Ihmisten käyttäytyminen alennusmyyntien aikaan (Aspan näkökulma)
Sotketaan paikat (osa tarkoituksella)? Miksi? Ihan kamala kiire juosta ihmisten perässä kun tuotteita jätetään ympäri myymälää, sotketaan rekit niin että seuraavien on vaikea edes yrittää löytää mitään. Tai raahataan kamala kasa tuotteita kassalle. Siis jonotetaan pitkä aika, lätkäistään tuotteet kassalle ja aletaan arpomaan että "en ota näitä, nämä minä otan, mutta en sittenkään halua näitä" ja kamala vaatekasa sieltä myymälästä on seuraavaksi kassalla. Kun jonkun täytyy ne siitä viedä takaisin myymälään, alkaa kiukuttelu kun kassoilla on liian vähän henkilökuntaa.
Ale-kuvasto on valtakunnallinen, mutta kaikkia tuotteita ei välttämättä logistisista syistä saada kaikkiin myymälöihin. Sitten raivotaan pää punaisena sille kassaneidille, joka yrittää ystävällisesti teille kertoa, miksi meiltä ei tuotetta löydy, tarjoutuu soittamaan toiseen myymälään, mutta asiakas keskeyttää tiuskimalla että "En MINÄ pääse toiseen myymälään". Okei, seuraavaksi olisin tarjonnut vastaavaa tuotetta alehintaan, mutta ei sitäkään kuunnella loppuun, vaan solvataan kassaneiti, ketju, ja mölistään miten valheellista mainontaa tämä nyt oli ja "KYLLÄ HESARISSA OIS PITÄNYT LUKEA ETTÄ TEILLÄ EI TÄTÄ OLE" (??)
Alennuksien päälle tinkaajat.. Jaksanko edes aloittaa? Kassalla ei ole yleensäkään oikeuksia ruveta laskemaan minkäänlaisia hinnanpudotuksia, puhumattakaan jo valmiiksi alennetuista tuotteista. Se mahdollinen tinkaaminen suoritetaan osastolla työskentelevän myyjän kanssa, jolloin sovittu hinta ilmoitetaan puhelimitse kassalle, tai lisätään käsin tuotteeseen sovittu hinta. Eikä tartte tuhista kun se kassaneiti tekee vain työtään ja noudattaa annettuja sääntöjä etkä saa sitä euron pudotusta..
Laarit... tuotteet on asetettu kokojärjestykseen niin, että jokainen näkee ne ensisilmäyksellä ja voi valita itselleen sopivan koon. Muttakun pitää kaivaa sieltä pohjalta ja rutata kaikki muut tuotteet.
On olemassa bokseri ja sukkavarkaita. Sukkapaketti (3paria) maksaa 3euroa. Aina löytyy vähintään 1 paketti josta on revitty sukkia irti. Joskus käy vahinkoja että tuotepakkaus hajoaa, se on ihan ok. Mutta sitten on nää jotka repii paketit auki niin että on aivan turha toivo edes yrittää korjata sitä. Jos te haluatte vilkaista paketissa olevaa tuotetta, pyytäkää MYYJÄ avuksenne! Sille maksetaan siitä. Ja se tekee sen mielellään, ainakin paljon mieluummin kuin yrittää kasata kokoon tuhottuja myyntipakkauksia.
Ja sitten kassalla: JOKA IKINEN alehinta ei tule suoraan koneelta. Ne täytyy syöttää käsin. Joskus käy virheitä, me emme tahallamme jätä alehintoja laittamatta. Jos näin toimisimme, olisi työmme hyvin lyhytaikainen ilo ja kenkää tulis niin että heilahtais.
Anteeksi avautuminen, oli rankka päivä tänään. Pidän asiakkaista ja työstäni, enkä koskaan näytä asiakkaille turhautumistani tai ärsyyntymistäni. Palvelen asiakkaani asiallisesti ja tahdon heidän lähtevän hyvillä mielin, ja tulevan vielä uudestaankin asioimaan. Mutta OIKEASTI joskus tuntuu että kaupassa ja ETENKIN ale-aikana jengillä unohtuu aivot narikkaan.
Kiitos niille ihanille ja huomaavaisille asiakkaille, jotka osaatte kohteliaat käytöstavat ja teette työstämme mieluisaa, teitä onneksi on PALJON :)
Kommentit (170)
Vierailija kirjoitti:
Jos asiakkaat eivät osaa toimia kaupassa, niin pitäisikö kaupan tarkistaa vähän toimintatapojaan? Toisissa kaupoissa tosiaan on helpompi löytää tuotteet ja sovituksen jälkeen on paikka mihin tuotteet jätetään. Vaikka myyjä tuntee kaupan ja mihin tuotteet kuuluvat, ei ostaja sitä tiedä. Usein sitä vain ei muista, eikä löydä paikkaa mistä tuoteet otti. Tosiaan jotkut kaupat on helppoja ja kaikkien kauppojen pitäisi toimia sen konseptin mukaan.
Kannattaa ensi kerralla kun olet kaupassa joka ei mielestäsi toimi huutaa aiheesta pää punaisena kassahenkilölle vähintään kymmen minuuttia. Saat sillä vaikutetaan asiaan.
Mää en oo kaupan alan aspana, mutta pikaruokapuolella sää vasta laskiämpäri ootkin.. sillä hän ei ole mitään väliä että jonoa on ovelle asti, ollut jo viimeiset 2h, kaikki tekevät parhaansa ja juoksevat hiki hatussa. Kukaan ei kerkeä moneen tuntiin, huonolla tuurilla koko päivänä, kuselle, ruoka-tai kahvitauolle. Parhaimmillaan työntekijät on pyörtyneet, koska kiireessä ei kerkeä/muista juoda ja kuumuudessa juostessa nestekki D iskee äkkiä...
Selventääkseni, jokaiselle asiakkaalle on tavoiteaika. Ajatellaan että edelläsi on vaikka 10 asiakasta joista jokaiselle on tuotteet joita ei ole valmiina. Silloin tavoite on 7min/asiakas. 10x7=70. Kaikkia 11 asiakasta ei mitenkään voi sen yhden seitsemän minuutin aikana palvella, joten järkikin sen sanoo että joudut odottamaan jonkun aikaa. Vaan ei, sieltä tullaan huutamaan vittusaatanaa jo 10 min kuluttua.. ja kun ystävällisesti kerrot, että kuten näet niin meillä on tässä nyt vähän hoppu, tehdään tuotteet mahollisimman nopsaan ja pahoittelet odotusta niin saat vastaukseksi vittuilua. Yrität vielä kerran ruokia toimittaessasi ja pyydät ottamaan vaikka kahvikupin meidän piikkiin pahoitteluksi niin vastaus on luokkaa "en ota!" Ja marssitaan ulos ilman kiitoksen sanaa...
Ei sillä, noihin tottuu. Vaan tuntuu vähän tympeältä kun haluaisi jokaisen asiakkaan olevan tyytyväinen saamaansa palveluun, eikä siihen oikeasti mitenkään pysty kun saattaa olla tunnissa kymmeniä asiakkaita ja satoja hampurilaisia, työntekijöiden määrä on ylempää rajoitettu. Kun pitäisi keritä siivoamaan, täyttämään paikat, tyhjentämään tarjottimet salista, tiskaamaan ne ja satamiljoonaa muuta kippoa ja kuppia että homma toimisi, kattomaan vessoja (juhannuksena mm. Joku vatipää oli kussut vessanpöntön kannen päälle, joten koko vessa lainehti ja viemäri päätti sanoa itsensä irti eikä vetänyt. Kuivasin sitten ne kusipesuvedet käsin lattialta...) Jnejnejne.. toki pyritään mahdollisuuksien mukaan hyvittämään odotus, mutta emme mekään mahdottomiin pysty... :P
Ja perhana ku tässä saa tuota automaattista korjausta poies päältä. Ei nestekki D, vaan nestehukka.... -.-"
Olen ollut aspana mutta yhteydessä asiakkaisiin vain sähköpostitse ja puhelimitse. Ongelmana on ollut niskaan huohottavat esimiehet joita oli yhdessä lafkassa 7 valvomaan minua ja työkaveriani. Jos asiakas alkoi huutamaan oli pakko hakea joku näistä mutta joskus he kieltäytyivät. Asiakkaat huusi vaikka mistä, yksi huusi koska oli tilannut väärän tuotten. Tässä tilanne:
Asiakas A: Sain väärän tuotteen. Kuinka kehtaatte firmanne on vitsi ja tyttäreni joulu on pilalla.
Minä: Olen pahoillani että sait väärän tuotteen. Saisinko nimen tai tilausnumeron?
A: Anna Asiakas 12345
M: Kiitos. Näen tästä ruudulta että tilasit tuotteen X. Saisinko kysyä minkä tuotteen sait?
A: Tuotteen X mutta tilasin tuotteen Y!!!!!
Teidän nettikaupan syytä!!!!!
M: Olen pahoillani, pyytäisin sinua lähettämään tuotteen takaisin niin lähetän sen uudelleen.
A: Olette törkeä firma!!!!! Olen rullatuolissa ja pakotatte minua menemään postiin!!!!
M: Voin lähettää kuriirin ilmaiseksi.
A: Tosi törkeää sanot että mun on pakko mennä kirjastoon.
Ja tätä samaa huusi kurkku suorana puoli tuntia. Missään vaiheessa asiakkaan ei tarvinnut tehdä mitään vaikka oli itse sählännyt ja tilannut väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja minä haluaisin ruokakaupan myyjänä kertoa tässä samassa ketjussa, että jos minä olen lähdössä kassalta tai tulossa siihen, en ole aina menossa kahville tai tulossa kahvilta, vaan todennäköisesti olen hyllyttämässä, laskemassa rahoja, tekemässä tilauksia, vaihtamassa pullonpalautuksen säiliöitä tai palvelemassa jotakuta asiakasta. Ja kuitenkin nämä samat tyypit ihmettelevät, miten voi olla, että ruuhka-aikana hyllystä on tarjousmakkara lopussa ja koreja ei ole sisääntulo-ovella yhtään, vaan kaikki ovat pinoutuneet siihen kassalle. Niin, kun jonkun pitää ne korit ja tarjousmakkarat viedä sinne ja se ei onnistu, kun istun kassalla.
Mitä väliä sillä on, mistä johtuu että homma ei toimi? Ei asiakas siitä piittaa. Jos kassalla ei ole myyjää eikä tuotteita hyllyssä, jotain on pielessä. Silloin kauppa ei hoida asioita kuten pitäisi.
Ja sekö on myyjän vika? Ja pointti tuossa oli, että nämä ihmiset kuitenkin tuntuvat tajuavan, että siellä kassan ulkopuolellakin on paljon tekemistä, mutta kuitenkin aina kun nousen kassalta he ajattelevat, että lähden kahville. En lähde. Tämä joskus suututtaa, että kun yrittää kiireessä kipittää sinne muihin hommiin, niin joku tulee siihen minun kassalleni, vaikka viereisellä kassalla ei ole kuin yksi karkkipussin ostaja sanoen, "etpäs päässytkään vielä kahville, hähää". Niin, en olisi mennytkään sinne kahville, vaan täyttämään lihahyllyä, mutta asiakas luulee vain estäneensä minun laiskottelun.
Asiakkaan vikako se sitten on?
Ja tajuat kai että tuo on oma tulkintasi ja kertoo omasta vihamielisyydestäsi asiakkaita kohtaan? Et pysty lukemaan asiakkaiden ajatuksia mutta olet varma että he ovat sinua vastaan.
Mikä tulkinta? Nämä ihmiset ihan itse selvällä suomen kielellä sanovat, että etpäs nyt lähde mihinkään kahville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös kassojen automatisointi ratkaise melkein kaikki tässä ketjussa mainitut ongelmat?
Ei. Näin ajattelee vain ihminen, joka luulee kassan olevan ainoa työ kaupassa.Mutta tässä ketjussahan on valitettu nimenomaan siitä, kuinka kassoille raivotaan asioista, joihin he eivät voi vaikuttaa. Kun kassapalvelut automatisoidaan, riittää henkilökuntaa sinne osastoille, missä oikeasti palvellaan.
Luulet oikeasti, että sinne osastoille laitetaan sitten enemmän väkeä? :D
Eikäääää onko Suomikin ottamassa Amerikasta mallia ja täällä vallitsee "asiakas on aina oikeassa"- asenne ja myyjille huudetaan??!"? Luulin että moista käytöstä ei täällä ole. LOPETTAKAA HETI EN KESTÄ TÄTÄ MYÖTÄHÄPEÄÄ! Miten joillekin on niin vaikeaa ymmärtää, miten kaupassa asioidaan asiallisesti ja miten kaupan ala ylipäätään suunnilleen toimii? Esim että ei tietenkään hinnoista voi ketjuliikkeissä tinkiä! Elääkö jengi jossain tynnyreissä???
Tai vaikka olisikin joku ongelmatilanne niin ei silti tarvitse huutaa myyjälle vaan puhua asiallisesti. Jösses.

En tiedä miten Amerikassa mutta itse on havainnut perus käytöstapojen puutetta ja välinpitämättömyyttä joka kumpuaa "kunhan minä ensin" asenteesta. Oikeasti oksettaa tälläiset ihmiset joilta jäänyt joku kehitysvaihe normaalista aivotoiminnasta väliin.
En ole aspa, näitä samoja vihaa ihan muut asiakkaatkin.
Mä oon ihan suoraan kassalla sanonut asiakkaalle, että meidän työntekijöiden ei tarvitse kuunnella haistattelua ja palvellaan ko. henkilöä kun on rauhoittunut tai saa luvan poistua ravintolasta kokonaan. Ainahan niitä vittupäitä on liikenteessä ja semmonen perustöykeys ja kärttyisyys on tosi yleistä, mutta nuo haistattelijat on tosi harvassa. Päivämyynti ei siihen kaadu, jos kieltäytyy törkeille ihmiselle myymästä.
t.pikaruokalan vuoropäällikkö
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulemma vaatekaupassa kisaillaan siitä, kuka saa aikaan suurimman kertaostoksen. Siitä myyjä saa bonuksia. Siksi maksan ostokset noin 200 euron erissä, en niin, että yhteissumma ylittää esim. 600 e. Tämä on tapani näpäyttää aspaa siitä, että hän haluaa näpäyttää minua. Siinä jää kuukauden myyjän titteli saavuttamatta, kun minun ja 2 tyttäreni ostokset maksetaan 4 eri kuitila eikä yhteensä 800 e.
Tästä jää nyt hyvin epäselväksi kuinka se aspa sinua haluaa näpäyttää? Kai tiedät mitä on kokonaismyynti?
Tiedän. Mtta tiedän myös, että kisaavat siitä, kuka saa ketjussa kuukauden suurimman yksittäisen myyntikirjauksen. Ja jos maksan ensin 2 vaatetta Elsalle ja sitten 2 vaatetta Millalle ja lopulta 2 vaatetta Siirille, niin puodin kokonaismyynnissä nuo näkyvät kyllä, mutta yksikään asiakaspalvelija ei saa aikaan sellaista myyntiä, joka näkyisi palkassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä huudetaan siitä, että aletuotteista ei ole kaikkia kokoja saatavilla. Myös h`rittelu ja muu haukkuminen on arkipäivää. Se on minun syyni, että olet luvannut lapsille uudet hupparit ennen niiden ostamista. Minun syyni myös, että tuotteista on viidentenä alepäivänä enää hajakokoja. Aspan syytä on ylipäänsä kaikki ja on ihan ok huutaa ja haukkua.
Mulla kävi joskus moka, unohdin laittaa jostain kampanjatuotteesta alehinnan. Huomasin sen heti kun kerkesin ääneen lausua loppusumman. Tyyppi kyykytti ja seisotti jonoa siinä, talutti mua perässään lukemaan kylttejä, käski opetella lukemaan ja halusi myymäläpäällikön yhteystiedot kertoakseen että minä tarvitsen lisäkoulutusta (8v aspana) ja aikoi tarkistaa päälliköltä että olen myös henk. Koht. Viestin asiasta toimittanut perille. Takahuoneen raporttikirjaan sit tuli merkintä ensin multa itku kurkussa, ja toinen mun työtoverilta "Se äijä oli seinähullu, ei tartte ottaa vakavissaan"
Jos olen ollut paikanpäällä tuollaisessa kyykytystilanteessa, niin se kyykyttäjä on saanut kyytiä ja kunnolla :)
On se helvetti, ettei alkeellisimpia käytöstapoja osata ja kuvitellaan aasiakkana olevansa aina oikeassa!
Jep, mun vahtivuorolla ei tuollaista pääse tapahtumaan.
Huvittavaa muuten nähdä se kyykyttäjä tuossa tilanteessa, kun sille se laki luetaan. Ollaan kyllä niin nöyrää, että......
Myyjähän on tuossa tilanteessa ollut, että WHAAAT??? asiakas ojenntaa toista ja on ollut kiitollinen saamastaan tuesta myöskin.
Huomattavasti tehokkaampaa on ottaa yhteyttä aluepäällikköön tms. ja esim. kuiten todistella asia. Minulle myytiin täydellä hinnalla alennuksessa oleva tuote (viallinen, siksi halpa) ja koska myyjä ei ottanut asiaan kantaa kertoessani sen ystävällisesti, niin otin yhteyttä "ylemmäs". Tuloksena oli kohtuullinen korvaus, jota kassa ei suostunut antamaan eli virhettään korjaamaan.

Mitä tuo sinun toimintasi hyödyttää, jos joku sen palkkion kuitenkin saa? Se menee vain sitten jollekulle muulle, mutta sillähän ei ole sinulle mitään väliä, kun kaikki myyjät ovat yhtä inhottavia, eikös? Hirveän vaivan näet siinä, että Tiinalta jää saamatta palkkio, joka näin ollen siirtyy Minnalle. Vaikka et kumpaakaan edes tunne.

Tilanne on kohdallasi ollut tavallisesta poikkeava, jos myyjä ei ole suostunut virhettään korjaamaan, tai edes tarkistamaan tuotteen hintaa. Tuossakin tämä joka kertoi kyykyttävästä asiakkaasta, oli valmistautunut korjaamaan virheensä, jonka huomasi heti. Mutta kun joillekin ei riitä mikään, kun pitää saada valittaa ihan vaan valittamisen ilosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä huudetaan siitä, että aletuotteista ei ole kaikkia kokoja saatavilla. Myös h`rittelu ja muu haukkuminen on arkipäivää. Se on minun syyni, että olet luvannut lapsille uudet hupparit ennen niiden ostamista. Minun syyni myös, että tuotteista on viidentenä alepäivänä enää hajakokoja. Aspan syytä on ylipäänsä kaikki ja on ihan ok huutaa ja haukkua.
Mulla kävi joskus moka, unohdin laittaa jostain kampanjatuotteesta alehinnan. Huomasin sen heti kun kerkesin ääneen lausua loppusumman. Tyyppi kyykytti ja seisotti jonoa siinä, talutti mua perässään lukemaan kylttejä, käski opetella lukemaan ja halusi myymäläpäällikön yhteystiedot kertoakseen että minä tarvitsen lisäkoulutusta (8v aspana) ja aikoi tarkistaa päälliköltä että olen myös henk. Koht. Viestin asiasta toimittanut perille. Takahuoneen raporttikirjaan sit tuli merkintä ensin multa itku kurkussa, ja toinen mun työtoverilta "Se äijä oli seinähullu, ei tartte ottaa vakavissaan"
Jos olen ollut paikanpäällä tuollaisessa kyykytystilanteessa, niin se kyykyttäjä on saanut kyytiä ja kunnolla :)
On se helvetti, ettei alkeellisimpia käytöstapoja osata ja kuvitellaan aasiakkana olevansa aina oikeassa!
Jep, mun vahtivuorolla ei tuollaista pääse tapahtumaan.
Huvittavaa muuten nähdä se kyykyttäjä tuossa tilanteessa, kun sille se laki luetaan. Ollaan kyllä niin nöyrää, että......
Myyjähän on tuossa tilanteessa ollut, että WHAAAT??? asiakas ojenntaa toista ja on ollut kiitollinen saamastaan tuesta myöskin.
Huomattavasti tehokkaampaa on ottaa yhteyttä aluepäällikköön tms. ja esim. kuiten todistella asia. Minulle myytiin täydellä hinnalla alennuksessa oleva tuote (viallinen, siksi halpa) ja koska myyjä ei ottanut asiaan kantaa kertoessani sen ystävällisesti, niin otin yhteyttä "ylemmäs". Tuloksena oli kohtuullinen korvaus, jota kassa ei suostunut antamaan eli virhettään korjaamaan.
Siis sinulle myytiin tuote täydellä hinnalla, vaikka se oli selkeästi alennuksessa ja myyjä ei suostunut myymään alennuksella? Tuohan on selkeästi myyjän virhe, joten tottakai siitä pitääkin valittaa. Ihan eri asia kuin tuo aiemmin mainittu, jossa oli alennus inhimillisen virheen takia jäänyt antamatta ja myyjä oli sen heti valmis korjaamaan, mutta asiakas oli silti hänelle asiasta raivonnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulemma vaatekaupassa kisaillaan siitä, kuka saa aikaan suurimman kertaostoksen. Siitä myyjä saa bonuksia. Siksi maksan ostokset noin 200 euron erissä, en niin, että yhteissumma ylittää esim. 600 e. Tämä on tapani näpäyttää aspaa siitä, että hän haluaa näpäyttää minua. Siinä jää kuukauden myyjän titteli saavuttamatta, kun minun ja 2 tyttäreni ostokset maksetaan 4 eri kuitila eikä yhteensä 800 e.
Tästä jää nyt hyvin epäselväksi kuinka se aspa sinua haluaa näpäyttää? Kai tiedät mitä on kokonaismyynti?
Tiedän. Mtta tiedän myös, että kisaavat siitä, kuka saa ketjussa kuukauden suurimman yksittäisen myyntikirjauksen. Ja jos maksan ensin 2 vaatetta Elsalle ja sitten 2 vaatetta Millalle ja lopulta 2 vaatetta Siirille, niin puodin kokonaismyynnissä nuo näkyvät kyllä, mutta yksikään asiakaspalvelija ei saa aikaan sellaista myyntiä, joka näkyisi palkassa.
Entä kuinka Elsa, Milla ja Siiri ovat sinua koittanut näpäyttää? Mitä olet saavuttanut tominnallasi? Missä vaateliikkeessä näin "kuulemma" toimitaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulemma vaatekaupassa kisaillaan siitä, kuka saa aikaan suurimman kertaostoksen. Siitä myyjä saa bonuksia. Siksi maksan ostokset noin 200 euron erissä, en niin, että yhteissumma ylittää esim. 600 e. Tämä on tapani näpäyttää aspaa siitä, että hän haluaa näpäyttää minua. Siinä jää kuukauden myyjän titteli saavuttamatta, kun minun ja 2 tyttäreni ostokset maksetaan 4 eri kuitila eikä yhteensä 800 e.
Tästä jää nyt hyvin epäselväksi kuinka se aspa sinua haluaa näpäyttää? Kai tiedät mitä on kokonaismyynti?
Tiedän. Mtta tiedän myös, että kisaavat siitä, kuka saa ketjussa kuukauden suurimman yksittäisen myyntikirjauksen. Ja jos maksan ensin 2 vaatetta Elsalle ja sitten 2 vaatetta Millalle ja lopulta 2 vaatetta Siirille, niin puodin kokonaismyynnissä nuo näkyvät kyllä, mutta yksikään asiakaspalvelija ei saa aikaan sellaista myyntiä, joka näkyisi palkassa.
Mitä tuo sinun toimintasi hyödyttää, jos joku sen palkkion kuitenkin saa? Se menee vain sitten jollekulle muulle, mutta sillähän ei ole sinulle mitään väliä, kun kaikki myyjät ovat yhtä inhottavia, eikös? Hirveän vaivan näet siinä, että Tiinalta jää saamatta palkkio, joka näin ollen siirtyy Minnalle. Vaikka et kumpaakaan edes tunne.
Ei se lisäbonus mene kenellekään, koska en tee yhtä isoa ostosta vaan monta pientä. Jos aspalla on tarve näpäyttää, niin minusta ihan OK, että hän saa maksaa siitä hieman eli menettää tuloja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä huudetaan siitä, että aletuotteista ei ole kaikkia kokoja saatavilla. Myös h`rittelu ja muu haukkuminen on arkipäivää. Se on minun syyni, että olet luvannut lapsille uudet hupparit ennen niiden ostamista. Minun syyni myös, että tuotteista on viidentenä alepäivänä enää hajakokoja. Aspan syytä on ylipäänsä kaikki ja on ihan ok huutaa ja haukkua.
Mulla kävi joskus moka, unohdin laittaa jostain kampanjatuotteesta alehinnan. Huomasin sen heti kun kerkesin ääneen lausua loppusumman. Tyyppi kyykytti ja seisotti jonoa siinä, talutti mua perässään lukemaan kylttejä, käski opetella lukemaan ja halusi myymäläpäällikön yhteystiedot kertoakseen että minä tarvitsen lisäkoulutusta (8v aspana) ja aikoi tarkistaa päälliköltä että olen myös henk. Koht. Viestin asiasta toimittanut perille. Takahuoneen raporttikirjaan sit tuli merkintä ensin multa itku kurkussa, ja toinen mun työtoverilta "Se äijä oli seinähullu, ei tartte ottaa vakavissaan"
Jos olen ollut paikanpäällä tuollaisessa kyykytystilanteessa, niin se kyykyttäjä on saanut kyytiä ja kunnolla :)
On se helvetti, ettei alkeellisimpia käytöstapoja osata ja kuvitellaan aasiakkana olevansa aina oikeassa!
Jep, mun vahtivuorolla ei tuollaista pääse tapahtumaan.
Huvittavaa muuten nähdä se kyykyttäjä tuossa tilanteessa, kun sille se laki luetaan. Ollaan kyllä niin nöyrää, että......
Myyjähän on tuossa tilanteessa ollut, että WHAAAT??? asiakas ojenntaa toista ja on ollut kiitollinen saamastaan tuesta myöskin.Huomattavasti tehokkaampaa on ottaa yhteyttä aluepäällikköön tms. ja esim. kuiten todistella asia. Minulle myytiin täydellä hinnalla alennuksessa oleva tuote (viallinen, siksi halpa) ja koska myyjä ei ottanut asiaan kantaa kertoessani sen ystävällisesti, niin otin yhteyttä "ylemmäs". Tuloksena oli kohtuullinen korvaus, jota kassa ei suostunut antamaan eli virhettään korjaamaan.
Siis sinulle myytiin tuote täydellä hinnalla, vaikka se oli selkeästi alennuksessa ja myyjä ei suostunut myymään alennuksella? Tuohan on selkeästi myyjän virhe, joten tottakai siitä pitääkin valittaa. Ihan eri asia kuin tuo aiemmin mainittu, jossa oli alennus inhimillisen virheen takia jäänyt antamatta ja myyjä oli sen heti valmis korjaamaan, mutta asiakas oli silti hänelle asiasta raivonnut.
Katsohan: jos asiakas ei raivoa vaan on ystävällinen, niin myyjä käyttää tilaisuutta hyväkseen ja selittää, että ko. hinta on väärä, joku on vaihtanut hintalappuja tms. Tuote ei ole alennuksessa, vaikka asiakas niin inttää. Jos todella tarvitsee sitä (vaatetta), niin sitten maksaa täyden hinnan ja kotona ryhtyy tarkistamaan nettikaupasta, mikä on tuotteen koodi ja havaitsee, että kyllä, tismalleen sama kuin mikä on vaatteessa olevassa hintalapussa ja kyllä, sen olisi pitänyt olla alennuksessa.
Siksi asiakkaan kannattaa olla kassalla muuta kuin ystävällinen. Sellaisia huijataan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulemma vaatekaupassa kisaillaan siitä, kuka saa aikaan suurimman kertaostoksen. Siitä myyjä saa bonuksia. Siksi maksan ostokset noin 200 euron erissä, en niin, että yhteissumma ylittää esim. 600 e. Tämä on tapani näpäyttää aspaa siitä, että hän haluaa näpäyttää minua. Siinä jää kuukauden myyjän titteli saavuttamatta, kun minun ja 2 tyttäreni ostokset maksetaan 4 eri kuitila eikä yhteensä 800 e.
Tästä jää nyt hyvin epäselväksi kuinka se aspa sinua haluaa näpäyttää? Kai tiedät mitä on kokonaismyynti?
Tiedän. Mtta tiedän myös, että kisaavat siitä, kuka saa ketjussa kuukauden suurimman yksittäisen myyntikirjauksen. Ja jos maksan ensin 2 vaatetta Elsalle ja sitten 2 vaatetta Millalle ja lopulta 2 vaatetta Siirille, niin puodin kokonaismyynnissä nuo näkyvät kyllä, mutta yksikään asiakaspalvelija ei saa aikaan sellaista myyntiä, joka näkyisi palkassa.
Entä kuinka Elsa, Milla ja Siiri ovat sinua koittanut näpäyttää? Mitä olet saavuttanut tominnallasi? Missä vaateliikkeessä näin "kuulemma" toimitaan?
VeroModa, Kappahl, Lindex jne. pohjoismaiset ketjut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulemma vaatekaupassa kisaillaan siitä, kuka saa aikaan suurimman kertaostoksen. Siitä myyjä saa bonuksia. Siksi maksan ostokset noin 200 euron erissä, en niin, että yhteissumma ylittää esim. 600 e. Tämä on tapani näpäyttää aspaa siitä, että hän haluaa näpäyttää minua. Siinä jää kuukauden myyjän titteli saavuttamatta, kun minun ja 2 tyttäreni ostokset maksetaan 4 eri kuitila eikä yhteensä 800 e.
Tästä jää nyt hyvin epäselväksi kuinka se aspa sinua haluaa näpäyttää? Kai tiedät mitä on kokonaismyynti?
Tiedän. Mtta tiedän myös, että kisaavat siitä, kuka saa ketjussa kuukauden suurimman yksittäisen myyntikirjauksen. Ja jos maksan ensin 2 vaatetta Elsalle ja sitten 2 vaatetta Millalle ja lopulta 2 vaatetta Siirille, niin puodin kokonaismyynnissä nuo näkyvät kyllä, mutta yksikään asiakaspalvelija ei saa aikaan sellaista myyntiä, joka näkyisi palkassa.
Mitä tuo sinun toimintasi hyödyttää, jos joku sen palkkion kuitenkin saa? Se menee vain sitten jollekulle muulle, mutta sillähän ei ole sinulle mitään väliä, kun kaikki myyjät ovat yhtä inhottavia, eikös? Hirveän vaivan näet siinä, että Tiinalta jää saamatta palkkio, joka näin ollen siirtyy Minnalle. Vaikka et kumpaakaan edes tunne.Ei se lisäbonus mene kenellekään, koska en tee yhtä isoa ostosta vaan monta pientä. Jos aspalla on tarve näpäyttää, niin minusta ihan OK, että hän saa maksaa siitä hieman eli menettää tuloja.
Niin, ei ehkä kenellekään niistä, joiden kanssa sinä asioit, mutta jos on kyse kuukausittaisesta kilpailusta, sen kilpailun joku voittaa joka kuukausi. Näpäyttäessäsi Elsaa, Millaa ja Siiriä palkinto meni Kaisalle. Missä kohdassa sinä voitit? Vehkeilystäsi huolimatta joku tyhmä aspa voitti kuukausimyyntikilpailun.