Rutiköyhä ihminen peri 70 000 euroa, mutta ei saa perintöään
Olen koko ikäni elänyt köyhyydessä. Toki olen siitä pyrkinyt eroon, kaikin tavoin, mutta se ei ole niin helppoa. Lapsena yh-äidin pieniä tuloja yritettiin säästää, me lapset ymmärrettiin, eikä mitään ylimääräistä koskaan saatu. Myöhemmin ei ollut ketään maksamassa kalliita valmennuskursseja, joten menin sinne minne pääsin, koska valmistua piti nopeasti ja alkaa ansaita omaa rahaa. Sen jälkeen on ollut elämässä paljon epäonnea, sairautta ja sitä ainaista köyhyyttä ja pennin venyttämistä.
Yhtenä kauniina päivänä sitten sain tietää, että olen perimässä (minulle!) suurta rahasummaa. Oli kuin olisin saanut lottovoiton! Opintovelat saisin kuitattua, pienen pesämunan säästöön ja itselle sekä perheelle jotain kivaa kerrankin! Mennä jatkamaan opintoja.
Arvatkaa mikä pettymys oli kun selvisi, että perintö on kiinni kiinteistössä, jossa asuvalla on oikeus pitää se hallinnassaan elämänsä loppuun asti. Minulla on siis rahaa, mutta en voi käyttää rahojani enkä rakentaa niillä elämää. Olen niin pettynyt ja surullinen. Kunpa en olisi ikinä saanut edes tietää moisesta perinnöstä.
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Tosin olisihan se kivaa, että aviopari elelee yhdessä vaikka 50 vuotta, tekee töitä ja säästää, hankkii oman kodin. Sitten kun toinen kuolee, niin lapset saisivat ilmoittaa, että lesken pitää muuttaa pois kodistaan, koska lapset - ne, jotka ei ole säästäneet ja hankkineet omaa kotia - saisi ulosmitata vainajan työn.
Siis ei, vaan: sitten kun toinen kuolee, ja jos lapset eivät käytännössä saa mitään osuutta kodista, ei heidän myöskään tarvitsisi maksaa siitä teoreettisesta perinnöstä perintöveroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on aika naiivi usko siihen että tässä maassa kaikki menee oikeudenmukaisesti ja reilusti.
Kai se on joku kognitiivinen dissonanssi tms. mikä pistää uskottelemaan, että verotus on aina reilua ja ahkeruus aina palkitaan.
Oman kokemukseni mukkaan kuitenkin yrittäminen ja ahertaminen ovat pitemmän päälle tuottaneet paremman tuloksen kuin esimerkiksi se, että olisin jäänyt korvausten/tukien varaan. Ei aina ole voinut tehdä ihan mieleisintä työtä ja kovalla palkalla, mutta onpahan ollut vähän leveämpi leipä. Toisekseen on pysynyt mieli virkeänä. Joten minä tahansa päivänä valitsen yrittämisen kuin passiivisen alistumisen.
Kuka täällä on mielestäsi passiivisesti alistunut?
Kaikki muutko ovat vain tyhmiä ja laiskoja, sinä vain ahkera ja uuttera?
O ou, en tosiaankaan tarkoita sitä. Mutta olen nähnyt kyllä niitäkin kavereita aika paljon jotka eivät esimerkiksi ottaneet jotain työtä vastaan kun ei ollut koulutustavastaava homma. Tai olivat sitä mieltä, että siivoustyö päivätyön päälle on älytöntä ja veroja menee liikaa. Sitten kuitenkin nämä samat ihmiset ovat ihmetelleet, että mistä sulla riittää rahaa reissata, hankkia omistusasunto, hankkia auto.
Minustakin kokopäivätyön päälle otettu siivoustyö kuulostaa tyhmältä, koska ihmisen pitää saada myös levätä ja palautua, että jaksaa pidempään työelämässä.
En minäkään ottaisi vastaan ihan mitä tahansa työtä, josta tiedän jo etukäteen etten pärjää ja osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosin olisihan se kivaa, että aviopari elelee yhdessä vaikka 50 vuotta, tekee töitä ja säästää, hankkii oman kodin. Sitten kun toinen kuolee, niin lapset saisivat ilmoittaa, että lesken pitää muuttaa pois kodistaan, koska lapset - ne, jotka ei ole säästäneet ja hankkineet omaa kotia - saisi ulosmitata vainajan työn.
Siis ei, vaan: sitten kun toinen kuolee, ja jos lapset eivät käytännössä saa mitään osuutta kodista, ei heidän myöskään tarvitsisi maksaa siitä teoreettisesta perinnöstä perintöveroa.
No mutta kun liian vaikea ymmärtää. Eiks voida vaan sopia että ahne ja kylmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat kylmältä ja ahneelta. Et sure kuollutta läheistä, vaan petyt vaan, ettet saa heti isoa summaa rahaa itsellesi. Et soisi jollekin toiselle asumisoikeutta, kun sulle vaan heti rahat. Vähät siitä, miten se toinen asumisensa järjestää.
Etkö osaa olla kiitollinen siitä, että joskus saat jotain.
Ei minusta kuulostanut ap. miltään ahneelta ja kylmältä. Projisoitko omia piirteitäsi useinkin toisiin tuntemattomiin noin voimakkaasti?
Siitäkö pitäisi olla kiitollinen ja iloinen että saa ottaa lainaa, että voi maksaa veroja jostain rapistuvasta ja homehtuvasta kämpän rähjästä?
Miksi sinä halusit laittaa viestin noin överiksi ja henkilökohtaiseksi. Ilkeäksi.
Teetkö niin usein?
OhisJoskus oikeasti laitan viestini övereiksi ja joskus henkilöönkin saatan käydä.
Nyt en kuitenkaan mielestäni vetänyt överiksi, vaan sinulla kalahti kalikka hiekkaiseen vakoseesi.
(tämä oli jo asteen verran överimpää, ja henkilöön käyvempää)
Voi sua. Projisoitko usein?
Surullista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on aika naiivi usko siihen että tässä maassa kaikki menee oikeudenmukaisesti ja reilusti.
Kai se on joku kognitiivinen dissonanssi tms. mikä pistää uskottelemaan, että verotus on aina reilua ja ahkeruus aina palkitaan.
Oman kokemukseni mukkaan kuitenkin yrittäminen ja ahertaminen ovat pitemmän päälle tuottaneet paremman tuloksen kuin esimerkiksi se, että olisin jäänyt korvausten/tukien varaan. Ei aina ole voinut tehdä ihan mieleisintä työtä ja kovalla palkalla, mutta onpahan ollut vähän leveämpi leipä. Toisekseen on pysynyt mieli virkeänä. Joten minä tahansa päivänä valitsen yrittämisen kuin passiivisen alistumisen.
Kuka täällä on mielestäsi passiivisesti alistunut?
Kaikki muutko ovat vain tyhmiä ja laiskoja, sinä vain ahkera ja uuttera?
O ou, en tosiaankaan tarkoita sitä. Mutta olen nähnyt kyllä niitäkin kavereita aika paljon jotka eivät esimerkiksi ottaneet jotain työtä vastaan kun ei ollut koulutustavastaava homma. Tai olivat sitä mieltä, että siivoustyö päivätyön päälle on älytöntä ja veroja menee liikaa. Sitten kuitenkin nämä samat ihmiset ovat ihmetelleet, että mistä sulla riittää rahaa reissata, hankkia omistusasunto, hankkia auto.
Kahden tuttavasi perusteella (jotka eivät edes mitään sosiaalipummeja ole, vaan toinen ei halunnut normi työn lisäksi tehdä iltaisin toista työtä, uuuh!!) koet että on tärkeää kaikille öyhöttää jostain mielettömästä yrittelijäisyydestäsi tms. sekavaa.
Eikö tuota voi myydä puoleen hintaan rasitteineen ja pitää rahat? Saa niukasti perintöveron katettua eikä tule ihan täydellistä turmiota.
No, minusta misrään perinnöstä ei pitäisi maksaa mitään veroja. Eikä lahjoituksesta.
Tämä on taas näitä nykyajan provoja
Sai aikaan keskustelua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat kylmältä ja ahneelta. Et sure kuollutta läheistä, vaan petyt vaan, ettet saa heti isoa summaa rahaa itsellesi. Et soisi jollekin toiselle asumisoikeutta, kun sulle vaan heti rahat. Vähät siitä, miten se toinen asumisensa järjestää.
Etkö osaa olla kiitollinen siitä, että joskus saat jotain.
Ei minusta kuulostanut ap. miltään ahneelta ja kylmältä. Projisoitko omia piirteitäsi useinkin toisiin tuntemattomiin noin voimakkaasti?
Siitäkö pitäisi olla kiitollinen ja iloinen että saa ottaa lainaa, että voi maksaa veroja jostain rapistuvasta ja homehtuvasta kämpän rähjästä?
Miksi sinä halusit laittaa viestin noin överiksi ja henkilökohtaiseksi. Ilkeäksi.
Teetkö niin usein?
OhisJoskus oikeasti laitan viestini övereiksi ja joskus henkilöönkin saatan käydä.
Nyt en kuitenkaan mielestäni vetänyt överiksi, vaan sinulla kalahti kalikka hiekkaiseen vakoseesi.
(tämä oli jo asteen verran överimpää, ja henkilöön käyvempää)
Voi sua. Projisoitko usein?
Surullista
Et tiedä mitä se sana tarkoittaa, lapsi rukka. Älä itke.
Vierailija kirjoitti:
No, minusta misrään perinnöstä ei pitäisi maksaa mitään veroja. Eikä lahjoituksesta.
Olen osittain samaa mieltä.
Lahjavero pitäisi mielestäni joissain tapauksissa maksaa (överi rikkaiden verokikkailuperseilyt)

SurullistaEt tiedä mitä se sana tarkoittaa, lapsi rukka. Älä itke.
Kerro ihmeessä

Kyllä perintöverotkin
Alarajaa voisi vähän nostaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se perintö sitä varten hallintaoikeudella ole toisella, että olisit köyhä. Nyt vähän tarkkuutta otsikkoon. Samanlaisia myöhemmin realisoituvia perintöjä saa ihan tulotasosta riippumatta.
"rutiköyhä peri 70 000 mutta ei saa perintöään"
Missä tässä yhdistetään perinnön saamattomuus köyhyyteen? Ei mitenkään. Rutiköyhä-sanan tilalle voisit laittaa vaikka Sannan.Ihan samoin saa maijat ja mikotkin perintöä jossa hallintaoikeus jollain muulla, ei se mikään sannoihin kohdistuva salaliitto ole. En ymmärrä miksi ap on asiasta niin katkera ja vetää köyhän lapsuutensakin valitukseen mukaan. ihan tavallinen perinnönjako.
Et ymmärrä? Outoa. Mä osaan samaistua hyvin siihen ajatteluun, että jos ei koskaan ole ollut mitään, niin kerrankin luulee, että saa. No, se ois jo tarpeeksi paha käänne, ettei saakaan, mutta että sen lisäksi joutuu maksamaan , niin onhan se nyt ihan hirveä tilanne. Jos jotain joskus saa, ei ehkä enää jaksa nauttia siitäkään.
Niin sä et ymmärrä, miten paljon tällainen voi harmittaa?
Ota lainaa ja mene töihin niin saat verot maksettua. Toinen vaihtoehto on luopua perinnöstä kokonaan jos se kerran ahdistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat kylmältä ja ahneelta. Et sure kuollutta läheistä, vaan petyt vaan, ettet saa heti isoa summaa rahaa itsellesi. Et soisi jollekin toiselle asumisoikeutta, kun sulle vaan heti rahat. Vähät siitä, miten se toinen asumisensa järjestää.
Etkö osaa olla kiitollinen siitä, että joskus saat jotain.
Ei minusta kuulostanut ap. miltään ahneelta ja kylmältä. Projisoitko omia piirteitäsi useinkin toisiin tuntemattomiin noin voimakkaasti?
Siitäkö pitäisi olla kiitollinen ja iloinen että saa ottaa lainaa, että voi maksaa veroja jostain rapistuvasta ja homehtuvasta kämpän rähjästä?
Miksi sinä halusit laittaa viestin noin överiksi ja henkilökohtaiseksi. Ilkeäksi.
Teetkö niin usein?
OhisJoskus oikeasti laitan viestini övereiksi ja joskus henkilöönkin saatan käydä.
Nyt en kuitenkaan mielestäni vetänyt överiksi, vaan sinulla kalahti kalikka hiekkaiseen vakoseesi.
(tämä oli jo asteen verran överimpää, ja henkilöön käyvempää)
Voi sua. Projisoitko usein?
SurullistaEt tiedä mitä se sana tarkoittaa, lapsi rukka. Älä itke.
Kerro ihmeessä
On sitä kun keksitään joku hatusta repäisty leima johonkin toiseen ihmiseen, mikä johtuu vaan siitä että itse on sellainen. Varas luulee kaikkia varkaaksi.
Ahne ja kylmä luulee että kaikki muutkin ovat samanlaisia kuin hän itse.
Tulkitaan oman itsen kautta muita, eikä ymmärretä että ihmisiä on erilaisia.
Mullakin särähti korvaan tuo että "ei saanut kalliita valmennuskursseja" ja siksi piti aloittaa huonompi koulutus.
Aika harva on käynyt millään valmennuskurssilla ja silti pärjää ihan hyvin. Itsekin kävin vain lukion ja amk:n ja olen ihan keskivertotyössä noin 2500 euron kuukausipalkalla. Pärjään sillä oikein hyvin ja elän ihan riittävän hyvää elämää. Laadukkaista vaatteista en haaveile, ne eivät toisi elämääni mitään lisäarvoa.
Hei !
SOITA VERONMAKSAJAT RY LAKIMIEHELLE, ei-jäsenille pieni maksu aikaan perustuen. Saat päteviä neuvoja, aiheena perintö, verot ja kaikki mahdollinen. Netistä löytyy puh.nro. Suosittelen, kokemusta on.
Ketjussa taitaa pissahousumummot kilvan moralisoida ap:ta, koska häpeävät itsekin omaa asemaansa jossa toinen maksaa verot heidän puolestaan.
Miten joku voi olla kiukkuinen siitä, että saamaansa perintöön on jollain hallintaoikeus. Olisko ollut sit parempi, ettet olisi saanut sitä ollenkaan? Oot vihainen sille, jolta sait arvokkaan perinnön. En voi käsittää. Lahjoita se jollekin kiitollisemmalle.