaten järjestää nyt pyhä ja häiriötön puolituntinen vessan siivoukselle - ihan niin kuin joku muu huolehtisi minulle minun puolestani aikaa ja rauhaa tehdä vastuullani olevat kotityöt.
Parisuhde- ja seksuaaliterapeutti sanoi, että "Ennen kuin ryntäätte pariterapiaan, testatkaa näitä ratkaisuja suhteen ikuisuusriitoihin."
Eli jos sinä ja miehesi ette osaa keskustella ja sopia asioista hyvässä vuorovaikutuksessa kuten aikuiset niin sitten ryntäätte pariterapiaan. Jos aiotte elää parisuhteessa yhdessä. Simppeliä.
Nyt on (taas) lapsi mennyt ns. pesuveden mukana.Monet eivät edes osaa kuvitella miten pa...sissa läävissä ihmiset monesti elävät.Nyt ei ollutkaan kyse mistään normisiivouksesta/parisuhteesta.Ei auta mitkään parisuhdekeskustelut.Näitä täysin avuttomia/laiskoja/välinpitämättömiä vaan löytyy.Jos itse ei ole elänyt tai edes käynyt tällaisen törkyisen ihmisen kodissa ,niin ei voi edes kuvitella sitä likaisuutta ja hajua.Kyse ei todellakaan ole mistään vaihtamattomasta pyyhkeestätai lakanasta.Kyse on uskomattomasta pas...suudesta!
No mikä siinä sitten muka on ongelma, eihän sellaiseen törkyisuhteeseen kukaan järkevä ihminen mene. Ap:n mies ei tainnut ihan tätä sorttia olla?
Vierailija kirjoitti:
Joskus viskimoukku ja pornoleffa on parempaa terapiaa parisuhteelle kuin tuntikausien syväluotaava keskustelu. Minä motkotin siivouksesta miehelleni niin ensin lensi parvekkeelta pölyrätti ja hetken päästä molempien alushousut :D
Kumpi teistä kävi ne hakemassa pois vai jätittekö ne sinne pihalle lojumaan? Veikkaan, että tuokin homma jäi sinulle.

No siinä kävi niin, että pölyrätti tipahti alemmalle parvekkeelle ja he ilmeisesti omivat sen omaan käyttöönsä, en mennyt sen tarkemmin sitten kyselemään. Alushousut oli joku ystävällinen naapuri nostanut rappukäytävän kaiteelle, aulaan, josta ne nappasimme naamat helpottaen äkkiä taskuun, samalla kun olimme menossa hakemaan kaupasta jäätelöä. Siivous unohtui siltä viikonlopulta.