Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Rutiköyhä ihminen peri 70 000 euroa, mutta ei saa perintöään

Vierailija
26.06.2017 |

Olen koko ikäni elänyt köyhyydessä. Toki olen siitä pyrkinyt eroon, kaikin tavoin, mutta se ei ole niin helppoa. Lapsena yh-äidin pieniä tuloja yritettiin säästää, me lapset ymmärrettiin, eikä mitään ylimääräistä koskaan saatu. Myöhemmin ei ollut ketään maksamassa kalliita valmennuskursseja, joten menin sinne minne pääsin, koska valmistua piti nopeasti ja alkaa ansaita omaa rahaa. Sen jälkeen on ollut elämässä paljon epäonnea, sairautta ja sitä ainaista köyhyyttä ja pennin venyttämistä.

Yhtenä kauniina päivänä sitten sain tietää, että olen perimässä (minulle!) suurta rahasummaa. Oli kuin olisin saanut lottovoiton! Opintovelat saisin kuitattua, pienen pesämunan säästöön ja itselle sekä perheelle jotain kivaa kerrankin! Mennä jatkamaan opintoja.

Arvatkaa mikä pettymys oli kun selvisi, että perintö on kiinni kiinteistössä, jossa asuvalla on oikeus pitää se hallinnassaan elämänsä loppuun asti. Minulla on siis rahaa, mutta en voi käyttää rahojani enkä rakentaa niillä elämää. Olen niin pettynyt ja surullinen. Kunpa en olisi ikinä saanut edes tietää moisesta perinnöstä.

Kommentit (102)

Vierailija
1/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Perintöihin liittyy aina kaikenlaista keljua. Joiltain viedään ne nenän edestä. Siis vaikka omat vanhemmat vievät ne tai jotain vastaavaa. Totuus on tarua ihmeellisempää.

Vierailija
2/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Perintövero ajaa sinut vielä konkurssiin...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Perintövero ajaa sinut vielä konkurssiin...

Toivottavasti ei aja :(

Vierailija
4/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

MENE TÖIHIN!!1

Vierailija
5/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No sitten odottelet sen asukkaan kuukahtamista ja voithan itse asiaa hieman avittaa.

Vierailija
6/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Perintöihin liittyy aina kaikenlaista keljua. Joiltain viedään ne nenän edestä. Siis vaikka omat vanhemmat vievät ne tai jotain vastaavaa. Totuus on tarua ihmeellisempää.

En ole ahne, mutta ajattelin, että KERRANKIN, kerrankin elämässäni minulla olisi vähän rahaa. Rahaa aloittaa jatko-opiskelut, lähteä perheen kanssa lomalle ihan ulkomaille, olla ihan vain huoleton KERRAN elämässäni. Elämä ilman taloudellisia huolia - en tiedä millaista sellainen elämä on?! Olen aina ollut pilkun tarkka, ikinä ei ole ollut mitään maksumerkintöjä, mitään perinnässä tmv. vaan vähistä olen aina huolellisesti hoitanut talouteni. Ajattelin, että nyt mun tarkka elämäntyyli palkitaan ja saan kerrankin vaikka ostaa laadukkaita vaatteita, laittaa rahaa säästöön niin että tulee se tunne, että talous ei ihan helposti heilahda. Mutta ei. Saan perintöni ehkä 30 vuoden kuluttua. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perintövero ajaa sinut vielä konkurssiin...

Toivottavasti ei aja :(

Mikäli perit kiinteistön, maksat siitä perintöveron viipymättä, vaikka et sitä realisoisi. Mikäli jollain on hallintaoikeus ko. asuntoon, se tiputtaa veroa jonkin verran ensivaiheessa. Realisoinnin jälkeen tulee sit loput maksuun.

Koskaan ikinä ei pidä laskea onneaan tai toimeentuloaan muiden varaan. Ei puolison eikö perinnön.

Vierailija
8/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä sinä joudut joka tapauksessa perintöveron maksamaan. Saat kyllä alennusta, jos sitä hallinnassaan pitävä on nuori leski. Ja pyydä mahdollisimman pitkä maksuaika verolle. Ehkä se ehtii parhaassa tapauksessa vanhentua ennen kuin sinulla on varaa maksaa se. Älä missään tapauksessa maksa sitä heti vaan anna huoletta mennä ulosottoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Perintövero ajaa sinut vielä konkurssiin...

Tätä olin minäkin tulossa sanomaan. Tee suunnitelma nyt jo sen varalle miten maksat perintöveron. Sen nimittäin joudut maksamaan, vaikka et saisi perinnöstä penniäkään käyttöösi.

Vierailija
10/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perintövero ajaa sinut vielä konkurssiin...

Toivottavasti ei aja :(

Joudut maksamaan tuosta perinnöstäsi veroa joko 4800 € tai 11800 € riippuen siitä, kuulutko I- vai II-veroluokkaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

MENE TÖIHIN!!1

Minä olen tehnyt töitä 12 -vuotiaasta asti. Ensimmäisen kesälomani pidin valmistuttuani ja saatuani ensimmäisen vakituisen työpaikkani. 

Vierailija
12/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilmeisesti kyseessä on kiinteistö. Sen arvo saattaa nousta sillä välin kun se odotuttaa sinua. Tai voi se laskeakin jos sitä ei ylläpidetä. Voit yrittää kumminkin sopia hallintaoikeuden omaavan henkilön (sukulainen?) kanssa siitä että hän luopuisi oikeudestaan. Tämä harvemmin tapahtuu, varsinkin jos kyseessä on mökki. Lesken kotiahan ei voida myydä häneltä kumminkaan, jollei hän suostu. Odottavan aika on pitkä. Mutta ainakin sulla on mitä odottaa. Kenties kyseessä on jo vanhempi henkilö ja odotusaikaa 10-20v.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sinä joudut joka tapauksessa perintöveron maksamaan. Saat kyllä alennusta, jos sitä hallinnassaan pitävä on nuori leski. Ja pyydä mahdollisimman pitkä maksuaika verolle. Ehkä se ehtii parhaassa tapauksessa vanhentua ennen kuin sinulla on varaa maksaa se. Älä missään tapauksessa maksa sitä heti vaan anna huoletta mennä ulosottoon.

Mutta eikö ulosotosta tule jotain kustannuksia? Ikinä ei ole mitään ollut ulosotossa, mutta kuulostaa kalliilta. Plus en kyllä haluaisi että työnantajalle menisi jotain ulosottolipukkeita?! 

Vierailija
14/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei 70 000 riitä noihin haaveisiisi. Ja se on laskennallinen. Ei sitä tiedä kuinka paljon siitä kiinteistöstä saa. Esim maalta jokin talo voidaan arvioida ton suuruiseksi eikä siitä saa yhtään mitään

Näin kävi meille

Ajattele vaan ettet ole mitään vielä perinyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perintövero ajaa sinut vielä konkurssiin...

Toivottavasti ei aja :(

Mikäli perit kiinteistön, maksat siitä perintöveron viipymättä, vaikka et sitä realisoisi. Mikäli jollain on hallintaoikeus ko. asuntoon, se tiputtaa veroa jonkin verran ensivaiheessa. Realisoinnin jälkeen tulee sit loput maksuun.

Koskaan ikinä ei pidä laskea onneaan tai toimeentuloaan muiden varaan. Ei puolison eikö perinnön.

Voi kuule, en ole ikinä elämässäni voinut laskea toimeentuloani yhtään kenenkään varaan. Opiskelut rahoitin lainalla ja työnteolla, kesät olen ollut töissä siitä asti kun täytin 12 vuotta. En ole ikinä saanut mitään yhtään keneltäkään. Ei ole ollut ketään jolta olisi jotain saanut. Yh-äiti antoi silti paljon; turvallisen kodin, katon pään päälle ja ruokaa oli aina pöydässä. Mutta mihinkään ylimääräiseen ei todellakaan ollut rahaa antaa. Ne ansaitsin itse. 

Vierailija
16/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MENE TÖIHIN!!1

Minä olen tehnyt töitä 12 -vuotiaasta asti. Ensimmäisen kesälomani pidin valmistuttuani ja saatuani ensimmäisen vakituisen työpaikkani. 

No huonosti olet sitten asiasi ja taloutesi hoitanut jos työnteosta huolimatta olet aina vaan köyhä. Mitä jätät kertomatta?

Vierailija
17/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sinä joudut joka tapauksessa perintöveron maksamaan. Saat kyllä alennusta, jos sitä hallinnassaan pitävä on nuori leski. Ja pyydä mahdollisimman pitkä maksuaika verolle. Ehkä se ehtii parhaassa tapauksessa vanhentua ennen kuin sinulla on varaa maksaa se. Älä missään tapauksessa maksa sitä heti vaan anna huoletta mennä ulosottoon.

Olipas vastuuton neuvo tuo maksamatta jättäminen. Ainakaan viime vuonna verottajan kanssa ei myöskään neuvoteltu mistään maksuaikatauluista.

Ap: Kuten joku kirjoittikin, mieti vaihtoehdot verojen maksamiseksi, tai selvitä onko asukas (?) halukas luopumaan hallintaoikeudestaan. Perinnöstä luopuminen on viimeinen vaihtoehto, siinä todennäköisesti joku on liemessä lahjaverojen kanssa.

Vierailija
18/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitäisikö lesken luopua siis kodistaan hyväksesi, ap?

Vierailija
19/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perintövero ajaa sinut vielä konkurssiin...

Toivottavasti ei aja :(

Mikäli perit kiinteistön, maksat siitä perintöveron viipymättä, vaikka et sitä realisoisi. Mikäli jollain on hallintaoikeus ko. asuntoon, se tiputtaa veroa jonkin verran ensivaiheessa. Realisoinnin jälkeen tulee sit loput maksuun.

Koskaan ikinä ei pidä laskea onneaan tai toimeentuloaan muiden varaan. Ei puolison eikö perinnön.

Voi kuule, en ole ikinä elämässäni voinut laskea toimeentuloani yhtään kenenkään varaan. Opiskelut rahoitin lainalla ja työnteolla, kesät olen ollut töissä siitä asti kun täytin 12 vuotta. En ole ikinä saanut mitään yhtään keneltäkään. Ei ole ollut ketään jolta olisi jotain saanut. Yh-äiti antoi silti paljon; turvallisen kodin, katon pään päälle ja ruokaa oli aina pöydässä. Mutta mihinkään ylimääräiseen ei todellakaan ollut rahaa antaa. Ne ansaitsin itse. 

Minulla samanlainen tausta ja historia, mutta nyt keski-iässä kuitenkin erittäin hyvä taloudellinen tilanne. Ilman mitään jättituloja, perintöjä, lottovoittoja tai handouteja yhtään keneltäkään.

Minkä ikäinen olet ap?

Vierailija
20/102 |
26.06.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perintövero ajaa sinut vielä konkurssiin...

Toivottavasti ei aja :(

Mikäli perit kiinteistön, maksat siitä perintöveron viipymättä, vaikka et sitä realisoisi. Mikäli jollain on hallintaoikeus ko. asuntoon, se tiputtaa veroa jonkin verran ensivaiheessa. Realisoinnin jälkeen tulee sit loput maksuun.

Koskaan ikinä ei pidä laskea onneaan tai toimeentuloaan muiden varaan. Ei puolison eikö perinnön.

Voi kuule, en ole ikinä elämässäni voinut laskea toimeentuloani yhtään kenenkään varaan. Opiskelut rahoitin lainalla ja työnteolla, kesät olen ollut töissä siitä asti kun täytin 12 vuotta. En ole ikinä saanut mitään yhtään keneltäkään. Ei ole ollut ketään jolta olisi jotain saanut. Yh-äiti antoi silti paljon; turvallisen kodin, katon pään päälle ja ruokaa oli aina pöydässä. Mutta mihinkään ylimääräiseen ei todellakaan ollut rahaa antaa. Ne ansaitsin itse. 

Pahoitteluni, muotoilin asian huonosti. En tarkoittanut kommentin loppuosaa sinulle, vaan ikäänkuin yleisenä "elämän totuutena".

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yhdeksän kuusi