Lue keskustelun säännöt.
Onko joku palstan vapaaehtoisesti lapseton katunut sitä, ettei hankkinut lapsia? Edes välillä?
26.06.2017 |
Minkälaisissa tilanteissa nämä katumuksen tunteet ovat ilmenneet? Kauanko ne kestävät?
Kerro ikäsi.
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan katunut.
Muutaman kerran olen miettinyt, että mitenköhän minun käy vanhana, jos kukaan ei ole huolehtimassa. Mutta eihän lapsen hankkiminen mikään hoitotakuu ole, joten tämä on ollut vain yleistä vanhenemiseen liittyvää pohdintaa. Pitää hoitaa asiat niin, että voin palkata jonkun hoitamaan itseäni. Tai ehkä siihen mennessä robotit hoitavat vanhukset.
N42
Öh. Kuinka monta vanhempiaan hoitavaa ihmistä tunnet? Minä en tunne yhtään. Kaikkien hoivasta vastaavat ammattilaiset, ja niin tulee olemaan myös omien vanhempieni kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kaduta. Ikää on jo sen verran että ei tulisi lapsia muutenkaan, mutta olen tietenkin miettinyt asian hyvin tarkkaan. Aina voi tulla jotain "mitä jos" -ajatuksia, mutta ymmärrän, että silloinkin olisin elänyt ihan erilaisen elämän kuin mitä halusin, eli ei se kuvitelma olisi ollut mahdollinen.
Vierailija kirjoitti:
Ei kaduta. Ikää on jo sen verran että ei tulisi lapsia muutenkaan, mutta olen tietenkin miettinyt asian hyvin tarkkaan. Aina voi tulla jotain "mitä jos" -ajatuksia, mutta ymmärrän, että silloinkin olisin elänyt ihan erilaisen elämän kuin mitä halusin, eli ei se kuvitelma olisi ollut mahdollinen.
Kyllähän se on just noin, että noi kuvitelmat omasta itsestä vanhempana tekemässä vanhempien juttuja edellyttää aina sitä, että itse olisi jotenkin erilainen, tehnyt erilaisia valintoja, elänyt erilaista elämää. Se on korkeintaan jokin rinnakkaistodellisuuden Palsta-Pirjo, jolle nuo jutut olisi voinut sattua.
Ainakaan vielä en ole katunut hetkeäkään. Ikää tosin on vasta vähän päälle kolmekymmentä, eli teoriassa kymmenisen vuotta vielä on aikaa muuttaa mielensä, mutta olen vuosi vuodelta varmempi siitä etten halua lapsia. Ja kun näkee sivusta sisarusten ja ystävien lapsiperhe-elämää, ei omat lapset houkuttele enää sitäkään vähää kuin joskus ennen.
Mä muutin mieleni 38-vuotiaana tjottailtiin miehen kanssa kolme vuotta. Olen nyt kaksosten onnellinen äiti. Jos lasta ei olisi kuulunut olisin varmaan elänyt onnellisena silti vaikken lapsiani mihinkään vaihtaisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kuusikymppinen enkä ole katunut! Nuorempana pari kertaa pelästyin olevani raskaana mutta helpotuksen huokaus,en ollut! Työni kautta olen seurannut tavallisten lapsiperheitten elämää enkä
todellakaan itselleni sitä halunnut.Onneksi mies oli samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Kohta tulee 10 mammaa kertomaan, kuinka hekin olivat parikymppisenä vannoutuneita veloja, ja sitten mieli muuttui, eikä mitään parempaa olisi voinut tapahtuakaan.
Ennemmin tulee 100 mammaa kertomaan kuinka he ovat veloja eikä heitä kaduta... mikä sinällään on jees, mutta AP ei kysynyt heiltä mitään.
Eikun se tapahtuikin jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi ketään miestäkään jaksanut niin pitkään, että lapsia olisin voinut hankkia, vaikka sitten olisin halunnut.
Vierailija kirjoitti:
Olen nelikymppinen nainen ja olen paikoitellen miettinyt teinkö oikean ratkaisun. On vaikeaa perhekeskeisessä Suomessa olla erilainen, joten uskoisin tunteeni johtuvan ennemminkin siitä. Haluan löytää oman juttuni ja lapset eivät ole se. Joskus harmittaa miksi en voi olla kuin muut naiset, jolloin nauttisit lapsista ja elämän onnellisuus olisi kätevästi hoidettu ja sosiaalisesti hyväksyttyä. Nyt joutuu näkemään enemmän vaivaa löytääkseen itsensä ja oman tiensä. Lisäksi olet yhteiskunnan silmissä ulkopuolinen.
Amen! Tämä oli niin hyvin kirjoitettu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi niin paljon helpompaa haluta lapsia. Näin deittaillessa esimerkiksi minulla olisi potentiaalisia kumppaneita kymmennen kertaa enemmän! Mutta kun en kerran ole sellainen ihminen, joka lapsia haluaa, en tietenkään niitä hanki. Eli siinä mielessä en kadu, toisinaan harmittelen vain.
Ehkä homotkin joskus miettivät, että olisi helpompaa olla hetero?
En minäkään kadu. On kuitenkin totta, että perheellisenä olisi selkeämpi rooli tässä yhteiskunnassa. Nyt olen melkoinen outolintu yrittäessäni elää omannäköistä elämää.
Kokemukseni mukaan homot miettivät useinkin, että olisi helpompaa olla hetero - siis kuulua enemmistöön. Olen itse biseksuaali, joskin pääosin kaapissa asian suhteen. Kaikki aiemmat seurusteluni ovat olleet miesten kanssa, mutta nyt seurustelen ensimmäistä kertaa naisen (lesbo) kanssa. Hänkin on lapseton, akateeminen ja samalla alalla kanssani, joten meillä on paljon yhteistä. Naisystäväni haluaisi muuttaa yhteen ja varmaan mennä naimisiinkin. Minä jarrutan ja mietin vasta kaapista ulos tulemista. Olisi totisesti helpompaa vain unohtaa koko biseksuaalisuus ja keskittyä miehiin. Elämä ei ole kuitenkaan niin yksinkertaista.
Olen 53 ja en ole koskaan halunnut lasta/lapsia. Itseasiassa pidän lapsista,
jostain kumman syystä hekin tuntuvat pitävän minusta, mutta en edes osaa selittää, miksi en ole omia halunnut. Se on ollut vain aina sellainen varma tunne. Enkä ole sitä katunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole katunut. Olen 39-vuotias.
Tuolla aiemmin joku kirjoitti "rusinat pullasta haikailusta". Minä tunnen joskus harvoin sellaista haikailua. Esimerkiksi alkuvuodesta tuttavien lapsi voitti joukkueensa kanssa erään lajin SM-kultaa. Tiedän että kyseisellä lapsella ei ollut helppo varhaislapsuus ja perhe käytti erilaisia tukipalveluita kasvatuksen tukena. Siksi nyt jo teini-ikäisen onnistuminen liikutti erityisen paljon. Kun kuulin Suomen mestaruudesta, olin hurjan onnellinen X:n puolesta JA koin haikeutta vanhemmuuden tähtihetkestä tyylillä "vaikeuksista voittoon". En kadehdi vanhempia, joiden lapset ovat supermenestyjiä, mutta samanaikaisesti kusipäisiä ihmisiä ja sössivät esimerkiksi ihmissuhteensa. Tunnen kuitenkin pientä kateuden haikeutta, kun jotkut tutut kokevat tuollaisia vanhemmuuden tähtihetkiä, jotka on selvästikin ansaittu ja lapselle on esim. urheilumenestyksen lisäksi kertynyt itsetuntoa, omatunto, moraali, käytöstavat jne.
Kun kuulen nuorten ihmisten mokista ja syöksykierteistä, joihin kuuluu päihteitä, rikoksia, itsensä tyrkyttämistä, idioottiutta, laiskuutta, avuttomuutta ja muuta typeryyttä, niin eipä hetkeäkään käy kateeksi heidän vanhempiaan.
En ole ikinä pitänyt lapsen hankkimista minään vaihtoehtona ja nyt täytän 50. Joskus saatan ihastella lähipiirin nuoren naisen ja äitinsä välistä hyvää suhdetta, mutta se on juuri sitä rusinat pullasta ajattelua. Että ehkä olisin voinut päästä tuohon samaan, kahden aikuisen ystävyyteen, olisi pitänyt kestää se lapsiaika, mitä en missään nimessä olisi halunnut.
Olen tuttavapiirin ainoa vela, eikä työpaikallakaan ole tietääkseni ketään muuta, joten joskus joissain asioissa tuntee ulkopuolisuutta kun toisten elämät menevät samankaltaisissa rytmeissä ristiäisineen, kouluineen, valmistujaisjuhlineen.
Mutta katumusta, sitä en ole koskaan tuntenut. Tämä oli minulle oikea valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen katunut.
Mulla oli ystäviä ja sisko. Oltiin kaikki samanlaisia eli ei lapsia ikinä. No tulin raskaaksi vahingossa 34 v. Ja kaikki oli kannustamassa mua aborttiin, koska olin tullut raskaaksi yhden yön jutusta.
Meillä oli tiedossa kuukauden reppureissu myöhemmin kesällä ja kaikki oli sitä mieltä että :oon porukan petturi jos jään pois epätoivotun raskauden takia.
No tein sitten abortin koska en tiennyt haluunko lasta vai en.
Reissuun mentiin porukalla ja ihan kivaa oli.
Seuraavina vuosina kaverit ja Sisko löysi miehet ja nyt niillä lapsia kaikilla.
Itse en ole löytänyt ketään ja ikää jo 43.
Jos olisi edes se lapsi. Aina välillä lasken minkä ikäinen mun lapsi olisi nyt. Jos oisin hänet saanut.
Eli kyllä kadun.
Miten voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi yhteiskunnasta? Kuuluuhan tähän maailmaan vanhuksia, vammaisia yms. muitakin kuin lapsiperheitä.
Mikä normi on saada lapsia? Itselläni on, mutta en ole koskaan edes pysähtynyt ihmettelemään miksi joillakin kavereilla ei ole eikä tule. Mielestäni sekin on normaalia jos ei halua lapsia. Eihän kaikki halua lemmikkiä tai matkustella jne.
Minä en saa vaikka haluaisin
M36 neitsyt
Mua ahdistaa, kun tuntuu että en halua lapsia. Olisi paljon helpompaa löytää mies jos haluaisi perheen ja voisi myös sitten hengata mammakaverien kanssa. Nyt kaikilla kavereilla on lapsia, ja tuntuu etten löydä mistään samahenkisiä ihmisiä kuin minä. Minä vielä pidän kovasti lapsista, mutta en vain halua omia. Ahdistaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta tulee 10 mammaa kertomaan, kuinka hekin olivat parikymppisenä vannoutuneita veloja, ja sitten mieli muuttui, eikä mitään parempaa olisi voinut tapahtuakaan.
Ennemmin tulee 100 mammaa kertomaan kuinka he ovat veloja eikä heitä kaduta... mikä sinällään on jees, mutta AP ei kysynyt heiltä mitään.
Eikun se tapahtuikin jo.
Kohta varmaan tulee ketju "Onko joku palstan vegaani pohtinut sekasyöjäksi ryhtymistä? Edes välillä?", ja vastaukset on luokkaa "Vegaani olen ollut pitkään, en." tai "Täällä yksi 42v. vegaani, ei ole liha himottanut.".
Olen 43v naimisissa oleva vela-nainen eikä lastenhankkiminen ole käynyt mielessäkään. Eikä harmita yhtään, eikä ole missään vaiheessa harmittanut, saati kaduttanut. Olen tullut siihen tulokseen, että biologinen kelloni on ollut rikki jo syntyessäni.
Rakastan sisarusteni lapsia, mutten oikeastaan edes pidä muista lapsista, en minkään ikäisistä ainakaan alle 20-vuotiaista. Ja ne 20-30 -vuotiaatkin voi olla aika rasittavia, sellaisiakin jo ystäväpiiristä löytyy. Enkä missään olosuhteissa haluaisi joutua asumaan kenenkään alaikäisen kanssa saman katon alle.
En ole koskaan katunut.
Muutaman kerran olen miettinyt, että mitenköhän minun käy vanhana, jos kukaan ei ole huolehtimassa. Mutta eihän lapsen hankkiminen mikään hoitotakuu ole, joten tämä on ollut vain yleistä vanhenemiseen liittyvää pohdintaa. Pitää hoitaa asiat niin, että voin palkata jonkun hoitamaan itseäni. Tai ehkä siihen mennessä robotit hoitavat vanhukset.
N42